A
"aapeli"
Vieras
Että masennus tulee ja vie mennessään, kyselemättä, näinkö on?
Näin tuntuvat masentuneet kovasti väittävän ja rohkenen olla tästä kyllä eri mieltä!
En väitä, että masennukseen voi täysin vaikuttaa, mutta aivan varmasti omalla asenteella ja tekemiselläkin on merkitystä sen suhteen, tuleeko lievästä masiksesta vaikea masennus.
Masentuneet puhuvat ikään kuin jostain rumasta peikosta, joka tunkeutuu kotiisi, sieppaa ja vie mennessään. Uskallan väittää, että vie, j.o.s a.n.t.a.a v.i.e.d.ä.
Masennus on ihan oikea sairaus, mutta fyysinen sairaus se ei ole, vaan henkinen.
Jokainen ihminen voi olosuhteista ja elämäntilanteesta johtuen vaipua jonkinlaiseen masennukseen, mutta siihen, jääkö hän siihen rypemään, voi jokainen itse vaikuttaa.
On todella helppoa antaa masennuksen viedä.
Ei tarvitse kuin mennä naimisiin sen diagnoosin kanssa, jonka tohtori juuri antoi. Kertoa kaikilla, että minulla on masennus...tarvitsen nyt lepoa ja aikaa...ja ihmiset säälivät ja paapovat. Mikäs sen ihanampaa. Tästä lähtee se syöksykierre, josta ei välttämättä koskaan palaa.
Ratkaisevaa on juuri silloin, kun olet ehkä hirmu väsy tai tosi uupunut ja synkät ajatukset alkavat pesiä päässäsi, että annatko niiden jäädä asumaan vai otatko sen porrasluudan, jolla alat hutkia niitä peikkoja sinne, mistä ovat tulleetkin.
Jos tässä vaiheessa niille ei anna kyytiä, luultavasti se on liian vaikeaa myöhemmin, jopa mahdotonta.
Masentuneet ottavat tämän kirjoituksen loukkauksena, koska ei heitä saa kritisoida. Se oli vain tuhma peikko joka tuli ja vei, heidän mielestä.
Kysynkin teiltä, masentuneet: silloin kun olit vielä ns. normaalin väsynyt tai normaalin uupunut ja mielessä alkoi pyöriä synkkiä ajatuksia toistensa perään, teitkö silloin mitään?
Vai annoitko itsellesi luvan ajatella synkkiä ja luvan nähdä elämässä vain varjopuolia?
Sanotaan, ettemme voi hallita yksittäisiä ajatuksia, mutta sitä voimme hallita, jääkö ne ajatukset pesimään päähämme.
Ja ei, en ole päässyt itsekään elämässäni helpolla.
Näin tuntuvat masentuneet kovasti väittävän ja rohkenen olla tästä kyllä eri mieltä!
En väitä, että masennukseen voi täysin vaikuttaa, mutta aivan varmasti omalla asenteella ja tekemiselläkin on merkitystä sen suhteen, tuleeko lievästä masiksesta vaikea masennus.
Masentuneet puhuvat ikään kuin jostain rumasta peikosta, joka tunkeutuu kotiisi, sieppaa ja vie mennessään. Uskallan väittää, että vie, j.o.s a.n.t.a.a v.i.e.d.ä.
Masennus on ihan oikea sairaus, mutta fyysinen sairaus se ei ole, vaan henkinen.
Jokainen ihminen voi olosuhteista ja elämäntilanteesta johtuen vaipua jonkinlaiseen masennukseen, mutta siihen, jääkö hän siihen rypemään, voi jokainen itse vaikuttaa.
On todella helppoa antaa masennuksen viedä.
Ei tarvitse kuin mennä naimisiin sen diagnoosin kanssa, jonka tohtori juuri antoi. Kertoa kaikilla, että minulla on masennus...tarvitsen nyt lepoa ja aikaa...ja ihmiset säälivät ja paapovat. Mikäs sen ihanampaa. Tästä lähtee se syöksykierre, josta ei välttämättä koskaan palaa.
Ratkaisevaa on juuri silloin, kun olet ehkä hirmu väsy tai tosi uupunut ja synkät ajatukset alkavat pesiä päässäsi, että annatko niiden jäädä asumaan vai otatko sen porrasluudan, jolla alat hutkia niitä peikkoja sinne, mistä ovat tulleetkin.
Jos tässä vaiheessa niille ei anna kyytiä, luultavasti se on liian vaikeaa myöhemmin, jopa mahdotonta.
Masentuneet ottavat tämän kirjoituksen loukkauksena, koska ei heitä saa kritisoida. Se oli vain tuhma peikko joka tuli ja vei, heidän mielestä.
Kysynkin teiltä, masentuneet: silloin kun olit vielä ns. normaalin väsynyt tai normaalin uupunut ja mielessä alkoi pyöriä synkkiä ajatuksia toistensa perään, teitkö silloin mitään?
Vai annoitko itsellesi luvan ajatella synkkiä ja luvan nähdä elämässä vain varjopuolia?
Sanotaan, ettemme voi hallita yksittäisiä ajatuksia, mutta sitä voimme hallita, jääkö ne ajatukset pesimään päähämme.
Ja ei, en ole päässyt itsekään elämässäni helpolla.
Taidat tykätä "henkisesti" höyrähtäneiden kiusaamisesta 