Paukun sakille toivottelen voimia. Katarinan kirjoituksen ensimmäisen kappaleen luin moneen kertaan. Hiljaiseksi veti. Ihan totta, kaikki surutyö vie aikansa. Ajan kanssa tuska hellittää, muuttuu kauniiksi muistoksi. Ei silti, etteivätkö vanhat haavat edelleen välillä vuotaisi.
Kävin neuvojenne siivittämänä ostamassa kortisonivoidetta. Samalla vein jälkitarkastuslapun KELAan. Tässä taas ollaan kuukausi pennittömänä, luottokortin varassa. Kävi nimittäin niin, että siirryin nyt kesäkuussa vanhempainrahalle, rahaa piti tulla 02.06. No ei kuulunut alkuviikostakaan. Keskiviikkona 07.06. aloin todella ihmetellä. Eilen soitin KELAan, että onko siellä kaikki ok. No, jonotettuani ajan (tyyliin 3-4min) maksullisessa palvelunumerossa joku vastaa ""KELA puhelinjärjestelmässä on vika, jota korjataan parhaillaan. Kiitos soitostanne"" KLIK. Olisiko tuon voinut ilmoittaa heti aluksi??? Hormonihirmua ei kannata ärsyttää. Jonottaessani luin samalla jotain KELAlta tulleita papereita, joissa oli maininta jälkitarkastustodistuksen toimittamisesta. Jäin miettimään, että mikäs tuo on... Ei sanonut mitään. Mutta ilmankos rahaa ei ole tilille tullut! Väitän, etten ole koskaan saanut ko paperia. Olen mapittanut kaikki ehkäisyesitteetkin, tuntuu tosi oudolta, että olisin jättänyt yhden, sen ainoan tärkeän, lapun mapittamatta. Hain siis tänään uuden lapun, jonka vein KELAan. Käsittelyaika 1 kk. Thank you very much. Tietysti se ottaa aivoon, että viime kädessä saa syyttää ihan itseään, mutta syytän myös tervkesklääkäriä!
Vaipoista, meillä on toimineet hyvin nuo Liberon Midit. En ole oikeastaan koskaan vaihtanut yöllä vaippaa, paitsi joskus alussa kun kakkoset tursusi yli äyräiden.
Meidän päivärytmi on nykyään se, ettei rytmistä ole tietoakaan. Mennyttä ovat 3-4 tunnin päikkärit. Hyvä jos pari tuntia suostuu nukkumaan.. Känkkäränkkä kyläilee päivittäin
Sportti, teillä siis testattiin noita heijasteita vielä? Saakohan neuvolatätiä vaihtaa, mä en oikein pidä meidän tädin tyylistä. Ei se mitään testaile, eikä sitä tunnu muutenkaan kiinnostavan yhtään. Tai siis, että sillä on sellainen ""hälläväliä"" -meisinki. Ei anna mitään esitteitä, jatkossa kai sitten ruikutan niitä omatoimisesti. Sille kun puhuu, niin se ei kuuntele, kysyy hetken päästä samaa asiaa kuin minkä juuri kerroin. Hehheh... Kuulostipa tutulta: Ihan kuin minä kotona
Hauskaa viikonloppua kaikille!