Gallup: Kuinka paljon säästössä rahaa ja ikä?

  • Viestiketjun aloittaja "veera"
  • Ensimmäinen viesti
"köyhä"
Käteisvarat eri tileillä 0-korolla 28 750 eur, 27 000 USD, osakkeissa 34 000, rahastoissa 43 000, sijoitustileillä ulkomailla 202 000 eur (koska ulkomailta tullut talletuskorko on pääomaverotuksessa vähennettävää, lähdeverollisen tilin ei ole).
 
viera.s
No, saahan sitä olla oikeassa vaikka olisi köyhäkin :D
Mutta kun järkevä ratkaisu riippuu jokaisen henkilökohtaisesta tilanteesta ja riskinottovalmiudesta. Korkeamman tuoton hintana on aina suurempi riski ja/tai likviditeetin heikkeneminen.

Minä en ole asuntosäästöillä halunnut pelata, kuten ei useimmat muutkaan. Eli riskinottovalmius on ollut matala. Kun rahaa alkoi jäämään säästöön, korkotaso oli aluksi niin korkea (vuonna 2007), että perussäästötililtä sai 5 % koron. Matalalla riskinottovalmiudella se oli siis ihan järkevä ratkaisu. Kun korkotaso nopeasti heikkeni eikä asunnon osto ollut ihan lähitulevaisuudessa näköpiirissä, siirsin pääosan säästöistä määräaikaistalletukseksi, josta silloin sai vielä kohtuullisen 2,5 % koron.

Myöhemmin tajusin alkaa säästää ASP-tilille, joka tietysti on kaikille ensiasunnonostoa suunnitteleville järkivalinta. Siitähän saa täysin riskittä 5 % koron, kunhan vaan aikanaan käyttää rahat ensiasunnon ostoon tai rakentamiseen. Mutta hintana tietysti se, ettei rahoja voi käyttää muuhun. Tai voi, mutta silloin menettää pysyvästi ja kokonaan 4 % lisäkoron ja korkotaso onkin vain 1 %.

Harmittelin jossain vaiheessa, että ASP-säästämistä en keksinyt aloittaa aiemmin eikä ASP-tilille voi siirtää valmiiksi kerättyjä säästöjä niin vain. Ylimääräisiä sijoitettiin osin matalan riskin korkorahastoon, josta oli odotettavissa ja saatiinkin 2 % tuotto ilman sanottavaa riskiä. Kymppitonneja oli myös ihan tavallisilla säästötileillä, joilla korko melkein nollissa. Loppujen lopuksi tämä olikin ihan hyvä juttu, koska päätettiin ostaa nopeasti päätös tehden tontti ja tavallisten tilien + korkorahaston rahoilla saatiin se maksettua ilman että tarvitsi ottaa siinä vaiheessa lainaa tai koskea ASP-säästöihin.

Pankkitilejäkin on monenlaisia ja osa niistä on aivan järkeviä "sijoituskohteita", riippuen riskinottovalmiudesta ja sijoitusajasta. Toki on niin, että tällä hetkellä sekä säästötileillä että määräaikaistalletuksissa on niin matala korkotaso, että ne ei ole järkeviä paikkoja säilöä rahoja pitkiä aikoja. Mutta se on vain tilapäinen tilanne ja tälläkin hetkellä tilitalletuksista tuo ASP on erittäin järkevä valinta niille, joille se edellytysten puolesta onnistuu.

Rahani ovat olleet säästöaikana turvassa ja niille on saanut inflaatiota paremman tuoton, joten itse ainakin pidän valintojani oikeina. Vaikka pientä korkorahastosijoitusta lukuun ottamatta ne onkin olleet vain erilaisilla pankkitileillä.
 
"hanna"
säästötilillä hätävarana n. 3.500 e, käyttötilillä tällä hetkellä ehkä vajaa tonni?!

osakkeissa kiinni n. 8.500 e, toki arvo heittelee, parhaimmillaan ollut 9.000 euron luokkaa

sitten yksi sijoitusasunto, mitä maksan, siitä lainaa tällä hetkellä n. 14.000e (+tulossa putkiremontin takia lisää), sen arvo ehkä joku 55.000e?

Ikää 34v
 
tikulla silmään
[QUOTE="vieraana";30577085]Henrik Kuninkaan kerrotaan sanoneen Wahlroosille että "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä."[/QUOTE]

Nyt Nalle voi kysyä samaa Kuninkaalta.;)
 
noooh
35v ja joitain tonneja rahastoissa ja säästötilillä. Tällä hetkellä paras tuotto velattomasta kesämökistä, jota vuokraan lisätienestiksi. Miehellä säästöt kiinni metsässä, jota reilusti. Ollaan synnytty kumpikin kultalusikka suussa. Voin sen rehdisti myöntää. Olkaan keskituloisia eli omalka työllä ei olla näitä ansaittu.
 
sdakfj
Ollaan miehen kanssa molemmat 46-vuotiaita. Minulla on rahastossa rahaa 12000 ja miehellä 80000. Meillä on kuitenkin lähes 300 000 lainaa, yhteisen omaisuuden arvo on noin 600 0000.
 
pllklk
Osakkeissa on huimat 500 euroa. Ikää 34. En näe säästämisessä pelkästään säästämisen vuoksi mitään järkeä, nautin mieluummin elämästä tässä ja nyt. Olen pihi rahankäyttäjä, saan helposti kuussa 500 euroakin säästöön, mutta en säästä näitä rahoja koskaan pahan päivän varalle vaan ne menevät esim. remontointiin ja matkustamiseen, aikoinaan säästin jopa hoitovapaaseen useita tuhansia, ne rahat kuluivatkin kyllä hoitovapaalla. Minulla ja miehellä on syöpävakuutukset sekä henkivakuutukset eli jos sairastuisi tai kuolisi, toinen saisi kertakorvauksen. Talonkin voisi myydä, asumme omakotitalossa, näistä pyydetään meidän seudulla reilut 200 000 euroa, eli lähelle sitä varmaasti tästä tönöstä saisi. Lainaa on jäljellä alle 100 000 euroa.
 
"nainen"
[QUOTE="vieraana";30577037]Sitäpaitsi mun mielestä enemmän uskottavuutta heikentää sellaiset "tyhmää säilyttää rahaa pankkitilillä" -kommentit silloin jos kommentoijalla itsellään ei ole sen enempää osakkeita kuin sitä rahaa pankkitilillä.
[/QUOTE]

Entäs ne kommentit, jossa toisella osapuolella on kristallipallo, josta näkee toisen omaisuuden ja säästöt?
 
"nainen"
[QUOTE="vieraana";30575477]Esimerkkinä nyt vaikka Neste Oil, Sampo, Kone. Seligsonin rahastoista esim Top Brands ja Pharmaseuticals.

Melkein kaikki indeksit esim Usassa ja Suomessa. Jos olet yhtään seurannut markkinaa niin on ollut todella hyvä pörssivuosi 2014.

Keskimäärin pörssiosakkeet tuottavat noin 5-7% vuosi joten tällaisia nousuvuosia kuin 2014 on hyvin harvassa.[/QUOTE]

Niin, mitä eroa on lauseella: "Viime vuonna osakkeista sai yleisesti 20-30% tuottoja mutta samaa ei välttämättä ole luvassa tälle vuodelle." kuin sillä että on olemassa muutamia osakkeita ja indeksejä, joissa kasvu on ollut tuota luokkaa?

Tunnetko ketään sijoittaajaa, joka olisi tienannut "yleisesti osakkeilla 20-30%" viime vuonna? Et varmana tunne, koska sijoittajat aina hajauttavat.

Yleensa se osakesalkun vaikka twr-tuotto on jotaki alle 10%.
 
"Äimä"
Oikein naurattaa kun lukee kuinka ihmisillä on tuhansia ja tuhansia :) eikö kellään ole asuntovelkaa? :) rikkaita koko keskustelufoorumi täynnä :) mä oon normaali työssäkäyvä naimisissa oleva 2 lapsen äiti. Ei mulla ole säästöjä :) kaikki menee. Ruokaan, lainaan, matkoihin, vAatteisiin, harrastuksiin...
 
tumpsis
[QUOTE="vieras";27730625]Mulla on palkkatulo keskimäärin 6500e/kk, mitä pidän itse hyvänä. Olen ainakin omasta mielestäni hyväpalkkainen. En ymmärrä mistä ihmiset säästää vai mikä mun elintason kustannuksia vaivaa. Talo ei maksa kuin 250 000e, auto 25 000e... noita siis lyhennän. Ei pitäisi olla paha ja kämppä tottakai yhdessä vaimon kanssa.

Mitään ei mulla silti ikinä jää säästöön. Säästötilillä on se 15 000e hätävara, joka on siellä ollut jo vuosia. Sijoittaminen ei kiinnosta pätkääkään ja ei sitä kyllä palkkatyölläkään rikastu.

Jotain mä teen väärin... no sen tiedän, että ravintoloissa tulee vähän käytyä ja olutta juotua... mutta mutta..[/QUOTE]


onko teillä lapsia? jos ei niin liian kallis kämppä. vaihtakaa halvempaan. sulla on liian kallis auto, vaihda halvempaan, vai hävettäisikö ajella vanhemmalla autolla? minä en osta autoa koskaan velaksi. Ravintoloissa en käy, en tupakoi, en juo, enkä kyllä pahemmin ostele vaatteita. Naisena: en käy kampaajalla, en käy hoidoissa, en ota tekokynsiä, en ota hiusten tai ripsien pidennyksiä, enkä osta meikkejä.

Yllättävästi ylellisyyksistä kertyy menoa... Tosin itselläni noista säästyneet pennoset menevät lääkäreihin kun juoksen lääkärissä huonon tämän hetkisen terveyden takia. Terkkarissa ei saa palvelua niin maksan sitten yksityisestä.
 

Yhteistyössä