Eroaisitko sinä tässä tilanteessa?

[Minusta]

Tottakait saat pitää työsi, pitää olla jotain omaa.

 

[vieras]

Oletko ajatellut meneväsi "oikeisiin" töihin, joista saisit säännöllistä tuloa? Kun taloudellinen tilanne helpottaa, luulisi miehenkin olon helpottuvan. Oletteko ollenkaan kunnolla keskustelleet miltä miehestäsi tuntuu?

Ei, en. Sitä en ole valmis tekemään. Mies on jo päättänyt kaiken muun elämästämme, asuinpaikkaamme ja taloamme myöden. Työtäni en suostu vaihtamaan, jotta sopeutuisin paremmin. Se tuntuisi siltä, että viimeinenkin osa minua vietäisiin pois. Ja täällä maalla ei niitä työpaikkoja ole sellaisilla aloilla, mitkä minua kiinnostavat.

Asteesi tuntuu olevan kovin minä-minä-minä....

Joskus on pakko pitää puoliaankin. Olen ihan oikeasti joustanut meidän yhteiselon vuoksi jo niin paljon, etten enää pysty. Esim. mies on yksin päättänyt asuinpaikkamme, itse olisin halunnut kaupunkiin, nyt asumme maalla. Mies on myös yksin valinnut ammattinsa, joka vaatii minulta hirveästi joustoa hänen epäsäännöllisen työaikansa takia. Eikö minulla ole oikeutta valita edes työtäni? Se on kuitenkin 1/3 elämästä ja 2/3 on mies jo saanut päättää.

Vaikuttaisi että sinulla on identiteettikriisi menossa.

 

[hankey]

Tuollaisen takia en kyllä eroaisi.

 

[ap]

Oletko ajatellut meneväsi "oikeisiin" töihin, joista saisit säännöllistä tuloa? Kun taloudellinen tilanne helpottaa, luulisi miehenkin olon helpottuvan. Oletteko ollenkaan kunnolla keskustelleet miltä miehestäsi tuntuu?

Ei, en. Sitä en ole valmis tekemään. Mies on jo päättänyt kaiken muun elämästämme, asuinpaikkaamme ja taloamme myöden. Työtäni en suostu vaihtamaan, jotta sopeutuisin paremmin. Se tuntuisi siltä, että viimeinenkin osa minua vietäisiin pois. Ja täällä maalla ei niitä työpaikkoja ole sellaisilla aloilla, mitkä minua kiinnostavat.

Asteesi tuntuu olevan kovin minä-minä-minä....

Joskus on pakko pitää puoliaankin. Olen ihan oikeasti joustanut meidän yhteiselon vuoksi jo niin paljon, etten enää pysty. Esim. mies on yksin päättänyt asuinpaikkamme, itse olisin halunnut kaupunkiin, nyt asumme maalla. Mies on myös yksin valinnut ammattinsa, joka vaatii minulta hirveästi joustoa hänen epäsäännöllisen työaikansa takia. Eikö minulla ole oikeutta valita edes työtäni? Se on kuitenkin 1/3 elämästä ja 2/3 on mies jo saanut päättää.

Vaikuttaisi että sinulla on identiteettikriisi menossa.

Sekin voi olla. Kuinkahan sitä saisi päänsä vain selväksi ja tietäisi kuinka toimisi? Ja löytäisi sen onnen, joka nyt on kadoksissa?

 

[Mies]

Meillä on miehen kanssa hyvin vaihtelevat välit. Mies ei ehkä täysin ymmärrä minua eikä osaa antaa minulle sitä, mitä parisuhteelta kaipaisin.

Meillä ei oikeestaan oo juurikaan mitään asiaa enää toisillemme. Jos lähdemme ravintolaan yhdessä, juttelemme lähinnä asioista mitä pitää hoitaa. Ennen mies sai mut nauramaan, ei enää.

Seksi meillä luistaa silloin kun sitä on. Ehkä siksi, että olen aikas seksuaalinen ihminen ja harrastan mielelläni seksiä mahdollisimman usein.

Naimisissa ollaan, mutta mietin eroa. Surettaa, sillä se tuntuu epäonnistumiselta, mutta jaksanko lopun elämääni tälläisessä suhteessa? Paljon on puhuttu ongelmistamme, mutta kun ne ei muutu. Olemme liian erilaisia ihmisiä.

Niin ja lapsia meillä on kaksi.

Voi kiesus sentään näitä naisten aivoituksia. Kun ei parisuhteessa kaikki toimi kuin Hollywoodin siirappidraamoissa niin jo ollaan vakavissaan harkitsemassa eroa. Mistä kuvittelit löytäväsi ihannekumppanin joka sopii sinulle täydellisesti loppuelämäsi jokaisena päivänä? Olen 100% varma ettet sellaista tule kuuna päivänä löytämään. Ja eron vaikutuksia lapsiin ei ajatella lainkaan...

Sen sijaan että kaadat onnettoman olosi miehen ja parisuhteenne niskaan voisit mielestäni selvittää ensin oman pääkoppasi ja yrittää löytää jonkunlaisen mielenrauhan.

 

[ap]

Meillä on miehen kanssa hyvin vaihtelevat välit. Mies ei ehkä täysin ymmärrä minua eikä osaa antaa minulle sitä, mitä parisuhteelta kaipaisin.

Meillä ei oikeestaan oo juurikaan mitään asiaa enää toisillemme. Jos lähdemme ravintolaan yhdessä, juttelemme lähinnä asioista mitä pitää hoitaa. Ennen mies sai mut nauramaan, ei enää.

Seksi meillä luistaa silloin kun sitä on. Ehkä siksi, että olen aikas seksuaalinen ihminen ja harrastan mielelläni seksiä mahdollisimman usein.

Naimisissa ollaan, mutta mietin eroa. Surettaa, sillä se tuntuu epäonnistumiselta, mutta jaksanko lopun elämääni tälläisessä suhteessa? Paljon on puhuttu ongelmistamme, mutta kun ne ei muutu. Olemme liian erilaisia ihmisiä.

Niin ja lapsia meillä on kaksi.

Voi kiesus sentään näitä naisten aivoituksia. Kun ei parisuhteessa kaikki toimi kuin Hollywoodin siirappidraamoissa niin jo ollaan vakavissaan harkitsemassa eroa. Mistä kuvittelit löytäväsi ihannekumppanin joka sopii sinulle täydellisesti loppuelämäsi jokaisena päivänä? Olen 100% varma ettet sellaista tule kuuna päivänä löytämään. Ja eron vaikutuksia lapsiin ei ajatella lainkaan...

Sen sijaan että kaadat onnettoman olosi miehen ja parisuhteenne niskaan voisit mielestäni selvittää ensin oman pääkoppasi ja yrittää löytää jonkunlaisen mielenrauhan.

Sitähän minä tällä aloituksella yritän löytää. Kun saa täällä puhua, se auttaa monesti selkiyttämään omia ajatuksia.

 

[pikkupiikkis]

No en eroaisi. Olen ollut yli 12 v yhdessä, vajaa 9 v naimisissa saman miehen kanssa. Toki välillä on ärsyttänyt toinen paljonkin, mutta yhdessä ollaan silti.

Sulla loppui rakastuminen ja nyt se arki on koettanut. Et olisi mennyt naimisiin, jos rakkaus loppui jo vuoden jälkeen.

Ja mä kyllä ymmärrän, että miestä ahdistaa sun haaveet, jos on elatusvastuussa ja toinen takoo koko ajan lisää tehtäviä tekoja jotka maksaa rahaa... ja jos tuntuu, että eläkkeellekin on jo suunniteltu sitä hommaa ja lisäkuluja sinnekin.

Sun pitäisi yrittää hakea sitä onnen lähdettä itsestäsi eikä miehestä tai ulkoisista haaveista.

 

[ap]

No en eroaisi. Olen ollut yli 12 v yhdessä, vajaa 9 v naimisissa saman miehen kanssa. Toki välillä on ärsyttänyt toinen paljonkin, mutta yhdessä ollaan silti.

Sulla loppui rakastuminen ja nyt se arki on koettanut. Et olisi mennyt naimisiin, jos rakkaus loppui jo vuoden jälkeen.

Ja mä kyllä ymmärrän, että miestä ahdistaa sun haaveet, jos on elatusvastuussa ja toinen takoo koko ajan lisää tehtäviä tekoja jotka maksaa rahaa... ja jos tuntuu, että eläkkeellekin on jo suunniteltu sitä hommaa ja lisäkuluja sinnekin.

Sun pitäisi yrittää hakea sitä onnen lähdettä itsestäsi eikä miehestä tai ulkoisista haaveista.

Sulla on ihan hyvä pointti. Ainoa mikä meni vikaan on tuo rakastumisen loppuminen. Ongelmat on meillä ollut lähes aina siis, olen vain koettanut uskoa siihen, että kun tämä mies on pohjimmiltaan hyvä niin minäkin löydän paikkani tässä vierellä eikä rauhoitu.

Ja nuo haaveet. Eivät ne ole sellaisia, että niitä olisi pakko toteuttaa. Lähinnä siis ahdistaa se, että mies ei suostu edes miettimään elämäämme eteen päin. Hän on kaiken saavuttanut mitä haluaa ja hänen mielestään pitäisi olla tyytyväinen sitten tähän. Minä en sitä osaa ja se onkin varmaan suuri heikkouteni.

 

[pikkupiikkis]

No en eroaisi. Olen ollut yli 12 v yhdessä, vajaa 9 v naimisissa saman miehen kanssa. Toki välillä on ärsyttänyt toinen paljonkin, mutta yhdessä ollaan silti.

Sulla loppui rakastuminen ja nyt se arki on koettanut. Et olisi mennyt naimisiin, jos rakkaus loppui jo vuoden jälkeen.

Ja mä kyllä ymmärrän, että miestä ahdistaa sun haaveet, jos on elatusvastuussa ja toinen takoo koko ajan lisää tehtäviä tekoja jotka maksaa rahaa... ja jos tuntuu, että eläkkeellekin on jo suunniteltu sitä hommaa ja lisäkuluja sinnekin.

Sun pitäisi yrittää hakea sitä onnen lähdettä itsestäsi eikä miehestä tai ulkoisista haaveista.

Sulla on ihan hyvä pointti. Ainoa mikä meni vikaan on tuo rakastumisen loppuminen. Ongelmat on meillä ollut lähes aina siis, olen vain koettanut uskoa siihen, että kun tämä mies on pohjimmiltaan hyvä niin minäkin löydän paikkani tässä vierellä eikä rauhoitu.

Ja nuo haaveet. Eivät ne ole sellaisia, että niitä olisi pakko toteuttaa. Lähinnä siis ahdistaa se, että mies ei suostu edes miettimään elämäämme eteen päin. Hän on kaiken saavuttanut mitä haluaa ja hänen mielestään pitäisi olla tyytyväinen sitten tähän. Minä en sitä osaa ja se onkin varmaan suuri heikkouteni.

Joo, me oltiin umpirakastuneita vielä silloin avioliiton solmimisen aikaankin. Musta huono merkki jos se loppuu jo noin vuoden päähän.

Ei kaikki halua miettiä asioita kymmeniä vuosia eteenpäin. Jos puhut niistä, niin ne on miehen korvissa vaatimuksia. Ota pienempiä juttuja, realistisempia. Esim. meillä suunnitellaan nyt 10-v häämatkaa. Se on vasta vuoden päästä syksyllä, mutta sopivan konkreettinen ja kiva juttu.

 

[ap]

Joo, me oltiin umpirakastuneita vielä silloin avioliiton solmimisen aikaankin. Musta huono merkki jos se loppuu jo noin vuoden päähän.

Ei kaikki halua miettiä asioita kymmeniä vuosia eteenpäin. Jos puhut niistä, niin ne on miehen korvissa vaatimuksia. Ota pienempiä juttuja, realistisempia. Esim. meillä suunnitellaan nyt 10-v häämatkaa. Se on vasta vuoden päästä syksyllä, mutta sopivan konkreettinen ja kiva juttu.

Niin no tää on ehkä se, mikä mua vaivaa. Että me ei oltu. Meillä oli jo silloin vaikeaa. Olisin varmaan eronnut jo alkuunsa, jos muilla ei olisi ollut niin paljon odotuksia meidän liitolta. Kaikki vain hoki mulle silloin, että oot tosi onnellinen kun olet löytänyt noin hyvän miehen. Tiedostin jo silloin, etten ole, mutta en uskaltanut erotakaan. Etenkään kun tulin aika nopeasti raskaaksi. Yksi lapsi minulla jo oli, jonka mies on ottanut omakseen täysin.

Ja tuosta suunnittelusta vielä. Mies ei suostu edes suunnittelemaan ulkomaanmatkaa, jonka on luvannut meille nyt syksyksi.(Osti minulle lahjakortin matkatoimistoon ja sanoin, että mennään yhdessä koko perhe.) Minusta sekin kertoo jo jotain, jos ei voi edes parin kk päähän suunnitella.

 

[aply]

No en eroaisi. Olen ollut yli 12 v yhdessä, vajaa 9 v naimisissa saman miehen kanssa. Toki välillä on ärsyttänyt toinen paljonkin, mutta yhdessä ollaan silti.

Sulla loppui rakastuminen ja nyt se arki on koettanut. Et olisi mennyt naimisiin, jos rakkaus loppui jo vuoden jälkeen.

Ja mä kyllä ymmärrän, että miestä ahdistaa sun haaveet, jos on elatusvastuussa ja toinen takoo koko ajan lisää tehtäviä tekoja jotka maksaa rahaa... ja jos tuntuu, että eläkkeellekin on jo suunniteltu sitä hommaa ja lisäkuluja sinnekin.

Sun pitäisi yrittää hakea sitä onnen lähdettä itsestäsi eikä miehestä tai ulkoisista haaveista.

Sulla on ihan hyvä pointti. Ainoa mikä meni vikaan on tuo rakastumisen loppuminen. Ongelmat on meillä ollut lähes aina siis, olen vain koettanut uskoa siihen, että kun tämä mies on pohjimmiltaan hyvä niin minäkin löydän paikkani tässä vierellä eikä rauhoitu.

Ja nuo haaveet. Eivät ne ole sellaisia, että niitä olisi pakko toteuttaa. Lähinnä siis ahdistaa se, että mies ei suostu edes miettimään elämäämme eteen päin. Hän on kaiken saavuttanut mitä haluaa ja hänen mielestään pitäisi olla tyytyväinen sitten tähän. Minä en sitä osaa ja se onkin varmaan suuri heikkouteni.

Pariterapia avaa silmiä puolin ja toisin. En eroaisi ennenkuin kaikki mahdollinen on yritetty. Lisäksi kuulostaa siltä että teillä on alkanut tasainen arki, ja jännitys siksi loppunut. Jos sen takia eroaa, on sama edessä seuraavassakin suhteessa noin 5-7 vuoden jälkeen. Sinun on saatava mies ymmärtämään että et ole tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen ja saatava toteuttaa itseäsi.

 

[ap]

Pariterapia avaa silmiä puolin ja toisin. En eroaisi ennenkuin kaikki mahdollinen on yritetty. Lisäksi kuulostaa siltä että teillä on alkanut tasainen arki, ja jännitys siksi loppunut. Jos sen takia eroaa, on sama edessä seuraavassakin suhteessa noin 5-7 vuoden jälkeen. Sinun on saatava mies ymmärtämään että et ole tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen ja saatava toteuttaa itseäsi.

Arkea meillä on ollut jo aika pitkään, mutta juuri siinä se ongelma onkin. Se ei tunnu sujuvan yhdessä vaikka mitä yrittäisi. Keväällä mies oli pari viikkoa toisessa kaupungissa töissä, silloin huomasin kuinka paljon parempi äiti olin lapsilleni kun olin yksin. Myös arki tuntui mukavalta kun ei tarttenut sitä kenenkään kanssa jakaa. Olen ehkä siitä hassu, että en kaipaa miestäni siihen arkeen ollenkaan, juhlaan sitten kaipaankin ja kaikkiin muihinkin sosiaalisiin tilanteisiin. Jos mies tekisi reissuhommia, olisin varmaan onnellisempi, sillä silloin minun olisi helpompi löytää paikkani. Tuntuu, että mies pelkällä läsnäolollaan (tai olemattomuudellaan) sotkee kaiken.

Ja itse ajattelen, että jos nyt eroan tästä, en ehkä haluaisikaan enää kunnon parisuhdetta. Siis yhdessä asumista jne. Tapailla voisin silloin kun sopii, mutta lasteni elämään en välttämättä haluaisi enää uusia miehiä tuoda.

 

[ap]

Joo, me oltiin umpirakastuneita vielä silloin avioliiton solmimisen aikaankin. Musta huono merkki jos se loppuu jo noin vuoden päähän.

Ei kaikki halua miettiä asioita kymmeniä vuosia eteenpäin. Jos puhut niistä, niin ne on miehen korvissa vaatimuksia. Ota pienempiä juttuja, realistisempia. Esim. meillä suunnitellaan nyt 10-v häämatkaa. Se on vasta vuoden päästä syksyllä, mutta sopivan konkreettinen ja kiva juttu.

Niin no tää on ehkä se, mikä mua vaivaa. Että me ei oltu. Meillä oli jo silloin vaikeaa. Olisin varmaan eronnut jo alkuunsa, jos muilla ei olisi ollut niin paljon odotuksia meidän liitolta. Kaikki vain hoki mulle silloin, että oot tosi onnellinen kun olet löytänyt noin hyvän miehen. Tiedostin jo silloin, etten ole, mutta en uskaltanut erotakaan. Etenkään kun tulin aika nopeasti raskaaksi. Yksi lapsi minulla jo oli, jonka mies on ottanut omakseen täysin.

Ja tuosta suunnittelusta vielä. Mies ei suostu edes suunnittelemaan ulkomaanmatkaa, jonka on luvannut meille nyt syksyksi.(Osti minulle lahjakortin matkatoimistoon ja sanoin, että mennään yhdessä koko perhe.) Minusta sekin kertoo jo jotain, jos ei voi edes parin kk päähän suunnitella.

Siis mies sanoi! Tuli pieni typo!

 

[minna]

Meillä on ollu ehkä vähän samanlaista. Esim. munkaan mies ei todellakaan osaa suunnitella elämää eteenpäin yhtään. Nyt kesäksikin suunniteltiin kesälomareissua isommalla porukalla. Mies sano et olis kiinnostunu lähtee, mutta ei tee asioiden eteen mitään, että todella lähettäs. Joka asiassa on näin. Mä sitten toimin ja järjestelen ja sitten lähdetään yhdessä ja mukavaa on aina reissuilla ollu. Onhan se ärsyttävää kun tuntuu että monesti saa ite järjestää asiat, että jotain tapahtuu. Näin se kuitenkin menee. Me ollaan oltu nyt 6v. naimisissa, yhteensä yhdessä 10v. Nyt vasta tuntuu, että aletaan ymmärtää toisiamme ja osataan keskustella. ottaa toisen ajatukset huomioon, eikä pakoteta toista toimimaan omalla tapaa.

Mulla särähtää vähän korvaan, että nyt jälkeenpäin alat valittamaan tuosta, että mies on yksin päättänyt asuinpaikkanne ym. Miksi sä olet antanut näin tapahtua. Mun mielestä on typerää alkaa jälkeenpäin valittamaan, kun asioihin pitää puuttua sillä hetkellä. Jälkeenpäin on hölmöä heittäytyä ns. marttyyriksi kun mäkin oon aina menny sun pillin mukaan, nyt sä saat totella mua. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Mä olen nyt löytänyt vähän aika sitten ihanan ystävän. Hänen kanssa meillä on hauskaa, puhutaa keskenämme omista haaveistamme ym. hömppää. Nyt mun ei tarvi jakaa niitä miehen kanssa. Mun mies on tosi järki ihminen, eikä sen kanssa oikein voi hassutella tietyllä tapaa. Sen teen sitten muiden kanssa.

Mä ajattelisin, ettei koskaan voi löytää sellaista ihmistä rinnalle, jonka kanssa voi täyttää ihan kaikki omat ajatukset. Siksi pitää olla myös ystäviä ym. Jos kukaan ymmärtää mitä tarkoitan.

Kova koulu mekin ollaan miehen kanssa käyty ja tullaan käymään. Meillä ei ole silti ajatustakaan erota.

 

[ap]

Meillä on ollu ehkä vähän samanlaista. Esim. munkaan mies ei todellakaan osaa suunnitella elämää eteenpäin yhtään. Nyt kesäksikin suunniteltiin kesälomareissua isommalla porukalla. Mies sano et olis kiinnostunu lähtee, mutta ei tee asioiden eteen mitään, että todella lähettäs. Joka asiassa on näin. Mä sitten toimin ja järjestelen ja sitten lähdetään yhdessä ja mukavaa on aina reissuilla ollu. Onhan se ärsyttävää kun tuntuu että monesti saa ite järjestää asiat, että jotain tapahtuu. Näin se kuitenkin menee. Me ollaan oltu nyt 6v. naimisissa, yhteensä yhdessä 10v. Nyt vasta tuntuu, että aletaan ymmärtää toisiamme ja osataan keskustella. ottaa toisen ajatukset huomioon, eikä pakoteta toista toimimaan omalla tapaa.

Mulla särähtää vähän korvaan, että nyt jälkeenpäin alat valittamaan tuosta, että mies on yksin päättänyt asuinpaikkanne ym. Miksi sä olet antanut näin tapahtua. Mun mielestä on typerää alkaa jälkeenpäin valittamaan, kun asioihin pitää puuttua sillä hetkellä. Jälkeenpäin on hölmöä heittäytyä ns. marttyyriksi kun mäkin oon aina menny sun pillin mukaan, nyt sä saat totella mua. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Mä olen nyt löytänyt vähän aika sitten ihanan ystävän. Hänen kanssa meillä on hauskaa, puhutaa keskenämme omista haaveistamme ym. hömppää. Nyt mun ei tarvi jakaa niitä miehen kanssa. Mun mies on tosi järki ihminen, eikä sen kanssa oikein voi hassutella tietyllä tapaa. Sen teen sitten muiden kanssa.

Mä ajattelisin, ettei koskaan voi löytää sellaista ihmistä rinnalle, jonka kanssa voi täyttää ihan kaikki omat ajatukset. Siksi pitää olla myös ystäviä ym. Jos kukaan ymmärtää mitä tarkoitan.

Kova koulu mekin ollaan miehen kanssa käyty ja tullaan käymään. Meillä ei ole silti ajatustakaan erota.

Kiva kuulla, että olette löytäneet sen yhteisen sävelen.

Meillä tilanne oli aikanaan se, että jos en muuta miehen perässä tänne, niin ero olisi tullut silloin. Ajattelin, että kun meillä kerran silloin vielä oli suht hyvä suhde, että miksi jättää hyvä mies asuinpaikan takia? Olen siis itse kaupunkilainen ja mies maalta. Asumme miehen kotitilalla nykyisin, itse aikaan haaveilin muuttavani vielä isompaan kaupunkiin kuin missä asuin.
Sopeutuminen maalle otti koville ja vei meiltä voimia alkuvuosina. Oletin, että kun vihdoin sopeudun niin aki alkaa luistamaan. Nyt kun olen sopeutunut niin ei tapahtunutkaan. Se ehkä yllätti, enkä oikein tiedä miten enää pystyisin muuttumaan, jotta se arki alkaisi toimia.

Ja minulla on siis paljon ystäviä, olen erittäin sosiaalinen ja tutustun ihmisiin helposti esim. kaupan jonossa. Ehkä kyse voi tietyllä tavalla olla myös siitä, että en ole tyytyväinen itseeni (olen lihonut suhteemme aikana 30kg eikä ne tunnu millään lähtevän). Tietyllä tavalla koen myös pettäneeni mieheni, sillä hän valitsi kumppanikseen hoikan naisen, ei tälläistä valasta. Mies ei koskaan ole painonnousuani moittinut, mutta itseäni se hiertää. Tosin herkästi mies kyllä haukkuu minua, jos sillä menee hermot johonkin aivan olemattomaan (esim. jos minulla on vapaapäivä ja hällä ei).

 

[Fleur de la Cour]

En miettisi vaan miettisin mitä voisin tehdä, että saisin hoidettua parisuhdettani! Nyt nainen otat itseäsi niskasta kiinni ja katot ekana peiliin, mitä voit muuttaa itsessäsi, että asiat paranee, sen jälkeen mietit mitä hyvää on miehessäsi ja mitä asioita hänessä rakastat. Sen jälkeen varaatte yhteistä aikaa, muutamaksikin kerraksi ja teette yhdessä jotain, muutakin kuin harrastatte seksiä, vaikka sekin sitten kyllä sa tulla kuvioon mukaan ja sitäkin voi harrastaa ajan kanssa yhdessä toisiaan kuunnellen.

 

[ap]

En miettisi vaan miettisin mitä voisin tehdä, että saisin hoidettua parisuhdettani! Nyt nainen otat itseäsi niskasta kiinni ja katot ekana peiliin, mitä voit muuttaa itsessäsi, että asiat paranee, sen jälkeen mietit mitä hyvää on miehessäsi ja mitä asioita hänessä rakastat. Sen jälkeen varaatte yhteistä aikaa, muutamaksikin kerraksi ja teette yhdessä jotain, muutakin kuin harrastatte seksiä, vaikka sekin sitten kyllä sa tulla kuvioon mukaan ja sitäkin voi harrastaa ajan kanssa yhdessä toisiaan kuunnellen.

Ongelma ei ole yhteisessä ajassa, vaan siinä arjessa. Miehen läsnäolo jotenkin passivoittaa minut tyystin. Siksi mietin eroa.

 

[en eroaisi]

En todellakaan eroaisi tuollaisilla perusteilla. Jokaisessa parisuhteessa on suvantokausia, sitä paitsi miehesi kuulostaa aivan tuikitavalliselta suomalaiselta mieheltä. Enpä tunne ainuttakaan miestä, joka haaveilisi höpöhöpöjuttuja 10 vuoden päähän. Tosin ääripäänä eräs vanha exäni, jonka kaikki parisuhteet ovat päätyneet eroon, mukana mm. kolme kihlausta ja avoliittoa. Yhden kanssa se haaveili Ruotsiin muuttamisesta naisen työn perässä (itse ei puhu sanaakaan ruotsia eikä työtilanteesta olisi miehellä ollut Ruotsissa tietoakaan), tämän nykyisen kanssa rakentavat omakotitalon ajatuksenaan myydä se eteenpäin ja käyttää talosta saadut rahat maailmanympärimatkaan...! Hohhoijaa, miten realistista elämää ja tietää kyllä, miten tääkin viimesin "haave" tulee päättymään.

Selkeästi tuo paha olo kumpuaa sinusta itsestään, et ole tyytyväinen omaan itseesti. Miksi et laihduta, jos kova ylipaino häiritsee? Ehkä sekin saisi sinut paremmin tyytyväiseksi itseesi ja et odottaisi miehen täyttävän kaikkia tarpeitasi.

t. itse 5v. naimisissa ollut, yhteensä 10v. miehen kanssa yhdessä ja onnellinen

 

[ap]

Selkeästi tuo paha olo kumpuaa sinusta itsestään, et ole tyytyväinen omaan itseesti. Miksi et laihduta, jos kova ylipaino häiritsee? Ehkä sekin saisi sinut paremmin tyytyväiseksi itseesi ja et odottaisi miehen täyttävän kaikkia tarpeitasi.

t. itse 5v. naimisissa ollut, yhteensä 10v. miehen kanssa yhdessä ja onnellinen

Koko ajan yritän, mutta jotenkin ei voimat riitä. Tai siis olen laihduttanut viimeiset kolme vuotta ja tuloksena on +20kg. Välillä oon saanut jotain pois, mut ne ovat palanneet korkojen kera. :/

 

[Fleur de la Cour]

En miettisi vaan miettisin mitä voisin tehdä, että saisin hoidettua parisuhdettani! Nyt nainen otat itseäsi niskasta kiinni ja katot ekana peiliin, mitä voit muuttaa itsessäsi, että asiat paranee, sen jälkeen mietit mitä hyvää on miehessäsi ja mitä asioita hänessä rakastat. Sen jälkeen varaatte yhteistä aikaa, muutamaksikin kerraksi ja teette yhdessä jotain, muutakin kuin harrastatte seksiä, vaikka sekin sitten kyllä sa tulla kuvioon mukaan ja sitäkin voi harrastaa ajan kanssa yhdessä toisiaan kuunnellen.

Ongelma ei ole yhteisessä ajassa, vaan siinä arjessa. Miehen läsnäolo jotenkin passivoittaa minut tyystin. Siksi mietin eroa.

Sanoit itse juuri noissa lauseissa sen ongelman. Arki passivoittaa sinua, teillä ei siis ole arki ja juhla tasapainossa. Parisuhde vaatii välillä niitä hienoja hetkiä ja niitä on järjestettävä ihan itse. Sen jälkeen palataan taas arkeen tyytyväisenä ja todetaan, siedetään paremmin arkea ja ollaan siihen tyytyväisiä! Ihan oikeasti ratkaisun avaimet on sinussa itsessäsi!

 

[ap]

Sanoit itse juuri noissa lauseissa sen ongelman. Arki passivoittaa sinua, teillä ei siis ole arki ja juhla tasapainossa. Parisuhde vaatii välillä niitä hienoja hetkiä ja niitä on järjestettävä ihan itse. Sen jälkeen palataan taas arkeen tyytyväisenä ja todetaan, siedetään paremmin arkea ja ollaan siihen tyytyväisiä! Ihan oikeasti ratkaisun avaimet on sinussa itsessäsi!

Juu, uskon sen. Mutta mistä ne löydän??

Ja kyllä minä järjestän niitä hienojakin hetkiä, eihän niitä meillä muuten olisikaan. Mies ei järjestä koskaan mitään. Minä sovin jopa tapaamiset hänen ystäviensä kanssa! (Tosin nykyisin jaamme kaikki ystävät, mutta minä olen se joka suunnittelee jotain menoja heidän kanssaan.)

Ja ongelmaa varsinaisesti ole silloin kun olemme jossain viettämässä aikaa ystävien kanssa. Paitsi silloin hieman vituttaa kun mies juo liikaa ja sammuu jo alkuillasta. (näin käy lähes aina) Tai katoaa esim. baarista omille teilleen eikä häneen saa yhteyttä. Mutta näitäkin olen oppinut sietämään ja osaan olla välittämättä. Eniten ehkä rassaa se, että en pidä siitä ihmisestä jollaiseksi mies on minut huomaamattaan muovannut.

 

[Fleur de la Cour]

Sanoit itse juuri noissa lauseissa sen ongelman. Arki passivoittaa sinua, teillä ei siis ole arki ja juhla tasapainossa. Parisuhde vaatii välillä niitä hienoja hetkiä ja niitä on järjestettävä ihan itse. Sen jälkeen palataan taas arkeen tyytyväisenä ja todetaan, siedetään paremmin arkea ja ollaan siihen tyytyväisiä! Ihan oikeasti ratkaisun avaimet on sinussa itsessäsi!

Juu, uskon sen. Mutta mistä ne löydän??

Ja kyllä minä järjestän niitä hienojakin hetkiä, eihän niitä meillä muuten olisikaan. Mies ei järjestä koskaan mitään. Minä sovin jopa tapaamiset hänen ystäviensä kanssa! (Tosin nykyisin jaamme kaikki ystävät, mutta minä olen se joka suunnittelee jotain menoja heidän kanssaan.)

Ja ongelmaa varsinaisesti ole silloin kun olemme jossain viettämässä aikaa ystävien kanssa. Paitsi silloin hieman vituttaa kun mies juo liikaa ja sammuu jo alkuillasta. (näin käy lähes aina) Tai katoaa esim. baarista omille teilleen eikä häneen saa yhteyttä. Mutta näitäkin olen oppinut sietämään ja osaan olla välittämättä. Eniten ehkä rassaa se, että en pidä siitä ihmisestä jollaiseksi mies on minut huomaamattaan muovannut.

Miten ois elokuvat, ravintolaan syömään, festareille, konserttiin, vaikkapa johonkin venenäyttelyyn jos nyt miestä ei saa teatteriin tai taidemuseoon. Entäpä yhdessä jätskikiskalle, joku yhteinen harrastus, sen ei tarvitse olla kallista kuten moottoripyöräily tai purjehtiminen vaan se voi olla yhteinen salilla käyminenkin. Ja jos nyt ihan hirveää on alkuun päästä niin aloittakaapa vaikka yhteisestä saunassa käymisestä.

 

[ap]

[quote="Fleur de la Cour"

Miten ois elokuvat, ravintolaan syömään, festareille, konserttiin, vaikkapa johonkin venenäyttelyyn jos nyt miestä ei saa teatteriin tai taidemuseoon. Entäpä yhdessä jätskikiskalle, joku yhteinen harrastus, sen ei tarvitse olla kallista kuten moottoripyöräily tai purjehtiminen vaan se voi olla yhteinen salilla käyminenkin. Ja jos nyt ihan hirveää on alkuun päästä niin aloittakaapa vaikka yhteisestä saunassa käymisestä. [/quote]

Niin siis näitä kaikkia me jo teemme. Ei ongelma ole siinä etteikö tekemistä olisi, vaan siinä että arki täällä kotona ei suju. Ja sitä ei saa sujumaan sillä, että joka päivä teemme jotain muuta kuin olemme kotona.

 

[Olemisen riemu]

En

 

[juuh]

Luin vain aloituksen, mutta en todella eroaisi.