Esikoishaaveista 2011 & 2012 plussanneet

tiuhti Vähän ihmetyttää et mitä ne siel oikein kuvittelee :D et sä jaksaisit tosta vaan tehdä vaikka viiden ihmisen työt? :D Saikkua vaan! Sulla alkaa viikojakin olla jo vaikka kuinka!
Teistä niin moni tietää millai päin vauva vatsassa melskaa ja mulla ei kyl olis mitään aavistustakaan ellei olis ultrattu ja sanottu et on raivotarjonnassa. :)
 
ainiin, eilen oli se ultrakin :) tässä siitä vähä kuulumisia!

kaikki siis paremmin kuin hyvin :heart: pieni vastaa viikkoja 26+6, ja se oli pienimmän mitan mukaan, suurimmillaan lääkäri sai mitaksi jopa 27+4 :O mutta noin reilu viikon isompi kuin kuuluis olla! tämän mukaan meidän murunen olis saanu alkunsa kuukautisten alkamispäivänä ;) eli KP1! mutta tiiän ovulaation ajankohdan eli ei pidä paikkansa.. pikkumies vaan kasvaa hurjaa vauhtia! laksettua aikaa ei lähetty muuttamaan :) muisti kyllä mainita että joko tulee iiiiiso, tai sitten syntyy jo huhti-toukokuun vaihteessa.

pieni tosiaan on kääntynyt pää alaspäin vaikka tilaa on vielä myllätä =) lapsivettä on paljon!

siksi muuten menee sf mitta yläkäyrällä kun poika on isompi ja vettä on reilusti!

painoarvio oli huimat 995g :heart:

kaikki siis paremmin kuin hyvin :) sinne tuli vielä kätilö katsomaan lääkärin kanssa kun meidän murulla oli niin "kaunis" sydän, ottivat kuvia ja kysyivät saavatko käyttää niitä opetuksessa esimerkkinä :heart: kuulemma harvoin on noin siisti ja kehittynyt sydän (tätä ihmettelin???) ja näkyi myös hyvin ja pieni malttoi olla hetken ihan paikallaan kuvausta varten :cool:

lääkäri (gynekolgi) itsessään oli kyllä aika outo tapaus, pölisi kauheesti ja hyppi asiasta toiseen.. alkoi myös neuvomaan mua perussairauden kanssa kunnes tajusi ettei hänen kuulu niin tehdä! eli rupes kiukkuu mulle kun en syö nyt lääkettä laisinkaan, koska koen että se on turhaa kun olen nyt terveenä pysyny! toki aloitan heti jos alkaa maha mennä vähääkään siihen suntaan, mutta mä en halua turhaan laittaa mitää ylimäärästä suuhuni! en edes silloin vaikka en olisi raskaana :) ja tämän tietää mun oma lääkäri ja hälle se on ok :) ja hän tietää etten syö nyt lääkettä!'
 
tiuhti Vähän ihmetyttää et mitä ne siel oikein kuvittelee :D et sä jaksaisit tosta vaan tehdä vaikka viiden ihmisen työt? :D Saikkua vaan! Sulla alkaa viikojakin olla jo vaikka kuinka!
Teistä niin moni tietää millai päin vauva vatsassa melskaa ja mulla ei kyl olis mitään aavistustakaan ellei olis ultrattu ja sanottu et on raivotarjonnassa. :)
no just niin! niin ne ajattelee, et jaksan samaan tahtiin ku ennenki! EN! sitte ihmetellään kun mä tuun VASTA 8 töihin, "ai, mä luulin että sä olisit tänään poissa" joo en tosiaan, oon ihan vaan nukkunu ku väsyttää! normaali työaikahan meillä on nimenomaan klo 8.00-16.00, liukumavara on 8-10.00 jopa!!! normistihan mä oon tullut siinä 6-7 välillä kun töitä on niin helvetisti.. mut nyt ei vaan jaksa enää, eikä huvitakkaan!

meinaan jaksaa yrittää tämän ja ens viikon, neuvola olis 14.2 sokerirasituksineen, ja olen kyllä silloisen viikon talvilomalla, mut sen jälkeen en varmaan enää töihin kykene, eli en jaksa vaan enää :(
 
Hakee sit vaan saikkua..itekki oon hakenu siitä asti kun tultiin reissusta kun istuminen sattuu,seisominen sattuu,kävely sattuu ja makaamaanka ei pysty kun lantio löystyy niin tunne on oikeesti ku joku hakkais lihakirveellä haaroihin. Ne kirjottaa viikon kerrallaan ja oon sen takia ravannu kokoaika terkkarissa :kieh: Voin vaan kuvitella mitä tää olis vielä palkkatyöläisen tapauksessa. Kun koskaan et voi olla ainaka kipeempi ku joku muu on :D kahvipöydässä kun toteaa että pääsärkee niin vierustoverilla on ainaki selkä niin kipee ettei pää käänny ollenkaa :D
 
syysmyrsky, olikos sulla tykivyötä? entäs ootko imetystyynyä harkinnut, tai sellasta pitkulaista tyynyä? helpottaa muuten ihan helkkaristi yöllä nukkumista kun laittaa jalkojen ja käsien väliin sen ;) ei koske yhtään niin paljoa nivusiin ku ilman! tai edes tavallinen tyyny jalkojen väliin, seki auttaa varmasti!!!!
 
tiuhti_ On se vaan ihmeellistä :heart: Ja niin oon ylpeenä maha-muka-pystyssä, kun yleensä sitä vetäis vatsaa sisään ja peittelis, mutta nyt oon raskaana enkä vaan muuten vaan lihonnu!!! :LOL: Ja saikusta; ota sitä! Mä jouduin oleen pahoinvoinnin takia ja eilen olin aika kovilla kun ekaa päivää taas olin. Tänään pitäis jaksaa mennä yöhön ja olo on ihan pyllystä jos suoraan sanon.. en tiiä miten jaksan mut haluan yrittää.. toivottavasti toinen yökkö on ymmärtävääinen mikäli en oo oikein parhaimmillani.. Mutta aion tarvittaessa hakee lisää saikkua mikäli tilanne sen vaatii vaikka tiedän että tilanne töissä on melko huono, paljon sairaslomia ja sijaisia vaikea saada.

Kysymys:Onko muuten vieläkin normaalia että lämpö koholla? Eilen illalla tuli vähän kuumeinen olo ja lämpöä oli 37,4 ja nyt aamulla näytti 37,2. Muutenkin näköjään pahoinvointi tullu takas...kiva...
 
Hei kaikille. Jotkut varmaan muistaakin kun kerroin ikävästä tilanteesta töissä, eli lyhyesti kerroin pomolle raskaudesta siitä kului viikko ja meillä oli palaveri jossa mulle ilmotettiin että joko alan yrittäjäksi tai saan potkut.
No nyt alkuviikosta sitten sain potkut.
Kamala stressi asiasta ja toivon mukaan toi oli laiton irtisanominen ja saan siitä korvaukset.

Mitäs muille kuuluu?

- Vanilja & pikkupupu 11+0
 
tiuhti Mulla on sellanen "hali"tyyny,sellanen pitkä jonka isäntä osti mulle joskus lidlistä kun varastan kaikki peiton ja tyynyt ja työnnän ne jalkojeni väliin :D Mut oon niin tankki jo etten pysty oleen sen kans.. : /

Vanilja Todellakin tuo on laitoin! Olisi ilman sitäki vaikkei olis kyse raskaudesta ja vielä enemmän nyt! Liittoon puhelua ja työkkäriin! Melkosta touhuu kyl :(

Tänään LiDlissä on 7.99 maailman söpöin pörröhaalari vauvalle!! Mä haen ainakin sellasen kun keväällä ei enää oikein toppavaatteita viitti sällin päälle iskeä :) Ei oo muuten hinnalla pilattu.
 
syysmyrsky, mäkin meen sisi tänään LIDLIin! kiitos vinkistä :) täällä toinen tankki :D onneks tää on vaan väliaikasta ja raskauden jälkeen alkaa taas normaali olotila kehossa, tai ainaki toivottavasti! ei kyllä heti, mut viimestää vuoden päästä mä meinaan olla kunnossa taas ;)

Vanilja, mitä helvettiä :O todellakin on laitonta minusta!!!! törkeää suoraan sanoen! oon pahoillani sun porkuista :( mut ei kannata olla tollasessa paikassa kyllä töissäkään ja toivotaan että saat korvauksia ja pian uuden työpaikan! kuuluthan liittoon? :)

lemonade, nimenomaa :D massu pystyyn vaan!!! mäki ennen olin hoikka ja kauhistelin vähänki jos masu pömpötti, kun plussa tuli, tuli ainakin 5kg jo siitä lisää mahan seudulle kun enää ei tarvinnu mitään peitellä :D ja mulla on edelleen lämpö koholla, 37,2 :) en tiedä onko muilla!?
 
Laretzki
lemonade Kyllä alussa voi turvottaa paljonkin. Sen huomaa sitten kyllä koska masun turvotus vaihtuu sitten sen kasvuun...:)

pansku Ei tuossa ole mitään kummallista, vaikka olisitkin B-ryhmää, vastaus löytyy genetiikasta. O-ryhmä on resessiivinen (eli väistyvä) ominaisuus, ja jotta sen saisi on oltava geenitasolla OO. Ja jos sun siskosi on B, niin se tarkottaa väistämättä sitä, että isäs on oltava joko BO tai BB, koska B-veriryhmä on dominoiva. Koska saat geeneistä puolet kummaltakin niin vaihtoehdot tässä tapauksessa veriryhmiksi on jos is BO, niin: OO tai BO tai sit jos isä on BB, niin sit lapsista tulee kaikista BO-ryhmää.

En tiiä ymmärsitkö, mutta selitinpähän kuitenkin.

tiuhti Hyvä homma, että ultrassa kaikki ollut jees. Mä pääsen itekin huomenna kun on aamusta synnytystapa-arvio...Ja ehdottomasti haet saikkua jos siltä tuntuu, kyllä se henkinen puoli on yhtä tärkeä kuin fyysinenkin.

Vanilja Aivan varmasti on laitoin irtisanominen. Yhtäkkiä irtisanominen sen jälkeen kun oot ilmottanut olevasi raskaana, niin siinä on kyllä pomolla aikamoinen todistaminen, ettei johdu raskaudesta. Ehdottomasti pitää viedä asia loppuun asti vaikka saattaa siitä raskas vääntäminen tullakin.
 
tiuhti_, kysyttiin juu, mutta kun tuo mun arpi (mikä lähtee rinnoista ja menee hiukan navan alle) haittasi näkyvyyttä ja oli jotenkin pimee kulma, nini ei sitte sanonu mittää. Mut mä toivon, et sillon 8 viikon päästä ne kertois sen si.. Kaiehkämahdollisesti.. :)

Vanilja, kyllä viet ton asian vaikka raastupaan saakka!! EI OO LAILLISTA TOLLANEN! Meet lyömään nyrkkiä pöytään ja sanot, että "Notta Perkele sitä saa raskaanakin töitä tehdä!!" :) Elä luovuta!

Mää sain tukivyön yhdeltä tuttavalta, aika inhottavasti tuo tuo kaikki läskit esiin : / :D Mut huomenna jos laittais sen si töihin, ni näkis onko apuja..

Emby^ ja nökö 20+3 :heart:
 
Apina25: Mullahan on takana naistentautienpolilla lapsettomuushoitoja ja sen vuoksi plussatessa sain sinne ultra-ajan joka olisi ollut viime viikolla, mutta peruin sen koska valtavan pahoinvoinnin vuoksi pääsin neuvola-lääkärille jo oisko ollu 6+5 tai jotain siihen suuntaan ja hän sitten samalla ultrasi ja sydän siellä näkyi jo sykkivän silloin. Jännitti kuitenkin kun on niin yksilöllistä milloin se näkyy. Itelläni oli hyvä nähdä sydän ja että kaikki ok koska taustalla alkuvaiheen keskenmeno viime keväällä. Nyt taas vähän jännitän kun seuraava ultra neuvolassa 3 viikon päästä ja toivon että edelleen kaikki hyvin. Mutta en ehkä ois yksityiselle ehkä kuitenkaan mennyt ultraan jos muuten ei ois päässy jo aikasemmin. En osaa sanoa :)

Vanilja 87: Olipa paskamainen temppu :hug: Ja niin laiton kuin olla ja voi! Kaikki sun puolella joten alahan ottaa vaan yhteyttä joka paikkaan ja nostat ison metelin!

Niin ja vielä siitä sokerirasituksesta, että mulle neuvolassa sanottiin että jos painoindeksi yli 25 niin silloin tehään, en tienny että yli 25-vuotiaille tehään automaattisesti?!? No ihan sama mulle, eipä mua haittaa :D

Huh kun oli taas hankala aamu..jos jaksais ruokaa laittaa ja levätä että jaksaa yön valvoa, ärsyttää vaan kun harvoin pystyn päikkäreitä nukkumaan. Nyt tosin väsymys kasvanut joten uskon että pystyn nukkumaan vähän vielä tänään ennen töihin menoa.

Voi ei, mä taidan pysyä poissa LIDListä :LOL: Liian aikasta ostella kaikkee, vaikka täytyy tunnustaa että oon aina silloin tällöin jotain ostanu alesta sikahalvalla.. :ashamed: Mutta ne on nyt tuolla valmiina sit odottelemassa vaavia :D Yritän hillitä itteni vielä jonku aikaa.
 
Viimeksi muokattu:
lemonade, noin mäki ajattelin ja ekat vaatteet ostinkin vasta 20+ viikoilla kun en vaan uskaltanu :) nyt tuntuu et aika alkaa loppumaan kesken :D tuo sokerirasitus on myös kunnittain jotenki.. ei se joka paikassa vissiin oo että kaikille yli 25 tehdään se, mut voi olla että olen väärässä!

nythän tuli se uusi laki ettei vauvan sukupuolta sais enää kertoa ultrassa, luitteko siitä? en muista missä uutisoitiin..

Emby, niinhän se olikin että näkyvyys oli huono, mulla muisti pettää, anteeksi :ashamed: toivotaan toivotaan jottanäkyis seuraavalla kerralla sitten ;) toki onhan seki ihan mukava kun tulee yllärinä!!!

Lare, mitäs veikkaat itse minkäkokonen sieltä olis tulossa? =) tsemppiä huomiseen!!!
 
Voooooii se LiDlin pörris oli ehkä ihanin :heart: Suosittelen. Ite ostin 50/56 senttisen niin saa olla sit kotiutumispukuna keväällä :)

Mäkin luin tosta uudesta ultra "lakipykälästä". Mut en mä tiedä päteekö se niin suomeen. Kun siinä linkissä minkä ite luin luki siitä lähinnä kuinka jossain maassa ihan sairaalloisesti tavoitellaan tiettyä sukupuolta ja jopa tehdään keskeytyksiä jos on väärää merkkiä tulossa :O

Onks Memelisa jo synnyttänyt kun ei oo mitään kuulunu??
 
No tostahan on ollu paljon juttua, että aika moni sairaala / lääkäri / kätilö jättää kertomatta mikä se on, kun on tehty niin paljon valituksia jälkeen päin, että eihän se ollutkaan tyttö, vaikka niin lupasitte, tmstms.. Tossa tapauksessa MUN mielestä, voi vanhemmat mennä itteensä ja kattoa peiliin, et onko sillä jotain merkitystä kumpi sieltä tuli.. Kunhan on terve ja ylipäätänsä sai edes lapsen.. Herranenaika.. Aivan sairasta tollanen.. : / :mad:

..mut se siitä, se oli siis MUN mielipide..
 
  • Tykkää
Reactions: tiuhti_
..asiasta kukkaruukkuun..

Missä välissä noi ihmiset kenellä on tyyliin jo kolme tai viis lasta harrastaa sitä itteesä?! o_O Huhhuh.. mä jo tästä yhdestä mietin, et missä ja miten ja koska sitä sitte harrastaa ja rakastaa.. :LOL:
 
Hey Tosi hienoa kuulla, että on selvitetty, missä asiassa oikein "mättää" ja olet siihen apua saanut! Asiat ovat siis edenneet sitten keväästä :D Nykyään on tosi hyvät vehkeet tutkia ja saada erilaista apua, hyvä niin. Mä niin ihailen tuota sun asennetta, jo pelkällä positiivisuudella pääsee pitkälle :heart: Ja todellakaan et periksi anna, sä saat plussan omalla ajallaan, ja nyt kun on noi Clomitkin käytössä ja ovista avustetaan, tärpin on kurkittava jo ihan nurkan takaa ;) Omalla kohdalla en itsekään meinaa uskoa, että näin pitkällä mennään... ja vasta kamppailin sen plussan kanssa. On tää vaan niin ihmeellistä. Poikaa odotetaan saapuvaksi, eräpäivä olisi 25.2. Eli kolme viikkoa enää. Tiedä vaikka näkisin sut vielä tämän kolmen viikon aikana täällä plussanneiden joukossa ihan ;) Niin, ja älä anteeksi pyytele, oot kyllä tervetullut puhelemaan tännekin!!!!

tiuhti_ Mä olen kans kuullut hyvin monenlaisia synnytystarinoita ihan läheltä, ja ovatkin todellakin erilaisia kokemuksia olleet! Mun entinen työkaveri kertoi "vain käyneensä sairaalassa synnyttämässä" eikä ole kuulemma yhdenkään kolmen vauvansa syntymän kohdalla tarvinnut mitään puudutuksia, kun ei se hänellä ole koskaan koskenutkaan. Toinen entinen työkaveri taas ei ole omasta tahdostaan halunnut ottaa puudutuksia kolmen lapsensa kohdalla, mutta kertoi kivun olevan pahinta, mitä hän tietää. Yks kaveri synnytti täysin luomuna, kun ei ehditty antamaan epiduraalia, mutta ei hän kokenut synnytystä niin kovin kivuliaana. Hän kertoi, että kyllähän se koski ja etenkin ponnistusvaiheessa pään ulostuleminen vähän sattui, mutta jäi hyvä mieli kaikesta. Sit taas toinen ystävä otti epiduraalin ja hengitti ilokaasua + oli ammeessa lievittämässä kipuja, mutta koki kestävän kaiken ihan hyvin. Omalta kohdalta tiedän, että olen tosi kipuherkkä ja jos toi synnytystapa-arvion sisätutkimus eli kohdun suun kokeilu koski ihan mielettömästi, niin ilman puudutusta mä en anna kenenkään ronklia mun alapäätä sitten sairaalassa. Mä en halua leikkiä sankaria, vaan mä ajattelen, että miksi kärsiä, jos on saatavana apuja? Mun äiti ajattelee, että kipu kuuluu asiaan ja että "ei se ole mitään sankarin leikkimistä", mutta mä ajattelen kyllä toisin. Siis kyllähän se kipu kuuluu asiaan, mutta se, että en ottais kipulääkkeitä vastaan, jos itse koen kivun liian kovana, niin sitä en ymmärtäis. Monessa asiassa tullaan törmäyskurssille tämän naisen kanssa :kieh: Kun se ei osaa kunnioittaa toista ja toisen ihmisen valintoja / päätöksiä, vaan ainoastaan hänen ajatuksensa on ainoa oikea :mad: Mutta niin kuin sanoit, voihan se olla omalla kohdalla hyväkin kokemus ja kipu voi ollakin kestettävissä. Ikinähän sitä ei tiedä ennen kuin kokee sen.

Apina25 Mä muistan kans, että tein useamman testin, kun en meinannut millään uskoa plussaa todeksi! On niitä kahta punaista viivaa vaan kiva katsella :D Ihan varmasti kaikki on hyvin alakerrassa pikkuasukilla :heart: Muistat vaan levätä kunnolla ja syödä hyvin, ja koettaa jättää turhat ressit pois! Vaikka varmastikin helpommin sanottu kuin tehty :D Ja mä suosittelen lämpimästi sitä varhaisultraa, siinä saa vaan itselleen mielenrauhan ja se vie osan ressistä jo pois. Aiotko varata aikaa jo??

Pikkumyy87 Mulla on vähän lösähtänyt nyt viime päivinä tää tatsi kaikkiin hommiin :ashamed: On pitänyt tehdä vielä muutamia hääjärjestelyjä, mutta jotenkin tuntuvat nyt jäävän viime tippaan. On ollut ihan pakko kuunnella välillä myös itseään ja oikeesti ottaa rennosti. Todella noloa vaan mennä sohvalle nukkumaan / katsomaan boxilta tallennuksia, kun tietää, että vois suunnitella hääjuttujakin, häät kuitenkin lauantaina. Mutta oon ajatellut, että en enää yksinkertaisesti jaksa ottaa ressiä ja kuitenkin kaikki on jo hallinnassa. Loput menee, ja saa luvan mennä nyt omalla painollaan. Mä odotan kans ihan innosta soikeena, että pääsen sunnuntaina laittamaan hoitopöydän ja pinniksen valmiiksi odottamaan käyttäjäänsä :heart: Ei oo voinu tehdä mitään, kun ei ollut lattia paikoillaan. Mutta nyt on!

syysmyrsky Hyvä juttu, nyt jätät ihan omaan arvoonsa tuollaiset kommntit keneltä tahansa ja keskityt vaan omaan hyvinvointiis! Dermosilista vielä sen verran, että mä tilaan kansa nimen omaan kasvo- ja ihorasvat sieltä, kun sopivat mun iholle. Joskus pari vuotta takaperin en voinut edes kuvitella laittavani vartalorasvaa, etenkään koko vartalolle, kun jäi limainen olo, rasva ei siis imeytynyt kunnolla tai jätti ihmeellisen "pinnan/kelmun" iholle lillumaan. En silloin tehnyt mitään vartalon kuorintojakaan yms. Mutta nyt, kaikkea teen, kun on aivan loistavat tuotteet käytössä! Hiustenhoitotuotteisiin en oo ollut kovin tyytyväinen Dermosililta... jouluksi otin sen appelsiini-hiusshampoon ja hoitoaineen (joulupakkaus), ihana tuoksu siinä on ja pesee kyllä puhtaaksi, mutta hiukset rasvoittuvat tosi nopeesti. Ja kampaamon tuotteita mäkin suurimmaksi osaksi olen käyttänyt ja käytän jatkossakin, ne on ihan parhaita kyllä :D Meikkejä olen kokeillut Dermosililta ja tyytyväinen olen kyllä ollut. Nyt valitsin bonustuotteena huulipunan ja ripsivärin, niin katsotaan jäänkö niihinkin koukkuun! Niin, ja se huulibalsami on ihan paras mitä ikinä olen kokeillut. Mulla kun on ollut ongelmana, että noi kaupan huulirasvat tuntuu olevan liian vetisiä/liukkaita tai jotain, niin tulee huulia koko ajan vaistomaisesti hinkattua yhteen ja silloin pitää olla koko ajan lisäämässä huulirasvaa ja tällöin huulet on entistäkin rohtuneemmat. Mutta Dermosilin huulibalsami on semmoinen vahamainen (aluksi oli kyllä totuttelu), ja pääsin eroon siitä jatkuvasta huulten hinkkauksesta, ja hoitaa huulet hyvin yön aikana, ei tartte muulloin edes käyttää :D Se vartalonkuorinta on ihan huippu, kun siinä on pienen pieniä rakeita, eikä mitään kaupan meininkiä, joissa on ISOJA rakeita muutama jossakin aineen keskellä, mutta Dermosililla on ihana koostumus ja ei muuten riko ihoa, ei jätä kirvelemään, ei kuivata tai jätä läiskille. Tekee ihosta sametinpehmeän!

Emby^ Mä kuvailisin Dermosilin tuotteita parhaiksi :D Huomasin vasta nyt nökön kuvan :heart:

lemonade Se voi hyvinkin olla sitä turvotusta, joka vaivaa. Tai sitten jos sulla on kohtu jotenkin eteenpäin kallellaan tai jotain, jolloin se alkaa näkyä ennemmin? Toivottavasti sulla olo helpottuu, mutta jos ei, ihan rohkeesti vaan tohtorin juttusille ja lepoa vaan! Ja tosiaankin alussa kaikki tuntuu kovin epätodelliselta, ainakin itselläni tuntui siihen saakka, kunnes vasta kuudennella kuulla alkoi vatsa oikeasti näkyä! Nyt se on jo tiellä, niin ei voi hetkeksikään "unohtaa" olevansa raskaana :D

-pansku- Tuut kyllä heti kertomaan tänne, miten kävi sen veriryhmän tuloksen kanssa!! Kiinnostaa tietää. Mutta miten ihmeessä aikaisemmin verestä on löydetty O-veriryhmä??? Löytyyköhän sille mitään selitystä?

tiuhti_ Jos on tarvetta tilata Dermosililta enemmänkin eli vähintään 50 eurolla (joka tulee muuten täyteen tosi helposti), niin ei kannata työpaikan kautta ostaa!!!!! Kannattaa käydä netissä tekemässä omat tunnukset ja tehdä tilaus sitä kautta. Tosi helppoa ja kätevää tehdä tilaus ja sieltä pystyy lukemaan myös tuotteista annettuja kommentteja ja näkee tuoteselosteet sun muut tosi tarkkaan. Sieltä vaan ostoskoriin ja se laskee hintaa sitä mukaa, kun tavaraa tulee koriin. Maksu suoritetaan samantien ja saa itse valita, miten haluaa tuotteiden haun; hakeeko postista itse vai tuodaanko kotiovelle! Jos tilaus on siis vähintään 50e, ei tule postikuluja ja saa vielä kotiovelleen tuotuna. Ja mikä parasta, toimitusajat on tosi lyhyet, ja kun paketti on valmis kuljetusta varten, saat siitä ilmoituksen s-postiin ja pystyt vielä seuraamaan pakettisi kulkua! Mä tein tilauksen viime viikon keskiviikkona joskus puolen yön aikaan ja maanantaina tuli s-postiin ilmoitus, että tuotteet on valmiina kuljetusta varten (ilmoitus oli tullut hieman ennen viittä päivällä!) ja postimies toi tavarat kotiin jo tiistaina. Niin, ja saat aina valita myös bonuspisteillä kertyneitä bonustuotteita ilmaiseksi! Mä otin tällä kertaa huulipunan ja ripsivärin bonuksina. Suosittelen lämpimästi keräämään sen 50e ja tilaamaan netistä itse :D

tiuhti_ Onpas todella törkeää toimintaa sun työpaikalla, ihan kuin raskaana oleva olisi jotenkin eriarvoisempi kuin ei-raskaana oleva. Oletko ottanut asian puheeksi? Todella ikävää, jos sulla on koko ajan vaan paha mieli ja jätetään ulkopuolelle. Ei siinä varmaan paljoa kiinnosta töitäänkään tehdä, ainakaan laadukasta työnjälkeä :mad: Ja että sun tilalle otetaan kaksi sijaista, siis mitä ihmettä??? :O Ja sä olet kuitenkin hoitanut samat tehtävät yksin? Ei oo totta! Jos alkaa tuntua siltä, niin ota ihmeessä yhteyttä liittoon, eihän tuollainen käytös työpaikalla voi jatkua, tee siitä loppu tässä ja nyt! Mua alko nyt suututtaa sun puolesta :mad: Itse olen ollut yöpaikalla, jossa on ollut jatkuvasti paha mieli, ja mulla se vaikutti ainakin kokonaisvaltaisesti, ettei enää ollut kiva herätä aamulla, kun tiesi, että pitää pakottaa itsensä töihin... voi muru, miten voisin viedä sun pahan mielen pois??? Ja miten saadaan jokin tolkku tähän tilanteeseen työpaikalla, tehdään yhdessä kunnon sotasuunnitelma! Muista muru se, että sulla on paha mieli myös palata takaisin töihin äippälomien jälkeen, jos tää tilanne saa jatkua tällä erää.

lemonade Mulla ihan sama homma tuon mahan kanssa, että aikasemmin sitä vaan peitteli, mutta nyt vatsaa voi näyttää jo ylpeänä :heart: Ei oo läskiä enää, vaan ihanan pinkeä vauvamaha! Mutta mullepa sattui aika koominen tilanne eräässä työpalaverissa, kun yhteistyökumppani totesi mulle, että luuli mun vaan lihoneen :LOL: Kun siis kuuli, et oonki raskaana! VÄÄRIN!!! Niin, ja kaikille 25v täyttäneille tehdään sokerirasitus, joskus ennen tehtiin vain painoindeksin mukaan.

Vanilja 87 Mä muistan sun tapauksen tosi hyvin. Otitko sä yhteyttä liittoon??? Todellakin on LAITON irtisanominen :mad: Ihan selvä tapaushan tuo on. Mitä ne sanoi potkujen syyksi? Ota nopsaan yhteyttä sinne liittoon, mikäli et oo ollu vielä yhteydessä, ne selvittää asian perinpohjin. Olikos sulla siis vakkaripaikka? Jos vakkari, niin ehdottomasti älä alistu tollaseen törkeyteen!!! Varmasti ei oo paljoa motivaatiota nostaa äläkkää, etenkään raskaana ollessa ja kun voi tulla muutenkin tosi rankka taistelu, mutta mä suosittelen lämpimästi viemään asiaa eteenpäin, sulla ei oo mitään velvollisuutta menettää sun työpaikkaa raskauden takia! MUOKS: Mulle on käynyt vähän vastaava juttu työpaikan suhteen... liitosta asianajaja suositteli riitauttamista, koska hänen mielestään mulla oli laiton irtisanominen, mutta mä olin silloin niin kipeä, etten kyennyt taistelemaan... mutta jos olisin ollut yhtään paremmassa jamassa, niin oisin vienyt asian niin pitkälle kuin olisi vain ollut mahdollista! Kadun sitä nyt, etten taistellut...
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Hey
Laretzki
Mun mielestä on naurettavaa että vanhemmat lähtee syyttämään ultraajaa siitä, että lapsi onkin eri sukupuolta kuin mitä on eka sanottu. Ne on arvauksia mun mielestä niin kauan kunnes se lapsi on ulkona ja se on sit ihan omaa hölmöyttä, jos on niin sellanen että tytöllä pakko olla kaikki vaal.punasta ja pojalla sinistä. Ihan samahan se on noiden painoarvioiden kanssa, ne on arvioita, kunnes vauva syntyyn ja ne voi huoletta heittää suuntaan tai toiseen.

tiuhti Neuvolan täti arveli vielä viime perjantaina että olisi joku kolmikiloinen, kun tuntuu jo niin hyvän kokoiselta, joten oliskohan se nyt jo päälle sen kolme kiloa sit huomenna? Veikkaan, että jos mennään lasketun ajan kieppeille, niin syntymäpaino kyllä varmasti on yli 3,5 kiloa. Ite oon ollut 3710g ja mies 3980g, eli ei mitään pikkuisia :LOL:
 
Kiitos kaikille :hug:
Vakkari työpaikka mulla oli.
Liittoon en kuulu mutta asianajaja saa hoitaa tän homman loppuujn asti :)
Ensi viikon alusta pitäisi mennä kaikien papereiden kanssa tapaamaan sitä, puhelimessa ollaan jo jutellut.

Mun on pakko päästä kanssa lidliin jos löytäisin tollasen :)

Poks 11+0
 
  • Tykkää
Reactions: syysmyrsky
KAuhia määrä tekstiä tullut tänään! HUI!

Vanilja87 Toihan on ihan todella laitonta ja kamalan kuulosta touhua! Nyt vaan asiaa eteenpäin ja oikeutta vaatimaan!

tiuhti + muut Missä ihmeessä tollasta ultrajuttua on uutisoitu? Mulla on menny ihan ohi! Siis miten se juttu sit menee et jos haluaa tietää vaikkei välittäis onko sukupuoli varma niin eikö ne siltikään sitten sais kertoo? Hullua hommaa..

ON: Eilen siis varasin ekan neuvola-ajan ja tänään varasin sen varhaisultran, joka on kahden viikon päästä perjantaina... Jännittää jo nyt ihan sairaasti! Voi kun kaikki olis hyvin..maha ei oo tänään sattunu ollenkaan samaa tahtia ku edelliset 5 päivää. onneksi. Mutta päätinpä sitten jäisessä mäessä lennähtää oikein kunnolla pehvalleni eli "tiitiäinenkin" sai vähän kyytiä, mut kyllä hänellä varmaan on ihan hyvä turva siellä kohdussa ;)
 
Hihihihi :)

Kirpsakkaa huomenta naikkoset :wave:

Mää tunsin yöllä omalle kädelle ko toinen myllersi :) Ihanaa! :heart: Jännän tuntusta. Oli oikee kova potku / lyönti.

Ehkä hiukan oon huolissani, ko liikkeet tuntuu vaan tuolla oikeella :O
Ettei hänellä vaan oo mitään vikaa jaloissa tms.. : / mut eikai.. :confused:

..näin aiiiiivannn jäätävän kamalaa maailmanloppu painajaista, et tää päivä ei tuu kyl menemään hyvin :( Siis hirvee!! Mistä nää unet tulee?! Hyi! :(

Emby^ ja nökö 20+4 :heart:
 
Laretzki
No niin, nyt on arviossa sitten käyty. Pikkuisen (tai mikään niin pieni enää) painoarvio oli n. 3200g (että aika hyvin mä tiuhti veikkasin :D) ja keskikäyrällä kasvaa ihan täysin. Supparit on kuin onkin saanut jo jotain aikaa, vaikkei ne nyt niin kipeitä olekaan ollut. Kaulaa vajaa pari senttiä, ulkosuu pehmeä, sisäsuun ollessa vielä kiinteä. Pikkasen teki kipeetä kun yritti että meniskö sisäsuusta sormi läpi, mut ei mennyt. No, onpahan nyt sit supistanut ihan kiitettävästi tässä sen jälkeen. Vähän tuli sellanen fiilis lääkäriltä (vaikkei sanonutkaan) ettei välttämättä mennä laskettuun aikaan asti...

Lare ja Spyro 36+6
 
  • Tykkää
Reactions: iseeyou
Emby Älä huolestu kuule,mä en tuntenut yhtään mitään rv 25 asti. :D kummallakaan puolella! Nyt kyl käy sellanen rumputus koko aika. Äläkä manaa kun on niin nätti ilmakin,tosin hieman kirpeähkö :D


(.) Eilen keskussairaalasta soitettiin juurikin samaan aikaan kun luin sieltä lähetettyä epikriisiä. Olin aivan valmis repimään tukan päästäni koska se diabeteshoitajan epi oli aivan täyttä paskaa koko A4 täynnä ja se toinen hoitaja joka sieltä soitti oli siinä käsityksessä että täällä päässä on ylensyönyt syöttöporsas joka on koko elämänsä kieltäytynyt liikunnasta ja joka syö JOKA IKINEN ILTA 5NYRKIN KOKOISTA PERUNAA ENNEN NUKKUMAAN MENOA,eikä tule kylläiseksi. :D Mitä helvettiä?? kuka noin on sanonut. Oon liikkunut koko pienen ikäni,meillä syödään terveellisesti eikä tämä situation joka tässä on johdu minun lihavuudestani,olihan painoindeksini 24 ennen raskautta. Koska aamuylityksiä ei ollut kahden viikon ajalta niin sain sitten (ilmeisesti tämän hoitajan pettymyksen takia) kuunnella 20min saarnan puhelimessa siitä kuinka pilaan oman ja syntymättömän lapseni elämän ruokailutottumuksillani. Tai siis sanon tarkasti KAIKELLA mitä suuhuni laitan.
Pakko siis todeta etteipä ole häävit eväät elämään meidän lapsella,kun tähän perheeseen syntyy :D

Mikäs Epan vointi on??

Huomenna poksuu jo 31+0 :O
 

Yhteistyössä