Kiitos kaikille tsempityksestä ja ajatuksista. Niin se vain meni, että ei tarthenut edes testiä tuhlata. Ke-to välisenä yönä tuli suklaapuuroa ämpärillinen, torstaina koko päivän runsasta puolukkapuuroa ja nyt perjantaiaamusta kaikkea mahdollista marketin punaista tavaraa on tullut sen verran runsaasti, että kohta iskee anemia. Taas tuli siis yksi alkio, riepu-parka, tapettua. Lapsellinen kun taas päivittelet listaa, niin mulle voi laittaa tälle päivälle kp1, kiitos.
Omat fiilikset ihan ok, en vajoa masennukseen. Elämä jatkuu. Aika vaikea on vaan uskoa enää raskautumiseen, koska 19 yrityskiertoa on tässä kulunut ja ei ole tapahtunut yhtikäs yhtään mitään. Ei ensimmäistäkään viivaa, haamua, isoäidin haamua, eikä edes pyrstiksen isoisoäitiä ole näkynyt täällä. En toivo itselleni, enkä kenellekään muullekaan, keskenmenoa, tuulimunaa tms., mutta tietyllä tavalla jo sekin antaisi jonkinlaista lohdutusta siitä, että edes JOTAIN tapahtuu. Tääkin on aika helvettiä, että vaikka periaatteessa värkit on ihan kunnossa ja yksi mukulakin olemassa, niin silti ei tapahtu ei sitten mitään!
En tiedä voiko tässä tehdä mitään suuria johtopäätöksiä kahden ivf:n pohjalta, mutta jos silti teen, niin uskoisin, että meillä ongelmana ei ole ovulaatio tai hedelmöityminen, vaan 1. munasolujen reservi on kehno ts. ei ole paljoa varaa mistä ottaa, 2. munasolujen laatu on p..... ts. ne hedelmöityvät, mutta alkiot eivät kehity tiettyä astetta pidemmälle ja 3. kiinnittymisessä on ongelmia. Surkeaa sinänsä, että noille asioille ei ole mitään tehtävissä.
Muille hoitolaisille, ja hoidottomillekin, parempaa tuuria! Dieettiohjelmassa olen heti mukana, jos ei vaan tartte laskea mitään pisteitä eikä pitää kuonokoppaa.