Haaveena vauva 2022

Hei,

Ajattelin aloitella jo uutta ketjua, jos täällä olisi vauvahaaveilijoita, joilla ei ole vielä yritys alkanut tai jotka esimerkiksi odottavat hoitojen alkua. Yritin katsoa, mutta en löytänyt vielä ensi vuodelle vauvaa toivovien ketjua.

Meillä on kolmas yritysvuosi menossa, eli periaatteessa hyvällä tuurilla voisi vielä tärpätä. Ivf-hoidot alkanevat toukokuussa, joten realistisempaa on toivoa vauvaa vuodelle 2022.

Tsempataan toisiamme elämän suuressa haaveessa ❤
 
Hei päivän piristys oli löytää täältä uusi ketju vuoden 2022 vauvahaaveilijoille! Liityn innolla mukaan.
@minttuni Kiitos ketjusta! Ja ihanaa että teillä alkaa keväällä Ivf, joissa tulokset on usein varsin hyviä! Oot ollut sinnikäs, vaikka varmasti ei oo ollut helppoa. ❣

Itsestäni voisin vähän kertoa. Olen 37-vuotias kahden tytön äiti. Tyttöni ovat 14 ja 10 vuotiaita jo. Erosin lasten isästä jo monen monta vuotta sitten, ja elelin tyttöjen kanssa kolmistaan useita vuosia eron jälkeen. Elämä yllätti ja tapasin elämäni rakkauden tuossa reilu puolitoista vuotta sitten. Miehelläni on myös lapsi edellisestä liitostaan, jo teini ikäinen, joka vierailee meillä silloin tällöin. Olemme siis uusperhe, ja saman katon alla olemme asustelleet jo jonkin aikaa. Haave yhteisestä lapsesta on ollut meillä ihan tapaamisen alkumetreiltä asti. Haluaisimme kovasti kokea lapsen saamisen yhdessä. Molemmat olemme 37 vuotiaita, joten olemme päättäneet että emme jää pitkäksi aikaa odottelemaan yrittämistä. Kierukan poisto on suunnitteilla toukokuulle. Ihanaa ja jännää. Itse kävin hedelmällisyys katsastuksessa jokin aika sitten, koska oma ikä pelottaa. Sain kuitenkin hyviä uutisia siitä, että meillä on hyvät mahdollisuudet saada vielä vauva. Vauvakuume on kova, joten tämä ketju oli oikein kiva juttu.
Lisää kuumeilijoita vuodelle 2022?
 
Viimeksi muokattu:
Mirksukka
Minäkin liityn tähän ketjuun. Täällä kirjoittelee 29v kahden lapsen äiti. Lapset (-15 ja -17). Kolmas haaveissa.
Yritystä ei vielä aloitettu. Ajatus kevään/kesän aikana alkaa yrittöä. :) Käytössä ei ole tällä hetkellä mitään hormonaalista ehkäisyä.
Jännittävää suodaanko meille vielä tämä kolmas! Kuume on valtava!
 
Hei kaikki! Täällä toisesta lapsesta haaveileva 28v. Esikoinen 2019 syntynyt ja alustavasti sellasta kolmen vuoden ikäeroa on mietiskelty. Tarkkaa aikataulua ei oo ja mies vielä jahkailee, mutta toivon että kesällä alkais yritys! Kaveripiirissä on tällä hetkellä niin paljon raskauksia ja vastasyntyneitä, että välillä meinaan jo seota :love:
 
Minäkin voisin varovaisesti tulla tänne haaveilemaan. Meillä on 7kk vanha hoidoilla alulle saatu poika ja pakkasessa olisi vielä toinen alkio. Haaveissa olisi päästä siirtoon heinä-elokuussa ennen kuin palaan töihin, mutta vielä pitäisi saada ajatus kaupattua miehelle... Ikää meillä on jo niin paljon, ettei oikein voi odotella, vaikka muuten ottaisin mieluummin muutaman vuoden ikäeroa. Tuntuu myöskin, että elämä pyörii aina vaan lapsihaaveen ympärillä ja nyt on säästeltävä kaikkia kivoja vaatteita ja vauvatarvikkeita kaiken varalta. Sitten kun se toinen yritys on takana, niin voi ainakin jatkaa elämää ja tyytyä siihen mitä on saanut, on se sitten yksi tai kaksi lasta.

Hirveästi tsemppiä kaikille esikoista yrittäville! Meillä meni 7.5 vuotta vauvahaaveesta pojan syntymään, mutta osittain siksi, että koin ajatuksen hoidoista pitkään vieraaksi. Sitten olikin jo liian myöhäistä iän ja endometrioosin takia, mutta onneksi lahjoitetuilla munasoluilla elämäni suurin toive toteutui. En siis todellakaan lähde kovin suurin odotuksin mahdolliseen toiseen yritykseen, mutta otan mieluummin epäonnistumisen kuin mietin loppuelämäni oltaisiinko saatu vielä toinenkin lapsi.
 
Hei
Liityn tänne haaveilemaan. Minulla on 2 tyttöä edellisestä suhteesta (10 ja 11v) ja nyt olisi toiveena yhteinen lapsi "uuden" miehen kanssa. Olen jo 37 v ja ennen joulua sain endometrioosidiagnoosin, joten ei olla edes päästy yrittämään normaalisti lasta, vaan saatiin suoraan lähete lapsettomuuspolille (lääkäri, joka minut diagnosoi oli sitä mieltä, ettei kannata edes yrittää, kun "sullahan on jo lapsia" argh). Eli nyt kierukka vielä hillitsemässä endo-oireita ja maaliskuussa on aika lapsettomuuspolille, jossa toivottavasti lääkäri on eri mieltä aiemman kanssa ja saadaan edes pieni mahdollisuus lapsen saantiin. Vaikeaa malttaa vaan odottaa. mutta onneksi on enää reilu kuukausi tuohon lääkärikäyntiin...
 
Hei kaikille!

Minä täytän 35v huhtikuussa,mies 11v vanhempi. Meillä on v.2016 ja v.2019 syntyneet lapset ja olen pidempään miettinyt että haluaisin vielä kolmannen,jos se meille suodaan.
Miehen kanssa ei olla asiasta tarkemmin edes juteltu vielä. Meillä ollut paljon kaikkea kun viime kesänä muutettiin toiseen maahan, pitäisi jossain vaiheessa ajaa ajokortti ja aloittaa työt ja toiveissa että n. Reilu vuoden päästä voitaisiin ostaa oma talo. En tiedä onko sitten liian paljon kaikkea ja miten arki taas muuttuu vauvan kanssa, etenkin taloudellisesti.
Mutta joo,haaveilen silti ja ajattelin että viimeistään kun täytän 37v olisin raskaana. Ihan sen takia kun miehellä ikää sitten sen verran että tuskin paljon myöhemmin jaksaa enää vastasyntynyttä (tai jaksaisinko itse).
Minulla oli kierukka vuoden,otettiin lokakuussa pois ja kuukautiset palasi 2kk poisoton jälkeen. Vaikuttaa aika säännöllisiltä. Hormonaalista ehkäisyä en enää halua.

Mukavaa lukea millaista porukkaa täällä ☺
 
Tervetuloa kaikille! Kivaa kun tänne oli tullut kirjotuksia, oli kiva lukea teidän tilanteista.
@PiP83 oli hauskasti sama tilanne kuin mulla: ikää 37, ennestään 2 tyttöä ja kolmas vauva haaveissa ”uuden”miehen kanssa.

Mä laskeskelin että kolmisen kuukautta enää kierukan poistoon, joten alotin jo foolihapon ja raudan. Mulla kuparikierukka aiheuttanut lievää anemiaa, niin hyvä tankata rautavarastoja täyteen ennen kuin edes alkaa vauvaa yrittämään.
 
Dottu
Heippa.

Liityn mukaan. Olemme 30v pari, 2 kouluikäistä lasta on jo, mutta itsellä olisi kovasti kolmannen kaipuu. :/ Mies ei niinkään ole innostunut, mutta ei varmasti pistäisi pahakseen, jos yksi vielä tulisi. Itsellä sellainen lääkitys nyt, että vauvahaaveet saisi odottaa ensi vuoteen, mutta ei olisi ongelma vaikka tulisi vielä tänä vuonnakin. Ns. yritystä ei oo takana, vaikka salaa tärppiä toivonut olenkin eikä mitään ehkäisyä olla käytetty missään välissä, mut eipähän oo tärpännyt. :(
 
Hei! Minäkin tulen mukaan. Ikää 27 vuotta ja esikoisesta haaveilen. Minulta poistetaan huomenna hormonikierukka muista syistä, joten muilla keinoin sitten ehkäistään jatkossa. Me ei siis olla tarkkaa aikataulua vielä sovittu yrityksen aloitukselle, itsellä vauvakuume kova ja olisin valmis vaikka samantien, mutta mies vielä jahkailee. Mitenköhän saisin sillekin tämän saman kuumeen tartutettua.. :D
 
  • Tykkää
Reactions: Jonna_83
Voisin minäkin liittyä myös tänne keskusteluun. Ehdin jo liittyä tuohon 2021 ketjuun ennen kuin tämä oli perustettu, mutta eipä tässä kauheasti ole mahdollisuuksia enää tälle vuodelle vauvaa saada. Realistisemmin ajateltuna ensi vuosi on todennäköisempi.

Ollaan siis reilu kolmekymppinen pariskunta ja ollaan aloitettu esikoisen yritys nyt helmikuussa. Tällä hetkellä piinailut käynnissä, nyt meneillään dpo 2. Ovulaatio saatiin ihan hyvin hyödynnettyä, mutta en silti usko raskauden mahdollisuuteen heti tästä ensimmäisestä kierrosta. Jännätään nyt kuitenkin kuinka käy.

Taustaa vielä sen verran, että olen aloittanut pillereiden syömisen jo joskus 16-17 vuotiaana eli yli 15 vuotta tuli niitä tauotta syötyä. Ennen pillereiden aloitusta kuukautiset olivat tosi epäsäännölliset, kipeät ja runsaat. Olenkin jännittänyt kuinka sekaisin oma kroppa nyt pillereiden pois jättämisen jälkeen mahtaa olla ja miten kauan kierron tasoittumiseen menee. Tai tasoittuuko kierto ylipäänsä ollenkaan ilman lääkkeitä. Olinkin sitten todella riemuissani, kun viime viikolla ovulaatiotestiin ilmestyi hymynaama (clearbluen digitaalinen testi). Täytyy nyt toivoa, että oma kierto käynnistyy näin heti suhteellisen normaalina ja säännöllisenä eikä mene sekaisin parin kuukauden päästä, kuten osalla tuntuu käyvän pillereiden jälkeen.
 
Voisin minäkin liittyä myös tänne keskusteluun. Ehdin jo liittyä tuohon 2021 ketjuun ennen kuin tämä oli perustettu, mutta eipä tässä kauheasti ole mahdollisuuksia enää tälle vuodelle vauvaa saada. Realistisemmin ajateltuna ensi vuosi on todennäköisempi.

Ollaan siis reilu kolmekymppinen pariskunta ja ollaan aloitettu esikoisen yritys nyt helmikuussa. Tällä hetkellä piinailut käynnissä, nyt meneillään dpo 2. Ovulaatio saatiin ihan hyvin hyödynnettyä, mutta en silti usko raskauden mahdollisuuteen heti tästä ensimmäisestä kierrosta. Jännätään nyt kuitenkin kuinka käy.

Taustaa vielä sen verran, että olen aloittanut pillereiden syömisen jo joskus 16-17 vuotiaana eli yli 15 vuotta tuli niitä tauotta syötyä. Ennen pillereiden aloitusta kuukautiset olivat tosi epäsäännölliset, kipeät ja runsaat. Olenkin jännittänyt kuinka sekaisin oma kroppa nyt pillereiden pois jättämisen jälkeen mahtaa olla ja miten kauan kierron tasoittumiseen menee. Tai tasoittuuko kierto ylipäänsä ollenkaan ilman lääkkeitä. Olinkin sitten todella riemuissani, kun viime viikolla ovulaatiotestiin ilmestyi hymynaama (clearbluen digitaalinen testi). Täytyy nyt toivoa, että oma kierto käynnistyy näin heti suhteellisen normaalina ja säännöllisenä eikä mene sekaisin parin kuukauden päästä, kuten osalla tuntuu käyvän pillereiden jälkeen.
Minulla ei ollut ongelmia pillereiden lopetuksen jälkeen mutta kierukan jälkeen meni pari kuukautta ennenkuin alkoi kuukautiset. Nyt näyttää tulevan säännöllisesti. Tietty tämä kaikki on henkilökohtaista,riippuu monesta asiasta :)
 
Mirksukka
Täällä yksi malttamaton yrityksen aloituksen odottaja. Kun saisi itselle jotenkin päähän sen ettei tämä kolmas välttämättä tule yhtä helposti kuin kaksi edellistä ja voi mennä monta kiertoa ennenkuin tärppää. Ajatukset kun tuntuu pyörivän vaan vauvoissa ja laskuri pyörii milloin on huhtikuu ja saa antaa mennä. :D
 
oijoi. menkat alkaa flon mukaan huomenna (aika säännöllinen kierto), mutta toissapäivänä ja tänään on tullut jo ihan pientä tuhrua, mitä mulla ei yleensä ikinä oo, joten tottakai aivot ajattelee heti, että oonkohan raskaana... oli myös outoa mahakipua aamulla. ehkäisynä meillä siis on "varmat päivät" +kondomi eli teoreettinen mahdollisuus olis olemassa. Ei kyllä ole mitään sellasia oireita, mitä esikoisen raskaudessa oli jo ennen plussaa, joten eiköhän ne menkat ala normaalisti. Pakko silti avautua jonnekin, kun en viitsi miestä säikytellä :D salaa tietysti toivon, että olisin raskaana..

@Quesadilla samaistun tuohon, että vauvakuume yllättää vahvuudellaan! ite ajattelin, ettei sitä enää tulis, kun on jo yksi lapsi ja että mahdollinen toinen lapsi olis puhtaasti järjellä tehtävä päätös, mutta ehei...
 
Mirksukka
Mua ahdistaa jo etukäteen töissä pomolle kertominen jos nyt satun raskautumaan. Ahdisti myös aiemmilla kerroilla. Nyt kun on kaksi lasta ennestään, musta on alkanut tuntua että täällä ajatellaan etten enää enempää aio koska se "kaksi nyt vaan on tavanomainen". Pomo on myös monessa lauseessaan viitannut siihen miten korvaamaton olen ja en voi jättää heitä minkään asian takia kun eivät pärjää ilman mua. Työni sisältää lisäksi mm. Röntgentyötä ja mahdollisesta raskaudesta pitää kertoa tyyliin heti plussan saatuaan vaikka kaikki siinä vaiheessa etenkin on todella epävarmaa. Ärsyttävää.
 
Mua ahdistaa jo etukäteen töissä pomolle kertominen jos nyt satun raskautumaan. Ahdisti myös aiemmilla kerroilla. Nyt kun on kaksi lasta ennestään, musta on alkanut tuntua että täällä ajatellaan etten enää enempää aio koska se "kaksi nyt vaan on tavanomainen". Pomo on myös monessa lauseessaan viitannut siihen miten korvaamaton olen ja en voi jättää heitä minkään asian takia kun eivät pärjää ilman mua. Työni sisältää lisäksi mm. Röntgentyötä ja mahdollisesta raskaudesta pitää kertoa tyyliin heti plussan saatuaan vaikka kaikki siinä vaiheessa etenkin on todella epävarmaa. Ärsyttävää.
Yritä olla stressaamatta. Joutuvat järjestämään toisen tilalle ja opettelemaan että kyllä heidän pitää pärjätä myös ilman. Mutta varmaan stressaa nyt ennen yrityksen alkua :(
 
Päivitelläänpäs tännekin ketjuun tilannetta. Ensimmäinen kierto tuli ja meni, ei siis tärpännyt ensimmäisestä yrityksestä kuten uumoilinkin. Juuri ennen menkkoja ja menkkojen ensimmäisenä päivänä olin kuitenkin aika mieli maassa, että kai siellä takaraivossa oli kuitenkin joku toivon kipinä ollut. Nyt kp3 menossa ja näyttäisi siltä, että menkat on jo loppumassa. Mielikin on taas hyvä. Näin lyhyt vuoto ei ihan tyypillistä minulle kyllä ole. Pillereiden aikaan tyhjennysvuodot kestäneet 6-7, samoin ennen pillereitä. Nyt vuodon määrä myös ollut hyvin niukkaa. Olettaisin, että oma hormonitoiminta ei siis ehkä ole vielä ihan täysillä messissä. Mielenkiinnolla jään odottelemaan millainen on nyt tämä toinen kierto. Mieltä selkeästi rauhoittaa maaliskuun lopulla oleva aika hedelmällisyysneuvolaan. Pääsen siis juttelemaan mieltä painavista hedelmällisyyteen liittyvistä asioista heti tässä yrityksen alkuvaiheessa ja ilmeisesti myös kohdun ja munasarjojen ultraus on mahdollista käynnin yhteydessä. Toki tuo heikentyvä koronatilanne voi vaikuttaa, mutta pidetään peukkuja, että aikaa ei peruta eikä sitä tarvitse siirtää.
 
Dottu
Heh mä oon tehnyt ihan samaa, eli laskeskellut mahdollisia laskettuja aikoja valmiiksi.... Vaikka siis ei vielä edes yritetä..eräänlainen hulluus kai tämäkin, voi naisen elämää
Mä oon miettinyt jopa nimet valmiiksi, jos ja kun vielä yhden saisi.
Oon kyllä tässäkin kierrossa varmaa kuvitellut kaikenmaailman oireita, tätin oisi eilen pitänyt tulla käymään, mutta eipä ole näkynyt. Huono olo ollut muutaman päivän, vaikka niin ollu useammassa kierrossa ennen tätiä, mut jotenki kai kuvittelen et tää ois vähä voimaakkaampaa, vatsaa välillä jomottaa ja rinnat hieman kipeänä, mut en uskalla testata kun kuitenkin turhaa. :/ Ehkä sunnuntaina vois, jos tätiä ei näy.
 

Yhteistyössä