Elovauvat 2014 <3 *maaliskuussa*

Moi kaikille! Kirjotin pitkän viestin tällä IPadillä viime lauantaina ja just ennenkuin ehdin lähettää niin eikös akku loppunu ja kaikki katos, tietty. Sen verran ketutti, etten oo sen jälkeen jaksanu tehdä mitään kirjoitusasiaa.. : /

Sellasta varmaan kirjottelin, kun tuli tuosta Pinsulin kommentista mieleen, että veden juonti ainakin mun mielestä auttaa perusvireyteen, mutta myös se lenkkeily, vaikka kuinka väsyttäisi. Meillä kun on kaks koiraa, niin ainakin vielä ulkoilutus on pääsääntöisesti mun vastuulla, niin liikuttua tulee. Ton nuoremman koiran kanssa on kyllä raskasta olla, kun se tuppaa vetämään ihan kiitettävästi.

Puccolalle mun piti kommentoida niitä italiailaisia miehiä.. Se mun exä oli puoliks italialainen ja tietty aikakin oli ihan eri, noin kymmenen vuotta sitten, niin muistan kun sen serkku oli saamassa lapsen, eikä todellakaan ollu menossa mukaan synnytykseen. Mutta kuten sanottu niin onneks varmasti myös italialaiset on kehittyneet.

oma napa mulla on maha pullahtanut ulos ja viime viikolla sain perjantaina viimein kerrottua big bossille ja hyvinhän se otti. Jännitin ihan turhaan, vaikka meiltä on kaks muutakin jäänyt vuoden sisään äippälomalle. Ja kun meitä naisia on firmassa 4-5 tilanteesta riippuen niin se on aika paljon. Ja nyt heti tän viikon alussa lähin esimies/työkaveri, mies, joka ei koskaan kato ketään tarkasti tai kiinnitä mihinkään huomiota, tokas: onko sulla jotain ylimääräistä tuolla mahassa :D...? No onhan siellä.. Mukavaa että meni noinkin kivuttomasti.

Mulla neuvola vasta ens viikolla, samana päivänä kun miehen tytön synttäritkin. Saas nähdä mitä siellä käsitellään, kun ei mulla oo harmainta aavistusta. Onneks ei oo ainakaan mitään valitettavaa sille neuvolatädille.

Ei olla vielä mitään tavaroitaan kateltu tai ostettu. Ystävältä saatiin turvakaukalo, pinnasänky ja tuttipulloja (ilman tuttiosia luonnollisesti). Katsotaan sit rakenneultraa jälkeen, josko sitä uskaltais kaupoille..

Helminni ja möykky 17+1
 
Minä olen myös katsellut rattaita. Mitkä Emmaljungat Fiinaliina ostitte? Itse olen ajatellut niitä city crosseja. Kokonsa puolesta ovat aika pienen oloiset ja menisivät luultavasti auton perään hyvin. Mietin vain että minkälainen vauvakoppa olisi hyvä. Ajattelin ostaa rattaat käytettynä. Ihan hyvän oloisina niitä näyttäisi saavan.

Täällä myös ollut vähän turvotusta. Iltaisin on sukan jäljet nilkoissa. Ihan uusi vaiva kyllä. Neuvolassa kehoittivat vaan juomaan vettä.
 
Sitä piti vielä kysyä että minkälaisia kevättakkeja teillä on tai olette aikoneet hankkia? En ole löytänyt oikein mitään sopivaa. Nykyinen takki menee sillain hytkyttelemällä vielä kiinni mutta kamalaltahan se näyttää :D. Onko ideoita?
 
Hui apua, minulla on alavatsakivut edelleen vaivana. Aika-ajoin, mutta lähes joka yö herään sellaiseen menkkamaiseen jomotukseen. Tänään töissä iltapäivällä tuli taas paha kipupiikki, eikä siellä voi oikein levyksi heittää. Oli aika tukalaa. Onko kenelläkään kokemuksia? Mitään vuotoa ei ole ja keskiviikkona tunsin liikkeitäkin... Toivottavasti ei nyt olisi mitään vakavaa. Olen kovin huono soittamaan mihinkään.. Varsinkaan kun en ole varma minne kuuluisi soittaa. Neuvolaankin soittoajat on siihen aikaan kun olen töissä, huoh! Jos teillä muilla on kokemuksia, saa kertoa.

Tänään paljastuin töissä. Vatsa onkin huomaamatta pullahtanut esiin, niin ei se ihmekään ole. Työkaveri tuli kysymään, että saako onnitella. Ovat kuulemma lomani jälkeen vähän epäilleet ja miettineet, että viitsiikö kysyä :) No tästäkin johtuen toivoisin, että tämä ei nyt ole mitään vakavaa tämä vatsakipu, kun puolimaailmaa tietää jo...

Olen jotenkin ajatellut, että kipu johtuu juurikin vatsan kasvamisesta... Kauanko se voi jatkua? Nyt jatkuu jo toista viikkoa... ei siis ole mitään jatkuvaa kipua, mutta säännöllisiä kipupiikkejä. Huoh, mikä huoli. Sohvalla maatessa meni tämäkin ilta.

Sohva onkin hyvä paikka googlailla noita vaunuja... Meille suositeltiin suolaisen hintaisia Bugaboon Buffaloita... Houkuttaisi siinä mielessä, että kaikki haluamani ominaisuudet löytyy ja lisäksi vaunukoppa on kivan pitkä. Ollaan sen verran pitkiä, että tuskin vauvastakaan pätkä tulee. Muita vaihtoehtoja on ollut ainakin Brion Smilet... Vaunuviidakko on kyllä sellainen, että en jaksaisi liikaa miettiä. Joka merkillä eri juttuja ja eri tietoja nettisivuilla. Todella vaikea verrata merkkien välillä. Pakko vähän kyllä miettiä hankintaa, kun hinnat on varsinkin uusissa ihan kohdillaan... Jos löytäisi sopivan mallin, voisi alkaa katselemaan käytettyjä versioitakin.

Huolestuneena täällä vähän mennään eteenpäin masukipujen kanssa.. Kun liikkeetkin on vielä niin satunnaisia..

Elythia 18+1
 
Eilen tuli sitten käytyä 4D ultrassa Brunolla, ja pieni terve poika meille on tulossa, joka kuvien mukaan näyttää aivan isältään :).

Joku tuolla kyseli hankinnoista me ollaan ostettu vaunut (emmaljunga duo edge) sekä Leander kehto makuuhuoneen kattoon, muutamia vaatteita on myös kertynyt, mutta aika paljon on vielä ostettavaa. Loppujen kanssa ei pidetä kiirettä, ostellaan pikku hiljaa eipähän sitten tule kaikki rahanmeno samaan hetkeen :).

Itse en ole kevättakkia vielä ostanut, luulen että pidän olemassa olevaa takkia sitten auki kun se ei enään mene kiinni. Vatsa on näkynyt jo pitkään, mutta iso se ei vielä ole.

Olisi kiva kuulla millaisia turvakaukaloita olette miettineet? Olemme katselleet erilaisia vaihtoehtoja netistä, keväämmällä voisi sitten mennä mallailemaan niitä liikkeisiin. Kummitytön craco on ainakin liian iso meidän autoon, etupenkille jää olematon jalkatila ja se on turhan painava kun tuota pituuttakaan ei mulle ole järin paljon suotu :)
 
Helminni, mäkin odotan jo että raskaudesta tietämättömät osais alkaa masun perusteella kysymään onko vauva tulossa. Musta on ihana sit vastata niihin kysymyksiin just että ON :heart:

Tiiti, meillä on noin duo edget (kuten jenniillä) sport rungolla. City Crosseja mekin ekaks ajateltiin, mutta ne on niin paljon matalemmat, että tykkään noista Edgeistä kun ovat vähän korkeemmat ja jämäkemmät. Hyvin ainakin meillä taittuu auton taakse. Ja nyt vielä aijotaan ostaa tohon adapteri turvakaukalolle, niin saa sit kätevästi noita kauppareissuja toteuttaa, kun ei tarvi koppaa mukana kuljettaa.

Elythia, mekin ollaan miehen kanssa pitkiä. Ja tykkään noista emmaljungan duo edgeistä just sen takia kun ovat vähän korkeemmat. On kivempi nostaa vauvaa vähän korkeemmalta ja työntöaisa on hyvä myös pitkälle miehelleni =)
Hih sielläkin paljastuttu töissä, nyt taitaa viimeistäänkin noi masut pompsahtaa, että ei pysty kauheesti enää salaileen ;)

Jennii, oi ihanaa. Se 4D on kyllä niin toden tuntuinen. Meilläkin oli rakkeneultrassa 4D. Ja onnittelut poikalupauksesta :heart:

Turvakaukalosta
Meille tulee siis turvakaukalo jonka saa adapterilla noihin vaunuihin, eli käytännössä se rajaa mahdollisuudet emmaljungan, britaxin ja maxi-cosin kaukaloihin.

Takista
Vielä menee kaikki omat kevät takit ihan hyvin kiinni, mutta voipi olla että sit jossain vaiheessa joutuu ostaa uuden. Semmosen mitä voi sit kylmempinä kesäpäivinäkin käyttää. Toi henkkamaukan näytti ihan kivalta, mutta voi olla että tyydyn ihan normimalliston takkiin ja ostan vaan kokoa isomman =)

PS.
Te jotka etsitte käytettyjä kamppeita, niin kannattaa tsekkailla noita FB:n vauvakirppiksiä. Mä oon tehnyt tosihyviä löytöjä käytettynä tuolta FB:stä!!!
 
Jennii-- paljonko ultra kustansi Brunolla? Mulla ois kauhea hinku mennä kun rakenneultraan tuntuu olevan vielä niin järkky pitkä aika...

Koirista oli ollut puhe.. Meillä on viisi tai neljä sisällä enkä edes ole ajatellut vauva asiaa - ekan kohdalla tuli toki mietittyä aikoinaan. Meillä on aika selvä laumahierarkia joten ensin minä ja mies, sitten lapset ja sitten koirat. Ongelmia ei ole koskaan ollut. Se on oikeastaan aika suloista kun nyt tuo reilu vuosikas on alkanut paijailemaan ja selvästi kiinnostumaan koirista. Onneksi on lehmänhermoisia koiria!

Takki pitäisi tosiaan hankkia.. Toi h&m:n näytti ihan kivalle! Pitänee käydä kokeilemassa.

Hankintoja ei ole tehty, kaukalo on tokalta tallessa ja vähän vaatettakin, mutta kovasti poikavoittoista.. Mulle on alkanut meinaan hiipimään tyttöolo. Tuplat pitäisi tilata; ne on meillä ehdottomasti baby joggerin city selectit.

Enpä ole tästä raskaudesta päässyt juuri nauttimaan; ensin pahoinvointi, sitten se kuollettava väsymys ja nyt vielä influenssa.. Kyllä tämä on niin naisen parasta aikaa että!

Maha on valtava ja näkyy kyllä kirkolta kotiin ja takaisin mikä on toisaalta ihan hauska. Hiukan odotan lämpimiä ilmoja kun saa painella maximekossa menemään mahan kanssa! :D

Seerumia 17+0 Huisia!
 
Moikka taas pitkästä aikaa!

Oon ollut nyt vähän hiljaisempi kun väsymys on ykskaks alkanut yllättää ihan kovin, eilenkin meinasin nukahtaa kauppaan seisoalteen, kun nojailin lapsen rattaisiin. Muuta kummempaa väsymyksen lisäksi ei ole ollut kuin nuo perhanan liitoskivut jotka hankaloittaa kulkua jo nyt ja tekis mieli vaan itkeä.

Eilen poksahti viikot 18+0 ja alle kahden viikon päästä olis se äitipolille jo, hartaasti toivon sen ultran olevan siinä kun en sinne nt-ultraankaan ollut saanut mitään aikoja(varmaan siks et jos noi erikoislääkärit sit ultraavat joka kerta?).

Labrassa pitäis päästä otattamassa pitkäaikais verensokeri, mutta se saa siirtyä ens viikkoon kun mies lomailee silloin. Niin ja neuvolaan pitäis soittaa ja varailla aikoja, meillä kun on kahdet ajat varattava, et jos ne saisi samaan käyntiin(?) kun tytärkin täyttää ensikuun kuudes KAKSI!

Mun pitäisi alkaa varmaan pohtimaan jo noita vaunujuttuja kans, meiltä löytyy jo ora jovi air 2011 yhdistelmät, mutta kun ne tuplikset on must hankinta just siks kun esikoinen on niin pieni vielä, että joko pistän nää sitten myyntiin tai jäävät varakäyttöön.
Tupliksien ostoa oon miettinyt myös käytettynä, mutta kun asutaan Helsingissä eikä autoa löydy niin julkisilla pitäisi liikkua ja kun ainoat tohon soveltuvat olisi ne mountain buggyt niin eihän noita saa melkein mistään käytettyinä.. Pitää vielä pohtia ja onneksi on aikaakin vielä!

Tähän loppuun eilinen masu
image - Aijaa.com

ekulainen & alien 18+1 ??
 
Fiinaliina ei tuo aamuinen oksentaminen tunnu enää missään :p Ja muuten olo alkaa olemaan ihan kohtuullinen kun syö vaan minimissään parin tunnin välein jotain :)

Meillä on esikoisen vanha kaukalo odottamassa, merkiltään Britax. Muutenkaan ei jouduta isompia hankintoja tekemään kun kaikki on vielä tallessa. Sitteri pitää ostaa, kun sen laitoin jo eteenpäin. Ja ehkä seisomalauta vaunuihin esikoista varten pidemmille matkoille. Esikoinen täyttää siis elokuun lopulla 3-v.

H keiju 18+2
 
Helminni Aijaa, kuulostaapa oudolle. Varmaan voi riippua ihan ihmisestakin tai sitten esim. etelassa on ollut eri kaytanto, kun taalla pohjoisemmassa. Kyselin tyokaverilta ja hanella oli ainakin mies mukana synnytyksessa 22v sitten, joten ainakin taalla Milanossa on ollut tapana jo kauemmin =)

Kevattakeista Tamanhetkisen rahatilanteen takia ei yhtaan huvittaisi ostaa uutta takkia tata kevatta varten. Taalla, kun sita tarvitaan n. kuukauden ajan ja sen jalkeen parjaa jo ilman takkia. Onneksi sain yhdelta kaverilta takin lainaan, niin ehka parjaan silla :D Vanha takki tuskin menee enaa kiinni...

Muista hankinnoista Ma oon varmaan jotenkin outo, kun en ole viela tehnyt mitaan hankintoja...eika edes tee mieli ostaa viela mitaan :D Ja kuitenkin esikoisesta kyse meillakin. Voi kylla johtua siita, etta meilla on niin pieni asunto ja kuitenkin muutto edessa muutaman kuukauden paasta, etta tuntuu jotenkin turhalta ruveta kantamaan tavaraa tahan nykyiseen kamppaan. Onneksi saadaan ainakin rattaat ja turvakaukalo miehen veljelta ja ehka pinnasankykin yms. niin suurempia hankintoja ei tarvitse edes tehda :)

Puccola + Elmetto 19+5
 
Viimeksi muokattu:
Puccola, emmäkään oo hankkinu vielä mitään! Rakenneultran jälkeen pikkuhiljaa… :) Se kaukalo hankitaan kunhan saadaan äitiysavustus.

Tottakai just nyt on tullu sit kauheesti tekstiä kun en millään malta keskittyä lukemiseen :LOL: ! Päivitin kuitenkin, unohtuikohan sieltä jotain…

Maanantaina on meillä se rakenneultra. Mua jännittää jostain syystä aika paljon. Kaikki on menny tässä raskaudessa niin hyvin, enkä oo pelännyt paljon yhtään että joku menis pieleen, joten sehän vasta outoa onkin :D Liikkeitä kun tuntuu ja kaikkee niin hmm. Ehkä siellä kuitenkin on kaikki hyvin :)

Ei vitsi mäkin haluan tuollaisen H&Mn kevättakin! Toi mun omani tosin taitaa riittää tällä hetkellä, vaikkei se kiinni menekään…

Pinsuli ja himpula 20+1 <3
 
Vinkkivitonen muille pahoinvoiville - mun pahoinvoinnin taustalla on ilmeisesti raskausvitamiinit ja nimenomaan niiden sisältämä rauta eli kannattaa oksentelevien kokeilla jättää vitamiinit pois/vaihtaa raudattomaan. Jos rautaa tarvitsee niin nestemäiset on parempi. Itselläni tuossa on ilmeisesti taustalla omasta takaa korkea hemppa = keho hylkii ylimääräisen raudan.

Ihan kiva, että tämäkin selvisi itselle näin 18. viikolla.. Mutta josko mun oksentamiset olisi nyt oksennettu.
 
Seerumia Brunolla käynti jäi kelakorvauksen jälkeen maksamaan 210€, käynti oli mielestäni erittäin positiivinen kokemus. Aluksi Bruno kyseli tietoja jonka jälkeen ultrasi, ensimmäisenä käytiin läpi kaikki elimet ja mittailtiin vauvaa, loppupuolella kertoi sukupuolen. Saatiin kotiin dvd ja noin 25 kuvaa sekä raportti mitoista ja elimistä. Mulla ei ole vielä ollut rakenneultraa, se on ensi viikolla, joten ei ole mitään muuta käyntiä mihin verrata. Mutta mitään kysyttävää tai epäselvyyttä vauvan terveysasioista ei jäänyt tuon käynnin jälkeen. Käynti kesti muutaman minuutin vajaa puoli tuntia. Ja varmaan jos joskus toista odotamme niin suuntaamme uudelleen Brunon luo.

Pidimme aluksi hintaa kalliina, mutta kokemuksen jälkeen hinnalla ei ollut enään mitään merkitystä.
 
Fiinaliina Kiitos vinkistä. Tosin noissa ei taida olla kääntyvät etupyörät? Mulle se on sellainen mitä haluaisin.. Että etupyörät saa liikkuviksi ja lukittua tarpeen mukaan. Mutta täytyy kyllä vielä käydä ihan testailemassa vaunuliikkeessä.

Paljastumista ei tosiaan voinut enää välttää, pomokin sanoi, että enää et voisi peitellä :) Ihanaahan tämä vaan on, että voi nyt puhua asiasta avoimesti. Vaikkakin nuo vatsakivut pelästyttivät todenteolla ja varsinkin nyt, kun niin moni tietää..

Puccola Mekään ei ole vielä hankittu mitään. Ollaan katsottu vähän hintatasoja, että kuinka paljon täytyy varata hankintoihin rahaa. Yritetään nyt säästää vielä, jotta säästöt riittäisi sitten hyvin. Vaunujen hinnat sitten yllättikin ja siksi tuli niitä tutkittua vähän enemmänkin. Niin ja sitten miehen veljen vaimo suositteli vaunuja ja on tarjoamassa kaikkia tarvikkeita, joten siksikin piti vähän alkaa jo tutustumaan. Meilläkin on muutto vielä edessä, josta varmaan johtuu, että hankintoja ei ole tehty vaikka esikoista odotetaan. Ehkä rakenneultran jälkeen jo jotain voisi käydä hiplailemassa :)

Seerumia Itseasiassa, minäkin yhdistin pahan oloni noihin vitamiineihin aiemmin. Jos otan vitamiinin tyhjään vatsaan, niin edelleen tule hetken päästä paha olo. Aamupalan jälkeen ei enää vaikuta. Mietinkin, että pitäisikö koko vitamiini nyt sitten lopettaa.. En yleensä syö kuin d-vitamiinia korkeintaan talvisin. Mietin myös voiko nuo menkkamaiset kivut johtua vitamiinista ja sinkkilisästä, joita syön. Luin jostain, että sinkki auttaa akneen, ja itseasiassa naama on ollut nyt lisää syödessäni vähän siedettävämpi. Tiedä sitten onko syy vai seuraus. Mutta siis nyt olen miettinyt, että pitäisikö pitää kaikista taukoa. Aiemmin en kovin tarkkaan jaksanut googlailla sinkkilisän muita tietoja, mutta nyt kun tässä samalla googlailin niin tällaista löytyi:
"Akuutin yliannostuksen oireita ovat

pahoinvointi
oksentaminen
ruokahaluttomuus
vatsakrampit
ripuli
päänsärky"
Eli huomenna en enää ota sinkkilisää. Tervetuloa pahempi akne.

Muuten, milloin teillä on ollut neuvolalääkäri?
Meillähän on siis ollut nyt 1 neuvola ja 1 ultra sekä 1 perhevalmennuskerta. Lääkäristä en minä tai mieheni muista, että olisi puhuttu ollenkaan. Ensi viikolla on toinen neuvolakäynti, ja silloin olen jo 19+0 viikoilla. Luin Helsingin terveyspalveluiden sivuilta, että lääkäri pitäisi olla 13-16 viikoilla tms.? Ollaan saatu lisäksi se kolmas aika neuvolaan huhtikuulle. Voikohan näistä toinen olla se lääkäriaika? Outoa, onkin vähän tuntunut, että meillä on teihin muihin verrattuna tosi vähän käyntejä missään...

Huh taas paljon tekstiä! Hyvää viikonloppua kaikille masuille ja mammoille :)

Elythia 18 + 2
 
Mulla oli eka neuvola rv10, np-ultra rv13 ja toinen neuvola rv14. Nyt kolmas neuvola (lääkäri) on rv 18.

Jos Elythia vitamiineista (normaalieista raskausajan vitamiineista) ei tule huonoa oloa, niin kyllä mä niiden käyttöä jatkaisin. Paljon niissä on kuitenkin hyödyllisiä vitamiineja ja hivenaineita (esim. foolihappo). Suurimmalla osalla raskaana olevia se Hb kuitenkin on vähän matalahko niin että rautakin on ihan hyväksi. Eri asia sitten jos tosiaan huomaa niiden aiheuttavan voimakasta pahoinvointia, kuten Seerumilla, jolla on Hb:kin valmiiksi korkea.
 
Kaisa-Tuulikki Eli tavallaan meillä on jäänyt yksi neuvola välistä, tai sitten jää tuo lääkäri, kun siitä ei tosiaan ole mitään tietoa. Millään en muista, että itse olisi sitä pitänyt varata. Onpas outoa, pitää ihan kysyä neuvolassa ensi viikolla. Esikoista odotellessa ei oikein osaa itse tietää näitä kaikkia.

Vitamiineista vielä. Tosiaan ei tunnu, että ne enää aiheuttaisi pahoinvointia, mutta itselläkin on Hb ollut aina korkea. Viimeksi oli jotain 130+, eli vähän laskenut niistä "parhaista ajoista", mutta edelleen hyvä. Nythän en sitten tiedäkään, mikä sen taso on, kun ei ole noita tarkastuksia ollut. Ajattelinkin nyt jättää sen sinkin välistä hetkeksi, ehkä ennemmin se kuin ne raskausvitamiinit. Raskausvitamiinissakin on sinkkiä ja yritin kyllä laskea, että ne yhteensä ei ylitä suositusrajaa. Eihän noista tiedä. Ennemmin otan kuitenkin sen aknen, kuin ne kamalat vatsakrampit, jotka häiritsee yöunta ja työntekoa. Niin siis jos se vaan nyt johtuu tuosta sinkistä.
 
Elythia, vatsakivut kuuluu suurilta osin raskauteen, älä huoli :) Mulla on jatkuvasti ilkeetä juilimista, nipistelyjä ja pistelyjä, mutta ne on yleensä normaaleja. Sun kohtu saattaa just ottaa kasvuspurttia. --- Oon täs kitannut sitruunanmehua kun teki niiiin kirpeetä mieli :D Nam.
 
Elythia mullan ihan sama. Kauheen vähän noita käyntejä muihin verrattuna, tosin, meillä vissiin samoilla viikoilla suurin pirtein noi käynnit. Oon miettiny ihan samaa, että milloinkohan se lääkäri oikein on, mutta kun tota aikaa varatessani kysyin, että onko se niin myöhään, niin puhelimessa totes vaan että ihan normaalia. Jaahas.

Puccola on outoa ja oli mun mielestä silloinkin. Mutta toisaalta se mun exän serkkukin oli tosi omituinen.

Pinsulilla on ollu sama himo tänään.. Ostin sitruunasorbettia, kuunteli kirpeetä mieli.
 
  • Tykkää
Reactions: Pinsuli
En mäkään aio jättää vitamiineja kokonaan pois - nyt kokeilen vitaplexin familya jossa ei ole rautaa :) Jos tuokaan ei jeesaa niin sitten vaihdan pelkälle d:lle. Kannattaa vilkaista, nykyään on aika monta ihan tavallista vitamiinia joissa ei ole a:ta, mutta ovat muuten ihan riittäviä raskaana oleville. Ja hintahan on puolet mama-versioista ;)

Millähän perusteella kelakorvauksen saa Brunolta...? Onhan 200€ aika iso raha, mutta toisaalta... Olen aina halunnut käydä Brunolla enkä ole koskaan vielä saanut aikaiseksi. Nyt olisi hyvä tilaisuus kun tällä haavaa viimeistä ipanaa viedään..
 
Tsemppiä ensi viikon rakenneultrakävijöille :heart:
Ja muutenkin kaikille tsempit:)

Outoa nyt kun talvi tulikin hetkeksi takaisin, sitä jo tuntui pihalla niin keväältä muutama päivä sitten ja auringon paiste on niin ihanaa:)
Olot on muuten hyvät, mutta väsy tulee kyllä helposti.
Urheilla ei oikein meinaa jaksaa, vaikka pitäisi, mutta aloitin nyt joogan viime viikolla, jos siitä saisi hyvää oloa ja venytyksiä oikeisiin paikkoihin:)

Mä tunsin toissapäivänä ekan potkun joka tuntui käteenkin ja voi että se oli ihanaa :´)
Mukellusta on tuntunut aiemminkin mutta tuo pieni tumps oli kyllä pysäyttävää:)

luna 17+6
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on ollut nyt jotenkin täyden ja kireän tuntuinen alavatsa eilen ja tänään. Ilmeisesti kohdulla on joku kasvuspurtti, toivottavasti. Esimerkiksi istuminen tuntuu pahalta, pitäis joko maata tai seistä.

Muuten tännekin kuuluu ihan hyvää. Synnytys alkaa jännittämään kokoajan vaan enemmän, pitää varmaan ottaa ihan tehtäväkseen mainita siitä seuraavassa neuvolassa…

Iiiiik huomenna on se rakenneultra. Iip. Jännittääää! Kumpikohan sieltä on tulossa, ja onkohan kaikki kunnossa :)

Pinsuli ja himpula 20+3 <3
 
Täälläkin olo on alkanut käymään vähän kömpelöksi. Polkupyörästä jouduin nostamaan ohjaustankoa kun alavatsassa tuntui pahalta. Muutenkin tuo istuminen tuntuu välillä ikävältä niinkuin pinsuli mainitsikin. Toisaalta seisoskelu aiheuttaa supistuksia joten ei auta kuin makoilla :D. Selkä on myös alkanut vihotteleen aika lailla. Jos vähän pidempää matkaa joutuu kävelemään niin illalla ei meinaa päästä rappuja yläkertaan... Mutta tämä on tuttu vaiva jo viime raskaudesta. Jos jollain on muita vinkkejä kuin tukivyö niin niitä otetaan ilolla vastaan! :)

Liikkeet tuntuvat jo melko hyvin mutta eivät vieläkään tuossa ihan edessä. Eilen olin jo lähes varma että jalka tulee tuolta alakerrasta pihalle kun niin lujaa sinne murjoi. Myös tuolla vatsan sivulla tuntuu välillä potkuja. Kohdun korkein kohta tuntuu muutaman sormen leveyden verran navan alla.

-tiiti 19+4
 
luna_82 ihanaa kun sielläkin alkanut liikkeitä tuntumaan :heart:

Pinsuli tsemppiä huomiseen ultraan! :)

Mulla tuli tänään yhtäkkiä tosi huono olo, kuumia aaltoja ja kylmä hiki puski päälle..Ja sellanen levottomuus..inhottavaa. Kerran pari aiemminkin tullut tässä raskaudessa :( Lisäksi tuntuu, että on ihan pohjaton väsymys...Mistäköhän johtuu, esikoisen kohdalla ei tämmöistä ollut. Mietin, että olisiko hb päässyt laskemaan, se kun on viimeksi mitattu ekassa neuvolassa viikolla 9 :O Pitää ehkä soittaa neuvolaan huomenna jos pääsisin mittauttamaan.
Nyt on liikkeitä onneksi tuntunut paljon paremmin, kun viimeksi valitin niiden vähyyttä :) Missä on se keskiraskauden energisyys ja hyvä olo, tänne kiitos sitä!

H keiju 18+4
 

Yhteistyössä