R
Rakastaa, ei rakasta..
Vieras
Tässä sitä taas ollaan.. Keskellä yötä ajatusten kanssa yksin ja sekaisin..
Olen 30v yh, minulla on ihana kohta 3v tytär.. Erosin miehestäni, tai siis minut jätettiin kun likka oli puoli vuotias. Minut jätettiin koska petin. Eli ihan oikein minulle jne jne.. Muksulla ja isällään on mahtava suhde, pystymme hoitamaan lapseen liittyvät asiat riitelemättä. Sen puolesta kaikki on hyvin.. Mutta miksen minä osaa järjestää omaa elämääni yhtä hyvin?
Seurustelin eroni jälkeen erään miehen kanssa vajaan vuoden. Se oli rakkautta kerta rysäyksellä, vai oli, vai tuntuiko se vain sille.. Jätin miehen koska miehen alkoholin käyttö oli liikaa minulle. Joka riidan päätteeksi mies painui baariin ja veti peet olalle. Emme asuneet yhdessä joten en tiedä edes varmaan kaikista reissuista mitä tapahtunut.. Lopun häämöttäessä tuntui että mies oikein etsimällä etsi riidan aihetta jotta pääsisi ryyppäämään sen takia. Ehkä se on on omaa mielikuvitustani, tai ehkä hän todella teki niin. Mutta ero meille tuli, tuon juomisen tähden. En voinut enää luottaa pitikö mies sanansa ettei joisi vai keksikö taas jostain riidan ja painui juomaan. Muutoin meillä kaikki meni hyvin, oikeastaan todella hyvin. Tykättiin samoista asioista, oli helppoa olla yhdessä, heti ekoista treffeistä asti.. Tuntui oikealta.. Mutta se viinan piru..
Tapasin sitten tämän (ehkä) nykyisen miesystäväni. Ihastus oli molemmin puoleista. Mutta jotenkin kaikki sitten väljähtyikin tosi nopeasti.. En tiedä liekkö syynä tämä ex mieheni, joka päivä tulee viestiä että on ikävä ja jos me palattais yhteen niin hän kyllä nyt lopettais sen kännissä örveltämisen.. Niimpä niin.. Toisaalta haluaisin NIIN uskoa häntä ja antaa vielä mahdollisuuden, mutta toisaalta taas tiedän ettei hän koskaan muutu, jos viina on vieny kerran, se vie toistekin.
Enkä tiedä johtuuko tämä tunteiden väljähtäminen tähän nykyiseen suhteeseeni sitten tästä exästäni, vai riidoista mieheni kanssa. Riidatkin niin typeriä ja tyhjästä, mutta aina vaan tuntuu että riita tulee, sanoi mitä vaan tai oli sanomatta. Jotenkin niin väsynyt siihen.
Mitä minä oikein sitten haluan? Kenet minä haluan vai en ketään.. En haluaisi viettää loppuelämääni yksinkään, pidän siitä että on joku jonka kanssa jakaa asioita ja tehdä hassuja tempauksia ja höpsötellä. Kaipaan halausta ja silittämistä. Olen onnellinen lapseni kanssa ja rakastan häntä aivan hulluna, mutta tarvitseehan sitä elämään sen toisen aikuisenkin rakkauden.
Mutta miksi tuntuu etten ole koskaan tyytyväinen siihen mitä minulla on? Petin lapseni isää kun luulin ettei hän minusta piitannut, eredyin karvaasti. Lapseni isä rakasti minua hyvinkin paljon, jälkikäteen sen tajusin, liian myöhään.
Rakastaako exäni minua niin paljon että hän todella tekisi muutoksen elämässään ja jättäisi sen ryyppäämisen. Päästäisiinkö siitä koskaan yli yhdessä? Kaikki muu kun oli niin mukavaa ja turvallista hänen kanssaan..
Vai pysyäkkö yhdessä nykyiseni kanssa? Hän sanoo rakastavansa, uskon sen ehkä en tunne mutta uskon, meillä on ihan ok yhdessä, hän on turvallinen ja vakaa. Mutta se roihu jota exäni kanssa koko suhde oli puuttuu..
Onko olemassa sitä elokuvissa olevaa Rakkautta? Olisiko se sitä exäni kanssa, vai pitääkö minun "tyytyä" tähän nykyiseen haaleassa vedessä kellumiseen..
Olen 30v yh, minulla on ihana kohta 3v tytär.. Erosin miehestäni, tai siis minut jätettiin kun likka oli puoli vuotias. Minut jätettiin koska petin. Eli ihan oikein minulle jne jne.. Muksulla ja isällään on mahtava suhde, pystymme hoitamaan lapseen liittyvät asiat riitelemättä. Sen puolesta kaikki on hyvin.. Mutta miksen minä osaa järjestää omaa elämääni yhtä hyvin?
Seurustelin eroni jälkeen erään miehen kanssa vajaan vuoden. Se oli rakkautta kerta rysäyksellä, vai oli, vai tuntuiko se vain sille.. Jätin miehen koska miehen alkoholin käyttö oli liikaa minulle. Joka riidan päätteeksi mies painui baariin ja veti peet olalle. Emme asuneet yhdessä joten en tiedä edes varmaan kaikista reissuista mitä tapahtunut.. Lopun häämöttäessä tuntui että mies oikein etsimällä etsi riidan aihetta jotta pääsisi ryyppäämään sen takia. Ehkä se on on omaa mielikuvitustani, tai ehkä hän todella teki niin. Mutta ero meille tuli, tuon juomisen tähden. En voinut enää luottaa pitikö mies sanansa ettei joisi vai keksikö taas jostain riidan ja painui juomaan. Muutoin meillä kaikki meni hyvin, oikeastaan todella hyvin. Tykättiin samoista asioista, oli helppoa olla yhdessä, heti ekoista treffeistä asti.. Tuntui oikealta.. Mutta se viinan piru..
Tapasin sitten tämän (ehkä) nykyisen miesystäväni. Ihastus oli molemmin puoleista. Mutta jotenkin kaikki sitten väljähtyikin tosi nopeasti.. En tiedä liekkö syynä tämä ex mieheni, joka päivä tulee viestiä että on ikävä ja jos me palattais yhteen niin hän kyllä nyt lopettais sen kännissä örveltämisen.. Niimpä niin.. Toisaalta haluaisin NIIN uskoa häntä ja antaa vielä mahdollisuuden, mutta toisaalta taas tiedän ettei hän koskaan muutu, jos viina on vieny kerran, se vie toistekin.
Enkä tiedä johtuuko tämä tunteiden väljähtäminen tähän nykyiseen suhteeseeni sitten tästä exästäni, vai riidoista mieheni kanssa. Riidatkin niin typeriä ja tyhjästä, mutta aina vaan tuntuu että riita tulee, sanoi mitä vaan tai oli sanomatta. Jotenkin niin väsynyt siihen.
Mitä minä oikein sitten haluan? Kenet minä haluan vai en ketään.. En haluaisi viettää loppuelämääni yksinkään, pidän siitä että on joku jonka kanssa jakaa asioita ja tehdä hassuja tempauksia ja höpsötellä. Kaipaan halausta ja silittämistä. Olen onnellinen lapseni kanssa ja rakastan häntä aivan hulluna, mutta tarvitseehan sitä elämään sen toisen aikuisenkin rakkauden.
Mutta miksi tuntuu etten ole koskaan tyytyväinen siihen mitä minulla on? Petin lapseni isää kun luulin ettei hän minusta piitannut, eredyin karvaasti. Lapseni isä rakasti minua hyvinkin paljon, jälkikäteen sen tajusin, liian myöhään.
Rakastaako exäni minua niin paljon että hän todella tekisi muutoksen elämässään ja jättäisi sen ryyppäämisen. Päästäisiinkö siitä koskaan yli yhdessä? Kaikki muu kun oli niin mukavaa ja turvallista hänen kanssaan..
Vai pysyäkkö yhdessä nykyiseni kanssa? Hän sanoo rakastavansa, uskon sen ehkä en tunne mutta uskon, meillä on ihan ok yhdessä, hän on turvallinen ja vakaa. Mutta se roihu jota exäni kanssa koko suhde oli puuttuu..
Onko olemassa sitä elokuvissa olevaa Rakkautta? Olisiko se sitä exäni kanssa, vai pitääkö minun "tyytyä" tähän nykyiseen haaleassa vedessä kellumiseen..
