Yritin lukea noita edellisiä sivuja tuolta, mutta kun pääsin kohtaa jossa
anuu ilmoittaa
vuotaraaputtimen pojan syntyneen, aloin itkeä sitä ihan älyttömästi, en pystynyt lukemaan yhtään eteenpäin, piti pistää kone kiinni ja vaan itkeä. Eikä se meinannut loppua millään. Noh, ei ollut onneksi ensimmäinen tapaus
Mua itkettää lähes kaikki. Ja vain vilkaisu pikkumieheen päin ja taas itken. Jotenkin on vaan niin epätodellisen onnellinen olo. Mutta hetkittäin olen taas ihan hermona näiden alapääkipujen kanssa, tikit kiristää ihan h*"#¤¤sti :x :x Niin, edellisen sivun pystyin sentään lukemaan, vuotaraaputtimella hurja synnytys, mutta teksti sai mut nauramaan ihan "hysteerisenä", varsinkin tuo anestesialääkäri kohta, piti lukea miehellekkin se ääneen.
Niin ja kaikille uusille jakautuneille onnea hirmuisesti :heart: :hug:
Tässä omaa synnytystarinaani, joka ei kyllä ole yhtään niin hauska kuin vuotaraaputtimen teksti.....
ke-to välisenä yönä alkoi supistella siinä kolmen aikaan. Kävin vessassa ja painuin takaisin sänkyyn, onhan näitä kolotuksia ollut ennenkin. No supistukset jatkui, tosi tosi lievinä, en oikein edes tajunnut että tämä on sitä. Selkäänkin koski, joten kävin ottamassa neljän aikaan pari panadolia. Nukahdin niiden ansiosta ja heräsin viideltä tunteeseen, että nyt tulee pissi housuun, ponkaisin ylös ja juoksin vessaan. Lapsivesihän se sieltä tulla lirahti. Suurimman osan sain pönttöön. Mietin siinä että oliko tämä nyt lapsivettä varmasti. Lähdin sitten hakemaan puhtaitaita housuja, että saan ne jalkaan suihkun jälkeen. Supistukset loppuivat tähän. Mies kysyi unen pöpperössä että "mitä tapahtuu" vastasin että tänään varmaan synnytetään, tais karista unihiekat aika nopeesti ukonkin silmistä. Lähti heti koiran kanssa lenkille, kun sanoin, ettei mulla vielä ole hätään. Kävin sitten suihkussa ja ihmettelin että mitä hittoa kun ei ole niitä supistuksia. Söin vähän, ja viikkailin pyykkejä kaappiin. Kunnes taas lorahti lapsivettä lattialle asti, (jolloin tulin tänne kertomaan lähdöstä) Sitten alkoi pikkuhiljaa taas supistella ja lähdettiin klo 7 ajamaan Kotkaan. Matkalla suppareita 3-4 min välein, mutta ei kauhean kipeitä. Sairaalalla sitten tutkittiin, että en ole auki kuin sormelle, olipa pettymys.....Nooh kuitenkin synnytyssaliin lähdettiin, ja siellä alkoi kipeitäkin suppareita tulla. Sanoin kätilölle ettei tässä mitään lääkkeitä tarvita, että ei kai tämä niin hirveää ole, ehkä ilokaasua
Ja suihkua. Noh....käyrän jälkeen menin suihkuun, kun alkoi tuntua jo niin ikävältä, en pystynyt olla siellä kauaa, kun kipu alkoi tuntua inhottavalta, pyysin ilokaasua. Taas sisätutkimus ja vähän paikat edenneet, eivät paljon. Ilokaasun avulla sinnittelin sängyssä jonkun aikaan ja sitten jo rukoilin ihan mitä tahansa puudutusta. epiduraali pantiin tilaukseen. Ihmettelin missä se VIIPYY....hermo alko kiristyä ja tuntui että taju lähtee joka supistuksella. Kätilö lähti tutkimaan minne anestesia lääkäri jäi..joku tiedon kulku ongelma. Lääkäri tuli ja sain epiduraalin. Auttoi vähän, mutta kipu muuttui kummalliseksi paineeksi alapäähän. Parin tunnin päästä sain lisää epiduraalia koska en vieläkään ollut riittävästi auki...tylsää ja hidasta puuhaa vaan odotella aukeamista. Toinen epiduraali annos ei enää oikein auttanut, mutta aloin tuntea tarvetta ponnistaa ja kolmen aikaan olin täysin auki. En saanut lupaa ponnistaa koska supistuksia oli liian harvoin. en saanut supistuksia nopeuttavaa tippaa, kun vauvan käyrissä oli jotain häikkää. Kuitenkin 15.20 sain luvan ponnistaa ja vauvaa alettiin oikeasti tekemään. Kipu oli jotain aivan hirveää ja vannoin siinä itselleni etten ikinä tee toista lasta (näinköhän mieli muuttuu), paine alapäässä oli jotain sanoinkuvaamatonta, ja mitään ei tapahdu. Sain sen supistuksia nopeuttavan tipan ja sen määrää lisättiin hirmuisella vauhdilla, vauvalla alkoi olla tukalat oltavat kun en saanut sitä puserrettua ulos, niimpä kätilö auttoi painamalla mahan päältä....sieltä se sitten poika tuli. Leikattiin aikalailla tuota alapäätä, juuri sen takia että saadaan jätkä äkkiä maailmaan. Ja tikkejä on sitten sen mukaisesti....
hurja novelli tuosta tuli....mutta siis, hurjempaa hommaa oli kuin mitä olin kuvitellut. Mutta lopputulos niin ihana ja rakas ettei pysty edes sanoin kuvaamaan :heart: :heart: Nyt tiedän mitä on äidin rakkaus :heart: eikä sitä voinut mitenkään ymmärtää ennen tätä :heart:
Hysteerinen ja pikkumies