Ajatuksissa4

[Daisy]

Heippuli,

Minnillä oli hienoja ajatuksia vauvakuumeesta.

Mietin tuota ikäasiaa kanssa, enkä oikein osaa ottaa siihen kantaa. Ihmiset ovat niin erilaisia ja haluavat eri asioita elämältään eri ikäisinä. Itsekin ajattelin aikoinaan, että haluan lapset nuorina, mutta sitten vaan vuodet vierähtivät opiskellessa, ulkomailla, taas opiskellessa ja sitten kun itsellä olisi ollut hyvä tilanne perheen perustamiselle, menikin monta vuotta löytää sellainen suhde, johon lapsia on hyvä tehdä ja niitä molemmat myös haluavat! Nyt olen tosi tyytyväinen, että elämä on mennyt niin kuin se on mennyt, mutta toisaalta niin varmasti olisin, vaikka niitä lapsia olisi aikaisemminkin tullut.

Mitäs Vilkulle kuuluu? Onko kylvöt suoritettu? Koska päästään taas jännäämään? Meillä h-hetki lähestyy! Lisäksi ollaan nyt viimein löydetty sopiva tontti ja talon suunnittelukin on jo hyvässä vauhdissa. Ihan hyvä, että on kädet täynnä tekemistä ja vähän muutakin mietittävää, niin ei mahdolliset negatkaan tunnu niin pahalta! Kiva, että täällä on muitakin rakentajia. Minkälaista taloa te Pinja rakennatte? Minkälaista tyylistä sisustusta olette suunnitelleet? Meilläkään mies ei paljon yrityksestä sinänsä halua puhua, mutta on ihanaa huomata, että taloa suunnitellaan ihan lapsiperheelle! Eilenkin mietti, miten vaunujen kanssa pääsee kulkemaan yms.

 

[Vilkku]

Heips,
ensiksi Annemarialle iso halaus! Tiedän....nuo päivät ovat lannistavia=( Nyt vaan hemmottelet itseäsi ja teet mukavia juttuja ja nautit kesästä. Parin päivän päästä mieliala on taas ihan toisenlainen.

Hennis, olen samaa mieltä muiden kanssa siitä että kannattanee yrittää keksiä jokin muu "projekti" tai harrastus tms. vielä vähäksi aikaa. Naiset kyllä kypsyvät eri tahtiin ja se henkilökohtainen tunne on toki aina se mikä vie eteenpäin mutta sinulla on kyllä aikaa! Näin annat miehellesi mahdollisuuden vielä kypsyä ja tehdä tärkeitä asioita mitä voi olla kiva tehdä ilman et kotona on se suuri vastuu-tehtävä odottamassa. Hyvin harva 22-vuotias mies on valmis isäksi omasta halustaan tai "projektina" (heh).
Joten nauttikaa vapaudestanne, toisistanne, menkää paikkoihin mihin ette mielellään lasta veisi jne. Miehesi tietää että sinä olet valmis yrittämään lasta ja kun hän sitä rauhassa hautoo ilman painostusta niin kyllä hän ilmoittaa omasta kiinnostuksesta sitten tavalla tai toisella. Vanilla sanoi mielestäni asian hyvin; vauvan pitäisi olla yhteinen projekti eikä vaan naisen. Tsemiä!
Katriina on palannut lomalta. Oliko mukava tulla takaisin kotiin vai olisitteko voineet jäädä vielä reissuun?
Minuaki huvitti tuo Annan kuvio! =) Mutta kyllähän miehes kans tietää hääpäivän? Entä muut? Ootko vihjaillu miehelle esim. mimmosen kihlasormuksen haluat? Mites isot juhlat on tulossa? Sama kysymys Minnille? Kertokaa vähän! Miten lähditte suunnittelussa liikkeelle? Jos me nyt syksyllä alotettais myös hääsuunnittelut..
Kp.17/30-34 ja ovistestit taitaa mennä hukkaan!?! Toissailtana puuhailtiin, varmuuden vuoksi, ja tänään olis tarkotus. Eilen aamulla tuli testissä haalea viiva mut tänään ei minkäännäköstä!!! Voiskohan eilisellä alkoholimäärällä olla jtk tekemistä asian kanssa? Vai voiskohan testit olla epäluotettavia? Kauhistus, jos en ovuloikaan tässä kuussa!!!! Menis kokonainen kuukausi hukkaan!!! KÄÄÄK! Viime kuussa ovulaatio oli kp18 ja sitä edellisenä kp20 eli on täs viel aikaa mut silloin tikuis ollu jo haalee viiva pari päivää ennen... Ja lähetää varmaa mökille viikonlopuks ja siel toi pupuilu on vaikeeta kun sänky natisee ja miestä ei öisille metsäretkille saa innostumaan.... Hmmmm....Okei, enough about me. Ainiin ainiin ainiin, meil oli eilen miehen työkaveri perheineen meillä ja heil on kaks poikaa; 4- ja 7-vuotiaat; AIVAN MAHTAVIA! Niin hyvin käyttäytyviä ja ihania että... Miehenikin saattoi vaan nauraa kun he pelleilivät isänsä kanssa....(Ajattelee; MÄKIN HALUUUUN!!!) Voi kauhistus tätä vauvakuumetta....
Vilkku

 

[Vilkku]

Daisy, naputeltiin vissiin samaan aikaan mut ku mä oon niiiin hidas....
terkut, Vilkku

 

[Anna]

Selvennykseksi vielä tästä meidän kuviosta kiinnostuneille. Hääpäivästä siis tiedän vain minä ja avomieheni, en ole vielä kertonut kenellekään eikä myöskään mieheni, koska emme tosiaan ole kihloissa vielä. Meille molemmille naimisiinmeno on tärkeä, siksi päivä on päätetty, mutta kumpikin meistä (ja varsinkin mieheni) jotenkin karsastaa kihloja, niissä on sellainen "teinileima", mitenkäs sen nyt sanois näin kirjoittamalla nätisti, ettei tule väärinkäsityksiä.. Eli tarkoitus on mennä nimenomaan naimisiin, ei niinkään kihloihin, kihloissaololla ei ole mitään tarkoitusta meille. Eli aiotaan "virallisesti" kihloihin sitten, kun halutaan kertoa myös hääpäivä muille eli tarkoitus ei koskaan ole ollut olla monta vuotta kihloissa tietämättä hääpäivää. Sormuksia emme ole edes käyneet katsomassa, enkä ole edes mitään vihjaillut, mistä voisin pitää. Luultavasti menemme sitten yhdessä katsomaan, kun mieheni haluaa ensimmäisen sormuksen sormeeni pujottaa. Varaamani paikka on vain niin ihana, meren äärellä ja kallioiden päällä ja lapsuuden muistoissa, että se oli pakko saada juhlapaikaksi hinnalla millä hyvänsä ja tietysti siis varata ajoissa, siksipä hääpäivä on päätetty. Vieraita meille tulee 70-90, en tiedä vielä tarkkaan ja vihkiminen tapahtuu myös meren äärellä. Pointtinani siis, että kukin tavallaan, ei ole ainoita oikeita tapoja tehdä asioita.. ) Ja Anttulille, mikäpä olisi romanttisempaa, jos miehesi kerran todella haluaa kosia sinua vielä, niin miksi hän ei sitä voisi tehdä.. Ei ole mitään opusta, mikä sen kai kieltäisi..

Olen huomannut tässä rakennusprojektin aikana, me teemme siis aivan kaiken itse alusta loppuun, ei tule siis mitään talopakettia tai elementtejä eli työtä riittää ihan jokaiselle päivälle, että jos jostain niin tällaisesta projektista tietää, soveltuuko yhteen. Uskon, että hyvä suhde vain vahvistuu, mutta huono kyllä menee vain huonommaksi. Meillä tämä projekti on vain parantanut suhdettamme.. )

 

[Vilkku]

Anna, noinhan se kai menikin niinku oikeesti aikasemmin ennekuin tämä nykyajan meno alkoi pitkine kihlausaikoineen ennen häitä. Mekin ollaan oltu jo 2 1/2 vuotta kihloissa vaikka suuntana on koko ajan ollut naimisiinmeno. Aika on vaan kulunut. Ja nyt siis tuntuu kuin olisi jo kiire et "kerkee" tehdä kaiken ja vauva on meille nyt se mitä eka yritetään. Mutta, ihan oikeassa olet; jokainen tavallaan. Aijempi kirjoituksesi oli vaan niin hauskasti kirjoitettu. Mekin haluaisimme ehkä vähän erilaiset häät siinä mielessä että haluamme miedän näköiset juhlat eikä kaavoihin kangistunutta formaattia. Kuitenkin huomaan miten viime vuosien juhlat ovat melkein aivopesseet ajatukseni ja onkin vaikea saada otetta siitä mikä on sitä meitä eikä sitä formaattia..
Ja rakennusprojektin vaikutus parisuhteeseen on juuri niinkuin sanoit; joko vahvistava tai sitä huomattavasti heikentävä. Meilläkin suhteestamme tuli entistä läheisempi ja yhteistä polkua tallaammekin nyt huomattavasti vakaammin kuin aikaisemmin.
Vilkku

 

[Vanilla]

Työpäivä ohi.. huh. Mies soitti hetki sitten ja kertoi tulevansa kotiin yhdeksi yöksi. Ihanaa ! Paljon mukavampi nukkua (?!) kaksin.. =)

Tänään ja eilen on masua hassusti kipristellyt sekä lievää paineen tunnetta myös olen havainnut. Turvotuksesta ja ilmavaivoista kärsin myöskin. Työkaveri töissä kysäisi, että onko mun vatsa jo hiukan pyöristynyt ja sanoinkii hänelle, että se taitaa ikävä kyllä johtua tästä turvotuksesta, vauvamasu ilmestynee vasta hetken kuluttua.. pian toivottavasti =) En malttaisi oottaa. Töissä siis kaikki tietävät tilanteeni (kaikki 4). En vain voinut olla kertomati. Sukulaisista ei vielä tiedä kuin molempien vanhemmat.

Olen myös huomannut, että muutaman tunnin välein on syötävä jotain, muuten tulee pahaolo. Ja sitten kun on nälkä, niin sitten todellakin ON NÄLKÄ ! Ruokaa on saatava heti paikalla ! Jännä huomata kuinka älyttömästi kropan käytös muuttuu.

Mutta nyt vatsa alkaapi ilmoittelemaan taas tyhjyydestään, joten asialle täytynee tehdä jotain..

-Vanilla-
Rv 11+2

 

[Katriina]

Heipsan taas,

Taitaa mulla jäädä tikuttelut kuitenkin tässä nyt väliin. Oon vaan itkeä tihrustanut sen gynekäynnin jälkeen ja nyt oon vähän jo rauhoittunut. Kysta oli muuttunut endometrioomaksi ja sillä perusteella lääkäri tekikin sitten sen endodiagnoosin, mitä ei ole ennen ultrassa voinut tehdä.

Nyt on sitten ohjeet sellaiset, että jos vähänkin tulee jotain selkeästi huononevaa olotilaa, pitää heti ottaa yhteys naistenpolille. Mulla on nyt se laparoskopia-aika reilun kuukauden päässä, mutta jos jotain poikkeavaa tulee, voi olla, että pääsen / joudun leikkaukseen kiireellisemminkin. Ja myös sellaiset ohjeet sain, että normaalia elämää pitäs pyrkiä elämään, mutta ei saa tehdä mitään ylimääräistä, koska vaarana on endometriooman puhkeaminen, mikä sitten aiheuttaa järkyttävän kivun ja sairaalaan ja leikkaukseen joutumisen välittömästi. Lääkäri veikkaili, että voivat joutua tekemään laparoskopian sijaan laparotomian, joka on paljon laajempi leikkaus ja toipuminen siitä vie viikkoja. Mutta sen näkee sitten vasta toimenpiteessä, että kumpi leikkaus on tarpeen.

En tiedä pitäskö itkeä vai olla helpottunut. Nyt se on todistettu, että endometrioosi mulla on, mutta vaikka sen olemassaolosta tiesin, samalla kuitenkin olen tosi surullinen. Endometrioomat (suklaakystat) pitää aina poistaa leikkauksella ja jos sellaisia näkyy ultrassa se on jo endometrioosidiagnoosiin riittävä syy. Nyt vaan oon vielä enemmän peloissani sen lapsensaannin suhteen, kun endometrioosi aiheuttaa lapsettomuutta ja heikentää hedelmällisyyttä ties kuinka isolla prosentilla naisista. Kun lääkäri sanoi ääneen tämän diagnoosin ja totesi, että syy mun oireille on nyt löytynyt olin samalla helpottunut, mutta purskahdin itkuun. Lääkäri yritti rauhoitella ja sanoi, että hoito löytyy kyllä ja jollain tapaa se rauhoittikin, mutta kun netistä lukee endoa koskevia juttuja, niin kyllä se lapsettomuus vaan pelottaa.

Mies ihmetteli sitä, että miten nopeasti tilanne on muuttunut näkymättömästä näkyväksi. Oireethan mulla on koko ajan pahentuneet, mutta se, että ultrassakin voitiin tää endo nyt todeta oli selvä merkki miehellekin siitä, että oikeesti jotain on vialla. Yritti sekin mua lohduttaa ja sanoi, että kyllä me lapsia saadaan, mutta en mahda sille mitään, että pelottaa ja itkettää.

Anteeksi, että tästä tuli nyt tällainen sekava mielenpurkaminen koko tekstistä, mutta olen jokseenkin poissa tolaltani nyt. Varmaan parin päivän päästä olen rauhoittunut sen verran, että pystyn taas keskittymään teidän muidenkin juttuihin. Mut nyt alan taas selailla nettiä ja varmaan maalailen lisää kauhukuvia. Moro.

 

[Minni]

Hei, kiva että tänne tuli taas vipinää kun välillä oli hiljaisempaa.

Vilkku, häävalmistelut on aika aluillaan vielä. Ollaan varattu kirkko, juhlapaikka ja pitopalvelu. Ollaan tehty alustava vieraslista, joka näyttää noin 90 hlöä, mutta kun asutaan ulkomailla niin ei varmaan kaikilla oo mahdollisuutta tai varaa tulla Suomeen häihin. Niin, ja ostin puvunkin viime joulukuussa kun oli alennusmyynnit, sain uniikin design-puvun (koko putiikin pisin laahus -75% alennuksella kun ne halus viime vuoden malliston vaan "ulos". Yritin saada Helsingin Tuomiokirkkoa, kun olen itse alunperin sieltäpäin, mutten saanut kun menen "jonossa" niin taakse kun asun ulkomailla. Pidetään sitten kunnon maalaishäät hämeessä mistä isän suku on kotoisin. Näkeepähän uusi suku sitten vähän suomalaista "eksotiikkaa". Mutta luulisin tosiaan että vieraita tulee aika saman verran kun Annalle eli 70-90. Mutta lähetetään kutsut vasta ens vuoden puolella.

Mä jo luulin että mun vauvakuume vois vähän paremmin, oon tän viikon eläny normaalia terveellisemmin ja saanut kuntoiltuakin. Mutta sitten kun eksyin tonne odottavien ja vauvan kanssa-palstalle "ihan vaan kattomaan" niin yhtäkkiä olinkin jonkin vaununvalmistajien kotisivuilla. Mutta toisaalta kaihan sitä on hyvä olla tietoa jo etukäteen... Mut mun pitäis kyllä pysyä poissa siltä palstalta kurkkimasta!

 

[Pinja]

Hellurei ja hellät tunteet!

Piti ihan pysähtyä tutkailemaan omia tuntemuksia edellisen kirjotuksen jälkeen ja avot tajusin potevani pientä ikä kriisiä. Henniksen kirjoitus sai mussa jotain aikaseksi. Ehkä se oli nimenomaan sitä, kun Hennis on niin nuori ja miettii jo lapsia ja itse taas yli kolmekymmentä ja vasta haaveilen yrityksen aloittamisesta. Enpä tiedä.. Itse en koe olevani vanha ja luulin jo aikasemmin kärsineeni pienen kolmenkympin kriisin, mutta ilmeisesti en. Kävinkin jo tutkailemassa hätäpäissäni toista palstaa nimeltään, olikohan se vanhat ensiyrittäjät, tai jotain vastaavaa? Mutta kuitenkin. (en kuitenkaan aijo jättää teitä ) Ja Siirille muistutukseksi, että elämä ei aina mene niin kuin on suunnitellut tai haluaisi. Itse myös ajattelin parikymppisenä noin, että lapset teen sitten ennen kolmea kymppiä ja kuinkas kävikään. Ja tämä ei kuitenkaan ollut minusta johtuvaa vaan olosuhteiden pakosta. Toki olisin voinut tehdä vanhan aikaiset, mutta ei oikein ole mun tapasta. IIIK! Taisit osua mun arkaan paikkaan Siiri. Toivottavasti vastaus ei ollut liian kärkevä.

Anna: Minkälaista taloa te rakennatte ja missä vaiheessa olette? Onko tullut mutkia matkaan missään vaiheessa? Meille tuli takapakkia jo alku metreille, kun ei sitten saatu rakennus lupaa sille talolle minkä olisimme halunneet. Tai oikeastaan sen kokoiselle vaan pitäisi rakentaa neljä neliötä pienempi. Oltiin suunniteltu 124 neliön taloa. Nyt meni kaikki uusiks. Minkä kokonen talo teille tulee ja minkälaisen lämmityksen olette valinneet? Olempas utelias, mutta kiinnostaa vaan kovasti kun itse vasta pähkäillään näiden asioiden kanssa. Jaksamista sulle ja teidän parisuhteelle.

 

[Pinja]

Jaahas jaahas. Olin sitten niin kiireinen, etten älynnyt tätä sivua lukea ollenkaan. Eli jatketaan siis juttua.
Daisylle: Talopakettia ruvetaan rakentamaan. Itse tehdään kuitenkin mahdollisimman paljon. Sisustus rupeaa olemaan jotakuinkin ajatusasteella valmis. Tosin täytyy vielä hirmusti juosta kauppoja ja vertailla hintoja. Meillähän se suur urakka toivottavasti alkaa ensi keväänä. Mutta että päästään alottamaan on ihan älyttömästi tehtävää ja suunniteltavaa.
Minkäslainen taloprojekti teille on tulossa?
Ja nyt telkun ääreen.

 

[Anna+]

Katriinalle ensin oikein isot rutistukset diagnoosin johdosta. Vaikkakin sait nyt varmuuden tuntemuksistasi, niin kyllä se tieto luo varmasti tuskaa. Yritä pysyä poissa netistä, tarkoitan siis niiltä sivuilta, missä on erinäisiä kertomuksia yms. Onneksi miehesi on tukenasi! Jaksamista paljon sinne!

Pinja, meille tulee puolitoistakerroksinen puuverhoiltu talo, jossa asuinneliöitä on 136,5 neliötä ja todellakin on tullut mutkia voi sanoa melkein joka viikko, esim. työntekijä otti hatkat ihan alkumetreillä, raksaauto on hajonnut, meidät on ryöstetty yms. Mutta vaan yritetään tsempata toisiamme ja hyvin ollaan jaksettu, vaikkakin tuntuu, että välillä ollaan ihan äärirajoilla. Ollaan nyt runkovaiheessa. Tavoite olis muuttaa uudenvuoden tienoilla, ei se silloin vielä valmis ole, mutta asumiskelpoinen kuitenkin. Meille tulee sähkölämmitys, kun tarkoitus on rakentaa uutta taloa myöhemmin ja ei viitsitä asentaa mitään kalliimpaa ratkaisua tähän taloon. Lämmitys tulee siis lattialämmityksen kautta, ei pattereita. Kantsii kyllä tosiaan panostaa siihen suunnitteluun, siinä säästää aikaa ja stressiä sitten itse rakennusvaiheessa.

Pinjalle vielä, että älä turhaan stressaile ikäjuttuja, kaikille on se oma oikea aika lapsille ja perheelle, eikä se tosiaan katso ikää. Kaikki ketkä mä tiedän, että ovat tehneet lapsia parikymppisenä tai alle ovat eronneet ja jääneet yksinhuoltajiksi. Ei tietysti voi yleistää, mutta aika harva ihan kovin nuorena on oikeasti valmis tekemään lapsia, enemmän se useimmiten on sitä, että sillä lapsella halutaan korvata jotain muuta aukkoa elämässä.

 

[Daisy]

Heippa,

Katriinalle jaksamista! Koita ajatella positiivisesti, että nyt on kuitenkin se diagnoosi, jonka perusteella voidaan hoitaa. Toivottavasti siis saat viimein apua kipuihin ja vaivoihin.

Pinjalle tsemppiä ikäkriisiin. Itsekin elin jonkinlaista kolmenkympinkriisiä tuossa vuosi pari sitten, mutta nyt se onneksi alkaa helpottaa. Mullekin tulee välillä etenkin tätä palstaa lukiessa mieleen, että huh olenpas mä jo iäkäs, mutta kun ei yhtään tunnu siltä, niin mitäpä sitä murehtimaan! Hei ja kyllä iän mukana tulee positiivisia juttujakin; itsevarmuutta, rohkeutta, vastuuntuntoa ja enemmän sinuksi itsensä kanssa. Mä en ainakaan kaipaa niitä teiniaikoja yhtään! Älähän kaikkoa täältä mihinkään, on meitä täällä muitakin kolmekympin ylittäneitä!

Meillä suunnitelmissa on yksikerroksinen talo, mutta sellainen tasoratkaisu eli toinen puoli vähän korkeammalla ja sisälle pari porrasta esim. olkkariin. Puusta rakennetaan ja pääosin omin ja sukulaisten voimin alusta loppuun asti. Ulkoa valkoinen vaakalaudoistus ja osin tummaa puuta, paljon terasseja ja tyyliltään sellainen aika moderni. Neliöitä tulee parisen sataa ja pihalle yhdistetty vierastalo/autotalli/miehen byroo. Meilläkin urakka alkaa todenteolla toivottavasti kanssa ensi keväänä tai tuota pihatölliä aloitellaan varmaan heti vaan, kun mahdollista. Niin ja meille kuulemma tulee maalämpö.

 

[Vilkku]

heip,
Katriinalle ISON ISO halaus ja huolenpitoenkeleiden lähetys sille suunnalle..
Kävi kuten arvasit ja se ei varmaankaan lohduta paljoa. Ei varmaan lohduta paljoa mutta vaikeina hetkinä ajattelen itse että kaikella on tarkoituksensa ja yritän asettaa omia murheita perspektiiviin vertaamalla niitä muiden vielä pahemmista ongelmista kärsivien asioihin. Vaikka se henkilökohtainen suru/shokki valtaakin mielen eikä muulla välillä ole väliä niin lupaan et parin päivän päästä tuntuu jo paremmalta vaikka niitä pelottavia hetkiä vielä eteen tuleekin. Joku fiksu sanoi jossakin ettei meille anneta liikaa vaikeuksia kannettavaksi kuin mitä jaksamme kantaa.. Luin täs joku päivä vissiin Aurinkovauvojen ketjua ja hui kauhea miten traagisia tarinoita siellä olikaan. Katriina taitaa olla kohta meidän kaikkien oma "lääkäri" kun se on jaksanut ottaa selvää kaikennäkösistä sairauksista. Ja ootpahan nyt sit meijän "specialisti" endossa.. Kuten aijemmin sanoin niin se pelottaa mua myös ihan kauheesti koska itselläkin nuo kuukautiset ovat aina olleet suhteellisen kivuliaita, nyt on tuhruilu ennen kuukautisten alkua alkanut, äidilläni oli se kolmekymppisenä (vaikeutti hänen raskautumistaan mutta KUITENKIN raskautui!). Mut mäkin olen välillä kunnon pessimisti ja olen jo käynyt selaamassa lapsettomien sekä adoptio-sivuja.... Mut siis nyt vielä YRITÄN ajatella positiivisesti.

Pinja, TUTTU TUNNE! Mäkin ajattelin olevani naimisissa ja ekan lapsen äiti 25-vuotiaana ja kuinkas kävikään. Sen sijaan olen elänyt täysillä, opiskellut, tapaillut miehiä ja suudellut monen monta sammakkoa ennenkuin tämän prinssini löysin - enkä voisi olla yhtään onnellisempi. Tietenkin haaveenahan nuo pari pientä nyyttiä on mutta taas yritän jaksaa uskoa kohtaloon. Samanikäinen työkaverini sai ekan lapsensa 19-vuotiaana (niinkuin moni hänen kavereistaan) ja nyt 31-vuotiaana hänellä on kyllä edelleen sama mies (kun taas kellään hänen kavereistaan jotka nuorena raskautuivat eivät ole enää yhdessä saman miehen kanssa). Sen mihin olen kiinnittänyt huomiota on se miten hän jo pari vuotta on halunnut enemmän ja enemmän lähteä viihteelle ja tehdä asioita mitä hän ei koskaan ole kerennyt (tarpeeksi) tekemään.Ystäväpiiri on myös aikalailla kutistunut niihin pariin ystäväperheen äitiin. Elämä on ollut aika tasapaksua vaikkei hän tietenkään lastaan viihteen vuoksi vaihtaisikaan. Minuakin hän välillä yrittää saada baanalle mutta eimmäkseen ei vaan enää huvita. Olen rillutellut ihan tarpeeksi ja kaikista miehistä mitä olen "kokeillut" niin tiedän löytäneeni sen oman prinssin. Nyt on hyvä aika keskittyä näihin vauva-haaveisiin vaikka se vähän vaikeampaa voi ollakin jos olisin sitä kymmenen vuotta sitten yrittänyt. Mutta kuten monesti ennenkin ollaan todettu niin ei ole mitään oikeaa eikä väärää tapaa vaan joakinen tekee ne omat päätökset ja valinnat. "Jokainen on oman elämänsä toimitusjohtaja."

Tostahan tuli melkein saarna...sori...

Minni, nyt taas vasta havahduin et tehän asuitte ulkomailla! Olikos se lähinaapurimme Ruotsi vai missäs te majailette? Miten oot sinne lähteny alunperin? Lomamatka, opiskelu?

Omaa napaa, kp.18/30-34 ja ei vieläkään minkäänsorttista viivaa ovis-testiin!!!! Kertokaapa jos tiedätte; eikö kuukautiset alakin yleensä sitten ja sen takia että munasolu joka irtoaa ovulaatiossa ei ole hedelmöittynyt? Mutta mitä sitten jos joku kuukausi ei ovuloikaan? Alkaako kuukautiset kuitenkin ajallaan? Miksi? Kahdessa kierrossa jota olen tikutellut ollut siis ovis mutta nyt en sit tiedä mitä tapahtuu jos ei ovista tuukaan...=( Ja me kun ollaan pupuiltu niiin ahkerasti=( Lähetään pariks päiväks mökille, tikut ja toivonkipinä mukana, joten olen taas netti-pimennossa...


Anttulille peukutetaan!!! Äläkä tuhlaa niitä testejä ennenaikaisesti!!!..... Vaik onhan sekin hauskaa puuhaa alussa.....=)

Kaikille ihanaa loppuviikkoa!
Vilkku

 

[Katriina]

Jo vähän rauhoittuneempana... Ja kiitokset kovasti tsemppauksesta. Oikeaa alavatsaa vihloo kyllä kaikissa liikkeissä ja nyt tiedän mistä se johtuu. Jos mun aika vielä siirtyy, aion kyllä vaatia päästä kiirellisyysluokkaan I kun alunperin mut laitettiin luokkaan II, kun ei ollut selkeitä näyttöjä endosta vielä.

Vilkku: Me taidettiin olla Tallinnassa shoppailemassa yhtä aikaa, ollaankohan me törmätty =)? Meidän reissu päättyi shoppailukierrokseen Tallinnassa ja sitten vielä Helsingissä (kun ei täällä "maalla" = keskisuuressa suomalaisessa kaupungissa oikein ole kunnon kauppoja).

Pinja: Myös mulla oli joskus nuorempana kovin ruusuiset suunnitelmat siitä, että koska olen naimisissa ja äiti. Oma äitini on saanut mut 21-vuotiaana, mistä on omalla kohdallani jo tosi monta vuotta. Siitä tulikin mieleen, että pitää kohta päivittää tota meidän taulukkoa mun osalta... Mut ei lapsia niin monet enää nykyisin saa heti parikymppisenä, 70-luvulla se oli vielä toisin. Vaikka mä kyllä oonkin puhdas vahinko.

Vilkku: Tohon sun kysymykseen miksi kuukautiset tulee, vaikkei ovuloisi, löysin tällaisen vastauksen jostain hedelmällisyyssivulta:
Mitä jos ei ovuloi? Joskus ovulaatiota ei tule ollenkaan. Syynä voi olla mm. liian kova stressi, sairaus ennen ovulaatiota, e-pillerin lopettaminen tms., jolloin estrogenitasot eivät nouse riittävän korkeaksi "laukaisemaan" ovulaatiota. Tällöin elimistö jatkaa estrogeenin työntämistä elimistöön niin kauan, kunnes "väsyy" ja pudottaa estrogenitasot --> limakalvo valuu pois TAI kunnes limakalvo kasvaa niin paksuksi, että lopulta se "hajoaa" omaan paksuuteensa.

Niin tossa nyt ei kerrota, että alkaako menkat ajallaan, mutta luulisin, että joo... mä itse epäilen, etten ovuloi enää ollenkaan ts. parissa viime kierrossa en oo enää löytänyt limoja, mitä on ennen ollut, mutta silti menkat on tullut päivälleen samaan aikaan kun ennenkin. Mut jossain oli, että oikeasti menkat ei ookaan myöhässä, vaan ovulaatio ja tietty sen seurauksena menkatkin.

Annan hää- ja kihlausjuttuja piti munkin kommentoida. Kun mulle kihlaus tarkottaa lupausta avioliitosta eli vaikkei ois sormuksia, mutta on sovittu naimisiinmenosta, niin minusta silloin ollaan kihloissa. Se on sitten eri juttu, niin kun Annakin sanoi, että milloin siitä kerrotaan muille.

Mä oon joutunut tässä nyt sitten miettimään näitä lapsettomuusjuttuja aika laila. Mitäs jos ei lasta saakaan? En mä sitten ainakaan halua jäädä mun suhteellisen turvalliseen, mutta tylsään duunipaikkaan. Ja mitä sitten tekee jollain omakotitalolla, jos ei ole muuta perhettä kuin mies. Eläimistä en tykkää (=en voi sietää niitä) enkä vois niitä allergioiden takia muutenkaan hankkia. Onhan niitä kaikkia lapsettomuushoitoja ja adoptio on myös ratkaisu, mutta mä en jotenkin osaa ajatella adoptoitua lasta omana. Tosta kommentista saan varmaan hurjat ryöpyt niskaani, mutta niin mä tunnen.

Niin, yritän kovasti pysyä poissa netistä kaikista kokemusjutuista, mutta onhan joillain hyviäkin kokemuksia ja ne jollain tapaa rauhottaa tätä mun hätää. En vaan nyt oikein tiedä, mitä saan tehdä ja mitä en, kun normaalin elämän lisäksi ei sais tehdä mitään extraa, jottei endometriooma vaan puhkea. Mut mä tahdon lenkkeillä ja juosta, siitä tulee hyvä olo. Enkä tiedä saisinko tehdä niin? Mitä te luulette, mitä lääkäri tarkoitti normaalilla elämällä jättäen pois kaiken ylimääräisen? En tullut kysyneeksi, kun lääkäri oli jälleen se mulkku ja olin ihan hädissäni vastaanotolla taas muutenkin.

Mut joo - tuli taas valitettua. Mä alan suunnistamaan Kotkan Meripäiville. Kirjotellaan taas.

 

[Daisy]

Heippa,

Annan häät kuulostaa kyllä upeilta ja erilaisilta. Oltiin nyt kesällä kanssa häissä, jotka olivat meren rannalla ja vihkiminen tapahtui kalliolla. Ihana tunnelma ja tosi kaunista, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja meri kimalteli hääparin takana. Kiva kun ihmiset nykyään uskaltavat järjestää jo jotain muutakin, kun sitä peruskaavalla toteutettua.

Me ei olla kihloissa, eikä mulle ole koskaan ollut naimisiinmeno mitenkään tärkeää. En ole haaveillut siis siitä prinsessapäivästä, eikä avioliitolla ole mulle juuri muutakaan merkitystä. Nyt on vaan alkanut vanhemmat, sukulaiset ja ystävät yhtäkkiä kauhean vihjailun ja painostuksen ja mieskin kysellyt asiasta. Jos niitä lapsia alkaa tässä tulla, pitää ehkä miettiä asiaa uudelleen. Vaikka saahan sitä juridisen puolen hoidettua henkivakuutuksilla ja testamenteilla! Siinä kyllä lähipiiri joutuu pettymään, ettei mitään suuria perushäitä ainakaan tule. Mies on ollut kerran aikaisemmin naimisissa (ei lapsia) ja mun mielestä olisi jotenkin naivia, että hän vannoisi nyt puolestaan mulle sitä ikuista rakkauttaan alttarilla.

 

[Anttuli]

Pahoittelut Katriinalle diagnoosista myös täältä. Mutta nyt kun sait virallisen vahvistuksen tiedoillesi niin toivottavasti nyt alkaa myös jotain tapahtumaan.

Nii, eihän se sormus ole kihlauksen merkki. Tai siis eihän sormusta tarvi vaikka olisikin kihloissa. Eikös se ole jossain, että kun pari on hääpäivän päättänyt niin silloin ollaan kihloissa on sitten sormuksia tai ei. Noh, se on jokaisen oma asia.

Minähän sitten olin hätähousu ja testasin jo tänään. Eihän siinä mitään näkyny, mutta en kyllä odottanukkaan. Piti vaan varmistaa kun on luvassa taas kosteampi viikonloppu, että jos ois vahiko käyny.. Mutta iloisin mielin taas matkaan viikonlopuksi ja jos ei menkkoja kuulu niin viikon päästä uusiksi.

Tulipahan tuosta nuorempana tehdyistä suunnitelmista sen verran mieleen, että yläasteella olin vielä täysin varma, etten ikinä hanki lapsia. Lukiossa minä jo halusin yhden lapsen, adoptiopojan jostain etelä-amerikasta. Nyt sitten on pieni vauvakuume ja haluan omaa lihaa ja verta olevan lapsen. Tai kolme. Onhan tuo adoptio kyllä aika monisäikeinen juttu, mutta onneksi sitä ei tarvi omalla kohalla ainakaan vielä ajatella.

 

[Anna]

Daisylle, annapa pari vinkkiä, pitäisikö ottaa jotain erityistä huomioon, kun vihkiminen tapahtui kalliolla? Entä oliko osalla tuoleja vai kaikilla ja kestikö vihkiminen kauan, oliko joku laulu/runo, jotain muuta? Onniteltiinko paria heti, vai oliko vielä erikseen riisin tai muun heittoa?

Daisy, ei mullakaan oikeastaan ole ollut koskaan sellaista erityistä haaveilua prinsessahäistä niin kuin monilla ystävilläni, aina olen tiennyt, että naimisiin haluan, mutta jotenkin silleen ei-niin-huomiotaherättävästi ja suht helposti. Mutta nyt tuo tunne on vahvistunut, että haluan keksiä jotain vähän erilaista omiin häihini ja meidän näköistä, vähän sellaisia yllätyksiä häävieraille.

Katriina, jotenkin tuo lääkärin lause kuulostaa mulle siltä, että normaali elämä olis sellaista (tässä tapauksessa), että ei nyt mitään extremelajeja, ei ehkä kännejä yms, että yrittäisit elää silleen rauhallisesti ja rennosti siihen saakka. Kyllä mä luulen, että voit lenkkeillä, muttei mitään ihan itsensä loppuun vetämistä.

 

[Daisy]

Heips,

Annalle, me vieraat seisoimme vihkitoimituksen ajan. Vieraiden joukossa ei ollut vanhuksia, joten kaikki jaksoivat hyvin seistäkin. Bestman kokosi ihmiset kalliolle, niin, että morsiusparille jäi "käytävä" tulla kalliolle. Vihkitoimitusta ennen morsiamen veli soitti kitaraa ja lauloi ja toimituksen jälkeen oli toinen lauluesitys (kuului ihan hyvin, en tiedä sitten, miten sitten jos olisi oikein kova tuuli vaikka ollut) Sen jälkeen onniteltiin siinä kalliolla kukin vuorollaan morsiusparia, sen jälkeen ihmiset saivat kuohujuomaa ja kerääntyivät porukoihin juttelemaan, kunnes kaikki olivat käyneet onnittelemassa, sen jälkeen oli morsiamen isän puhe ja sen jälkeen morsiuspari kutsui sisälle syömään. Riisin tai morsiuskimpun heittoa ei ollut. Oli kyllä tosi upeat ja tunnelmalliset häät, mutta en tosiaan tiedä, mitä olisi tehty, jos olisi tullut vettä taivaan täydeltä tai vaikka ukkostanut eli joku suunnitelma B täytyy tietenkin aina ulkona olla. Mutta koska ilma oli mitä upein, niin oli varmasti mukavimmat häät, missä ollaan oltu. Valokuvaaja oli paikalla myös ja sai varmasti todella upeita kuvia.

 

[Katriina]

Anna: Damn, mun on ihan PAKKO dokata nyt kaks päivää putkeen, kun on nää Meripäivät... Sitä vaan ei voi sivuuttaa, mutta eihän mun tarvii siis mitään tolkuttomia määriä vetää (vai ei...). Hölkkäsin tänään jonkun verran eikä vatsassa tuntunut mitään outoa, silloin tällöin vihloo ja koko ajan kyllä turvottaa.

Särkylääkettä lääkäri käski syödä, mutta kai siihenkin täytyy joku raja vetää että kuinka paljon? Menkkojen aikana meni paketti kahdessa päivässä 400:sta ja nyt muuten oon ottanut yhden per päivä, jotta ei vois edes yrittää olla ilman kipuja.

Mä en noihin hääjuttuihin oikein osaa sanoa mitään, mä en ole koskaan suuremmin haaveillut minkäänlaisista häistä muuta kun sen verran, että naimisiin haluan. Tällä hetkellä me ei kuitenkaan olla edes kihloissa, meidän suhde otti takapakkia joku aika sitten pahemman kerran ja oltiin erossakin vähän aikaa. Mä kuitenkin lasken sen koko ajan seurustelun alusta asti yhdessä oloksi, vaikka siinä vähän aikaa menikin erossa. Kihloissa oltiin kyllä aiemmin ja toivon saavani sormuksen sormeeni vielä uudelleen.

Mutta joo - mä alan valmistautua, edessä on rankka bileviikonloppu kunnon pohjien kera =). Ehkä saan murheeni hetkeksi unohdettua.

 

[Erica:)]

Ohhoh, onpas tänne tullut kirjoituksia... Mä olen hullun lailla paiskinut töita ja en edes ole voinut haaveilla rauhallisesta ajasta netin äärellä.

Mutta asiaan, alkajaisiksi, Katrinnalle ISO HALI, kurjaa mutta varmaan omalla tavallaan helpottavaa saada diagnoosi varmistettua. Myös minä suosittelen pysymään poissa sivuilta jossa käsitellään näitä juttuja. Ihmismieli on vaan semmonen, että sitä alkaa miettimään, kuvittelemaan sekä pelkäämään asioita joita lukee/kuulee. Sanonta "tieto lisää tuskaa" pitää inhottavan hyvin paikkaansa...

Toisekseen, tervetuloa uudet mukaan ryhmä rämään !! Kivaa kun saadaan lisää porukkaa tänne!

Tosta ikäjutusta. Mä olin vielä 20-kymppisenä täysin varma siitä, etten koskaan halua lapsia- belive it or not!! Muistan kun äiti hymyili tuolle väitteelleni ja sanoi, että kyllä se vauvakuume sieltä tulee kun hieman vanhenet... Ja niin siinä vain kävi, että n. 25 vuotiaani huomasin ekoja oireita vauvakuumeesta..hih. Nyt on siis haaveiltu jo 5 vuotta vauvasta, sopivaa isä ehdokasta ei vielä ole ollut paitsi nyt! Ja tämän seurauksena tämä haaveilu on lähtenyt ihan laukalle... Se mitän yritän sanoa on se, että kaikki me ollaan erilaisia, jotkut eivät koskaan vilpittömästi halua lapsia toiset taas haluavat ja saavat niitä kovin nuorina. Kukin taplaa tyylillään! Uskon kuitenkin sen, että vaikka moni jo suht nuorena haaveleekin lapsesta ovat he kuitenkin siitä iloisia kun sitten vasta vähän "vanhemmalla" (25+) iällä saavat sen lapsen. Silloin on monesti ammatit hankittu, talous suht vakaalla pohjalla, molemmat osapuolet ovat kypsyneet ajatukseen omasta perheestä jne (miehille voitanee laskea se 30+ ). On saanut mennä ja tulla, rellestää ja remuta Nyt musta tuntuu että olen oikeesti valmis ottaamaan sen valtavan vastuun pienestä ihmisestä ja mitä kaikkea se tuo tullessaan Joten Hennis, jos miehesi ei vielä koe oelvansa valmis anna hänelle aikaa, nauttikaa toisistanne, kokekaa vielä kaikkea yhdessä yksin! Kun jotain kovasti haaveilee ja tekee sitä pitkään, on se kahta ihanampaa kun se haave sitten viimein toteutuu!

Tosta Annan kihlauksesta olen samaa mieltä, ei se sormuksia tarvitse, kihloissa ollaan kun on yhdessä sovittu että naimisiin mennään. Kuullostaa ihan fiksulta tuo teidän järjestys, vaikka tavallaanhan te olette jo kihloissa, ette vain "julkisesti" Ihanalta kuulostaa teidän tulevat häät! Meressä on kyllä sitä jotain- ah niiiiiin romanttista että!!

Mä kans täällä haaveilen kihloista ja naimisiin menosta. Kovasti olen yrittänyt lukea mieheni käytöstä ja ajatuksia ko. asiasta. Naimisiin menosta emme ole ajankohdallisesti puhuneet. Olemme puhuneet "kun sitten joskus menemme naimisiin"-tasolla, eli selvää on että haluamme molemmat naimisiin, sitä kosintaa vaan tässä odottelen... Lapsista kun ollaan puhuttu on avokkini sanonut selvästi sen, että hän haluaa olla naimisissa ENNEN lapsia. Noh meillä on yritys alkamassa alkuvuodesta joten...hmmm...kohta tulee kiire No ei vaiskaan, mä voisin hyvin odottaa häitä siihen asti kun eka lapsi on syntynyt mutta mielellään en naimisiin menisi raskaana, en ainakaan kovin isomahasena, eli jos niikseen olisi- häiden tulisi olla ihan alkuraskaudesta. Mielummin ennen koko raskautta! (Talvihäistä haaveileva...täytyy tunnustaa, olen pari kertaa eksyny jo tuonne naimisiin.info sivuille ja ihastellu iki ihania hääpukuja siellä...ja sormuksia)
Avokkini on sen verran vanhanaikainen, että hän on kyllä se joka haluaa kosia ja sen ilon aion hänelle suoda, en ole millään tavalla, missään keskustelussa edes kauttarantain vihjaillu hänelle noista hää jutuista. Kosii sitten kun kosii Ja vaikkei ikinä kosisikaan, rakastaisin silti häntä valtavasti!

Multa oli kanssa päässyt ihan unohtumaan tuo Minnin ulkomailla asuminen? Eikös se täällä pohjolassa kuitenkin ollut se teitin majapaikka?

Tänne on tullut tosiaan niin paljon tekstiä että nyt alkaa henkilöt ja jutut mennä sekaisin. Täytynee lukea ajatuksella uudestaan läpi nää viimeisimmät kirjoitukset ja ottaa uudestaan kantaa. Mä lähen nyt nukkumaan ja valistautumaan viimeiseen työpäivään! Huomenna yritän tulla vielä kirjoittamaan ennen sitä meidän Nykin reissua, sunnuntaina lähtee lento, ihanaa!

Öitä leidit! Erica

 

[Anttuli]

Pikaisesti toivottamaan Ericalle loistavan hauskaa ja rentouttavaa matkaa!!!

Saman tien matkaan -->

 

[Vilkku]

Heips,
Anttuli kerkes jo viikonlopun rientoihin - mukavaa viikonloppua sinne.
Ericallekin ihanaa matkaa!!! Oi, kunpa pääsis kans..

Mökiltä taas vaihteeks kotiuduttu. Tikuttelut huussissa hymyilyttää vieläkin vaikka niiden tulos taas ei. Eli viivaa ei oo tullut eikä sitä ovikselle ominaista alamasun nippailua. Valkovuotoa kyllä sitäkin enemmän mutta kaipa se ovis sit jäi tulematta...?! Pupuiltu on nyt joka toinen päivä, kuitenkin, ja TOIVO elää..(epätoivoinen ilme kasvoillaan).
Kohta kummipoikaa moikkaamaan.
Later, Vilkku

 

[Vilkku]

Aurinkoista aamua =) vaikkei aurinko juuri nyt tuolla taivaalla paistakaan. On se kummallista että kun elämä tuntuu potkivan päähän niin auringonsäteet ulottuvatkin luoksesi. Eilen illal sain kun sainkin vahvan plussan ovis-testiin kun ihan vaan huvikseni viel ajattelin testata. Tulos tuntui kun lottovoiton olisi saanut! =) Voi sitä riemua. Ja mies ei voinut kun hymyillä innostukselleni ja tulla hoitamaan velvollisuutensa. vaikka ovis-testeissähän sanotaan että tuon plussan jälkeen 24-48 tuntia eteenpäin olis paras aika olla yhdynnässä niin pistettiin taas yhet simpat odotteleen ja varmaan tänään jossain vaihees vielä "jaamme rakkautta" =). Voi, kuinka iloinen olen! Oli jo niin lannistunut olo että en ovuloikaan joka kuukausi ja tiedetäänhän me kaikki yrittävät miten pitkältä tuo kuuakusi tuntuu - poisheitetyltä... Ihan erilainen kierto näköjään meneillään; nyt vahva ovisviiva kp.20 myöhään illal muttei haamun haamua edes vielä kp.20 aamulla. Viimeksi haamut ilmesty jo pari päivää ennen vahvaa viivaa. Hmmm...ja taas pähkäillään
Mulla vielä viikko lomaa ja vaikkei töihin viel haluiskaan palata (haluaisinko koskaan..) niin ehkä hyvä että sinne pitää palata et säilyy mielenterveys eikä kerkee näit vauva-juttuja koko ajan ajatella..
Päivänjatkoa, Vilkku

 

[Pinja]

Heissan!
Viikonloppu takana ja loman jälkeen työssä ollut nyt viisi päivää ja rytmi on todella sekaisin. Iltaisin ei meinaa uni tulla millään ja aamulla klo 5.25 väsyttää niin vietävästi. Mutta toivottavasti kohta rupeaa helpottamaan.

Katriinalle: pahoittelut endosta. Näinhän se menee, että tieto lisää tuskaa. Mutta kuitenkin on varmasti helpottavaa kun vihdoin on nimi vaivoille ja lääkärit rupeaa tekemään asialle jotain. Koita jaksaa. ISO hali!

Näinhän se meillä sitten meni. Kun tossa harrastettiin rakkautta, mies tiedusteli,että nyt varmaan ei ole varmat päivät eikä uskaltanut vastauksen kuultuaan päästää simppoja sisään. Jotenkin arvasin asian. Mutta lohduttaa kuitenkin se, että kun tässä ollaan ahkerasti suunniteltu ja pähkäilty taloa, kokoajan on puhunut, että tähän voisi laittaa lasten huoneen ja yhdestä ylimääräsestä vieras huoneesta voi sitten kun lapset kasvaa niin tehdä toiselle oman huoneen. Ihanaa kun puhuu niin varmasti meidän lapsista. Minulle suunnittelee jopa uutta autoa niin, että mahdun liikkumaan sitten lasten ja koirien kanssa. Häistäkin lipsautti sen verran, että " kait sitä sitten pitää olla naimisissa kun lapsia on". No huh,huh! "Pitää" vähän särähti korvaan. Mutta kun en itsekkään mitään prinsessa häitä halua niin annoin mennä toisesta korvasta ulos. Että kyllä tuo ukko kulta rupeaa näköjään perhettä perustamaan. Järjestys vaan on erilainen kuin mitä olisin halunnut, mutta kaikkea ei voi saada.

Ericalle hyvää matkaa!

 

[Anttuli]

Nonii, kierron pituudeksi tuli 28 päivää. Toivottavasti pysyy tuon pituisena eikä veny. Nyt on jotenkin sellanen tosi levollinen olo ja osaan kuunnella elimistöäni vähän enemmän. Ja mikä parasta, nyt on todistettu tuolle avokillekin, ettei se nyytti ole sylissä sen yheksän kuukauen jälkeen.

käytiin moikkaamassa tuota kaveripariskuntaa, jolle on vauva tulossa marraskuussa. Aikovat mennä pikaisesti naimisiin ennen kuin vauva syntyy. Minua ei kyllä saisi maha pystyssä papin/maistraatin vihkijän eteen, mutta kaikki saa valita oman maun mukaan. Muutenkin haaveilen pienistä maistraattihäistä, mutta mies taas haluaa (haluaa ja haluaa, suku painostaa) vähän isommat kirkkohäät. Onneksi tässä on vielä se pari vuotta aikaa sopia.

Hauskan kuuloista nuo Vilkun pupuiluhommat. Itse kyllä ajattelin pysytellä noista ovistikuista kaukana enkä varsinkaan sanoa avokille, että milloin ois parhain aika vauvantekoon. Toivottavasti Vilkulla onnistaa tällä kertaa.