40+ so what? (vol. 2)

pyrstötähti
Kyllä muuten näyttää kulkevan ikänäkö ja munien rappeutuminen käsi kädessä Plättä, mulla on ekat monitehot käytössä. Minä tein tuon ovistestin ihan siksikin kun oli niin paskamainen olo ja on kyllä vieläkin, kaikenlisäksi kipu on vaihtanut aamun ärhäkästä tykytyksestä oikealla puolella nyt yhtäkkiä vasemman puolen oikein ärhäkkään jomotukseen. Ja feromonien ällöttävä tuoksu täyttää klosetin. Eli kyllä viimisiä viiään tältä kanalta ihan selevästi. Kyllä ne on jo kohta 5-kymppisiä muniksia kun valmiina jo sikiönä mulla olivat että ei ihme että ovat tiukassa. Siksi minä en niistä muutamita rapisevista r-testeistä tiiraillut haamuja lainkaan, ajattelin että jos oikeesti olisin raskautunut niin kun nuo hormonit ovat noin värikkäitä ovistestissä niin eiköhän ne r-testissäkin näkyisi. Nyt ei sitten ole yhtään niitä toisia testejä. En hankikaan. Elän vaan uutta retro-nuoruuttani kuten 30 vuotta sitten, juon punaviiniä, käytän slipoveriä ja paneskelen ihan vaan omaksi ilokseni jos sattuu huvittamaan :p

Mutta nyt pitää hipsiä jo kotiakin kohti joten iloista illanjatkoa kaikille ja hirveesti onnea rapisevilla tai ilman, kaikkii mittareihin ja matsalun tapaan, lohtuseksiä jos vähä masentaa!
 
Täällä Luget hellittävät otettaan ja tuhru on alkanut. Huomenna on varmaan kp 1.

Mitäs tuumaatte ladyt suunnitelmastani? Kun ajattelin, että en menisikään nyt lääkäriin, vaan popsisin ihan omin luvin kaapissa odottavat clomit. Kun seuraava hoito on vasta tammikuussa, ehdin käydä suunnittelukäynnillä seuraavassakin kierrossa ennen joulua. Clomiultraa en katso tarvitsevani, koska eipä me kuksimatta jätettäisi, vaikka niitä muniksia kasvaisi siellä kymmenen. Ja limakalvokin on ollut koko ajan hyvä, viimeksi taisi olla 12 mm, niin että tuskin sitäkään tarvitsee syynätä. Mahtaisiko yhden kierron clomeihin ilman ultraa sisältyä vielä muita riskejä, joita en ole osannut ottaa huomioon?

Niin ja mullahan ei siis vielä ole niitä lukulaseja... Antaiskohan tämä jotain ylimääräistä toivoa raskautumiseen?
 
Pahoittelut kaikille neganneille, liityn seuraanne.

En ole päässyt tänään koneelle ennekuin nyt, sori. Aconin herkällä testasin aamulla, eli pitäs näkyä. Viimekuun kierto oli jäänyt laskematta ja laskin sen ja huomasin, että päiviä olikin kertynyt peräti 32. Voihan se olla pitkä kierto taas, mutta ei mitään oireita ole ollut. Syksyn km:ssä oli selkeät raskausoireet jo hyvissä ajoin.

Surutyötä teen tämän asian kanssa koko ajan, sillä mieheni on suhtautunut aika negatiivisesti koko yritykseen. Viikonloppuna keskusteltiin asiasta ja nyt sitten lopputulos on, että ehkäisy aloitetaan tyyliin piuhat poikki. Ymmärrän hänen pointtinsa, vaikka itsellä kuume onkin kova. Olkaa onnellisia te, jotka olette molemmat asiassa täysillä mukana! On ollut tosi kiva kulkea kanssanne tämä matka, kaikkea hyvää toivon jokaiselle! Voi olla, että käyn vielä lukemassa juttujanne jonkun aikaa, mutta muuten nimeni voi poistaa listasta.

Ei asia niin surkea ole kuin miltä näyttää. Harkitaan sijoituslasta, johon miehenikin suhtautuu postiivisemmin. Ja vielä tuo nuorimmainen haluaa silloin tällöin syliin :)

Toivon teille plussatuulia tänne ja onnellista odotusaikaa Pikkumyylle!

:wave:

 
koputtelen täällä hissukseen(saatan jopa ovea raapia..), jotta vieläkö mahtuisi yksi "hyvää vuosikymmentä" oleva matami seuraanne? Tunnustan jo heti alkuun, että olen vaklaillut pinoanne aikas kauan, mutten lainkaan siinä mielessä, että mulla mikään vauvakuume ois, ehei! No juu, häveten tunnustan, että on tainnut päästä pahemman laatuinen kuume iskemään, ja kovasti sitä yritän karkoitella, mutta olisi kyllä ihanaa päästä "paasaamaan" näistä tunnoista samanmieliseen porukkaan. Jos lyhykäisesti kerron itsestäni; olen 42-v. muutaman lapsen äippä, joka hoitelee kotona nuorimmaistaan(=3v) ja teen töitä iltaisin ja viikonloppuisin. Vanhin lapsista jo aikuinen eli 19-v, toki asuu vielä kotona, kun opiskelee ja armeijaan lähdössä ensi kesänä. Olen aivan tumpelo tietokoneen kanssa, ja palstailukin aivan uutta(jos lukemista ei siis lasketa) ja kovasti yritän viisastua tämän koneen kanssa..Tosin kateudesta vihreenä aina katselen, kuinka Te osaatte laittaa ihania kuvia(Vilkutus Pikku Myylle) ja omia valokuva-jutskia tähän, mutta ehkäpä minäkin joku päivä..
Josko huolitte porukkaan, niin kerron sitten lisää, kun vaikea tälleen ittekseen jutella, juu nou.

Mutta, mutta..pointti tässä kuumeilussa on siis SE, ettei mieheni tiedä mun edes kuumeilevan(no kun en edes itsekään, kääk!). Eli lyhyesti ja ytimekkäästi, tulisin mieluusti pinoilemaan mahtavan oloisten tyyppien kanssa, vaikka oma kuume on toistaiseksi ihan vain omassa päässä ja jossain kiertotähdellä mustassa aukossa :snotty: .

Pinoa lukiessani olen huomannut, kuinka mahtava meininki ja varsinkin hurtti huumori täällä kukkii ja sitä kovasti kaipaisin!!!

Pikku Myylle haluan laittaa Suurenmoiset Onnittelut ja Kaikkea hyvää OnniEmmille pitkällä matkalla syliin asti!

Terkuin Pilvis
 
Iltaa kaikille ja huomenta saman tein.

Alkoi työviikko rytinällä,meni ihan ylitöiksi. Hyvä että ehdin soittamaan sen tärkeen puhelun, menen tän kierron ilman clomeja, koitan testata oviksen josko löytyy sit katotaan missä, milloin ja mitä tapahtuu. Eli jonkinlaista yritystä siis kuitenkin ;)

Pilvenpyörä tervetuloa ja eiku juttua kirjoittelemaan.

 
pyrstötähti
kivaa kun saadaan uusia naisia kanssamme porisemaan. Meitä on täällä muutama muukin yksin kuumeilevam ja melkein luovuttaneita ja kuumeilevia parej jakovasti kuumeilevien miesten lievemmin kuumeilevia naisia.

Riikkaliisa, onhan niitä nyt hellempiäkin tapoja ehkäistä kun tyyliin tuubit tukkoon. Hormonikierukkakin olisi oivallinen kun vuodotkin loppuisi ja auttaisi se eskarivaihkarioireissakin.
Sijaislapsi olisi ihana teko jonkun toisen lapselle jonka elämän se voisi tykkänään pelastaa.

Olen tänään puuhastellut ja sauvonutkin reippaasti ja tuolla liukkaalla sauvat ovatkin tarpeen. Meillä on lunta maassa ja pikkupakkanen, ihan joululta kohta näyttää pohjoisen meren rannalla.

Liikunta, saunominen ja ankara miehen kellistäminen mennen tullen ja palatessa auttoivat ovistelukipuiluun. Ihan rauhallisesti hirviö minussa uinahti ja pääsi tuo ukkoriepuni huilaamaan ihan typötyhjillä pussukoilla,melkein kilinä kuuluu miesparan kääntäessä kylkeään. Saapa nähdä joudunko aamuyöstä herättämään uudelleen miesten töihin,eikä selviäkään lumitöillä!

Matsalun pitää odottaa että lapsellinen herää ja päivittää clomitus-tiedostot, meikäläinen ei oe koskaan saanu kokeilla mitään oikeita rohtoja , reseptit sain käslaukkuun jo mutta tie tyssäsikin miehen jyrkkään eihin, luulen että ne spermatestit oli jo liikaa, mistäpä sen tietää oisko tie päättynyt jo siihen.

Nyt unihiekkaa silmissä alkaa jo hiertämään jotenka hyviä ja makoisia matkoja höyhensaarille!\tv pt
 
Huomenia kaikille!

Riikkaliisa: Pahoittelut negasta! :hug: Minäkin suosittelen hormonikierukkaa sinulle, minulla on ollut yhteensä 9 vuotta ja hyvin on toiminut :heart: siis ensin 5 vuotta ja sitten 4 vuotta, silloin jälkimmäinen otettiin pois tämän vauvahaavielun alkaessa :heart: Minä kuuluin niihin" harvinaisiin" keillä kuukautiset tulivat säännöllisesti joka kuukausi, vaikka useimmille ei tule, mutta vuodot olivat niukempia, se olikin hyvä, koska kärsin ennen todella matalasta Hb:stä.

Pilvenpyörä: Tervetuloa mukaan kuumeiluun :heart: sinulla ihana pieni lapsi siellä jo onkin kotosalla :heart: Kiitos Onnitteluistasi! :heart: :flower:

Nillanilla: hyvä, on tekemistä kun saapi seurata kiertoa ovulaatiota testaillen, mukavaa puuhaa!! :heart:

Pyrstis: Minulla varmaan toisissa kierroissa samanmoiset kivut kuin sinulla mm:ssa nyt ja lisänä vielä migreeni minulla useamman pvn ajan juuri h-hetkillä, mutta niistähän en kertonut miehelleni mitään hammasta purren vaan läpi ovulaation ja ainakin Tiuhti-Viuhti on sai alkunsa tälläisestä superovulaatiokierrosta ja tämä OnniEmminhän alku oli yhtä ovistutemusta kp 8 - kp16 välillä :heart: + :heart:
Hyvä, että olet ottanut miehesi käsittelyyn ja toiv vielä aamuyöllä uudelleen! :D :heart:

Mukavaa ja toivottavasti Plussarikasta päivää teille :heart:

Rva Pikkumyy :heart: :wave:

 
:| huomenta vaan mahtavat naiset!!!Vaikka yrmy-naamalla itse olenkin :eek:
Täällä tuhrua jonkin verran ilmassa joten varmaanki kp 1 tulee jo tänään.Aattelin soitella sinne yksityiselle,että mistäs jatketaan.Sunnuntaina napsin viimeiset luget,enkä enää eilen ottanut kun varmistin sen negan ensin apteekin omalla testillä.
Kumma kyllä,ei hirveää masista päällä vaikka tietenkin silleen harmittaa :( Jotenkin sitä varmaan jo silloin siirrosta asti solujen kunnosta päätellen ei uskonut plussaan.

Tervetuloa uusille!!!Tää on mukavin pino ainakin lukemani perusteella!Enhän kyllä itsekkään ole kirjoitellut kuin parisen viikkoa vasta,mutta lueskellut jonkin aikaa ennenkuin rohkaistuin mukaan.

Tulis vaan se klo 8,että pääsis soitteleen siitä uudesta hoidosta :p

Kaikille Kaikkea Hyvää!!! :hug:
 
Huomenta!

Riikkaliisa: :hug: :wave: Hyvä, että olette yksituumaisia päätöksessänne. Komppaan muita sen piuhojen poikkaisemisen suhteen. Tosin ei hormonikierukkakaan mikään riskitön ole, siinä mm. saattaa tulla kystia. Käyhän joskus kertomassa kuulumisia. :heart:

Matsalu: Onhan Clomien kanssa se mahdollisuus, että niitä munarakkuloita kasvaa liikaa. Silti meikäläinen varmaan sinun tilanteessasi popsisi niitä surutta. :whistle: :ashamed: Mutta eikös sulla kasvanut niitä kolme silloin viimeksi, vai sotkenko asioita? Eli siihen nähden samalla annostuksella ei kai pitäisi olla niin vaarallista?

Pilvenpyörä: Tervetuloa vaan mukaan! :flower: Kuten pyrstis tuossa totesi, meitä on joka lähtöön; kaksisteen ja yksisteen haaveilevia ja kaikki ei tiedä haaveileekokaan eli aikamoista aaltoliikettäkin tuntemuksien suhteen. Mutta moraalisaarnat eivät ainakaan pinon henkeen kuulu ja se haaveilu kuitenkin yhdistää. Lisäänkö sinut tuonne kiertolistalle? Siihen tarvitsisin tämänhetkisen kiertopäivän.

Pyrstis: Melkoinen superovis meneillään siellä suunnalla. :eek: :heart: Sitä ei koskaan tiedä milloin sieltä munasarjojen uumenista löytyy se hyvinsäilynyt yksilö, joka on vuosikymmenet odottanut pääsyä tositoimiin. :)

Plättä & Pyrstis: Minun näkö on vielä kuitenkin suht. hyvä (ei siis ulkonäkö), mutta munasolut on mennyttä, joten ei tuo ihan yksi yhteen mene. :LOL:

tirulii: :hug: Hyvää on, ettei teidän tarvitse jäädä tuota märehtimään, vaan voitte jatkaa tulevan suunnittelua. =)

Nillanilla: Jospa se ovis sattuisi ihan oikealle hetkelle ja supermunis siellä odottelisi. Hyvä, ettei mene ihan pelkäksi odotteluksi, vaan jotain voidaan tehdäkin. :)
 
Huomenta!

Riikkaliisa, sijaislapsi on tosi mahtava ajatus, varsinkin kun teillä jo omiakin lapsia on. Sijaisvanhemmista on ainakin täällä pk-seudulla kova pula, niin että oikein lehdissä haetaan. Siinä voisi oikeasti auttaa jotakuta lasta.

Pilvikselle tervetuloa! Kyllä tänne sekaan mahtuu. Joukko on sekalainen eikä ketään katsota alta kulmain.

Tirulii, :hug: Onko teillä vielä alkioita pakkasessa vai kuinka se oli? Uusi pas? Minkälaiset sulla on olleet nuo munimistulokset hoidoissa?

Ja mulle voisi päivittää kp 1 tänään. Kipujakin oikein on jo, että eiköhän se tästä käynnisty.
 



Nimi (ikä )........... Kiertopv....Yrityskierto...Monesko haaveissa

Matsalu (44)..............kp1/24-25...........?................1.
kenzie64 (43)............kp2/28-29..........yk3............4.
Nuusku (43)...............kp4/28................?................4.
Päikki (40).................kp5/27................y1,5v.........2.
Minni-07 (44) ............kp11/28..............yk4...........2./1.yhteinen
Kirsikka68 (40)..........kp13/28-39........?................5.
pyrstötähti (47)..........kp14/28..............yk7...........4./1.yhteinen
Taikakuu (40).............kp19/27-32........?................2./1.yhteinen
touhu tenava (45)......kp20/27-30........y3v............6.
mimmimamma (46)....kp21/27..............y6v...........4.
Plättä (44)..................kp22/28-30........?................7.
velmuliina74 (34)......kp22/24-26........yk2........... 6./1.yhteinen
pääpilvissä (45).........kp23/25-43........?................1.yhteinen
AinoEmilia (44)..........kp24/31-34........?................4./1.yhteinen
haave3 (39)...............kp26/28..............?................3.
liiza (42).....................kp29/28.............yk5.............4.
äippä67 (41)..............kp33/26-39........y1,5v........2.

tirulii (40) ..................kp?/?.................. yk?...........1./1.yhteinen
nillanilla (41) "yksityisyrittäjä"......kp4/ 28-30.....yk?........1.
einiinvaan (42) toipuu km:stä....kp?............yk1..........3.
babo67 (41) piuhat poikki..kp6/29-31..PAS?/09..5./1.yhteinen

Tilastojen mukaan yli 40 v. vuoden sisään n. 33% raskautuu --> 33%/27 = 8,91 Pino alkanut 21.2.2008 --> 20.11.2008 mennessä "tavoite" = 6 - 7 (mukana laskuissa ei ole kadonneet lampaat, taustailijat, taukolaiset, "alaikäiset" ja poistuneet)



Mukana myös:
Pinon päivittäjä lapsellinen67
Taustajännäilijät Pilvenpyörä, vilmaville,ikiemo, Pömppöli ja baby5


"Kadonneet lampaat" ja taukolaiset, ilmoitelkaahan itsestänne

Pennanen (41)............kp42/29-32........y0,5v........2.
Höpisijä (42)...............kp86/28..............?...............3.
Elina67 (40)................kp?.......................?...............1.
ruujakengu...................kp107/28...........?...............3.
Mussukka67 (40)........kp160/29...........yk11........2./1.yhteinen
Hellu1...........................kp?/?...................?...............3.
Kuntoutustauko 17.8.2008 alk:gitte (39)..kp17/28..?..1.
Kesälomatauko 10.6.2008 alk.: annastiina (42)..kp5?/30..?..6.
Palstatauko 8.5.2008 alk.: (kp8/28) Karpalo67 (41)[/i]

[/color] Pinon jättäneet:Riikkaliisa, kane, keijukka, dinosaurus61



Plussanneet

eli yrjöklubilaiset:


torpeedo (42)....17.4.2008..kp24....yk1..LA 31.12.2008

Mari66 (41)......9.6.2008....kp37.....y1,5v..LA 8.2.2009

päivänkakkara67 (41)..11.7.2008..kp40......................

mimuli (42).....30.7.2008...kp29..........yk4..LA 8.4.2009

äittä-67 (40).......15.9.2008....kp29.....yk1......................

Rva Pikkumyy (43)..24.10.2008..kp28..yk2..LA 4.7.2009


[/b]




YLI 40-v. KUUMEILIJA-KERHO VOL 1. http://kaksplus.fi/keskustelu/t976636
 
tirulii Harmi, että sullakin näyttäisi täti tekevän tuloaan. Oletteko suunnitelleet uutta hoitoa kokonaan vai PASia? Mä olen ymmärtänyt niin, että tuoresiirto ei tuota sen paremmin tulosta kuin PAS. Itse asiassa muistelisin jossain käppyrässä nähneeni, että PAS voisi olla jopa tuloksekkaampi.

Riikkaliisa Sijoituslapsiajatus on verraton! Sama ajatus on käynyt itselläkin mielessä.

Pilvenpyörälle tervetuloa!

Matsalu Clomeista. Mä olen vähän toisaalta ja toisaalta -mieltä niiden omatoimisesta käytöstä. Koska olet niitä jo aiemmin käyttänyt, eikä siinä yhteydessä ilmeisesti tullut mitään ihmeempää (esim. kystia tms.), niin voisit ihan hyvin niitä vedelläkin ilman kontrollia. Mutta sitten taas toisaalta. Mahdollisuus monisikiöiseen raskauteen on oikeasti suuri riski. Enkä edes ajattele sua tässä, vaan niitä lapsia. Riski ennenaikaiseen synnytykseen on kuusinkertainen verrattuna yksilapsisiin raskauksiin.
 
=) ! Jostain kumman syystä päässäni pyörii niinkin menevä biisi, kuin:Hemaisevan seksikäs pörröpää (ja vielä silleen Tenkasen tyyliin raakkuen).

Kiitos, on mukavaa tuntea itsensä tervetulleeksi porukkaan!

Mua ei oikeestaan tarttis vielä virallisesti listoille laitella, vaan voisin silleen taustajännäillä, jos passaa? Siis kun olen ajatellut niin, että kun mieskään ei tiiä tästä mun vakavasta taudista, niin eipä tässä paljon tartte jännäillä raskautumista, kun ei ole "oikeaa" yritystäkään..Tosin kuivaharjoittelua ja mielikuvatreenejä pitää olla, mutta muuten vain itse päässäni kuumeilen.Olikohan tarpeeksi epäselvää tekstiä? Auts, kun ei oikein kielenkannat vielä toimi näin aamusta.

Ikänäöstä ollut puhetta, ja niinpä vain mullakin tänä vuonna alkoi näkö heiketä niin, ettei lukeminen oikein tahdo onnistua ja jos unenpöpperössä katson kelloa kännystä, niin tarttis jo apukäden, että kännyn sais tarpeeksi kauas, jotta näkisin kellon. Kävin sitten näöntarkastuksessa ja suosittelivat mulle monitehoja(vai oliko kakstehot, vai mitä ne nyt olikaan?), mutta niin on mullakin ensi hätään Tarjoustalon euron lukulasit käytössä. Itsestään ja tarpeistaan sitä vaan tulee aina tingittyä ja säästettyä, kun nuo tulot eivät kauheesti päätä huimaa.

Rapisteluista sen verran, etten ikinä ole tommosia ovistestejä tehnyt, raskaustestejä muutaman. Mullahan ois löysät pöksyissä joka kerran, kun pitäisi pissiä tikkuun, oli sitten tikku mikä tahansa. Raskaustestiäkin kun viimeksi vajaat 4 vuotta sitten tein, niin oli se oikeeta jännitysnäytelmää, kun sitä plussaa odotti ja toisaalta pelkäs, että se on plussa ja toisaalta taas, ettei se olekaan plussa jne.jne. Paniikinomaista tunnelmaa. Ja muutenkin se raskauden alkaminen on mulla aina ollut semmosta tuskasta, että vaikka kuinka ois toivonut vauvaa, niin sitten plussan tultua, onkin ollut olo, että "Apua, en haluakaan tätä!". Tosin hetkessä paniikki muuttunut onnen oloksi, mutta kuiteskin. Ja odotusaikana taas pelännyt sitä sun tätä, ja kaikkea siltä väliltä..Pää pyörällä joka asiasta. jokohan riitti tällä erää nämä höpinäni ja annan puheenvuoron muillekin!
Aurinkoista päivää kaikille!


Pilvis

 
Huomenta vaan kaikille!

kenzie64,tirulii ja Matsalu :hug: :hug: :hug:

Tervetuloa mukaan Pilvenpyörä! :wave:

Riikkaliisa kaikkea hyvää sinulle toivottelen! :hug:

Kysynpä teiltä että mitä mieltä olette tästä..siis milloinhan munis olisi tässä tapauksessa sitten irronnut..Kun tummimat viivat olivat kp14 (klo.noin15.00) ja kp15 (klo.noin10.00) ja kp16 (lauantaina) oli nega ja lämpöä 37,00.. Pupuiltu on kp3,kp5,kp13 ja kp15(iltapäivällä). ;)

Oikein mukavaa päivänjatkoa! :wave:

 
Pilvenpyörä: Ok, laitan sinut tuonne taustajännäilijöihin toistaiseksi. :)

Taikakuu: Pistitpä pahan... pitäisi tietää muutkin lämmöt kuin tuo kp 16. Mutta väittäisin noiden tietojen valossa, että ovis ois ollut kp 15 joskus iltapäivällä/ illalla.
 
Matsalu On meillä muistaakseni 2-3 olkea pakkasessa,joissa yhdessä aina 2kpl.Menopurilla olen aina muninut paremmin kuin gonalilla tai puregonilla.Yleensä pkkaseen on jäänyt aina tuoresiirrosta se 2-4 olkea pakkaseen.Joko uusi pas nyt tai sitten jos lääkäri suostuu niin munasolujen keräys ennen kuin olen liian vanha :eek:

Päikki tuos Matsalulle jos vastailinkin osittain..siitä ei tietoa kumpi olisi parempi pas vai tuoresiirto :eek: pas:ta plussasin kuitenkin ed.kerralla.

lapsellinen67 sullahan olisi hyvä logiikka ;) Siinä voisi olla itua..tosin faktaa mullei ole tosta :p

Taikakuu en kyllä osaa varmaksi sanoa,mutta lääkäri sanoi mulle,että ensimmäisestä ovisbongauksesta->24-48h..(muistinkohan ny ittekkään oikein :ashamed: :ashamed: ) irtois solu..
Kiitos haleista!
 
pyrstötähti
olipa mukavan vilkasta taas meidän pinossa ihanaa. Mun täytyy tunnustaa että en mä ole aktivoituneempi viime päivinä kuin edellisinäkään nimittäin jos elämässä ei ole mörköjä niin peitonheilutusta harrastetaan aamuin illoin ja saunanlämmitystä ja kaikkea mitä voi kahden teinin tietämättä yrittää. Ovistelu sitten pahentaa tilannetta välillä överiksi siihen kun ei voi oikein omalla päällään vaikuttaa haluttaako vai ei kun luonto pakottaa kehon haluamaan. Kummallista toikin ja yksilöllistä mutta kieltämättä näppärästi luonto tonkin keksinyt.

Taikakuulle mä taas sanoisin että siinä vaiheessa kun se lämpö jo nousee on munasolu irronnut mutta sehän siellä väijyy tapauksesta riippuen vielä jonkin aikaa. Olen kyllä lukenut että ennen ovista kannattaisi harrastaa jos ei muuten yleensä ole niin vilkasta sänkyelämää, erityisen paljon seksiä sillä ne siimaset kyllä hyvin elelevät ja erityisesti sen tyttökoodin omaavat ovat sitkeitä sinnittelemään hengissä ja odottelemaan munista.
Sen takia sanonta "Great lovers make daughters" kai on keksitty...että on siemenet sisällä koko ajan odottamassa itämistä. Poikasiimaset taas ovat nopeampia mutta nämä ovat vain tarinoita joita on hankala todistaa mutta jos pidättäytyy ennen ovista ja tähtää juuri h-hetkeen niin pitäisi tulla siten poikia. Huh huh ihan kuin tässä pinossa kukaan edes miettisi kumpia haluaa kun se että ylipäätään raskautuisi tai ovuloisi tai täti tulisi on merkittävin asia.

Vettä lotisee ja lumet sulaa pohjoisessakin että lyhyestä virsi kaunis.

Mukavaa päivää ja tsemppiä kaikille, nyt pidetään yllä hyvää fiilistä ylipäätään kun ilmeisesti hoitojakin tiedossa vasta ensi vuodelle joten hipihiljaa luomuillen kuin tonttuset konsanaan meidän ladyt hiljaisen toiveen kuiskaavat joulupukin korvaan, että vieläkö tässä ehtii...

Halauksin, :hug: :hug: pyrstis :heart: :heart: :heart:
 
tsemppiä uuten kiertoon luomuun tai hoitokiertoon.

clomeista Matsalu kyseli. Minullehan niitä kerran määrättiin 40 + eikä siinä silloin ollut puhetta mistään ultrauksesta. Kysessä oli tuo Bruno Cacciatore, joten eikö niitä voi seuramatta syödä, kunhan määrä on riitävän pieni. Minulla oli tuo clomifen 50 mg ja 1 tabl päivässä 3-7 päivän aikana. Mitä sinun purkissa lukee???


Tervetuloa mukaan taustajännäilijäksi pilvis. Tuliko joku muu uusi mukaan??? No tervetuloa mukaan kumminkin, jos en aiemmin ole toivottanut. Itsellä ollut jotenkin low fiilis pään takia enkä jaksnnut kirjoittaa. Sen sijaan olen lukennut kaikki teidän jutut.

Olen huvin vuoksi tehnyt uusinta testin eilen ja apteekin omaan ei tullut viivan viivaa kontrollin lisäksi.Ei edes roskishaamua. Joten kyse kierron alussa oli tuosta edellisen kierron melkein plussasta, joka pikku hiljaa poistui.

Tässä kierrossa rinnat kipeytyi toissa päivänä ja ihmeellistä vihlontaa on ollut välillä vasemalla puolella ja seuraavana päivänä oikelalla puolella. Lämmöt eilen ip oli 37.6 ja aamulämpö 37.0 joten ei voi olla kyseessä ovulaatiokivut. Mulimen tippoja ahkerasti käytetty ja punaviinilasillisen parina iltana. Kai sitä vielä on yritettävä.


Hieno ovis plussa pyrstis. Onnittelut sille ja seuraavaksi sitten rt-plussa.

Plussia puheltelen täältä etelästä. Kuka on seuraava?

mimmimamma


 
Mimmimamma, sullahan voi olla raskausoireita!

Noista clomeista: ihan sama annostus mulla kuin Mimmimammallakin. Mutta nyt tuli sitten taas ohjelmanmuutos. Luin nimittäin lapsettomuusklinikan nettisivuilta, että se lopettaa toimintansa vuoden lopussa. Tilasin kiireesti lääkärille ajan huomiseksi: nyt on pohdittava, ehditäänkö sittenkin tehdä icsi vielä ennen joulua. Jos ei, koko hoitorumba saattaa meidän osaltamme jäädä tähän. En tosiaan tiedä, jaksanko enää kolmannelle klinikalle lähteä asioita järjestämään.
Väestöliitostahan meidät jo lempattiin pihalle, kun siellä ei katsottu minun tapaustani voitavan hoitaa.

Naurattaisi, jos ei niin harmittaisi. Me ei mitään muuta pyydetä kuin että saataisiin tehdä edes yksi kunnon lapsettomuushoito. Ja nyt se ei näytä onnistuvan ei sitten millään! No, huomenna kuulen...
 
Mimmimamma, sullahan voi olla raskausoireita!

Noista clomeista: ihan sama annostus mulla kuin Mimmimammallakin. Mutta nyt tuli sitten taas ohjelmanmuutos. Luin nimittäin lapsettomuusklinikan nettisivuilta, että se lopettaa toimintansa vuoden lopussa. Tilasin kiireesti lääkärille ajan huomiseksi: nyt on pohdittava, ehditäänkö sittenkin tehdä icsi vielä ennen joulua. Jos ei, koko hoitorumba saattaa meidän osaltamme jäädä tähän. En tosiaan tiedä, jaksanko enää kolmannelle klinikalle lähteä asioita järjestämään.
Väestöliitostahan meidät jo lempattiin pihalle, kun siellä ei katsottu minun tapaustani voitavan hoitaa.

Naurattaisi, jos ei niin harmittaisi. Me ei mitään muuta pyydetä kuin että saataisiin tehdä edes yksi kunnon lapsettomuushoito. Ja nyt se ei näytä onnistuvan ei sitten millään! No, huomenna sen sitten kuulen...
 
Kiitoksia paljon vastaajille! Nyt sitten vielä kysyisin tuosta punkusta (punaviinistä)? Ottaako joku sitä oviksen jälkeen parantaakseen kiinnittymistä? Kuinka paljon ja kuinka monena päivänä ym? Minä en sitä varmaan enään kerkiä tälle kierrolle nautiskelemaan (siis tuon kiinnittymisen vuoksi),koska kp on jo 19..

 

Yhteistyössä