Edessä ensimmäinen IVF

Huomenta!

Nelli: Hieno saalis hedelmöittyneitä! Onnea siirtoon... Teille jää onneksi muutamia huuruneniäkin.

Milli81: Hienoa, että tekin pääsette siirtoon! Muistan itsekin kun alkuviikosta en olis millään malttanu odottaa tietoa siirtoon pääsystä. Ajattelin sit vaan, että kun eivät peruneet aikaa, niin kai sitä siirtoon päästään... :LOL: Mutta siinä oli kyllä ensi makua piinapäivistä!

Karmilla: Onnea punktioon!

Tuulia ja Halleberry: Onnea piikittelyihin! Kyllä siihen äkkiä rutiini tulee, eikä tunnu enää niin pahalta. Mulla toteutettiin kaikki neljä inssiä Menopurin tuella, muistan kyllä miten siinä aluksi puntti tutisi.

Nemi: Piinailijatoverini... Miten on yhteiselo vuokralaisten kanssa sujunut?

ON: Mulla on siirron jälkeen ollut kipuja alavatsassa, mikä on outoa, sillä IVF on muuten sujunut lähes kivuttomasti. Mietin, voisiko Lugeilla olla asian kanssa tekemistä, mutta toisaalta oon käyttänyt niitä vasta maanantai-illasta. Toivottavasti kyse ei oo mistään hylkimisreaktiosta :( Oliks joku saanu ohjeen Lugejen kans, että pitäis olla makuulla "asettamisen" jälkeen? Mut ohjeistettiin elään ihan normaalisti, osa valuu pois (todellakin!), mutta riittävän määrän pitäis silti imeytyä...

Vertaistuesta kiittäen! :heart:
 
KeTe pidähän hauskaa polttareissa! Mul on omat polttarit just vissii (tai mä ainaki luulen ) sillo, ku piinailen..kaaso ja ystävä on kyl kehitelly kaikenlaisia keinoja, kuinka peitetään muilta mun juomattomuus :D

karmilla hirmuisesti tsemppiä punktioon :hug: !

Nelli tulipas sulle mukava määrä alkioita! Tsemppiä siirtoon :)

Pieni tiikeri ompahan nyt sit taas yks juttu pois alta. Toivotaan, että hoito voidaan tehdä mahdollisimman pian :)

Nemi ja Verna täällä hengessä mukana..toivotaan, että pienet ihmeet tarttuisivat kovasti kiinni :heart:

Milli ihanaa, että pääsette siirtoon :hug: :heart: b:)d

on: eilisestä lähtien on tuntunu alavatsalla ovulaatiomaisia nipistelyjä..ihanaa, että siellä tuntuu jotain tapahtuvan! Mies tuli eilen aikasemmin töistä kotiin ja pisti mulle taas :) ihana, ku se haluaa sillä näyttää, että hänki on mukana täysillä tässä jutussa :heart:
Mun jännittää kamalasti, ku kohta sulhanen kaapataan polttareihin :D
 
Verna Mullakin oli eilen kipuja alavatsalla ja kipu säteili oikeaan nivuseen, sellasia pieniä teräviä vihlaisuja ja tykytystä. En usko, että kivut mitään vaarallista on kummallakaan. Sain klinikalta lapun, jossa sanottiin, että siirron jälkeen voi olla pientä alavatsakipua. Sitte vasta pitää huolestua ja ottaa yhteys lääkäriin, jos nousee kuume (38 tai yli). Lugethan voi nostaa lämpöjä hieman ja aiheuttaa kaikenlaisia tuntemuksia, joten yritän olla miettimättä niitä (se ei kyllä ole helppoa). En usko, että todellakaan sulla on kyse mistään hylkimisestä! Tsemppiä piinailuun! Minä sain ohjeen, että lugejen käytön jälkeen pitäis maata paikallaan puoli tuntia, ettei tavara valu liian aikaisin ulos. Puolessa tunnissa kuulemma liukenee se mitä pitääkin.

Milli81 Ihanaa, että pääsitte siirtoon ja tsemppiä!

Halleberry Ihanaa, että alavatsalla tuntuu nipistelyä, kasvun merkki se on =) , tosi ihanaa myös, että sun mies haluaa osallistua pistämällä =) Milloin ne teidän häät on, en muista enää :ashamed: . Varmasti mukavaa, kun on jotain noin ihanaa odotettavissa :heart:
 
Puntiosta selvity hengissä ,olihan ruuhkaa sielä, meidän lisäksi oli 3 paria tulossa
14 rakkulaa ja 9 solua ,nyt sitten jännäillään huomiseen.Kipee olen hieman,vaikka itse toimenpide olikin ihan iisi".Nyt vaan pötköttelen ja laitan blondi tuli taloon pyörimään. :) ;)
 
Tänä aamuna oli punktio, vieläkin on aika pöhnä olo, mut halusin silti kirjoitella jo kuulumisia :)
Eli punktio oli tällä kertaa täysin kivuton -aivan mahtavaa. Aika hyvät vappupöllyt sai sillä
lääkkeellä :D Siinä kun lääkäri poimi ensimmäisen kuudesta follikkelista ja antoi sen hoitajalle, oli helpottunut olo kun kuulin sanat "ensimmäinen munasolu löytyi"! Sitten loppuaika meni hiljaisuuden vallitessa ja lääkäri lopetteli punktiota. Hetken oli jo ikävä fiilis, et miksei se hoitaja tms. sano mitään ja luulin jo että taas tuli vain yksi munis. Sitten kun nousin jo istumaan, niin sanottiin että kuusi tuli. Minä siihen, että kuusi mitä?? Lääkärikin naurahti, että 6 munasolua! Olin pyörtyä onnesta, enkä voi uskoa et kaikissa follikkeleissa oli tällä kertaa munasolu =)
(viimeksi siis vain 3 follikkelia ja yksi epäkypsä munis)
Nyt sitten jännätään että päästäänkö maanantaina siirtoon. Tulee kyllä kamala pettymys jos ei päästä :'(

Nelli: Tsemppiä sulle siirron jälkeiseen odotteluun!

Verna: Kysyin myös noiden lugejen laitosta ja sanottiin, ettei tarvi olla makuulla laiton jälkeen kun vaikeahan se on esim. kesken työpäivän heittää makuulle :D Mutta onhan se hyvä jos aamulla laittaa sen silleen että ehtii köllötellä jonkin aikaa makuulla ja illalla laittaa juuri ennen nukkumaanmenoa.
 
Helou

aluksi heti omaa napaa: meillä punktiossa löytyi siis 3 solua joista 2 oli hedelmöittynyt, molemmat Top-alkiota, joten vain toinen siirrettiin :heart: ja toinen meni sitten pakkaseen. Olen kyllä niin helpottunut :D
Siirto oli vaan hieman hankala, kun kohdunkaulassa oli mutka, ja siinä kokeiltiin monta kertaa, sitten piti suoristaa mutkaa :x (ei kivan tuntoinen) ja vaihtaa katetria.. vähä vihloi ikävästi, mut sit ku mietti sitä et jospa se tuottaisi toivotun tuloksen niin pystyi vähän rentoutuun ja selvittiin ihan hyvin. Lääkäri kirjoitti myös antibiotti kuurin, kun eilen oli sitä lämpöä ja koska yksi solu punktoitiin endon läpi, niin tulehdusriski on aika suuri.


Verna Mulle ohjeistettiin myös et noin puoli tuntia pitäis makoilla lugen laiton jälkeen.
Tsemppiä piinailuun.

Verna ja Nemi jospa ne olisi niitä kuuluisia kiinnittymiskipuja :D

Halle helpottavaa kuitenki jos on tuntemuksia, niin kyllä ne munikset sit kasvaakin siellä! Paljon kasvusäteitä täältä! Ihanaa kun mieskin haluaa osallistua :) Sähän voit polttareissa otta luget suun kautta niin saat samat pöhnät ku alkoholistaki :LOL:

Karmilla Kivasti löytyi soluja! Toivotaan et mahdollisimman moni hedelmöittyy!
Hermoja odotteluun.
 
karmilla Mahtava munissaalis =) toivottavasti pääsette siirtoon!

illusia76 Ihan mahtavaa :heart: Tippa tuli linssiin, kun luin tekstisi! Toivon todella, että pääsette siirtoon! Teillähän voi jäädä pakkaseenki jotain, jos vaikka joskus parin vuoden päästä tarvisitte =) Ihanaa, että tää hoito toimi paljon paremmin!

Milli81 Ihanaa, että sait kyytiläisen mukaan :heart: Olipas ikävän kuulonen toi sun siirtokokemus... No, niinpä mitä sit nyt ei tekiskään toivotun tuloksen saavuttamiseksi. En oikein usko, että olivat vielä mitään kiinnittymiskipuja, vasta keskiviikkona siirretty... En uskalla hirveesti tarkkailla oman kehon tapahtumia. (Nyt kyllä pelottaa, että jos ei tule enää kiputuntemuksia, et oliko se sit siinä...) No, pitää yrittää pitää mieli korkealla.

Oikein hauskaa ja rentouttavaa vappua kaikille, munisten kasvattajille, punktiosta toipuville (pikaista toipumista) ja piinailijoille!

 
Täälähän minä pyörin :eek: vaikka käskettiin ottamaan iisisti.Vähän laittelin serpentiinejä ja vaihdoin liinat keittiöön seka tein anopille täytekakun tekeytymään.Ei oikeen malta olla paikoillaan, eikä kyllä käskettykkään..Vähän nipistelee mahaa ja turvottaakin tosi paljon,mutta kyl se tästä.Kuulemma viikonkin saattaa olla vielä turvotusta.Mut haen sitten sairaslomaa vaan jos ei mee pöksyt kiinni ;) Huomenna sitten enne puolta päivää elämän ja kuoleman" puhelu
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nemi77:


illusia76 Ihan mahtavaa :heart: Tippa tuli linssiin, kun luin tekstisi! Toivon todella, että pääsette siirtoon! Teillähän voi jäädä pakkaseenki jotain, jos vaikka joskus parin vuoden päästä tarvisitte =) Ihanaa, että tää hoito toimi paljon paremmin!



Oikein hauskaa ja rentouttavaa vappua kaikille, munisten kasvattajille, punktiosta toipuville (pikaista toipumista) ja piinailijoille!



Kiitos sulle ja samoin kaikille niin rentouttavaa vappua kuin se nyt tässä tilanteessa on mahdollista =)
Sellaista kyselen et kauanko teillä on punktion jälkeen kestänyt verinen vuoto?
Sidettä joudun nyt pitämään kun tuntuu tulevan suht reilusti..
 
Mulla ainakin tiputtelee" yhä tosin pärjään pikkuhousunsuojalla, punktio oli aamulla ysiltä.Juoda täytyy ,mutta eipä oikeen pissata kauheesti.alavatsaa juilii ja oonkuin potkupallo,mä sanoinkin miehelle" että oon sun oma vappupallo :D
 
illusia76 Tästä punktiosta ei tullut oikeastaan yhtään veristä vuotoa, vain vähän ruskeaa tuhrua. Ekasta punktiosta tuli verta 2 päivää, toisena päivänä tuli muutama isohko hyytymäkin. Sidettä pidin minäkin.

:wave: lähen nyt siskon luo vappujuhlintaan, saan leikkiä humalaista itsekin, kun vedän illalla luget suun kautta :LOL: (vaikka eihän sitä tiiä meneekö edes hirveesti päähän)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nemi77:
illusia76 Tästä punktiosta ei tullut oikeastaan yhtään veristä vuotoa, vain vähän ruskeaa tuhrua. Ekasta punktiosta tuli verta 2 päivää, toisena päivänä tuli muutama isohko hyytymäkin. Sidettä pidin minäkin.

:wave: lähen nyt siskon luo vappujuhlintaan, saan leikkiä humalaista itsekin, kun vedän illalla luget suun kautta :LOL: (vaikka eihän sitä tiiä meneekö edes hirveesti päähän)
 
Milli Kiva että pääsitte myös siirtoon! Onnea top-alkiosta, varmaan olli kyllä helpotus kuulla. On se vaan kauheeta jännäystä, ensin punktio ja sit että hedelmöittyykö solut, jakautuuko ne ja sit vielä se lopullinen piinailu ;)

Verna onko sulla vielä ollut kipuja alavatsassa? Kai ne Luget voi aiheuttaa niitäkin, en tiedä kun nyt käytän vasta eka kertaa mutta lukenut olen että sivuoireet voi olla moninaiset. Mulle ei myöskään annettu mitään ohjeita Lugen käyttöön, sanottiin vaan että pitää käyttää kahdesti päivässä kaksi tabua.

Halleberry sullahan nyt huono tsägä on jos polttarit osuu piinailuun mutta siinä mielessä hyvä että on muita juonessa mukana ;) Miten miehen polttarit meni?

karmilla kiva että punktio meni hyvin ja tuli hyvä tulos soluissa! Mutta ota rauhallisesti nyt vaan että et liikaa touhaa vappusälän parissa ;) Miten solut oli hedelmöittynyt? No oli punktiossa ruuhkaa jos kolme paria oli teidän lisäksi, me onneksi saimme olla ihan kahdestaan odotushuoneessa.

illusia Onnea hienosta saaliista punktiossa, varmaan tuntui tosi kivalta kun oli edelliseen verrattuna parempi tulos! Toi oli hauskasti kuvailtu että sait vappupöhnät lääkkeistä siellä :LOL: Tiedätkö jo pääsettekö siirtoon? Mulla ei vuotoa ollut punktion jälkeen kuin ihan vähän niin että paperiin tuli.

Nemi Niin säkö otat suun kautta Luget? Onko sulla ollut jotain sivuoireita? Onko muuten mitään vinkkejä masusta että kyytiläiset olisi tarranneet kiinni? :D

ON: Eilen tosiaan pääsimme siirtoon asti ja huh mikä helpotus!Lähdin 5 aikaan junalla klinikalle päin ja klo 8 alkaen ajattelin että jos nyt alkaa klinikalta puhelin soida niin turha reissu mutta onneksi puhelua ei tullut :) Meillä oli kaikki alkiot luokkaa 3 (luokituksella 1-5) eli ei mitään helmiä mutta ei ilmeisesti tarvikkaan aina olla. 5 nelisoluista ja 1 kolmisoluinen, 1 siis siirrettiin ja loput meni pakkaseen. Hoitaja varoitteli että vain noin 50% selviää yleensä sulatuksesta, toi oli uutta infoa mulle.. Toivotaan että ei nyt ainakaan tarvitsisi pakasteeseen koskea ;) Mua hieman hymyilytti kun lääkäri sanoi mun kyselyyn luokituksista että onko noi 3:set huonoja niin hän sanoi että ei ole että olivat ihan "kauniita" alkioita :heart:

Sit mä kysyin pakollisen tyhmän kysymyksen että voiko se alkio tulla nyt itsestään pois kun mä lähden liikkeelle ja muutenkin että voinko mä tehdä jotain väärin että ei siksi kiinnity :LOL: Mutta kuulemma ei... Eli ei tässä nyt muuta voi kun odottaa testipäivää 14.5. johon on IKUISUUS ;)
Mites kaikilla meni vappujuhlinnat? Meillä miehen kanssa tuntui jotenkin todella keski-ikäiseltä vappu, katottiin Tartu Mikkiin ja mentiin sen jälkeen nukkumaan :LOL:
 
Nelli tsemiä piinailuun, toivottavasti kaunis alkionne pysyy kyydissä =)

Olin tän päivän töissä ja yllättävän hyvä olo on, vaikka vasta eilen oli punktio. Koko päivän kannoin kännykkää ja pelkäsin et sairaalasta soitetaan ja perutaan siirto, mut eivät ainakaan tänään soitteneet :) Kai ne julkisella puolellakin soittaisi vaikka pyhäpäivänä jos ei yhtään munista olis hedelmöittynyt? Huominen pitää vielä jännittää ja maanantaina on 13.30 aika siirtoon.
 
Meillä on 6 hedelmöittynyttä solua ja klinikan biologin mukaan niidenpitää olla 6-8 luokkaa että voidaan siirtää.Eli ainakin 6 luokkaa".Oli kyllä ihana mies joka soitti eilen, toivotteli iloisesti ensin oikein hyvää vappua , ajattelin jo että ei voi olla huonoja uutisia.Nyt sitten jännätään huomista aamua että miten ovat sielä jakselleet.8-9 välillä tulee soitto jos ei tarvii hesaan lähtee.
Turvotuskin alkaa helpottamaan pikkuhiljaa, on jo omaa kroppaa näkyvissä ;) Juonu oon kyllä paljon.alamahaa nippailee edelleen
 
Alkuperäinen kirjoittaja karmilla:
Meillä on 6 hedelmöittynyttä solua ja klinikan biologin mukaan niidenpitää olla 6-8 luokkaa että voidaan siirtää.Eli ainakin 6 luokkaa".Oli kyllä ihana mies joka soitti eilen, toivotteli iloisesti ensin oikein hyvää vappua , ajattelin jo että ei voi olla huonoja uutisia.Nyt sitten jännätään huomista aamua että miten ovat sielä jakselleet.8-9 välillä tulee soitto jos ei tarvii hesaan lähtee.
Turvotuskin alkaa helpottamaan pikkuhiljaa, on jo omaa kroppaa näkyvissä ;) Juonu oon kyllä paljon.alamahaa nippailee edelleen
Olet ilmeisesti yksityisellä hoidoissa? Itse olen kunnallisella ja sanottiin että vain silloin soitetaan jos ei siirtoon päästä. Inhottavaa olla epätietoinen, mutta kai sitä voi jo hyvänä merkkinä pitää ettei ainakaan eilen tullut soittoa :) Eli voisi olettaa että hedelmöittymistä on tapahtunut.
Mietin sitä, että silloin kun punktio on perjantaina ja siirto maanantaina, niin tulee pitempi viljely kuin jos et punktio on maanantaina ja siirto keskiviikkona. Onkohan pitkällä viljelyllä huonommat mahkut päästä siirtoon? Vai onko "parempi" että viljellään pitkään ennen siirtoa..?

Sit vielä yks kymysys: eihän noita lugeja olekaan tarkoitus saada kohdunkaulalle asti, vaan riittää et ne jää "sisälle" :D Mulla ei nimittäin onnistuis tuo kohdunkaulalle asti ylettäminen :D
 
Mä oon ymmärtäny että ei siitä vilelystä haittaa ole,kun lääkäri sanoi että 5 pv on maksimi kohdun ulkpuolella viljelyyn ja jos solut eivät sitä kestä niin ei kyllä raskauskaan voi alkaa.Yksityisellä ollaan hoidossa juu:)
 
Vapun jälkeistä elämää, leidit!

Karmilla ja Illusia: Tsemppiä siirtopiinailuun, vaikka etteköhän te molemmat siirtoon pääse! Mun mielestä tuo jännitys siitä, että pääseekö siirtoon, oli jopa pahempaa kun tää virallinen piinistely. Me ollaan kans julkisella hoidossa eikä tiedetty yhtään mikä on tilanne. Onneksi soittoa ei tultu ja saatiin kaksi kyytiläistä matkaan.

Nelli, Milli ja Nemi: Miten piinapäivät on sujuneet? Oletteko voineet hyvin?

Tuulia ja Halleberry: Toivottavasti piikittelyt onnistuvat jo ilman ylimääräistä draamaa! Sitä on tässä prosessissa muutenkin ihan kiitettävästi... :LOL:

ON: Meillä kans vappu meni hyvin keski-ikäisesti. Kateltiin telkkua ja ajoissa nukkuun. Eilen kävin pitkällä, rauhallisella kävelylenkille ja se oli kyllä hermolepoa parhaimmillaan. Alavatsakivut on vähän helpottaneet, joten sillä saralla on huoli poissa. Milloinhan niitä oireita sais alkaa pongaileen? ;) Mä oon saanut luget kyllä hyvin "perille", ohjeissa mun mielestä luki, että niin pitkälle kuin mahdollista...

Tsempit! :heart:
 
Nelli Kaikkihan on ihan uutta ekakertalaiselle, niin eikäpä niitä tyhmiä kysymyksiä
ei olekkaan. Kivastihan teillä jäi pakkaseen, toivotaan tosiaan et niitä käytetään sit
kakkosta hankittaessa :D

Illusia sä olet sit nopeesti toipunut punktiosta, hienoa!
Hienosti tuli myös soluja, toivotaan et mahdollisimman moni hedelmöittyy
ja saatte kyytiläisen mukaan ja pakkaseen loput

Karmilla hyvin olivat solut hedelmöittyneet ja eiköhän noilla siirtoon
pääse ja loput sitten pakkaseen :)

Verna hyvä et kivut on taaksejäänyttä elämää.

on: vähän on alavatsaa nippaillut välillä, jostain munasarjojen tuntumassa.
Mut ihan hyvin on pärjänny. Tänään ajattelin käydä kävelylenkillä ja
seurata oloa, jos tulee turvotusta/kipuilua haen lisää saikkua.
Ei kyl ihan huomenn huvittais mennä töihinkään.. ku pelottaa et
jos siellä tulee riuhdottua ja eipä sinne nyt istumaan hyövää mennä
Mulle ei tosiaan annettu virallista testipäivää, hoitaja tuumasi et
parin viikon päästä viikonloppuna voi testailla.. Kääk en edes uskalla ajatella..
kaippa sitä aikaisintaan 14.päivä vois kokeilla
Kyllä mä saan kans luget "perille asti" :D

Muoks. Aika iisisti meni meidänkin vappu, mä maistoin vähän punkkua, mut eipä sitä olis tehny mieli enempääkää, jospa se parantais sitä kohdun verenkiertoo :D ja katseltiin leffaa.
 
Nelli79 otan silloin luget suun kautta, kun ei ole mahdollista ottaa alakautta. Muuten kyllä otan ihan normaalisti alakautta. Vappuaattona iski ihan tajuton väsymys siskon luona lugen ottamisen jälkeen. Nukahdin sohvalle ja sit piti siirtyä siskon ja sen miehen sänkyyn nukkumaan. Matkalla sinne tuntu, että jaloissa vähän vippasi :LOL: Nukuin sit pari tuntia ennen, kuin uskalsin lähteä ajaan kotiin. Eipä ole ollu muuta kuin normaaleja lugeoireita, torstaina siirron jälkeisenä päivänä oli tykytystä ja viiltävää nippailua alavatsalla, mutta sen jälkeen ei varsinaisia kipuoireita. Alkaa jo vähän huolettaa :headwall: Tiedän kyllä ,että kaikki ei tunne mitään kiinnittymiskipuja, mutta silti... Ihanaa, että saitte pikkuisen kyytiin :heart: Tsemppiä piinailuun! Hienoa, että teillä jäi myös huuruneniä mahdollisen myöhemmän tulevaisuuden tarpeisiin =)

illusia Tsemppiä odotteluun :heart: Toivottavasti tulee hyviä uutisia! Uskon, että riittää, että luget vaan on mahdollisimman syvällä, ettei ne niin helposti valu ulos.

karmilla Toivottavasti pääsette siirtoon ja tsemppiä sinullekin siirtoon :heart:

Verna Torstaisten alavatsakipujen jälkeen ei ole ollut oikeastaan muuta kuin tyypillisiä lugeoireita (huolettaa :headwall: ) Vaikka kuinka yritän olla miettimättä oireita, niin silti mietityttää, et miks ei tule sellasia, joita vois luulla kiinnittymiskivuiksi...

Milli Hyvä, et olotila parantunu! Hae ihmeessä saikkua, jos siltä tuntuu. Itestä tuntuu, että ihan kiva mennä huomenna töihin. Oonhan ollu jo 1,5 viikkoa saikulla. Ei ehkä ehtis koko aikaa tunnustella oman kehon toimintoja.

Oltiin eilen kattomassa bändejä, mua alko huvittaan, ku huomasin suojelevani kohtua käsilaukullani. Kun aattelin, ettei vaan ääniaallot tärisyttäis kohtua :LOL: (oli aika äänekkäitä bändejä ;) ) Ai, hieman ylivarovaista tää mun touhu? :ashamed:
 
Nemi77: Täysin sama juttu mulla. Yritän koko ajan pongata jotain vinkkiä siitä, että alakerrassa olis jotain tapahtumaisillaan. Mikäli oikein oon ymmärtänyt, niin eikös sen kiinnittymisen pitäis tapahtua 4-6 vrk siirrosta (2 päivän viljely)? Mutta ei mitään -nada! Ainoat normaalista poikkeavat jutut on järjetön väsymys ja jano, jotka kuitenkin liitän Lugejen käyttöön... :kieh:
 
iltoja kaikille ! Käynti lähenee ja pelko persiissä josko taas jotakin hidastetta ilmenee eikä tälläkään kertaa päästä hoitoa aloittamaan :/ Mulla osuu kp 4 käynnille joten en tiedä voiko enään tähän kiertoon edes aloittaa vaikka niinkai oli suunnitelma et ehtii ennen klinikan kesätaukoa... Ei taas voi kun hengittää syvään ja katsoa kuin käy. Plussatuulia ja tsemppiä kaikille B)
 
Illusia, sullahan oli onnistunut punktio sitten kun töihin jo pääsit menemään niin pian.
Nemi, hauska toi sun käsilaukulla kohdun suojelemisreaktio :LOL:
Verna, mulle lääkäri sanoi että alkio etsii paikkaansa 2-3 päivää ja sitten kiinnittyy. Mulla ei ole onneksi luget aiheuttanut muita oireita kuin että rinnat on niin kipeät että mahallaan ei oikein viitsi makoilla. Inhottavaa kun ei voi sitten "kunnolla" bongailla raskausoireita jos noi luget myös aiheuttaa niitä.

karmilla sulla on tiedossa ensi yönä varmaan jännittävät ajat kun aamu on koko ajan mielessä, koita saada unta kuitenkin ;)

Milli Joo niin kai se pitää ajatella että tyhmiä kysymyksiä ei olekaan. Kiitos toivotuksista, olin tosiaan enemmän kuin tyytyväinen kun jäi pakkaseenkin. Yksi tosin oli 3 soluinen kun ilmeisesti tuossa vaiheessa olisi pitänyt olla 4-soluinen. Kai. Meillehän osuisi sit sama testipäivä jos testailet 14.pv!

ON: Hyvä että muutkin ovat viettäneet vappua keski-ikäisesti ja katsoen Tartu mikkiin :D

Mulla on viime päivinä pelottavasti alkanut mieli laukata kohti "mitä jos olen raskaana", tämä on kuitenkin eka kerta vajaan kahden vuoden aikana että oikeasti on mahdollisuuksia. Tosin tätähän en tiennyt ennen tutkimuksia että silloin kyllä pidin joka kuukautta mahdollisuutena raskautua...
No pitää pistää jäitä hattuun ja olla ajattelematta että mitään sen kummempaa on meneillään, nyt se vielä onnistuu mut sitten siinä loppupuolella piinailua voi tehdä tiukkaa...
 
Nelli Voi tuo viimeinen kappale on just niinku mun "suusta"
Mä muka silittelen masua ja viestittelen et siellä on pikkuisen hyvä olla ja kasvaa :ashamed:
Voihan osa soluista olla vähän hitaampia jakaantumaan, mut onhan niistäki lapsia saatu.
Alkioden laatuahan on loppujen lopuksi hankala arvioda, ilmeisesti nykyiset arviot perustuvat juuri tuohon jakaantumisen vauhtiin.

Mörkötys Harmi jos joudutte odottelemaan hoitoa vielä syksyyn. Odotteluhan näissä on kaikkein tylsintä hommaa

Nemi Kyllähän sitä sanotaan et raskaana olevat suojelee masua, jospa se olisi hyvä enne :D

on: kävelyreissu turvotti mahaa ja välistä nippailee ja vähän vihloo, et taidan soitella lisää saikkua huomenna. Vaikka muuten vois mennäkki töihi, alkaa tää kotosalla kökkiminen jo tylsimään.. Mä olen katsonu varmaan toistakymmentä leffaa :D Mut tuntuu ettei viittis riskeerata et alkaa liian aikaisin rasittaan kroppaa. Kun munasarjat oli pe kuitenki aika turvoksissa.
 

Yhteistyössä