M
"m35"
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto;23791890:
silloinhan kenen tahansa masis voi olla vain virhe lääkäriltä? hyvä pointti!
silloinhan kenen tahansa masis voi olla vain virhe lääkäriltä? hyvä pointti!
H
"hmmmmm"
Vieras
[QUOTE="m35";23791928]ehkä ap:lla on muutakin elämää? olen hyvin pitkälle hänen kans samaa mieltä.[/QUOTE]
On minullakin muuta elämää, kaikista diagnooseista huolimatta
Ja ehkä tämä on vähän voimaannuttanut, kun ei minusta ole oikein niputtaa kaikkia saman ilkeän mielikuvan alle. Saahan masentunutkin itseään puolustaa? En sentään heittäytynyt marttyyriksi kesken itse aloitetun keskustelun (keskustelusta voi poistua vaikka sanoin "anteeksi, kiitos vastauksista mutta minun on nyt jatkettava muita juttuja irl).
On minullakin muuta elämää, kaikista diagnooseista huolimatta
Ja ehkä tämä on vähän voimaannuttanut, kun ei minusta ole oikein niputtaa kaikkia saman ilkeän mielikuvan alle. Saahan masentunutkin itseään puolustaa? En sentään heittäytynyt marttyyriksi kesken itse aloitetun keskustelun (keskustelusta voi poistua vaikka sanoin "anteeksi, kiitos vastauksista mutta minun on nyt jatkettava muita juttuja irl).
H
"hmmmmm"
Vieras
Miksiköhän ne ainoat vastaukset, joita näissä keskusteluissa olen saanut, on enemmän tai vähemmän ilkeitä? (Nyt joku sanoo tähän, että koska olen masentunut, näen ne vain sellaisina 
)
)
M
"m35"
Vieras
[QUOTE="hmmmmm";23791940]On minullakin muuta elämää, kaikista diagnooseista huolimatta Ja ehkä tämä on vähän voimaannuttanut, kun ei minusta ole oikein niputtaa kaikkia saman ilkeän mielikuvan alle. Saahan masentunutkin itseään puolustaa? En sentään heittäytynyt marttyyriksi kesken itse aloitetun keskustelun (keskustelusta voi poistua vaikka sanoin "anteeksi, kiitos vastauksista mutta minun on nyt jatkettava muita juttuja irl).[/QUOTE]
persoonat kunniaan! jokaisella on oma tapansa aloittaa ja lopettaa. ei tuo ollut edes ruma lopetus.
Ja ehkä tämä on vähän voimaannuttanut, kun ei minusta ole oikein niputtaa kaikkia saman ilkeän mielikuvan alle. Saahan masentunutkin itseään puolustaa? En sentään heittäytynyt marttyyriksi kesken itse aloitetun keskustelun (keskustelusta voi poistua vaikka sanoin "anteeksi, kiitos vastauksista mutta minun on nyt jatkettava muita juttuja irl).[/QUOTE]persoonat kunniaan! jokaisella on oma tapansa aloittaa ja lopettaa. ei tuo ollut edes ruma lopetus.
[QUOTE="aapeli";23791807]Ehkä olisi pitänyt mainita jo alkutekstissä myös se, että olen itsekin kerran saanut masennus-diagnoosin. Ei masennus ole minullekaan outo juttu.
Lääkäri tarjosi pillereitä ja psykologia, sanoin kiitos ei ja katellaan...
Päätin, että en tähän jää. Alkuun tein ihan laskelmallisesti asioita, jotka ovat mukavia, vaikka ne ei välttämättä sillä hetkellä tuntuneet juurikaan miltään...mutta tiedostin niiden asioiden hyvän vaikutuksen. Joka päivä piti valita, jäänkö märehtimään vai menenkö eteenpäin.
Aika pian aloin taas nauttia siitä, mitä tein. Se EI ollut vakavaa masennusta, mutta siitä aivan varmasti olisi voinut sellainenkin kehittyä. Olisi tarvinut vain ottaa ne pillerit vastaan ja alkaa psykologin kanssa paisuttelemaan sitä asiaa elämää suuremmaksi. Voivotella kanssaihmisille elämän kurjuutta ja kerjätä sääliä...silleen varmaan oisin saanut siitä halutessani vakavan.:flower:[/QUOTE]
Tässä onkin kysymys siitä että sinulla ei mitään masennusta ole ollutkaan. Juuri tuota tarkoitin kun kirjoitin että nykyään ihan liian helposti tulkitaan kaikki vaikeiden elämäntilanteiden aiheuttama ahdistus masennukseksi ja pahimmillaan siinä vain tarjotaan pilleripurkkia - mikä ei sitten yllätys, yllätys autakaan kun välittäjäaineissa ei ole mitään vikaa ollutkaan ja masennus vaan syvenee.
Sillooin taas jos on kysymys oikeatsa masennuksesta niin lääkitys ja psykologin kanss akeskustelut ovat hieno juttu. Eikä ne muuten meinaa sitä että pitää jäädä kotiin makaamaan vaan usein samalla yritetään pitää sitä normaalielämää käynnissä. Tunnen myös niitä vahvoja ja positiivisia ihmisiä jotka ovat normaalisti oiekista selviytyjiä mutta silti ovat jossain vaiheessa sairastuneet masennukseen mihin ovat tarvinneet tuota lääkitystä ja keskusteluapua. Ja usko pois, siitä masennuksesta voi myös selvitä eikä kaikki masentuneet suinkaan siis makaa kotona hakemassa sääliä, paljon on heitäkin jotka eivät missään tapauksessa edes halua kertoa diagnoosia läheisimmillekään ihmisille vaan viimeiseen asti pitävät kulisseja pystyssä.
Lääkäri tarjosi pillereitä ja psykologia, sanoin kiitos ei ja katellaan...
Päätin, että en tähän jää. Alkuun tein ihan laskelmallisesti asioita, jotka ovat mukavia, vaikka ne ei välttämättä sillä hetkellä tuntuneet juurikaan miltään...mutta tiedostin niiden asioiden hyvän vaikutuksen. Joka päivä piti valita, jäänkö märehtimään vai menenkö eteenpäin.
Aika pian aloin taas nauttia siitä, mitä tein. Se EI ollut vakavaa masennusta, mutta siitä aivan varmasti olisi voinut sellainenkin kehittyä. Olisi tarvinut vain ottaa ne pillerit vastaan ja alkaa psykologin kanssa paisuttelemaan sitä asiaa elämää suuremmaksi. Voivotella kanssaihmisille elämän kurjuutta ja kerjätä sääliä...silleen varmaan oisin saanut siitä halutessani vakavan.:flower:[/QUOTE]
Tässä onkin kysymys siitä että sinulla ei mitään masennusta ole ollutkaan. Juuri tuota tarkoitin kun kirjoitin että nykyään ihan liian helposti tulkitaan kaikki vaikeiden elämäntilanteiden aiheuttama ahdistus masennukseksi ja pahimmillaan siinä vain tarjotaan pilleripurkkia - mikä ei sitten yllätys, yllätys autakaan kun välittäjäaineissa ei ole mitään vikaa ollutkaan ja masennus vaan syvenee.
Sillooin taas jos on kysymys oikeatsa masennuksesta niin lääkitys ja psykologin kanss akeskustelut ovat hieno juttu. Eikä ne muuten meinaa sitä että pitää jäädä kotiin makaamaan vaan usein samalla yritetään pitää sitä normaalielämää käynnissä. Tunnen myös niitä vahvoja ja positiivisia ihmisiä jotka ovat normaalisti oiekista selviytyjiä mutta silti ovat jossain vaiheessa sairastuneet masennukseen mihin ovat tarvinneet tuota lääkitystä ja keskusteluapua. Ja usko pois, siitä masennuksesta voi myös selvitä eikä kaikki masentuneet suinkaan siis makaa kotona hakemassa sääliä, paljon on heitäkin jotka eivät missään tapauksessa edes halua kertoa diagnoosia läheisimmillekään ihmisille vaan viimeiseen asti pitävät kulisseja pystyssä.
Ei minun masennukseni tullut yhdessä yössä, noin vaan pim. Vuosien aikana se tuli, vähitellen ja siihen oloon tottui. Vähän niin kuin vaikka esimerkiksi kohonnutta verenpainetta ei huomaa, ei tule oireita jos verenpaine kohoaa pikkuhiljaa.
Kun viimein hakeuduin hoitoon, psykologin mielestä en tiennyt "oikeasta elämästä" mitään kun olin niin turtunut siihen pahaan olooni.
Kun ei ole sitä kokenut, on tietysti vaikea ymmärtää miten ihminen voi ikään kuin kasvaa synkkyyteen. En minä huomannut itsessäni mitään että "Jaa, nytpä mieli on mustana, pitääpä ajatella positiivisesti!" Olin aina ollut sellainen. Kun sitten masennuksesta paranin ja huomasin elämän mielekkyyden, tunnistin heti kun masennus alkoi uusiutua. Oli hirveää huomata se. Havahduin kun tajusin itkeväni kun näin erään iloisen ihmisen. Vihasin iloisuutta ja positiivisuutta kun en itse osannut olla iloinen. Tajusin tilani vakavuuden ja hakeuduin hoitoon.
Kun viimein hakeuduin hoitoon, psykologin mielestä en tiennyt "oikeasta elämästä" mitään kun olin niin turtunut siihen pahaan olooni.
Kun ei ole sitä kokenut, on tietysti vaikea ymmärtää miten ihminen voi ikään kuin kasvaa synkkyyteen. En minä huomannut itsessäni mitään että "Jaa, nytpä mieli on mustana, pitääpä ajatella positiivisesti!" Olin aina ollut sellainen. Kun sitten masennuksesta paranin ja huomasin elämän mielekkyyden, tunnistin heti kun masennus alkoi uusiutua. Oli hirveää huomata se. Havahduin kun tajusin itkeväni kun näin erään iloisen ihmisen. Vihasin iloisuutta ja positiivisuutta kun en itse osannut olla iloinen. Tajusin tilani vakavuuden ja hakeuduin hoitoon.
M
"m35"
Vieras
ei sitä suotta sanota, et naiset ovat luomakunnan vaikeimpia otuksia. tämäkään keskustelu ei mitenkään voi päättyä niin, et kaikki olisivat tyytyväisiä. tämä on sitä ns. kanojen kotkotusta. naiset ovat äärimmäisen taitavia luomaan itselleen ongelmia. mut minunkin täytyy nyt poistua, en tosin tiedä millaiset hyvästit jättäisin, jotta miellyttäisin teitä..sanonkin vain moi!
V
vieraileva masis
Vieras
Olet päässyt mielesi päähän ja ajattelit lopuksi toivottaa hyvät päivänjatkot Oikein rattoisaa päivää sinulle myös! Mun täytyy nyt yrittää saada sääliä ja päänsilitystä jostain muualta
Oikein rattoisaa päivää sinulle myös! Mun täytyy nyt yrittää saada sääliä ja päänsilitystä jostain muualta
E
ex-masentunut
Vieras
[QUOTE="aapeli";23791608]Voi hyvä ihminen. Tässä on juuri tapahtumassa se virhe, josta puhuin. Olet saanut tohtoriltasi masennus-diagnoosin ja nyt olet kovaa kyytiä menossa vihille diagnoosisi kanssa. Hoet mielessäsi jotain välittäjäaineista, joista lääkäri ehkä puhui ja kuvittelet, ettet voi tehdä mitään, voit vain seurata mitä se peikko tekee...voi taivas!!
On korkea aika miettiä, mitä muutoksia voisit tehdä elämääsi, jotta voisit paremmin ja korkea aika miettiä, voisitko muuttaa elämänasennettasi. Pyri tekemään mahdollisimman paljon niitä asioita, joista nautit ja mahdollisimman vähän niitä, jotka tuntuvat inhottavilta. Älä missään nimessä jää yksin tai neljän seinän sisälle, vedä itsesi vaikka väkisin ihmistenilmoille ja elvytä ystävyyssuhteitasi tai hanki niitä, edes yksi, jos sinulla ei niitä ole.
Tee jokaisesta päivästä pieni juhla, mielikuvitus on vain rajana! Elämä EI ole vakavaa. :flower:
[/QUOTE]
Keittiöpsygologisointi on varmaankin sinusta hyvä tapa "ratkaista" ongelmia, mutta todellisuus ei vain kohtaa kuvitelmiesi kanssa. Onneksi minulle, en olisi tässä ilman lääketiedettä ja psykologiaa joiden johtopäätöksiä yksisilmäisesti parjaat. On totta, että normaalia väsymystä liian helposti leimataan masennukseksi, mutta siinä olet väärässä että aina kävisi niin. Tai että kaikki masennus olisi diagnoosin masinoimaa itsensä toteuttavaa rinkiä, perusteluna tarinani alla.
Olen peruspositiivinen ihminen - nykyisin. 10 vuotta sitten sairastuin masennukseen, jonka tunnistin vasta jonkin aikaa diagnoosin jälkeen. Olin silloin jo niin lopussa, että itkin koko ajan, en pystynyt lähtemään kotoa kuin hirveiden ponnistelujen jälkeen ja ajatus ei enää luistanut. Musta tuli masennuksen myötä "tyhmempi", mutta sekään ei saanut mua hyväksymään tilannetta ja uskomaan diagnoosia.
Otin lopulta lääkkeet ja pääsin terapiaan, ihan kunnon psykoterapiaan. Siellä käytiin läpi ne syyt, jotka minulla johtivat masennukseen. Olin koko elämäni ollut niin huonosti kohdeltu ja alistettu, että masennuin - normaalin ihmisen reaktio epänormaaliin tilanteeseen terapeutin sanoin. Terapia onnistui, kun aivojen välittäjäaineet saatiin tasapainoon lääkkeiden myötä, pystyin niiden avulla muutakin kuin itkemään vaikka olinkin masentunut. Söin lääkkeitä pari vuotta ja olin saman ajan terapiassa. Sain siellä rakennettua itseäni uudelleen ja käydä läpi vaikeat lapsuuden tunteet ja totaalisen hylätyksi tulemisen. Ilman ammattiapua en olisi nyt tässä, omin voimin en olisi edes nähnyt tilannetta saati ymmärtänyt mitä pitää tehdä.
Olen tänä päivänä hyvinvoiva ja positiivinen ihminen, toisin kuin masennuksen aikaan. Opiskelin yliopistotutkinnon loistavin arvosanoin ja nopeasti, olen pidetty työkaveri ja elämä hymyilee muutenkin. Olen muuttunut siitä, mitä olin, todella paljon. Alttius masennukseen pysyy aina, mutta nyt tiedän mitä tehdä jos sellaisia oireita ilmenee. Sitä en osaisi tehdä ilman apua, jonka sain terapiasta. Olen muuttunut hirmuisen paljon ja todella hyvään suuntaan, mutta sitä ei olisi tapahtunut jos olisin uskonut sinunlaisiasi ihmisiä enkä lääkäriä. Diagnoosi pelasti minut, ja se että hain apua - heti kun ymmärsin mistä oli kyse ja hyväksyin sen. Aiemmin en voinut, koska masennusta ei yleensä ole helppoa ensikertalaisena tunnistaa. Olin ennenkin masennusta pärjääjä, nyt uskallan myöntää että joskus jokainen voi tarvita apua, eikä se tee kenestäkään huonompaa.
On korkea aika miettiä, mitä muutoksia voisit tehdä elämääsi, jotta voisit paremmin ja korkea aika miettiä, voisitko muuttaa elämänasennettasi. Pyri tekemään mahdollisimman paljon niitä asioita, joista nautit ja mahdollisimman vähän niitä, jotka tuntuvat inhottavilta. Älä missään nimessä jää yksin tai neljän seinän sisälle, vedä itsesi vaikka väkisin ihmistenilmoille ja elvytä ystävyyssuhteitasi tai hanki niitä, edes yksi, jos sinulla ei niitä ole.
Tee jokaisesta päivästä pieni juhla, mielikuvitus on vain rajana! Elämä EI ole vakavaa. :flower:
[/QUOTE]
Keittiöpsygologisointi on varmaankin sinusta hyvä tapa "ratkaista" ongelmia, mutta todellisuus ei vain kohtaa kuvitelmiesi kanssa. Onneksi minulle, en olisi tässä ilman lääketiedettä ja psykologiaa joiden johtopäätöksiä yksisilmäisesti parjaat. On totta, että normaalia väsymystä liian helposti leimataan masennukseksi, mutta siinä olet väärässä että aina kävisi niin. Tai että kaikki masennus olisi diagnoosin masinoimaa itsensä toteuttavaa rinkiä, perusteluna tarinani alla.
Olen peruspositiivinen ihminen - nykyisin. 10 vuotta sitten sairastuin masennukseen, jonka tunnistin vasta jonkin aikaa diagnoosin jälkeen. Olin silloin jo niin lopussa, että itkin koko ajan, en pystynyt lähtemään kotoa kuin hirveiden ponnistelujen jälkeen ja ajatus ei enää luistanut. Musta tuli masennuksen myötä "tyhmempi", mutta sekään ei saanut mua hyväksymään tilannetta ja uskomaan diagnoosia.
Otin lopulta lääkkeet ja pääsin terapiaan, ihan kunnon psykoterapiaan. Siellä käytiin läpi ne syyt, jotka minulla johtivat masennukseen. Olin koko elämäni ollut niin huonosti kohdeltu ja alistettu, että masennuin - normaalin ihmisen reaktio epänormaaliin tilanteeseen terapeutin sanoin. Terapia onnistui, kun aivojen välittäjäaineet saatiin tasapainoon lääkkeiden myötä, pystyin niiden avulla muutakin kuin itkemään vaikka olinkin masentunut. Söin lääkkeitä pari vuotta ja olin saman ajan terapiassa. Sain siellä rakennettua itseäni uudelleen ja käydä läpi vaikeat lapsuuden tunteet ja totaalisen hylätyksi tulemisen. Ilman ammattiapua en olisi nyt tässä, omin voimin en olisi edes nähnyt tilannetta saati ymmärtänyt mitä pitää tehdä.
Olen tänä päivänä hyvinvoiva ja positiivinen ihminen, toisin kuin masennuksen aikaan. Opiskelin yliopistotutkinnon loistavin arvosanoin ja nopeasti, olen pidetty työkaveri ja elämä hymyilee muutenkin. Olen muuttunut siitä, mitä olin, todella paljon. Alttius masennukseen pysyy aina, mutta nyt tiedän mitä tehdä jos sellaisia oireita ilmenee. Sitä en osaisi tehdä ilman apua, jonka sain terapiasta. Olen muuttunut hirmuisen paljon ja todella hyvään suuntaan, mutta sitä ei olisi tapahtunut jos olisin uskonut sinunlaisiasi ihmisiä enkä lääkäriä. Diagnoosi pelasti minut, ja se että hain apua - heti kun ymmärsin mistä oli kyse ja hyväksyin sen. Aiemmin en voinut, koska masennusta ei yleensä ole helppoa ensikertalaisena tunnistaa. Olin ennenkin masennusta pärjääjä, nyt uskallan myöntää että joskus jokainen voi tarvita apua, eikä se tee kenestäkään huonompaa.
T
trv
Vieras
...en taida enää uskaltaa kysyäkään että mitä tässä ketjussa sitten työuupumuksesta ajatellaan...? Itse sain vakavan työuupumuksen kaveriksi masennusdiagnoosin.
?
..............
Vieras
Joo, masennus onkin ihanin tila missä olla eikä siitä kukaan halua irti! Nämä "perusnegatiiviset" ihmiset tekevätkin kaikkensa masentuakseen! On todella ihanaa kun ei näe mitään muuta ulospääsyä kun itsemurhan... Ihanaa on myös satuttaa itseään tavalla tai toisella rangaistakseen itseään siitä ettei pysty tuntemaan iloa ja onnellisuutta tai tunteakseen edes jotain. Tottakai kaikki tahtovat tuntea näin! Ja tämän kaiken he tekevät vain sen takia, että saisivat päähän silityksiä. Loogista, eikö???
V
"vieras"
Vieras
Miks ap sulla on noin voimakas inho masentuneita kohtaan? Ja tosiaan, sulla ei ole aavistustakaan mistä puhut...jos ihminen on valmis TAPPAMAAN ITSENSÄ sillä on tosi paha sairaus joka ei porrasluudalla noin vaan lähde. mutta sille ei voi mitään että näitä ap:n kaltaisia idiootteja riittää jotka ei haluakaan ymmärtää. Mieli on sairas niin se on sairaus siinä kun vaikka joku syöpä, ei se tostanoin vaan lähde.
O
ok
Vieras
Näin juuri, on mahtavaa kun kaikki ymmärtävät ja silittävät päätä. Pitäisiköhän taas masentua, oli ihanaa olla siinä pimeässä luolassa päänsä sisällä josta ei meinannut löytää ulos. Se on vaan henkistä kato, et ei se oo mitään.
M
masentuneen omainen
Vieras
AP, mene ittees. Ja oikeasti toivon että joku lähimmäisesi vaipuu tuohon suohon niin saat nähdä mitä paskanjauhantas sitten saa aikaan..
E
ex-masentunut
Vieras
Haluaisin, että kertoisit, tuleeko sinulle tuollainen kuva ylläolevasta tarinastani. Yksittäisiin lausahduksiin tarttuminen on helppoa, mutta oletko edelleen tuota mieltä masennuksesta kun luet minun tarinani? Olis mukava että vastaisit, kun muuten menee vähän turhaksi huuteluksi tämä osallistumisesi (eipä se ap:kään ole toistaiseksi ottanut kantaa viestiini, lienee liian kiireinen).
A
"aapeli"
Vieras
Pyydän nöyrimmin anteeksi, että jouduin hetkeksi poistumaan keskuudestanne ja hoitamaan lapsiani välillä. Olette kyllä vaikeita ihmisiä, ei voi muuta sanoa.
Ei kaikki ole täällä palstalla aamusta iltaan ja ne jotka ovat, voivat varmaan aika huonosti. Ei ole ihan tervettä olla aina netissäkään.
Huomaatteko, että useampi teistä sanoi, ettei minulla ole mitään masennusta ollutkaan. Tekö sen tiedätte? Sekö on täysin tavatonta, että ihminen selviää masennuksesta ennenkuin se muuttuu syväksi masennukseksi? Teidän mielestänne on siis vain olemassa syvää masennusta? Tai se syvä masennus on vain "oikeaa masennusta", sitä josta saa eniten säälipisteitä ja päänsilityksiä?
Joku sanoi jopa, etten ole herkkä ihminen, niinku joku toinen voi olla.
Tiedättekö, että olen ollut erittäin herkkä ihminen.
Mutta tajusin lopulta, että liiallinen herkkyyskään ei ole hyväksi. Olen tietoisesti kovettanut itseäni ja koen olevani nyt ihan hyvässä balanssissa sen asian kanssa. On todella rankkaa reagoida voimakkaasti kaikkeen ja itkeä joka toisesta asiasta...onneksi ihminen voi aina itseään kehittää.
Kehittää? Niin, se on sellaista, joka vaatii vaivautumista ja työtä. Paljon helpompaa on antaa vain asian olla ja pyöriä ongelmiensa kanssa jatkossakin...näinhän valitettavan moni tekee. Koska se on helpompaa. Mitä suotta vaivautua, kun nykyään saa niin monenlaisia lääkkeitä, joilla voi päätään turruttaa...ja alkoholi sen lisänä, parempaa kaveria saa hakea...jep.
Ei kaikki ole täällä palstalla aamusta iltaan ja ne jotka ovat, voivat varmaan aika huonosti. Ei ole ihan tervettä olla aina netissäkään.
Huomaatteko, että useampi teistä sanoi, ettei minulla ole mitään masennusta ollutkaan. Tekö sen tiedätte? Sekö on täysin tavatonta, että ihminen selviää masennuksesta ennenkuin se muuttuu syväksi masennukseksi? Teidän mielestänne on siis vain olemassa syvää masennusta? Tai se syvä masennus on vain "oikeaa masennusta", sitä josta saa eniten säälipisteitä ja päänsilityksiä?
Joku sanoi jopa, etten ole herkkä ihminen, niinku joku toinen voi olla.
Tiedättekö, että olen ollut erittäin herkkä ihminen.
Mutta tajusin lopulta, että liiallinen herkkyyskään ei ole hyväksi. Olen tietoisesti kovettanut itseäni ja koen olevani nyt ihan hyvässä balanssissa sen asian kanssa. On todella rankkaa reagoida voimakkaasti kaikkeen ja itkeä joka toisesta asiasta...onneksi ihminen voi aina itseään kehittää.
Kehittää? Niin, se on sellaista, joka vaatii vaivautumista ja työtä. Paljon helpompaa on antaa vain asian olla ja pyöriä ongelmiensa kanssa jatkossakin...näinhän valitettavan moni tekee. Koska se on helpompaa. Mitä suotta vaivautua, kun nykyään saa niin monenlaisia lääkkeitä, joilla voi päätään turruttaa...ja alkoholi sen lisänä, parempaa kaveria saa hakea...jep.
A
"aapeli"
Vieras
Täällä on useammassa kohdassa väitetty minun sanoneen, että masentuneet olisivat jotenkin huonompia ihmisiä tai että olen niitä tyyppejä, jotka menevät masentuneelle sanomaan jotain "hymyä huuleen". En ole niin kirjoittanut missään, enkä ajattele niin.
On todella kätevää pistää sanoja toisen suuhun.
On sanonut, että masennus johtuu aina myös jossain määrin itsestä ja allekirjoitan sen nytkin ja luultavasti aina, vaikka masentuisin itsekin joskus vaikeasti.
Minkä ihmeen takia ihmiset haluavat niin mielellään pistää kaikissa ongelmissa syyt jonkun toisen niskoille? Näinhän elämässä tapahtuu ihan jatkuvasti. Aina nähdään mieluummin se syy jossain toisessa. Tässä on kyse ihan samasta asiasta. Ihminen masentuu ja se syy täytyy löytää jostain ulkopuolelta, jotta tulisi hyvä mieli. On erittäin vaikeaa myöntää, että olisi itse tehnyt jossain jotain väärin. Näinhän se menee.
Se, että ihminen saa jo lapsena huonon pohjan elämälle, altistaa todellakin masennukselle ja muillekin sairauksille ja nämä lapsuuden kokemukset eivät ole itseaiheutettuja, lapsi on aina lapsi. Voi joutua hakemaan apua ja hoitaa ongelmia lääkkeilläkin, mutta siihen, jääkö siihen lopuksi ikää makaamaan ja antaa kierteen vain syventyä, voi varmasti jossain määrin vaikuttaa.
Aikuinen kykenee ajattelemaan asioita eri kanteilta ja vaikuttamaan elämäänsä. Jos taas on niin sekaisin, ettei kykene, ei ole enää kyse vain masennuksesta.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="aapeli";23792696]Täällä on useammassa kohdassa väitetty minun sanoneen, että masentuneet olisivat jotenkin huonompia ihmisiä tai että olen niitä tyyppejä, jotka menevät masentuneelle sanomaan jotain "hymyä huuleen". En ole niin kirjoittanut missään, enkä ajattele niin.
On todella kätevää pistää sanoja toisen suuhun.
On sanonut, että masennus johtuu aina myös jossain määrin itsestä ja allekirjoitan sen nytkin ja luultavasti aina, vaikka masentuisin itsekin joskus vaikeasti.
Minkä ihmeen takia ihmiset haluavat niin mielellään pistää kaikissa ongelmissa syyt jonkun toisen niskoille? Näinhän elämässä tapahtuu ihan jatkuvasti. Aina nähdään mieluummin se syy jossain toisessa. Tässä on kyse ihan samasta asiasta. Ihminen masentuu ja se syy täytyy löytää jostain ulkopuolelta, jotta tulisi hyvä mieli. On erittäin vaikeaa myöntää, että olisi itse tehnyt jossain jotain väärin. Näinhän se menee.
Se, että ihminen saa jo lapsena huonon pohjan elämälle, altistaa todellakin masennukselle ja muillekin sairauksille ja nämä lapsuuden kokemukset eivät ole itseaiheutettuja, lapsi on aina lapsi. Voi joutua hakemaan apua ja hoitaa ongelmia lääkkeilläkin, mutta siihen, jääkö siihen lopuksi ikää makaamaan ja antaa kierteen vain syventyä, voi varmasti jossain määrin vaikuttaa.
Aikuinen kykenee ajattelemaan asioita eri kanteilta ja vaikuttamaan elämäänsä. Jos taas on niin sekaisin, ettei kykene, ei ole enää kyse vain masennuksesta.[/QUOTE]
Yritä jo päättää mitä mieltä olet. Ihminen ei ole aiheuttanut masennusta itse, on ok syödä lääkkeitä, ihminen on aina vastuussa masennuksestaan ja vittuilet lääkkeiden syöjille. Onkohan sinulla itselläsi epävakaa persoona kun mielipiteet vaihtelee noin rajusti?
On todella kätevää pistää sanoja toisen suuhun.
On sanonut, että masennus johtuu aina myös jossain määrin itsestä ja allekirjoitan sen nytkin ja luultavasti aina, vaikka masentuisin itsekin joskus vaikeasti.
Minkä ihmeen takia ihmiset haluavat niin mielellään pistää kaikissa ongelmissa syyt jonkun toisen niskoille? Näinhän elämässä tapahtuu ihan jatkuvasti. Aina nähdään mieluummin se syy jossain toisessa. Tässä on kyse ihan samasta asiasta. Ihminen masentuu ja se syy täytyy löytää jostain ulkopuolelta, jotta tulisi hyvä mieli. On erittäin vaikeaa myöntää, että olisi itse tehnyt jossain jotain väärin. Näinhän se menee.
Se, että ihminen saa jo lapsena huonon pohjan elämälle, altistaa todellakin masennukselle ja muillekin sairauksille ja nämä lapsuuden kokemukset eivät ole itseaiheutettuja, lapsi on aina lapsi. Voi joutua hakemaan apua ja hoitaa ongelmia lääkkeilläkin, mutta siihen, jääkö siihen lopuksi ikää makaamaan ja antaa kierteen vain syventyä, voi varmasti jossain määrin vaikuttaa.
Aikuinen kykenee ajattelemaan asioita eri kanteilta ja vaikuttamaan elämäänsä. Jos taas on niin sekaisin, ettei kykene, ei ole enää kyse vain masennuksesta.[/QUOTE]
Yritä jo päättää mitä mieltä olet. Ihminen ei ole aiheuttanut masennusta itse, on ok syödä lääkkeitä, ihminen on aina vastuussa masennuksestaan ja vittuilet lääkkeiden syöjille. Onkohan sinulla itselläsi epävakaa persoona kun mielipiteet vaihtelee noin rajusti?
V
"vieras"
Vieras
"Tietoisesti kovetettu ihminen". Tiedätkö, juuri siltä vaikutatkin. Kyllä tähänkin tyyppiin on ihan tarpeeksi elämän aikan törmätty. Ei se mitään vahvuutta silti ole, vaan vie elämästä paljon, esim. empatiakyvyn ja elämänilon.
A
"aapeli"
Vieras
[QUOTE="vieras";23792769]Yritä jo päättää mitä mieltä olet. Ihminen ei ole aiheuttanut masennusta itse, on ok syödä lääkkeitä, ihminen on aina vastuussa masennuksestaan ja vittuilet lääkkeiden syöjille. Onkohan sinulla itselläsi epävakaa persoona kun mielipiteet vaihtelee noin rajusti?[/QUOTE]
Onko sinulla lukihäiriö tai jotain?
Jos sanon, ettei lapsi voi vaikuttaa kamalasti elämäänsä, ei tarkoita, etteikö aikuinen voisi.
Älä viitsi lässyttää.
Onko sinulla lukihäiriö tai jotain?
Jos sanon, ettei lapsi voi vaikuttaa kamalasti elämäänsä, ei tarkoita, etteikö aikuinen voisi.
Älä viitsi lässyttää.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="aapeli";23792696] Jos taas on niin sekaisin, ettei kykene, ei ole enää kyse vain masennuksesta.[/QUOTE]
Tämä varmaan kiteyttääkin tämän ketjun hyvin. Sinulla ei ole _mitään tietoa_ siitä millainen sairaus masennus on. Se kun nimenomaan vaikuttaa aivoihin jolloin ajattelutapa on sekaisin. Ei silloin kykene ajattelemaan järkevästi enkä tarkoita tässä nyt mitään lievää masennusta. Huomaa muuten sanojen käytöstä että olet sama tyyppi joka jankkas eilisessäkin ketjussa. Etkö jo silloin uskonut että ei löytynyt tukea sun käytökselle?
Tämä varmaan kiteyttääkin tämän ketjun hyvin. Sinulla ei ole _mitään tietoa_ siitä millainen sairaus masennus on. Se kun nimenomaan vaikuttaa aivoihin jolloin ajattelutapa on sekaisin. Ei silloin kykene ajattelemaan järkevästi enkä tarkoita tässä nyt mitään lievää masennusta. Huomaa muuten sanojen käytöstä että olet sama tyyppi joka jankkas eilisessäkin ketjussa. Etkö jo silloin uskonut että ei löytynyt tukea sun käytökselle?
A
"aapeli"
Vieras
[QUOTE="vieras";23792783]"Tietoisesti kovetettu ihminen". Tiedätkö, juuri siltä vaikutatkin. Kyllä tähänkin tyyppiin on ihan tarpeeksi elämän aikan törmätty. Ei se mitään vahvuutta silti ole, vaan vie elämästä paljon, esim. empatiakyvyn ja elämänilon.[/QUOTE]
Kovuuttakin on monenlaista. Toivottavasti törmäät vielä toisenlaisiinkin.
Kovuuttakin on monenlaista. Toivottavasti törmäät vielä toisenlaisiinkin.
O
ok
Vieras
Haluaisin, että kertoisit, tuleeko sinulle tuollainen kuva ylläolevasta tarinastani. Yksittäisiin lausahduksiin tarttuminen on helppoa, mutta oletko edelleen tuota mieltä masennuksesta kun luet minun tarinani? Olis mukava että vastaisit, kun muuten menee vähän turhaksi huuteluksi tämä osallistumisesi (eipä se ap:kään ole toistaiseksi ottanut kantaa viestiini, lienee liian kiireinen).
Siis.... tuo jatkoi sitä samaa sarkasmia, mullahan on myös oma kokemus masennuksesta, kuten ketjuun kirjoittamistani viesteistä huomaa. En todellakaan vähätellyt masennusta, vaan mulle se oli sitä että tunsin olevani luolassa josta en löytänyt pois.
Unohda se viesti, taisi mennä ohi.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="aapeli";23792792]Onko sinulla lukihäiriö tai jotain?
Jos sanon, ettei lapsi voi vaikuttaa kamalasti elämäänsä, ei tarkoita, etteikö aikuinen voisi.
Älä viitsi lässyttää.[/QUOTE]
Et se sinäkään tervejärkisesti totisesti vaikuta. Tai sitten olet vaan äärimmäisen vittumainen ja ikävä ihminen, tiedä häntä. Mistä SINÄ tiedät mitä kelläkin on taustoissaan. Mikä SINÄ olet sanomaan että tuo teeskentelee ja vittuilet lääkkeiden käytöstä ja tuo taas on oikeutettu syömään lääkkeitä. Mikä mielenterveyden jumala kuvittelet olevasi?
Jos sanon, ettei lapsi voi vaikuttaa kamalasti elämäänsä, ei tarkoita, etteikö aikuinen voisi.
Älä viitsi lässyttää.[/QUOTE]
Et se sinäkään tervejärkisesti totisesti vaikuta. Tai sitten olet vaan äärimmäisen vittumainen ja ikävä ihminen, tiedä häntä. Mistä SINÄ tiedät mitä kelläkin on taustoissaan. Mikä SINÄ olet sanomaan että tuo teeskentelee ja vittuilet lääkkeiden käytöstä ja tuo taas on oikeutettu syömään lääkkeitä. Mikä mielenterveyden jumala kuvittelet olevasi?
O
ok
Vieras
Kerro nyt ap, miksi on huono käydä psykologilla tai syödä masennuslääkkeitä? Moni saa niistä juuri sitä apua paranemiseen. Kuten minä. Mutta sulle se on tosi noloa, koska itse valitsit toiset keinot.