~*Esikoishaaveista syntyneet vol3*~

Vauvikselle ja Miialle pikaista paranemista :hug:

TA Toivottavasti anoppi tulisi toistekin, niin saisit enemmän aikaa itsellesi kuitenkin. Ja kunnan kotiapu on maksutonta. Joskin varmaan joissain kunnissa aika vaikea saada kun resurssit on vedetty niin tiukalle. Mutta eihän se kiva olisi, että vieras ihminen tulee omaan kotiin tai omaa lasta hoitamaan.

Talvis Toivottavasti miehesi tekisi vähemmän töitä ja viettäisi enemmän aikaa kodin ja kotitöiden merkeissä :hug:

Nasuli Oikein paljon onnea tytöstä :heart: Hyvä, että alku on lähtenyt hyvin käyntiin. Ei meilläkään kakattu joka päivä ja ei ollut vatsa kovalla tai mitään. Sitten kun kakattiin, niin sitä kakkaa tulikin koko päivän =)

Zoe Kiva, että on Roni on paremmassa kunnossa :heart:

Meillä Nuppu sai tänään ekan kerran jotain ihottumaa. Näpyt nousi pari tuntia meidän ruuan jälkeen, eli toivottavasti maidossa olisi saanut sitten jotain. Tai syötiin sellaista valmis-maustekastiketta, mitä ei olla aikoihin syöty. Voi reagoida siis johonkin sellaiseen. Mutta toivottavasti ei olisi mitään muuta.
Näpyt kyllä oli äsken laskemaan päin, mutta saa nähdä saiko iltatissittely sitten uusia näppyjä aikaiseksi. Ei onneksi tunnu kutiavan.
Pakastimesta koitettiin sulattaa maitoa, mutta ei neidille kelvannut. Ja on kyllä eri makuista sulatettu maito :x Taitaa mennä viemäristä alas kaikki mitä sinne on jemmannut.
Taisi sitten eilinen riisivellikokeilu mennä sen takia ketuille, että siihen oli sulatettu maitoa.
 
sompio mä kyllä uskaltaisin kokeilla sitä velliä ihan vellinä. :) Annatte vähän vaan, vaik 50 ml. Ja meilläkin Myyllä näyttäis tulevan näppy silloin toinen tällöin, mut niit tulee niin vähän ja harvoin etten kiinnitä mitään huomioo niihin enää. Meijän TH sanoi et monet vauvojen iho-oireet jää ihn mysteereiksi...

nasuli onnea kovasti!! :heart:

nyt maate. Onneks on miehen yövuoro... :) Kyl meilläkin varmaan jotain unikoulua jossain vaiheessa koitetaan ku suukkiksella on noin hienosti onnistunu! :D
 
Voih, me tultiin äsken päivystyksestä :ashamed:

Nupun näpyt sitten eivät olleet mitään ihan pieniä enään kun heräsi 23.30 aikaan. Mentiin mittaan kuumetta ja sitten huomattiin, että niitä on niin paljon ympäri kehoa ja varsinkin kaulan alueella. Ja korvatkin turvoksissa. Soitetiin lääkäriin ja sanoivat että tultaisiin näytille. Ja sitten oli jo päässäkin koko takaraivo turvonnut kun päästiin perille.
Ilmeisesti tuosta meidän ruuasta maustekastike (kaupan) tuli näin voimakas allergia, nokkosihottumaksi lääkäri sanoi.
Antoi piikkiä ja lääkettä ja kyllä ne alkoi laskemaan jo vähän.
Nyt ollaan yö/aamupäivä korvikkeella, kun en uskalla imettää.
Sairaalassa ei tarvinnut imettää ja Nuppu nukahti onneksi autoon ja nyt nukkuu omassa sängyssään.
Eli jos tästä jotain positiivista etsii, niin ainakin tiedetään, että meidän tyttö ei tarvitse ruokaa klo 24 ja klo 02, vaan pärjää näköjään syömättäkin :/

Mutta kyllä mä pelästyin noin voimakasta reaktiota.
Nyt täytyisi uskaltaa mennä itsekin nukkumaan...
 
Kiitos kaikille =) Tiesin, että tänne voin kirjoittaa suoraan ja reilusti asiasta. ilman, että minut olisi kivitetty heti nurkkaan!

Todellakin meidän arki on suht. Normaalia. Elokuun alussa mieheni kotipaikalla tehtiin sukupolvenvaihdos- Ja tämän myötä meidän karavaani muutti miehen kotipaikalle. Nyt meillä on oma talo ja piha. Ja sain vihdoinkin oman kasvimaan, josta olen haveillut monta vuotta.
Mies tekee töitä kotona (maatila), joten hän on aika paljon apunani. Kotia hoidamme aikalailla yhdessä. Siivouskin luistaa nopeammin ja lystikkäämmin, kun sen tekee yhdessä... :D Ruuan laitto on edelleen minun heiniäni, enkä siitä luopuisi mistään hinnasta. Rakasta kokkailua. Mutta nyt sillä erotuksella, etten häpeä, jos pyödässä oliskin kaupan valmis maksalaatikkoa :whistle:
Neitoa hoidetaan aikalailla myös yhdessä. Tietysti on myös niitäkin päiviä, jolloin ollaan koko päivä kahdestaan ja Siippa tulee myöhään illalla vasta kotiin.
Mutta niiden vastapainoksi saan yleensä aamulla sitten nukkua vähän pitempään tai mies syöttää neitosen yöllä, että saan nukkua. Yö syötöt hoidan yleensä muuten minä. Miekkonen, kun lähtee aikaisin aamulla hommiin. Tulee yleensä takaisin, kun me ollaan vasta herätty tai heräämässä... On aamupäivän kotosalla ja lähtee takaisin hommiin, kun Neitonen menee päiväunille ja tulee kotiin ruualle 14-16 riippuen vähän miten olen ruuan laittanut. Illalla käy vielä 1-3 tuntia paiskimassa hommia ja tulee yleensä neidon kylpyyn ( se on isin ja tytön oma hetki)

Neitonen meillä on ollut kyllä "helppo vauva" Nukkuu hyvin yöllä sekä päivällä. Maha vaivoja meillä ei ole ollut yhtään. (onneksi) 3,5kk iässä oli ainut notkahdus. Yöllä heräiltiin 1-2 tunnin välein syömään ja muutenkin kiukuteltiin. Mutta asia ratkaistiin neuvolan väen kanssa aloittamalla soseiden anto. (velli aloitettiin 3kk iässä ) Ja uni maittaa taas.
Tasan 4kk kuukausipäivänä meillä opittiin kääntymään mahalleen. Nyt, kun Neidolla on ikää n 4,5kk olisi hirmuinen hinku päästä eteenpäin. Ja se jos mikä kiukuttaa, ettei millään pääse, vaikka kuinka jalkoja vispää ja vatkaa. :kieh: Välillä täytyy laittaa neitonen sitteriin, siinä viihtyy pitempään ilman hermostumista.
Niin ja onhan meille niitä hampaitakin tulossa. ala ien on aivan turvoksissa ja sitä kutittaa aivan mahdottomasti. Että sekin pistää välillä hermostumaan. Että tälläistä tänne meille.. laitan tähän loppuun vielä viime neuvolan kuulumiset (suluissa 3kk neuvolan tulokset) ja päivän rytmiä.

Paino: 7370g (5950g)
Pituus: 67.1cm (59cm. Meillä oli uusi neuvolan täti ja uusi mittausväline, joten pituuden jättimäinen kasvu siis voi johtua tästä. seuraavalla kerralla näämme sitten todellisuuden. Vaikkakin tämäkin mitattiin 3x ja ollaan kyllä huomattu, kun kaikki 62cm vaatteet jäivät yhtäkkiä pieneksi)
Pipo: 41cm (40,1cm)

-Kasvu normaali. Kehitys iän mukainen. Erittäin jäntevä tyttö. Kova halu päästä liikkumaan. Asiat kunnossa.

Rytmi:

> 07-08.00 Herätätän! Hörppästään aamupalaksi velli.
> 09-10.00 Syödään marja/hedelmä sosetta. Ekat päiväunet. (päivän pisimmät unet)
> 12-14.00 Heräätään päikkäreiltä! Hörppästään 200ml maitoa.
> 15.00 syödään Kasvis- sosetta. Joskus otetaan lisäksi maitoa. Ruan jälkeen meillä juodaan vettä. Riippuen monelta neiti on herännyt ekoilta unilta, saatetaan tässä välissä ottaa puolen tunnin päikkärit.
> 16-17.00 Leikitään lattialla yms.
> 17-17.30 Hörppästään vähän maitoa ja otetaa päikkärit.
> 18.00 Syödään marja/hedelmä sosetta puoli purkkia. Touhuillaan yhdessä.
> 19.00 Syödään kasvis-sosetta. Joka toinen ilta meillä on kylpy.
> 20.00-21.00 Iltavelli (yleensä teen itse perunasta sen) ja nukkumaan.
> 04-06.00 Yö tankkaus. Jatketaan unia. ---> Herätään aamulla ylös. on myös sellaisia öitä aika usein, ettei meillä herätä ollenkaan syömään... Ja sekös meille vanhemmille käy. :D

Dadde & Neito 4kk +
 
Paranemisia vauvoille & äideille! Useaa näkyy vaivaavan tällähetkellä jonkinlainen vaiva :hug: Toivotaan, ettei kenenkään tarvitisi sairastaa tätä jo liiaankin kuuluisaa sikainfulenssaa :$ :x
itse en henk. pelkää sitä. se tulee, jos on tullakseen. Otan myös sen rokotteen, jos vaan kerkeän. Meillä aletaan jakamaan rokotteita vko:lla 48. Ei riskiryhmiin kuuluville.
Sen verran olen koittanut ennalta ehkäistä leviämistä, ettei olla Neitoa kuljeteltu ihmis- paljoudessa. Kuten kaupoissa jne.. Ja käsiä ollaan pyritty pesemään. Aina, kun ollaan tultu kotiin.
 
Sompio :hug: Hui, varmaan säikähdit, mutta hyvä että asia selvisi ja Nuppu sai lääkettä :hug:

Daadeli Kiva kuulla kuulumisia :) Mieki haluisin johonkin maalle omakotitaloon asumaan :heart: Asutaan nyt kerrostalossa ja mua on alkan tosiaan nyppimään vaikka vajaa 2 vuotta ollaan vasta tässä asuttu. Etittiin kyllä omakotitaloja tossa, mutta se yks hyvä oli todella syrjässä ja sitten muuten ei oo oikein sellasta kivaa löytyny.

Tänään pitäis mennä anopille tekemään soseita :)
 
Kiitos Vauvis ja Dadde :heart:

Nyt ne näpyt on jo laskenut ja korvatkin taas normaalit. Oikeasti Nuppu näytti yöllä ihan siltä norsulta, joka lensi korvillaan (Dumbo?). Korvike ei neidille kelvannut ollenkaan ja onneksi tissimaidosta ei näyttänyt uusia näppyjä tulevan. Ja syötiin vasta aamulla kasin aikaan, että kaippa se alkaa sitten haihtumaan maidostakin jo onneksi.
Allergiatesteihin saadaan lähete, jotta tiedetään mistä se johtui.
 
Zoe- F Täällä kyllä sielu lepää... En todellakaan kaipaa takaisin. Me asuttiin 60 neliön rivitalon päätykämpässä. Silloin, kuin kahdestaan oltiin tilaa riitti vallanmainiosti, kyllä 3 koiraakin mahtui jaloissa pyörimään :D Neidon synnyttä tavaran maarä suureni ja tila sen mukaan pieneni.
Nyt asutaan yli 200 neliön "kämpässä" ja alussa tuntui, että eksymme toisistamme :LOL: Hyvä, ettei puhelimilla soiteltu toisillemme, et "missä oot?" "Ai sä oot salissa! Mä oon täällä isossa kammarissa! Nähdäänkö eteisen käytävässä?!" =) :LOL: :D

Sompio: Toivotaan, että allergia testin myötä Nupun ihottuman aiheuttaja selviää.. Eikä moista pääsisi enää tapahtumaan =)
 
Daadeli Myö muutettiin tähän ~78neliöiseen kämppään miehen 31neliöisestä kämpästä ja kun saatiin muutettua niin tuntui että taas on ahasta :D Vaikka oltiin kahestaan plus koira.
Miä totuin kyllä asumaan aika "laajasti" porukoiden kanssa, kun meil oli 152neliöinen kämppä mut porukat halus maalle ja miä jouduin muuttaa omilleni. :kieh: Siäl kyl tosiaan oli alkuun kun ei ollu tavaroita, niin aika eksyksissä, se nyt ei kovin selkee ollu muutenkaan kun oli käytäviä ja kaikkia sokkeloita :D Ja tosiaan, jouduin kerran soittamaan siellä äidille, että "missäköhän hitossa mä nyt oon?"
Mä vaan kaipaan sitä vapautta, et voi olla rauhassa ulkona ja nappula voi nukkua vaunuissa rauhassa jne, en niinkään sitä tilaa.
 
Kiitos Zoellekin :heart: Oltiin viimeksi niin samaan aikaan, että en huomannut sun kirjoitusta :ashamed:

Oireet ovat palanneet lievinä. Joko eilinen ruoka vielä vaikuttaa kun kortisonin vaikutus on Nupulla lakannut tai sitten se on jotain mitä mä olen syönyt tänään lisää. Mutta mä en keksi mitä se voisi olla, koska mitään muuta uutta ei ole ruokavaliossa ollut :eek:
Nuppu ei syönyt korviketta, ei maissivelliä. Hain kaupasta toista korviketta ja ei syönyt... Pakko oli antaa tissiä ja soitin päivystykseen että miten toimitaan jos tarvii uuden piikin. Nyt se pieni raukka nukkuu ja jos herätessä on paha niin piikille mennään.
Hassua on se, että kun Nupulla on ihottumaa niin mun iho kutiaa ihan tolkuttomasti :D Viime yönä sama juttu ja nyt kun ihottuma palasi niin mä kutian taas kuin mikäkin kirppusirkus. Siis mulla ei ole mitään ihottumaa kuitenkaan.

Tällä hetkellä mä kiroan täällä täysimetystä h...tiin, koska jos Nuppu olisi tottunut syömään korviketta niin me oltas voitu mennä vaikka vuorokausi korvikkeella ja mä olisin pumpannut maidot ja kaatanut viemäristä alas. Nyt on pakko tissitellä kun ei muutakaan syö :( Voi äitin pikku raukkaa :'( Mutta onneksi Nuppu ei ole vieläkään kipeä (siis ei kuumetta, ei vatsavaivoja, näpyt ei kutia tms.)
 
sompio no hui sentään!! :eek: Inhottava reaktio. Mutta tuolla tavallahan ne allergiat saa selville, ihan vaan syömällä/ syöttämällä eri asioita ja reagoimalla sitten jos jotain tulee vastaan. :/ Eiks teillä oo lievää kortisonivoidetta kotona? (1%) sitähän vois laittaa vauvan iholle näppyjen päälle? Toivottavasti pian helpottaa. :hug:

dadde kiva kuulla kuulumisia. :) Hienosti kasvaa ja hyvältä vaikuttaa teijän päivärytmi. :)

jahas enempää ei kerinnytkään... :wave:
 
Sompio Voi ei :( Toivottavast teijän Nuppu on pian taas entisellään :hug: Ikävää tuollainen, mut voihan se olla, että se ihottuma on jostakin sun syömisestä jos siinä oli paljon jotain mausteita tai mahollisesti jotain, mitä Nuppu ei oo aikasemmin sun maidon kautta saanut. Ootko vaihtanut pesuainemerkkiä vasta tai voiko olla että on jääny vaatteisiin? Ei se välttämättä sitä ole, mutta tuli mieleen, kun itsellä alkaa iho punoittamaan ja tulee näppylöitä sellaisesta.

Tuli sitten väännettyä soseita ihan urakalla. Tein Ronille kasvissosetta ja keitin possun lihaa jääpalakuutiomuottiin laitettavaksi ja sitten tein risottoa. Risottoa tuli 10 purkkia ja siinä on riisiä, porkkanaa, sipulia, herne maissi paprikaa ja possun lihaa.
Kasvissosetta tuli 45purkillista ja siihen laitoin perunaa, porkkanaa, kukkakaalia, paprikaa ja kurkkua. Hintaa en tullut laskeneeksi yhdelle sosepurkille enkä risottopurkille, mutta lihaa tuli kuukauden päiviksi ja maksoin noin 3,5? ja soseet ja risotot riittää melkein 3viikkoa.
 
Sompio hui sentäs, mieki oisin kyl säikähtäny kauheesti! Mut hyvä, et on jo parempi. Toivottavasti ei taas pahene ja syykin selviäis! :hug:

Talon/kämpän koosta olitto jutellu. Mie en ehottomasti halua juuri 100 neliöö isompaa. Mie tulisin varmaa hulluks tommoses 200 neliön kämpässä.. Mie oon tottunu pienempään ja jo toi 100 neliöö on vähä liikaa, mut jos aikoo enempi lapsia hankkia ni on aika lailla välttämätön jossai vaihees.. Oon kai siittäki erikoinen ihminen, etten mitenkää hingu omakotitaloon.. En oo koskaa semmoses asuna, enkä nää semmoselle tarvetta. Rivaripääty ois unelma, mut mies haluis ehottomasti okt:hen sit joskus. Voi olla et pian jo ostetaankin okt, ny huomen mennään just yhtä jo kahtomaan. Mulle ei oo niin just et asunko missä, mut kerrostaloasuminen on ny alkanu ahistaa. Aiemmin tykkäsin (oon aika asunu kerrostalos), mut ny ku naapureina on kauheesti kiljuvia kakaroita (joo'o, tiiän et ihania nassukoita ne on varmasti noi naapurienkin, mut ku niijen äitki kiljuu ja huutaa niille joka pvä ja Atte herää uniltaan aina niiden metelöintiin ni ei oo kivaa) ja aikuisia, jotka huudattaa musiikkia klo 4 aamulla, ni en tykkää juur enää..
 
asumisesta... :D Mä olen asunut lapsuuteni omakotitalossa aika maalla, mut meillä ei ollu siis mitään eläimiä tai mitään sellaista... se oli asuinalue sellaisessa pienessä kylässä. :) Sit kun oon opiskellu ja kaikkea niin oon asunu kerrostalokämpissä ja se vasta ahistaa!! Nyt asutaan rivitalokolmiossa vuokralla, ihan jees, oma pieni piha ja sauna ja rauhallinen alue. Tosin nyt vuoden alusta taas nousee vuokra niin saa nähä pitäiskö alkaa ettimään jotain muuta... ei yhtään huvittais muuttaa mut alkaa nousemaan vuokra sen verran korkeeks et ei enää kannata asua tässä... :( Unelma ois sellainen vaaleansininen pitsihuvila jossa olis lankkulattiat, tehty kylppäri, keittiö- ja putkiremontti, ihana kuisti... vintti... :D Sit olis vielä ihana piha johon voisi lapsille kiinnittää keinuja, rakentaa puumajoja, istuttaa marjapensaita.. ect. :) Mut ei missään liian kaukana sivistyksestä! Mä kaipaan kuitenkin sitä et vois välillä mennä kaupungin hyörinään... :) Ja HALPA vielä kaiken lisäks pitäis olla... :LOL: :saint:

Ihme narinaa tuo laps pitäny taas tänään. Mut söi puuroa hienosti ja joi maidot päälle! Nyt toivotaan et nukkuis yön hyvin... :whistle:

EM ja Myy 6kk + 1 viikko :heart:
 
Maanantaita taas!
Mitäs kaikkea kommentoitavaa mulla taas olikaan... Ei millään muista kaikkea ja kaikkia, kun kerralla lukee perjantaista saakka tulleet viestit. :ashamed:

Ai niin siitä putoamisesta älä Suukkis kanna huonoa omaatuntoa. Tietenkään mitään putoamisia ei saisi koskaan tapahtua, sillä voihan siinä jotain tapahtua jos on huono onni matkassa, mutta toisaalta nuo vauvat on joustavaa tekoa eivätkä pienestä kopsahduksesta vahingoitu. Olenpa kuullut sellaisiakin tarinoita, että vauva on tullut syöttötuolista, rattaista ja ties mistä PÄÄ edellä lattialle, eikä siitäkään säikähdystä kummempaa ole seurannut. Ja multa on myös kysytty, että joko "SE ensimmäinen putoaminen" on tapahtunut. Eli joidenkin mielestä se on lähinnä vain ajan kysymys, milloin kopsahtaa.. :/

EM meillä kanssa Onni on melkoinen puklu-ukko. :D Ollut pienestä pitäen. Joskus on lennellyt oikeasti oksut kaaressa päin seiniä. Toisinaan olen epäillyt, olisiko allergiaa, refluksia tms, mutta ilmeisesti se on vaan sitä, että pikkunen on hotkinut mahansa liian täyteen. Niinpä mä en anna maitoa ihan suoraan soseen päälle, vaan vasta hetken päästä, ettei tulisi liian maidon mukana soseetkin pihalle. Ei oo kiva, jos on matot ja vaatteet ja joka paikka esim. parsakaalin vihreässä "pikku" puklussa. Niin ja mahalteen ei viitsi laittaa ihan heti syönnin jälkeen, tai tapahtuu pahoja asioita...

Sompio voihan kurja tuota Nupun all. rektiota. :hug: Toivottavasti oireiden aiheuttaja selviää, ettei tarvitsisi koko ajan pelätä, milloin näpyt taas lehahtaa iholle ja vauva muuttuu korvistaan Dumboksi. :( Aika oudolta kyllä kuulostaa, jos vasta näin 5kk jälkeen tulee sun syömisistä oireita. Siis luulisi, että kaikki ruoka-aineet ja mausteet olisi jo tähän mennessä tullut äidinmaidon kautta Nupulla testattua. Voikohan olla mahdollista, että Nuppu olisi nyt vasta hiljattain herkistynyt jollekin aineelle? Vai olikohan se mausteinen kastike vain niin kertakaikkisen tujua... Toivottavasti selviää.

Asunnon koostakin oli keskusteltu. Koko ikäni kerrostalossa asuneena tää asumismuoto sopii mulle hyvin. En itse tarvitse hirveästi tilaa eikä mua häiritse ollenkaan jos kuulen, miten naapuri vetää vessaa. Eikä musiikin kuuntelukaan yleensä haittaa, jos volyymi on kohtalainen, ja jos musiikki on hyvää :D Eli itselleni tää sopii, mutta tota lasta ja mahd. tulevia muitakin lapsia ajatellen okt:n tilavuus ja rauha olisi ihana. Olis tilaa leikkiä kunnolla eikä tarttis pelätä, että Onnin yöunet häiriintyy siitä, että yläkerran naapuri ottaa kavereiden kans pe-iltana ennen baariin lähtöä kuppia ja soittaa Hotel Californiaa törkeen lujaa! :kieh: Mut sit taas minä... mä en tiedä, kestänkö mä hiljaista yksinäisyyttä jossain maalaismiljöössä, jossa ei ole naapureita joita moikata, kaverit kaukana, ei kauppoja, kahviloita mailla halmeilla... Ehkä joku lähiörivari ois sopiva kompromissiratkaisu. :)

Meillä yökähinät on jatkuneet. Poika pyörii sängyssä ihan mahdottomasti, ei meinaa aina tuttikaan rauhoittaa. |O Ja se nukkumaan meno! Mikä siinä on, että Onni on illalla ihan rättipoikki ja nukahtaa syliin tuttipullolle, mut heti kun laskee sänkyyn, alkaa järjetön touhuaminen?!? Itsekseen pimeässä vehtaa ja kiekuu, sitten sammuu sänkyynsä poikittain, jalat sojottaa pinnojen välistä, naama vasten toisen puolen pinnoja ja kroppa ihan tuhannen mutkalla. :heart:

Syöminenkin on nyt ollut pari päivää ihmeen huonoa. Ei lusikka kiinnosta, vaan pää pyörii joka suuntaan ja kauhea höpötys päällä. Ja tätä siis joka ruokailukerralla, joten ei voi olla siitäkään kiinni, etteikö olisi nälkä - kai sillä nyt joskus on pakko olla nälkäkin? :eek: En mää ymmärrä, mikä ihmeen ylivilkkauskausi nyt pojalla yhtäkkiä on..

Vifslan ja Onni n. 5,5kk
 
Sompio hui kauheeta!! onneks ootte jo parempaan päin. mä odotan kans kauhulla sitä ekaa kertaa ku huomaan et Minja on kipeä tms. jotain vastaavaa tapahtuu. meen varmaan ihan paniikkiin, heh hyvä minä, tuleva terveydenhuoltoalan ammattilainen :ashamed:

Vifslan toi iltatouhuaminen kuulostaa hyvin tutulta... :headwall: Minjakin on sopivasti väsynyt mennessään nukkumaan mut heti ku laskee sänkyyn ni NAPS ja kauhea show päällä. lauleskellaan, jodlaillaan, hypistellään tuttia ja roikutaan reunapehmusteessa :xmas: kuulunee tähän ikään? en kyl just nyt keksi mitä "uutta" tyttö ois oppinut...

ja siis joo, meil ollaan varmaan kans allergisia. lauantai-illalla annoin Minjalle 1/3-purkillista persikka-päärynää ja maistatin omatekemää omenasosetta joukossa (maistui kyllä, jes). aamulla oli pimpan ympärystä ihan punainen, ja naamassakin pieniä punaisia laikkuja siellä täällä. sunnuntaina ei mitään sosetta, ja tänään aamulla vaippa-alue näytti taas hyvältä. hoidettiin näppylät ja punoitus sinkkivoiteella pois, nyt on jäljellä vaan "rupiselta" tuntuva iho :/ soitin neuvolaan ja sovittiin että maitolinjalla kunnes mennään torstaina normaalikäynnille.

ja siis mahdollisuuksia on vaikka kuinka, peruna, porkkana, maissi, mango, persikka, päärynä, se kerran kokeiltu omena... :ashamed: ei Minjalle oo pienistä määristä tullu mitään, ja kun soseaterioiden määrä kasvoi yhdestä kahteen päivässä, ihottuma lisääntyi. siis olihan sitä punoitusta aiemminkin, mutta laitoin sen piikkiin, et oltiin oltu kylillä ja kaupoilla ja Minja oli istunut paikat lintassa turvakaukalossa...

lauantaina oli myös vaikea saada unta ku ajattelin et mitä täs tulee vielä eteen... kun kerran tyttö taitaa reagoida noihin yleisimpiin kasviksiinkin, mitä löytyy kyl sit joka helvetin valmissoseesta (porkkana, peruna). joo, tekisin soseet mieluusti itse, mut arvatkaa kelpaako tytölle kun ei tuu niin sileetä vaan jää hiukan karkeeksi :kieh: :kieh: :kieh: mielessä kävi jo että onneks otettiin vauvavakuutus jos joudutaan siellä lekurilla juoksentelee.. ite oon atoopikko ja jokunen ruoka-allergiakin mulla on/on ollut (lieviä, tullut siis vain taiveihottumaa). mitään reaktioo tyttö ei oo koskaan saanu mun maidosta, ja oonkin syöny ihan surutta kaikkea mahdollista. no kesällä katsoin etten söis kauheasti kaalia ettei tuu masuvaivoja :p

huolestunut Talvis ja Minja tänään 5kk!!! :heart:
 
NII, ja sit viel kaupanpäällisiks mä oon taas/vieläkin kipee. mulla oli muistaakseni perjantaina ihan jeessi olo, ja la-su, mut sit tänään ku heräsin ni kurkku oli tosi kipeä ja korvat märän (räkäisen) tuntuiset. on kyl iiiiiihanaa hoitaa lasta kipeänä :headwall:

asunnon koko meillä on okt 123 neliöö (mut olikos se lattiapinta-ala vaimikäseoli melkein 200). lapsuusajat meni kerrostaloissa, sitten asuttiin 70-80 neliön kolmioissa kun mun pappa sai työsuhdeasunnon ollessaan koulutaloissa vahtimestarina. reilu vuosi vierähti kämppiksen kanssa kolmiossa omakotitalon yläkerrassa (erillinen huoneisto), sitten 1,5v rivitalopäädyssä. mulla on ollu vähän kaikenlaisia asumisviritelmiä :LOL: kaikki on ollu ihan kivoja. mitä nyt tossa yläkerta-asumisessa oli vähän eksotiikkaa välillä, vuokranantajat siis asuivat alakerrassa... mun makkarin alapuolella oli niiden makkari ja ukon kuorsaus kuului kyllä läpi.. :LOL: ja joskus kämppiksen huoneessa kuunneltiin kun se ukko soitteli kännipäissään pianoo, stereoita ja lauloi päälle :LOL: siis ihana pariskunta oli mut välillä oli näitä... :D rivaripäädyssä asuessa viimeiset 3kk oli vähän tuskaa, kun oli pieni lapsi ja sitä jumputusta kuului viikonloppuisin+mölinää meiän etupihalta ku odottivat taksia baariin... :kieh: ja poliisit kävi pari kertaa kyselemäs et ookkos naapurias nähny... nojaa, mut tässä okt:ssa ollaan viihdytty ja siivoominenkin on ihan jees, kun on tilaa ni imurinkin kanssa voi viipottaa suht vapaasti eikä tartte väistellä huonekaluja. 45min menee ku teen perusviikkosiivouksen ripeällä tempolla :heart: ainut mikä mua ahdistaa on meiän puoliks haravoitu nurmikko ku ei mies ei kerkii ja mä en jaksa yksin :( naapurit on tässä lähellä, molemmin puolin on talot niin lähellä että näkee ikkunoista sisään. isompi-pihaiseen taloon en ois suostunutkaan...
 
Kiitos kaikille :heart:

EM On meillä varmaan kortisonivoidetta (tosin en tiedä kuinka tujua, kun ei olla Nupulle sitä ostettu), mutta ei se voitelu paljon auta, jos takaraivossa on nyrkin kokoinen patti ja korvat turvonneet kolminkertaiseksi ja koko iho navasta ylöspäin on joko laikuilla tai näppylöillä. Ei se voide siihen auta, sehän on tarkoitettu kuitenkin pieniin ärsytyksiin ja paikallisesti :/ Mutta jatkossa jos tulee pieniä näppyjä niin sitten voisi sitä kokeilla.

Jaaha, täytyy vaihtaa konetta kun Nuppu pitää viedä etupihalle. Matalapainetta näköjään niin paljon, että kaikki savu uunista laskeutuu takapihalle.
 
No juu, jatketaan, on näköyhteys vaunuihin :) . Mä en tykkää etupihalla antaa Nupun olla vaunuissa, vaikka periaatteessa siinäkin kulkee vain talon omaa väkeä, ei ohikulkijoita.

Zoe Kaikki mahdollisuudet pesuaineista yms. käytiin päivystyksessä läpi. Ainut mikä sen kastikkeen lisäksi oli uutta oli villapuku vaunuissa. Mutta samasta langasta tehtyä lakkia on käytetty aikaisemmin ja kaikki vaatteet on pesty ennen käyttöä samalla pesuaineella mitä muutenkin käytetään. Periaatteessa siinä kastikkeessakaan ei ollut mitään täysin uutta maustetta tms. mutta ehkä sitten oli joku uusi yhdistelmä tai eri valmistajan käyttämä mauste tms. aiheutti sen.

Vifslan Me on vältetty kaikki tujuja kastikkeita, koska alussa oli vatsavaivoja Nupulla niin paljon, että on vältetty kaikkia missä lukee hot. Toi oli sellainen swwet&sours, eli onhan siinä montaa maustetta, mutta niin on monessa muussakin ruuassa :/ Me vaan käytetään niin harvoin mitään kaupan valmiita juttuja.

Talvis Jaksuja sinnekin allergiaepäilyjen kanssa :hug: Meilläkin on onneksi vakuutus, että jos ei julkisella puolella pian tapahdu niin mennään varmaan yksityisen puolelle.
Ja onneksi suurin osa allergioista häipyy sitten ajan kanssa, mutta onhan tämä alku sitten inhottavaa. Mun siskon nuorimmainen on 1-vuotiaana syönyt vain possua ja perunaa. Ja 3-vuotiaana söi jo kaikkea muuta mutta ei tavallista maitoa. Ja edelleen laktoositon maito käytössä, mutta se nyt ei ole vaikea asia ollenkaan huomioida.
Onnea Minja 5 kk :heart:

Asumisesta Meillä on aika unelma, että meillä on rivaripääty suhteellisen isolla pihalla, joka rajoittuu metsään. Tässä olisi hyvä olla Nupulle leikkimökit yms. Ja EM:n haaveilemat marjapensaat jo lötyy meiltä ;) Mutta tämä itse rakennus ja rakennuttaja on murheenkryynejä ja voi olla että tämä myydään kuitenkin pois :/ Täältä kylältä saisi kyllä tv-sarjan näitä jatkoa vain muutaman huijarin tähden yms. Piiparinen vain enään puuttuu :/

Soitin äsken neuvolaan ja päästään huomenna jo neuvolalääkärille ja toivottavati mahd. pian allergiatesteihin. Koska mä en uskalla syödä mitään uutta enään enkä kaupan valmiita. Mitä jos seuraava allergialöytö turvottaakin sitten esim. nielun :'(
Mutta hassua tosiaan, että 5 kk:n päästä vasta reagoidaan näin voimakkaasti. Nupun maistelut ruuan kanssa on nyt toistaiseksi jäissä. Kun ei neiti muutenkaan tykkää lusikalla syödä, niin nyt en edes uutta ruoka-ainetta ota kokeiluun. Ellei sitten ihan peruna.

Toivottavasti neiti heräisi vaunuista iho sileänä ja hyväntuulisena. Eilen meni päikkärit miten sattuu ja ilta tosi pitkäksi. Yöllä kyllä söi vain kerran ja sitten aamuyöstä otin kainaloon nukkumaan. Mutta nukuttiin kaikki kymppiin asti ja vaunuihin menohan meni sitten taas pitkäksi. Mutta pääasia, että nukkuu kuitenkin. Yritetään tänään vaan palata omaan rytmiin.
Niin ja illalla vielä punoitti korvat ja naama, mutta ei onneksi pahasti. Aamulla ei ainakaan ollut mitään, mutta toivottavasti nyt ei sitten vaunuissa ollessakaan.
Meidän täytyy nyt totutella myös pulloonkin ja korvikkeeseenkin jotenkin, että jos vastaavaa tulee myöhemmin, niin onnistuisi se syöminen muualtakin kuin tissistä.

Huhhuh, kyllä äitinä olo on rankkaa. Itku tulee vieläkin kun muista nähneeni sen takaraivon patin ja arvatkaa mitä kaikkea ehti jo mielessä käydä allergian lisäksi. Kaikenmaailman aivokasvaimet yms. kun pään alue oli kaikkein pahin :'( Anteeksi, mä en osaa nyt kommentoida muiden kun mielessä pyörii edelleen tämä asia niin vahvana :'(
 
Sompio uskon kyllä et ei paljoa muuta mielessä pyöri kuin huoli lapsesta :hug: toivottavasti sieltä vaunuista sitten herättäis iho sileänä, parempana :) *muoks hyvä että saitte lääkärillekin nopeasti ajan. kunpa meillä kävis yhtä hyvä tuuri kunhan ollaan neuvolassa käyty.

Minjalla on tänään "äiti herään vaunuissa liian aikaisin, tule auttamaan mut takaisin uneen" -päivä, siitä tuo muokkaus, piti käydä heiluttelemassa vaunuja!
 
EM Penet on vaatimukset :D Mutta haaveillahan saa ja pitääkin :) Mä haluaisin jotain saman suuntaista :)

Vifslan Ei muakaan naapurin äänet (normaalin rajoissa ja vähän ulkopuolellakin) häiritse, mutta kun säilytystilaa ei ole juuri nimeksikään vaikka tällä on kaappeja ja vaatehuone jen, niin kaipaan sellaista kunnon varastoa tai vinttiä. Ja kesällä olis kiva kun vois kölliä ulkona mukavammin, eikä tarvis aina tuoda rattaita sisälle (=herättää Ronia) jos poitsi on lenkillä nukahtanut.
Ootko kokeillut laittaa teijän pikkusta vähän aikasemmin unille? Ettei ehtis syliin nukahtaa, vois nukahtaa sitten sänkyyn paremmin, kun ei tuu herätystä välissä.

Talvis Paljon paranemisia :hug:

Sompio No toivottavasti se syy on siinä kastikkeessa oleva jokin mauste tai muu ja se selviäisi pian :hug:

Mun oli ihan pakko päästä tänään kävelemään ulos kun pariin päivään en ole ehtinyt. Rattaat tietenkin jääny anopille niin kääräsin pojan sitten toppapuvussa kantoliinaan :D Kyllä muutama vastaan tuleva vähän kummasti katso, kun saapastelin puolen tunnin lenkin.
Ei ollu ittelle mitään paksumpaa paitaa, niin jouduin laittamaan takin. Kyllä oli kuuma kun pääsin kotiin.
Tänään saapu jo mun uus läppäri, tosi nopeeta toimintaa :eek:
 
Talvikselle paranemisia! ei varmaan oo herkkua kipeenä hoitaa lasta. :hug: Mä oon vielä onneks (kop kop) säästynyt siltä... Niin ja Onnea 5kk minjalle!!!! :heart: :heart: tsemppiä teillekin allergiaepäilyjen kanssa. Toivottavasti selviää missä vika.

Sompio ai se on niin hurja reaktio.. :( Kurjaa. Mut ehkä on joo ihan hyvä ootella niitten kiinteitten kans ennen ku saatte selville et mille on allerginen. :hug: Varmasti pelotti!!! Mä oon välillä huolissani pienistäkin näpyistä ja vaikka sun mistä... onneks pääsette nyt selvittämään asiaa. :hug:

Vifslan meillä oli ihan samaa havaittavissa tuon syömisen suhteen... paitsi nyt kun en enää anna lounaan ja päivällisen kanssa maitoa ollenkaan niin johan maistuu!!! Mut loppuvaiheessa alkaa aina tylsistyttämään se syöminen ja sit pitää sylkee, päristellä ja vaikka mitä... hoh. Niin ja meillä tosiaan tytöllä tulee joskus ihan pelkkä sosekin ulos oksennuksena noin tunnin päästä syömisestä. :( Ei voi olla kivaa oksentaa monta kertaa päivässä puolen vuoden ajan... :ashamed:

Soitin neuvolaan siitä oksentelusta ja meijän ihana th sanoi et soita ihmeessä aika omalääkärille jos yhtään epäilyttää. Sanoi että hyvin voi olla lievää refluksia ja et lääkäri löytäis sit siihen lääkkeitä... yritin soitella päivällä aikaa mut oli koko ajan varattua... sit menin ostamaan uusia silmälaseja ja siinä menikin sit tää päivä enkä ehtiny saada aikaa. Jos se menee tosi pitkälle niin voi olla et mennään yksityiselle kun on kerran kallis vakuutuskin... :D

Nyt pötköttämään kun tyttö on unilla! :wave:

EM ja Myy 6 kk + 1 viikko :heart:
 
Talvis Toivottavasti saisitte kanssa pian ajan lääkärille kun niihin testeihin joutuu sitten kanssa varmaan odottamaan jonkun aikaa :/

Tsemppiä EM:lle lääkärin ajan metsästyksen kanssa myös :hug:


Nyt Nupun iho on ihan normaali :heart: Aika hurjaa, että mun syömisestä 30 h vaikutti se allergisoiva aine äidinmaidossa :eek: Lopussa tietty lievänä, mutta tosi pitkä aika kuitenkin.

Ainiin, meillä opittiin tänään peruuttamaan :heart:
 

Yhteistyössä