Selvitys: Entistä suurempi osa Kelan tuista menee vieraskielisille – Espoon aikuissosiaalityön päällikkö: "Todella hurjasti yliedustettuna"

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Selvitys: Entistä suurempi osa Kelan tuista menee vieraskielisille – Espoon aikuissosiaalityön päällikkö: "Todella hurjasti yliedustettuna"
Ilmiö: Työttömyystukea saavien vieraskielisten määrä kasvaa vuosi vuodelta.

"Kelan myöntämiä etuisuuksia pääkaupunkiseudulla saavista yhä useampi on nykyään vieraskielinen.

Tammi–elokuussa esimerkiksi vantaalaisille ja espoolaisille myönnetyistä työttömyystukieuroista jo peräti 48 prosenttia meni hakijoille, jotka puhuvat äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea.

Helsingissä vastaava luku on reilut 37 prosenttia.

Perustoimeentulotuen euroista Vantaalla ja Espoossa hieman yli 37 prosenttia myönnettiin vieraskielisille, Helsingissä vajaat 32 prosenttia.

Vieraskielisten osuus on kasvanut vuosi vuodelta.

– Kun ajatellaan, että kaikista espoolaisista hieman alle viidennes on vieraskielisiä, on heidän suhteellinen osuutensa todella hurjasti yliedustettuna tukien saajien keskuudessa.

Nieminen myöntää, että kehityskulku huolestuttaa, ja ongelmaa on nostettu jo pitkään esille päättäjien suuntaan.

Huomionarvoista on se, että suurissa kaupungeissa Kelan työttömyysetuuksien kaikista euroista jopa lähes puolet ohjataan vieraskielisille.

Vantaalla vieraskieliset ovat saaneet tänä vuonna elokuun loppuun mennessä Kelan työttömyyskorvauksia 35,6 miljoonaa euroa, mikä on reilut 48 prosenttia kaikista työttömyysetuisuuksia saavista vantaalaisista. Espoossa vastaava luku on vain vajaan prosenttiyksikön pienempi. Siellä korvauksia myönnettiin alkuvuonna 36,1 miljoonaa euroa.

Helsingissä vieraskielisten osuus on 37,5 prosenttia. He saivat tammi–elokuussa Kelan työttömyyskorvauksia 71,5 miljoonaa euroa."


Työvoimapula?
 

Yhteistyössä