Me vielä tosiaan pohdiskelemme asiaa emmekä ole näistä alustavista pohdinnoista vielä paljon keillekään kerrottu. Lähinnä ystäville heittona, että jos kolmas tulee, niin se adoptoidaan ulkomailta. Eikä mitään kielteisiä kommentteja ole tullut, päinvastoin melkeinpä.
Ajattelin, että sitten jos tästä lähdetään prosessiin, kerron vanhemmilleni aika pian ja varmaan muutenkin näistä kyllä/ei-pohdinnoista. Haluaisin äidin kommenttia (ja tukea, toivottavasti) asiaan, mutta vähän pitää vielä itse ensin mietiskellä. Isä heitti viikonloppuna mökillä just jonkun vinosilmäkommentin, mikä vähän särähti korvaan vaikkei sitä pahalla tarkoittanut.. Ei hän siis ole mikään rasisti, mutta toi vain mieleen, että sitä voi kaikenlaiseen törmätä..
Mulla on nyt töihinpaluu äitiyslomalta ja haluan, että tässä ensin arki koittaa ja ehkä ajatuksetkin vielä selkiintyisivät, koska tämä kotonaolo on vähän sellaista poikkeuksellista aikaa. Pitää ensin käydä töissä ja pyörittää arkea kahden lapsen kanssa ja katsoa miltä se vaikuttaa. Tällä hetkellä tuntuu, että jaksamista ja energiaa riittäisi vielä kolmanteenkin lapseen etenkin kun nuorimmalle ja adoptoidulle tulisi todnäk aika kunnolla ikäeroa. Työni ei ime minusta kaikkia energioita ja nyt jatkan vielä osittaisella hoitovapaallakin, että ehtii olla riittävästi lasten kanssa.
Mutta joo, sekalaisia ajatuksia. Katsoin tänään dokumenttia Kiinan valmistautumisesta olympialaisiin ja kaikkia niitä ihania lapsia. Sydän sanoo jo kyllä, mutta vielä pitää miettiä. Läheisten reaktioita ja suhtautumista lapseen tietenkin miettii, mutta ei se meidän päätökseen vaikuta. Jos itse olemme varmoja mitä teemme, on ihan sama mitä muut ovat mieltä.
Välillä sitä miettii myös, että mitä jos tajuaisi jossain vaiheessa tehneensä kauhean virheen tai jotain, siis ihan kauhuskenaarioajatuksia välillä, että mitä jos yhtäkkiä tulisi tunne, että mitä hemmettiä olen tekemässä! Tai että jos elämä vaikeutuisikin ihan hirveästi. Jos adoptoidun lapsen kasvattaminen ja tunnesiteen muodostaminen onkin ihan hirveän paljon vaikeampaa kuin biolapsen... Täytyy kai näitäkin ajatuksia käydä läpi tai tämmöisiä on ainakin heikkona hetkenä mielessä, vaikka yleensä on vahva olo sen suhteen että pärjättäisiin hyvin. Miten te muut, oletteko käyneet vastaavia mietteitä läpi?