Alistuvat vaimot

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kilttityttö
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ajattelun "ongelma":
Olipa edellisessä viestissäni runsaasti typoja.

Tarkennus siihen, miksi mietin "apulaisnaisten" järjenlahjoja: Jos mies ei osaa perustella näinkin keskeistä uskomustaan millään tavalla, tuskinpa hän osaa mitään "käskyjäänkään" perustella. Ja jos nainen ei ymmärrä sen vertaa että kysyisi miksi, hyväksikäytön mahdollisuus on varsin suuri.

Odottelen (Ilmeisen turhaan ;D) naisen naisen apulaiseksi alentamista ajavien vastausta siihen, miksi myös tasa-arvoista suhdetta haluavien miesten ja naisten tulisi elää heidän tavallaan. Eikä nyt pidä loukkaantua käsitteestä alentaminen, apulainen on ihan työelämässäkin alisteisessa asemassa siihen tahoon jonka apulainen on. Eikö?

Voe voe. Kuten sanottu, yksinkertaisen ihmisen kanssa keskustelu on kovin puuduttavaa, kun toinen ei pysty edes kipuamaan abstraktille tai käsitteelliselle tasolle tai pohtimaan väitteidensä laahjempaa merkitystä tai todenperäisyyttä. Saapa nähdä jaksanko edes kommentoida enää koko ketjua.

Mikä siinä vielä on epäselvää? Ei nuo ole minun keksintöjä, vaan avioliittoneuvojilta kuultua, jonka olen huomannut toimivaksi tavaksi. Tässä mallissa ei muuten käskytetä. Ei se onnistu niinkään päin, että vaimo käskyttäisi.
 
Mistähän syystä se on aina nainen, joka sattumalta ei käy yhtä paljon töissä, ei tee yhtä pitkiä päiviä, ei saa yhtä paljon palkkaa, joten siksi on sama jos nainen tekee kotityötkin.

Mikähän se juttu siinä on, että se on aina nainen jonka elämäntilanne "juuri tällähetkellä sallii tehdä enemmän kotitöitä"
 
Rest my case. Ainakin sivupersoonan kyky keskustella on niin rajoittunut että turhaanpa tuli piipahdettua enää tässä keskustelussa. Ei yhtäkään vastausta kysymiini asioihin, vain jonkun auktoriteetin selän takana piileskelyä ja ympäripyöreää selittelyä.

Kyllä, kiihkouskovaiset ja muut yhden asian ihmiset ovat hyvin lähellä toisiaan ns. ajattelussa - lue: ajattelukyvyttömyydessä. Ja aivan yhtä kykenemättömiä itsenäiseen pohtimiseen ja kriittisyyteen.
 
Kauhiasti ihmettelen miksi parisuhteessa ongelmia.Itse nautin asioista.Sapuskahommat,lastenhoito,vaipanvaihto.Kaikki todella kivaa puuhaa.Ainut asia minkä möhlin,silloisen vaimoni,lasteni äidin.hän jäi taka-alalle.Siksi hän kyllästyi ja halusi eron.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sohvis.:
Kauhiasti ihmettelen miksi parisuhteessa ongelmia.Itse nautin asioista.Sapuskahommat,lastenhoito,vaipanvaihto.Kaikki todella kivaa puuhaa.Ainut asia minkä möhlin,silloisen vaimoni,lasteni äidin.hän jäi taka-alalle.Siksi hän kyllästyi ja halusi eron.

Oot sääkin totaalisesti aivopesty erosi syistä. Eiköhän vaimon tehtävä ole tulla itse varjosta pois, no, saahan sitä tehdä toisista syntipukkeja?

 
Koska en ole saanut selkeää kysymystä aiheesta en pysty antamaan täsmävastaustakaan.
Yritän kuitenkin lähestyä aihetta toiselta suunnalta. Lukekaa ensin ketju valitusvirsi. Siinä on yksi esimerkki kun johtajuus ei toimi. Mies ei ole ottanut paikkaansa oikealla tavalla, joten miehessä on syyllinen. Oikea johtajuus on ainoastaan koossa pitävä voima. Miehen pitää kuunnella ja aistia perheensä kulloistakin tilaa. Onnellinen ja hyvinvoiva perhe on tavoitteena. Jos hän taas havaitsee jonkin ongelman tai pienenkin tyytymättömyyden tilan, niin hänen velvollisuus on puuttua siihen ja korjata se rakkaan vaimonsa lempeällä avustuksella.
Tuossa valitusvirsi tapauksessahan miehen pitäisi muuttua perheen hyvinvointia ajattelevaksi. Perheen hyvinvointi pitää olla miehelle aina ykkösasia. Toisaalta, vaimon huutamisella ja räyhäämisellä ei varmasti sitä saavuteta. Mitenkähän tähän paikkaan sopisi lempeys, ymmärrys ja vaikka pieni ja sievä alistuneisuus?
Tämä tuli nyt tällä kerralla. Kysykää selkeitä kysymyksiä, jos on vielä jotakin epäselvää. Enhän minä tänne kokonaista kirjaa voi kirjoittaa.

Loppumuistutus: Johtajuus ei ole käskemistä, komentelua, määräilyä, eikä moittimista, vaan yhteisten asioiden hoitamista rakentavasti. Johtajuus pitää vaan kokonaisuuden kasassa.
 
Tässä on sivupersoonalle ihan selkeä kysymys tai useitakin, jotka julkeasti copypastesin toisen kirjoittajan puolesta. Olenkohan mä nyt sen bitch. ;)

"Kerronpa esimerkin naisen ”luontaisesta” alistuvuudesta. Olen vanhoillislestadiolaisen perheen kasvatti. Olosuhteet ”oikean naiseuden” toteuttamiseen olivat mitä parhaimmat. Yhteisö määrää yksilöä ja mies naista, naisen paikka on olla kotona. Yksinkertaistaen siis näin.

Kumma (!) kyllä, ahdistuin jo ala-asteiässä siitä etten olisi itse saanut ajatella tai päättää asioista. En voinut sietää sitä että joku muu muka tiesi mitä elämälläni haluan tehdä, miten minun pitää pukeutua ja miten elää parisuhteessa. Varhaisessa murrosiässä lähdin yhteisöstä ja aloin elää ihan omilla ehdoillani. Mitä tapahtui? Vastoin näiden tasapäistäjien fantasioita, olen nyt erittäin onnellinen nelikymppinen tasa-arvoisessa avioliitossa.

Minulle on aivan se ja sama jos joku haluaa kulkea kotona kumipallo suussa ja dildo perseessä tai totella miestään/vaimoaan (en siis vertaa ko. asioita toisiinsa, ne ovat vain esimerkkejä siitä mitä minä en tekisi mutta mitä joku muu HALUAA tehdä). Jos mikä-ikinä tekee siis jonkun ihmisen onnelliseksi, ei asiassa ole mitään pahaa minun mielestäni (olettaen aina että ulkopuolisia tai heikompia ei vahingoiteta toiminnalla).

Erityisesti haluaisin kysyä sinulta, naiset tasapäisenä massana näkevä mies, miten selität tämän ilmiön? Alisteiseen asemaan syntynyt nainen onkin onneton alisteisuudesta ja hyvin onnellinen itsemääräämisoikeudesta? Ja kun kaltaisiani naisia on enemmistö tässäkin keskustelussa, mistä se kertoo? Siitäkö että sinä tiedät vastoin meidän kokemustamme että olemme muka onnettomia? "
 
Alkuperäinen kirjoittaja pikku apuri:
Tässä on sivupersoonalle ihan selkeä kysymys tai useitakin, jotka julkeasti copypastesin toisen kirjoittajan puolesta. Olenkohan mä nyt sen bitch. ;)

"Kerronpa esimerkin naisen ”luontaisesta” alistuvuudesta. Olen vanhoillislestadiolaisen perheen kasvatti. Olosuhteet ”oikean naiseuden” toteuttamiseen olivat mitä parhaimmat. Yhteisö määrää yksilöä ja mies naista, naisen paikka on olla kotona. Yksinkertaistaen siis näin.

Kumma (!) kyllä, ahdistuin jo ala-asteiässä siitä etten olisi itse saanut ajatella tai päättää asioista. En voinut sietää sitä että joku muu muka tiesi mitä elämälläni haluan tehdä, miten minun pitää pukeutua ja miten elää parisuhteessa. Varhaisessa murrosiässä lähdin yhteisöstä ja aloin elää ihan omilla ehdoillani. Mitä tapahtui? Vastoin näiden tasapäistäjien fantasioita, olen nyt erittäin onnellinen nelikymppinen tasa-arvoisessa avioliitossa.

Minulle on aivan se ja sama jos joku haluaa kulkea kotona kumipallo suussa ja dildo perseessä tai totella miestään/vaimoaan (en siis vertaa ko. asioita toisiinsa, ne ovat vain esimerkkejä siitä mitä minä en tekisi mutta mitä joku muu HALUAA tehdä). Jos mikä-ikinä tekee siis jonkun ihmisen onnelliseksi, ei asiassa ole mitään pahaa minun mielestäni (olettaen aina että ulkopuolisia tai heikompia ei vahingoiteta toiminnalla).

Erityisesti haluaisin kysyä sinulta, naiset tasapäisenä massana näkevä mies, miten selität tämän ilmiön? Alisteiseen asemaan syntynyt nainen onkin onneton alisteisuudesta ja hyvin onnellinen itsemääräämisoikeudesta? Ja kun kaltaisiani naisia on enemmistö tässäkin keskustelussa, mistä se kertoo? Siitäkö että sinä tiedät vastoin meidän kokemustamme että olemme muka onnettomia? "
Onnittelen sinua valinnastasi ja siitä, että ajattelet omilla aivoillasi.

 
Alkuperäinen kirjoittaja pikku apuri:
Kumma (!) kyllä, ahdistuin jo ala-asteiässä siitä etten olisi itse saanut ajatella tai päättää asioista. En voinut sietää sitä että joku muu muka tiesi mitä elämälläni haluan tehdä, miten minun pitää pukeutua ja miten elää parisuhteessa. Varhaisessa murrosiässä lähdin yhteisöstä ja aloin elää ihan omilla ehdoillani. Mitä tapahtui? Vastoin näiden tasapäistäjien fantasioita, olen nyt erittäin onnellinen nelikymppinen tasa-arvoisessa avioliitossa.

Ainakin minä ahdistun aina, kun mies - outo tai tuttu - rupeaa tietoistesti tai huomaamattaan määräilemään tekemisiäni. Olen paljon onnellisempi, kun saan itse määrätä tekemisistäni. En todellakaan aio naida määräilevää ja tyrannimaista miestä. Tasa-arvoinen parisuhde tai sitten yksin. Se siitä.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Aviomies/isä:
Et tainnut kaivata miesten kommentteja, mutta pakko sanoa, että juuri noin se on. Tietenkään miehen valta ei saa olla mitään tyranniaa tai alistamista, vaan rakkaudesta lähtevää vastuuta, johon kuuluu juuri se asioista viime kädessä päättäminen. Tämä on todettu hyvin toimivaksi mm. meidän perheessä.

Mutta nykyään ongelma on siinä, että moni nainen ei salli miehen olla tässä asemassa vaan kilpailee siitä monin keinoin miehen kanssa. Näin mies voi olla hukassa ja nainen ei sitten kuitenkaan ole onnellinen. Toki usein on niinkin, että moni mies ei kykene tätä asemaa/vastuuta koskaan ottamaan ja kantamaan ja silloin se jää naiselle. Tai jos mies on esim. alkoholisti tms. niin tämä ei tietenkään toimi.

Mutta todella tässä mennään nykyään täysin väärään suuntaan, miehet ovat kohta täysin hukassa asemastaan ja naiset eivät ole tyytyväisiä enää missään. Ei ymmärretä, että nainen olisi onnellisimmillaan juuri naisena omassa asemassaan, antaen miehelle hänelle kuuluvan aseman, vaikka juuri sillä tavalla se homma toimii parhaiten.

On hieno katsella sellaisia kulttuureja, joissa naiset ovat vahvoja, onnellisia ja hyvällä tavalla ylpeitä juuri omassa asemassan naisena ja naiseudestaan yleensä. Nykysuomessa taas media ja yhteiskunta antaa ymmärtää, että tällä tavalla ei kuulu elää ja että nainen ja mies ovat muka täysin samanlasia, riistäen molemmilta heidän luonnollisen asemansa ja aiheuttaen näin valtavan paljon pahoinvointia parisuhteisiin ja perheisiin.

No itsehän tunget kaikki naiset ja miehet sukupuolen mukaan muotteihin. Mikä helvetin luonnollinen asema? Kaikki ihmiset ovt yksilöitä. Itse olisin onneton, jos minun tehtäväni olisi vain miehen palveleminen ja pentujen vääntäminen!

 
Alkuperäinen kirjoittaja Beatriz:
Tätä ei ollut tarkoitettu mulle, mutta ei alistuminen suhteessa tarkoita älyllistä taantumista - on helpompi keskittyä niihin oikeasti tärkeisiin asioihin, kun jokapäiväisestä ei tarvitse kinastella.

Oletko sitä mieltä, että tasa-arvoisissa kodeissa kinastellaan jokapäiväisistä asioista?

 
Minun mielestäni meillä on tasa-arvoinen koti/parisuhde juuri siksi, että suuret linjat päätämme yhdessä keskustellen, jonka vuoksi emme käytännössä koskaan kinastele mistään. Itse kokisin, että JOS jokapäiväisistä asioista pitäisi kinastella, niin silloin pariskunta ei ole sisäistänyt sitä, että olemme tasa-arvoisia ihmisinä, vaan toinen pyrkisi hallitsemaan vastoin toisen tahtoa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Aviomies/isä:
Mutta nykyään ongelma on siinä, että moni nainen ei salli miehen olla tässä asemassa vaan kilpailee siitä monin keinoin miehen kanssa. Näin mies voi olla hukassa ja nainen ei sitten kuitenkaan ole onnellinen. Toki usein on niinkin, että moni mies ei kykene tätä asemaa/vastuuta koskaan ottamaan ja kantamaan ja silloin se jää naiselle. Tai jos mies on esim. alkoholisti tms. niin tämä ei tietenkään toimi.

Jos mies on hukassa, siitä ei pidä syyttää naisia. Syyt ovat paljon syvemmällä. Useimmin miehen malleissa, joiden keskellä k.o. henkilö on elänyt. Perimäänsä ja kasvuympäristöään ja niiden rasitteita ei voi pyyhkiä tyhjäksi. Eikä auta, jos vain tyytyy syyttelemään elämänkumppanikseen valitsemaansa naista. Sellainen käyttäytyminen ja asenne on ala-arvoinen. Enemmän pitäisi katsoa peiliin ja miettiä omia arvojaan, jos tuntee olevansa hukassa.

Minä en olisi ikinä onnellinen, jos olisin jokin apuri enkä tasavertainen kumppani. Avioliitto on tarkoitettu kahden omilla jaloillaan seisovan liitoksi eikä päällikkö-alamaissuhteeksi. Miehet, jotka luulevat jälkimmäistä, eivät tiedä luomisesta ja inhimmillisen elämän perusperiaatteista mitään ja ovat senkin vuoksi hukassa. Toimiva parisuhde ei perustu alistamiselle ja alistumiselle vaan kahden itsetunnoltaan terveen ihmisen yhteistyölle ja -elämälle.

 
Tähänhän on jäänyt koukkuun, vaikka järki koko keskustelusta on kaikonnut kauas horistonttiin ;-)

Ihanko oikeasti täällä nämä pikkurouvat uskovat että:
a) tasa-arvoinen suhde on pelkää kinastelua.
b) tasa-arvoisessa suhteessa on kilpaillaan siitä kumpi määrää
c) tasa-arvoisessa suhteessa nainen pistää koko ajan hanttiin ihan vain siksi että se olisi tasa-arvoa

Ei hemmetti, haloo rouvat hyvät!

Tässä huushollissa kylläkin ihan rauhallisissa merkeissä keskustellaan asioista ja neuvotellaan jos tarvetta siihen tulee. Molemmat ihan automaattisesti osaa katsoa molemmilta kanteilta asioita ja sitten on päädytty paremmalta tuntuvaan vaihtoehtoon - oli sitten ehdotus ollut kumman tahansa. Työjako kotitöissä menee kutakuinkin puoliksi ja työjaon synty on syntynyt luonnostaan: se tekee sen mikä vähiten pahimmalta tuntuu ;-) ... Ja ne kuuluisat voikkarit tekee se, jolla on enemmän nälkä. Jos toistakin hiukoo ja on jo itse tekemässä voikkareita, niin äkkiäkös siitä tekee myös toiselle. :-)

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mistäs näiden pikkurouvien miehet tietää mistä heidän rouvansa edes pitää jos rouvat aina myötäilee jokaista miehen mielihalua mukisematta ja reipas hymy kasvoilla? ö_ö

Veikkaan että miehellä saattaa olla joskus vähän yksinäinen olo jos puoliso ei anna mitään itsestään ulos muutakuin kylläkultaa ja hymyä perään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja diidaaduu:
Tässä huushollissa kylläkin ihan rauhallisissa merkeissä keskustellaan asioista ja neuvotellaan jos tarvetta siihen tulee. Molemmat ihan automaattisesti osaa katsoa molemmilta kanteilta asioita ja sitten on päädytty paremmalta tuntuvaan vaihtoehtoon - oli sitten ehdotus ollut kumman tahansa. Työjako kotitöissä menee kutakuinkin puoliksi ja työjaon synty on syntynyt luonnostaan: se tekee sen mikä vähiten pahimmalta tuntuu ;-) ... Ja ne kuuluisat voikkarit tekee se, jolla on enemmän nälkä. Jos toistakin hiukoo ja on jo itse tekemässä voikkareita, niin äkkiäkös siitä tekee myös toiselle. :-)

Tuossa yllä on hyvä toiminta ohje, niin kauan kun kaikki menee hyvin. Entä sitten jos tulee jokin ongelma. Kuka sen ratkaisee jos kumpikin haluaa toimia oman mielipiteen mukaan? No arpomalla kai.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Sivupersoona:
Tuossa yllä on hyvä toiminta ohje, niin kauan kun kaikki menee hyvin. Entä sitten jos tulee jokin ongelma. Kuka sen ratkaisee jos kumpikin haluaa toimia oman mielipiteen mukaan? No arpomalla kai.

Ei, vaan moisia ongelmia ei tule, kun pariskunnan molemmat osapuolet ovat valmiita järkevästi ja faktalähtöisesti keskustelemaan ja neuvottelemaan asiasta. Ollaan tarpeeksi aikuisia toimimaan faktojen mukaan eikä mielipiteiden. Mutta tämähän on täysin käsittämätöntä aikuisen miehen kropassa asuvalle pikkukakaralle, jolle tärkeintä on tunne siitä että saa tehdä kaikki päätökset. Jos taas on olemassa perustavanlaatuisia etiikkaan tai elämänarvoihin liittyviä asioita (niitä joita ei voi faktoja punnitsemalla ratkaista), joista ollaan täysin eri mieltä, niin herää kysymys mitä järkeä on olla yhdessä ensinkään.

Minä en ole lainkaan sitä mieltä, että eroon päätyminen on luuseriutta ja ei-tavoiteltavaa, vaan monessa tilanteessa todellinen aikuisen ratkaisu. Jos on tullut tehtyä virhearvio joskus, niin tuskin siihen kannattaa hirttäytyä. Vaikka kuinka hakkaisi, niin neliönmuotoinen palikka ei mene ympyränmuotoiseen reikään vahingoittumatta (jos ympyrän halkaisija on pienempi kuin neliön avaruuslävistäjä).
 
Ei mekään olla riidelty milloinkaan.
Tulipahan tuo johtajuus mielipide testattua. Alkujaan se ei ole minun mielipiteeni. Olen sen kuullut ja lukenut avioliitto neuvojilta. Heidän mielestä he itse haluavat luovuttaa taloudellisen vastuun miehelle.
Naisten on näköjään todella vaikeaa hyväksyä myönteinen johtajuus. Eihän yritysmaailmassakaan johtajat komentele vaan jakaa tehtäviä ja seuraa, että kaikki toimii. Työntekijä joka tekee työnsä kunnolla saa usein ylimääräisen palkkion. Miksi avioliitto ei voi toimia samalla tavalla? Minä jos olisin nainen haluaisin ehdottomasti tuollaisen miehen. No voi se toimia toisinkin päin, mutta olen kuitenkin saanut toisenlaisen vaimon, joka on luovuttanut vastuun minulle.
Pallikka testiin sanoisin. Taikurilta voisi onnistua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pikku apuri:
Tässä on sivupersoonalle ihan selkeä kysymys tai useitakin, jotka julkeasti copypastesin toisen kirjoittajan puolesta. Olenkohan mä nyt sen bitch. ;)

"Kerronpa esimerkin naisen ”luontaisesta” alistuvuudesta. Olen vanhoillislestadiolaisen perheen kasvatti. Olosuhteet ”oikean naiseuden” toteuttamiseen olivat mitä parhaimmat. Yhteisö määrää yksilöä ja mies naista, naisen paikka on olla kotona. Yksinkertaistaen siis näin.

Kumma (!) kyllä, ahdistuin jo ala-asteiässä siitä etten olisi itse saanut ajatella tai päättää asioista. En voinut sietää sitä että joku muu muka tiesi mitä elämälläni haluan tehdä, miten minun pitää pukeutua ja miten elää parisuhteessa. Varhaisessa murrosiässä lähdin yhteisöstä ja aloin elää ihan omilla ehdoillani. Mitä tapahtui? Vastoin näiden tasapäistäjien fantasioita, olen nyt erittäin onnellinen nelikymppinen tasa-arvoisessa avioliitossa.

Minulle on aivan se ja sama jos joku haluaa kulkea kotona kumipallo suussa ja dildo perseessä tai totella miestään/vaimoaan (en siis vertaa ko. asioita toisiinsa, ne ovat vain esimerkkejä siitä mitä minä en tekisi mutta mitä joku muu HALUAA tehdä). Jos mikä-ikinä tekee siis jonkun ihmisen onnelliseksi, ei asiassa ole mitään pahaa minun mielestäni (olettaen aina että ulkopuolisia tai heikompia ei vahingoiteta toiminnalla).

Erityisesti haluaisin kysyä sinulta, naiset tasapäisenä massana näkevä mies, miten selität tämän ilmiön? Alisteiseen asemaan syntynyt nainen onkin onneton alisteisuudesta ja hyvin onnellinen itsemääräämisoikeudesta? Ja kun kaltaisiani naisia on enemmistö tässäkin keskustelussa, mistä se kertoo? Siitäkö että sinä tiedät vastoin meidän kokemustamme että olemme muka onnettomia? "

Voi miten tämä on vaikeaa. En minäkään tuota hyväksy alkuunkaan.
1 On olemassa alistava johtajuus. Ei hyvä.
2 Kuunteleva ja toista kunnioittava. Siis myönteinen johtamistapa. Tätä voin suositella.
Mitään en kenellekään tuputa. Nämä on vain minun mielipide jonka olen hyväksi havainnut.

Muuten kumpaankohan ryhmään kuuluvat ne perheet, jotka riitelevät jatkuvasti eikä viihdy toisten seurassa?
 
vastaus sivupersoonalle:

Alkuperäinen kirjoittaja diidaaduu:
Molemmat ihan automaattisesti osaa katsoa molemmilta kanteilta asioita

Eli siis ratakiskoista vääntäen sama: molemmat meistä osaa asettua myös toisen asemaan ja on halu nähdä asian myös toisen näkökannalta. Ja järkiperäisyyttä että tunnepuolta unohtamatta. Ei syyttä suotta parisuhteessa oloa kutsuta seurusteluksi - seurusteluhan tarkoittaa samalla kommunikointia toisen osapuolen kanssa.

Kohta joku tarttuu tuohon seurustelusanaan. Katsos kun papin aamenen jälkeen jada jada blah blah ;-)
 
Tuli ihan tässä ohimennen mieleen vielä...

... ikäänkuin näillä pikkurouvilla parisuhde on itseisarvo ja mies nyt vaan pitää olla, ihan sama vaikka olisi miehen kanssa perustavan laatuisia erimielisyyksiä niin hyvä vaan kunhan se mies vain on. Sitten sitä voi tyytyväisenä kiherrellä itsekseen (ja kärvistellä että purra hammasta yhteen) että kylläpäs meidän parisuhde kestää. Totta helkkarissa se voikin varmasti kestää pidemmälle kuin tasa-arvoisessa suhteessa joissa molemmilla on tasapuolisesti vastuuta, vapautta ja oikeus mielipiteisiinsä. Mutta ei mikään ei suojaa näitä pikkurouvia siltä, että jos heidän miehensä huomaa ruohon olevan aidan toisella puolella olevan vihreämpää, kyllästyy rouvaansa ja jättää tämän tai heidän tunteensa rouviansa kohtaan nuukahtaa omia aikojaan. Rouvathan eivät näin tee koska he ovat "myyneet" oikeudet tehdä päätöksiä itsenäisesti saadakseen turvallisuuden tunnetta parisuhteen kestävyydestä, jonka pohja valitettavasti on yhtä hatara kuin missä tahansa muussakin suhteessa. Ja kuinka onnellinen rouva voi olla jos mies vain ottaa ja päättää sellaisista asioista jotka sotivat niin paljon rouvan luonnetta, omia henkilökohtaisia mielipiteitä tai vakaumuksia vastaan? Otetaan vaikka leikillään esimerkiksi abortti. Miehen mielestä lapsiluku on täynnä ja vahinkoraskaus tulisi keskeyttää. Miltä tämä vauvakuumeisesta rouvasta mahtaisi tuntua varsinkin jos on pitänyt aborttia murhana? Vai omaavatko nämä rouvat laisinkaan (enää) omia mielipiteitään...?

Itse näen onnellisen suhteen avaimena sen, että hynttyitä ei laiteta yhteen ihan kenen tahansa kanssa. Toisena isona seikkana pidän sitä, että kumpikaan osapuolista ei ole itsestään selvyytenä suhteessa ja molemmilla on yhtäläiset oikeudet päättää parisuhde tarvittaessa. Varmasti kuulostaa hyvin kylmältä, mutta näin itse koen että suhteessa kykenee olemaan aidommin omana itsenään ja molemmat saa yhtäläisen tilan itselleen. Mikään ei ole epämiellyttävämpää kuin epätoivoinen takertuja ja perseenlääppijä, joka kaikin keinoin vain yrittää miellyttää ettei vaan toinen jättäisi. Se on niin turn off kuin olla ja voi. Omalla kohdalla tietenkin.

Siis painotan kovasti järkevää valintaprosessia. Miehiä niinkuin naisia maailmassa riittää ja vaikka ketään herraoikeaa tai rouvaoikeaa ei ole olemassa niin kuitenkin löytyy enemmän tai vähemmän parempia vaihtoehtoja. Yhdet tykkää toisesta ja toinen taas jostain muusta. Minä en ole täydellinen, eikä puolisonikaan ole, mutta on huomattavasti antaa niille ominaisuuksille tilaa kuin että lähteä muuttamaan väkisin itseään tai toista, koska siitä ei hyvää ikinä seuraa. Toisaalta näen että ne samat harmittavat puolet lisäävät toisessa osapuolessa sitä rakastettavuutta - pieni suhteellisen harmiton epätäydellisyys antaa tarttumapintaa ja pientä haastetta arkeen. :-)
 
ollut kysymys pettämisestä ja abortista, vaan ihan tavallisesta toisen arjessa huomioimisesta. Kysymys on vain siitä, että ääriliikkeille toisen huomioiminenkin on luopumista omasta vapaudesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyvin hämmästynyt:
Alkuperäinen kirjoittaja Beatriz:
Tätä ei ollut tarkoitettu mulle, mutta ei alistuminen suhteessa tarkoita älyllistä taantumista - on helpompi keskittyä niihin oikeasti tärkeisiin asioihin, kun jokapäiväisestä ei tarvitse kinastella.

Oletko sitä mieltä, että tasa-arvoisissa kodeissa kinastellaan jokapäiväisistä asioista?

Höpöti höps. En puhunut sinun suhteestasi mitään, vain omastani. Meillä kinastelu väheni huomattavasti.

 
Alkuperäinen kirjoittaja diidaaduu:
Tuli ihan tässä ohimennen mieleen vielä...

... ikäänkuin näillä pikkurouvilla parisuhde on itseisarvo ja mies nyt vaan pitää olla, ihan sama vaikka olisi miehen kanssa perustavan laatuisia erimielisyyksiä niin hyvä vaan kunhan se mies vain on.

?? Taaskaan en ymmärrä juttusi "ydintä". En minä nyt tuolla kadulla kävele nöyristelemässä jokaiselle vastaantulijalle. Nimenomaan silloin, kun haluaa parisuhteessaan alistua, oikean kumppanin löytäminen on äärimmäisen tärkeää. Sen lisäksi että ihminen on mukava, hänellä on oikeat elämänarvot, hyvä huumorintaju tms. yleisiä vaatimuksia, hänellä pitää olla myös luontainen kyky ja halu johtaa ja johtaa niin, että toinen tuntee suhteessa olonsa onnelliseksi. Pomottelua ja turhanpäiväistä pullistelua en siedä.

Ihana olla pikkurouva, söpö, kiltti ja tottelevainen vaimo. Kiitos kivasta sanasta.
 

Yhteistyössä