Heinäkuun Hurmaajat Kesäkuussa (1. Hurmaaja syntynyt)

Rae: Me rakennetaan omakotitaloa. Asutaan miehen vanhempilta ostamalla entisellä maatilalla, tämä nykyinen talo on vanha, ja rakennetaan tuohon viereen uusi. Kiva,kun näkee koko ajan talon rakentamisen etenemisen.. päästään jo muuttamaan elokuun alussa uuteen kotiin,kivaa. Tosin yläkerran tekeminen vielä jää sitten syksyksi, saa isommat tytöt sinne sitten huoneet. Alhaalla on 3mh+k+olohuone+kodinhoitotilat. että juuri ja juuri mahdutaan sinne alas sitten kaikki sen aikaa,että saa sen yläkerran valmiiksi.

Postikin taas tuntuu kulkevan miten sattuu, mikä lie jakaja taas... oottelisin niin sitä postia,niin kuin joka päivä!
 
Oiiii onnea Marta! Johan se onkin reilua, että pinon ylläpitäjä pääsee melkein ekana tositoimiin! :heart: :flower:

Mulla on hämärä mielikuva, että olisin pinoutunut tänne tokana heti Martan jälkeen (älkää kukaan tarkistako, ehkä olin oikeesti joku 15.) joten mielestäni mun pitäis päästä seuraavaksi pungertamaan :LOL: Ikävä kyllä näin ei tule todellakaan tapahtumaan. Hermot on koetuksella, en osannut aavistaa että oisin näin ahdistunut tässä loppuvaiheessa. Jännittää ja odotuttaa ja en osaa yhtään tätä äitiyslomailua ja vapaallaoloa ja yksinoloa :'( Ihan paskaa.

Mutta nyt keskitytään Martan poitsun juhlintaan, joten en valivalita enempää! Muillekin kaikille tuulta synnytyspurjeisiiiiiin! Go, ladies!

Kardemummma & Sulo
38+1
 
täällä kivut pysyy samoina.... :headwall:
soitin neuvolaan ja th ei tarkasta kohdunsuuntilannetta mutta siirrettiin huominen aika torstaille jolloin nään lääkärin, eli jos en ennen torstaita synnytä niin sitten torstaina käsken sen lekurin tehdä todella rajun sisätutkimuksen!!!!!!
 
Voi elämän kevät.. enhän minä saa teitä millään kiinni... Nyt aloitan sivua 31 - huoh...

mahan törmäily Kyllähän tuota masua tulee aina välillä töinittyä sinne ja tänne, mut useimmiten kuitenkin onnistun jo törmäämiset välttämään - onneksi, kun ei ne kovin kivalta tunnu. Ainakin tohon navan kohalle sattuu aika ilkeesti...

Vauvan syntymästä ilmoittaminen tekstiviestillä ilmoitetaan kavereille ja sisaruksille jne. Isovanhemmille soitetaan ja todennäköisesti ilmoitetaan myös laitokselle lähtiessä isovanhemmille - pakkokin se on, kun anoppi tulee hoitaan isompia lapsia synnytyksen ja laitoksella olon ajaksi.

synnyttämään lähtö Kahden aikaisemman lapsen kohdalla oon lähteny kohta kipeiden säännöllisten suppareiden alettua ja lapset on syntyneet vasta seuraavana päivänä. Nyt aattelin sinnitellä kotona - saa nähdä sitten miten siinä onnistun, kun noi supparit tuppaa olemaan he...tin kipeitä :kieh:

synnytystapa-arvio mulle on tehty muistaakseni vain esikoisesta, en muista kävinkö toisen lapsen aikaa perätilan takia - todennäköisesti en. Esikoisen aikaan mies oli mukana jokaikisessä neuvolassa - myös lääkärineuvoloissa, ultrissa ja myös synnytystapa-arviossa. Toisen ja tämän kolmannen aikaan on ollut mukana ultrissa ja äitipolikäynneillä yms., mutta ei normaaleilla neuvolakäynneillä. Oys:ssa ei tämän raskauden aikana ole vielä tarvinnut käydäkään.

kardemumma Mulle toi auramikreeni tuli ekan kerran miehen siskontytön rippijuhlissa muutama vuosi sitten. Silloin oli oikein kirkas auringonpaiste kun se iski pihalla ollessa. Näkökenttä sumeni ja tuli silmien reunoille sahalaita ja mua pyörrytti. Sitä kesti hetken aikaa ja se meni ohi. Ei siis tullut mitään kipuja tms. Pari kertaa on sen jälkeen uusinu ja aina on ollut kirkas auringonpaiste, kun auramigreeni on iskenyt. Siskollani on normaali migreeni kipuineen ja äidilläkin. Nii ja meidän suvussa on myös tuota kilpirauhasvaivaa - struuman kasvua. En muista onko se sit liika- vai vajaatoimintaa. Iteltä on jo useamman kerran testattu kilpirauhaset, mutta mitään ei ole löytynyt eli kilpirauhaset on ok. Viimeksi tää auramigreeni tuli mulle, kun olin amk pääsykokeissa 9.6 just ennen psykologisia testejä. Siinä sitä tuli sit mieleen, et miten teen testit, kun en näe kunnolla... mut sit kohtaus meni melko nopeesti jälleen ohi. Olin silloin huonosti nukkunut - muutaman tunnin yöunet takana ja varmaan jännitystäkin pelissä... et vaikuttaisko nekin tuon kirkkaan auringonpaisteen lisäksi - tiedä häntä. Mut en ole näitä kohtauksia mitenkään pelästynyt, koska heti ne migreeniksi arvelin ja kun kuitenkin menevät suht nopeesti ohi. Ja raskauteen en niitä mitenkään liittänyt, koska olen niitä aiemmin saanut jo ennen raskauttakin.

raskausarvet olen niiltä onneksi edelleen säästynyt, vaikka jo kolmas raskaus. Painoakin on tullut jo yli 20 kg tän raskauden aikana ja maha on valtava (kaikki sitä siunailee ja epäilee olevan kaksoset tulossa), mutta arvilta olen edelleen välttynyt. Perinnöllistäkään tää ei voi olla, koska äidilläni oli kauheasti raskausarpia.. siskolta ei ole koskaan tullut kysyttyä.

liivinsuojat pakkailin noita kertakäyttöisiä liivinsuojia varmaan jotain 3 paria per päivä ja taisin laittaa varmuudelta 5 päivän tarpeen. Kestoliivinsuojat aattelin jättää kotia, helpompi sairaalassa käyttää kertiksiä, kun saa sit nakata roskiin. Zeenah monenlaistahan tuolta OYS:sta saa, mut en muista nähneeni siellä liivinsuojia, joten ne kannattaa ite viedä mukana.

Tuttipullojen pesu minä/mies on ne pessyt käsin ja sit keitetty. Tiskikoneessa on jonkun kerran taittu niitä pestä, mut oon aatellu, et kun ne on kuitenkin tollasia pitkulaisia malliltaan, niin peseekö se kone ne kunnolla - sehän kuitenkin suihkuttaa vettä jne. eli ei ole harjaa tms käytössä. Tää nyt on tietty mun mielipide, mut ite oon vaan aatellu, et tuleeko ne kunnolla puhtaaksi - höpsököhän olen :LOL:

Alkuperäinen kirjoittaja omenaruusu:
Onko teille muille tullut suonikohjuja? Eilen huomasin nivusissa komeat siniset suonet. Eipä ihme, jos välillä nivusia pakottaa. Jaloissakin on muutama pieni, on ollut jo vuosia. Noi nivusiin tulevat suonikohjut yleensä onneksi häviävät synnytyksen jälkeen.
Mulle on tullut joka raskaudessa suonikohju vasempaan nivuseen ja on se sieltä synnytyksen myötä hävinnyt. Suonikohju on ilmaantunut kohtuu aikasten jo ja välillä jos joku siihen painaa osaa olla kivuliaskin, mut ei kuitenkaan hirveen kipee. Mut onneksi se tosiaan häviää vauvan synnyttyä =).

neuvola Seuraava neuvola ois juhannuksen jälkeen maanantaina ja sillon pitääkin mennä tonne tk:n neuvolaan, kun sulkevat kesätauon ajaksi meidän neuvolan juhannukselta. Neuvolan täti kyllä taitaa vielä olla kuiteskin töissä, mut taitaa sijainen keretä mullekin ennenkuin masu poksahtaa. Sijainen on kyllä tosi mukava ja herttainen, mut aika kokemattomalta vaikutti äitiysneuvolan puolelle vielä, kun on ollut kouluterveydenhuollossa ja terveydenhoitajan vastaanottoa pitämässä aikasemmin. Sijainen oli tän mun vakkarin kans viime viikolla harjoittelemassa äitiysneuvolatoimintaa ja kyseli kokoajan vakkarilta + pyysi tarkastamaan mittauksensa jne. Eli ei oikein luottavainen kuva jäänyt, vaikka muutoin kyllä mukava täti onkin. No eiköhän tämä tästä kuitenkin jotenkin suttaannu...

limatulpasta siitähän voi tosiaan mennä vielä aikaa synnytyksen alkamiseen, kun limatulppaa on tullut. Mut omalla kohdalla se on kyllä aloittanut synnytyksen eli kohta on alkanut kipeet supparit ja se on sit ollut menoa... molempien lapsien kohdalla. Lapsivedet mulla ei ole menneet koskaan, vaan aina on kalvot puhkastu, kun on ollut paikat tarpeeksi auenneet.

Suonenvedosta joka raskaudessa on jonku kerran mulla vetänyt suonta jalassa, mut se ei ole ollut jatkuvaa. Kannattaa syödä magnesiumia, sitähän löytyy esim. kauppojen luontaistuotehyllystä. Se auttaa suonenvetoon.

ON: navan kohdalta on aina välillä kipeenä ja särkee - tiedä sitten mitä on, kun en muista aiemmissa raskauksissa särkeneen. Lieneekö sitten toi masu jo niin iso, ettei enää kohta anna periksi? Jokohan kohta minäkin saan ekat raskausarvet, kun masu vaan kasvaa kasvamistaan?

Suppareita on ollut jonninverran - sekä kivuttomia, että kivuliaita - mutta ei kuitenkaan tarpeeksi kivuliaita mitään aiheuttaakseen - lähinnä sellaisia mietoja polttoja alaselässä - muuallahan mulla ei kivuliaat supparit tunnu. Nyt mun pitää kysyä teiltä, et millasia on ne menkkakivut, kun mulla ei niistä ole hajuakaan? Aina välillä kirjoittelette suppareista, jotka tuntuu kuin menkkakivuilta, mut kun mulla ei ole koskaan ollut menkkakipuja niin ei ole hajuakaan miltä ne tuntuu????
Kohta pitäs lähtä hakeen lapset srk:n kesäkerhosta - ovat siellä 3 h päivässä juhannukseen asti, tosin poika ei ollu viime viikolla ku yhtenä päivänä ja eilenkään ei suostunut lähteen, kun ei ole oikein pojan ikäsiä lapsia siellä - nuorempia vain ja poikiakin aika vähän. Illat meillä meneekin sit uimakoulussa seuraavat 3 viikkoa. Eilen oli tytöllä eka kerta ja se jatkuu tän ja ens viikon, sit alkaa pojan uimakoulu. Ite siellä lähinnä kattelen lasin takaa uimakoulua ja isän ja pojan uiskentelua - mies menee pojan kans uimaan uimakoulun ajaksi ja sit pojan uimakoulun aikaan tytön kans - saanpahan ite pienen hengähdystauon ja mukava jutella siinä muiden uimakoululaisten vanhempien kanssa. Eilenkin herätti hilpeyttä toi masun koko - mut en ite siitä jaksa repiä ressiä :LOL:, kun jutellaan toisten kanssa. Ainoa mistä tulee inhottava olo, on tuijotukset kaupungilla ja se kun jotkut rupee hymyileen tms. Tulee jotenkin sellainen olo, et onko joku mussa vialla - oonko unohtanu esim. hameen takahelmpan pikkuhousun alle tms :ashamed: . Jotenkin on jo välillä tullut niin paha mieli tuolla kadulla ja kaupoissa kävellessä ihmisten reaktioista, et haluttas välillä olla koko loppuraskaus 4 seinän sisällä... Mut onneksi on tosiaan noita ihmisiä, joiden kans on mukava rupatella - vaikka sitten masun koosta ja muusta raskauteen liittyvästä. En pistä sitä pahakseni.

Mut nyt jatkan taas pinon purkua, elkää pahastuko, jos en kommentoinut jotain sivun 30 jälkeen kirjoitetusta, kun olen vasta aloittamassa sivua 31 ja kaikki siitä lähtien on vielä lukematta...

Mut nyt taidan kuitenki eka laittaa ruoan ja lähtä hakeen lapset kerhosta syömään - sit hakeen mies töistä ja uimaan...

SMSM ja Hippu rv 37+1 - muistaakseni
 
Ai minäkö malttamaton ?
Soitin terkkarille niistä labroista. Ja kaikki ok. Se arvo mikä oli viimeks kohollaan oli nyt niin alhaalla ku vaan voi olla, eli kaikki ok ! Ja hetipä helpotti päänsärkykin. Kaipa sitä sitten alitajusesti vaan jänskäilee kaikkee, vaikka yrittääkin olla ihan cool. Mutta hyvä näin ! Taas hetken voi olla rauhallisemmin mielin.

Rae89
Lähe ihmeessä porukoillesi jos vaan tuntuu et vointi sen sallii. Oisko sun mahdollista mennä sinne jollain julkisella kulkuneuvolla (juna, bussi ?) niin ei tarttis ite ajaa ? Tai sitten jos rupee tuntumaan liian raskaalta oot yötä jossain matkalla.

Tosi tympeitä oloja tosi monilla täällä. Ärsyttävintä ja turhauttavinta varmasti on et ei auta muuta ku kärsii vaikka sitten viikkoja. Mä toivon et sit ku supistukset kunnolla alkaa jne, niin sitten se ois kans menoo. Ettei nyt sitten mitään viittä viikkoa tässä kärvisteltäis.

Huomenna mennään Jorviin tutustumaan josko sitten alkais taas synnytyspaniikki helpottamaan... Olivia vissiin oli jo käynyt ? Kauan siel meni aikaa ? Mitä kaikkee siel käytiin läpi ?


 
Martalle ja koko perheelle paljon vaaleansinistä onnea!!! :flower:

Olin tänään Hyvinkäällä: otettiin käyrää joka oli hyvä, tehtiin sisätutkimus: pientä edistystä viime kerrasta..., ultrattiin: kaikki ok ja painoarvioksi saatiin 3100g.

Nyt vaan odotellaan, ellei mitään tapahdu niin seuraava kerta on 1.7

Anopeista: Itselläni on myös aina ollut ongelmallinen anoppi... tai oikeastaan se alkoi siitä kun esikoinen syntyi. Kamalan kateellinen mun äidille ja muutenkin aika vaikea ihminen... :/ Jaksamista siis kaikille anoppien kanssa olemiselle...

Muffin ja Pömppis 37+6

 
Pai Jorvin tutustumiskäynnillä meni aika tarkkaan tunti. Ensin tutustuttiin tutkimushuoneeseen, ammehuoneeseen ja synnytyssaliin. Synnytysosaston kätilö oli silloin äänessä. Sitten mentiin hissillä ylös, jossa esiteltiin vuodeosasto ja katsottiin lyhyt video osaston toiminnasta. Me päästiin myös katsoon perhehuonetta kun oli silloin vapaana.

Tosi hyvä muuten, että sun verikokeissa oli nyt normaalit tulokset! Mullakin on ollut välillä tuollaista jatkuvaa päänsärkyä (tosin aika pientä ) - mulla lähtee kun syön hyvin eli on tainnut olla sokerit alhaalla.
 
Onnea Martta valtavasti pikku hurmurista! :flower: :flower:

Täällä poltellut ja repinyt lantiota aamuyöstä lähtien, täsä aattelin viel pari tuntia katella, loppuuko polttelu tai helpottaako kipu, jollei, lähen käymään synnärillä reissun....

Dana88 & Pikkune 37+4
 
Voih ja nyyh, ihanaa! Paljon onnea Martan perheelle :heart:

Neuvolassa käyty taas... enpä tullut paljon viisaammaksi... sisään ja ulos, heippa! En edes sitä painoarviota muistanut kysyä. Tajusin lähdettyäni, ettei lääkäri edes kokeillut vauvaa mahan päältä, kun totesi pään tuntuvan alakautta. Hieman oli pehmenemistä tapahtunut, mutta kohdukaulaa pitkälti jäljellä, joten ei tässä varmaan vielä pitkään aikaan mitään tapahdu. Jotenkin tylsä, kun taas oli sekä terkka että lääkäri entuudestaan tuntemattomia. En oikein mitään osannut kysyä. Mulla olis ykskin asia, mitä haluaisin kysyä omalta terkalta, mutta se ei ole vielä parin viikon päästäkään paikalla, kun mulla on seuraava neuvola :/

Töihin paluusta joku kyseli aiemmin. Mä haluaisin olla kotona siihen asti, että tää pienin täyttää kolme. Aika sinnittelyksi menee varmaan taloudellisesti, mutta toisaalta tää on varmaan meidän viimeinen lapsi. Ja kyllä siellä töissä ehtii sitten vielä olla vuosikymmenet.

Nyt lepäilemään! Lähettiin neukun jälkeen suoraan puistoon ja vasta äsken kotiuduttiin, nyt on väsy. Mullakin ollut nyt huonoja öitä. Toissa yönä nukuin hurjat 4h yhteensä ja viimekin yönä kukuin monta tuntia. Ai näitä loppuajan ihanuuksia :saint:

Sherine + muru rv 36+4
 
Martalle ja koko perheelle oikein paljon onnea pienestä prinssistä!! =)

Virpille (myöhästyneet) onnittelut myös!:)

Ja tervetuloa uusille!!!:)

Maamin: Onpas ollut tosi "fiksu" heitto anopilta.. :/ ei voi kuin ihmetellä..

Oma olo ei edelleenkään ole hehkeä, vaan varsin tukala. Eli saisi jo tulla minun puolesta se heinäkuun loppu, et sais pienen nyytin syliin:) Hieman vaan alkaa pelottaa jo synnytys, ja sitten "ahdistaa" sekin, kun haluan miehen mukaan synnytykseen, mutta kun ei voi tietää saako esikoiselle miten järjestettyä hoitopaikan.. :( toivottavasti jotenkin saisi järjestymään..

Ja kovasti odotan, et pääsis tästä "epävarmuudesta" eroon.. Vieläkin aina pelottaa, et mitä jos kaikki ei menekään hyvin loppuun asti...... :/ mut ei kait auta muu kuin toivoa parasta.

Paljon jäi vielä kommentoimatta, mutta en nyt muista muuta, joten seuraavaan kertaan.. :)

-heidi ja pikkuinen rv 35+4
 
Terveisiä neuvolasta ja tayssista :

Neuvolassa:

-Rv: 37 + 6
- Pissanäyte proteiini ++
- Oma paino - 4 kg viikossa
- Verenpaine 140/100, pulssi 120
- Sf- mitta 30 senttiä ( ollut sama jo 4 viikkoa)
- Vauvan painoarvio ultrassa 2600 g, ihan kehittynyt jo kaikinpuolin.

- Nooh, sanoin sitten neuvolassa kun en ole 5 yöhön nukkunut kun tunnin verran yössä, heti
kun saa unenpäästä kiinni niin herää kauheisiin kipuihin ja hikoiluun. Neuvolantäti laittoi
sitten heti lähetteen tayssiin kun kolmeenkin kertaan sai vanhalla verenpaine mittarilla ton
saman lukeman.
Tayssiin mennessä sitten mittasivat verenpaineen joka oli 110/80 ja mansetti oli liian ohut
ja pieni.. Eli lukema luultavasti ei sanonu mitään. Tekivät sisätutkimuksen ja oli sentin auki.
Puhuin sitten noista kivuista joita ne ei ottanu kuuleviin korviin ja sanoivat vaan että koita
nukkua päivällä, ihan kun en olis yrittäny, kivut alkaa tosiaan kun saa silmät kiinni...
Antoivat kaks tablettia rauhottavia että saan nukuttua ja meen torstaina vointi kontrolliin
sinne.. Ja kipuihin sanoivat että lähtee jos kävelisin koko ajan takaperin.. JUUUHH!!
Eikä kuulemma kannata käynnistää kun auttaa vaan joillain ihmisillä ne lääkkeet..

- Neuvolantäti soitti heti kun pääsin äsken kotiin että hullujako ne on kun ei alkanu
käynnistämään, haukkui tayssin toiminnan ja laittoi tälle viikolle viä kaks neuvola-aikaa
ja maanantaille seuraavan että voi seurata mua ja soittaa sitten tayssiin mukavan puhelun...

Että tällästä.... :/


Martalle onnea :flower:
 
Martalle hirmusti onnea ihanasta pikkuisesta :flower: . Täytyy myöntää että vähän oon kyllä kade kun meillä näytti olevan sama laskettu aika, siellä ollaan jo nyytti kainalossa ja täällä vaan kärvistellään... mut huoh, kyllä se omakin aika sieltä tietysti lopulta tulee.

Ei pysty käsittään Maaminin anopin juttuja, paitsi jos oli ihan vitsi. Tyhmä akka. Meillä ei ole sukua täälläpäin, mutta yllättävän monet kaverit on ihan vapaaehtoisesti tarjoutuneet meidän esikoista katsomaan synnytyksen ajan. Lapsiperhetutut kyllä hyvin ymmärtävät millasesta tapahtumasta on kyse, joten reippaasti kysymään vaan niitä hoitajiksi, eiks vaan? Meilläkin jos vauva sattuis syntymään jussina niin hoitovaihtoehtoja on vähän vähemmän, mutta pari kumminkin siksikin ajankohdaksi. Mun vanhemmat on poissa laskuista ja miehen asuvat yli 600 km päässä, joten ei olla isovanhempien apuun muutenkaan juuri päästy turvautumaan. Mutta välimatka anoppiin on mun mielestä juuri sopiva :LOL: .

Mä oon nyt päätellyt että mun epämääriset mahakivut sit olis supistuksia, kun niitä kuulostaa olevan niin monenlaisia. Että päivittäin on jotain kivuliaista tuntemuksia, mutta mitään säännöllisyyttä näissä ei kyllä oo. Mulla on torstaina neuvola, mut siellä on joku kesäsijainen th enkä usko että sillä käynnillä paljoa viisastuu.

Lähdenpä pihalle sutimaan maalia leikkimökkiin, kerta tätä virtaa vielä on... jospa sekin ehtis ennen laitokselle lähtöä valmistua :) .

Jaksuja kaikille!

Hepuli 38+5
 
No tulipahan pikakäynti neukussa käyty vaan viisaammaksi en siitä tullut :( Kyselin vaikka mitä liittyen verensokereihin yms ni käski vaan ottaa puheeksi sitten ensi viikolla kun on se ä-poli aika... Eli näillä mennään taas etiäpäin... Sainpahan nyt aineski niitä liuskoja lisää

Pai80 Hyvä, että labrat oli ok =) Miehen kanssa tuossa vielä juttelin ni se sano, että mene vaan... Mut sit kun yritin kysellä mitä se tekee ni ei kuulema mitään tietoa...ku en haluis sitten sitäkään, että heti kun pääsen porukoille ni se ilmottaa, että hänellä onkin vapaata... Haluisin kuitenkin viettää aikaa vielä ihan kahestaan kun siihen vielä on mahdollisuus... Eikä taida julkiset kulkee tätä kautta oikein kunnolla, joten helpompi vaihtoehto olis mennä omalla autolla...ja matkan varrellakaan ei ole yöpymis paikkoja...mutta loppujen lopuksi nopeestihhan sitä sen 300km ajaa, jos ei vaan rupee tukala olo tuleen... Joten enpä tiijä mitä tekisin..tänään olis järkevintä lähtee ajamaan ku olis viileempi illalla... huomenna sitä ei päivällä varmasti jaksa, mutta kattoo nyt...

Ja sitten kun vielä on tuo yksi karvakorva ni sitä eivät varmaan julkisiin ota kyytiin... Eli oma auto ainoo vaihtoehto..ja miehelle en koiraa tänne jättäis ku tosiaan pitkää päivää tekee ni joutus raukka oleen yksin
 
Jennii, ei voi olla totta toi "Ja kipuihin sanoivat että lähtee jos kävelisin koko ajan takaperin." ! Siis miten voi edes sanoa, noin kun toisella on vaikea olla. Multa pääs kyllä nauru, mutta voin kuvitella, että sulta ei tosiaan oo päässy. Jaksamista sulle kovasti!

Saga 38+3
 
Juu niiden mielestä tayssissa mun supistuskivut levossa on vaa jotai häpyluun särkyä joka lähtee sillä että meen käveleen pihalle takaperin.. vois olla naapureilla hauskaa.. Kumma
juttu että tää häpyluu kipu kovettaa mahan aika säännöllisesti aina muutaman tunnin yössä ja yötä päivää särkee selkää mahaa ja lonkkia...
 
Minäkin taidan liittyä seuraanne näin viime metreillä :wave: Seurasin esikoisen odotusaikanakin täällä keskustelua ja jäi harmittamaan etten koskaan liittynyt mukaan.

Turusta olen, 26-vuotias ja toista siis odotan, la on 9.7. eli viikkoja on nyt kasassa 37+4. Eka (nyt ihana reilu kaksvee uhmis :D) syntyi 38+1, saa nähdä kuinka tämän kanssa käy...
Ihan helpolla ei raskausaika ole mennyt, pahoinvointi oli edellistä kertaa rankempaa ja kesti pidempään (kuutisen kiloa taisi paino pudota.. vaikka onhan nuo korkojen kera palanneet jo!), sen jälkeen supistukset vaivasi aina vain enemmän. Viikolla 29 vietin yön osastolla säännöllisten, kipeähköjen supistusten takia ja sain estolääkityksen kuukaudeksi. Melkein koko raskausaika onkin mennyt lepäillen... nyt vasta viimeisinä viikkoina olen jaksanut ja uskaltanut elää normaalimmin. Ja tietysti kun uskaltaa ottaa rennommin, ei supistelekaan enää niin herkästi ja vauva pysyy visusti mahassa :D Muutamaan otteeseen kuitenkin on jo saanut miettiä olisiko aika lähteä synnärille, mutta kuuma suihku, Panadol tai uni on onnistunut supistukset viemään. Kassi on tuommoisina iltoina/öinä kuitenkin tullut pakattua valmiiksi ja synnytystoivelista kirjoitettua :)
 
Jenniii Ihme touhua sairaalassa :hug:

Tänään on sitten tullut ekat joko-joko puhelut ja tekstarit. Ihana kun ystävät muistavat ja huolehtivat, mutta siltikin vähän huvittaa. Mä kun ajattelin, et ne kyselyt alkas vasta ens viikolla.

Nyt rupean imuroimaan ja pesemään lattioita, jospa sitten olis kyselijöillekin jotain kerrottavaa.

omenaruusu 38+5
 
voi kääk,hokasin just,että mun lemppari leffojen kolmas osa,twilight eclipse,tulee ensi-iltaan ens ke 30pv...pakko mennä se kattoon mahollisimman pian,harmi,kun itellä ei oulun seudulla ole tuttuja joita se leffa kiinnostas,en saa sinne kaveria.haluaakos joku oulun seudun mammoista lähtee messiin? http://www.youtube.com/watch?v=Q1D5goGz0SY

siinäpä leffan traileri kaikille faneille :heart:
 
astrud tervetuloa, siula on LA miun syntymäpäivänä :D

dana Hyvä hyvä, periks ei anneta, eihän tässä onneksi enää montaa päivää sinne torstaihin (oliko se sovittu torstaiksi se sektio?) ole. Tsemppi sinne kovasti :hug:

Taitaa miun reissu jäädä käymättä.. Melkein tänään pitäs lähtee ja miljoona asiaa tekemättä, puukeskuslämmitystä just alotin vasta lämmittään ja tiskit on koneessa ja ja ja... Ja huomiseksi luvannut NIIN kuumaa päivää, että yölle menis taas lähtö joten kotona makaillaan niinkun tähänkin asti... V*tutus käyrä maksimissaan, mutta hyvähän täällä on yksin kiukuta...
 

Yhteistyössä