No niin, kotona ollaan.
Ensin on pakko sanoa teille jotka vielä masun kanssa olette, että todellakin hengessä mukana. Olette varmaan sen sata kertaa jo kuulleet ne perusfraasit, niin jätänpä väliin.
Jos en itse olisi sairastunut viikkoa ennen synnytystä, vauva olisi varmaan vielä masussa niinkuin edellisetkin menivät kaksi viikkoa yli.
Kerronpas nyt vähän synnytystarinaa siis... pe 20.11. minulle nousi siis hirveä kuume neljään tuntiin. Menin käymään päivystyksessä ja siellä epäoltiin sikainfluenssaa rokotteesta huolimatta, kuume nousi niin nopeasti 39 asteeseen. Lähettivät kotiin tamiflu-reseptin kanssa vaikka oikea tapa olisi ollut ottaa minut sisään, koska viikkoja oli jo 39+5. Sain ohjeen aloittaa lääkkeen jos lauantaina korkea kuume jatkuu. Lauantaina kuume nousi taas ja nyt alkoivat supistukset. Menin suoraan synnärille, jossa sanottiin heti että tuskin on mitää influenssaa, verikokeet heti ja vauva käyrään. Ja vauvan syke oli kaksi tuntia yli 200!! Vauva oli lisäksi kääntynyt perätilaan vielä noilla viikoilla. Sain heti lääkettä tippaan ja kuume alkoi laskea sekä minulta että vauvalta ja meidät otettiin osastolle sisään kun supistukset helpottuivat. OLin viisi yötä sairaalassa antibiootti-ja nestetipassa kunnes tilanne rauhoittui. Vauva kääntyi uudestaan raivotarjontaan maanantaina ja siksi synnytystä päätettiin käynnistellä, ettei enää keksisi perätilaan kääntyä.
Viime torstaina meidät kotiutettiin sairaalasta yhden käynnistysyrityksen jälkeen, mutta se ei ottanut oikein tulta alleen, supistuksia tuli säännöllisesti mutta kohdunsuulla tilanne pysyi entisellään. Sitten kävimme silloin to-pe yönä synnärillä, mutta tulimme vielä kotiin. Sitten viime pe-la yönä synnytys käynnistyi sillä, että vedet menivät ja siaraalaan mentiin ambulanssilla koska vauvan pää oli niin korkealla ja napanuoran ulosluiskahtaminen oli riski.
Aikaisemmin kerroinkin miten synnytys meni ja se oli hyvin traumaattinen kokemus vauvallekin, hän vain nukkuin ensimmäiset kaksi vuorokautta, ei jaksanut oikein syödäkään, mikä meinasi huolettaa. Nyt olemme kuitenkin kotona, sektiohaava on melko kipeä, mutta Emil on ihana ja parasta balsamia kaikille kivuille.
Toivottavasti loputkin pääsevät pian synnyttämään ja viettämään joulukuuta pienet tontut kainaloissa
M. ja Emil 5 pvää
eggy+Emmi 40+3
Ei nimittäin ole lähtö lähellä sittenkään. Muutenkin olen pidellyt tänään jalkoja vähän ristissä, kun nyt näin lähellä joulukuuta jo ollaan niin jaksan odotella vielä huomiseen. On sitten veljensä kanssa sama kk, keskimmäinen kun on syntynyt 5.12. Nyt illasta uskalsin tehdä jo pidemmän lenkin, ei nyt enää tälle päivälle ehdi. Paitsi eipä lenkki muutenkaan aiheuttanut kuin pari hassua supistusta, hieman kolottaa selkää ja vatsaa.
Ainut mustis oli kuopus, senkin piti ängetä samaan syliin yhtä aikaa 
