Eroaisitko SINÄ tässä tapauksessa?

[Chala]

Sä olet jo toteuttanut klassisen perimysjärjestyksen suhteessa, kopioinut äitiäsi dominoivan miehen kanssa. Teidän lapsenne ottaa mallia teistä miehenä ja naisena, isänä ja äitinä. Heidän todellisuus on sitä mitä teidän perhe-elämä on. Suurella todennäköisyydellä he tietoisesti tai tajuamattaan hakeutuvat samanlaiseen tilanteeseen, tyttö alistavan miehen kanssa, poika alistajaksi alistuvan naisen kanssa.

Sun pitää miettiä mitä sä todellisuudessa haluat itsellesi ja lapsillesi. On helvetin vaikea lähteä varsinkin lasten kanssa väkivaltaisesta suhteesta, varsinkin henkisesti väkivaltaisesta. Tavallaan on helppo ratkaisu jäädä odottamaan josko jotain tapahtuisi ja joku tekisi ratkaisun sun puolesta, tätä kuitenkin tuskin tulee käymään. Te olette vanhempina vastuussa lastenne hyvinvoinnista ja tuollaisessa ympäristössä he tuskin voivat hyvin. Jos miehesi ei asialle mitään kykene tekemään, täytyy sinun, sekä itsesi että varsinkin lastenne takia.

 

[vieras.]

Eroaisin. Kipeää se varmasti tekisi 11 vuoden jälkeen mutta sinä ja lapsesi menetätte kyllä paljon jos et tee sitä...

 

[ok]

jssap.

 

[Pesky Pixie]

Eroaisin.

 

[ap]

Kysyin lapsilta eilen pelkäävätkö he isäänsä koskaan niin molemmat vastasivat kyllä. Kyselin muista läheisistä ihmisistä ja kaikkiin vastasivat ei. Lapset siis 3v ja 5v joten en ole varma voiko tosta päätellä jotain. 5v sanoi pelkäävänsä kun isä "seuraa häntä", en tiedä mitä tuo tarkoittaa. Tuo 5v nykyään helposti kohtelee pienempäänsä melko rajusti ja saa toisen itkemään.

Olen hiukan tutkaillu asioita netissä ja uskon että minua estää eroamasta juuri se jonkun mainitsema läheisriippuvuus. Tiedän, että pitäisi erota, haluan erota, mutta en pysty tekemään sitä. Jotenkin uskon ettei minulla ole oikeutta tehdä sitä, koska mies ei halua erota, enkä halua satuttaa häntä. Toisaalta tosiaan pelkään miehen suhtautumista, esim. jos hän ei päästä minua lähtemään. Terapiasta ei ole ollut tähän asiaan apua. Tunnen, kuin ympärilläni olisi joku miehen asettama näkymätön voimakenttä joka ei päästä minua lähtemään.

 

[sutinasussu]

Ero on joskus hyvä ratkasu :hug: :hug:

 

[Pikkiriikki]

Minulla on niin samanlainen tilanne, eroa vain se että olemme naimisissa ja mies ei ole lyönyt minua vaan heittää tavaroita kohti.
Lähetätkö minulle yyveetä. Loin kakkosnimimerkin.

 

[poipoipoi]

Kysyin lapsilta eilen pelkäävätkö he isäänsä koskaan niin molemmat vastasivat kyllä. Kyselin muista läheisistä ihmisistä ja kaikkiin vastasivat ei. Lapset siis 3v ja 5v joten en ole varma voiko tosta päätellä jotain. 5v sanoi pelkäävänsä kun isä "seuraa häntä", en tiedä mitä tuo tarkoittaa. Tuo 5v nykyään helposti kohtelee pienempäänsä melko rajusti ja saa toisen itkemään.

Olen hiukan tutkaillu asioita netissä ja uskon että minua estää eroamasta juuri se jonkun mainitsema läheisriippuvuus. Tiedän, että pitäisi erota, haluan erota, mutta en pysty tekemään sitä. Jotenkin uskon ettei minulla ole oikeutta tehdä sitä, koska mies ei halua erota, enkä halua satuttaa häntä. Toisaalta tosiaan pelkään miehen suhtautumista, esim. jos hän ei päästä minua lähtemään. Terapiasta ei ole ollut tähän asiaan apua. Tunnen, kuin ympärilläni olisi joku miehen asettama näkymätön voimakenttä joka ei päästä minua lähtemään.

Sun pitäisikin asettaa lapsesi etusijalle eikä käpertyä miehen "voimakenttään". Vaikka olisit kuinka hyvä lapsille, myös he voivat tulla isona halveksumaan/ säälimään/ vihaamaan sinua, jos sinun voimattomuutesi takia heillä on lapsuus, jossa joutuu pelkäämään eikä saa olla oma itsensä.

Ja huono itsetunto sinulla on, jos koet että sinulla ei ole oikeutta erota. Miksi miehelläsi sitten on oikeus olla ilkeä ja dominoiva, jopa väkivaltainen? Tosin ei kenenkään ulkopuolisen järkipuhe auta, vain sinun itsesi on päätökset tehtävä. Voit sä kituuttaa koko elämäsi ja pilata myös lastesi elämä siinä samalla, jos sinusta tuntuu, että vain se on mitä ansaitset. Nyt nainen, arvosta itseäsi!

Ansaitset parempaa, vaikka taustasi pohjalta sinulla on vahva tunne, että "näin se kuuluu mennä, parisuhde ja perhe-elämä on tällaista, miehet ovat tuollaisia", koska et ole ikinä muuta nähnyt.

 

[itsekin eroa monen monta kertaa miettinyt]

varmasti henkisesti todella rankkaa sinulle elää tuollaisessa suhteessa; saatika lapsille.
itse eroaisin. Tiedän, että eroaminen on raskas prosessi, mutta ajattele elämääsi esim. 5v päähän tästä; onko se muuttunut mitenkään ja miten sinä ja lapset voitte siinä vaiheessa-paremmin vai huonommin.

 

[ap]

Sun pitäisikin asettaa lapsesi etusijalle eikä käpertyä miehen "voimakenttään". Vaikka olisit kuinka hyvä lapsille, myös he voivat tulla isona halveksumaan/ säälimään/ vihaamaan sinua, jos sinun voimattomuutesi takia heillä on lapsuus, jossa joutuu pelkäämään eikä saa olla oma itsensä.

Ja huono itsetunto sinulla on, jos koet että sinulla ei ole oikeutta erota. Miksi miehelläsi sitten on oikeus olla ilkeä ja dominoiva, jopa väkivaltainen? Tosin ei kenenkään ulkopuolisen järkipuhe auta, vain sinun itsesi on päätökset tehtävä. Voit sä kituuttaa koko elämäsi ja pilata myös lastesi elämä siinä samalla, jos sinusta tuntuu, että vain se on mitä ansaitset. Nyt nainen, arvosta itseäsi!

Ansaitset parempaa, vaikka taustasi pohjalta sinulla on vahva tunne, että "näin se kuuluu mennä, parisuhde ja perhe-elämä on tällaista, miehet ovat tuollaisia", koska et ole ikinä muuta nähnyt.

Kiitos tästä poipoipoi! Kyllä, minulla on huono itsetunto ja olen luonnostani todella alistuva. Olen terapian aloittamisen jälkeen opetellut panemaan ihmisille vastaan enkä enää suostu kaikkeen. Miestäni en tosiaan aina uskalla vastustaa ja mies tietää sen. Olen myöskin kadottanut elämäniloni ja oman itseni.

Pelkäänkin että joutuisin kitumaan tässä lopun elämäni, en halua sitä. Lapsillakaan ei ole isänsä kanssa juuri hyviä kokemuksia ollenkaan. Eilenkin aloitti komentamisen heti kun me lasten kanssa kotiuduimme isäni synttärijuhlista, hyvä kun edes tervehti ensin. Tuli niin paha mieli taas lasten puolesta. Mikähän voisi auttaa minua saamaan rohkeutta lähtemiseen?

 

[poipoipoi]

Sun pitäisikin asettaa lapsesi etusijalle eikä käpertyä miehen "voimakenttään". Vaikka olisit kuinka hyvä lapsille, myös he voivat tulla isona halveksumaan/ säälimään/ vihaamaan sinua, jos sinun voimattomuutesi takia heillä on lapsuus, jossa joutuu pelkäämään eikä saa olla oma itsensä.

Ja huono itsetunto sinulla on, jos koet että sinulla ei ole oikeutta erota. Miksi miehelläsi sitten on oikeus olla ilkeä ja dominoiva, jopa väkivaltainen? Tosin ei kenenkään ulkopuolisen järkipuhe auta, vain sinun itsesi on päätökset tehtävä. Voit sä kituuttaa koko elämäsi ja pilata myös lastesi elämä siinä samalla, jos sinusta tuntuu, että vain se on mitä ansaitset. Nyt nainen, arvosta itseäsi!

Ansaitset parempaa, vaikka taustasi pohjalta sinulla on vahva tunne, että "näin se kuuluu mennä, parisuhde ja perhe-elämä on tällaista, miehet ovat tuollaisia", koska et ole ikinä muuta nähnyt.

Kiitos tästä poipoipoi! Kyllä, minulla on huono itsetunto ja olen luonnostani todella alistuva. Olen terapian aloittamisen jälkeen opetellut panemaan ihmisille vastaan enkä enää suostu kaikkeen. Miestäni en tosiaan aina uskalla vastustaa ja mies tietää sen. Olen myöskin kadottanut elämäniloni ja oman itseni.

Pelkäänkin että joutuisin kitumaan tässä lopun elämäni, en halua sitä. Lapsillakaan ei ole isänsä kanssa juuri hyviä kokemuksia ollenkaan. Eilenkin aloitti komentamisen heti kun me lasten kanssa kotiuduimme isäni synttärijuhlista, hyvä kun edes tervehti ensin. Tuli niin paha mieli taas lasten puolesta. Mikähän voisi auttaa minua saamaan rohkeutta lähtemiseen?

Ironista kyllä, mutta tämä pelon ilmapiiri on sinulle se "tuttu ja turvallinen", koska olet tottunut siihen pienestä pitäen. Siitä on vaikea lähteä kun ei ole mitään kuvaa siitä, mitä muunlainen elämä voisi olla. Mutta jos teet sen rohkean hyppäyksen, voit vaikka viiden vuoden päästä katsoa ylpeänä taaksepäin. Uskalsit hypätä tuntemattomaan, selvisit siitä ja tarjosit lapsille paremman ympäristön kasvuun ja kehitykseen. SILLOIN voit kokea, miten itsetuntosi on vahvistunut. Juuri tuollaisista se vahvistuu kun alat seistä omilla jaloillasi ja pitää lastesi puolta.

Jos siis päätät erota, tee konkreettiset stepit itsellesi ja etene yksi "tehtävä" kerrallaan. Ihan konkreettisesti. Siten asia ei vyöry niin isona päälle kun etenet askel kerrallaan etkä siinä kohtaa ajattele seuraavaa vaihetta liikaa. Järjestys voi vaihdella, mutta tehtävinä esim eropaperien hakeminen ja täyttäminen, asuntojen tsekkaaminen ja hakamuksen täyttäminen kunnalle ellet yksityisiltä markkinoilta vuokraa, miehelle kertominen jne. Erota saa ilman, että sinun pitää hirveästi edes perustella ja selitellä miehelle. Ainakaan tässä vaiheessa jos pelkäät reaktiota.

 

[hei]

Elin vuosia henkistä ja fyysistä väkivaltaa peläten . Perheessä myös kaksi lasta. Tuntui että lamaannuin täysin vaikka ajattelin mitä vaihtoehtoja... olin niin miehen vallassa, pelkäsin jäädä ja pelkäsin myös lähteä. Lopulta voimani olivat jo äärirajoilla kun valvoin öisin kun en uskaltanut enään nukkuakaan öisin ja aamulla piti lähteä hoitamaan maatilan eläimiä. Mieheni ei olisi suostunut lähtemään mitään apua hakemaan kun hänen mielestään mikään ei ollut pielessä. Hän itse pahasti alkoholisoitunut ja vakavat mielenterveysongelmat alkamassa ja jatkuva uhkailu ja syyttely minuun päin.. Lopulta tilanne meni siihen että mitään en voinut suunnitella etukäteen vaan yhtenä yönä otin lapset ja lähdin kotoa enkä palannut ikinä enään.(olin lähtenyt karkuun jo sitä ennen joitakin kertoja)En koskaan ole katunut että lähdin asiasta kohta 20v. En olis enään varmaan hengissä tai sit olisin hermoraunio... voimia sinulle päätöksiin. Tää oli nyt kyllä ihan ääripää tapaus mulla

 

[ongelma on siinä]

että eron jälkeen mies jatkaa sitä samaa huutamista lapsille,se ei lopu koskaan.Eli jos eroat sinä itse säästyt huutamiselta mutta lapset eivät.
Se jatkuva huutaminen aiheuttaa paljon kärsimystä,meillä mm. yökastelu,yksi repii hiuksiaan päästä,syömishäiriö,paniikkikohtaukset sekä se etten koskaan voi kotona korottaa ääntäni yhtään,lapset saavat siitä kamalan itkukohtauksen.Eli ylireagoivat.
Exä on huutanut niin paljon että lapset on pissanneet alleen.
Ihan jokainen lapsi reagoi,kuka mitenkin.Erosta 6 vuotta.

 

[xx]

Isäni oli huutaja- ja kurittaja-tyyppiä. Pelkäsin lapsena aina vakavia seuraamuksia hyvin vähäpätöisistäkin asioista. Myöhemmin silloisen poikakaverini kotona olimme hänen vanhempiensa luona viettämässä iltaa, kun siellä olohuoneen lamppu tai valaisinkytkin meni normaalikäytössä rikki - sähkövika tai muu sellainen, ei pelkkä lampun palaminen. Muistan sen tunteen, kun odotin, että silloinen appikokelaani räjähtää ja alkaa huutaa ja karjua pää punaisena. Näin ei tapahtunut - olin hyvin hämmentynyt ja ihmeissäni tästä ihan NORMAALISTA käytösmallista. Minullekin ainoa isän tyypillinen käytösmalli oli siihen asti ollut mieletön huutaminen ja raivoaminen pikkuasioista. Tämän kaiken kerroin siis vain kuvatakseni lapsen tuntemuksia. Myöhemmin, kun isäni kuoli melko nuorena minun ollessani reilu parikymppinen, olin syvästi helpottunut ja tunsin, että hartioilleni kasaantuneet paineet paljolti helpottivat.

 

[no]

Siis sinä asut lasten kanssa ja kun lapse tapaavat isää niin hänen käytös tuollasta? Ei lasten tarvii käydä tuollasen vanhemman luona. Asia pitää ottaa esille sosiaaliviranomaisen kanssa. Tilanteen muututtava tai muuten hän joutuu valvottuihin tapaamisiin...

 

[mie]

-ei -- puhu lapsille normaalisti, aina huutaa ja komentaa.
-suuttuessaan raju, paiskoo tavaroita, potkii mihin sattuu osumaan, lyö seiniin tms.
-etten uskalla sanoa miehelle mitään tärkeää, hän kun aina suuttuu niistä.
-ettei mies juurikaan auta kotitöissä
-ettei miehen kanssa voi puhua asioista
-Tämä parisuhde ei enää tunnu siltä miltä sen kuuluisi tuntua, parisuhteelta.
-Varpaillani olen jatkuvasti.

Luehan itse mitä kirjoitit. Lapsillasi taitaisi olla parempi olla ilman isäänsä.

 

[Hieman samoja piirteitä ilmaantunut omallani, yhde]

Niin, miks otit tuollaisen raivopään?

Lue viimeisen kappaleen alusta vähän matkaa..

Luin kyl mut en silti tajua tällaista vastuutonta hommaa et otetaan vaan joku raivohullu puolisoks ja tehtaillaan lapsia ja sit on taas isättömiä lapsia lisää.

Ehkä se mies ei ollut tuollainen 11 vuotta sitten.. tai edes 5v sitten..

 

[vielä]

kun minä erosin, pelkäsin antaa lapsia isän luokse tapaamisiin vaikka lapset olivat jo vähän alle kymmnen vuotiaita. Ei isä heitä koskaan uhkaillut mutta huolenpito holtitonta alkoholikäyttätymisen takia. Välillä oli ahdistavaa kun ajatteli että mitähän siellä tapahtuu... Lopulta hänen tilanteensa kuitenkin meni sellaiseksi(aseita, alkoholia yms) että en uskaltanut enään lapsia päästää hänen luokseen.

 

[säde]

Voi ap sinä olet jo sairastunut ja lapsesi myös sairastuvat tuommoisessa tilanteessa. Kun uskallat lähteä ja alat uskaltaa olla oma itsesi niin löydät myös oman "voimakenttäsi"!
Olen itsekin ollut läheisriippuvainen ja tiedän että on vaikea lähteä mutta totisesti se kannattaa. Olet vielä kuitenkin nuori ja sulle on kaikki mahdollista! Arvosta itseäsi ja lapsiasi enemmän.