Mulla on nyt ollut vähän hiljaiseloa täällä, oon kyllä käyny lukemassa kirjoitteluanne, mutta on ollu kaikkea muuta (mikä on vaan välillä hyvä!), joten en oo ehtiny kirjottelemaan. Oma äippä oli käymässä mun luona ja meillä oli oikein mukava tyttöjen viikonloppu: shoppailua, hyvää ruokaa, teatteria, lenkkeilyä... On tehny tosi hyvää ja mieli on nyt paljon keveämpi!
Paljon tullu tekstiä, ihanan aktiivinen palsta ja paljon tukea saa täältä!
Toivon kovasti, että sisälläsi kasvaa pieni ihme,
Aniit! Älä menetä vielä toivoa, vaikka ei varmasti ole helppoa pitää toivoa yllä!
Tsemppiä
minnams! Itsekin vaivun välillä epätoivoon, eikä mikään tunnu lohduttavan, mutta jotenkin tässä suossa on vaan räpiköitävä eteenpäin.
Kyllä muiden plussat antaa toivoa
toivounelma, joten kerro ihmeessä kuulumisia jatkossakin. Ymmärrän kyllä myös sinua
Kassiopeia, että sitä miettii, et miksi ihmeessä itsellä ei onnistu sit millään. Ja onhan se niin, että vaikka muut on pitkän yrityksen jälkeen plussannu, niin ei se vaan valitettavasti oo lupaus siitä, että itsellä onnistuisi... Voimia siis sinulle
Kassiopeia ja valoa päivään!
Pettunialle peukut pystyyn, et palelu ois oire jostain ihanasta!
Kiva, kun pysyt mukanamme
Auppis, vaikka tietysti toivonkin sinulle niin kuin kaikille muillekin pikaista plussaa. Ja hyvää matkaa teille :wave:
Toivottavasti femarit tuovat teille toivotun tuloksen
skorppari, harmi kun clomit eivät sitä tehneet!
Että mua kans ottaa ottaa päähän kaikki tollaiset ihme ääliöt, jotka eivät osaa lopettaa, vaikka vihjailee jo siihen malliin, ettei niitä lapsia vaan TEHDÄ eli komppaan sua täysin
minttu_89! Tsemppiä sinulle myös! Nykyään oon aina aika avoimesti kertonut tilanteestamme, jotenkin se on tuntunut paremmalle, kun asian salaileminen. Mutta silti nousee savu korvista, kun kuulee, että "eikö nyt jo kannattais niitä lapsia ruveta tekemään?!"
Pamskulle nyt vaan sit tsemppiä oviksen bongailuun ja tietysti sen hyödyntämiseen!
).( mieli on pitkästä pitkästä aikaa keveä ja positiivinen. Alavatsassa on kummallisia tuntemuksia, aivan samanlaisia kuin sillon kun olin raskaana, sellaista nippailua ja valkovuoto on ajoittain runsasta. En kuitenkaan uskalla toivoa mitään ja odottelen ens viikonlopuksi menkkoja. En vaan uskalla rakennella mitään pilvilinnoja, ettei sit tipahdeta korkeelta. Rinnat ei oo kipeet, mikä taas keskenmenneessä raskaudessa oli eka raskausoire, jotenkin sit siihen vertaan aina näitä tuntemuksia. Onneks ens viikko menee nopsaan töissä ja torstaina lähenkin jo kotopuoleen lauantaisia ystävän polttareita varten.