Voi luoja, törmäsin tänään kahteen niin tökeröön äitiin vaunuineen, etten ikinä
Olin siis menossa Espooseen käymään ystäväni kanssa ja olimme odottelemassa bussia noin 15min. ennen bussin lähtöä terminaalissa. No, näin, että kaksi vähemmistönkulttuurin edustaa rattaineen tulee myös odottelemaan bussia. Kun bussin ovet aukeaa, niin nämä kaksi kiilaavat ohi ja tukkivat rattaineen bussiin..Oon ihan että, mitä helkuttia Ystävällisesti pyysin, että voisko toinen jäädä pois, kun olin ennen heitä.. He väittivät, etten todellakaan ollut, he eivät nähneet, eivätkä aio tulla bussista ulos. No, siinä hetken väittelin ja sanoin pari valittua sanaa. No, nämäpä rupesivat haistattelemaan mulle Siinä vaiheessa olisin voinut pyyhkäistä niitä nenään, mutta annoin olla ja jäätiin odottelemaan seuraavaa bussia. Mutta olin kyllä niin käärmeissäni. En oo koskaan, ikinä aiemmin tommoseen käytökseen törmännyt. Vieläkin ärsyttää :kieh: :kieh: