Clomittaret 2013

Mimmuskainen Oon ihan samaa mieltä sun kanssas tuossa asiassa, että kun saisi edes kerran kokea lapsen saamisen ja kasvun, ees kerran. Täälläkin useampi kuumeilee toista, se on jotenkin ihan eri asia kun on jo se yksi lapsi, vaikka en siis halua vähätellä sitä surua kun toista ei kuulu, mutta onhan se niin kun ei saa edes sitä ensimmäistä aikaiseksi niin on se paljon lohduttomampaa ja kamala vääryys kun joutuu olemaan kokonaan lapseton.. Toivotaan, että tämä vääryys korjaantuu meidän kaikkien lapsottomien kohdalla ja saadaan edes ne yhdet pikkuiset kokea ja sitten luvataan olla hiljaa tyytyväisiä. :heart:

 

Kiitti Niian

Joo, on kyllä aika mahtava päästä viimeinkin eteenpäin hoidoissa Ja eilinen lääkäri oli aivan ihana ja vieläpä eka, joka ei vähätellyt miun kilppariongelmia. Sillä tottakai niillä on vaikutusta, onhan nämä hormonit TSH, FSH ja LH kuitenkin niin yhteydessä toisiinsa.

Ja miekin saatan tuota listaa ainakin joskus päivittää sitten kun oon päässyt vähän paremmin tutustumaan tähän ketjuun.

Samaa mieltä: kun saisin edes kerran kokea lapsen saamisen. Erityisen pahalta tuntuu kun kaikesta näkee, että miehelle tämä ei ole läheskään yhtä tärkeää kuin minulle. Hänhän on jo kokenut sen kaiken eikä jää tavallaan niin paljosta paitsi jos sitä vauvaa ei ikinä meille tule. Mies ei ymmärrä minun tunteita ja pelkoja yhtään. Välillä tuntuu, että oon asian kanssa ihan yksin Tai no mulla on onneksi Hoitountuvikot -palstalaisten mahtava tuki, mutta se ei oo täysin sama asia kun sitä tukea ei saa omalta puolisolta eikä tätä surua käydä läpi yhdessä. Mie ainakin koen, että tämä on enemmän minun asia - siis sillä tavalla, että minussa se vika on ja minä olen ainut, joka oikeasti kärsii lapsettomuudesta. Ja anteeksi, ei ole tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä. Siis tottakai sekundaarisesti lapsettomatkin suree, mutta se ei ole sama asia. Toivottavasti kukaan ei käsittänyt väärin.

 

Hirmu ristiriitainen aihe tämä "jos edes sen yhden lapsen saisi". Vai olenko yksin sitä mieltä? Helposti joku pahoittaa mielensä ja ajatuksia on vaikea pistää sanoiksi. Siis totta kai toivon samalla tavalla, että saisi edes yhden lapsen. Niin monet kuitenkin saavat sen, joten miksi ei me? Miksi joiltain vain evätään se oikeus ja miksi se on joillekin niin pirun vaikeaa?

 

Toisaalta taas, jos ensimmäisen lapsen on saanut helposti (tai suht' helposti) ja toista ei kuulukaan, sekin tunne on jotain ihan omaa luokkaansa, mitä taas itse en voi ymmärtää. Ja oma luokkansa on myös, ne jotka ovat saanet ensimmäisen pitkän yrittämisen jälkeen ja nyt myös toinen antaa odottaa itseään. Huoh... Tulipa sekava teksti!

 

(Ja sori kun kirjoitan taas osissa!)
Tulipa vaan mieleen, että monesti olen törmännyt myös siihen, kuinka ihminen ei ole ikinä tyytyväinen! Oli aiheena sitten mikä vain. Esim. Ensin halutaan omistusasunto, sitten kun se saadaan, niin sitä pikku hiljaa rempataan oman näköiseksi ja kuitenkin koko ajan "tuo paikkakin pitäisi vielä laittaa" ja "tuokin on noin tyhmästi ratkaistu". Unohdetaan se että yksi haave, se alkuperäinen, on jo toteutunut.

 

Enkä nyt tarkoita sitä, että ihmisellä saisi olla vain yksi haave ja sitten ollaan tosiaan hiljaa ja tyytyväisiä, mutta siis juuri tuo, että aina löydetään asiosta helposti se huono puoli ja unohdetaan mitä kaikkea hyvää on jo saavutettu. Itse olen viime aikoina, vähän pakostakin, pakottanut itseni aina välillä pysähtymään ja miettimään, mitkä kaikki meillä kuitenkin on hyvin. Lohduttaa se edes hetken!

 

Grill, kiitos jos viitsit päivittää. Ei jää sitten itselle huono mieli, jos lista jääkin päivittämättä. Tästä ketjusta on kuitenkin saanut niin korvaamatonta tukea, että se olisi harmi. Mä oon päivittänyt listan aina joko edellisenä iltana seuraavalle päivälle tai sitten vasta aamulla. Joten päivitä ihan miten sulle sopii. Tuskin se myös maata kaataa, jos joskus jää 2-3 päivää välistä päivittämättä. Täällä kuitenkin tulee varmasti olemaan taas tosi hiljaista heinäkuussa. Hyviä ajatuksia sulla tuossa yllä! Olen samaa mieltä kaikesta.

StellaI, tervetuloa.

Mimmuskainen :hug:

Niian, niin oli puhetta, että taukoa sitten syksyyn asti. Tähän väliin kyllä sitten mahtuu varmaan 1-2 taukokiertoa, mikäli uusi kierto alkaa tuossa juhannukselta. Enkä mä täysin ajatellut täältä kadota. Jo tossa edellisessä kierrossa, kun jouduttiin keskeyttään hoito, mietin pientä taukoa. Nyt se tulee sujuvasti tähän, kun ei ole pariin kiertoon mitään lääkitystä, eikä siis oikeen mitään kerrottavaakaan.

 

Mulle voi päivittää tälle päivää kp1 :headwall:
Soitan tänään sinne naistenpuolelle ja itken vaikka siinä puhelimessa, että ne nyt jotain tekis tän tilanteen eteen :'(

 

Voi tätä riemun ja ilon päivää ovis oli nyt kp17.. ja ihan luomu sellainen :Heart: nyt oli jopa kivutkin eli sinäänsä toiveet on aika korkealla vaikkei nyt mitään ihmeempiä talletustaikoja olla tehtykään.

Mutta voi että, jospa tuo surullinen raskaus olisi jotain korjannut mussa ?

Ja ei, ei suruja voi verrata keskenään.
Jo lapsen saanut sentään oikeasti tietää mitä kaipaa, me lapsettomat voimme vaan haaveilla edes kerran sen sylin täyttymisestä.

Meillä on myös uusioperhekuvio, miehellä lapsi entuudestaan. Ei mies ehkä samalla lailla kuumeile kuin minä, mutta odotuksessa oli mukana ja varsinkin tässä surussa.

 

Ihanaa, kun ihmiset availevat omia tuntojaan lapsettomuuden suhteen. Minä en loukkaannu vaikka itseäni kritisoitaisiinkin toisen lapsen toiveesta. Tottakai ymmärrän olevani onnellisemmassa asemassa, kuin lapsettomat ilman lapsia. Minusta sen saa sanoa ääneen jos se siltä tuntuu. Tiedän myös, että oma suruni toisen kaipuusta on oikeutettua. Minun suruni ei ole muilta pois. Se saanko toisen lapsen ei vie keneltäkään muulta mahdollisuutta tulla äidiksi. Jokaisella on varmasti haaveet omasta perheestä ja omista lapsista. Jotkut haluavat sen yhden toiset haaveilevat suuremmista perheistä. Tietenkään ei koskaan tiedä mitä elämä tuo, mutta haaveisiin on kaikilla oikeus. Kyllä se itseäkin v***aa kun lähipiirissä putkahtelee vahinkovauvoja tai jopa suunniteltuja sisarusparvia. Kateus iskee.

Toivon sydämeni pohjasta, että kaikkin lapsitoiveet täällä täyttyisivät. Toivon, että teistä kaikista tulisi, joskus äiti. Toivon, että ketään ei syö tämä lapsettomuus ja elämästä löytyy paljon muutakin iloittavaa.

Se mikä toistuu ensimmäistä ja tätä toista yrittäessa on pettymys omaan kroppaan. Se ajatus jos miehelläni olisi ehjä vaimo olisi hänellä jo mahdollisesti useampikin lapsi. Se pettymys hänen kasvoillaan, kun menkat alkaa.

Voimia kaikille omien tilanteiden keskelle!

 

Mulle voi päivittää tälle päivälle kp 2 ihanaa että vuoto alkoi ilman teroja ainiin, ja taukokierto, ei jaksa aina olla niin hormoneista sekaisin.

 

Myös mulle sa päivittää kp2/30

 

Siis juurikin näin - nuo ajatukset on niin vaikeita ja ristiriitaisia, että niitä on vaikea pukea sanoiksi sillä tavalla, ettei kukaan käsitä väärin ja/tai pahoita mieltään.

Mieheni ex -akka on oikea hirviö. Julkisesti en enempää viiti avata, mutta se vaikeuttaa meidän asioita ja elämänlaatua huomattavasti. Sen verran voin sanoa molemmat pidemmältä ajalta tunteneena, että tuo nainen on ollut iänpäivät tosi vaikea luonne. Ja täytyy vielä mainita, aloimme seurustelemaan n. 1,5 vuotta heidän eronsa jälkeen, joten mie en ole siihen syypää. Jos tuo nainen ei olisi kuvioissa, minulla ei olisi mitään ongelmia ottaa tyttöä "omaksi". Mutta siitä ei auta haaveilla vaan kestää tämä tilanne. Mutta siis tullaan onneksi tytön kanssa toimeen erittäin hyvin

Kyllä mieskin haluaa samalla tavalla "oikean perheen" eli että lapset on kotona kokoajan ja voidaan elää "aitoa" lapsiperhearkea. Tuo miehen lapsi on meillä vain joka toinen vkl ja yhtenä arki-iltana viikossa. Mutta kuitenkaan ei mies samalla tavalla kuumeile, toivo ja pety joka kuukausi, on myöntänyt sen itsekin. Ja se tuntuu miusta pahalta, että miehen ymmärrys ja tuki jää vaillinnaiseksi.

apsu: :hug: Kiitos, että ymmärrät myös minun näkemystä asiasta.

Ja omaan kroppaan pettyminen on niin tuttua. Vaikka sen on aavistanut, niin se oli silti melkoinen kolaus "virallistaa" se, että vika on minussa. On vaatinut kyllä sulattelua. Etenkin kun minulla on ollut vahvat ovisoireet ja oon saanu ovisplussan lähes joka kuukausi, niin sitten jos ovista ei ole ehkä kuitenkaan tapahtunut ikinä. Mieskin vaan tölväisi jotenkin, että eihän tuo haittaa jos sen voi tableteilla hoitaa. Mutta kun se ei tajua sitä, että ne ei välttämättä autakaan! Siis tottakai toivon, että niinkin "helpolla" päästäis, mutta ei ne tabletit ole mikään takuu asialle.

 

Tsempit uusiin kiertoihin Malla & tarana!
StellaI: Mulle tuli hassu olo kun otin tässä kierrossa ensimmäistä kertaa clomin. Tuli niin vahva tunne ja ajatus "ei tämän näin pitäisi mennä". Ajatus siitä, että miksi juuri minä joudun popsimaan hormoneja jotta tulisin raskaaksi... :ashamed: Mutta sekin tunne muttui pian toiveikkuudeksi!

 

Grill: Miulla on kans nyt ihan viime päivinä vaihdellut tunteet et miksi minä ja toiveikkuus kun jotain viimein on selvinnyt ja asiat alkaa rullaamaan. Ja tsemiä hirmuisesti teille, että nyt tärppäis :heart:

Voi apua! Anteeksi, tämä on ihan d-osaston juttuja elikkä ällöttävää, mutta nyt on jo kolmatta päivää runsaasti just semmosta erittelyä, mikä on oppikirjain mukaan ovulaatiolimaa! Ja muutkin oireet on tänään kohdallaan. Ossaako joku sanoa, mitä se tarkottaa? Nyt on kyllä oikea ajankohta kiertoon nähden (kp15), mutta ultran mukaan ovis ei kuitenkaan ollut toissapäivänä edes lähellä En hoksannu kyllä nyt testata, mutta plussan siis yleensä aikaisemmissa kierroissa näillä seuduilla olen saanut. Onkohan ne aiemmat plussat ollu sitten harhaa vain..

 

Kyllä minäkin ymmärrän sen toiveen, että "kun saisi edes yhden". Kuitenkaan se ajatus, että kun on yksi niin rupeaa toista toivomaan ei ihan sillään pidä meidän kohdalla paikkaansa. Aina on ollut toiveissa ainakin 2 lasta. Olemme onnellisia esikoisesta, eikä se onni mitä hänestä koemme katoa mihinkään saamme tai emme saa toista lasta. Toive siitä, että omilla lapsillani olisi sisarus lähtee ihan siitä, että itse olen ainoa lapsi (selit. lapsettomien vanhempien, yrittivät toista useita vuosia). Tokihan jokainen kokee erilailla ainoana lapsena olemisen ja monelle ainoalle lapselle on lähes itsestään selvää että perheeseen tulee vain 1 lapsi, jos on tullakseen. Itsekään en sisarusta niin lapsena kaivannut, kuin nyt aikuisena. Toivon, että oma lapseni sisaruksen saa, mutta ei sitä toista lasta tehdä/toivota vain häntä vartenkaan.

Dpo 8, testasin aamulla puhtaan negan. Pregnyl on siis poistunut, jos sitä koskaan olikaan. Mutta tästä lähtien siis jos saan testiin kaksi viivaa niin on ihan se toivottu viivanen. Taikka sitten täti tulee kylään taas ensi viikolla, täytyy varmaan hankkia hänelle petivaatteet valmiiksi kuitenkin. Oiretahan itselleni keksin näinä piinapäivinä vaikka minkälaisia, alkaen etovasta olosta dpo 5, lisääntynyttä valkkaria ja pieniä finnejä...Ja no, ainakin malttamattomuutta. Kuinkas muilla piinailijoilla sujuu?

Grill Mulla on ihan sama tunne aina kun otan / pistän lääkeittä. Joka kerta mietin, että mitä jos en on ottaisikaan kun kaiken pitäisi kuitenkin tapahtua itsestään ja lääkkeet on määrätty vain tueksi. Minä en muutenkaan ole kova lääkkeiden ystävä, en kauhean mielelläni ota mitään, edes särkylääkettä. Eihän se ensimmäinenkään mitään lääkkeitä tarvinnut, onko tässä mitään järkeä heittää lapiolla rahaa kaivoon saamatta mitään vastineeksi kun saman tulokseen saa silläkin, että puuhailee pedissä. eli ei mitään. Vaikka eihän noita hoitokertoja minulla vielä kovin montaa takana ole *koputtaa puuta*

 

On se ihmismieli hassu..Tänään lääkäri soitti simppatuloksista, jotka olivat hyvät, olin tietenkin iloinen kunnes rupesin vatvomaan päässäni kaiken näköistä että "niin vika on tosiaan minussa eikä puolisossani" jne jne.. no päätin olla vaan tyytyväinen että edes toisella kroppa toimii=)
Hydra muuten, mikset ole koskaas clomeja syönyt? (muistaakseni kirjotit joskus ettei sinulla ole niistä kokemusta)

 

Heipparallaa. Oon ihan uus taalla ja olis kiva liittya listaan.

plitsis......kp 3/28......ya: 11/2011......1.c.......1. lapsi, 26v

Teinkohan noi nytten oikein. Eli ollaan siis syksysta 2011 yritetty, eika oo viela onnistunut. Huhtikuussa 2012 tein positiivsen raskaustestin, mut sitten mulla tuli keskenmeno 8. viikolla ja sen jalkeen ei oo onnistanut. Nyt tana kevaan alotettiin sitten tutkimaa, mika on lapsettomuuden syy. Mulle tehtiin ekaks se kk:n 3. paivan verikoe ja kaikki tuli takas normaalina. Sitten tyylii kk kierron 8 paivana sellai varjoaine kuvaus munasarjoista ja kaikki oli hyvin siella ja miehenki siemen-nayte tuli takasin normaalina. Noista on nyt pari kuukautta ja nyt viimein paatin alottaa clomin. Eilen hain laakkeet apteekista ja tanaan olis tarkotus sitten illalla ottaa ekat. Laakari anto mulle heti alkuun 100 mg *5, josta olin aika yllattynyt, koska kuitenkin ovuloin. Onko kellaan muulla alotettu 100 mg? Mita oon lukenut, niin aika usein alotetaan 50 mg.

 

kaathy, mulla on ollut aina tosi ohut limis. Ilman lääkitystä noin 3-4 mm. Joten lääkäri päätti, että mun tapauksessa ei kannata aloittaa Clomeja, jotka vois ohentaa sitä entisestään. Anazolit onnistui kasvattamaan pienellä annoksella limistä, mutta isommalla annoksella tilanne huononi. Nyt vasta pistoksilla se on saatu suht järkeviin mittoihin, siltikin vaan parhaimmillaan 7-8 mm.

plitsis, tervetuloa.

ON: Lämmöt toista päivää koholla (37,0-37,1 astetta). Joten voi olla, että se ovis sitten ihan oikeasti tapahtui la-su akselilla. Vuodotkin pysynyt nyt toistaiseksi pois. Yhtään ei ole kyllä luottoa onnistumisen suhteen, kun ei inssiin päästy. Tuleepahan sitten luultavasti edes menkat ilman teroja.

 

Hyviä ajatuksia täällä kaikilla...

Ymmärrän Grill sun pointin, mitä tarkoitit tuolla ettei olla ikinä tyytyväisiä...
Me haaveillaan edelleen kyllä 2-3 lapsesta, mutta ajatusmaailma on muuttunut hirveästi viimeaikoina. Mä oon miettinyt näitä asioita paljon (ja miehenkin kanssa puhuttu) ja oon tehnyt päätöksen, että mä lupaan olla onnellinen, jos me edes yksi lapsi saadaan. Mä voisin vaikka kirjoittaa itselleni kirjeen jonnekkin piiloon, näistä tämän hetkisistä tunteista ja ajatuksista ja sitten joskus sen yhden lapsen äitinä (toivottavasti) kaivaa sen esille, jos meinaan lipsua epätoivoon toisesta haaveillessa...

Kaikille tsemppiä tasapuolisesti, niin meille vielä täysin lapsettomille, kuin haaveileville äideillekin!

plitsis :wave:

 

Heippa.

Mä ajattelin kanssa kertoa omasta kokemuksestani liittyen tähän keskusteluun sekundäärisestä lapsettomuudesta.

Itse olen aina ollut varma siitä, että haluan ison perheen, neljästä lapsesta haaveillut. Esikoinen sai alkunsa suunnittelematta mutta toivottuna kuitenkin. Olin tytön syntyessä vasta 20v. Toiselle lapselle annettiin lupa tulla kun esikoinen oli 8 kuukauden ikäinen - toivoimme lapsille pientä ikäeroa. Tämän vuoden elokuussa tuosta päätöksestä tulee 7 vuotta... Kaksi aivan alkuraskauden keskenmenoa on tässä ajassa saatu aikaiseksi...

Parisuhteessa on ollut niitä ylä- että alamäkiä ja niiden myötä aikoja, jolloin ollaan yritetty enemmän ja niitä jolloin hanskat on heitetty totaalisesti naulaan tämän toisen lapsen yrittämisen kanssa..

Kaikkein kipeintä on kuitenkin ollut esikoisen sisaruksen kaipuu. Viimeiset 3-4 vuotta tyttö on kysellyt miksi kavereilla/ serkuilla on pikkusiskoja tai - veljiä ja miksi hänellä ei. Yhdessä vaiheessa tyttö pyysi aina iltarukouksen yhteydessä Taivaan Isältä pikkusiskoa tai veljeä. Voitte ehkä kuvitella kuinka pahalta tuntui... Olen joutunut monet kerrat keskustelemaan tytön kanssa tästä aiheesta - lapsentasoisesti tietenkin.

Viimeksi eilen olimme tytön kanssa kaupassa, ja kun minä etsin pyykinpesuainetta, tyttö tutki tutteja ja pohti että minkähänlainen tutti olisi kiva sille pikkusiskolle. Yritä siinä sitten olla normaalisti ja koittaa vaivihkaa vaihtaa puheenaihetta... :'(

Ei tyttö onneksi jatkuvasti asiasta puhu, mutta silloin tällöin kuitenkin. Meidän tilanteessa siis koko perhe kaipaa sitä toista lasta ja kipeetä tekee.. kyllä on useammatkin itkut tullut itkettyä asian tiimoilta, vaikka ei se itku mitään autakaan..

Uskon kuitenkin että vielä joskus on meidän vuoro... elokuussa alkaa pistoshoidot (jos nyt ei plussaa pärähdä). että kyllä se tästä..pikkuhiljaa...

 

On totta ettei suruja voi verrata keskenään. Jokaisella on omat toiveet ja haaveet ja omat tavat käsitellä asioita.

Tietenkin olen onnellinen esikoisesta, mutta kaipuu toisesta on suuri.
Olemme mieheni kanssa molemmat useampi lapsisista perheistä ja molemmat erittäin perhekeskeisiä. Vietämme paljon aikaa omien sisarustemme kanssa. Tämän vuoksi olemme aina ajatelleet että tietenkin haluamme että omilla lapsillamme olisi sama mahdollisuus, toiveissa on ollut kolme lasta.

Meillä myös esikoinen puhuu paljon pikkusisaruksista varsinkin, kun näemme tuttavia joilla on useampia lapsia tai vauva tulossa. Itkua joutuu aina näissä tilanteissa pidättämään ja yrittää selittää jotain mikä olisi alle neljä vuotiaan ymmärrettävissä, onnelksi vielä useimmiten riittä kun kun sanoo että 'niin äitikin haluaisi, toivotaan että meillekkin joskus tulee vauva'. Vähän aikaa sitten kun olimme pihalla leikkimässä en enää pystynyt hillitsemään itkuani kun esikoinen keinutti tyhjää vauvakeinua ja sanoi antavansa siskolle vauhtia.
Omaa pahaa oloa pahentaa entisestään kaikkien näiden ajatusten ainainen vatvominen. Ja tulee huono-omatunto esikoisen puolesta, kun koko ajan mietin että pystynkö antamaan hänelle äitinä kaikkeni kun olen surullinen.

 

Miten pitkiä kiertoja teillä on ollut clomeista? Tai onko follit tehnyt jotain ihme spurtteja ja ovis tullut myöhään?
Turhia toiveita yritän tässä elätellä... Maanantain ultrassa kun oli ne säälittävän kokoiset follit ja lääkäri sanoi ettei ovulaatiota tule. Mut nyt on tuntunut semmoista outoa nippailua vatsassa. Voisko jotain kumminkin tapahtua, vai voiko nuo johtua muuten vaan clomeista vai kuvittelenko vaan kaikki tuntemukset?
Alkaa tuntua typerältä kun koko ajan kuvittelee jotain, eikä voi antaa tän asian nyt tässä kierrossa vaan olla. Miks pitää väkisin nostattaa taas toiveet, niin että saa sitten taas parin viikon päästä pettyä oikein kunnolla.
Mietin että pitäiskö kumminkin ruveta huomenna tikuttaa, saisko siitä mielenrauhan vai vielä paskemman fiiliksen...tiedä häntä...

 

Monella täysin samoja ajatuksia kuin minulla tuosta sekundäärisestä lapsettomuudesta. On kuin omia tekstejään lukisi.
Kolme lasta meilläkin aina ollut haaveena mutta olemme pudottaneet unelmamme määrää yhdellä, kun tämä on näin työlästä. Eikä tässä nuorruta, tänä vuonna täytän 35v joten senkin puolesta pitänee toppuutella itseään.
Itse pystyn vielä elämään yksilapsisena, mutta en halua lapseni elävän ainokaisena. Ehdottomasti haluan hänelle sisaruksen. Jos ei jumankaut muuten niin sitten adoption kautta.

 

Näin rauhallista yövuoroa ollut naismuistiin. Ehtii renkua vähän palstallakin

kaathy: Ens viikolla selviää minun miehen uusi tulos ja tottakai siinä kivi vierähtää sydämeltä jos se on edelleen kunnossa. Tuo siun asenne olla hyvillään siitä että edes toisella kroppa toimii on mielettömän hyvä Ja yritän muistaa sen niinä pahimpina hetkinä, jolloin syyllisyys painaa.

Minulla on 4 sisarusta ja ovat mahottoman tärkeitä. Ymmärrän senkin pointin, ettei halua oman lapsensa jäävän ilman sisaruksia. Ja tottakai itsekin haluaisin 2 tai 3 lasta. Miulla ei oo ollu tarkoitus vähätellä kenenkään surua vaan lähinnä ilmaista omaa pahaa mieltä siitä, että oon jollain tavalla yksin asian kanssa kun mies ei ole täysin samalla tavalla tässä kaikessa mukana. Ja kuten sanoin, on myöntänytkin sen.

Meillä miehen lapsi kysyy hirveän usein, että onko minun masussa vauva ja että milloin se syntyy Tekee "tulevalle vauvalle" lahjoja yms. Pelottaa välillä vaan, ettei sitä ikinä tuu :'(

Tsemppiä kaikille näiden vaikeiden asioiden kanssa kamppaileville :hug: