**Helmikuun Helmet 2008**

maanantaita vaan kaikille! nyt kun muistaisin noi muutamat kysymykset, joita oli esitetty... ihan uskomattomasti on ainakin muisti heikentyny tän hormoniheittelyn myötä ja sanatkin meinaa mennä jatkuvasti sekaisin. onks muilla ilmenny samaa?
eli siis joku ainakin kysyi siitä onko tämä raskaus erilainen kuin aiemmat, ja tosiaan kun edellisistä ei ole kokemusta niin en osaa verrata. mut on kyllä yllättäny täysin tää "kova oireilu", ajattelin että pahoinvointi ois suunnilleen tahdonvoimalla voitettavissa ("kun mä vaan päätän olla lujana, ni kyl se siitä..") mutta näyttää nujertaneen mut aika rankasti. onneksi tätä kyseistä vaihetta ei kestä ihan hirvittävän pitkään, toki myöhemmin on taas omat vaivansa. jotenkin vaan tuntuu niin rankalta, että joutuu koko ajan pakottamaan itseään, että jaksaa tehdä asioita, kun voimat on niin lopussa, väsyttää ja etoo.
lisäksi tiedusteltiin kotiäitiyttä/duunitilannetta. mulla on se tilanne, että olen periaatteessa vielä puoli vuotta täysipäiväinen opiskelija, mutta oon saanu itselleni kunnon uraputken auki alan isossa firmassa ja teen siellä siis kesät+satunnaisia projekteja muutenkin. nyt syksyllä on vielä vikat luennot ja sen jälkeen saakin sit vauva tulla (loistava ajoitus). äitiyslomaa en ajatellu ihan hirveen pitkästi pitää, vaan kirjottelen sit vauvan kanssa kotona mun dippatyön (jonka teen siis tähän mun yritykseen) ja sen jälkeen sukellan takaisin työmaailmaan. ihan turvallisin mielin saa onneksi olla, kun erittäin hyvää duunia on luvassa ja kunnon nousujohteinen ura odottamassa (ainakin pomolla on suuret suunnitelmat mun varalle ;)). nojoo, saapa nähdä sit miten mieli muuttuu hormonimyllerryksessä pikkuisen kanssa. periaatteessa ei olis (kiitos miehen) tarve/pakko mennä töihin, mutta oma kunnianhimo on sitten toinen juttu. valmistumisen jälkeen kun ei toisaalta ihan hirveetä taukoo viitsis pitää, kun oon tosi miesvaltaisella alalla, enkä haluais olla yhtään huonommassa asemassa kuin työkaverit (jotka ei siis loogisestikaan mitään äitiysvapaita tarvitse)..
kävin aamulla hakemassa apteekista niitä inkivääritabuja, kun paha olo jylläs tosi kamalana, mutta ei niistä ainakaan välitöntä apua ollut. huomiselle yritän varautua duunipäivään raikkain hedelmin&vihanneksin ja sämpylöin (huomasin, että ne on ainoat jotka uppoo).. harmittaa vaan jos joutuu tollasella höttöruoalla elään, jossa ravintoarvo on nolla. proteiinipatukoita voi kai syödä ihan normaalisti raskausaikana, ainakaan paketissa ei ollut mitään erityismainintaan. onks kellään parempaa tietoa?
kivaa päivänjatkoa kaikille, mä lähden tästä salille hikoilemaan ja (toivottavasti virkistymään)!
 
HEIDOS
Jospa minäkin uskaltautuisin ilmoittautua mukaan.Tällä kertaa toisesta clomikierrosta tärppäsi pitkän yrittämisen jälkeen. Esikoinen pari vuotta sitten tärppäsi ekasta clomikierrosta. Eli esikko meillä on nyt 14kk. Itse olen hoitovapaalla ja töihin ilmoittanut tulevani sitten joskus kun esikko täyttää kolme vuotta. Miehen kans ollaan just 30v-juhlat vietetty. Etelä-Suomes asutaan ja varmaan taas Kättärille käy suunta.
Kovasti tällä hetkellä huolestuttaa tuo ristiselkä kipuilu. Alkoi jo viikko ennen kun menkkojen olis pitänyt alkaa ja nyt siis kestänyt jotain kaks viikkoa. Yleensä minulla ristiselkäkipu on varoitellut alkavista menkoista, niin ettei monasti ole tarvinnut piinaviikkoja kauaa viettää kun on jo tiennyt miten käy. Oli se hassua kun NelHM kirjotuksia olin seurannut Vauvahaave puolella kun oli toi sama ristiselkäkipu-oire, ja hän siirtyikin odottajiin vaikka kipuilut jatkuivat. Itselle tuli heti semmonen positiivinen fiilis että hei, sitä voiskin joku kuukausi olla itekkin raskaana vaikka selkä olis jo tullut kipeeksi...ja kuinkas sitten kävikään...täällä sitä ollaan rv 4+5
Tätä tarinaa meikäläiseltä tulee, joten jospa säästän tänään muillekkin tilaa.
t:Heidos
 
:wave: kaikille ja onnea ja tervetuloa uusille odottajille!

Hirvittävästi ootte taas jaksanut kirjotella. Noihin galluppeihin...mitäköhän niitä kaikkia oli...? Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä ihan pian kolme vuotta, joista kaks avoliitossa.
Tätä esikoista yritettiin kyllä ihan tosissaan, että oiskohan sitten "tekemällä tehty", kun tikuteltiin oviksia ym...7. kierto sitten toi tuloksen =) .
Työelämässä olen (tosin en koulutusta/kiinnostusta vastaavassa työssä, mutta kuitenkin...luonnollisesti siksikin, että tulossa on vasta esikoinen :D .
Saunonut olen ihan normaalisti, mutta seksiä ei ole tullut harrastettua niiden verenvuotojen jälkeen, eikä verta ole sitten enää näkynytkään, onneksi.
Meillevauva + muut, joita huolestuttaa masuasukkaan tila: Kannattaa tosiaan mennä sinne varhaisultraan ja mahdollisimman pian, niin saa mielenrauhan. Mulla tosiaan näkyi se syke jo silloin päivillä 5+6. Eli mun mielestä ei kannata turhaan "piinata" itseään, jos huoli on kova.
Ja babygirl: Mä sain ainakin siltä gyneltä sen äitiyskortin, johon se merkkas valmiiksi ne ultratiedot ja sanoi, että jatkakaa sitten neuvolassa siihen.

Mitäköhän muuta...? Täällä on olo muuten ihan ok, mutta väsymys on aivan k-a-u-h-e-a, voisin nukkua 24 h/vrk ja mitään ei jaksais tehdä. Kiva kun töissäkin tämä viikko vielä hirveää hulinaa, että jaksettava on, mutta töistä kun tulen kotiin, n. klo 15, niin nukun 2-3 tunnin päikkärit ja sit ysin aikaan oon jo taas valmis petiin, että pääsen aamulla ennen viittä ylös. Kotona en kyllä jaksa mitään muuta tehdä kun maata :ashamed: Noh, ehkä tää tästä!
Paha olo on onneksi pysynyt aika hyvin poissa, pari kerta on tullut kahvit ylös, enkä ole sitten enää kahvia lainkaan juonutkaan, kun se yököttää. Muuten ei oo tarvinnut oksennella, harvoin saattaa olla hieman yököttävä olo, mutta menee onneksi pian ohitse.
 
nelHM: ihan töissähän minäkin, sain ylennyksen tuossa 3 kuukautta sitten, joten ei välttämättä oo pomo kauhean innoissaan raskaudesta ;) . No, mut oon kyllä rehellisesti jopa työhaastattelussa sanonut haluavani lapsia jossain vaiheessa, joten ei pitäis sinänsä olla yllätys.

Oonkohan mä ainoa, joka ei kärsi pahoinvoinnista tällä hetkellä lainkaan?? (Pitää kyllä koputtaa puuta...) Olo on tosi hyvä, edelleen välillä vaan alavatsanipistelyjä ja tissit kipeät. Toivottavasti pysyiskin olo tällaisena!
 
No nyt ei taas tuu mitään! Toisaalta mun vatsa on oireillut tänään vatsataudin omaisesti..ehkä mä vaan näin verta mut ei sitä ollutkaan..
Noh, mä katselen taas tilannetta ja jos siltä tuntuu, kipaisen Jorvin päivystyksessä ennen juhannusta. Muussa tapauksessa oottelen juhannuksen jälkeiseen viikkon, jolloin mulla on se varhaisultra. Toinen vaihtoehto on varata yksityiseltä ultra, mä maksan mielelläni omasta mielenrauhastani :saint:
Mähän kävin gynellä 5+4 jolloin ei sydänääniä näkynyt mutta se että näyttää hyvältä todettiin. Nyt on "jo" 6+2.
Joo, kyllähän mua toi veri huolestuttaa mutta kipuja ei kuitenkaan ole ja esim rinnat on edelleen ihan järkyttävän kipeinä+väsymys valtava, yritän olla ihan rauhassa. Tosiasiassahan mä tai mikään lääkäri ei pystyttäis estämään mahdollista keskenemenoa.
 
nelHM:n galluppi:, jäin kotiin suoraan opiskeluista silloin 10v sitten, kun aloin esikkoa odottamaan. Olin kotona yhteensä 7vuotta (ja yht. siis 3 lasta sinä aikana) ja nyt olen työelämässä ollut viimeiset 3 vuotta =)
Vakipaikan sain viime syksynä, että ihan huoletta voin ä.lomalle jäädä =) Ja ainakin vuoden, jos kht:llä vielä olisi =)
 
Mie olen kotiäiti/maatalousyrittäjä jos näin voi sanoa,kotiäitinä olen ollut reilu 5v ja aion olla jatkossakin jos tämä tilan pito kannattaa ilman vieraille työskentelyä.

Mulla on naama ihan hirveen näkönen finnejä on enemmän kuin teini iässä,kiva selitellä kun porukka kyselee mun ihon tilannetta laitan suklaan ja atooppisen ihon syyksi.

Onko muuten käytävä ekaksi neuvolassa ennen kuin menee tonne yksityiselle ultraan?
Meillä clomi hoidon aloitti yksityinen gyne ja mulla on sinne aika 29.6 ni ajattelin vain et onko käytävä ekaks omas neuvolassa.Jos joku mua valaisis tässä asiassa ni olisin kiitollinen...siis sillon on viikkoja 7+5 kasassa.

Tervetuloa uusille :flower:
 
HEIDOS
Äitee2
olen nyt menossa ainakin suoraan yksityiselle ultraan, niin tein esikoisestakin. SEn jälkeen vasta ylipäänsä uskallin tilata neuvola aikaa kun olin nähnyt että siellä kohdussa jotain elämää oikeasti oli. Kävin samalla lekurilla joka oli minulle clomit määrännyt. Nyt sain clomit terv.keskuksesta ja aion silti mennä taas yksityiselle ultraan...sekavaa.
Mutta siis mene vaan ensin ultraan jos haluat.
t:heidos
 
Kiitoksia HEIDOS näinpä teen,mie kanssa ajattelin et näkee missä se mönkki luuraa ja missä vaiheessa ollaan oikeesti menossa.

Luin tuolta että sullakin clomit ollu ekassakin raskauden yrityksessä,meillä esikko tärppäs 5clomi kierrosta ja toinen 4clomi kierrosta ja tää kolmas ekasta clomi kierrosta,kaikkia ollaan yritetty ilman clomeja jonkun aikaa tätä kolmatta vuosi ennen clomeja.Onpas sekavasti kirjoitettu =)
 
Hei! Saanko liittyä joukkoon? Täällä menossa rv5+3 ja ekan neuvola ajan soitin tänään ja se on jo ensi maanantaina. Laskettu aika on joskus helmikuun puolessa välissä.
Esikoista odotellaan. Clomifenit oli 5 kiertoa käytössä pco:n vuoksi ja nyt sitten viidennestä kierrosta tärppäsi =)
Maha on ollu turvoksissa, tuntuu farkuissa niin ahdistavalta :/ Väsymystä on ollut havaittavissa ja vessassa ramppaamista :whistle:
Mutta ensi viikkoa odotan innolla, toivottavasti kaikki sujuu hyvin loppuun asti.
 
Elikkäs kuinka moni on jo valmiiks kotiäitinä ja kuinka kauan ollut ja kuka taas on töissäkäyvä?

työssä käyvä olen, just valmistuin elokuun loppuun ois sopimus tuohon paikkaan ja enskuun alussa saan tietää jatkaavatko sopimusta.
 
Oireileeko kukaan turvotuksesta? Ku mulla tuntuu alavatsa ihan kuin olisin syönyt itteni ähkyyn :ashamed:, semmoinen hassu painava olo. Mutta kun katsoo peilistä, mitään ei näy. Tai sit mä en vaan huomaa, en kuitenkaan ole mikään litteävatsainen vaan sellainen pieni pömppämaha mulla on jo valmiiksi..

Mutta mieluusti otan vastaan ne pahoinvoinnit ym oireet =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meillevauva:
Oireileeko kukaan turvotuksesta? Ku mulla tuntuu alavatsa ihan kuin olisin syönyt itteni ähkyyn :ashamed:, semmoinen hassu painava olo. Mutta kun katsoo peilistä, mitään ei näy. Tai sit mä en vaan huomaa, en kuitenkaan ole mikään litteävatsainen vaan sellainen pieni pömppämaha mulla on jo valmiiksi..

Mutta mieluusti otan vastaan ne pahoinvoinnit ym oireet =)
Mulla tuntuu et maha olis täynnä koko ajan..tosi inhottava tunne :|
 
Työgalluppiin: Mulla ollut vaki työ vuodesta -99. Esikoisen syntymän jälkeen oli pakko palata tekemään töitä kun ei ollut vielä mahdollisuutta saada samaa äitiysrahaa jos syntyy 3v sisällä uusi vauva. Tullut uudistus vasta nyt vähän aikaa sitten. Mun työ sellainen että pystyin tekeemään omavalintaista tuntimäärää ja miehen työajat antoivat mahdollisuuden tehdä töitä hoitovapaalla. Joten keräsin tuloja 6kk uutta äitiysrahaa varten. Toisen lapsen syntymän jälkeen olen käynyt töissä, mutta pienellä tuntimäärällä. Olen halunnut olla tyttöjen kanssa paljon. Hoitoraha niin pieni että ollut hyvä tienata lisäksi. Ja täällä leikataan lapsiperheiltä etuuksia kokoajan. Nyt sain uuden työpaikan joka alkaa elokuussa ja jään sieltä äitiyslomalle jos kaikki menee hyvin. Pystyn sielläkin tekemään töitä jälleen äitiyslomalla ja hoitovapaalla jos haluan.
 
Mä oon kotiäitinä ollut viitisen vuotta ja mulla ei mitään työtä ole odottamassa missään.
Sitten kun joskus tämä kotiäitiys alkaa kyllästyttämään, niin varmaan pitänee hypätä koulunpenkille tai sitten jatkaa siivoustöitä tai päiväkotihommia, mitä olen ennen kotiäitiyttänikin tehnyt.
Pahoinvointi on vähän hellittänyt tuon jääten ansiosta. Kiitos hänelle, joka täällä siitä antoi vinkin :wave:
Nyt 6+6
 
Huomenta

Tässä istun ja nieleskelen,teetä yritin juoda mutta taidan yrittää myöhemmin uudestaan :x Esikko tuossa ihmettelee et mikä äitiä vaivaa mutta ei vielä meinattu kertoa,odotetaan viel muutama viikko.

Mulla kanssa mahassa tota painon tunnetta,tuntuu et painuu alaspain sellain painamalla =) mut kuiteskin ilkeeltä tuntuu.

Mie olen ihan innoissani kun päästään lavalle tanssimaan juhannuspäivänä,miun iskukki tulee poikia vahtimaan kun ne nukkuu.

Mukavaa ja lämmintä kesäpäivää kaikille :flower:
 
Ja taas verta :(. Kattelin just yksityisiä lääkäriaikoja, toi juhannuksen läheisyys vähän huonontaa aikojen saatavuutta. En jotenkin osaa mennä päivystykseen, koska kipuja ei ole vaan sitä verta hieman..
Katellaan taas..
 
KEIJU: meillä päin omavastuu alkuraskauden ultrasta on 81,70 ?

MEILLEVAUVA:mulla oli pojasta pientä vuotoa muutaman vkon muistaakseni. ei kyllä ollu selkeetä verta, sellasta tuhrua mut kuiteski.

kotiäitinä oon ollu pojan syntymästä lähtien, sitä ennen tein jotain hanttihommia yms, mitään vakituista ei oo oottamassa. pitää sitte jossain vaiheessa jotain hommia katella. onneks yrjö on pysyny edelleen poissa, välillä etoo krapulamaisesti mut onneks on jääny siihen. onneks on ens ma se ultra, saa vähän tietoa. mitenköhän sitä viimeks jakso oottaa sinne vkolle 12 et kuuli sydänäänet :whistle:
 

Yhteistyössä