Elovauvat 2014 <3 *maaliskuussa*

Meillä on kanssa kaks koiraa, joista vanhempi on epävarmempi ja vaikka on tottunu lapsiin, niin ehkä hieman epäröi niiden äkkipikaisia liikkeitä. Nuorempi taas on niin untamo, että jyrää kaiken alleen ja se ehkä hieman jännittää. Miehen tyttö kun on meillä, niin saa olla kattomassa perään, kun toi on niin innokkaasti aina leikkimässä tytön kanssa.

No kaipa se siitä menee, kun se vaavi on kuitenkin 24/7 täällä niiden kanssa.

Helminni ja toukka 16+0 POKS! :)
 
Eilisessa ultrassa kaikki hyvin :) Laakari sai kuulemma jo nyt lahes taydellisen rakenneultran tehtya. Ainoastaan otsa ja huulet jai nakematta, vaikka yritettiin viela alakautta ultraamallakin :D Kaansi paansa aina painvastaseen suuntaan.
Kuun lopussa sitten takaisin viikoilla 21+4 ja ultrataan viela pikaisesti, jotta saataisiin viela noi puuttuvat tiedot.

Puccola & Elmetto 18+4

Jalkovalissa nakyi kuulemma jotain sellaista mita tytoilta ei loydy, eli poikalupaus annettiin meillekin! :heart:
Hassua, kun mulla alkoi olemaan jo enemman tyttoolo :D Alussa olin kylla ihan varma pojasta ja kahtena yona nain untakin poikavauvan syntymasta, mutta kaikki muut oli niin satavarmoja, etta tytto tulee, joten kerkesin jo muuttamaan mieleni....
 
  • Tykkää
Reactions: luna_82
Huomenta! Kävin tänään aamutuimaan neuvolassa kuunteluttamassa sydänäänet, kun ei vieläkään niitä liikkeitä tunnu. Kovin alhaalla tuntui pieni vielä majailevan. Jostain tuolta housunkauluksen alta terkka sai äänet kaiveltua. Mutta hyvä niin :). Sanoi että käteen tunsi jo liikkeet, mutta minä vain en tunne mitään...

Sydänäänistä puheenollen, onko teillä muilla omat sykkeet korkealla? Itse olen parina päivänä mittaillut ja ihan istuessakin huitelee tuolla jossain 100 tuntumassa. Välillä alkaa oikein pelottaan kun tuntuu tuo sydämen läpätys niin kovasti. No, tämä(kin) on kuulemma ihan normaalia.

Minusta on ihan selvästi kuoriutumassa kunnon hysteeri-mamma. Selvästi kun pahoinvointi on vähentynyt, niin löytyy aikaa kaikenlaisien kauhukuvien maalailuun. Mihin tässä vielä ehtiikään :D
 
tiiti85 hyvä, että neuvolassa kaikki hyvin :) Minulla ei sykkeet ole korkealla, mutta varsinkin iltaisin lepäämään mennessä on alkanut tuntua sellaisia inhottavia muljahteluja, tai ihan kun sydän jättäisi lyönnin väliin ja sitten löisi kovemmin sen jälkeen...vaikea selittää. Mutta kai sekin on normaalia tässä tilassa :LOL: Esikoista odottaessa ei kyllä tällaista ollut..

Hkeiju 17+1
 
Neuvola takana. Kaikki oli kunnossa, vaikka ensin verenpaine oli todella matala jotain 99/60, mutta toisella mittauksella saatiin jo 105/62, jonka sitten terveydenhoitaja-harjoittelija hyväksy. Jännä, että nyt ei mitata joka kerta tota hemoglobiinia vaan minullakin se otetaan mittaukseen vasta loppuraskaudessa. Ekassa neuvolassa kun se oli 134. Sikiön sykekin saatiin etsimisen jälkeen otettua, pikkuisen alussa pelästyin, koska sitä ei millään meinattu löytää, mutta syykin sitten selvisi. Tämä pikkuinen on niin vauhdikas, että jonku kerran sitä piti aina uudestaan etsiä ennen kuin saatiin tasainen tulos. Syke pyöri siinä 160 paikkeilla. Esikoinen oli paljon rauhallisempi tapaus. Yllätyin, kun he kokeilivat, että kohtu on jo vähän alle navan, vaikka olen itse kokeillut, että se löytyy jostain alempaa. Se varmaan selittääkin tuon "ylämahan".

Seuraavana neuvola onkin vasta huhtikuun loppupuolella, jossa sitten täytetäänkin ne Kela-paperit. Harmi vain, että silloin on toinen terveydenhoitaja, kun oma on lomalla, mutta onneksi sentään ihminen joka oli ekassa neuvolassa, niin olen hänet sentään kerran jo tavannut. Sitä ennen on rakenneultra, mutta sinnekin on vielä reilu kuukausi. Nyt vain toivon, että sitä ennen alkaisi liikkeet tuntumaan, niin ei tuntuisi niin pitkältä tämä aika.

Meillä oli tänään neuvolassa se voimavarakeskustu, joka kyllä käytiin vaikka mieheni ei päässytkään mukaan. Meidän esikoiselle nousi viime yönä kuume ja miehen piti jäädä hänen kanssa kotiin. Onneksi oltiin juteltu niistä asioista papereita täytellessä, niin osasin joihin asioihin vastata miehen puolesta.

Minulle voisi päivittää 22.4. (N). Kiitos. :)

Peppi1981 16+3
 
Viimeksi muokattu:
Täällä tänään parin tunnin töiden jälkeen oli jo jalat ihan poikki.. loppupäivästä rupes jalkovälin luita kolottaa.. Ihan niinkun olis jo pidemmälläki ja vauvan pää olis siellä valkojen välissä.. Sain kuitenkin töiden jälkeen kasattua itteni ja siivottiin vielä kotonakin. Raivattiin lastenhuone ihan kunnolla ja sen jälkeen vielä imuroin. Nyt oon kuollu. :D

Ei mitään muuta uutta.. paitsi *poks* 15+0!!

mammuttisi ja Heikki
 
Heippa kaikille!

Pinsulille kiitos uudesta pinosta!

Puccola ja luna_82 onnea tosi hienoista ultrakuulumisita! :flower:

Meillä on myös koira, mutta se on aina ollut lasten kanssa tekemisissä. Ei ollu ongelmia esikoisen tullessa kotiin sairaalsta eikä kuopuksenkaan suhteen. Jos lasten leikit kyllästyttää tai haluaa vain olla, menee aina pois itse. Ei välitä, vaikka pienet on käyneet ruokakupin läheisyydessä ruoka-aikaan. Lasten kanssa on osannut kiltisti leikkiä. Uskon kyllä koirien tottuvan ainakin ajan kanssa ja ottavan pienet vauvat omaan laumaan kuuluvaksi.

Napanen... kasvaa. Pieniä liikkeeitä aina silloin tällöin tuntuu, mutta ei vielä säännöllisesti. Sitten kun liikkeitä ei ole tuntunut , alkaa miettiä, onko masuasukilla kaikki hyvin. Doppleria kun ei ole tullut hankittua, ei voi muuta kuin toivoa. Harkkasupisteluja on lähes päivittäin ja liittyy kyllä aina rasitukseen. Esim. koiran kanssa lenkkeillessä tai lasten kanssa riehuessa vatsa kovettuu, mutta kipeitä ei ole. Täytyy siis ottaa rauhallisemmin. Vaikka harmittomia nuo pitäisi olla, mutta enpä halua vielä mitään alakerrassa tapahtuvan. Pahoinvointi jatkuu edelleen, mutta on jo onneksi laantumaan päin. Yrjö lentää joka aamu ja sitten alkaa tankkaaminen. Vaikeinta on vaan löytäää aina se mitä pystyy milloinkin syömään. Monet hajut ja rasvaset ruuat (se haju vasta kauhea onkin) aiheuttaa etovan olon. Terveelliseelä linjalla täytyy siis mennä. Tämän hetken herkkua on porkkanat, joita voisi vedellä kilokaupalla. Maitoituotteita on taas pystynyt vähän kerrallaan lisäämään ruokavalioon. Unta ei tunnu saavan riittävästä. Voisin edelleenkin nukkua kellon ympäri. Mutta kun on nukkunut riittävästi ja hyvin, jaksaa jo jopa tehdä jotain muutakin kuin maata sohvalla. Ehkäpä tässä vielä pääsee nauttimaan raskaudesta.

Voikaa hyvin kaikki mammat ja masuasukit!

Sammi ja Anniina 17+0
 
Tulin pikaisesti päivittämään, ei oo millään ehtinyt käydä täällä pariin päivään! :eek: Ihan pian suuntaan neuvolalääkäriin, ja tuun sitten sen jälkeen kertomaan omia kuulumisia ja muutenkin kommentoimaan :)

Pinsuli ja himpula 19+1 <3
 
Tänä aamuna mie vihdoin keksin tälle pikkuiselle työnimen, kun mietin nt-ultraa ja eilistä neuvolaa. Vilperi, Vili Vilperin mukaan tai sen minkälaisen kuvan tuo nimi antaa, koska oli niin vauhdikas eilenkin, että ei meinannut terveydenhoitaja pysyä mukana. Muutenkin tuli sellainen olo, että tämä voi olla poika, koska käyttäytyy niin erilailla kuin esikoinen. :)

Peppi1981 ja Vilperi 16+4
 
  • Tykkää
Reactions: Pinsuli
No niiin neuvolalääkäristä kotiuduttu. Kaikki arvot olivat jälleen kerran hyviä, jopa hemoglobiini, jonka epäilin romahtaneen kun on niin väsy. No eipä ollut romahtanut :( Mikähän helkkari siinä sitten on? Käskivät vaan ulkoilla ja liikkua, ihan noitten iskias-vaivojenkin takia. Höh. Himpulan :heart:äänet pyöri siellä 130-150 välillä. Alakerrassa oli kaikki kunnossa, valkovuotoa edelleen tosi paljon, mutta se oli normaalia. Kohdunsuu oli myös hyvin napakka. Ja pissa oli ok.

Ai niin pistettiinhän mut verikokeisiin. Varasin just 19.3. ajan, kun pitää kattoo kilpirauhasarvot ja kokonaisverenkuva. Sinänsä ihan kiva käydä kattoo, että kilpirauhasarvot ynnä muut on kunnossa, niin voidaan sulkea ne pois, tai hoitaa jos niikseen käy :)

Mulla on sitten RU 17.3., eli kyllä sitä vähän päälle viikon saa odottaa ;) Jännittää kyllä hirveästi onko toisella kaikki kunnossa... Päällisin puolin kaikki on niin hyvin, että mun kyyninen mieleni ei voi uskoa että kaikki olis oikeasti niin hyvin. Ja seuraava neuvola 7.4. eli nähtävästi Tampereella on ihan hyvään tahtiin uudelleensynnyttäjälläkin :)

Fiinaliina kylllä toi mun esikko ihan poika on ;) Mulla oli siitä alusta asti niiin vahva poikaolo, etten voinu edes kuvitella hänen olevan mitään muuta. Ja poikahan sieltä tosiaan tuli. Nyt mun tyttöolo ei ole läheskään niin vahva, aina välillä ajattelen, että kyllä se varmaan poikakin vois olla. En yhtään tiedä :D

Mites te muut väsymyksestä kärsivät, ulkoiletteko? Liikutteko, juotteko tarpeeksi vettä? Mulla noi kaikki on ihan minimissä, niin mietin voisko mun uupumus johtua noista...
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos vastuksistanne, eli ei ihan mahdottoman kauaa enää kun täytyis siitä mammalomasta sit ilmottaa. Tietty työnantaja tietää jo että lomalle oon jäämässä. Mutta ei vielä ''virallisesti''.

Mites muuten opiskelevat äidit!!!! Kun opiskeluista ei kauheasti voi mammalomailla (minä ainakaan), niin saako opiskelija kuitenkin sitä äitiysrahaa? Vai vaikuttaako opiskelu rahaan jotenkin?

Täälläpäs on paljon ihmisillä koiria! Kivaa! Mä uskon, että tosta meidän ''esikoisesta'' ja vauvasta tulee kyllä ylimmät ystävykset. Kun ei oo sisarusta niin on kiva kun on tommonen koira jonka kanssa voi sit touhailla yhdessä :)
Hyvissä ajoin vaan täytyy ruveta tyhjien vaunujen kanssa lenkkeilemään, että koira oppii kulkemaan vaunujen rinnalla oikein:)

Väsymyksestä
Mulla oli ihan megalomaaninen väsymys/huimas jne. ollut jo pidemmän aikaa, mutta nyt kun oon sitä rautaa viikon verran syöny niin viimeset 3 päivää olleet, todella hyviä ja energisiä!! Töihinkin jaksanut pyöräillä, eikä mitään väsymyksen tunnetta tullut koko päivänä - aivan ihana tunne näiden kuukausien jälkeen. Mulla on HB vielä normaaleissa lukemissa, mutta laskenut hippasen siitä ekasta mittauskerrasta, joten hoitaja sanoi, että suunta on laskeva, eli kannattaa jo aloittaa. Lisäksi se sanoi, että sormenpää voi helposti näyttää vähän väärää tulosta, ja määräskin mut sit myöhemmin ihan labraan mittaamaan sen HB:n että saadaan tarkka tulos.

Puccola, oih. Vai että toinenkin poikalupaus heti putkeensa. Tarkottaaks tää nyt, että ei kahta ilman kolmatta, että meilläkin olis poika, kun seuraavana ollaan ''ultrausjonossa''. Mutta pääasia, että siellä poitsulla kaikki hyvin ja raskaus etenee mallikkaasti :)

Tiiti, hyvä, että kaikki oli kunnossa =) kyl sie kohta ne liikkeet tunnet. Mullakin oli normaalia korkeampi syke, mutta en oo tiedostanu sitä itse (sydän siellä pumppaa kovasti verta vauvalle asti ;)). Mulla on yleensä tosi herkästi muuten kaikki rytmihäiriön tyyppisiä tykytyksiä, mutta tää raskausaika ei oo ainakaan vielä mulle niitä teettänyt.

Peppi, ihania neuvolakuulumisia! Vai että Vilperi :)
 
Onnitteluja ultrakuulumisista, täällä olisi ensi viikolla aika ultraan :). Meillä on kaksi koiraa joista molemmat ottavat vierailevat lapset ja vauvat aina todella hienosti. Osaavat hakeutua pois, kun eivät jaksa olla hellittävinä enään. Mutta on se silti eri tilanne kun vauva muuttaa taloon, uskon kylläkin että koirat vaistoavat osittain jo muutoksen.

Pinsuli Itse lenkkeilen joka päivä tunnin tai kaksi, ja jotenkin tuntuu että virtaa olisi vaikka muille jakaa. Iltaisin saattaa puuhakkaan päivän jälkeen väsyttää vähäisen, mutta pitkän flunssan jälkeen kunnon ulkoilu on tuonut helpotusta väsymykseen.

Yritän tankata vettä päivisin ja iltaa vasten sitten vähentää, niin ei tarttisi yöllä juosta niin montaa kertaa vessassa :).
 
Mulla oli tänään oma virallinen vaakapäivä ja tulos kk takaiseen oli +300g. Joulukuun alusta kiloja on tullut tasan 2,5kg, joista joulukiloja on 2,1kg. Maanantaina on neuvola ja jännittää, et mitä se vaaka sanoo työpäivän päätteeksi! Kotona on kuitenkin käytävä syömässä ennen neuvolaa.. En usko että se kuitenkaan kahta kiloa enemmän kun viimeksi näyttää (niinkun edellisissä raskauksissa ekan ja tokan neuvolan välillä)!

Jaahas. 14,5h yöunien ja "aamu"puuron jälkeen pitäis olla virtaa tehdä koulutehtäviä, mut inspis puuttuu. No tuskin se löytyykään, jos ei edes yritä!

mammuttisi ja Heikki 15+2
 
Heissan everybody!

Hyvää viikonloppua. Itse olen aika hyvin jämähtänyt tonne fb:n puolelle kun se on niin paljon helpompi ja kun siellä tulee nyt käymässä päivittäin. :ashamed: lisäksi oma kone lakkoilee ja käytän miehen konetta silloin ku se ei käytä. :saint:

Mulla olis vähän aikataulu muutoksia : eli rakenne siirty 4.4. ja neuvolalääkäri 26.3.


Maha on pullahtanut kahdessa kuukaudessa esiin. Oon ollut viimiset 5 viikkoa työssäoppimassa ja silloin ei ollut mahaa lainkaan. Koulussa ei vielä tiedetä eli mä oon niin busted ku meen takasin. :LOL: tänäänkin ku oltiin kummipojan synttäreillä ni eräs huomasi ja oli ihan varma että oon raskaana. Sen veli oli sille vaan todennut et me ollaan vaan vähän rasvaisia ruokia syöty vimme aikoina. :rolleyes:

Mulle on tullut ihan älytön himo pepperoneihin. Suoraan purkista naamaan vaan. :LOL: ja valmiiksi viipaloituja lusikalla. :LOL:

Ihanaa naistenpäivää kaikille! :heart:

Daisy ja Spora 17+0
 
Huh, onneks täällä ollaan oltu taas vähemmän aktiivisia, kun oon ollut taaaaaas reissun päällä :D Eli päivitän noi Daisy D.n tiedot tänään myöhemmin kunhan menen kotiin koneelle. Täällä on liikkeet tuntuneet nyt pari päivää vaimeempina, oliskohan Himpula kääntynyt jotenkin eripäin, ehkä selkä vasten mun vatsaa? Liikkeitä tuntuu kumminkin joka päivä. Tänään porskutellaan viikoilla 19+3, ja kyllä tuo masukin siltä näyttää :D
 
Täällä taas, juuri saanut luettua teidän kuulumiset, kun viikko on mennyt matkalla. Matka meni hyvin ja huomenna alkaisi taas arki, höh.

Olette puhuneet lemmikkien suhtautumisesta uuteen tulokkaaseen. Meillä on kissa ja uskon kaiken menevän hyvin. Ollaan tosin harkittu toista kissaa seuraksi nykyiselle, kun edellinen jouduttiin lopettamaan viime vuonna. Sitä vähän mietin, että uskaltaako nyt vielä ottaa toisen kissan, ehkä kuitenkin näin päin olisi parempi.

Oma vointi on ollut hyvä. Ei ole ollut kovaa väsymystä tai mitään ihmeellistä. Matkalla käveltiin paljon ja sen vuoksi varmasti oli alavatsassa melko kovia kipuja lomalla. Ja varmaan oli myös kohdun kasvukipuja. Nyt ovat parempaan päin, kun on voinut ottaa rauhallisemmin kotona. Vielä ei tunnu tuo vatsa lainkaan kasvaneen, ehkä ihan ihan vähän, mutta ei merkittävästi. Muutenkin minulla on vähän ylimääräistä ollut vatsalla, joten sinne se vauvakin hukkuu varmasti. Liikkeitäkään en vielä tunne.. Odottavan aika alkaa käymään pitkäksi. Varsinkin, kun neuvolakin on vasta parin viikon päästä. Tuntuu, että te muut käytte useammin tutkimuksissa ja neuvolassa. Meillä takana vasta yksi neuvola ja ultra.. Epäuskoista tämä siis edelleen on osaltani. Vaikka kyllä vähän enemmän on tullut uskoa, kun on kerrottu jo muille ja he intoilevat :)

Mitään ruoka himojakaan ei ole vielä tullut, niitä odotellessa :D

Ihana keväinen viikonloppu takana ja keväisempi arki edessä, kohta on jo lämpimämpi ja kesä alkaa kolkuttelemaan :)

Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

Elythia 17+4
 
Hiphei!! Kyllä täälläkin vielä mukana keikutaan, vaikka taustalla paremminkin.
Liikkeistä ollut juttua ja meikäläinen on yksi niistä joilla liikkeitä ei tunnu vaikka miten päin olisi. Kolmas raskaus kun on kyseessä niin tiedän kyllä miltä pitäis tuntua. Mutta ei niin ei, ja sekös ottaa kupoliin. :) Onhan se selvä että raskaus on heti todellisempaa kun tuntee jotain elämää vatsassa! Emme ole edelleenkään kertoneet kenellekään raskaudesta, mutta eipä ole vatsakaan juuri tullut esiin. Mä olen sellanen etten halua kailottaa asiaa kenellekään. En salaile asiaa, mutta ei ole tarvetta puhuakaan asiasta esim töissä.
Päivittäinen lenkkeily kyllä virkistää kummasti mieltä varsinkin kun alkaa ympäristö kuivumaan eikä koirakaan ole aina kokonaan kurassa. Tänään piti ottaa oikein pieni hölkkäpätkä lenkillä kun oli niin keväinen keli. Rauhallisemmin olen koittanut ottaa jo parisen

Käyn muuten aina välillä tuolla maaliskuisten pinossa seuraamassa miten kaikki odottaa suppareita ja kaivaa lähtökuoppia kiivaasti :) 20 viikkoa ja mekin ollaan samassa jamassa ;)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Suklaarusina 18+2
 
Viimeksi muokattu:
Daisy D. Kiva kuitenkin, että fb:n puoleltakin tänne tuutte välillä kuulumisianne kertomaan. Paljonkos teitä siellä ryhmässä nyt sit kaiken kaikkiaan on?

Maha, täällä maha kasvaa hitaaaaasti, mutta toivottavasti varmasti. Kuvaa voisin laittaa tässä viikonmittaan siihen alkupinoon , kun kohta sitä ollaankin jo raskauden loppupuolella :D Hassua!!
Mutta kaikki ketä oon nähnyt ja sanonut, että raskaana tässä ollaan, niin on tullut hyvin hyvin epäuskoisia katseita ja kysymyksiä, että miten voi olla mahdollista :D Eihän se masu vielä tässä vaiheessa kauheesti niiden vaatteiden alta erotu :)

Elythia, sulla onkin ollut ihanan ''helppo'' raskaus noin fyysisesti. =)

Suklaarusina, mäkin tykkään käydä lukemassa välillä noita loppupään pinkkoja kun ne siellä jännäilee lähtöään :)

Muuten, vielä ehkä turhan aikaista, mutta jos teillä, keillä on jo lapsia on mielessä jotain ehdottomia vauvatarvikkeiden turhakkeita tai must juttuja jotka ovat helpottaneet teidän arkeanne vauvan kanssa, niin kertokaa ihmeessä. Mä olen ihan ulalla täällä, että mitä kaikkea sitä kannattaisi - ja toisaalta ei kannattaisi hankkia.

Oma napa
Huomenna on rakenneultra ja aika vaan mateleeeeeee!!! Huoh, ei millään sitten jaksaisi odottaa...
 
Neuvolassa käyty! Kaikki oli vallan mainiosti: verenpaineet oli taas laskenut entisestään ja hb oli noussut viime kerrasta ilman rautalisiä. Ja mikä parasta, paino oli vain 100g enemmän kuin viimeksi. Tässä lukuja, suluissa viime kertaiset:

Paino 68,5 (68,6)
Rr 108/59 (126/79)
Hb 131 (123)

Kohdunpohjan korkeus mitataan sit seuraavan kerran vasta, tänään vaan kokeili päältä, et on kohtu kasvanut normaalisti. Vauvan syke oli 145-148 ja terkka kehui, että tosi vahva ja tasainen syke on. :heart: seuraava neuvola 5.5. eli rv 23+4. Silloin käydään sit kelahommelit läpi..

Mulla on tuolta jalkovälistä ruennu vissiin luut jo löystymään tai jtn semmoista ainakin kivuista päätellen.. kävellessä sattuu ja tänään töiden jälkeen automatka kotiin oli tuskaa kun istuminenkin sattui. :/ toivotaan ettei oo tullut jäädäkseen tää vaiva...

mammuttisi ja Heikki 15+4
 
Fiinaliina, yllättävän helppoa on kyllä ollut. Pientä etovaa oloa muutamana viikkona ja muuten ei mitään järisyttävää, onni näin! :)

Tämä vatsakipu jatkuu taas. Liittyyköhän töihin paluuseen tänään.. Aika kovia kipuja on päivän aikana tullut alavatsalle. Neuvolaan vielä viikko, pitää tarkkailla tilannetta. Salille en nyt uskaltaudu, harmi kyllä.

Tuosta mahan kasvusta, ehkä se vähän on kasvanut, kun kuulemma olen töissä muutamalle paljastunut :D täytyy huomenna heille ihan kertoa, jos eivät kysy suoraan. Ja tänään päällä oli hame, joka viikko sitten vielä mahtui hyvin, tänään painoi sen verran vatsaa, että taisi jäädä viimeiseksi käyttökerraksi. Sitä ei vaan itse näe niin millään, että kasvua on tosiaan tapahtunut :)

Tällaista tänään..

Elythia 17+5
 
Tsemppiä ultraan Fiinaliina! :)

Onpa täällä tosiaan hiljaista, eikö kellekään kuulu oikein mitään? Ehkä sit kun noi rakenneultrat kunnolla alkaa...!

Mä näin viime yönä unta, etten ollut päivittänyt tyyliin kahteen päivään täällä ja sit te rupesitte hirveesti laittaa kommenttia et Pinsuli alappa nyt päivittää nuo tiedot, ei voi olla niin vaikeeta :D Haha! Olin siinä unessa ihan stressaantunut kun olitte niin hermona.

Nuo iskias -kivut. Voi kauhian kauhia, ne vaivaa kokoajan! Kaikki liikkuminen on aivan käsittämättömän vaikeeta, mutta neuvolassa käskettiin vaan nimenomaan liikkua. Kai se on pakko sitten :D Eilen käytiin tunnin vaunuttelulenkki, ja se teki kyllä niin hyvää mielelle ja väsymykselle ja kaikelle. Jes. Tänäänkin pitäis jaksaa ja enköhän jaksakin, kun toi keli on niiiiin ihana ja keväinen <3

Jahas, kai se on puettava esikoinen ja lähdettävä kauppaan. Ihanaa tiistaita! :)

Pinsuli ja himpula 19+5 <3
 
Voi ei Pinsuli on nähnyt ihan painajaisia päivittämisestä :D Älä huoli, ei me aleta kiukkuseksi, vaikka et heti kaikkea päivitäkään. Kiitos vaan, kun olet jaksanut sitä tehdä alusta saakka! :)

Kerrohan Fiinaliina pian miten rakenneultra meni! :)

Itsellänihän oli se varhaistettu rakenneultra viime perjantaina ja siellä todettiin edelleen poikkeama Plexuksissa ja nyt myös kysta. Kysta oli pieni, eikä sinänsä yksittäisenä löydöksenä kerro mitään, mutta koska meillä oli myös tuo epäsymmetria plexuksissa niin meille tarjottiin lapsivesipunktiota. Ja siellä olimme tänä aamuna! Jännitti! Mutta toimenpide meni hyvin ja koko ajan sain ruudulta seurata mitä tapahtuu. Hurjaahan se oli kun näki neulan työntyvän kohtuun! Ja nyt tietysti jännittää myös se, että punktio lisää keskenmenoriskiä! Onneksi oli todella kokenut tekijä ja kaikki meni niin hyvin kuin voi mennä, joten toivottavasti kyytiläinen pysyy kyydissä. Menimme punktioon, koska tuo poikkeama ei ole kovin yleinen (moni lääkäri sanonut ettei ole ikinä nähnyt vastaavaa) ja siitä ei oikein tiedetä onko riski johonkin vai normaalivariaatio. Tämän päiväinen lääkäri (joka siis juuri tämä aivorakenteisiin perehtynyt lääkäri) oli todella kannustava ja sanoi olevansa todella luottavainen sen suhteen, että on vaan normaalia vaihtelua :) Punktion jälkeen lääkäri vielä ultrasi kunnolla ja tarkisti erityisesti päänrakenteet. Kaikki näytti niin hyvältä kun voi näyttää! Hän näytti meille myös 4D kuvaa sikiöstä!:heart: Yleensä täällä ei kuulu 4D ultra kunnalliselle puolelle. Hän käytti myös aikaa siihen, että saatiin aivan ihania 4D kuvia Kirpusta itsellemme!:heart: Nyt vaan toivotaan, että matkalainen pysyy mukana ja kaikki olisi kromosomeissa kunnossa! Varsinainen rakenneuä on alkuperäisen suunnitelman mukaan 4.4. ja silloin onneksi tämä sama lääkäri tekee sen.

Tsemppiä kaikille ultriin ja toivottavasti saadaan tänne paljon ihania ultrakuulumisia!:)

Mabirris ja Kirppu 16+6
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä