Synnytyskertomus:
Eli siis viime maanantain ja tiistain välisenä yönä heräsin joskus kolmen maissa siihen, että on outo olo. Vessassa käydessä housut oli vähän märät, mutta lähinnä ajattelin, että nyt meni viimeinenkin pidätyskyky. Kivuttomia supistuksia tuli loppuyön, mutta sain kuitenkin vielä nukuttua. Puoli seitsemän aikaan lähdin vessaan, jossa sitten kouraisi kunnolla mahasta ja lapsivettä ja limatulppaa tuli pitkin lattioita ja kinttuja. Soitin synnärille ja käskivät tulla samantien.
Synnärillä pääsin käyrille, jossa supistuksia tuli viiden minuutin välein, joskaan itse en tuntenut niistä kuin noin puolet jotka olivat kivuliaita. Käyriltä noustessa vettä holahtikin sitten jo kunnolla. Tämän jälkeen pääsin lääkärin tutkittavaksi, joka totesi synnytyksen olevan hyvin alkutekijöissään, kaulaa 2,5 cm ja yhdelle sormelle tiukasti auki. Sain passituksen osastolle ja sovittiin, että ellei seuraavaan aamuun mennessä tapahdu mitään edistystä niin aloitetaan käynnistys.
Koko tiistain kävelin sairaalan käytävillä saamatta aikaan kovinkaan kummoisia supistuksia. Lapsivettä ja limatulppaa valui koko ajan ja lääkäri sanoikin niiden olevan parasta käynnistysainetta. Illalla mies lähti kotiin nukkumaan ja minä jatkoin käytävillä hiihtämistä. Yöllä supistukset alkoivat käydä jo todella kipeiksi ja välillä niitä tuli jopa 4 minuutin välein. Sain litalgin piikin, joka ei auttanut mitään, joten sain oxynorm piikin. En ollut nukkunut maanantaiyön jälkeen yhtään joten se muutama hetki jonka tuon piikin ansiosta sain levähdettyä olivat kullan arvoisia. Tässä vaiheessa kätilö koitti kohdunsuun tilanteen. Kaula oli hävinnyt ja olin kahdelle sormelle auki.
Aamulla lääkärinkierrolla tilanne oli edelleen sama, mutta sovittiin, että enää ei tarvita käynnistystä vaan homma jatkuu luonnostaan. Käytävillä kävelyä jatkettiin ja aloin olla todella väsynyt ja kipeä. Jossain vaiheessa meinasi todella usko loppua kun supistukset vain hiipuivat ja niitä tuli välillä yli kymmenenkin minuutin välein. Vauvan sydänkäyrät pysyivät hyvänä, jonka vuoksi ei tehty mitään asian edistämiseksi. Puoli kolmen aikaan supistusten väli alkoi olla 4-6 min ja viimeiset hetket ennen saliin pääsemistä vain kyykin ja kävelin ympäri huonetta, supistusten voima oli aivan kauhea! Kätilö tutki ja sanoi minun olevan 5cm auki joten sali kutsui. Saattamaan lähtenyt kätilö oli huolissaan siitä kuinka jaksan synnyttää kun unta ei ollut nimeksikään takana.
Salissa alkoikin sitten heti tapahtua, koska vauvan sydänäänet olivat hälyttävän monotoniset. Ei mennyt kauankaan kun ne alkoivat laskea jokaiselle supistuksella, joita saattoi edelleenkin tulla vain 6 min välein. Niiden voima oli kuitenkin niin uskomaton, että ei siinä voinut kuin yrittää jotenkin selvitä hetkestä toiseen. Kätilö sanoi, että vauvan sydänäänien vuoksi hommaa pitää alkaa jouduttaa oksitosiinilla, mutta koska olen niin kipeä, ei sitä tehdä ennen epiduraalin laittamista. Suostuin ja olin äärettömän kiitollinen, että asioita osittain päätettiin sen suuremmin minulta kyselemättä. Ennen epiduraalin laittamista opettelin ilokaasun käytön, eikä se ollut lainkaan niin kamalaa kuin ajattelin. Epiduraalin laittaminen ei sitten ollutkaan helppo homma vaan sain ensimmäisen annoksen verisuoneen. Se alkoi kuitenkin heti helpottaa kipuja, vaikka ei muuten niin hyvä juttu ollutkaan (jalkojen lihasvoimaa jouduttiin tästä syystä seuraamaan vielä osastollakin ). Ilmeisesti vasta kolmannella yrityksellä puudutus onnistuttiin laittamaan ja saatiin lupa vielä kahteen lisäannokseenkin tarvittaessa. Oksitosiini tippa laitettiin tippumaan ja samalla meille kerrottiin, että vauvalla epäillään olevan hengitysteissä infektio, koska on joutunut olemaan niin kauan ilman lapsivettä, ja koska minulla oli tulehdusarvot koholla. Sainkin siis oksitosiinin lisäksi myös antobioottitipan ja lääkäri kutsuttiin ottamaan vauvan päästä verikoe hapetusarvojen katsastamiseksi. Lopulta kätilö laittoi käyräkoneesta äänet pois, koska menin joka kerta paniikkiin kun kuulin vauvan sydänäänten laskevan. Veriarvot olivat vauvalla kuitenkin hyvät ja samalla alkoi myös sydänäänikäyrä parantua. Helpotus!!!
Epiduraali vei kivuilta pahimman kärjen pois ja mies laitettiin tässä välissä käymään kahvilla. Kätilön kanssa juteltiin sillä aikaa kaikesta maan ja taivaan välillä ja se keskustelu jää mieleen ikuisesti, muutenkin kätilö, joka synnytyksen lopulta suurimmaksi osaksi hoiti (vuoro vaihtui välillä), oli aivan loistava, itku pääsee vieläkin kun häntä ajattelee. Epiduraalista sain kauhean vapinan, jota lievitettiin lämpöpeitolla. Kätilö jätti meidät hetkeksi kahden miehen kanssa ja pyysi tarkkailemaan milloin tulee ponnistamisen tarvetta. Hetken päästä tuntui, että olo on kummallinen, vaikka mitään tarvetta ponnistaa ei ollutkaan. Kätilö tutki ja sanoi, että ponnistella saa jos sille tuntuu, kohdunsuu on täysin auki ja vauva pää todella alhaalla. Aloitin ponnistamaan puoli-istuvassa asennossa ja siinä vaiheessa se oli vielä ihan siedettävää, mutta minkäänlaista ponnistustarvetta ei ollut edelleenkään. Kätilön suosituksesta välillä vaihdettiin konttausasentoon, jossa tuntui, että vauva alkoi laskeutua alemmas. Kauaa en kuitenkaan jaksanut ponnistella niin vaan siirryin taas puoli-istuvaan asentoon. Välillä oli todella epätoivoinen olo ja nyt ymmärrän miksi aina sanotaan että tuntuu kuin vauva ei koskaan tulisi... Ponnistamisen loppuvaiheessa vauvan sydänäänissä oli taas notkahduksia. Sain lisää oksitosiinia, antibioottia, sekä loput lisäannokset epiduraalia, joka ei enää vaikuttanut kuin toisella puolella kehoa. Olin niin väsynyt että supistusten välillä nukahtelin ja vaivuin ihan omiin maailmoihini. Lopulta kätilö leikkasi välilihan ja siinä samassa syntyi pikkuinen tyttö! Imemään jouduttiin jonkin verran, mutta muuten terhakka tyttö, eikä hengitystie-infektiosta ollut tietoakaan. Pisteitä hän sai 9/10/10. Kun tyttö oli maailmassa, loppuivat kivut samantien ja olo oli aivan mahtava! Selvisin, selvisin, selvisin!!!!
Istukka syntyi samantien, mutta vuodin tässä vaiheessa aikalailla. Se oli myös melko repaleinen, jonka vuoksi vuotoa osastolla jouduttiin seuraamaan tarkasti. Pari tuntia oltiin salissa. Ensimmäiset tunnit vauva oli lastenhoitajien kanssa, että minä saisin levätä. Enpä kuitenkaan moista osannut, koska asiat pyörivät niin voimakkaasti mielessä.
Osastolla oltiin vauvan kanssa yhteensä neljä vuorokautta, koska pienellä oli ongelmia lämmönsäätelyn, verensokerin, sekä keltaisuuden kanssa. Itse olen voinut hyvin, ainoastaan maidon nousu tuottaa tällä hetkellä harmaita hiuksia ja pahoin pelkään, että vasen rinta on jo alkanut pakkautua..
Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi hyvät muistot. Tajusin pystyväni mihin vaan ja nyt ymmärrän mitä voimauttava synnytys tarkoittaa. Synnytyksen kestoksi on merkattu n. 10 tuntia, mutta minulle itselleni synnyttämistä oli kaikki mitä maanantai aamuyön ja keskiviikon-torstain välisenä yönä tapahtui. Homma oli kova, mutta palkka mitä parhain.
Nyt opetellaan elämään kolmestaan, pienenä perheenä. Tunteet heittelee laidasta laitaan ja kaikki tuntuu itkettävän, mutta lienee kuuluu asiaan
Kunhan saan ensi yön nukuttua omassa sängyssä niin eiköhän elämä ala voittaa!
Vilma
