Haaveena vauva 2024

Heips, olen käynyt välillä seurailemassa keskustelua täällä, nyt päätin rekisteröityä ja voisin liittyä mukaan listoille. 👋 Vielähän tässä olisi mahdollisuuksia vauvahaaveen toteutumiseen tämän vuoden nimiin!

Itselle tulee tänä vuonna ikää 30 mittariin (mies 32), ja yritys aloitettu 09/23. Ensimmäinen lapsi meille molemmille. Keskenmeno takana 12/23.

Tänään kp1/28-32 ja mieli melko matalalla, mutta uutta yritystä kohti vaan. Lähi-/tuttavapiirissä on useampi vauva tulossa tälle vuodelle ja vaikka ystävien puolesta toki iloinen olen, ei voi kieltää etteikö kateuttakin olisi samalla ilmassa. Tai onko se sitten kateutta vai vaan pahaa mieltä omasta puolesta, varmaan molempia, ja mieliala heittelee vuoristorataa. 😅

Plussatuulia kaikille kanssayrittäjille toivoen!
Nuo ristiriitaiset tunteet muiden raskausuutisista on itselleni myös tuttuja. Esikoinen saatiin 2.ICSI:n tuoresiirrosta ja toista ei meille suotu useasta PAS:sta ja kahden ICSI:stä huolimatta. Vaikka minussa ei ollutkaan varsinaista vikaa jätti hoidot jäljensä. Miehen esikoinen sai lapsen vasta enkä osannut edes onnitella, lähes jääkylmäksi voin omaa reaktiotani kuvailla. Enkä pidä lapsen saamista luomuna nyt uuden suhteen myötä itsestäänselvyytenä vaikka muuta ongelmaa ei pitäisi olla kun miun ovulaatiot tai PCOS:n takia niiden mahdollinen puuttuminen. Noh, sen näkee tässä ajan kuluessa kuinka iso ongelma tulee vai tuleeko ollenkaan.
 
On se mieli ihmeellinen. Tänään kun tein sen liian aikaisen r-testin niin mieli on laukannut vähän sinne ja tänne. Ymmärrän vielä ei ole juhlan paikka ja ovitrelle vääristää testin tulosta. Onkin haikeaa ajatella, et ensimmäisen kerran kun testiin saa edes haamun niin on ihan väärä tulos. Voihan se siitä vahvistua, mutta epäilen kovasti asiaa. Havahduin äsken peilin edessä miten kovasti naama taas kukkii, vähän joka puolelta. En tykkää. Puolilta päivin on aika ajoin kiusannut huonovointisuus, mutta sitäkin on ollut viime aikoina monen kierron kohdalla. Nänni kipu on poistunut. Iltapäivällä oli monen tunnin ajan hirveen kylmä. Niin ja mitä hämmentävintä aktiivisuus ranneke on monena yönä huomautellut huonosta hengityksestä. Tietääköhän kello jotain mitä minä en? Huvittaa kun mainitsee et liiallinen alkoholin ja tupakan käyttö haittaa ja minä kun en kumpaakaan käytä. On se ihmis mieli kummallinen.
 
vierailija

Olen vähän huolissani hyvinvoinnistasi, eihän tuossa ole oikein järkeä. Tiedät että raskaustestiä ei pidä tehdä ainakaan 10 päivään ja kiusaat itseäsi turhaan. Toivon että saisit rauhoituttua nyt ja plussa jäisi pysyväksi. Älä kuitenkaan rääkkää itseäsi turhaan testaamalla ennen virallista testipäivää. Rauhaa ja hyviä energioita tueksesi täältä sivusta, voi hyvin <3
 
En ole jaksanut olla nyt aktiivinen, kun on aika alakuloinen mieliala. Miten ei onnistu tämä raskaaksi tulo? Toukokuun alussa tulee täyteen vuosi yritystä eikä edes kemiallista tuloksena. Nuorena pitäisi olla hedelmällisimmillään ja ympärillä "vanhukset" aka +40 sen kun sikiää. Ikävää vihjailua "millonkas teidän vuoro on" saanut kuunnella aika tavalla.

Tässä kuussa jäi oviksen tikutus välistä mutta olosta päätellen ovisi voinut tapahtua. Nyt eilen ja tänään vihlonut alavatsaa ja on määrittämätön vitutus -olo eli PMS oireet nostaa päätä. Tiistaina olisi odotettavissa menkat.. vaihteeksi.
 
Eikö olekin niin , että sulla ei ole hoitoja tms? Itse aikanaan luin kolmatta yrittäessä siementen käytöstä kierron eri vaiheissa... Pellavansiemineniä ja kurpitsan siemeniä alkukierto ja loppu kierto seesami ja auringonkukan siemeniä. Tukee hormonitoimintaa ja tasapainottaa. Olin hyvin stressaantunut fyys ja psyykkisestija paino jojoili ennen kolmatta ja koin että hormonit ei ole kohdillaan että se olisi syynä kun ei raskaudu. Olin 25 vuotias ja yritysta oli on offina n 2,5 v . Aloin syömään kohdennetusti hormonitoimintaa tukevia ruokia ja olo muuttui merkittävästi ja toisesta kierrosta raskauduin. Liekö ollut vaikutusta tärppiin vai ei mutta ainakin omaan hormonitoimintaa oli.

Kovasti tsemppiä ja tulevia plussantuulia 🙏❤...tarkista siemenet netistä jos en nyt muistanut väsyn takia oikein 😬
 
Eikö olekin niin , että sulla ei ole hoitoja tms? Itse aikanaan luin kolmatta yrittäessä siementen käytöstä kierron eri vaiheissa... Pellavansiemineniä ja kurpitsan siemeniä alkukierto ja loppu kierto seesami ja auringonkukan siemeniä. Tukee hormonitoimintaa ja tasapainottaa. Olin hyvin stressaantunut fyys ja psyykkisestija paino jojoili ennen kolmatta ja koin että hormonit ei ole kohdillaan että se olisi syynä kun ei raskaudu. Olin 25 vuotias ja yritysta oli on offina n 2,5 v . Aloin syömään kohdennetusti hormonitoimintaa tukevia ruokia ja olo muuttui merkittävästi ja toisesta kierrosta raskauduin. Liekö ollut vaikutusta tärppiin vai ei mutta ainakin omaan hormonitoimintaa oli.

Kovasti tsemppiä ja tulevia plussantuulia ...tarkista siemenet netistä jos en nyt muistanut väsyn takia oikein
Joo ei olla siis missään hoidoissa eli ns luomuna yritetään. Miehellä on lapsia edellisestä liitosta, että sekin jotenkin lisää paineita ajatuksissa, että vian täytyy olla minussa kun ei vauvaa kuulu kovasta yrityksestä huolimatta :/ Ei olla asiasta puhuttu sen kummemmin mutta luulen, että ei lähdetä ainakaan heti vuoden täytyttyäkään tutkimuksiin. Julkiselta tuskin saa apua kun olen nuori ja muuten terve ja miehelläkin on lapsia entuudestaan. Yksityisellä taas hoidot on kalliita ja niihin pitäisi ensin säästää..

Kiitos tsempistä, tutkin tuota ravintoasiaa vielä tarkemmin. ❤
 
Suosittelen kuitenkin käymään ihan terveyskeskuslääkärillä joka voisi määrätä tarvittavat labrat joista voi jo selvitä jotain. Se ei tarkoita vielä että lähtisi hoitoihin.
 
  • Tykkää
Reactions: aida91
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. yhteinen
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@Min204 ★ 3/23 ★ 2.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@tamuli ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Miima81 ★ 07/23 ★ 4.
@Noups ★ 08/23 ★ 2.
@esme94 ★ 09/23 ★ 1. ★ km 12/23
@mamarski ★ 11/23 ★ 2.
@Piccolina ★ 12/23 ★ 1. yhteinen
@EvAnnu ★ 12/23 ★ 1.
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.
@Mmohini ★ 01/24 ★ 3.
@andune ★ 02/24 ★ 2.
@jauhopeukalo ★ 02/24 ★ 2. (1 yhteinen)

★★★★★★★★★★★★★★★

12.2.2024 maanantai

Nimi ★ Kiertopäivä

@EvAnnu kp 39/28-34
@Dinaas kp 32/27-33
@Frija kp 28/28-30
@rimpsukka84 kp 26/30
@jauhopeukalo kp 26/?
@Liilja kp 25/30-34
@Noups kp 25/26-28
@mamarski kp 22/34-35
@marik91 kp 21/27-33
@heltsuli kp 17/28-36
@Cherrymint kp 14/26
@haaveillen kp 14/25-28
@Min204 kp 13/22-30
@tamuli kp 10/24-27
@andune kp 9/?
@Masunen kp 7/24-28
@Päivänsäde84 kp 6/25-31
@S0nj4 kp 5/27
@esme94 kp 2/28-32

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO

@jauhopeukalo DPO 11
@rimpsukka84 DPO 8
@Liilja DPO 6
@marik91 DPO 5

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3

@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/2023 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2. ★ 08/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22 ★ 08/23
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★ 09/23
@iloksi ★ 10/20 ★ 3. ★ 09/23
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1. ★ 09/23
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2. ★ 09/23
@Leonida ★ 08/23 ★ 2. ★ 11/23
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2. ★ 11/23
@tesssa__ ★ 11/23 ★ 3. ★ 11/23
@Jonna_83 ★ 10/23 ★ 4.
★ 11/23
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22 ★ 12/23
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. (1. yhteinen) ★ 12/23
@Nelly31 ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@nobelius ★ 06/22 ★ 4. ★ 12/23
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4. ★ 12/23
@Sunsetcoast ★ 10/23 ★ 1. ★ 12/23
@aninna ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@__PikkuMyy__ ★ 08/23 ★ 2. ★ 01/24
@idapieni ★ 08/23 ★ 2. ★ 01/24
@muumimamma__ ★ 10/23 ★ 3. ★ km 11/23 ★ 01/24
@viivaviivi ★ 07/23 ★ 7. ★ km 11/23★ 01/24
@aida91 ★ 09/21 ★ 1. ★ 01/24
@sarlei ★ 10/23 ★ 3. ★ 02/24
@ykslokki ★ 12/23 ★ 4. lapsi, 1. yhteinen ★ kkm -16, tuntematon ku -23 ★ 02/24
 
  • Rakkaus
Reactions: rimpsukka84
Onko tää RFSU testaa varhain? Kyllä siinä jotain näkyy, mut itellä näissä kyl välillä näkyny törkeitä viivanpaikkoja samoin ku RFSU normitesteissä Toivottavasti on haamu ja alkaa vahvistumaan
joo tämä on just tuo RFSU testaa varhain. Katsoin, että viimeksi (kemiallisessa) raskaudessa just tämä eka testi oli tuommoinen mutta tummui sitten kyllä. mutta toki voi olla vain siis joku viivanpaikka. aika näyttää 😅🙏
 
Peukut pystyssä 🥰 Onko sulla mitään oireita? Itellä niin oireeton olo, et en tie mitä aattelis, kaikki normioireetkin uupuvat, mitä on oviksen jälkeen 🤣 Tosin oon oppinu et mikään ei tarkoita välttämättä mitään omalla kohdalla, on oireita tai ei, niin usein päässy kierto yllättämään itsenikin. 😁
 
  • Rakkaus
Reactions: rimpsukka84
Peukut pystyssä Onko sulla mitään oireita? Itellä niin oireeton olo, et en tie mitä aattelis, kaikki normioireetkin uupuvat, mitä on oviksen jälkeen Tosin oon oppinu et mikään ei tarkoita välttämättä mitään omalla kohdalla, on oireita tai ei, niin usein päässy kierto yllättämään itsenikin.
Mulla ei ole kyllä mitään oireita; kahdessa ensimmäisessäkään ei oikeastaan ollut mitään tai jos olikin jotain oloa vähän niin se alkoi tyyliin viikolla 7-8 ja oli tosiaan vähäistä. Nännit tuli sitten kipeäksi samoihin aikoihin ja sitä kesti muutama viikko.
 
Okei. Mä oon kerran ollut raskaana, vuonna 2021 tammikuussa meni kesken rv 10, mutta tuossa raskaudessa mullakin oireilu alkoi vasta rv 6, pahoinvointi ja väsymys ja rintojen aristus. Sitä ennen ei ollut kyllä mitään. 😊
 
  • Rakkaus
Reactions: rimpsukka84
vierailija
Moi!
Olen seuraillut palstaa jonkin aikaa, mutta en ole vielä liittynyt, kun koen, etten jaksa riittävän aktiivisesti kirjoittaa tänne. Haaveissa on kuitenkin vauva vuodelle 2024. Olen huomannut, että täällä on paljon tietoa ja erilaisia kokemuksia, ja toivokin, että saisin vastauksen mieltäni askarruttavaan kysymykseen.

Onko kuinka yleistä, että ovulaation aikaan tulee selkeästi ovulaatiolimaa, mutta itse ovulaatio jää kuitenkin tapahtumatta? Itselläni joka toisessa kierrossa tulee ovulaation aikoihin ovulaatiolimaa, mutta ovulaatiota ei tapahdu tai tapahtuu huomattavasti myöhemmin? Nyt ovulaatiolima alkoi kp 11 ja kesti kp 15 asti, kp 14 ja kp 15 lima oli runsainta, kirkkainta ja venyvää. Joka toinen kierto toimii normaalisti. Mietin, onko tämä selkeä PCOS: n oire ja kärsinköhän mahdollisesti siitä? Myös finnejä tulee t-alueelle ennen ovulaatiota ja menkkoja.

Kiitos jo etukäteen, jos joku osaa vastailla 🙂
 
Kiitos vastauksista tissikipu kysymykseen, katotaan miten käy! Ei oo koskaan ollut tälläistä, vähän sellanen tunne kun rinnat ois ihan pakkautunut täyteen jotain!?
Joo, tää on hankala oire ku voi olla kumpaa vaan, pms tai raskaus :D itsellä kans justii tuommone täysi tunne ja si kipu (vaihtelevissa kohdin) heti oviksesta kierron loppuun, voi olla tosi kovakin kipu. Välillä on sit niinkin että on koko kierroks jäänyt kipu päälle, toissa kierto oli justiin sellanen; oli edellisen kierron oviksesta menkkojen yli ja aina seuraaviin menkkoihin saakka. 🙄
 
vierailija
Moi!
Olen seuraillut palstaa jonkin aikaa, mutta en ole vielä liittynyt, kun koen, etten jaksa riittävän aktiivisesti kirjoittaa tänne. Haaveissa on kuitenkin vauva vuodelle 2024. Olen huomannut, että täällä on paljon tietoa ja erilaisia kokemuksia, ja toivokin, että saisin vastauksen mieltäni askarruttavaan kysymykseen.

Onko kuinka yleistä, että ovulaation aikaan tulee selkeästi ovulaatiolimaa, mutta itse ovulaatio jää kuitenkin tapahtumatta? Itselläni joka toisessa kierrossa tulee ovulaation aikoihin ovulaatiolimaa, mutta ovulaatiota ei tapahdu tai tapahtuu huomattavasti myöhemmin? Nyt ovulaatiolima alkoi kp 11 ja kesti kp 15 asti, kp 14 ja kp 15 lima oli runsainta, kirkkainta ja venyvää. Joka toinen kierto toimii normaalisti. Mietin, onko tämä selkeä PCOS: n oire ja kärsinköhän mahdollisesti siitä? Myös finnejä tulee t-alueelle ennen ovulaatiota ja menkkoja.

Kiitos jo etukäteen, jos joku osaa vastailla 🙂
Jos sulla kierto on suhteellisen säännöllinen niin todennäköisempää on että ovulaatio tapahtuu. Limailuja voi olla esim. Vaikka viikonkin ennen ovulaatiota. Kannatta tehdä ovistestejä ja vaikka mitata lämpöjä.
 
  • Tykkää
Reactions: viivaviivi
Moi!
Olen seuraillut palstaa jonkin aikaa, mutta en ole vielä liittynyt, kun koen, etten jaksa riittävän aktiivisesti kirjoittaa tänne. Haaveissa on kuitenkin vauva vuodelle 2024. Olen huomannut, että täällä on paljon tietoa ja erilaisia kokemuksia, ja toivokin, että saisin vastauksen mieltäni askarruttavaan kysymykseen.

Onko kuinka yleistä, että ovulaation aikaan tulee selkeästi ovulaatiolimaa, mutta itse ovulaatio jää kuitenkin tapahtumatta? Itselläni joka toisessa kierrossa tulee ovulaation aikoihin ovulaatiolimaa, mutta ovulaatiota ei tapahdu tai tapahtuu huomattavasti myöhemmin? Nyt ovulaatiolima alkoi kp 11 ja kesti kp 15 asti, kp 14 ja kp 15 lima oli runsainta, kirkkainta ja venyvää. Joka toinen kierto toimii normaalisti. Mietin, onko tämä selkeä PCOS: n oire ja kärsinköhän mahdollisesti siitä? Myös finnejä tulee t-alueelle ennen ovulaatiota ja menkkoja.

Kiitos jo etukäteen, jos joku osaa vastailla
Ihan ensimmäiseksi, ei täällä tarvitse olla mitenkään erityisen aktiivinen vaikka nimimerkin tekisikin tai tulisi yrityslistalle 😊

Mutta sitten mutuilen kommenttia sun ovisjuttuihin. Satunnaisesti voi käydä niin että ovislimat tulee, mutta ovista ei silti tapahdu ilman että missään olisi mitään vikaa. Joka kerta ovulaatiota ei vain tapahdu. Mutta mietin sitä että mistä päättelet, että et ovuloi? tai että ovulaatio tapahtuu huomattavasti limoja myöhemmin?
Huomiona myös, että ovulaatiohan tapahtuu normaalisti vuorotellen vasemmalta ja oikealta puolelta, joka saattaa selittää että joka toisessa kierrossa on yhtäläisyyksiä 😊
 
vierailija
Ihan ensimmäiseksi, ei täällä tarvitse olla mitenkään erityisen aktiivinen vaikka nimimerkin tekisikin tai tulisi yrityslistalle

Mutta sitten mutuilen kommenttia sun ovisjuttuihin. Satunnaisesti voi käydä niin että ovislimat tulee, mutta ovista ei silti tapahdu ilman että missään olisi mitään vikaa. Joka kerta ovulaatiota ei vain tapahdu. Mutta mietin sitä että mistä päättelet, että et ovuloi? tai että ovulaatio tapahtuu huomattavasti limoja myöhemmin?
Huomiona myös, että ovulaatiohan tapahtuu normaalisti vuorotellen vasemmalta ja oikealta puolelta, joka saattaa selittää että joka toisessa kierrossa on yhtäläisyyksiä
Ehkä sitä seuraavan vuoden listalle uskaltaa, jos ei sitä ennen onnistu.

Päättelen ovuloimattomuuden ovulaatiotesteistä ja oireiden puutteesta. Joka toisessa kierrossa, kun ovulaatio tapahtuu kp 15-17, niin tissit tulevat kipeiksi ovulaatiopäivänä tai sitä seuraavana ja ovulaatiotestit toimivat, siten kun ne ovat suunniteltu. Joka toisessa kierrossa, jossa on ovulaation kanssa ongelmia, testit rupeavat aluksi vahvistumaan oikein, mutta 2 tasapaksua viivaa ei tule, jää hieman haaleammaksi ja testi pysyy samanlaisena usean päivän, joissakin kierrossa jopa viikkoja, eikä digi hymyile, eikä tissit kipeydy. Ja mulle on siis käynyt sellainen, että kp 12-15 tuli ovulaatiolimaa ja sitten loppui, ei kipeytynyt tissit. Samassa kierrossa ovulaatiolima alkoi uudestaan kp 24 ja ovulaatio tapahtui kp 27 ja tissit kipeytyi. Sit on yksi kierto, jossa ovulaatiota ei tapahtunut, mutta limat tuli kp 12-14. Ovuloimattomassa kierrossa ovulaatiotesti pysyi monta viikkoa melkein yhtä vahvoina viivoina, tissit ei kipeytynyt, siitä tuli pitkä kierto kp 39 ja siinä tiputtelu/verenvuoto kesti 18 päivää. Alkuun todella vähäistä ja lopuksi kuin 6 päivää olis ollu menkat.

Mutta se mua ihmetyttää, kun kaikissa kierrossa ensimmäiset ovulaatiolimat alkaa n. kp 12 ja joka toisessa kierrossa ovulaatio tapahtuu, mutta joka toisessa limat loppuu ja ovulaatio ei tapahdu silloin. Sit limat voi tulla samassa kierrossa myöhemmin ja ovulaatio tapahtuu tai sit ei vaa koko kierrossa tapahdu. Ovuloimattomia kiertoja olen bongannut yhden, mutta noita useamman, jossa tulevat myöhemmin.

Oletettavasti oikealla puolella on ongelmia, jos ovulaatio tapahtuu vuorotellen. Kävin syksyllä gynekologilla hyvän/normaalin kierron aikana ja mainitsi, että silloin olin ovuloimassa vasemmalta puolelta.
 
Tämä on mielenkiintoista. Mulla on vähän samoja kokemuksia nyt kahdessa viime kierrossa. Edellinen 42 pvän kierto ja tämä nykyinen kovasti menossa samoille päivälukemille (nyt kp39.) Ensimmäisessä tikutin lh-huipun kahdesti ja tässä nykyisessä limoja tullut kp 14-15 ja toisaalta kp 29-32.. En usko että kuitenkaan ovuloin vaan johtuu hormonien epätasapainosta. Pcos löytyy, mutta alkanut oirehtia vasta hiljattain.
 
Ehkä sitä seuraavan vuoden listalle uskaltaa, jos ei sitä ennen onnistu.

Päättelen ovuloimattomuuden ovulaatiotesteistä ja oireiden puutteesta. Joka toisessa kierrossa, kun ovulaatio tapahtuu kp 15-17, niin tissit tulevat kipeiksi ovulaatiopäivänä tai sitä seuraavana ja ovulaatiotestit toimivat, siten kun ne ovat suunniteltu. Joka toisessa kierrossa, jossa on ovulaation kanssa ongelmia, testit rupeavat aluksi vahvistumaan oikein, mutta 2 tasapaksua viivaa ei tule, jää hieman haaleammaksi ja testi pysyy samanlaisena usean päivän, joissakin kierrossa jopa viikkoja, eikä digi hymyile, eikä tissit kipeydy. Ja mulle on siis käynyt sellainen, että kp 12-15 tuli ovulaatiolimaa ja sitten loppui, ei kipeytynyt tissit. Samassa kierrossa ovulaatiolima alkoi uudestaan kp 24 ja ovulaatio tapahtui kp 27 ja tissit kipeytyi. Sit on yksi kierto, jossa ovulaatiota ei tapahtunut, mutta limat tuli kp 12-14. Ovuloimattomassa kierrossa ovulaatiotesti pysyi monta viikkoa melkein yhtä vahvoina viivoina, tissit ei kipeytynyt, siitä tuli pitkä kierto kp 39 ja siinä tiputtelu/verenvuoto kesti 18 päivää. Alkuun todella vähäistä ja lopuksi kuin 6 päivää olis ollu menkat.

Mutta se mua ihmetyttää, kun kaikissa kierrossa ensimmäiset ovulaatiolimat alkaa n. kp 12 ja joka toisessa kierrossa ovulaatio tapahtuu, mutta joka toisessa limat loppuu ja ovulaatio ei tapahdu silloin. Sit limat voi tulla samassa kierrossa myöhemmin ja ovulaatio tapahtuu tai sit ei vaa koko kierrossa tapahdu. Ovuloimattomia kiertoja olen bongannut yhden, mutta noita useamman, jossa tulevat myöhemmin.

Oletettavasti oikealla puolella on ongelmia, jos ovulaatio tapahtuu vuorotellen. Kävin syksyllä gynekologilla hyvän/normaalin kierron aikana ja mainitsi, että silloin olin ovuloimassa vasemmalta puolelta.
okei, kuulostaa siltä että oot hyvin ainakin kerännyt tietoa kierroista👍🏼. itse menisin varmaan gynen juttusille noiden informaatoiden kera ja kysyisin pcosin mahdollisuudesta 😊 tsemppiä ja tärppionnea yritykseen 🫶
 
Yhteistyössä