Helmiäipät 2006

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja __/\__/\__\s
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Olenko ihan säälittävä, kun nukutan Typyä yöllä vieressäni? Tyttö vain pilkkii kaiket illat ja nukkuu sylissä ihan sikeästi. Mutta jos hänet vie omaan sänkyynsä, niin viimeistään 15 minuutin päästä hän herää. Niinpä melkein joka ilta jossain vaiheessa aina luovutamme ja tyttö saa nukahtaa tissille. Joinakin öinä olen joskus aamuyöllä jaksanut nostaa hänet omaan sänkyynsä, mutta toisinaan hän saattaa nukkua koko yön vieressäni. Toivottavasti tästä ei kovin äkkiä tule tapaa.

Päivät sujuvat kuitenkin ihan mallikkaasti. Aamupäivisin käymme tunnin verran ulkoilemassa ja Typy nukkuu kaikkiaan kolme tuntia. Sitten hän on hereillä syömisen ja vaipanvaihdon ajan eli noin tunnin ja nukkuu sitten taas kolmisen tuntia. Sen jälkeen alkavatkin nämä iltakukkumiset.

Meillä on ristiäiset pääsiäislauantaina. Ne pidetään seurakuntatalolla tuolla kotiseudulla parinsadan kilometrin päässä. Sisarukseni ja muut sukulaiset ovat luvanneet leipoa tarjottavat ja anoppi on luvannut ostaa muut tarvikkeet, joten minun hommakseni on jäänyt lähinnä asioiden koordinoiminen. Suht' helpolla olen toistaiseksi päässyt, mutta kai sitä säpinää sitten riittää tuona lauantaina ihan tarpeeksi.

Olisimme tulossa tapaamiseen, sitten kun sellainen järjestyy.

T:Paukku ja Typy 5 vk 2 pv

 
Paukku: Sama täällä. Neiti nukkuu yöt mun vieressä ja mies patjalla. Yritettiin alussa tytön nostamista omaan sänkyyn illalla sen jälkeen kun nukahti tissille. Mutta usein heräsi hetipian omassa sängyssään ja taas rumba alkoi alusta, joten mä olin ihan väsynyt ja sitten olin valmis hyppimään seinille. Nyt on ajateltu, että parempi että äiti saa nukuttua kun muutenkin yöt menee lyhyissä pätkissä ja niinpä tyttö nukahtaa viereen tissille ja nukkuu siinä sitten koko yön. Päivälläkään häntä ei saa nukkumaan omassa sängyssään, nukkuu pitkät unet vaunuissa ja iltaisin vain torkahtelee hetkeksi syliin, jos siirtää sänkyyn niin herää heti. Tässä varmaan saa kohta sänky toimittaa leikkikehän virkaa, niin pirteäksi hän siellä aina tulee.

Nyt ollaankin mietitty, että koska pitää tyttöä alkaa opettamaan omaan sänkyyn (ei varmaan alle 2kk vanhaa) ja miten siinä oikein onnistutaan. Tissille nukahtaa helposti, mutta siirto sänkyyn herättää. Tutti ei oikein kelpaa ja sitä unirättiäkin mietin, että miten siihen pääsisi kiinni. No, pitänee luottaa siihen, että tyttö vielä oppii sängyssäkin nukkumaan, se vain vaatii vanhemmilta pinnaa ja aikaa, ja etenkin sitä energiaa, mitä nyt ei tunnu vielä löytyvän.
 
Arde ja Paukku: täälläkin vauva nukkuu vieressä joka yö:)...en oo aikoihi ees yrttänyt nukuttaa omaan petii. Alusta asti vauva o nukkunu meidän keskellä tai mun puolella (jossa pinnasänky esteenä ettei vauva tipu). Saapa nähä millon aletaan opettaa omaan petiin nukkumista. Se on vaa nii kätevää ku poju vieres herää ni eiku tissi suuhu, ei tartte nousta tms. vaan voi jatkaa torkkumista:)...joskus kyl käy niin et sit tulee tunnin pääst herättyä tissi edellee pojun naamalla:) eli kumpiki o touhuun nukahtanut...

Kaiketi kuukauden parin päästä vois opettaa nukkuu omas pedis...tai sit just ens kuun alus ku muutetaan satakunnan alueelle ja muutoinki siis koti vaihtuu, siinä samas vois 'vanhoja tapoja' yrittää muuttaa... päivisin vauva nukkuu yhet päikkärit vaunuis 1-2h ja 1-2 päikkärit liinassa/sylissä (ku poju nukahtaa, lasken sen usein sohvalle tehtyyn 'petiin', jossa jatkaa uniaan vaihtelevalla menestyksellä)...

Molemmat mun 'miehistäni' nukkuu täl hetkel päikkäreit....ite oon suht pirtee kaikist yöheräilyist (2-4 per yö) huolimatta enkä päivisin enää ota lainkaan päikkäreitä.

Vähä hirvittää noin pienen kans alkaa muuttamaan, asuntoa ei oo vielä löydetty ja matka uudelle paikkakunnalle kestää sen 8-9h...miten lie autos viihtyy tuon ajan, ku itellekin tuottaa ongelmia istuu noin pitkää?! Periaattees kyl ihan kiva muuttakin...mut sit on kaikki neuvolan vaihtamiset sekä pitäs selvittää missä vauvauintiin pääsis jne. järjestelyt...

Onks muut aatelleet osalistua vauvauintiin tai muuhun järjestettyyn toimintaan??

hööö...nyt takas sohvalle lötköttään... ja jos vaiks hakis jätskin:).... mites muiden 'herkuttelulinja', tuleeko syötyä päivittäin jotain namia vai ihanko terveellisellä ruokavaliolla 'jaksatte'???? Mul menee päivittäin herkkujakin muun syömisen ohessa....

illanjatkoja!!!!
 
Päkä, annan molempia. Siis tissiä ja pulloa. Cuplaton annokset ennen imetystä annan nykyisin aina pullosta koska kauhea sotku lusikalla ja hörpyttämällä. Lauantaina annoin molemmat ateriat pullosta, kun oltiin kyläilemässä, niin kyllähän tuo meni, vaikka välillä huudeltiinkin todella loukkaantuneesti ""Mami ne tissit esiin, mitä pelleilyä tämä on????"".

Paukku, älä stressaa asialla. Kuten Arde tuossa mainitsi, on hyvä jos äidin hermot pysyy kasassa... Lisäksi eikö nämä ""perhepedit"" ole kovasti ""in"" nykyään? Meillä oli alkuun tosi paljon sitä sänkyyn-ylös-sänkyyn-jne heijausta, koska a)poika ei huolinut tuttia (eli ei rahoittunut sänkyyn) ja
b)en uskaltanut jättää sänkyyn nukkumaan, pelkäsin, että käännyn päälle tms ja c)poika pitää kuitenkin nostaa ylös röyhtäytykselle (muuten tiedossa vatsanväänteitä) niin samalla sitten sinne sänkyyn.. Sittemmin ""somistelin"" sänkyä, laitoin sinne reunoille leluja, joita poika voi katsella jos hereillä on tai lasketaan hereillä sänkyyn. Mutta mielestäni vasta nyttemmin (poika 2kk) hänellä on jonkin verran toleranssia viettää aikaa siellä itsekseen ja vaan pällistellä. Lisäksi, nyt kun tutin huolii paremmin kuin alkuun, niin se on kieltämättä tosi, tosi iso helpotus.

Ria kyseli tuosta järjestettyyn toimintaan osallistumisesta. Itse olen miettinyt vauvauinnin ja muskarin välillä. Jostain olin lukevinani, että pienelle riittäisi hyvin yksi meno / viikko. Ettei liikaa. Tiedä sitten. Ehkä muskari houkuttelisi tällä hetkellä enemmän.
Ja kyllä, herkkuja menee päivittäin! Ja kun nyt tuli puheeksi, taidan mennä kaivelemaan kaapista jotain nannaa...:)

 
äivitän ilmoittautuneiden listaa:

* Una
* Missu
* Tuuli
* Wirkku
* Sportti
* Kirsikka
* Paukku

Ja edelleen ehdolla viikko 20, jonka kuitanneet Sportti ja allekirjoittanut.. Ilmoitelkaahan!

W+V
 
Mä oon kanssa ruvennu pulloa antamaan aina silloin tällöin ihan senki takia et toi tutin syönti rupeis kiinnostamaan ja se tutti ku auttaa nukahtamaan paremmin... Esikoinen rupes syömään tuttii vasta puol vuotiaana ja pam kaikki muuttu, vein sänkyyn ni sinne nukahti. Ajattelin vaan sillon et seuraava ku syntyy ni yritän antaa tuttia aina ku mahollista, vielä ei oo onnistunu ;)

Meillä rupes neiti asettuu vähän paremmin sänkyyn ku sinne teki sellasen ""pesän""(vaikka peitto ryttyyn ja siihen keskelle pesä) et se sänky pieneni ja pikkasen pehmeni. Joku tosta pesästä jossain ketjussa kirjotti. Sillon ajattelin et jos se ei tehoo ni lisää sinne jonkun harson tai paidan mikä tuoksuu äidille. Ainaki ku hoitoon jättää vähäks aikaa ni toi tuoksu juttu tehoo, miks ei sängyssä. Tulikohan toi pesä asia vähän epäselvästi ;) Välillä tuntuu et ne aivot on vieläki tuol mahassa...kiva...pätkii...

Pikkukamuko se painosta kyseli? Mulla edelleen ne helkutin 20 kiloo mitkä ei lähe ei sitte millään. Noo täytyy kyl tunnustaa et noita herkkuja menee kyllä tosi kiitettävästi et en yhtään ihmettele ;)

Viikko ois vielä jälkitarkastukseen ni saa tietää onko kaikki kunnossa ku välillä tuntuu et kiristää niin pirusti, eiköhän se oo normaalia. Sitte pääsis liikkumaan ihan kunnolla.

Mä meinasin perjantaina lähtee käymään hulluilla päivillä tyttöjen kanssa, mut taidan jättää väliin ja mennä yksin...

Oon kanssa kiinostunu tapaamisesta jos ei just sillon olla mökille lähdössä, mutta tulen ilman muuta jos pääsen...
 
terpat

Mä en ole uskaltanut nukuttaa tyttöä vieressä, mutta tyttö kyllä nukahtaa aika helposti omaan sänkyyn iltaisin ja yöllä nukahtaa samantien.

Me aloitetaan toukukuussa vauvauinti, just eilen saatiin tietää, että mahduttiin ryhmään.

Meillä on pulauttelu lisääntynyt ihan älyttömästi, välillä tuntuu, että kaikki tulee ulos! Neuvolassa sanoivat, ettei haittaa jos paino vaan pysyy nousussa.

Herkkuja on mennyt täälläkin älyttömästi kunnes aloitettiin miehen kanssa joka vuotinen herkuton huhtikuu. Huomaan taas kerran, että olen syönyt makeaa osittain nälkään, kun ruisleipä uppoo tilanteissä jossa olisin vetänyt jädeä tai karkkia esim. iltaisin.

Painosta, mulla lähti kaikki kilot ekan viikon aikana älyttömätä syömisestä huolimatta. Muuten tuntuu, että palautuminen on jotenkin hidastunut, siis vielä on rakoa vatsalihasten välissä pienellä matkalla ja se ruskeaviiva olla möllöttää... Ja alapää ""kirraa"" sekstailussa. Kuis muilla?
 
Heipparallaa

Viikko 20 sopii mullekin hyvin. Kevät voisi tulla vihdoin, niin voitaisiin tavata ulkona.

Me ollaan käytetty n. kolmasosa ajasta kestovaippoja. Lumi syntyi niin pienenä, että sille sopi vain premature kertavaipat. Nyt käytetään kestoja pari aamupäivällä ja pari iltapäivällä. Ulkoillessa Lumi nukkuu yleensä pitkät päikkärit ja silloin päällä on kertikset, samoin yöllä.

Viime yönä Lumi teki nukkumisennätyksen. Hän heräsi kahdelta syömään, yösyötöissä ei mene kuin 10 min, ja sitten vasta varttia vaille seitsemän. Suorastaan puhkuin energiaa, kun sain herätä yli neljän tunnin unien jälkeen aamulla.

Nyt jos pikkuinen vielä keksisi, että illala voi mennä nukkumaan ennen yhtätoista. Illat menee niin että Lumi syö vähän, nukahtaa tissille, nukkuu sängyssä kymmenisen minuuttia ja herää sitten ihmettelemään käsiään (niitä on tosi kiva imeskellä) ja alkaa taas kohta itkeä tissille. Sellaisessa rumbassa minä olisin valmis yöunille paljon tyttöä ennen.
 
Täällä on kanssa alkaneet nyrkit maistua. Välillä näyttää siltä, että ne maistuu paremmin kuin tissi. Ja siitäkös äiti riemastuu.. not! Heti olen kieltämässä, vauvan ensimmäinen sana on varmaan ""Ei""...

Hienoa, että Sportti teillä on himassa ryhmäkuria Herkuttomaan Huhtikuuhun. Mä luulen, että saisin yrittää sitä keskenäni.. Noh, maybe later.. (as if..)

Veeti nukkui taas viime yönä 7 tunnin yöunet, klo 22-05. Sopii mulle paremmin kun hyvin, kun vaan osaisin itsekin mennä aikaisin nukkumaan..

Mulla on jälkitarkastus vasta ensi viikolla. Toivottavasti kaikki ok, ja pääsen urheilemaan. Juuri eilen ""ihailin"" tätä mun pullamössömahaa, että palaako se koskaan ennalleen. Tissit ilmeisesti ei palaa, ainakaan tuon yhden ketjun mukaan. Tekee tosi hyvää mun minimaaliselle povelle (lue: itsetunnolle :)). No, kuten siellä joku sanoi, niin hyvän asian puolesta menee... Ruskea viiva möllöttää myös täällä edelleen.. Sekstailtu on, ja vähän sellaista aristusta on edelleen..:/

Miten tää nyt alkoi taas kuulostaa kauhealta valitusvirreltä??? No ei ollut tarkoitus :)
 
Päivitän taas ilmoittautuneiden listaa:

* Una
* Missu
* Tuuli
* Wirkku
* Sportti
* Kirsikka
* Paukku
* Minna

Ja edelleen ehdolla viikko 20, jonka kuitanneet Sportti, Tuuli, Wirkku, Minna mahd mukaan.. Ilmoitelkaa kuinka sopii!
 
viikko 20 käy. toivottavasti on lumet sulanut.
Luin jenkkisivuilla et vkolla 10 vauva tunnistas jo omat vanhempansa ja oman nimensä. Nimellä kutsuttaessa katsois silmiin ja hymyilis ja silmät alkais loistaa. Ja kun mun mielestä Jason jo nyt tekee sen (8vkoa):-) Tää on taas ""äidin"" mökkihöperyyttä kun mun mielestä Jason jo melkein kääntyykin, niin mies aina palauttaa mut maanpinnalle:""no kai nyt alamäkeen ja kun häntä noin autat""

Viimeöinä kun Jason on ollut jo nukkumassa, on pari kertaa alkanut huutaa täyttä huutoa joka loppuu heti kun menee ja silittää vähän päätä. Luin myös et näinä viikkoina mielikuvitus lähtee laukkaamaan aivojen kehityksen myötä niin oon ajatellut et Jason näkee ""mörköjä"" tai jotain pelottavaa unta.

Aika samanlaisia rytmejä meilläkin. Öisin eka pätkä 4-6h ja sitten 1-2h kunnes on seuraava yö. Mäkin otan vauvan sänkyyn eka unipätkän jälkeen, on alkanut jo painaakin ja unenpöpperössä on pelottavaa nostella ja sit toiseks kun nostan hänet heti syönnin jälkeen ylös hän pulauttaa kaiken maidon(miltein kai) mun päälle, joka ei oo kivaa.

Mä tässä paripäivää sitten pumppailin pakkaseen noin desin/päivä niin samalla kai tein vahingossa maitotilauksen itselleni, on nimittäin etenkin öisin inhottavaa kun tisseistä oikeesti suihkuaa sitä maitoa ja poika ei ees ime vaan pitää vaan suuta auki ja nielee, mut suurin osa suihkuaa lakanoille ja vauvan naamalle ja siitäkös suututaan ja aletaan parkua.

Onko kukaan saanut kutsua rokotetutkimukseen? Yliopisto etsii koekaniineja aivokalvontulehdus+hepatiittiB yhdistelmärokotteelle vauvoille. Sain eilen kutsun, kokeet tehtäs Itiksessä. Harkitsen asiaa, saispa siinä ""ilmasiks"" ne kaks rokotetta muitten lisäks, mut sit toisaalta luin joltain sivuilta (taas :-)) et rokotteilla ja kätkytkuolemilla ois joku yhteys et en sit tiedä.

Plääh, mein pihal on puolmetrii syvä ""lammikko vettä"" ja ei päästä siitä vaunuilla ku siin on pitkospuut (joo, asutaan MAALLA) ja ollan siis oltu jo muutaman päivän vankeina sisällä.....onpa tullut tosin leivottua, siivottua ja surffattua netissä. Nyt haluis kyl ulos, taidan ottaa pojun liinaan ja käppäilen postilaatikolle, jos ois tullut tilaamaani Graalin malja.veren perintö-kirja. JOten jätän teidät tylsiltä, jonneejoutavilla höpinöiltäni.
 
Sportti: mullakin edelleen rako vatsalihasten välissä (sormet uppoo yhest kohti omituisesti masuun), joten vatsalihastreenejä en oo alottanut. Ajattelin, et sit ku o kulunut 3 kk synnytyksestä ni aloitan. Sitten on vielä touko- ja kesäkuu aikaa saada masu littanaks ennen rantakelejä ....tosin pelkäsin kyllä masun jäävän huomattavasti pahemman näköseksi, paljon ei oo eroo entiseen masuun...

Mun jälkitarkastus siirty viikolla...ikävää, sillä oisin tahtonut jo saada pillerit (yks kortsu jo rikottu...apua...)... seksi 'ei tunnu oikeestaa miltään' kiristelee ja paikat tiukat jne. ja jännitän edelleen enkä siis kostu vaa täysin liukkarin voimal mennään... myönnetään et mä en saa seksistä vielä mitään muuta tyydytystä ku sen et tiedän miehen tykkäävän... eli pihtaan en ala, vaikken ite nautikaan...

Tissien puolesta hieman myös mä pelkään... millasethan riippanat niistä tulee...onneks mies ei oo tissimies...mut omaan itsetuntoon se varmasti vaikuttaa...

Tälläst pintaliitoa tälläerää.....
 
Sellaista unohtui kirjoittaa aikaisemmin, että oletteko kokeilleet vauvatanssia? Se on siis kirja, jossa kerrotaan liikkeitä, joita voi vauvan kanssa jumppailla. Liikkeiden on tarkoitus auttaa vauvaa hahmottamaan kehoaan ja myöhemmin mm. vahvistaa ja parantaa tasapainoa.

Mulla on kopiot kirjasta ja ollaan muutaman kerran kokeiltu ensimmäisiä liikkeitä. Lumi tykkää niistä tosi paljon, ilme on välillä ihmettelevä ja välillä hymyilyttää.

Musta vauvatanssi on varmasti vielä ihanampaa kuin Lumista, on hienoa tehdä jotain yhdessä ja saada uusia elämyksiä. Kahdeksanviikkoinen näkee ja kokee jo aivan hurjasti ja ottaa kontaktia muihin.

Tämän päivän toinen jännä juttu oli Liberon lahjoittama sammakko, joka tuli postissa. Laitoin sen turvakaukaloon roikkumaan ja Lumi ""jutteli"" sille pitkät pätkät. Sammakko oli niin jännä, että tuli vielä hikka.
 
Hei!

Ehdinpä jo ilmoittautua tuonne maalislaisten tapaamiseen, mutta ehdottomasti kiinnostaa kyllä myös helmisläisten oma!
Eipä paljon ole ehtinyt/jaksanu tänne enää pojan synnyttyä kirjotella mutta palstaa olen toki seuraillu. Mulla muuten jälkitarkastuksessa ei vielä ollu paikat parantunu, tikkejä jäjellä. Yleensä kuulemma paranee nopeammin. Paino on jo entisensä mutta maha todellakaan ei! Pieni on kasvanut hurjaa vauhtia(kohta 5kg) ja Cuplaton on auttanu ilmavaivoihin tosi hyvin. Ruokin paljon pullosta, koska meillä oli heti pian syntymän jälkeen muutto joka sekoitti imetysrutiinit lopullisesti. Alunperinkään ei maitoa tullut riittävästi. Tästä on kieltämättä välillä huono olo, niin paljon olen seurannut ""imetyssotaa"" lehtien ja netin palstoilla.
Mutta saataiskos meille helmisläisillekin lse tapaaminen vaikkapa juuri tulooin viikolla 20 vai miten? Ja missä ?
 
Pikaisesti piti kirjoittaa (vauva olkapäällä ähkien ja taapero lahkeessa roikkuen), kun meillekin tuli se kutsu rokotustutkimukseen ja oon miettiny, että osallistuisko vaiko eikö.

Missu, miltä sivuilta löysit tietoa rokotteesta ja kätkytkuolemista? Oliko siinä kyse ihan yleisesti kaikista rokotteista vai jostain tietyistä? Tosta tutkimuksesta oli muuten aloitettu ketjukin, huomasitko? Siellä ainakin positiivisia kokemuksia. Lääkärikäynnit tietty kuuluu koko tutkimusajalle eli sais ehkä hiukkasen ""parempaa"" palvelua kuin tuolla paikallisessa arvauskeskuksessa.

Iloista kevään odotusta kaikille! Pitää taas mennä...
 
Vihdoin pääsin koneelle kirjoittelemaan... Samanlaista menoa näyttää olevan kaikilla, kun pikaisesti lukaisin teidän viestejä. Hassua miten me ollaan jakauduttu niin moneksi tässä viimeisten kuukausien aikana...

Meillä pojat on mukavia vauvoja, Lauri ja Valtteri. Ilmeisesti kohtuullisen helppoja, thank god. Ovat jo aika jässiköitä, molemmat melkein 5,5 kg. Toinen punapää ja toinen tumma. :)

Menevät yöunille jo klo 18-21 illalla ja heräävät ekan kerran keskimäärin klo 02. Sitten n 04-06 aikoihin ja sen jälkeen jo noustaankin ylös kun ei siitä nukkumisesta mitään enää tule. Päivisin syövät 3-5 h välein ja nukkuvat yleensä yhdet pitkät unet ulkona. Jos yritän liiaksi nukuttaa, niin päiväunet menee sellaisiksi tuttia suuhun ralleiksi. Itse nukun siis hyvänä yönä ekan putken noin 3-4 tuntia, se on hyvä. Jos sen alle jää niin oon ihan poikki. Nimittäin se loppuyö tuppaa kuitenkin menemään sellaiseksi kitinäksi, et mä en enää kovin hyvin siinä nuku. Kai johtuu myös tosta aikaisesta nukkumaanmenoajasta.

Nukkuvat samassa pinnasängyssä öisin, ja ihan kivasti menee siellä omassa sängyssä. Toinen nukahtaa aina sinne helposti, toinen on haastavampi ja välillä kanniskellaan ympäri kämppää tunnin verran ja sitten herra nukahtaa ja voi viedä omaan sänkyyn. Mutta yösyöttöjen yhteydessä tyyntyvät takaisin omaan sänkyyn yleensä helposti. Kun kitinä alkaa, nostan tyypin makkarista olkkariin, syötän nojatuolissa, röyhtäytän ja vien takas sänkyyn. Mies nukkuu eri huoneessa, jotta jaksaa töissä. Yritän aina kovasti ennakoida poikien nälkää, eli nousen usein vähän liian helposti syöttämään. Öiseen aikaan yhtäaikainen nälkä nimittäin on aikamoinen juttu... Päivisin nukutan sittereissä ja vaunuissa ulkona.

Annan tissiä molemmille noin 80-90 prosenttisesti. Eli aina välillä jonkun tutteliannoksen jos vaikka nälkä iskee samaan aikaan ja toinen on tissillä, toinen sitterissä ja annan hälle sitten pulloa. Yhtäaikainen imetys on aikamoinen sählis ja haluaisin pitää syötöt mahdollisimman rauhallisina hetkinä. Maitoa kyllä tulee kiitettävästi ja tuntuu et tuotanto mukautuu koko ajan paremmin. Siihen olen tosi tyytyväinen.

Pojat hymyilee jo kovasti ja aloittelevat jokeltamista. Viihtyvät kohtis hyvin mobilen alla.

Seksiä koitettiin kerran, ei onnistunut, niin kuivat paikat et sattui vaan pirusti, ihan kuin ois seinä ollut vastassa. Mies sanoi, ettei siellä mitään tunnu... ;) No nyt olen käyttänyt sellaisia estrogeenipuikkoja ja pitäisi varmaan viikonloppuna kokeilla uudestaan. Mieli kyllä tekisi. Yritin siis päästä ilman niitä puikkoja, olis pitänyt lääkäriä uskoa, kun sanoi et on kuin vaihdevuosi-ikäisen limakalvot ja et niillä ei seksiä harrasteta...

Niistä tulleista 25 kilosta on nyt vielä 3-4 jäljellä. Ja tulee syötyä hyvää liiaksi, ei sille voi mitään. Jotenkin tekee mieli välillä hemmotellakin itseään... :) Mulla on iso rako vielä vatsisten välissä, noin 5 cm, en ole uskaltanut tehdä perusnostoja. Juoksemassa olen jo vähän käynyt ja venytellyt paljon.

Vko 20 sopisi mulle ihan jees. Oisko mitään kahvilaa vaikka keskustassa, missä voisi treffata? Vai olisiko kivampi tavata ulkoilmassa, kuten vaikka espalla kappelin edustalla tms? Onpa jännä nähdä. Pitäiskö laittaa nimimerkki nimilaput, heh.

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!
 
Päivitän taas ilmoittautuneiden listaa:

* Una
* Missu
* Tuuli
* Wirkku
* Sportti
* Kirsikka
* Paukku
* Minna
* Marie

Ja edelleen ehdolla viikko 20, jonka kuitanneet Sportti, Tuuli, Wirkku, Missu, Marie, Una, Minna jos paikkakunnalla..
Paukku ja Kirsikka, käykö teille? Korjatkaa, jos olen sössinyt näitä ilmoittautumisia :)
 
Missu, tuosta rokotetutkimuksesta. Mulle tuli kanssa lappu himaan, ja ajattelin osallistua. (Miten noin pieneltä ja pullealta otetaan verta? Aloin miettiä sattuuko se paljon :/ Ja sain mieheltä sarjassamme Säälivä katse.. No joo, mutta kun toinen on niin pieni..)

Hehe, jää nähtäväksi tunnistaako vauva oman nimensä parin viikon päästä kuten Missu kuvailit. Mä vähän epäilen.. ;)

Tuuli, vauvatanssi kuulostaa tosi hauskalta :)

Pistin pojan ysin jälkeen sänkyyn ja Unimusa-cd:n soimaan... Sinne jäi äijä. Kaikkea pitää kokeilla :) Huomiseen!
 
Hei,

Minut voi lisätä tuonne ilmoittautuneiden listaan. Ihan takuuvarmasti en voi luvata, että pääsen, mutta ei minulla hirveästi menoja pitäisi olla. Kalenteri on ihanan tyhjä.

Alan pikkuhiljaa sopeutumaan tähän äitiysloman kalenterittomaan olemiseen - enää ei joka aamu tarvitse tarkistaa minne palavereihin sitä pitäisi ennättää, painaako joku työDL päälle ja mitä kaikkea on suunnitellut tekevänsä vielä töiden jälkeen. Yritän sopia korkeintaan yhden hoidettavan jutun tai tapaamisen yhdelle päivälle. Eilen käytiin ostoksilla ja tänään tulee vieraita. Välipäivinä ollaan kotona, pestään pyykkiä ja luetaan. Mukavan leppoisaa... :)

Oletteko jo käyneet tai harkinneet käyvänne vauvan kanssa elokuvissa? Kinopalatsissa on 19.4. aamupäivällä vauvanäytös ja sinne olisi tarkoitus mennä pojan kanssa. Pitää kyllä tunnustaa, että itse elokuva ei niinkään kiinnostaa, mutta haluan nähdä minkälainen hulina siellä on ja kuinka poika reagoi elokuvan ääniin ja muihin vauvoihin. Raskausaikana vatsassa kävi mahdoton rytke monta päivää elokuvan tai konsertin jälkeen. Varsinkin jos söi pussillisen karkkia :)

Meillä on tullut päiviin jo hieman rytmiä, kun aloin nukuttaa vauvaa ulkona tai viileässä. Jos en jaksa lähteä kävelylle (yksi tunnin tai kahden lenkki päivässä riittää minulle), niin laitan pojan parvekkeelle. Kaikki tutut varoittelevat, että ei kannata opettaa lasta nukkumaan/nukahtamaan vain sylissä, rinnalla, ulkona tai sängyssä vieressä. Pitäisi vain laittaa omaan sänkyynsä, kun koittaa nukkumaanmenoaika. No minkäs teet, kun lapsi ei todellakaan rauhoitu sinne vaikka olisi pimeää, tutti, uniriepu, hyräilyä, rauhallista musiikkia, tassua tai silittelyä. Helpompi on lähteä suoraan lenkille tai kanniskella väsynyttä vauvaa puolisen tuntia, kuin rauhoitella pari tuntia ihan hysteeristä ja hikistä poikaa. Onneksi yöt ovat paljon helpompia kuin päivät. Varsinkin, jos nukutaan vierekkäin :)
 
Katarina:
http://www.rokotusinfo.fi/tekstit/miksi_ei_html

Siis siellä perusteita miksi ei rokoteta, ei perustu mihinkään tieteelliseen tutkimukseen eikä tieetyihin rokotteisiin. Mä nyt vaan oon tämmönen että haluun ottaa kaikesta selvää ennenkuin toimin siis hyvät että huonot puolet. Mutta olen kyllä tässä aiheessa hyvien puolien kannalla, eli mennään tutkimukseen jos päästään, koska saa varmaan pätevämpää palvelua kuin normineuvolassa ja ehkä samalla myös vastauksia muihinkin juttuihin.
 
Tuohon nukuttamiskeskusteluun: Ainahan joku muu tietää paremmin, miten se vauva pitäis nukuttaa, syöttää jne. Jotkut nukahtaa helposti omaan sänkyyn, toiset syliin, kyllä joka vauvalla on omanlaisensa luonne!

Meillä nukahtaminen riippuu ihan siitä, onko vauva sillä hetkellä rauhallinen/itkuinen. Välillä kanniskelen peiton sisässä, toisinaan nukahtaa tissille. Myös ulkovaatteita pukiessa usein nukahtaa. Vieressä voisin nukuttaa myös, mutta se ei tämän vauvan kanssa yksinkertaisesti onnistu. Eli kyllä joka vauva vaatii omanlaisia tapojaan. Näin pienten kanssa ei tosiaankaan kannata vielä hermostua, että opettaisi jotenkin huonoille tavoille ;))

Kaks aikaisempaa tapausta oppi nukahtamaan omaan sänkyyn kun rupesin syöttämään pullosta 2-3 kk:n iässä. Tytölle olen myös yrittänyt opettaa maitopullon käyttöä, mutta vielä laihalla tuloksella... Katselee silmiin, pitää pulloa suussa kunnes maitoa alkaa valua suupielistä, ja nätisti työntää kielellä tutin ulos. Sitten kun annan rintaa, katsoa nakittaa vieläkin kiinteästi äiskää silmiin ja alkaa imeä tarmokkaasti...

Kun en oo kotoa liikahtanu pariin kuukauteen muuta kuin välillä kauppaan, niin vaihtelu tekis joskus hyvää... Mies kävi työkavereitten kanssa ulkona syömässä ja kyllä niin otti pattiin! Kehtas vielä kysellä, että mitenkäs kauan ne jotkut imettää, oliko se kaksi vuotta (jos katse tappais...)
Kun olin suunnitellut äippälomalle kaikkee, ei ainakaan vielä kovin suunnitelmat oo toteutuneet... mutta onhan tässä aikaa.

Kiloja on ne 4-5 jäljellä edelleen, nyt oon vähän ruvennu katsomaan mitä syön, kuitenkin niin, ettei maito kovin kärsis. On tämä taiteilua...
 
Kiitos Missu! Paljon tietoa löytyi tuolta sivustolta. Kyllä mekin luultavimmin siihen osallistutaan, kunhan sieltä nyt ensin soitettais.

Nyt pitää taas mennä... huomenna nimiäiset ja kakkupohja ja kääretorttu jo leivottu. Loput tarjottavat odottaakin pakkasessa. Seuraavaksi imurointia, ei kuulu lempipuuhiini, mutta kai pitää siihen ryhtyä, ettei villakoirat rynni esiin, kun vieraat tulee :)
 
Kyllä näillä näkymin meillekin käy tapaaminen viikolla 20.

Onko kukaan muuten käynyt tutustumassa Kampin keskukseen sillä silmällä, että onko siellä kahvilaa, johon vaunukansaa mahtuisi?
 
Wirkku, myös minulle sopii hyvin tuo vko 20.

Hunajakana, olen ihan samaan päätynyt: max yksi juttu/päivä, niin hyvin sujuu. Monen vuoden työrumban jälkeen tällainen leppoisa tahti tuntuu tosi mukavalle.

Mutta nyt riennettävä pakkaamaan loput. Huomenna siis lähtö kahden viikon reissulle. Mutta sitä ennen piti toki käydä vielä täällä palstalla :-)
 

Similar threads

P
Viestiä
22
Luettu
566
Vauvat ja taaperot
Santtu 81 ei karjautunut
S
?
Viestiä
118
Luettu
3K
?

Yhteistyössä