heipä hei! ja kiitokset kaikille onnitteluista :heart: :hug: onnea myös muille jakautuneille!
tässä ois vähän synnytystarinaa, jos jaksatte lukea. eli mä palasin TAYSiin seittemän pintaan, kun supistuksia oli tullut kello yhdestätoista lähtien 10-15min välein. 17.30 niitä alkoi tulla 5 min välein muttei ottanut kipeää. sisko tuli seuraksi ja lähdettiin sitten vastaanottoon odottelemaan. sain peräruiskeen, kun täysinäinen suoli hidasti synnytystä. edelleenkään ei tehnyt kauhean kipeää, naureskeltiin ja lueskeltiin vitsejä siskon kanssa.
yhdeksän pintaan alkoi jo koskea niin että piti irvistää kun supistus tuli. puoli tuntia myöhemmin pyysin päästä uudelleen supistuskäyrälle ja sain käteen sellaisen piipparin, mitä piti painaa kun supistus tulee. mulla kun ei nuo käyrät mitään näytä koska ne otetaan ylävatsasta ja mulla supistaa alavatsaa. kätilö katsoi että suppareita tulee kolme kymmenessä minuutissa, mutta edelleen olin vain pari senttiä auki. sovittiin että odotetaan vartti että mies ehtii mukaan ja lähdetään synnytyssaliin laittamaan mulle epiduraali. siinä vaiheessa en enää jaksanut edes jutella siskolle, hammasta purren irvistelin mielipuolisesti supistusten aikana.
saliin kun päästiin kello 22.30, alettiin heti valmistella epiduraalia. sain antibioottitipan käteen kun vedet oli kuiten menneet jo aamuyöllä ja infektioriski suuri. lääkäreitä odotellessa hengitin ilokaasua, joka tällä kertaa auttoi vähän enemmän kuin esikoista synnyttäessä koska TIESIN miltä se supistuskipu tuntuu ja milloin se nousee. tosin läheskään aina en saanut ajoitettua hengittelyä just jetsulleen. mulle oli ihan sama mitä kätilö, mies, lääkäri tai kätilöopiskelija sanoi, olin niin töttöröö kivusta ja kaasusta että kaikki meni ohi korvien. mutta heti kun supistus helpotti, pystyin jo olemaan hieman tervejärkisempi. tosin vain minuutin, sitten taas supisti. kätilö sanoikin että supistuksia tulee hiton nopeasti, mutta ne on liian lyhyitä. manasin että tässä menee KOKO YÖ varmasti sitten.
lääkäri tuli, laittoi kohdun sisälle supistusmittarin ja vauvan päähän sykettä mittaamaan anturan ja sanoi että edelleen olen noin 3cm auki vaan. voi että meinasi tulla itku että ei tästä tule mitään. viiden minuutin päästä paikalle tuli anestesialääkäri joka alkoi sitten tusaamaan neulojensa kanssa. siinä vaiheessa mä jo huohotin ja itkin kun kivut vaan yltyi. mies itki vieressä kun teki pahaa katsoa. anestesialääkäri käski oikeaan asentoon ja kun siinä yritin pitää sitä asentoa, aloin kiljua lujaa "nyt on PAKKO PONNISTAA" ja kätilö huutaa vastaan että "herranjumala sä olet täysin auki! älä ponnista vielä, mulla EI OLE HANSKOJA KÄDESSÄ!"
anestesialääkäri meinasi että hän laittaa spinaalin ja minä ärähdin että ei kannata laittaa, vauva syntyy NYT. herra tohtori otti sitten hieman nokkiinsa, plus taisin kakata sen kädelle kun ponnistutti niin lujaa jo siinä kyljelläni...
tarrasin sängyn reunoista kiinni ja työnsin sen minkä pystyin. huusin kurkku suorana ja niin huusi joku toinenkin - vauva! heti kun pää syntyi, alkoi kuulua itkua. supistus loppui, kätilö käski levätä hetken ennen hartioita. eipä siinä kauaa lepäilty, toinen supistus iski heti ja pinnistin pojan pihalle. voi sitä helpotuksen tunnetta kun poika solahti ulos! meni vielä vähän aikaa ennen kuin edes tajusinkaan että nyt on vauva pihalla, enää ei satu. vielä enemmän meni aikaa ennenkuin hokasin että vauva on OIKEASTI syntynyt. poika itki pontevasti, pääsi heti äidin rinnan päälle lepäämään ja jälkeisten jälkeen imemään rintaa. vähän oli tekniikka hakusessa, mutta lopulta sekin onnistui.
en revennyt yhtään, ei tehty epparia. synnytys kesti yhteensä 6h10min ja siitä ponnistin minuutin. mieluusti olisin sen epiduraalin ottanut, mutta tulipahan nyt sitten synnytettyä ilokaasun voimalla. ei sekään JÄLKIKÄTEEN paha ole..
vauvan sokereita seurailtiin osastolla (joka oli tupaten täynnä) mutta ne oli hyvät, paitsi pari ekaa arvoa ja vauva saikin sitten lisämaitoa. oma maito nousi hyvinkin pian mutta ensimmäisen päivänsä poika olisi vain nukkunut eikä jaksanut syödä. nyt yöllä alkoi sitten syödäkin reippaammin.
tänään päästiin jo kotiin. yleensähän insuliinivauvat on sairaalassa kaksi vuorokautta, mutta koska Miska Sinuhe syntyi sunnuntain puolella, päästiin jo tänään kotiin. plus mä itse voin todella hyvin, mihinkään ei koske (paitsi jälkisupparit) ja poikakin on hyvässä kunnossa, tissi ja uni maistuu. isosisko hoitaisi turhankin innokkaasti veljeään
sairaalassa kun kävivät, Minea lähti aina itkun kanssa kotiin kun vauva jäi sairaalaan, äitillä ei niinkään väliä
että sellainen sepustus.