Haaveena vauva 2025

vierailija
Täällä kp7. Viimeksi kierukan poiston jälkeen eka kierto oli 44pv, että nyt sit jännäillään että miten pitkä tällä kertaa tulee, ja miten mahtaa osua yritykset. Vähän turhauttavaa kyllä kun ei yhtään tiedä missä mennään. Lämmöt ei ole nyt kertoneet mitään, varmaan johtuu edelleen tuosta kierukan poistosta ettei ole tasoittunut vielä.

/kolmattakehiin
 
täällä menossa dpo4 ja jotenkin tuntuu, ettei ole kyllä tärpänny. Se ehkä johtuu siitä, ettei ovis oikein tuntunut missään kun aiemmin on kyllä tullut selvät oviskivut. Limat, testit yms kyllä selvästi näytti että ovis oli tulossa mutta onko sitten tapahtunut niin epäilyttää 🤨

himotestaajana testaan yleensä jo dpo6-7, mutta nyt ajattelin yrittää jos testais aikaisintaan dpo10. paras ois jos malttais odottaa sinne dpo14, niin vastaus olisi ainakin kiistaton suuntaan tai toiseen. 🙏
 
@rimpsukka84 samat fiilikset täällä ja menossa dpo3. Ovis ei tuntunut missään vaikka useimmiten juilii tosi ikävästi, mutta limat oli ja testitkin oli selkeästi positiiviset. Itse myös hätähousu ja aion kyllä testata jo dpo7, koska en malta 😂 Esikoisen taisin testata dpo9 ja silloin oli jo hengästymistä ja repäisykipuja ennen plussaa, eli haluan ajatella että testaan tai en niin tiedän noilla nurkilla onko tärpännyt 😅 onneksi töissä on tosi kiire ja ollaan keskellä muuttolaatikoita, joten saan usein mielen harhautettua turhilta pohdinnoilta 🤭
 
  • Rakkaus
Reactions: rimpsukka84
@rimpsukka84 samat fiilikset täällä ja menossa dpo3. Ovis ei tuntunut missään vaikka useimmiten juilii tosi ikävästi, mutta limat oli ja testitkin oli selkeästi positiiviset. Itse myös hätähousu ja aion kyllä testata jo dpo7, koska en malta Esikoisen taisin testata dpo9 ja silloin oli jo hengästymistä ja repäisykipuja ennen plussaa, eli haluan ajatella että testaan tai en niin tiedän noilla nurkilla onko tärpännyt onneksi töissä on tosi kiire ja ollaan keskellä muuttolaatikoita, joten saan usein mielen harhautettua turhilta pohdinnoilta
Mäkin ajattelin näin esikoisen jälkeen, kun plussasin hänestä dpo8-9. Sitten kuopuksen kohdalla oli täysin negatiivinen testi dpo11 ja itkua tihrustin tietty, kunnes dpo13 vasta alkoi näkyä. Toivoa on siis aina siihen asti, kunnes menkat alkaa. 🤗
 
vierailija
Minkälaisia sivuvaikutuksia terolut on teille jotka sitä syötte saanut? Tää on kolmas kierto jossa se mulla käytössä ja nyt tullut oireita. Dpo 8 menossa. Etova olo, rinnat turvoksissa, rinnat arat, päänsärky. Voin tietysti olla raskaana mutta oireet sopii myös terolutista johtuvaa. Ihmettelen vaan kun 2 edellisestä kierrosta ei tullut mitään sivuvaikutuksia 🤔.
 
  • Rakkaus
Reactions: ToiveikasToivoton
vierailija
F33 ja M36. Perusterveitä, normaalipainoisia, liikkuvaisia, tavallisia ihmisiä olemme Limakalvokin on aina joku 10mm ja gyne kovasti kehuu kuinka hienolta kaikki näyttää. Ainoa mitä keksin, on että mulla tosiaan olis endometrioosi, jota ei ole koskaan todettu, koska se on niin oireeton. Nyt viimeisessä kierrossa tunsin ekan kerran häiritsevää paineentunnetta alavatsalla. Nyt kp 4 se on loppunut. Saispa selvitettyä onko kyse siitä ettei munasolu hedelmöity vai ettei hedelmöittynyt munasolu kiinnity. Toisaalta en tiedä voiko kumpaakaan oikein avittaa. Lämpötiloistani näen, että ovuloin kyllä.

Välillä tuntuu että oon missannut jotain oleellista siitä, miten lapsia tehdään (vaikka yks lapsi onkin)

Aloitin nyt letrojen syömisen ekan kerran tässä kierrossa, jospa ne tuplais mahdollisuudet onnistua

Sit mietin et pitäiskö (sen sijaan että yrittää väh. joka toinen päivä kp9-16) kokeilla yrittää vain kerran kp13 (tai positiivisen ovistestin aikaan, riippuen kumpi ennen). Olis sit "täys lasti" siittiöitä. Onko muilla tämmöisiä ajoitustaktiikoita käytössä?

(aloitin nyt nimimerkin käytön, jospa helpottaa vierailijoiden erottamisen)

Taustailijana huutelen tähän väliin, että KYLLÄ omaan hedelmällisyyteen pystyy vaikuttamaan ihan merkittävästi! Pystyy vaikuttamaan hormoniepätasapainoon ja siitä johtuviin ongelmiin eikä ole olemassa selittämätöntä lapsettomuutta, vaan heikkoa tutkimista terveydenhuollon puolella. Tällä hetkellä meidän terveydenhuollon puolella hoidetaan lähes aina oiretta, eikä etsitä juurisyytä. Kannattaa tutustua mm. Niina Sunin (Hormonia) julkaisuihin ja palveluihin. Hänellä on tietopohjainen lähestymistapa lisääntymisterveyden vahvistamiseen sekä ymmärrystä myös lääketieteelliseltä puolelta.
 
  • Vau!
Reactions: ToiveikasToivoton
@rimpsukka84 ja @possu. tääl dpo 3 ja samoissa fiiliksissä tei kaa, usko tärppiin lähestulkoon nolla. Viime yönä oli taas se tuttu lämpöaalto, joka mul tulee yleensä melko pian oviksen jälkeen. Pidän sitä ekana oireena, josta tiedän, ettei tärpännyt. Mul oli kans tää kierto vähemmän oireinen oviksen aikoihin, tai oikeastaan tissit tuli paljo vähemmän kipeäksi oviksen jälkeen.

Ite oon lopettanut ajat sit testailun, kun kroppa aika selkeästi osoittaa jo yleensä dpo 9-10, että menkat on alkamassa. Aion testailla vast, jos kroppa kertoo jotain normaalista poikkeavaa joku kierto.

Odotellaan tässä, että miehen kolmen kuukauden nikotiinittomuus tulee täyteen, jotta voidaan ottaa yhteyttä julkiselle (elokuun puoliväli). Oon kyllä ihan super ylpeä mun miehest ❤ Se lopetti heti sinä päivänä nikotiinipussien käytön, kun saatii tietää, että ne on lopetettava, eikä hän oo sortunut. Eka kuukausi jo selätetty! Siihe asti edetään yksityisen kautta, seuraavan kierron alkupuolella pitäs käydä aukiolotutkimuksessa ja mittauttaa testosteroni.
 
Viimeksi muokattu:
Taustailijana huutelen tähän väliin, että KYLLÄ omaan hedelmällisyyteen pystyy vaikuttamaan ihan merkittävästi! Pystyy vaikuttamaan hormoniepätasapainoon ja siitä johtuviin ongelmiin eikä ole olemassa selittämätöntä lapsettomuutta, vaan heikkoa tutkimista terveydenhuollon puolella. Tällä hetkellä meidän terveydenhuollon puolella hoidetaan lähes aina oiretta, eikä etsitä juurisyytä. Kannattaa tutustua mm. Niina Sunin (Hormonia) julkaisuihin ja palveluihin. Hänellä on tietopohjainen lähestymistapa lisääntymisterveyden vahvistamiseen sekä ymmärrystä myös lääketieteelliseltä puolelta.
Kiitos tsempistä ❤ pitää tutustua tuohon!

Tuo ärsyttää, että syitä ei tutkita. Kun kyselin yksityisen lääkäriltä, että voisko olla endometrioosi, hän vastasi että voihan se olla, että hänen laitteellaan ei näy niin tarkasti eikä hän oo niin taitava sen löytämiseen. Olin sisäisesti ihan 😳, että tästäkö palvelusta mä maksan joka käynnillä yli 200e. Että ultrataan 10sek ja todetaan vaan limakalvon paksuus ja vahvistetaan kierron vaihe, jonka tiedän muutenkin.
 
vierailija
Kiitos tsempistä pitää tutustua tuohon!

Tuo ärsyttää, että syitä ei tutkita. Kun kyselin yksityisen lääkäriltä, että voisko olla endometrioosi, hän vastasi että voihan se olla, että hänen laitteellaan ei näy niin tarkasti eikä hän oo niin taitava sen löytämiseen. Olin sisäisesti ihan , että tästäkö palvelusta mä maksan joka käynnillä yli 200e. Että ultrataan 10sek ja todetaan vaan limakalvon paksuus ja vahvistetaan kierron vaihe, jonka tiedän muutenkin.
Ymmärrän täysin! Mua harmittaa valtavasti se, että meille ihan pokkana kerrotaan, ettemme pystyisi vaikuttamaan itse (jopa ilman lääkkeitä, mutta niillekin on paikkansa) lisääntymisterveyteemme. Peruslabrat katsotaan läpi ja jos jotakin löytyy, niin asia hoidetaan heti lääkkeellisesti. Kuitenkin mm. hormoniepätasapainot ja niistä johtuva heikko ovulaatio, kiinnittyisen epäonnistuminen, toistuvat varhaiset keskenmenot ym. on aina jostakin asioista johtuvia oireita. Joskus ratkaisu voi olla todella yksinkertainenkin! Onneksi funktionaalisen lääketieteen puolelta löytyy paljon annettavaa näihin(kin) asioihin ja sieltä alkaa olla ihan kelvollista sisältöä mm. somessa löydettäväksi.
 
Pakko purkaa vähän omaa napaa. Täällä dpo5 ja en usko raskausoireisiin näin aikaisin, mutta mulla on nyt jo pari päivää ollut ruokahaluttomuutta ja viime yönä nousi lämmöt about 37 asteeseen ja vilutti aivan kamalasti - vapisin kahden peiton alla 🥶. Muuten sanoisin että tämä on flunssa, muttei mulla ole mitään muita oireita kuin lihaskipu, viluisuus ja kohonneet lämmöt 🤯. Kuten sanoin niin en oikein usko näitä raskausoireiksi aikaisen ajankohdan vuoksi, mutta onhan tämä todella outoa 😮.
 
vierailija
Pakko purkaa vähän omaa napaa. Täällä dpo5 ja en usko raskausoireisiin näin aikaisin, mutta mulla on nyt jo pari päivää ollut ruokahaluttomuutta ja viime yönä nousi lämmöt about 37 asteeseen ja vilutti aivan kamalasti - vapisin kahden peiton alla . Muuten sanoisin että tämä on flunssa, muttei mulla ole mitään muita oireita kuin lihaskipu, viluisuus ja kohonneet lämmöt . Kuten sanoin niin en oikein usko näitä raskausoireiksi aikaisen ajankohdan vuoksi, mutta onhan tämä todella outoa .
Kuulostaa PMS oireilta mutta voihan se jotain muutakin olla ...
 
Pakko purkaa vähän omaa napaa. Täällä dpo5 ja en usko raskausoireisiin näin aikaisin, mutta mulla on nyt jo pari päivää ollut ruokahaluttomuutta ja viime yönä nousi lämmöt about 37 asteeseen ja vilutti aivan kamalasti - vapisin kahden peiton alla 🥶. Muuten sanoisin että tämä on flunssa, muttei mulla ole mitään muita oireita kuin lihaskipu, viluisuus ja kohonneet lämmöt 🤯. Kuten sanoin niin en oikein usko näitä raskausoireiksi aikaisen ajankohdan vuoksi, mutta onhan tämä todella outoa 😮.
Nii, eihän raskausoireiden vissii pitäs olla noi aikasin mahdollisia 🤔 Mul on kyl välillä tollasia flunssia, että eka tulee lihassärky ja lämpöä/kuumetta ja jälkijunassa tulee nuha. Toivottavasti ei kuitenkaan sun kohdalla ole kyse flunssasta
 
Nii, eihän raskausoireiden vissii pitäs olla noi aikasin mahdollisia 🤔 Mul on kyl välillä tollasia flunssia, että eka tulee lihassärky ja lämpöä/kuumetta ja jälkijunassa tulee nuha. Toivottavasti ei kuitenkaan sun kohdalla ole kyse flunssasta
Juu vatsataudiksi se sitten lopulta muuttui. Tosi kummallinen vieläkin, itsellä ei ikinä ole ollut tällaista ennen 🙄 ei kyllä ainakaan nostata odotuksia kun kiinnittymisaika olisi juuri nyt, mutta meinaan huomenna kyllä malttamattomuuttani testata 😅
 
  • Surullinen
Reactions: Tyyn3
Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@Kellyz ★09/21 ★ 3. (1. yhteinen)
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1. yhteinen
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@Mollama ★ 05/22 ★ 3. ★ 3x km -23
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 2/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@Kerttumaaria ★ 01/23 ★ 1.
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@Min204 ★ 03/23 ★ 2.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@Tyyn3 ★ 05/23 ★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Henskii ★ 05/23 ★ 3.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@burkei ★ 07/23★ 1.
@Noups ★ 08/23 ★ 2.
@Miemei ★ 08/23 ★3. (1. yhteinen)
@pineapplee ★ 09/23 ★ 3. (1. yhteinen)
@Puolijalopeura ★ 10/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 01/24 ★ 3.
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.
@jauhopeukalo ★ 02/24 ★ 2. (1. yhteinen)
@Mötti ★ 04/24 ★ 3. (1. yhteinen)
@madddie ★ 04/24 ★ 3.
@Niisq ★ 05/24 ★ 2.
@Minnix ★ 05/24 ★ 3.
@KolmattaKehiin ★ 05/24 ★ 3.
@possu. ★ 06/24 ★ 2.

★★★★★★★★★★★★★★★

16.6.2024 sunnuntai

Nimi ★ Kiertopäivä


@jauhopeukalo kp 42/28
@Niisq kp 42/26
@Miemei kp 36/27-29
@Henskii kp 36/28-29
@Kerttumaaria kp 26/24-30
@heltsuli kp 25/29-36
@Min204 kp 25/23-30
@Päivänsäde84 kp 25/26-29
@rimpsukka84 kp 23/31
@Minnix kp 21/26-30
@Cara-mel kp 20/24-27
@possu. kp 21/25-30
@KolmattaKehiin kp 10/?

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO


@burkei DPO 14
@Min204 DPO 14
@heltsuli DPO 11
@Cara-mel DPO 8
@Mollama DPO 5
@possu. DPO 6
@Tyyn3 DPO 6
@rimpsukka84 DPO 7

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@Andune ★ 02/24 ★ 2.★ 05/24
@Aronia88 ★ 04/24 ★ 3. ★ 05/24
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Täällä kp11. Tajusin juuri että meidän toinen lapsista on saanut alkunsa juhannuksena. Ja ovis osunee johonkin juhannuksen tienoille, jos kierto ei veny pitkäksi. Tuliskohan toinenkin juhannuksena alkunsa saanut vauva.. aiemmat ei oo kyllä tärpännyt näin nopeasti, että kovin tosissaan ei uskalla toivoa. /kolmattakehiin
 
vierailija
Frija taas täällä.

Menkat alkoi lopulta KP 36/28.

Yhtenä yönä näin unta, että joku puukotti vatsaan useita kertoja ja kun aamulla kun heräsin niin koski ihan vietävästi vasemmalle munasarjan kohdalle (olin jo aivan varma että siellä munanjohtimessa kasvaa joku ja nyt se repää). Silloin ei vielä vuotanut. Menin suihkuun ja lämmitin kauratyynyn ja mietin että soitanko töihin että en tule vai menenkö suoraan päivystykseen vai mitä ihmettä. Kipu oli tosi pistävää ja jos liikkui niin paheni.

Kipu laantui pakotukseksi joka vaihtui selkään ja reisiin ja tuntui semmoinen kuuma tahmea holahdus ja alkoi vuotamaan kun saavista kaatamalla. En saanu raskaustestiin posia missään vaiheessa mutta tosi isoja hyytymiä tuli sitten kaks päivää. Menkat kesti normaalin 4 päivää ja vikana päivänä oli jo ihan olematonta.

Outo kierto.
 
  • Tykkää
Reactions: pikkukakkonen24
Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@Kellyz ★09/21 ★ 3. (1. yhteinen)
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1. yhteinen
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@Mollama ★ 05/22 ★ 3. ★ 3x km -23
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 2/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@Kerttumaaria ★ 01/23 ★ 1.
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@Min204 ★ 03/23 ★ 2.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@Tyyn3 ★ 05/23 ★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Henskii ★ 05/23 ★ 3.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@burkei ★ 07/23★ 1.
@Noups ★ 08/23 ★ 2.
@Miemei ★ 08/23 ★3. (1. yhteinen)
@pineapplee ★ 09/23 ★ 3. (1. yhteinen)
@Puolijalopeura ★ 10/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 01/24 ★ 3.
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.
@jauhopeukalo ★ 02/24 ★ 2. (1. yhteinen)
@Mötti ★ 04/24 ★ 3. (1. yhteinen)
@madddie ★ 04/24 ★ 3.
@Niisq ★ 05/24 ★ 2.
@Minnix ★ 05/24 ★ 3.
@KolmattaKehiin ★ 05/24 ★ 3.
@possu. ★ 06/24 ★ 2.

★★★★★★★★★★★★★★★

17.6.2024 Maanantai

Nimi ★ Kiertopäivä


@jauhopeukalo kp 3/28
@Niisq kp 44/26
@Miemei kp 38/27-29
@Henskii kp 38/28-29
@Kerttumaaria kp 28/24-30
@heltsuli kp 27/29-36
@Min204 kp 27/23-30
@Päivänsäde84 kp 27/26-29
@rimpsukka84 kp 25/31
@Minnix kp 23/26-30
@Cara-mel kp 22/24-27
@possu. kp 23/25-30
@KolmattaKehiin kp 12/?

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO


@burkei DPO 15
@Min204 DPO 15
@heltsuli DPO 12
@Cara-mel DPO 9
@Mollama DPO 6
@possu. DPO 7
@Tyyn3 DPO 7
@rimpsukka84 DPO 8

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@Andune ★ 02/24 ★ 2.★ 05/24
@Aronia88 ★ 04/24 ★ 3. ★ 05/24
 
Viimeksi muokattu:
@Cara-mel kiitos listan päivittämisestä. Miulle voi korjata kp 3

Jännäksi käy. Juhannusta vietetään toivottavasti ilman vuotoa ja seuraavana vkloppuna tapahtuma jonka ajaksi saadaan vieraita. Akupunktio sattuu ensi viikolle. Maha ei tykkää metformiinista ja vkloppuna meinasi tulla paha olo siitä johtuen mutta onneksi meni nopeasti ohi. Kesä nautitaan olosta ja miehen loman ajalle ajattelin varsinaisesti enemmän yritystä.
 
  • Tykkää
Reactions: Cara-mel
Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@Kellyz ★09/21 ★ 3. (1. yhteinen)
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1. yhteinen
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@Mollama ★ 05/22 ★ 3. ★ 3x km -23
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 2/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@Kerttumaaria ★ 01/23 ★ 1.
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@Min204 ★ 03/23 ★ 2.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@Tyyn3 ★ 05/23 ★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Henskii ★ 05/23 ★ 3.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@burkei ★ 07/23★ 1.
@Noups ★ 08/23 ★ 2.
@Miemei ★ 08/23 ★3. (1. yhteinen)
@pineapplee ★ 09/23 ★ 3. (1. yhteinen)
@Puolijalopeura ★ 10/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 01/24 ★ 3.
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.
@jauhopeukalo ★ 02/24 ★ 2. (1. yhteinen)
@Mötti ★ 04/24 ★ 3. (1. yhteinen)
@madddie ★ 04/24 ★ 3.
@Niisq ★ 05/24 ★ 2.
@Minnix ★ 05/24 ★ 3.
@KolmattaKehiin ★ 05/24 ★ 3.
@possu. ★ 06/24 ★ 2.

★★★★★★★★★★★★★★★

18.6.2024 tiistai

Nimi ★ Kiertopäivä


@jauhopeukalo kp 4/28
@Niisq kp 45/26
@Miemei kp 39/27-29
@Henskii kp 39/28-29
@Kerttumaaria kp 29/24-30
@heltsuli kp 28/29-36
@Min204 kp 5/23-30
@Päivänsäde84 kp 28/26-29
@rimpsukka84 kp 26/31
@Minnix kp 24/26-30
@Cara-mel kp 23/24-27
@possu. kp 24/25-30
@KolmattaKehiin kp 13/?

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO


@burkei DPO 16
@heltsuli DPO 12
@Cara-mel DPO 10
@Mollama DPO 7
@possu. DPO 8
@Tyyn3 DPO 8
@rimpsukka84 DPO 9

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@Andune ★ 02/24 ★ 2.★ 05/24
@Aronia88 ★ 04/24 ★ 3. ★ 05/24
 
Viimeksi muokattu:
Sain myöhään eilen illalla haamun, kuvaa en älynnyt ottaa kun tuijotin epäuskoisena testiä, selvästi se siinä näkyy, mutta kuitenkin hailakka ja illalla loppui testitkin, joten täytyy odotella tänään kauppaan!
Varovaiset onnittelut! 😍 Laitahhan testikuvaa kun testejä saat lisää. 🤗


Mä roikun tässäkin pinossa vaikka kierto ei ole lähtenyt vielä käyntiin. 🤭
 
  • Rakkaus
Reactions: Cara-mel

Yhteistyössä