Elovauvat 2014 <3 *helmikuussa*

Moikka!

Uskaltaudun minäkin vihdoin kirjoittamaan. Eka neuvola takana muutama viikko sitten ja np-ultra on tulevana keskiviikkona. Laskettu aika on 26.8. Tällaisilla tiedoilla voisi lisätä listaan: Manssu / ikä 32 v. (synttärit tosin parin viikon päästä) / 3. lapsi / TAYS. En ehtinyt lukea kuin muutaman viimeisimmän kommentin täältä. Paljon olette kirjoitelleet jo. Mulla on kahden ensimmäisen lapsen välillä ollut muutama keskenmeno ja sen takia olen ollut aika varovainen, enkä ole tännekään halunnut kirjoitella aikaisemmin. Nyt mennään varovaisen toiveikkaina np-ultraan alkavalla viikolla. Pahoinvointia on ollut kyllä tässäkin raskaudessa, vaikkakaan ei ihan niin paljon kuin kahdessa ensimmäisessä. Ja maha jo nyt niin turvoksissa, että raskautta ei voi oikeastaan olla huomaamatta, kun yleensä olen aika litteävatsainen. Nyt kolmannella kerralla maha pullahti muutenkin esiin ihan ennätysaikaisin tietysti, kun paikat on löysinä jo valmiiksi :) Oireita siis kyllä on vaikka muille jakaa, joten sen puolesta ei mitään huolta. Mutta nyt siis odottelen malttamattomana keskiviikkoa. Jos hyvin käy ja kirjoittelu täällä jatkuu, on mukava saada vertaistukea ja samassa kaupngissa asuvista mahdollisesti muutenkin seuraa. Aiemmilla kierroksilla löysin Helistimen foorumin kautta jo odotusaikana äitikavereita, joissta osan kanssa pidetään edelleen yhteyttä.

T. Manssu
 
  • Tykkää
Reactions: Fiinaliina
Pinsuli, tiedän tuon tunteen... Mielikuvitus lähtee laukkaamaan ja pakko saada jollekulle jakaa jännitys. Muistutan itseäni monesti päivässä lohduttamalla seuraavanlaisella ajatuksella: isommissa käsissä tässä ollaan. Kaikki pelot eivät nyt vain voi langeta yhtäkkiä totena meille... :) sen kun aina muistaisi..
 
  • Tykkää
Reactions: Pinsuli
Sipuri niin totta, kiitos noista sanoista. Helpottaa kun muistaa ne :)

Tervetuloa maggy ja Manssu! :flower: Päivittelen teidät listalle tuossa tänään vielä. Manssu mäkin oon TAYSilainen (meitä onkin itseasiassa eniten jos tsekkaat tuolta ekasta viestistä... ;)). Ja mää oon ainakin ihan valmis treffaamaan livenäkin jossain vaiheessa, kun ei mammakavereita voi koskaan olla liikaa :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mussukka82
Tirriäiselle myötäelon ajatuksia...

Kiitos teille, jotka pidätte tätä palstaa yllä läsnäolollanne. Etteivät kaikki keskustelut ole Facebookin puolella.

Millä viikoilla olette menossa ensimmäiseen valmennukseen? Meillä niitä järjestetään ymmärtääkseni kaksi.
 
ilmoittaudunpa minäkin mukaan tähän ketjuun, kun olen tätä lueskellutkin pari viikkoa sivusta. :) Itselläni nyt rv 13+1 meneillään ja yllätysraskaus on kyseessä joten ajatukset on vaihdellut tässä alkuraskauden aikana laidasta laitaan, mutta nyt vihdoin alkaa olla pää sen verran kasassa että alamme sekä minä että lapsen isä olla varsin innostuneita tulevasta pienokaisesta.. :)

Kyseessä on siis ensimmäinen lapsi, ikää minulla 26v ja synnytyspaikka K-SKS.
13.2. torstaina (muutama päivä enää!) olisi np-ultra jota jo hieman jännityksellä odotan.. mahdollisesti tämän jälkeen kerrotaan sitten miehen kanssa molempien vanhemmille. Suhtautumista on todella vaikea ennustaa, koska olemme seurustelleet vasta viime kesästä asti. :x tähän mennessä ole itse kertonut parille läheisimmälle ystävälle ja mies yhdelle. Ehkä tästä pikkuhiljaa uskaltautuu sitten kertomaan muillekin. :)

Olisi kyllä mukava tutustua muihin Jyväskyläläisiin odottajiin, itselläni kun ei kaveripiirissä ole juurikaan äitejä/odottavia :(
 
Tervetuloa Milla87! :flower: Sinut on päivitetty listoille, mut kertoisitko vielä lasketun ajan niin saan sut tuosta "laskettu aika ei vielä tiedossa" -listasta pois :)

Voimia Tirriäinen, ja paljon vauvapölyä siihen suuntaan jos yritätte uudelleen <3

Sipuri, meillä oli esikoisen odotusaikana koko syyskuun 2012 ajan joka maanantai pari tuntia perhevalmennusta :D Koska siitä on niin vähän aikaa, niin emme varmaankaan käy tällä kertaa. Synnytysvalmennukseen saatan Tampereella mennä, koska siellä saattaa olla jopa erikseen tarjolla sitä. Täällä kun on vaan toi perhevalmennus.

Tänään pitäis jaksaa taas jumpata...Höh :D Kävelylle ei huvita ei sitten yhtään mennä, kun kauhee tuommonen synkkä loskakeli, hyi.

Mutta nyt aamupalalle ja kaffin keittoon :p Hyvää maanantaita!

Pinsuli ja himpula 15+4 <3
 
Voimia kaikille surun kohdanneille! Itsekin km:n kokeneena voin vain kuvitella miltä teistä tuntuu.

Mukavaa että uusia uskaltautuu mukaan jutteleen:)mutta missäs kaikki KAKSissa synnyttävät ovat?!

Kunpa pienen liikkeet alkaisi pian tuntua,meillä ei oo minkään näköistä laitetta jolla voisi itse vauvan sydämensykkeitä kuunnella..sitä vaan miettii kuinka siellä masussa jaksetaan.

On tää raskausaika"hassua" kun niin pienistä jutuista saa niin ison murheen(ainakin mulla näin). Mutta kai se on hyväkin merkki,(ettei suhtaudu hällä väliä) kai se kertoo siitä että pieneen on jo kovin kiintynyt:)

pikku-uikku ja kyytiläinen 13+0
 
Viimeksi muokattu:
Kurjaa kuulla suru-uutisia, se voisi sattua kenelle meistä vain... Jaksamista toimenpiteisiin ja onnea ja tsemppiä uuteen yritykseen. <3

Meillä oli ultrassa kaikki kunnossa, siellä pikkuinen pyöri ja puuhaili ja hienot 4D-kuvat saatiin :)

Pinsuli, tuo on suuri totuus! Erityisesti ensimmäisen kanssa on hyvä keksiä paljon puuhaa odotusajalle, ettei aika käy pitkäksi. Olin vielä esikoisen laskettuna aikana töissä 80 km päässä kotoa, tein päiviä sisään kiireaikana kun ei ollut vielä mitään tuntemuksia tai kipuja ja tykkäsin siitä työstä niin paljon :)

Jano on ollut ihan tolkuton, mutta vessakäynnit harvassa, vaikka oon kyllä koittanu juoda ahkerasti :(

Mun vointi on ollut tosi hyvä, samanlainen kuin ekankin kanssa, ja pahoinvointi vähäistä. Pistää miettimään mahtaako tulla toinen poika... Kolmatta meille ei varmaankaan tule, ellei sitten paljon myöhemmin, joten haave tytöstä on olemassa... Varsinkin kun serkkupoikia on jo kuusi eikä tyttöjä yhtäkään :)

Mäkki 12+4
 
Pinsuli, kiitos! Laskettu aika on 17.8. Unohtui ihan se tuossa mainita :)

Mieliala on kyllä tosi herkillä ollut koko raskauden ajan, saman päivän aikana voi tunteet heitellä aivan laidasta laitaan... mieskin on ollut välillä ihmeissään mun kanssa :ashamed: mutta ehkä se tästä tasoittuu (tai sitten ei...)

Perhevalmennusryhmä alkaisi täällä huhtikuun alusta. Onhan se varmasti hyödyllinen, varsinkin kun eka lapsi kyseessä. Muistaakseni viitisen käyntiä olisi siellä. Harmi vaan ettei mies ole kovin innostunut sinne menemään, mutta eiköhän sinne yksinkin voi mennä.. vähän orpo olo saattaa kyllä tulla jos kaikki muut ovat pariskuntina siellä. :(

Milloin te muut olette ajatelleet töissä kertoa (vai oletteko jo kertoneet?) tästä saattaa olla jo tässä ketjussa juteltu, mutta se on sitten jäänyt multa huomaamatta... :) Itse ajattelin jo tässä lähiaikoina kertoa, kun työnikin on melko fyysinen ja en tiedä kuinka kauan jaksan täysipainoisesti niitä hommia sitten tehdä.
 
Milla87 Tää on jo kolmas ketju tätä "Elovauvat" -keskustelua, (joulu- ja tammikuukin on jo käyty!), joten kyllä täällä on aika monesta asiasta ehditty keskustelemaan ;) Mutta eihän se ikinä ole pahasta vähän kerrata! Mää olen hoitovapaalla, niin ei oo tarvinnut kenellekään viralliselle taholle kertoa. Muuten opiskelen, niin siellä kävin kyllä opolle sanomassa, etten palaakaan kouluun ihan pariin vuoteen.
 
Piti tulla poksumaan! Tänään rv 14+0! :heart: Tai no, minähän en edelleenkään ymmärrä mistä se täti siellä np-ultrassa keksi, että silloin 13+2 kooltaan ollut sikiö vastaisi laskettua aikaa 12.8. Kaikkien laskureiden mukaan katsottuna se olisi 11.8. Mutta, koska koko vastasi sitä 13+2 niin tänään on tosiaan 14+0! Olipa se laskettu päivä mikä tahansa. :D

Tirriäiselle pahoittelut keskenmenosta ja voimia surun keskelle! :hug:

Onnittelut hyviä uutisia ultrassa saaneille! :)

Käsittämättömän nopeesti menee kyllä tämä aika! Helmikuu jo kohta puolessa välissä ja kun on niin lyhyt kuukausi kyseessä niin pian vaihtuukin jo maaliskuu. Huikeeta! Ylihuomenna olisi siis mulla seuraava äitiyspolilla käynti. Taitavat antaa sitten ru-ajankin. Apua, sitä mä jännitän ihan hirveesti! Kunpa pikkuinen olisi kaikin puolin terve. :heart: Sydänäänten kuuntelu kyllä edelleen helpottaa tätä pelkoa, oon nimittäin päivittäin tarkistanut sillä elonmerkit. Mutta..luulenpa tunteneeni muutaman kerran jo pientä liikehdintääkin masussa. :) Sellaista hipelöintiä, etenkin istuessa paikallaan. Ja oiskohan 3 kertaa tuntunut äkkinäisissä liikkeissä semmoinen pistävä, melkein kuin sähköiskulta tuntuva "tökkäys"..mietin olisko voinut olla kovempi potku. :D Ihanaa tuntea kaikkea ihmeellistä, esikoisen odotuksesta kuitenkin mulla se yli 5 vuotta jo aikaa niin en oikein muista kaikkia raskauden aikaisia juttuja. :)

Voikaahan hyvin mammat! Hyvää alkanutta viikkoa! :)

MiNalo ja natiainen rv 14+0 :heart:
 
Kaikki ultrassa hyvin! :rolleyes: Siellä se Spora lepäsi käsi poskella Buddha-asennossa ja kun vähän tönittiin niin teki kuperkeikan. =) Vastasi 2 päivää isompaa mutta ei lähdetty vaihtamaan laskettua aikaa ( eli se siitä mulkeroultraajan pienuudesta). Olisin voinut vaikka kuinka ja kauan tuijottaa sitä ruutua. :heart:U ltraaja totesi että eipä ole vielä masu paljoa kasvanut, sanoin takasin että ei se illalla siltä tunnu :LOL: ihan tajutona turvotusta iltasin.. onnellinen ja yhtä hymyä! :heart: Ja mikä parasta, saan olla loppupäivän olla tytön kanssa kotona. :heart:

Ihanaa viikonalkua!

Daisy ja Spora 13+2
 
Tervetuloa kaikille uusille! Tämä ketjuhan on paisunut aivan valtavasti :) Vaikka toisin epäilin, olen kuitenkin jumiutunut tuonne FB:n puolelle aika tiukasti :/

Kurja kuulla, että vieläkin on tullut keskenmenoja :'( Itse varmistelen pikkuisen olemassaoloa suunnilleen kahdesti viikossa dopplerilla <3 Tosi jännä etten ole sitä aiemmissa raskauksissa kaivannut, silloin on ollut jotenkin paljon varmempi olo että kaikki sujuu hyvin. Nyt olen kiitollinen aina kun kuulen sykkeen, vaikkei mitään syytä huoleen olisi ollutkaan...

Päivitystä: Sokerirasitus 12.2. ja seuraava neuvola 6.3.

Lueskelin juttujanne nopeasti läpi, ja osa on jo päässyt energisen keskiraskauden puolelle. Toiset taas kärsivät edelleen pahoinvoinnista, kurjaa!

(.) Itsellä on edelleen nuutunut olo ja jo tosi möhkö olo. Vatsa tuntuu painavan ja hölskyvän, mikä on tosi inhottavaa esim. kävelylenkillä. Odottelen postista saapuvaksi tukivyötä, jos se auttaisi asiaan. Pahoin pelkään että tämä olotila johtuu sokereista ja siksi aikaistinkin rasituksen jo tälle viikolla (olin varannut sen 18.2. alunperin). No tuolloin keskiviikkona on jo tasan 15 viikot, joten sen puoleen on jo aikakin mennä. Jos ehtisi vielä sielä polille ennen talvilomareissua viikolla 9.

Vessailusta: Vessaan pitää mennä kerran yössä. Onneksi jatkuva pissahätä alkaa jo vähän helpottaa, ainakin satunnaisesti (tai sitten olen vaan noina päivinä juonut vähemmän...) Saa kyllä olla tarkkana, että käy aina veskissä ennen kotoa tai työpaikalta lähtemistä, mutten saa kärsiä loppumatkasta :/ Vatsaa turvottaa edelleen kamalasti, varmaan johtuu ainakin osaksi ruokavaliosta, kun yritän syödä terveellisesti ja ruisleipä nyt vaan turvottaa :( Nytkin tosi pinkeä olo vatsassa, ei millään jaksais töissä istua. Alkaa todellakin tuntua siltä, etten pysty töissä olemaan äitiysloman alkuun saakka!

Mussukka82 ja pikkumussukka 14+5
 
Viimeksi muokattu:
Minäkin voisin tänne jo ilmoittautua, jos vielä mukaan mahtuu:) Täällä menossa rv 13+1, tätä aiemmin en ole vain uskaltanut tänne tulla kirjoittelemaan, kun jostain syystä olo ollut tämän raskauden kanssa jotenkin epätodellinen. Meille tulossa siis toinen lapsi, ensimmäinen syntynyt syyskuussa 2012. Viime viikolla oli np-ultra ja siellä näytti kaikki olevan kunnossa, sikiö vastasi silloin rv 12+6 (olin tuolloin rv 12+2) . Käytiin kyllä jo joulun jälkeen rv 7+5 ultrassa ja onneksemme siellä näkyi silloin sykkivä pieni sydän:) Silti sen jälkeen oli kuitenkin vielä epätodelliset fiilikset, tätä lasta kun ehdittiin toivoa kauemmin kuin ensimmäistä ja sitten kun tapahtuikin yllättävän helposti raskautuminen (mihin en kyllä uskonut ollenkaan, kun varauduin pitkään yrittämiseen), ja on varmaan jokseenkin luonnollista että tunteet on jonkin aikaa epätodelliset kaikesta huolimatta. Sitten kun kuulin juuri ennen np-ultraa sydänäänet neuvolassa olo muuttui todellisemmaksi:) Minun kohdalle voi rustata seuraavat tiedot: ikä nyt 28 (täytän 23.2 29, eli sen voi sinne vaikka jo laittaakin;)), 2. lapsi, synnytyspaikka K-PKS. Ja laskettuaika olisi 17.8.

Laara ja pikkusintti 13+1
 
Heippa!

En minäkään ole faceen jumittunut, muutaman kommentin sinne ehtinyt kirjoittaa. On vaan ollut niin väsynyt ja huono vointi, etten ole jaksanut yhtään mitään. Nyt on meneillään neljäs (!) parempi päivä putkeen ja toivo on herännyt, että paha olo olis mennyttä. Oi olisipa! Nälkä on silti alituinen seuralainen, pitää syödä koko ajan, ettei ala heikottaa. No, kyllähän te nyt tämän kaikki tiedättekin, mitä oikein höpisen. :D

Huomenna on neuvolakäynti, ihanaa päästä kuulemaan sydänäänet. Ultrasta alkaa olla se kolme viikkoa aikaa, muistaakseni, niin hiukan taas epäilyttää, että onhan vauvalla varmasti kaikki hyvin. Kun tuo olokin on niin kohentunut. Onneksi siis varmistusta tulee huomenna kun pääsee niitä sydänääniä ihmettelemään. Ja veriarvoja tarkistelemaan, viime käynnillä oli 120 mikä on mulle kovin alhainen luku. Kävi niin hölmösti, että olen syönyt muutamia kuukausia sitten ostamiani raskausvitamiineja ja nyt vasta huomasin, että niissä on päiväys umpeutunut. !! Pikkuapteekki maalla, kivaa. Aina pitäis vaan muistaa tarkistaa noi päiväykset. Tiedä sitten, olenko noilla saanut rautaa yhtään paremmaksi vai onko laskenut entisestään. Ja mitkä kaikki aineet siinä menee vanhaksi, en tiedä sitäkään.

Tuntuu ettei ole yhtään mitään kirjoiteltavaa. Odotan vaan niitä liikkeitä, jolloin olo tulisi hiukan turvallisemmaksi. Luulin jo tunteneeni niitä, mutta nyt taas ei yhtään mitään, joten eiköhän ne olleet vain ilmaa kummikin. :D

Kukkamekko rv 13+3
 
Tervetuloa uusille. Mukava kun on porukkaa. :)

Kylläpä mie sähkähdin eilen, kun olin aamulla heränny ja makoilin vielä sängyssä. Tunnustelin siinä vatsaa ja huomasin, että vasemmalla puolen vähän ylempänä kuin napa oli kovan tuntuinen patti. Toisella puolen ei tuntunut mitään. Aloin heti mielessäni kuvittelemaan, että minulla on joku kasvain siellä tai ym. Mietin jo, että pitäiskö maanantaina soittaa TA:n ja varata aika lääkärille. Mietin myös, että miten tämän raskauden käy. No, onneksi patti katosi päivän aikana ja aloin sitten miettiä, että jos se olikin suoli, joka oli täynnä. Minulla on ollut käytössä aika tiukat välihousut, jotka olen kyllä aikonut pian laittaa kaappiin odottamaan ensi talvea ja mietin, että olisiko se painanut sitten vatsaa päivän aikana niin paljon, että vaikuttaisi jo vatsan toimintaan. : /

Minulla kyllä tuntuu, että vatsa on kasvanut tuosta yläosasta tai sitten se on vain noussut ylemmäs. Mie kyllä odotan sitä raskausmahaa. Viimeksi tunsin itseni jopa hoikaksi mahan kanssa ja toivon, että tunnen samalla tavalla tällä kertaa. Varsinkin, kun käyn tytön kanssa yhdessä kerhossa ja nyt on vaikea keksiä mitään vaatetta päälle, kun haluan peitellä tätä mahaa. Raskausmahan kanssa voikin sitten pukeutua vähän vartalonmyöteisempiin vaatteisiin, kun sitä ei tarvitse peitellä. :)

Mie olen myös kotihoidontuella kotona, joten ei tarvitse kertoa kellekään äitiyslomalle jäämisestä, varsinkaan kun ei ole työpaikkaa tai koulua mihin palata. Mie toivon, että saan vielä saman äitiyspäivärahan kuin esikoisen kanssa, niin ei tarvitse miettiä raha-asioitakaan ainakaan niin kauan kun sitä tulee. Varmaan jään vielä kotihoidontuellekin ainakin vähäksi aikaa ennen kuin alan opiskella tai menen töihin.

Kaksi yötä ultraan on, laskin ihan itse.... Tuota mie olen mielessäni lauleskellut tänään. Samalla kyllä jännitys nousee. Mie en varmasti nuku yhtään tiistai keskiviikko välisenä yönä, kun jännitän sitä ultraa tai sitten se pakkaa vasta viime hetkillä ennen ultraa siellä neuvolassa. :)

Peppi1981 13+0
 
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!!

Pinsuli, voi sinua. Ootko syöny jotain sellaista, miksi voisi epäillä listeriaksi?

Maggy, kiva saada pinoon toinenkin TYKSiläinen, joka odottaa myös esikoista!

Mielialoista päinvastaisesti kun monilla, tää raskaus on tehny mun mielestä teräksisen. Tuntuu, että en vedä mistään asiasta herneitä nenään eikä mikää ärsytä. Siis mua vaan ei saa kiukustumaan oikein mistään. Miehen kanssa ollaan molemmat tosi tulisia ja varsinkin mä kilahtelen tosi herkästi normaalisti, mutta nyt tän raskauden aikana kaikki tää on kadonnu. Ehkä nää on nää tulevat äidin hermot :)

HKeiju Kiitos tsempeistä, mitkä olot siellä nyt on? Onko sulla millanen painoindeksi ollu ennen raskautta, kun säkin olet paljon raskauksiesi aikana laihtunu? Mä olen jo normaalistikin alipainoinen, niin ei kauheen hyvää tää oksentelu oo tehny kun paino laskenut niin paljon. Nyt oon onneksi jotain saanu syötyy ja pidettyy sisällä, että toivo olis jos nyt tästä alkais vihdoin se painonnousu. Mitä lääkettä sä sait?

Vessahätä on täälläkin aina öisin, mutta oon koittanu pidättää paitsi oksentelun myös rakontakia, pidättely kuitenki vahvistaa niitä lantionpohjalihaksia niin oon koittani järkevissä määrin olla menemättä heti pissalle kun siltä tuntuu ja täällä ainakin on rakko harjaantunut. :)

Ihania ultrauutisia taas tullut, luojankiitos ollaan vältytty kaikilta huonoilta uutisilta. Itsehän täällä jo malttamattomana odottelen rakenneultraa johon on kuukauden päivät. :heart:
 
Tervetuloa uusille :D

Fiinaliina hyvä, että olet saanu nyt jotain pidettyä sisälläkin,jospa se pikkuhiljaa alkais helpottaa. Täällä olo aika samanlainen.Lääkkeet pitää oksentelun poissa, mutta huonoa oloa on silti..Lääke on Zofran, aiemmin kokeiltu Primperan,mutta se ei auttanut,vaikka esikoisen kohdalla auttoi. Mulla painoindeksi onneksi normaali ennen raskautta, eli 24, putosi oksennellessa 21...

H keiju 13+5
 
Fiinaliina, en oo siis mitään niitä selkeitä tartuttajia, eli graavilohta tai pastöroimattomia maitotuotteita. Mutta oon vähän sellanen vainoharhainen, että pelkään sen tulevan jostain tuotteesta, missä en edes tajua olevan maitoa, ja se on tehty ulkomailla. Niinku esim Pirkan macaron -leivokset, tai jugurttipäällystetyt pähkinät, banaanit yms...

Ilmoitusluontoinen asia täältä suunnalta muuten! Oon nyt puhunut siitä meidän tulevasta muutosta Tampereelle, ja sanonut sen olevan keväällä. Noh, nyt kävi sellainen juttu, että muutetaankin yllättäen ENSI VIIKON LAUANTAINA :D Tuli niin ihana asunto vastaan ettei voinut kieltäytyä ;) Elikkä nyt alkaa ihan järkyttävä pakkausrumba, joten en ehkä ehdi päivittelemään/käymään täällä niin usein. Vähintään aamuin illoin käyn todennäköisesti kuitenkin. Ja uusimmat tiedot on ajantasalla nyt.
 
Viimeksi muokattu:
No tännepä on tullut taas paljon tekstiä, hyvä vaan! Kiva kun te fb:ssä olevat viitsitte tännekin kirjoittaa :)

Tänään oli lääkärineuvola, kaikki kunnossa. Tosin pissassa proteiinit oli yhdellä plussalla, mutta se ei kuulemma vielä aiheuta jatkotoimenpiteitä.

Kuunneltiin pikkuisen sykkeet, ne oli n. 150/min. Eli olisko taas poika tulossa? Pojilla kun nuo sykkeet on tollasta 150-160 luokkaa, kuulin jostain. Ja samanlaiset raskausoireetkin on ollu kuin esikoisen kans... Luin, että jo raskausviikolla 15 pystyy näkemään tarkalla ultralaitteella sukupuolen. Miten ihmeessä jaksan oottaa rakenneultraan asti viikolle 21?!?! :D

Elaisah 14+4
 
Hei kaikille!

Olen jo pitkään seurannut sivusta, lukenut viestejä tammikuun alkupuolelta lähtien ja osa nimimerkkien takana olevista tuntuu "tutuilta". =)
Itse en halunnut liittyä aiemmin seuraanne syksyllä koetun keskenmenon takia ja halusinkin odottaa nt-ultraan asti, jotta näen onko tällä kertaa kaikki kunnossa ja varmasti. Varhaisultraa en kuitenkaan harkinnut missään vaiheessa. Olo oli kyllä tässä raskaudessa erilainen, jotenkin sitä vaan aisti sen aiemmin, että jokin oli vinossa. Mutta se on onneks taakse jäänyttä ja nyt mennään positiivisesti eteenpäin.

Kyseessä ensimmäinen lapsi, olen 35v. ja Helsingistä.Laskettuaika määrittyi ultrassa 20.8., kätilö muutti sitä päivällä taaksepäin, mikä oli täälläkin luettujen kommentien perusteella ehkä hieman erikoista. :)
Ultrassa oli kaikki kunnossa, pimpula pötkötteli siellä kunnon asennossa ja mitat saatiin otettua todella helposti. Sydän sykki tehokkaasti. :heart: Voiko etuseinässä oleva istukka vaikuttaa siihen, että sydänääniä ei kätilö kuunnelluttanut, enkä mäkään siinä hetkessä osannu sitä sitten pyytää, niin epätodellinen olo oli koko tilanteessa. Miehelle tämä on toinen lapsi ja meillä on taloudessa kaksi koiraakin.

Olen kyllä tyytyväinen, että pahoinvoinnista en ole kärsinyt. Maha on vaan iltaisin niin järkyttävän turvonnut, mutta kait se kuuluu sitten ihan asiaan. Mieskin oli ihan järkyttynyt alussa, kuin isoks toi maha pienillä viikoilla paisui :D. Ja vessahätä on joka yö, niinkuin monella muullakin.

No siinäpä varmasti aluksi tarpeeksi, mukavaa viikkoa kaikille! Paljon on äitejä elokuussa, melko "suosittu" kuukausi.

T. Helminni + pampula 12+5
 
  • Tykkää
Reactions: Fiinaliina
Osanottoni keskenmenon kohdanneille :hug:

Uusille sitten taas tervetuloa porukkaan, toivottavasti täältä ei enää ketään porukasta putoaiskaan! Onneksi on ollut paljon hyviäkin ultrakuulumisia!

Itsellä on ultra keskiviikkona, ja kyllähän se jo vähän jännittää. Hyvällä tavalla ja huonolla tavalla. Pitää ottaa nuorempi lapsi sinne mukaan, vaikka sieltä tietty toivoivat, etten ottais, joten huonolla tuurilla siinä on sit joku äkäinen täti ultraamassa... Toivottavasti ymmärtävät kuitenkin, että kaikilla ei vaan ole mahdollisuutta saada lapselleen hoitajaa.

Vehnis, rankkaa kuulostaa teilläkin olleen. Meillä esikoinen nukkui päivisin ensimmäiset puoli vuotta varttitirsoja, toisen puolivuotta puoli tuntia kerrallaan ja sit alkoi kuin taikaiskusta nukkumaan kaksi tuntia putkeen, ja niin on jatkunut nyt aivan viime viikkoihin saakka. Nyt 3,5 v. iässä näyttäis päikkärit hiljalleen jäävän pois. Vaunuissa hän ei nukkunut ollenkaan, vaan se oli vihonviimeistä kidutusta tytön mielestä. Ne vaunuraivarit oli jotain aivan järkyttäviä, kerran tai kahdesti lapsi huusi itsensä tajuttomaksi... Ja kuitenkin oli pakko koira käyttää kaksi kertaa päivässä. Yöt hänellä huononi siinä suhteessa miten päiväunet parani, ja lopussa heräsi 2-4 krt/h läpi yön. Tassuttelu auttoi sitten 9 kk iässä nopsaa, kunhan mies pääsi kesälomalle niin että hänellä oli voimia vetää se unikoulu läpi. Siitä saakka nukkunut pääosin 1-2 herätyksellä/yö. Toinen lapsi nukkui hyvin ensimmäiset 2 kk, kunnes muutettiin, ja uudessa kodissa olikin ilmastointiputki tukossa -> vauvakin tukossa. Oppi sitten siihen, että aina herättyään (30-60 min välein) oli äiti vieressä tuudittamassa uneen. Reilun puolen vuoden iässä toivoin tassuttelun auttavan, mutta eipä auttanut, kun lapsonen nukahti aina täysin kesken huutonsa, eli tassun alle tai syliin. Vuoden iässä toivoin taikaiskua, jota ei koskaan tullut. Nyt on 1,5 v. ja alettiin juuri opettaa omaan sänkyyn. (Nukkunut siis vieressä aikalailla siitä 2kk iästä saakka.) Nyt tassuttelu näyttäis joten kuten onnistuvan, mutta kahta yötä lukuunottamatta viimeiset 1,5 vk on ollut sitä, että hän nukkuu 0-2 heräyksellä klo 2-3 saakka siitä eteenpäin enemmän valvoo kun nukkuu. Mutta viimeiset kaksi yötä on siis jo olleet hyvinkin toivoa antavia... :) Meillä tällaiset lähtökohdat kolmanteen vauvavuoteen. Sankarin unenlahjojen osalta toivon parasta ja pelkään pahinta :LOL:

Eihän tätä ketjua ehkä ole tarkoitettu siihen, että täällä seikkaperäisesti kuvataan tulevan elokuisen isompien sisarusten unielämää, mutta olipahan terapeuttista purkaa :) Enkä tarkoita pelotella ketään tulevia äitejä! Anteeksi jos sen tein. Kaikenlaiseen kurimukseen on ehkä hyvä valmistautua, mutta eihän näin huonouniset lapset kovin yleisiä ole. Anoppi aina sanoo, että kaikki lapsenlapset on saaneet hänen huonot unenlahjansa, vaikka kaikki hänen omat lapsensa nukkuivat aina loistavasti. Minä aina joskus valvoessani lohduttelen itseäni ajatuksella, että ehkä jos nää taipumukset hyppää aina sukupolven yli, niin ehkä mun kultamuruset ei koskaan joudu omien lastensa kanssa tähän valvomisrumbaan :)

Pinsuli, tsemppiä muuttoon! Ja tietty onnea uuteen kotiin.

Sushen, mulla oli ekassa raskaudessa istukka takaseinässä, tokassa etuseinässä. Ei sen kuulemma pitäis vaikuttaa synnytykseen mitenkään. Liikkeet kyllä tuntu aivan eriltä. Vaimeammilta, ja moni liike jäi varmasti huomaamatta. Eka kerralla musta tuntu, niinku loppuvaiheessa ois koko vatsa ollu mustelmilla, ku Onni-Ilona silloin monotteli niin tomerasti. Toisella kerralla oli ihana, kun ei sentään niiden vauvan potkujen takia tarvinnut herätä! Eli etuseinämän istukka vaimentaa aika paljon niitä tuntemuksia.

Voinneista. Täällä alkaa etominen helpottaa! Ihana keskiraskaus on tuloillaan. Supistelee jo joka yö, ja rasituksesta, mutta en suostu pelkäämään (paljoa) ennen ku on ke tsekattu ultralla kohdunsuun tilanne.

Liikkeistä vielä. Nyt minä ehkä tunsin ne ensimmäiset ihan oikeat, hennon hennot pukkaukset! Kaksi. Jos tulee lähipäivinä lisää, niin sitten uskon, että en vain kuvitellu ;)

Shuri ja Sankari (ja raskausviikot varmistuu ylihuomenna ultrassa, ja sen jälkeen aion pysyä niistä kärryillä ;) Nyt on 12+ tai 13+ jotain)
 

Yhteistyössä