Ajatteletko, että kun ihminen masentuu, hän voi vain seurata vajoamistaan sivusta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "aapeli"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";23793108]MinäKIN olen sitä mieltä että on toivoa ja mahdollisuuksia. Nautin elämästä varmasti eri tavalla kuin esimerkiksi sinä. Olen empatiakykyinen, muut huomioon ottava ja reilu ihminen. MUTTA silti minä oireilen psyykkisesti ja välillä hyvin vakavasti. Ei psyykkinen sairaus tarkoita sitä että on 24/7 akuutti, paha tilanne päällä eikä toivoa ole.[/QUOTE]

Minäkin olen empatiakykyinen, muut huomioonottava ja reilu ihminen. Enkä ole itsekään säästynyt masennuksilta ja vaikeuksilta.
Meissä on ainoastaan se suuri ero, että toinen meistä haluaa sääliä pahoinvoivia ja toinen ei.
 
[QUOTE="vieras";23793138]Jos sinulla on lähipiirissäkin vaikeista psyykkisistä sairauksista kärsivä ja olet heille kaiken tämän sanonut päin naamaa niin en usko hetkeäkään että arvostavat sinua ystävänä paskankaan vertaa. Valitatko isällesikin hänen mahdollisesti pillereiden popsimisesta ja avun vastaanottamisesta? Oletko sanonut hälle hänen olevan muodikkaasti sairas? Hassu mies, kun olo kevenee tuollaisesta piruilusta :)[/QUOTE]

EN ole sanonut, että pillerit ja apu olisi aina väärin, painakaa se jo kalloonne.
Ihminen VOI niitä molempia tarvia ja ne voivat olla välttämättömiä, jotta pääsisi _pahimman_ yli.
Mutta jos ihminen ei oikeasti edes halua muuta, niin silloin on kyllä "pientä" asennevammaa.
EIKÄ tämä tarkoita, että masentuneena olo oli niin ihana, että siinä haluaisi aina olla, vaan sitä, että ei viitsitä/jakseta nähdä sitä vaivaa ja tehdä ehkä muutoksia, jotta siitä voisi päästä pois. On helpompaa ottaa pillereitä ja siirtää ne ongelmien purkamiset vaikka sinne seuraavaan elämään.
 
[QUOTE="aapeli";23793142]Minäkin olen empatiakykyinen, muut huomioonottava ja reilu ihminen. Enkä ole itsekään säästynyt masennuksilta ja vaikeuksilta.
Meissä on ainoastaan se suuri ero, että toinen meistä haluaa sääliä pahoinvoivia ja toinen ei.[/QUOTE]

No et todellakaan ole ja sen kertoo tämä ketju kyllä varsin hyvin. Aivan paskapuhetta että olisit oikeassa elämässä täysin erilainen kuin täällä. Sulla taitaa olla todella paha olla henkisesti :( Ja jos olisit oikeasti vaikean masennuksen sairastanut et todellakaan jauhaisi täällä tuollaista potaskaa. Näin se vaan on vaikka mitä väität. Minä suhtaudun sairaisiin ja terveisiin ystäviini ihan samalla tavalla, normaalisti elellään mutta paljon jutellaan ja nauraa räkätetään. Jatka sinä säälimistä, vaikkei se mitään autakaan. Sulla on muuten vielä paljon vastattavaa ;)
 
[QUOTE="aapeli";23793186]EN ole sanonut, että pillerit ja apu olisi aina väärin, painakaa se jo kalloonne.
Ihminen VOI niitä molempia tarvia ja ne voivat olla välttämättömiä, jotta pääsisi _pahimman_ yli.
Mutta jos ihminen ei oikeasti edes halua muuta, niin silloin on kyllä "pientä" asennevammaa.
EIKÄ tämä tarkoita, että masentuneena olo oli niin ihana, että siinä haluaisi aina olla, vaan sitä, että ei viitsitä/jakseta nähdä sitä vaivaa ja tehdä ehkä muutoksia, jotta siitä voisi päästä pois. On helpompaa ottaa pillereitä ja siirtää ne ongelmien purkamiset vaikka sinne seuraavaan elämään.[/QUOTE]

Sun jutut muuttuu koko ajan. Kukaan kun ei ole väittänyt ettei itse voisi vaikuttaa tähänkin sairauteen. Jo ensimmäisellä sivulla haukut lääkkeitä ottavat ja nyt se onkin ok.
 
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto;23793189:
Ihan mielenkiinnosta, miksi säälintunne pahoinvoivia kohtaan on sinusta huono asia?

Mietin vain, että tarkoittaakohan sääli minulle hieman eri asiaa kuin sinulle. Epäilen, että tarkoittaa. En tavallaan saa nyt tuota sääliasiaa sovitettua tähän lainkaan, taidan ajatella sen niin eri tavalla.

Sääli on aina sairasta, ei missään määrin tervettä. Siksi karsastan sitä niin raskaasti.
Sääli ei auta yhtään ketään, päinvastoin, se jos mikä on ihmisten kiusaamista.
 
[QUOTE="vieras";23793208]Sun jutut muuttuu koko ajan. Kukaan kun ei ole väittänyt ettei itse voisi vaikuttaa tähänkin sairauteen. Jo ensimmäisellä sivulla haukut lääkkeitä ottavat ja nyt se onkin ok.[/QUOTE]

Älä puhu paskaa. Jutut näkee niinku ne haluaa nähdä.
Ja kyllä on väitetty, ettei masennukseen voisi itse vaikuttaa. Se on peikko, joka vie mennessään, masentuneiden mielestä monesti.
 
[QUOTE="aapeli";23793142]Minäkin olen empatiakykyinen, muut huomioonottava ja reilu ihminen. Enkä ole itsekään säästynyt masennuksilta ja vaikeuksilta.
Meissä on ainoastaan se suuri ero, että toinen meistä haluaa sääliä pahoinvoivia ja toinen ei.[/QUOTE]

Empatiakyky ei tarkoita sääliä tai sitä, että ihmisiä kehotettaisiin vellomaan ongelmissaan. Ja kuten jo aiemmin mainitsin, heikoilla ollessaan ihmisen voi olla hyvin vaikeaa eritellä, mikä on "tavallista" ja mikä sellaista huonoa oloa, joka paranee vain ammattiavulla. Minä enkaikesta vahvuudestani ja pärjäävyydestäni huolimatta kyennyt erittelemään tunteitani ja niiden alkuperää, ja sama koskee varmasti monia monia muitakin.

Kun sitä ei voi suurin osa ihmisistä tietää, onko nyt kyse masennuksesta vai ei, niin logiikallasi oikeastaan kenenkään ei pitäisi hakea apua. Odotat ihmisiltä sellaista itsetuntemusta, jota varsinkaan masentuneilla ei ole, ja soimaat heitä siitä että he tarvitsevat apua. Jep, olen tosi kateellinen ystävillesi kun olet noin moniulotteinen ja laajakatseinen ihminen.
 
[QUOTE="aapeli";23793228]Älä puhu paskaa. Jutut näkee niinku ne haluaa nähdä.
Ja kyllä on väitetty, ettei masennukseen voisi itse vaikuttaa. Se on peikko, joka vie mennessään, masentuneiden mielestä monesti.[/QUOTE]

Jopas sulla on huono muisti. Ihan eka sivulta juuri sinulta lainattu teksti

"Joo tekevät, alkavat nimittäin napsia pillereitä. Tosi ritarillista. "

Ei tätä kovin monella tavalla voi ymmärtää. Ja kerrot olevasi empatiakykyinen, reilu ja sulla on hyvä asenne. Mielenkiintoista. Missä tässä on väitetty ettei masennukseen voi itse vaikuttaa mitenkään?
 
Mä katselin itseäni ulkopuolelta häveten ja peläten. Se on aika lohdutonta "katsoa" itsensä rapistuvan. Sain kokonaisvaltaista apua ja selvisin. Yksin en olis jaksanut. Jälkeenpäin on helppo ajatella että "miksi en vaan lähtenyt lenkille, tehnyt jotain itselleni, nostanut päätä pystyyn...". Masennus ei ole vain itkemistä ja valitusta, se vie toimintakyvyn lähes kaikissa asioissa.
 
[QUOTE="aapeli";23791608]Voi hyvä ihminen. Tässä on juuri tapahtumassa se virhe, josta puhuin. Olet saanut tohtoriltasi masennus-diagnoosin ja nyt olet kovaa kyytiä menossa vihille diagnoosisi kanssa. Hoet mielessäsi jotain välittäjäaineista, joista lääkäri ehkä puhui ja kuvittelet, ettet voi tehdä mitään, voit vain seurata mitä se peikko tekee...voi taivas!!
On korkea aika miettiä, mitä muutoksia voisit tehdä elämääsi, jotta voisit paremmin ja korkea aika miettiä, voisitko muuttaa elämänasennettasi. Pyri tekemään mahdollisimman paljon niitä asioita, joista nautit ja mahdollisimman vähän niitä, jotka tuntuvat inhottavilta. Älä missään nimessä jää yksin tai neljän seinän sisälle, vedä itsesi vaikka väkisin ihmistenilmoille ja elvytä ystävyyssuhteitasi tai hanki niitä, edes yksi, jos sinulla ei niitä ole.
Tee jokaisesta päivästä pieni juhla, mielikuvitus on vain rajana! Elämä EI ole vakavaa. :flower:[/QUOTE]

Entäs jos on skitsofreenikko? Pitääkö vaan ajatella että on ihan terve ja sit se sairaus on poissa? Lähtee vaikka lenkille tai kahville kaverin kanssa niin skitsofrenia paranee?
 
[QUOTE="vieras";23794984]Entäs jos on skitsofreenikko? Pitääkö vaan ajatella että on ihan terve ja sit se sairaus on poissa? Lähtee vaikka lenkille tai kahville kaverin kanssa niin skitsofrenia paranee?[/QUOTE]

Olen puhunut kokoajan vain masennuksesta ja puhun yhä vain masennuksesta.
Mikä pistää ihmiset vääristelemään toisten juttuja?

Olen vetänyt tätä juttua aikamoisella kovuudella ja myönnän, ettei se ole oikein.
Sitä vain on niin tympääntynyt siihen, että joka toinen tuntuu nykyään olevan masentunut.
Kovuudella ei hoideta mitään asioita, ymmärrän sen ja pyydän anteeksi, jos olen loukannut teitä. Olen edelleen sitä mieltä, mitä olen ollutkin, mutta ehkä oisin voinut sen tuoda esiin vähän pehmeämmällä tyylillä. :flower:
 
Ap kuulostaa ihan mun äidiltä. Hänelläkin on ollut nuorena kova elämä ja hän on kovettanut itsensä ihmiseksi, jonka mielestä asioita ei kande vatvoa, kun ei ne siitä mihinkään parane. Hän valitsi eteenpäinmenemisen ja unohtamisen tien.

Sillä seurauksella, että siirsi pahan olonsa kuitenkin minuun ja oli kykenemätön näkemään minua sellaisena kuin olen. Hän ei käsitellyt asioitaan ja häneltä puuttuu empatiakykyä. Hän ei ole sisäisesti silti kovin onnellinen, eikä hän ymmärrä eikä edes usko, kun sanon, että minulla on paha olla.

Toivottavasti ap:n lapset saavat olla sellaisia kuin ovat.
Jotenkin minusta kuulostaa, että ap:n perhe on ollut melko pahoinvoiva ja isän sairaus siirtyy nyt meidän ulkopuolisten niskaan. Eli koska isää pitää piristää, se on raskasta eikä ap halua kuulla enää muiden voivan huonosti tai marmattavan.
 
[QUOTE="aapeli";23791306]Että masennus tulee ja vie mennessään, kyselemättä, näinkö on?
Näin tuntuvat masentuneet kovasti väittävän ja rohkenen olla tästä kyllä eri mieltä!

En väitä, että masennukseen voi täysin vaikuttaa, mutta aivan varmasti omalla asenteella ja tekemiselläkin on merkitystä sen suhteen, tuleeko lievästä masiksesta vaikea masennus.
Masentuneet puhuvat ikään kuin jostain rumasta peikosta, joka tunkeutuu kotiisi, sieppaa ja vie mennessään. Uskallan väittää, että vie, j.o.s a.n.t.a.a v.i.e.d.ä.

Masennus on ihan oikea sairaus, mutta fyysinen sairaus se ei ole, vaan henkinen.
Jokainen ihminen voi olosuhteista ja elämäntilanteesta johtuen vaipua jonkinlaiseen masennukseen, mutta siihen, jääkö hän siihen rypemään, voi jokainen itse vaikuttaa.
On todella helppoa antaa masennuksen viedä.
Ei tarvitse kuin mennä naimisiin sen diagnoosin kanssa, jonka tohtori juuri antoi. Kertoa kaikilla, että minulla on masennus...tarvitsen nyt lepoa ja aikaa...ja ihmiset säälivät ja paapovat. Mikäs sen ihanampaa. Tästä lähtee se syöksykierre, josta ei välttämättä koskaan palaa.

Ratkaisevaa on juuri silloin, kun olet ehkä hirmu väsy tai tosi uupunut ja synkät ajatukset alkavat pesiä päässäsi, että annatko niiden jäädä asumaan vai otatko sen porrasluudan, jolla alat hutkia niitä peikkoja sinne, mistä ovat tulleetkin.
Jos tässä vaiheessa niille ei anna kyytiä, luultavasti se on liian vaikeaa myöhemmin, jopa mahdotonta.

Masentuneet ottavat tämän kirjoituksen loukkauksena, koska ei heitä saa kritisoida. Se oli vain tuhma peikko joka tuli ja vei, heidän mielestä.

Kysynkin teiltä, masentuneet: silloin kun olit vielä ns. normaalin väsynyt tai normaalin uupunut ja mielessä alkoi pyöriä synkkiä ajatuksia toistensa perään, teitkö silloin mitään?
Vai annoitko itsellesi luvan ajatella synkkiä ja luvan nähdä elämässä vain varjopuolia?
Sanotaan, ettemme voi hallita yksittäisiä ajatuksia, mutta sitä voimme hallita, jääkö ne ajatukset pesimään päähämme.

Ja ei, en ole päässyt itsekään elämässäni helpolla.[/QUOTE]

Olipahan tarina. Ja muuta tämä ei olekaan. Tyhmän ja asioista tietämättömän ihmisen, toivottavasti nuoren (jotta toivoa on kasvamisesta ja viisastumisesta) aivoistaan sylkemä tyhmä tarina. Pelkkää mielipidettä, jolla ei ole mitään arvoa itse asialle.
 
joo öööö... haista v*ttu. Mä en todellakaan ole antanut itseni mennä tämmöseksi. Mä en ole itse aiheuttanut näitä pelkoja, halluja, kuvaa siitä ettei ole muuta tehtävissä kuin kuolla. Mä oon koittanut kovasti pistää vastaan, oon yrittänyt tehdä kaikkea minkä vois aatella auttavan mut eipä vaan toimi. Ainoo mikä toimii on lääkkeet ja kun niitä syö ei mikään tunnu miltään. Että hyvät on vaihtoehdot. Auo päätäs sitten kun oot itse kokenut tämän.
 
ja vielä semmonen juttu että kukaan ei ole mua paaponut. Päinvastoin, kukaan ei ymmärrä eikä anna tilaa ja aikaa, mitä tarviisin. Kukaan ei halua auttaa, kaikki vaan sanoo että ota ittees niskasta kiinni.
 
olen itse ollut vakavasti masentunut , yrittänyt itsemurhaa . jos masentuu niin masentuu . tulee ahdistus kohtauksia , ei tee mieli olla ihmisten lähellä . ei puhua . millään ei ole enään väliä . tuntuu kuin sisällä olisi iso lasti joka painaa niin että on vaikea jatkaa eteenpäin . jossain vaiheessa tuli vain semmonen että haluaakin elää ja olla normaali , nyt sitä olenkin . tuntu eittei muut ihmiset enään välittääneet . etsi todistuksia sille ja aina niitä löysi .
 
[QUOTE="aapeli";23791306]
Kysynkin teiltä, masentuneet: silloin kun olit vielä ns. normaalin väsynyt tai normaalin uupunut ja mielessä alkoi pyöriä synkkiä ajatuksia toistensa perään, teitkö silloin mitään?
Vai annoitko itsellesi luvan ajatella synkkiä ja luvan nähdä elämässä vain varjopuolia?
Sanotaan, ettemme voi hallita yksittäisiä ajatuksia, mutta sitä voimme hallita, jääkö ne ajatukset pesimään päähämme.
[/QUOTE]

Minä annoin itselleni luvan kokea kaikki tunteet, itsetuhoisetkin. En peittänyt tai tukahduttanut niitä, vaan elin ja koin ne. Enkä sairastunut masennukseen, vaikka pohjalla olinkin. Nyt olen selvittänyt asian kokonaan, koska käsittelin kaiki tunteeni.

Ei tarvitse olla vahva, joka lopulta murtuu. Voi olla sen sijaan notkea, antaa myöten ja selvitä murtumatta.
 

Yhteistyössä