Aika hurjalta kuullostaa... Paljon olet saanut jo vastauksia.. Minulla on sellainen lapsuus, että isä oli alkoholisti ja henkisesti sairas. Äitini kesti sitä kai siksi, että muistot hyvistä ajoista kantoi. Ala-asteikäisenä siis alkoi tuo isäni alkoholismi ja sairastuminen henkisesti työpaikan menetyksen myötä. Minä en pahemmin uskaltanut tuoda kavereita kotiin, isälläni oli tapana kommentoida kaikkeen ivallisesti sille päälle sattuessaan, hän myös tupakoi sisällä, joten meillä haisi tupakka, häpesin isääni. Mieluummin olin paljon muualla, yritin aina päästä kavereille yökylään kun mahdollista... Isälläni oli hyvätkin hetkensä, mutta se ei poista sitä pelkoa, joka lapsella on. uskon että se vaikuttaa nykyäänkin minuun, ja vaikka nykyään olen ihan ok väleissä isäni kanssa, joka on hiukan paremmassa tilanteessa nyt, niin toivon sydämestäni, että äitini olisi lähtenyt jo paljon aiemmin kuin mitä hän lähti. Olin jo lukiossa, kun muutimme pois isän luota, ja sitä kautta tuntui että sain edes osan elämästäni takaisin, mutta kuitenkin nämä asiat vaikuttivat lapsuuteeni ja nuoruuteeni kokonaisvaltaisesti.
Sinä pelkäät, ja ero tuntuu mahdottomalta. Mieti kuitenkin itseäsi, mieti lapsiasi ja heidän tulevaisuuttaan. Et varmasti halua heille ikuisia jälkiä siitä pelosta, että mitä jos isä tekeekin jotain.. Joku jo sanoikin, että jos ja kun (toivon että jo päätöksesi kallistuisi eroon) kerrot miehellesi todella haluavasi eron, teet sen ympäristössä, jossa olet turvassa, et kahden kesken kotona, tai edes lasten kanssa kotona. Vaan mieluummin jossain ympäristössä, jossa on paljon muita ihmisiä.
Sanoit, että olet käynyt terapiassa, uskon että terapeuttisi voi auttaa sinua saamaan uskallusta. Eihän tuo ole enää ihmisen arvoista elämää. Voimia sinulle, ja uskallusta toteuttaa se, minkä tiedät jo oikeaksi ratkaisuksi!
Ja se ex-miehen "pitkilleen" on 2 viikkoa max... 
