Ajatteletko, että kun ihminen masentuu, hän voi vain seurata vajoamistaan sivusta?

["hmmmmm"]

Ja jos ajatellaan, millaisen hinnan olen maksanut siitä, että siellä työterveyshuollossa romahdin: sain diagnoosin, jonka edelleen ajatellaan olevan huuhaata ja ihmisten suoraan sanottua laiskuutta. Minulla ei ole mitään, millä selittää aukkoja työhistoriassa tai miten selittää koulutuksen puute. En ole millään tavalla "hyvä, suorittava ihminen" enää, vaan poissa elämänpyörästä. Sivussa. Se on aika kova hinta maksettavaksi siitä, että haluaa jonain päivänä olla terve.

Enkä minä rämmi suossa päivästä toiseen. Osa masentuneista pitää viimeiseen asti kulissit pystyssä, osa taas ei. Mutta ne jotka pitävät, ei ap heitä näe eikä heistä tiedä yhtään mitään. Harmi että masennus on muotisana, siis harmi meille jotka emme ole ansainneet sellaista mainetta itsestämme, jota ap:kin pitää yllä.

 

[ok]

[QUOTE="aapeli";23791460]Joo tekevät, alkavat nimittäin napsia pillereitä. Tosi ritarillista.[/QUOTE]

Voi jeesus että sä olet ilkeä.

 

["aapeli"]

Minusta tuo AP:n vaatimus ikuisesta naminami ja peruspositiivisesta asenteesta on epäterve.
Niin varmaan monen terveysalan ammattilaisenkin - siis psykologin tai psykiatrin.

Joidenkin elämän kriisien ja vaikeuksienkin KUULUUKIN tuntua pahalta ja jopa masentaa.
Olisi epätervettä porskutella hymyillen läpi vaikka minkä - hylkäämisten, raiskauksien, turvattomuuden, itsetunnon polkemisen, vakavien sairauksien, kuoleman yms yms .

Ja niinkuin moni asiasta jotain kokenut/tietävä kommentoikin - on hienoa että on sisukas ja sinnikäs ja silti elää ja jopa toipuukin moisesta.

En tiedä millainen empatiakyky - AP:ta lukiessa huomaan että olematon - kasvaa näille 'peruspositiivisille' ihmisille . Vai yli-ihmisille ?
Itse en usko AP: kaltaisen ihmisen 'aitouteen' - en usko että hän käy läpi ongelmansa ja vaikutensa - vaan moni asia jää hautumaan ja vaikuttaa elämään monella tapaa - vaikka siis kuvitteleekin olevansa valon ja auringon ruumiillistuma ?
Ihminen joka ei ole inhimillinen ei ole my-kind-of ihminen.

Ihanaa kun voit asettaa itsesi muiden yläpuolelle ja olla varma ettei elämä Sinua kohetle kaltoin , ja että kestät mitä vaan vaikeuksia ja ongelmia masentumatta ja 'positiivisena'.

Miltä tuntuu tämä 'tuomio' AP:stä?


Tämä ei tarkoita ettenkö olisi positiivinenkin tai huumorintajuinekin - silloin kun on sen aika ja paikka . Ja sellainen fiilis.

Olenko väittänyt, että elämän tulisi olla yhtä naminamia?
Elämään kuuluu kaikenlaiset tunteet ja tuntemiset ja vaiheet, mutta asenne ratkaisee hyvin pitkälle.

 

[ok]

[QUOTE="aapeli";23791379]Samantyyppisistä välittäjäainejutusta on kysymys lähes missä tahansa henkisessä sairaudessa. Näin ajatellen kaikki sairauden ovat fyysisisiä. Näin ei kuitenkaan ole.[/QUOTE]

Argumentoi vähän paremmin, ei tuo riitä. Miksi ei voida esittää, että kaikki sairaudet ovat myös fyysisiä?

 

["hmmmmm"]

[QUOTE="aapeli";23791705]Olenko väittänyt, että elämän tulisi olla yhtä naminamia?
Elämään kuuluu kaikenlaiset tunteet ja tuntemiset ja vaiheet, mutta asenne ratkaisee hyvin pitkälle.[/QUOTE]

Olisi kiva, jos kommentoisit minullekin jotain?

 

[idunnor]

Olipa kirjoitus. Eikö sua hävetä, että puhut asiasta mistä et tiedä yhtään mitään? Itse en ainakaan lähtisi neuvomaan ihmisiä joiden tilaan en pysty mitenkään samaistumaan enkä käsitä mitä käyvät läpi, itsensähän siinä vain nolaa.

 

["aapeli"]

Tajuatteko te, että masennukseen suhtaudutaan ihan sairaasti?? Sitä tässä koitan sanoa.
Siis että kun ihminen masentuu, häntä tulee vain sääliä ja käydä mielellään hänen vierellään voivottelemassa maailman kurjuutta...se on sitä "oikeaa tukemista". Voi järki.

Joku sanoi, että olen itse varmaan niitä, jotka työntävät ongelmia pois, eikä myönnä niitä tmv. Ajattelen, että kaikista asioista tulee puhua ja olenkin suht mutkaton juttukaveri, mutta jokaiseen ongelmaan mielestäni EI TARVITSE kauvautua kaulaa myöten, jos ylipäähään mihinkään!
Asioita voi käsitellä pintapuolisemminkin, ei tarvitse alkaa rypemään.
Ja olen jopa sitä mieltä, että joskus on aivan viisastakin työntää joku asia kokonaan "pois", kuin sitä ei olisi. Joskus sekin on paras ratkaisu.

 

[ok]

[QUOTE="aapeli";23791476]Sekö on kiusaamista, ettei ala siihen päänsilittämiseen? Sääli ei ketään auta.[/QUOTE]

Mitähän sä tarkoitat. Kun olin masentunut, puhuin siitä todella harvalle. Osa ymmärsi, osa ei. Ne jotka ei ymmärtäneet, kommentoi: "lähde lenkille!" "Tsemppaa vähän, paranna asennetta!"
Mä hankin apua ja pääsin lopulta masennuksesta yli. Olin mielessäni ylpeä siitä, mutta nyt huomaan ettei kannata siitä edelleenkään puhua pahemmin, koska näköjään sittenkin mut leimataan epäonnistujaksi, kun kerran olen mennyt masentumaan.

 

["Halikatti"]

Eihän aivojen välittäjäaineiden vika tarkoita sitä, että pitäisi samaan aikaan jäädä sinne tuleen tai ehkä ennemminkin paskaan makaamaan.

Silloin sitä välittäjäainevajetta ei olisi. Jos on valinnanvaraa, siis.
Ihan sama kuin sanoisi kilpirauhashormonin puutteesta kärsivälle, että eihän sun nyt tarvitse ---hidastaa aineenvaihduntaasi, mistä seuraa väsymystä, paleluherkkyyttä, painonnousua, ummetusta, sydämen sykkeen hidastumista ja ihon kuivumista. (Lainaus duodecimin sivuilta)

 

[BJ]

Anteeksi en nyt plärännyt koko ketjua läpi, mutta aapeen tekstistä puuttui yksi hyvin tärkeä pointti. Toki, masennuksen syvyys on kovasti kiinni omasta asenteesta, mutta juuri masentuneella ihmisellä ei välttämättä ole sitä asennetta ja voimia taistella vastaan. Moni masentunut ihminen tavallaan haluaakin olla masentunut, ulospääsyn tavoittelu tuntuu liian raskaalta ja jopa mahdottomalta.

Olen itse ollut vakavasti masentunut. Masennus kesti vuosia ja sisälsi syviä alamäkiä. En varsinaisesti halunnut olla masentunut, haaveilin paremmasta ja helpommasta elämästä. Ajattelin, että selviäisin mistä vain jos oloni ei olisi niin paha. Masennus tuntui myös fyysisesti. Oli oikeasti aivan kuin rintani alla olisi ollut kova painava musta möykky joka painoa minua koko ajan alaspäin. Pallon voima oli niin suunnaton, että siitä eroonpääseminen tuntui mahdottomalta ja pahimpina aikoina makasin vain itkien sängyssä ja toivoin että koko kurja elämäni loppuisi.

Tavallaan on totta, että masennuksesta voisi parantua helpommin ja nopeammin jos "yrittäisi" enemmän. Monesti masennus on kuitenkin myös fyysistä. Se väsyttää, se vaivuttaa epätoivoon josta ei tunnu olevan ulospääsyä.

Minä paranin. Se kesti vuosia eikä ollut helppoa. Se vaati jossain vaiheessa myös sitä että itse päätin parantua. Tulen loppuelämäni pelkäämään, että sairastun uudestaan. Ja mikäli niin tapahtuu, tajuan ehkä hakea apua aikaisemmin kuin viimeksi, mutta en usko etteikö itse masennus veisi minua mukanaan samalla tavalla kuin viimeksikin. Kaikkein eniten vihasin niitä jotka käskivät vain "ottamaan itseään niskasta kiinni"... Jos se olisi niin helppoa, ei masentuneita ihmisiä juuri olisi.

 

[ok]

[QUOTE="aapeli";23791749]Tajuatteko te, että masennukseen suhtaudutaan ihan sairaasti?? Sitä tässä koitan sanoa.
Siis että kun ihminen masentuu, häntä tulee vain sääliä ja käydä mielellään hänen vierellään voivottelemassa maailman kurjuutta...se on sitä "oikeaa tukemista". Voi järki.

Joku sanoi, että olen itse varmaan niitä, jotka työntävät ongelmia pois, eikä myönnä niitä tmv. Ajattelen, että kaikista asioista tulee puhua ja olenkin suht mutkaton juttukaveri, mutta jokaiseen ongelmaan mielestäni EI TARVITSE kauvautua kaulaa myöten, jos ylipäähään mihinkään!
Asioita voi käsitellä pintapuolisemminkin, ei tarvitse alkaa rypemään.
Ja olen jopa sitä mieltä, että joskus on aivan viisastakin työntää joku asia kokonaan "pois", kuin sitä ei olisi. Joskus sekin on paras ratkaisu.[/QUOTE]
Tajuatko sä itse, kuinka ilkeää sun suhtautuminen on? Ja jauhat vielä asiasta, josta et tunnu tietävän mitään.

 

["hmmmmm"]

Minua ei ole kukaan säälinyt, kukaan ei ole silittänyt päätä. Sen sijaan, moni on kyllä ollut vaivaantunut ja muutama läheinen jopa ärsyyntynyt siitä kun käyn terapiassa "levittelemässä muiden asioita".

Ehkä netissä jossain vertaistukikeskustelun tapaisessa moni sanoo, että ymmärtää tai että on pahoillaan kokemastani. Se on empatiaa, eikä empatia ole sama asia kuin sääli. Moni myös antaa masentuneelle luvan käydä kaikki läpi ja luvan tuntea, niin kuin tuntee. Sinä käsität sen sitten niin, että se on mukana voivottelua?

 

["vieras"]

Taas tätä samaa paskaa. Lue tuo eilinen 7 sivun masennusketju. Kyllä sinä sen jälkeen jotain ymmärrät JOS haluat ymmärtää mutta en edes usko että haluat. Mikäs sen ihanampaa kuin olla masentunut?? Masennus on helvetillinen sairaus, se on yhtä helvettiä, luuletko tosiaan että ihmiset haluavat olla masentuneita?? Joo, omalla asenteella voi vaikuttaa mutta pohjalla käyneenä ja kaiken kantapään kautta oppineena sanon sen että se on ihan marginaalinen osa. Minä olen peruspositiivinen ja kunnianhimoinen ja SILTI sairastuin. Olen oireillut lapsesta saakka, 10-vuotiaana suunnittelin itsemurhaa, siitä kenellekään kertomatta. Onko tuo sinusta normaalia? Kun on lapsesta asti oireillut niin siihen on kasvanut. Vasta itsetuhoiset ajatukset saivat minut tajuamaan että tämä ei ole normaalia. Olin TODELLA huonossa kunnossa ja sain ensimmäisen ajan juttelemaan 3 kk päähän!! Voihan sitä apua hakea mutta sen saanti nyky-yhteiskunnassa on todella vaikeaa, jopa mahdotonta. Mutta et sitä sitäkään ymmärrä kun et olet kokenut.

 

["aapeli"]

Ehkä olisi pitänyt mainita jo alkutekstissä myös se, että olen itsekin kerran saanut masennus-diagnoosin. Ei masennus ole minullekaan outo juttu.
Lääkäri tarjosi pillereitä ja psykologia, sanoin kiitos ei ja katellaan...
Päätin, että en tähän jää. Alkuun tein ihan laskelmallisesti asioita, jotka ovat mukavia, vaikka ne ei välttämättä sillä hetkellä tuntuneet juurikaan miltään...mutta tiedostin niiden asioiden hyvän vaikutuksen. Joka päivä piti valita, jäänkö märehtimään vai menenkö eteenpäin.
Aika pian aloin taas nauttia siitä, mitä tein. Se EI ollut vakavaa masennusta, mutta siitä aivan varmasti olisi voinut sellainenkin kehittyä. Olisi tarvinut vain ottaa ne pillerit vastaan ja alkaa psykologin kanssa paisuttelemaan sitä asiaa elämää suuremmaksi. Voivotella kanssaihmisille elämän kurjuutta ja kerjätä sääliä...silleen varmaan oisin saanut siitä halutessani vakavan.:flower:

 

["hmmmmm"]

Niin ja vielä, vaikka en nyt mitään kommenttia saakaan. Jatkuva itsensä tarkkailu, jatkuva murehtiminen ja varpaillaan olo väsyttää fyysisesti. Tämä on ihan tutkittu fakta. Jatkuva pelko saa aikaan jatkuvan väsymyksen tunteen, joka taas aiheuttaa saamattomuuden, joka aiheuttaa sen tunteen, että en osaa enkä pysty mihinkään. Sitten univaikeudet jotka on yleisiä monilla. Onko unenpuute henkinen tila?

 

["Halikatti"]

[QUOTE="aapeli";23791749]Tajuatteko te, että masennukseen suhtaudutaan ihan sairaasti?? Sitä tässä koitan sanoa.
Siis että kun ihminen masentuu, häntä tulee vain sääliä ja käydä mielellään hänen vierellään voivottelemassa maailman kurjuutta...se on sitä "oikeaa tukemista". Voi järki.

Joku sanoi, että olen itse varmaan niitä, jotka työntävät ongelmia pois, eikä myönnä niitä tmv. Ajattelen, että kaikista asioista tulee puhua ja olenkin suht mutkaton juttukaveri, mutta jokaiseen ongelmaan mielestäni EI TARVITSE kauvautua kaulaa myöten, jos ylipäähään mihinkään!
Asioita voi käsitellä pintapuolisemminkin, ei tarvitse alkaa rypemään.
Ja olen jopa sitä mieltä, että joskus on aivan viisastakin työntää joku asia kokonaan "pois", kuin sitä ei olisi. Joskus sekin on paras ratkaisu.[/QUOTE]

Mä huomaan nyt, että sä et kuuntele sanaakaan siitä, mitä ihan järkevääkin täällä sulle sanotaan. Et osoita ymmärtäneesi sinulle kommentoineita.
Sinä osaat katsoa asioita vain omalta kantiltasi, joka ei ole masentunut, eikä muunlaista elämää saisi ollakaan.

Mitä vielä haluat tietää? Vai haluat vain sanoa jotain. Et ole lääkäri, eikä masennus ole alaasi. Kannattaisi nyt edes ymmärtää se.
Kannattaisi nyt edes ymmärtää se. (tietoista toistoa )

 

["vieras"]

[QUOTE="aapeli";23791807]Ehkä olisi pitänyt mainita jo alkutekstissä myös se, että olen itsekin kerran saanut masennus-diagnoosin. Ei masennus ole minullekaan outo juttu.
Lääkäri tarjosi pillereitä ja psykologia, sanoin kiitos ei ja katellaan...
Päätin, että en tähän jää. Alkuun tein ihan laskelmallisesti asioita, jotka ovat mukavia, vaikka ne ei välttämättä sillä hetkellä tuntuneet juurikaan miltään...mutta tiedostin niiden asioiden hyvän vaikutuksen. Joka päivä piti valita, jäänkö märehtimään vai menenkö eteenpäin.
Aika pian aloin taas nauttia siitä, mitä tein. Se EI ollut vakavaa masennusta, mutta siitä aivan varmasti olisi voinut sellainenkin kehittyä. Olisi tarvinut vain ottaa ne pillerit vastaan ja alkaa psykologin kanssa paisuttelemaan sitä asiaa elämää suuremmaksi. Voivotella kanssaihmisille elämän kurjuutta ja kerjätä sääliä...silleen varmaan oisin saanut siitä halutessani vakavan.:flower:[/QUOTE]

Masennusdiagnoosin saa todella helposti, mutta sinun kohdallasi voin sanoa ettet todellakaan ole mitään masennusta sairastanut. Tai sitten sairastat jotain muuta henkistä sairautta kun tällaisia avauksia teet. Luuletko että OIKEASTI masentunut voi vaan päättää että nyt tervehdyn? Toisaalta, olisi ihanaa jos minullakin olisi vielä samanlaiset vaaleanpunaiset lasit silmillä kuin sinulla. Valitettavasti vaan elämä opetti ja entinen suhtautumistapani hävettää.

 

[Naminamia - hohhoijaa]

AP - sulla ei todellakaan ole asenne kohdallaan.
Olet pahemman luokan BESSERWISSER , tiedät miten muiden tulisi elää.
Lyöt lyötyä - ja kyselet vielä muilta lupaa ja kannatusta siihen ?
Epäilemättä moni elämän kriisi on mielestäsi ihmisen oma vika - ja kyse on siitä ettei ko henkilö osannut elää oikein. Yhtä oikein kuin sinä ?

Sinulta näyttäisi puuttuvan aika monta piirrettä ja ajatusta - jotka itse liitän siihen että on asenne ja ihmisyys oikealla raiteella .
Ehkä saat (toivottavasti) elettyä oman elämäsi kunnialla - mutta mitä ilmeisemmin tallot siinä sivussa jalkoihisi monta muuta ihmistä.
Toivottavasti myös mainostamasi 'vahvuutesi' ( usein tuo oman vahvuuden mainostaminen on itseasiassa heikkoutta ja kyvyttömyyttä myöntää tosiasioita) säilyttää merkityksensä jatkossakin.
Mattosi alle taitaa kasautua paljon kaikenlaista , jos et koskaan sitä lakaise - siis mieleesi ja sieluusi.

Hyvinvoivana, terveenä ja iloisena on ihan eri asia noudattaa positiivuusoppeja .
Synkemmässä tilanteessa vastaavat erilaisetkin metodologiat ovat ihan eri homma (mielenhallinta, jooga, meditointi yms yms ).
Pahinta mitä voit oikeasti masentuneelle sanoa on tuo sanomasi 'Piristypä nyt'.
Se on vähättelyä, ylimielisyyttä ja toisen ihmisen ylikävelyä - Sinä kiellät toisen tunteet ja jopa sairauden ?
Mikä Sinua pelottaa tai ärsyttää masentuneen kohtaamisessa ?
Tarttuuko se sinuun ?
Rumentaako katukuvaasi ?
Onko Sinulla masentunatta ystävää jolle voisit olla tukena ja auttaa häntä ?
Oletko auttanut ?
Jos olet niin vahva ja hieno kuin kuvaat - pystyt varmaan auttamaan muitakin - kutsut kahville, kyläilet yms - jaksat ja kestät vaikkei toinen olekaan yhtä hymyä ?

 

[ok]

[QUOTE="aapeli";23791807]Ehkä olisi pitänyt mainita jo alkutekstissä myös se, että olen itsekin kerran saanut masennus-diagnoosin. Ei masennus ole minullekaan outo juttu.
Lääkäri tarjosi pillereitä ja psykologia, sanoin kiitos ei ja katellaan...
Päätin, että en tähän jää. Alkuun tein ihan laskelmallisesti asioita, jotka ovat mukavia, vaikka ne ei välttämättä sillä hetkellä tuntuneet juurikaan miltään...mutta tiedostin niiden asioiden hyvän vaikutuksen. Joka päivä piti valita, jäänkö märehtimään vai menenkö eteenpäin.
Aika pian aloin taas nauttia siitä, mitä tein. Se EI ollut vakavaa masennusta, mutta siitä aivan varmasti olisi voinut sellainenkin kehittyä. Olisi tarvinut vain ottaa ne pillerit vastaan ja alkaa psykologin kanssa paisuttelemaan sitä asiaa elämää suuremmaksi. Voivotella kanssaihmisille elämän kurjuutta ja kerjätä sääliä...silleen varmaan oisin saanut siitä halutessani vakavan.:flower:[/QUOTE]Onko psykologilla käyminen turhaa paisuttelua? Mua se auttoi, oliko mun metodi siis väärin, ja vain sun oikea?

 

["aapeli"]

Okei. Sovitaan sitten niin, että masennukselle ei voi mitään.
Elämä on tosi kurjaa ja epäoikeudenmukaista, varsinkin sinulla, masentunut.
Tehdään kilpailu, kenen elämä on kurjinta ja kuka on pahiten masentunut?!?

Hauskaa päivänjatkoa kaikille. :flower:

 

["hmmmmm"]

[QUOTE="aapeli";23791872]Okei. Sovitaan sitten niin, että masennukselle ei voi mitään.
Elämä on tosi kurjaa ja epäoikeudenmukaista, varsinkin sinulla, masentunut.
Tehdään kilpailu, kenen elämä on kurjinta ja kuka on pahiten masentunut?!?

Hauskaa päivänjatkoa kaikille. :flower:[/QUOTE]

Kukaan ei lähtenytkään kelkkaasi, etkä sinä osoittanut mitään suurta viisautta ja tietämystä vaikka niin kuvittelit. Hanskat tiskiin - oikean selviytyjän ja positiivisen ajattelijan ensimmäinen teko.

 

[Aamuäree]

Mä väitän että vasta sitten kun on ollut masentunut 'tarpeeksi' ja saanut voimia räpistellä vastaan, siis ikäänkuin voimaantunut ja parantunut tarpeeksi, onnistuvat nämä 'vedä hymy korviin ja ajattele positiivisesti'- metodit.




Kaksi kertaa kokenut- nyt selviytynyt.

 

[ok]

[QUOTE="aapeli";23791872]Okei. Sovitaan sitten niin, että masennukselle ei voi mitään.
Elämä on tosi kurjaa ja epäoikeudenmukaista, varsinkin sinulla, masentunut.
Tehdään kilpailu, kenen elämä on kurjinta ja kuka on pahiten masentunut?!?

Hauskaa päivänjatkoa kaikille. :flower:[/QUOTE]

Juu haista itse vaan.

 

[Hituke]

:wave: Minusta sun elämä aapeli vaikuttaa aika kurjalta, puuttuu paljon tärkeää. Että kukkia sullekin

 

["m35"]

[QUOTE="hmmmmm";23791885]Kukaan ei lähtenytkään kelkkaasi, etkä sinä osoittanut mitään suurta viisautta ja tietämystä vaikka niin kuvittelit. Hanskat tiskiin - oikean selviytyjän ja positiivisen ajattelijan ensimmäinen teko.[/QUOTE]

ehkä ap:lla on muutakin elämää? olen hyvin pitkälle hänen kans samaa mieltä.