Tämä asia ei ole kovin helppo. Ymmärrän sekä naisen että miehen näkökantoja. Monelle naiselle on tärkeää, että asiat menevät tismalleen juuri sillä tavalla kuin nainen haluaa. Vaatimuslista on kovin pitkä: romanttinen (ei kuitenkaan mikään pillittäjä), hellä (ei kuitenkaan koko ajan kyljessä kyhnyttämässä), osaa keskustella (mutta osaa jättää myös rauhaan), ei saa katsella pornoa (mutta osaa käsitellä kuitenkin sopivan villisti), pitää olla kiihottava (miehen pitää osata yllättää ja uudistua, mutta ideoiden pitää tulla mielikuvituksesta, ei pornoleffoista), seksuaalisesti taitava (ei saa kuitenkaan olla monta seksikumppania ennen minua), pitää tykätä lapsista (hänen pitäisi rakastaa mahdollisia aiemmasta suhteesta olleita lapsiani, miehellä ei mielellään omia lapsia, mutta hänen pitäisi olla luonnostaan taitava lasten käsittelijä), taloudellisesti toimeentuleva (mielellään ekstrarahaa naisen hellittelyyn esim. lomamatkat), katseenkestävä (ei liian komea, ettei naapurin rouvat yritä iskeä), hyvä ammatti (luottamusta herättävä titteli), hyvä suku (anoppi mielellään jo vainaa tai ainakin asuu riittävän kaukana), pitää olla harrastuksia (esim. kerran kesässä käy yhtenä viikonloppuna golffaamassa), sporttinen (muttei saa olla liikaa esim. kuntosalilla) jne.
Jos mies haluaa myös vaatia naiselta jotakin, niin nainen edellyttää, että ilman muuta miehen pitää hyväksyä nainen juuri sellaisena kuin nainen on!!! Eikö tässä ole ristiriitaa? Tämäkö on tasa-arvoa?
Ehkäpä se johtuu huonosta itsetunnosta, että yritetään kontrolloida kaikkea miehen elämässä. Sitten loppujenlopuksi kuitenkin kyllästytään sellaiseen mieheen, joka on tossun alla ja liian kiltti. Sängyssäkään mies ei taatusti uskalla yrittää mitään uutta, ettei vahingossakaan sitä tulkittaisi pornahtavaksi. Käsittääkseni moni nainen myös kammoaa ajatusta, että miehellä on seisonut kunnolla ex-vaimon kanssa ja heillä on saattanut olla todella kiihkeä seksielämä (nykyiselle vaimolle tietysti mies sanoo, että ihan surkeaa oli...).
En väitä, ettäkö pitää rakastaa jotakin anaalipanojen katsomista. Siitä voi kuitenkin ottaa opiksi valittuja paloja ja sitä voi oppia sietämään. Ei ole pakko itse katsoa, mutta se ei yleensä ole pois suhteelta, vaikka mies joskus (ei siis mitään pakkomielteenomaista 2x/vrk)_siis vain joskus_ haluaa rentoutua, nauttia ja purkaa paineita helpolla tavalla. Pornokin voi olla sellaista, jota yhdessä katsotaan ja joka on hyvin katsojaystävällistä eikä mitään lutkatouhua, vaan ns. pehmopornoa.
Alkuperäinen sanoi jo otsikossa, että hän ei kestä ITSEÄÄN jne. Voisiko AP yrittää miettiä, että mitä kaikkia hyviä puolia hänen miehessään on? Jos miehen ainoa pahe on pornon katselu, niin eikö sitä voi katsoa läpi sormien tai yrittää opetella suhtautumaan asiaan vähän vähemmän kiihkoisasti? Minulle kelpaisi mielellään mukava tavallinen mies, jonka ainoa pahe on pornon katselu silloin tällöin...
P.S. Jos heti suhteen alussa nainen julistaa vihaavansa pornoa eikä hyväksy mistään hinnasta pornon katselua, niin se voi aiheuttaa suhteelle sen, että mies ei uskalla tunnustaa, että hän joskus tykkää katsella sitä. Jos mies kuitenkin on naiseen ihastunut/rakastunut, niin hän arvelee voivansa elää ilman sitä tai ainakin tehdä sitä vain salassa. Onko sekään sitten unelmasuhde, jos pakottaa toisen kieltäytymään siitä tai mies tekee sitä salaa?