Elovauvat 2007

maypo: Meillä huono painonnousu ja pituuskasvun hidastuminen toi esiin mahdollisen maitoallergian. Tosin kyllä oireili muutenkin, esim iholla. Maitoaltistukset ovatkin tässä meneillään ja ensi maanantaina pitäisi lopullinen diagnoosi sitten tulla, todennäköisesti allergia tullaan toteamaan
 
Hyvää: Poika nukkui viime yönä alkuyöstä melkein 6 tuntia putkeen, eikä syönnyt siten yöllä kuin 2 kertaa. Aamulla oli tosi hyvän tuulinen.

Huonoa: Nukkui päiväunia normaalit 4 tuntia rattaissa, mutta jo siellä sai käydä laittamassa tuttia ja heijaamassa vaunuja varmaan 10 kertaa. Loppupäivän oli tosi itkuinen, eikä nukkunut enää kuin yhdet 40 minuutin ja kahdet 10 minuutin unet. Nukahti lopulta klo 22 melkoisten huutokonserttien ja lukemattomien imetyskertojen ynnä pulauttelujen jälkeen.
 
Eleonor:eek:tettiinko teiltä verikokeita vai suoraan altistukseen ja näkyikö veres mitään?Tänään ku pitäisi saada verikokeiden tuloksia,epäilenpä ettei niissä näy mitään ainakaan pojilla ei ikinä näkynyt,vaik allergioita on...kamalaa rumbaa tää allergia
Huomenta vaan kaikille kamala juttu se eilinen ampumatapaus,täällähän alkaa olla ihan jenkki meininki :'(
Nyt aamutouhuihin palaan päivemmällä :wave:
 
Ihan järkyttävää se tuusulan tapaus. Ei voi uskoa todeksi sitä.

Miten ootte ruvennu antamaan velliä? Annatteko ekaks maidon sekaan vai suoraan velliä. Meillä on neiti ruvennu heräileen öisin useammin nälkäänsä. Huomenna meillä on 3kk neuvola.

Iloista päivää kaikille!
 
Täällä on yöt alkanu menee hulinaksi! Ei kyllä syödä kovin usein, mutta muuten pitää kiehnätä ja vispata pitkin yötä. Välillä myös syönnin jälkeen pitää itkeä, kun ei muka väsyttäs.. Äitiä kyllä väsyttää! :whistle:

Tiistaina saatiin ne lonkkavaljaat pois, nyt on jalatkin poitsulla vapaana. Ja eilen oli neuvolalääkäri, mitat 59 cm ja 5110 g. Että kasvettu on!

Veera ja Ukko 2 kk
 
Mie kirjottelen tuolla heinämassuissa kun alunperin sinne kuuluin.. mut poika syntyi reilusti elokuun puolella! Meni 19 päivää yli lasketun ajan.. Meillä Veeti täyttää lauantaina 3kk.

Meilläkin menny yöt hulinaksi.. pää pyörii sivulta toiselle ja välillä poika on sängyssä ihan poikittain. Ja kaikkea pyörimistä höystää älytön ähkintä ja kitinä. Silmät on koko ajan kiinni. Ei oikeastaan auta muu kun ottaa Veeti olkapäälle ja herättää ja sitten viereen nukkumaan ja tutti/tissi suuhun. Aamulla yleensä tekee tätä ainakin tunnin ennen ku herää kunnolla. Välissä oli pitkä pätkä et heräsi vain kerran yössä mut nyt herätään joku neljä kertaa tuon ähkinnän takia.

Mulla on ruvennu tukka lähtemään päästä..... :( Osasin kyllä odottaa, kun hiukset reagoi stressiin vasta kolmen kuukauden päästä. Yks kesä mulla oli aivan valtava stressi ja kiire, syksyllä alkoi sulkasato. Huolissani kysyin kampaajalta et mikä vitamiini mulla puuttuu tms. Kysyi että onko ollu stressiä. Ajattelinki et se synnyttäminen on kuitenni semmonen kokemus että varmasti keho stressaa. Nyt on sitten ihan joka paikassa semmosta piiiiitkää hiusta. :/

Tiistaina pojalla 3kk neuvola. Otetaan se rotarokote samalla. Onneksi sitä ei sentään tarvitse pistää kun on muutenkin se eka rokote.. sniif... :snotty:
 
Meilläkin nukutaan yöt huonosti. Tänään noustiin yhdeltätoista sängystä :LOL: (esikoinen on isänsä luonta tai siis jo eskarissa noihin aikoihin ) . Mies tuli töistä aamuseitsemältä ja täällä ei paljon alkuyön jälkeen oltu nukuttu. Onneksi nukuttiin sitten aamulla / aamupäivällä pari pätkää, kunnes sitten vihdoin yhdeltätoista noustiin ylös. Syynä meillä on nuha, luulisin. Päivisin nukkuu kyllä hyvin vaunuissa, mutta mie en edelleenkään osaa päikkäreitä nukkua.

Meillä siirtyi 2kk neuvola 15. päivään. On lääkärineuvola ja eipä ole lääkäriä neuvolassa, kunnes tuolloin, niin siirtyi. Saa nähdä kuinka iso poitsu jo silloin on. Nyt alkaa jäädä hoitopöytä pieneksi. :p

-Capri ja Oskar 10vk 2pv (piti käydä laskemassa kuinkas vanha poitsu onkaan, kun on jo ite mennyt laskuissa sekaisin :D )
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa! Mä jonkun verran tuolla elokuisissa kirjottelin nyt on ollut pitkä pitkä tauko. Ei juurikaan mitään syytä, ei vaan oo saanu aikaseks kirjotettua. Vaikka lähes päivittäin luen teidän kuulumisia. Meille synty "pieni" tyttö 14.8. mitoin 4310g ja 54cm. Jos joku viitsisi lisätä tuonne etusivulle? Viisi päivää meni yli lasketun ajan. Ristiäiset oli 27.10 ja nimeksi tuli LOTTA KAROLIINA.

Maypo: En ole ihan varma mut mun mielestä se pakkasraja on -20 astetta. En oo kyl ihan 100 varma.

Amalia07: Mä en oo vielä antanu velliä mut esikoiselle annoin noin 3kk iässä ja annoin sen vellin ihan sinänsä eli en lisänny maitoa siihen. Se on muutenkin tosi löysää. Maissivellillä aloteltiin.

JoannaH: Kylläpä sulla meni paljon yli la:n! Mä muistan sut elomassuista kun loppuajasta kirjottelit sinne. Mahtoi olla rankkaa loppuraskaus... Mulla meni 5 päivää yli ja sekin oli jo ihan tuskaa! Vielä tosta hiustenlähdöstä, mum mielestä se johtuu imettämisestä. Mulla oli esikoisen kans ihan sama homma että tukkaa tippu niin kauan kun imetti ja taas alko tippuun kun imetän. Se on ihan järkyttävää, mullakin pitkä tumma tukka ja mies on ihan helisemässä kun karvoja löytyy joka paikasta :LOL:

Eleonor: Ikävä kuulla että sun mies ei osallistu öisin lapsen hoitoon. Mä varmaan sekoisin jos mun mies ei vapaapäivinään hoitais Lottaa. Kannattaa varmaan puhua miehesi kanssa et hän tosissaan ymmärtää kuinka rankkaa sulla on. Mulla on rankkaa kahden lapsen kans, en edes osaa kuvitella kuinka rankkaa sulla on! :hug:

Mun täytyy sanoo että meillä on kyllä yöt mennyt tosi hyvin. Lotta menee nukkuun puol 8 ilman huutoja ja parhaimmillaan herää vasta puol 7 syömään ja nukkuu sit viä kaheksaan. Me käytiin viime viikonloppuna laivalla koko perhe eli Lotta 2,5kk ja eskoinen 2,5v ja minä ja mieheni ja men kyllä ihan yli odotusten koko risteily. Tytöt nukku tosi hyvin. Mä en kylläkään nukkunu kun samassa kerroksessa oli 150 opiskelijaa jotka kukku käytävillä koko yön :/

Jaksamisia kaikille!

Maritska ja Lotta 2,5kk
 
maypo Meidän tyttö oli ihan saman pituinen ja painoinen tuossa iässä... eikä kyllä sanottu mitään pituudesta... Käyriä katseltu ja sanottu vain, että kun äitikin on lyhyt, niin tytöstäkin tulee lyhyt ja menee pituus äidin mukaan.
velleistä oli kysytty.. Me aloitettiin maissivelli lähes lantraamattomana heti, ehkä n.20-30ml. ekalla kerralla maitoa joukkoon. maissivelli on aikast kevyttä tavaraa muutenkin... Peruna porkkana velliin laitoin ekoilla kerroilla hiukan enemmän maitoa, ehkä kolmasosan, mut senkin jätin aikast pian pois. Kun meillä ainakin tavoite on, et tyttö tuntee olonsa kylläiseksi... Eilen aloitettiin riisivelli yötä vasten ja ihan raakana annettiin. söi jonkun 170ml. ja nukahti 22.30 ja nukkuikin heräämättä ja ähisemättä 6.00 asti... Äiti vaan vaistomaisesti heräsi 3.00 eikä uni tullu sen jälkeen millään... Niin ja meillä vellit aloiteltiin jo 2kk. iässä.
 
Piti vielä kysyä että onko kenenkään vauvalla silmät rähminyt? Lotalla on ihan syntymästä saakka, vietiin lääkäriinkin kun epäiltiin tulehdusta mut ei ollut. Silmät ei punota eikä mitään mutta aina kun päikkäreiltäkin herää niin silmät on ihan ummessa rähmän takia :( Neuvolassa sanoivat että jos ei 8kk ikään mennessä lopu ni sit tehään jotain kirurgisia toimenpiteitä...
 
zamppa
Pikaisesti kyselen, että kuinka sitä tietää olevansa raskaana kun kuukautisia ei ole? Käytän minipilsuja mutta välillä on tullut aikataulusta lipsuttua eikä muuta ehkäisyä ole käytetty. Eli jos vahinko sattuu näin pikaisesti synnytyksen jälkeen niin mistä tietää tai voiko yleensäkään näin nopeasti synnytyksen jälkeen tulla raskaaksi?
Mietittiin tuossa miehen kanssa asiaa ja ajateltiin että tietääkö sitä vasta sitten kun vatsa ei lähdekään laihduttamalla pois.
 
Vauvallasi on todennäköisesti ahdas kyynelkanava. Meillä myös lääkäri totesi n. 2kk. iässä. Korjaantuu yleensä itsestään, mut jos ei niin tosiaan 8kk. tehdään pieni kirurginen operointi. Meil kyllä todennäköisesti pikkuhiljaa korjaantumaan päin, aika harvoin rähmii. Joskus kovan itkun jälkeen on silmä tuhruinen, mut ei enää jurikaan haittaa... Putsausta märällä pumpulilla vaan ahkeraan... Saattaa kyllä herkemmin saada juuri silmätulehduksen, mut hyvä puhdistus päivittäin on tärkein ehkäisykeino... sanottiin meille.
 
Joo meilläkin taitaa toinen silmä olla jo pikkusen parempi, ei ole enää ummessa kun herää. Monta kertaa päivässä saa kyllä olla putsaamassa pumpulilla että pikkunen näkee jotain. On niin kurja kun silmät niin täynnä tavaraa että ei auki saa :(

Zamppa: Ei muuta kun testiä vaan ;)
 
Lara83
nyt vain pikaiset kommentit tuosta kerhosta. Kiva kun sinnekin kirjoitellaan ahkerammin nykyään. Kun hakemus on hyväksytty, tulee siitä yksityisviesti.
Muistanko oikein, että kerhon on perustanut LIIVIA ?? En tiedä voiko hakemuksia hyväksyä kukaan muu kuin hän.. Hän ei ole tainnut olla täällä hetkeen, joten siksi saattaa kestää tuo hakeminen. Korjatkaa jos olen väärässä, en ole pahemmin kerhojuttuihin perehtynyt.. =)

Nyt nauttimaan vapaahetkestä kun tyttö nukkuu vihdoin päikkäreitä :)
 
Maritska, en ole ajatellutkaan että hiuskato vois johtua imetyksestä, tokihan se sitäkin voi olla. Mullaki on puoleen selkään ulottuva tumma tukka. Niitä karvoja on joka paikassa! Yleensä pidän nutturalla hiukset ja vielä on joku huivi päässä ettei hiuksia tipu ympäriinsä. Näytän varmasti tosi elähtäneeltä! :D

Silmän rähmimisestä, Veetillä rähmii vasen silmä koko ajan, välillä on juuttunut kiinni kun rähmä kuivaa. Mut tosiaan meillekki sanottiin että putsausta keitetyllä vedellä ja pumpulilla. Ei ole tulehtunut.

zamppa, meillä ei oo mitään ehkäisyä... :ashamed: Ku "laskettiin" ukon kans että tulee hassuttelulle hintaa jos ostaa aina pillerit ja hassutellaan kerran kuussa... :D Mut oon ymmärtäny että jos täysimettää niin kolmena ekana kuukautena imetyksellä on vahva ehkäisyteho. Kyllä mie tiedän että voi tässä siitä huolimatta tulla raskaaksi. Ehkä minä sit kuitenki jossain vaiheessa aloitan ne pillerit, pitää tehä varmistukseksi raskaustesti ensin.

Lisäys... niin pitimän vielä kirjottaa että kakkaako muiden vauvat paljon?Ku meillä tulee tavaraa 5-6 kertaa päivässä... Yöllä ei tule. Ihan hauskaa tuo kakkapyllyn pesu! :D
 
Lotta kakkas viä viikko sitten varmaan 4-5 kertaa päivässä, aina oli kakka kun vaipan vaihto mut nyt viimesen viikon aikana on kakannu vaan kerran. En tiä mistä johtuu mut saattaa olla 3-4 päivää kakkaamatta. Nyt viimeks tavarat tullu sunnuntaina. Tuntuu muuten varmaan aikas huvittavilta nää kakkakeskustelut ulkopuolisista :LOL: Siis jolla ei esim. itse ole lapsia. Mut isoja asioita nämä on kun sattuu omalle kohdalle :heart: Ole muuten, JoannaH, iloinen ettei vauvasi kakkaa yöllä! Meillä esikoinen väänsi aina imetyksen aikana yöllä oikein isot löysät kakat ja kun imetin niin että vauva oli tyynyn päällä niin koko tyyny oli joskus kakassa kun tulvi vaipasta ulos:/ Ja siinähän heräs koko talo kun yöllä alko vaippaa vaihtaan.
 
Meidän 3 kk mitat: 7990 g ja 64 cm. Ei mikään pieni mies :kieh: . Rokotteet annettiin ja tällä kertaa rotarix pysyi jopa sisällä.

Meillä syödään yöllä edelleen tiheästi. Ja mua väsyttää :/. Odotan kuin kuuta nousevaa, että sais nukkua esim. 5h putkeen. Tai neljäkin ois aivan luxusta. Nukkumaan on menty viime päivinä klo 21 ja herätty klo 6.30. Siinä välillä syödään, vaihdetaan vaippaa jne. Viime yönä vielä klo 4 kaadoin vesikannun yöpöydältäni ja kyllä kiehutti, kun lattioita kuivasin :x .



Hiusten lähdöstä: Hiuksia kuulemma lähtee n 2-3 kk synnytyksestä, koska raskauden aikana asettuvat lepovaiheeseen, eivätkä lähde pois ja sitten lähtevät sen takia synnytyksen jälkeen. Ei kuulemma imetys vaikuta.

Silmien rähmimisestä: Meilläkin on pojalla ahdas kyynelkavana. Vastasyntyneenä oli 2 antibioottikuuriakin (siis tippoja ja voidetta) tulehdukseen. Nyt on selvitty pyyhkimällä vain. Kannattaa näyttää lääkärille, jos kovasti rähmii.

Kakkaamisesta: Poika kakkaa edellen n 8 kertaa päivässä. Koskahan tahti vähän harvenee?
 
Hiusten lähdöstä: Minä olen käsittänyt asian olevan niin kuin Tiki kirjoitti. Esikoisen syntymän jälkeen noin 4 kk kohdalla hiuksia lähti etenkin pestessä ihan kourakaupalla. Nyt tässä toisessa raskaudessa kiinnitin ihan huomiota siihen että raskausaikana hiuksia irtoaa paljon normaalia vähemmän. Minulla on raskaus muutenkin vaikuttanut karvojen kasvuun. Raskausaikana kaikki karvat kasvoivat ihan mieletöntä vauhtia ja paljon normaalia tummempana. Hiusten kohdalta kampaajanikin on asiasta huomauttanut kummankin raskauden aikana kun värjäysten kohdalla tyvikasvu oli paljon selvärajaisempi vaikka värjätään yleensä aika lähelle omaa hiusväriäni. Kainaloita sai kesällä sheivailla joka päivä jotta hihattomassa kehtasi kulkea. Nyt huomaan että karvan kasvu on taas kaiken kaikkiaan hidastunut ja tukka kasvaa omaa maantien vaaleaa. Nyt ei tukka ole vielä kyllä ruvennut irtoilemaan, mutta eiköhän tuo pian ole edessä.

Eilisen huutopäivän vastapainoksi Milo on tänään ollut oma aurinkoinen itsensä. Kakkasi viime yönä taas kolmen päivän tauon jälkeen, eli kaiketi siitä oli huuto. Poika on muuten ihan ylisuloinen hymyillessään kun hänellä on syvä hymykuoppa vain toisessa poskessa.

Esikoisen kapina vauvan syntymän jäljiltä on vähitellen alkanut laantua. Isoveli (nyt 2 v 4 kk) on koko ajan ollut vauvalle tosi hellä, mutta meille vanhemmille kapinoinnut mm. pissaamalla tahallaan housuun. Nyt tosiaan alkaa rauhoittua ja minä saan nauttia ihanista pienistä pojistani.

77mm ja Milo 2,5 kk
 
meillä oli tänään 3kk neuvola

pituus: 62 cm
paina:5620g
pipo:39,9

Eka rokotus saatiin ja pikkasen Ilona itki,mutta unohti sen heti ku näki oman kukkasensa ja rupes hymiylemään ja nauramaan sille. Seuraavaksi on neuvolalääkäri sitten 4kk iässä. Ruvetaan iltasin antamaan velliä korvikkeen tilalle. (oma maito ei riitä niin illalla joudutaan antaan korviketta). Perunaa ruvetaan kokeilemaan 4kk iässä.

nyt syömään jotain,kun Ilona nukkuu :)
 
Sahei:joo,tytöltä otettiin eka ne maito ja muna RAST:it jotka oli negatiiviset, mutta ´kun allergiat ei tosiaan niissä välttämättä näy. Kerrohan sitten miten teillä kävi.
Zamppa:minä olen elävä esimerkki siitä että täysimetykseen ei voi ehkäisynä luottaa ja raskaaksi voi kyllä tulla hyvinkin pian syynnytyksen jälkeen.Poikamme,nyt 6v, oli 2kk kun tulin raskaaksi.Täysimetin siis eikä menkat ollu alkanu.Jouluaattona 2001 tein testin kun oli jotenkin epämääräsen huono olo.Ja positiivinenhan se oli. Ikäeroa kullannupuille tuli sitten muutama päivä vajaa 11kk..Luottakoon ken haluaa imetyksen suojaan =) (>ei siis millään pahalla)
Nyt on kierukka jo visusti paikallaan,tosin sen sopivuudesta en ole varma,on meinaan kupari sellainen ja tiesin kyl sen lisäävän vuodon määrää,mutta en odottanut tällaista tulvaa minkä eka menkat toi tullessaan!Kamalaa!Mutta hormoonia sisältävät ehkäisyt ei mulle sovi,kaikki mahdolliset kokeiltu ja elämä makuukammarin puolella häviää aina täysin=halut häviää.

Maritska:Ihmeiden aika ei vissiin ole ohi,mies pyys anteex sanomisiaan ja lupas tänä viikonloppuna valvoa toisen yön..katsotaan,se ois silti eka kerta..En anna sille isänpäivälahjaa jos syö sanansa :kieh: Ostin MP3 soittimen kun täällä joku aiemmin kyseli mitä ihmiset aikoo ostaa.

Nyt Rebecca hepaa täysin tähän käsivarrelle ja kakkukin varmaan palaa uuniin,mutta viikonloppuja kaikille,täytynee lopettaa
 
Joku kyseli pakkasrajasta. Pakkasraja alle 1 v. vanhoilla on -10 astetta. Tuntuu aika alhaiselle mutta näin mulle on sanottu neuvolassa. Lisäksi tuulisella ilmalla ei kannata lähteä ulos. Tosin silloinhan voi laittaa esim harsokankaan vaunuihin suojaamaan. Itse olen huomannut että meidän Vilmalla hengitys ihan salpaantuu jos pienenkin hetken on ulkona tuulisella ilmalla. Keskimmäisen kanssa en uskaltanut juurikaan ulkoilla pakkasilla kun hän kärsi hengityskatkoksista. Minusta tuntui että katkoksia tuli enemmän jos olimme ulkoilleet pakkasilla. Tietenkään siitä ei ole tieteellistä näyttöä :whistle:

Nyt oikein hyvää viikonloppua kaikille!
 
Heippa taas! :)
Me käytiin eilen 2kk neuvolassa(vaik onki jo 2puolkuukautta) ja oli taas tullut hyvin painoa. Poika oli jo 6570g ja 58.2cm. =) Saman kokoinen kuin kuukautta vanhempi kaverinsa. :) Korvikkeella mennään nyt kokonaan kun pikkuhiljaa maidon tulo vaan sitte loppui kun korviketta alettiin lisäks antaa. Enää ei haittaa mut ensiks meinas vähän masentaa kun kuitenkin olisin halunnut imettää mut se rupesi pojankin puolelta olemaan jo taistelua se tissillä olo. Pullon kanssa on kivempaa selvästi. :)
Huomenna mennään vauva-uintiin aamulla ekaa kertaa. Odotan suurella innolla että tykkääkö poju. Isi joutuu altaaseen koska mä olen niin atooppinen ettei klooron kanssa pelaaminen oo kivaa. :)
Mukavaa alkavaa talvea kaikille!! :xmas:

Jonz ja Juuso 2kk2vko
 
Eleonor:Ihana kuulla et miehesi ymmärtänyt tilanteen se jo paljon kun pyysi anteeksi.Allergioista verikokeet näytti negaa,mut kala,maito ja tomaatti allergia Jasmiinalla,nyt mennään näin et jatkan tätä dieettia kun tisulla vielä pärjätään eikä lisämaitoa tarvittu,muna ilm myös ku sai ihottumaa rokotuksesta :( eli rumba alkoi tämänkin lapsen kanssa
Hiustenlähdöstä:Täällä kans hiukset lähtee tuppoina ei varmaan pian ole enää pitkä paksu tukka
Isänpäivälahjaksi:teetin lasten kuvalla kahvimukin
Hauskaa viikonloppua kaikille toivottavasti talvi jo tulisi alkaa tympimään tämä vesisade :wave:
 

Yhteistyössä