35v+ odottajat, vol 2

Tervehdys pitkästä aikaa!
Lomat vietetty ja paluu arkeen on ollut kovin kylmä ja vetinen :'( Bulgariassa oli lämpöä huonoimmillaankin +27 astetta... Mutta tähän on nyt vain totuttava ja vedettävä villanuttua niskaan. En ole vielä päässyt aivan ajantasalle kuulumisissanne, kun on pitänyt näitä töitäkin tehdä

|O
Tänään oli eka lääkärineuvola: kaikki hyvin. Nolostuksekseni en tosin saanut sitä pissanäytettä annettua, vaikkei se yleensä ole mikään ongelma. Nyt ei siis valkuaisista ja sokereista ole tietoa, mutta käyn sitten ensi viikolla paremmalla onnella. Siellä se pikku sydän jumpsutti, kuulin sen nyt ensi kertaa. Painoa oli tullut viitisen kiloa sitten ekan neuvolakäynnin heinäkuun alussa. Kävin nyt tosin eri vaa'alla, joten voihan siinäkin olla pientä heittoa. En ole nimittäin itse huomannut kummoistakaan muutosta, mitä nyt vähän vatsakumpua alkanut ilmaantua. Kesävaatteet olleet kuitenkin suht väljiä, farkkuja en oo edes kokeillut päälle vielä.

Kovasti tekisi jo mieli jotain pientä ostaa pikkuiselle. Alennusmyyntien aikaan oli todella vaikea löytää mitään neutraalia: kaikki olivat niin selkeästi suunnattu sukupuolen mukaan. Enkä nyt tarkoita pelkästään väriä.

Mutta täytyy palata takaisin töiden pariin.
Nimiko 15+0
 
Olinpa unohtanut tämän pinon kokonaan :eek:
En jaksanut kaikkia kirjoituksia lukea mutta selailin jotain ja täällä on aikalailla samantapaisia ajatuksia monella kuin itselläni.
KÄvin tänään ekassa neuvolassa ja eipä tuolla juuri muuta uutta tullut kuin sain nuo lähetteet verikokeisiin ja np-ultraan.
Kyllä jännittää nyt se np-ultra, jotenkin enemmän kuin edellisellä kerralla.Varmaan toi toukokuun km sai aikaan pelkoa tätä raskautta kohtaan.
Emme muuten aio kertoa kenellekkään mitään ennekuin reilusti on mennyt yli 12 viikon, sitä parempi mitä pidemmälle pääsee.
Toi esikoinen kun syntyi sektiolla niin nyt vähän jo mielessä kummittelee tuo synnytys vaikka sihen on aikaa mutta mutta, jotenkin pelottaa.
Ehkä nyt vain on jollainlailla pelokasta koko homma.Kunhan saa tämän "kestokrapulan" loppumaan niin jospa se päivä paistaisi tänne risukasaankin :)
Hemppari oli mulle järkyn alahainen 137 kun norm. 155 joten tartteis varmaan yrittää syödä tuota oikeaa ruokaa mutta kun mikään ei oikein maistu kun etoo kaikki.

Apus, nyt taitaa poika olla hereillä, mentävä on!
Mukavaa harmaan syksyisen päivän jatkoa kaikille :flower:

Lis69 8+2
 
Nevillä aivan huippuihana prinsessa!!!

Säihke; sama sairaushan se mullakin. Vanhinta lasta imetin 3 kk, seuraavaa vain kolme viikkoa. Vauvan synnyttyä olen aloittanut salazopyrinin syömisen, ehkä siksi olen päässyt jo näin pitkälle ilman oireita. Mutta tiedän että ne oireet voivat tulla ihan yhtäkkiä ja olen siksi sairauden suhteen varpasillani. Odotusaika mulla oli täysin oireetonta, ihanaa aikaa. Keksittäispä sellainen lääke että olis tavallaan kokoajan paksuna =)

miina70
 



MARRASKUU 2008
sarppa70....37v....ensimmäinen....la 01.11.2008

Kisse....37v....neljäs (t-00, p-01, p-07)....la 20.11.2008 TAYS

Neeanäiti....41 v....kolmas (p-03, t-06)....la 25.11.2008 SeKS

Czarina....40v....ensimmäinen....la 26.11.2008....poika tulossa TAYS

minnihiiri68.... 39v.... ensimmäinen.... la 28.11.2008....tyttö tulossa PS


JOULUKUU 2008
leeloo....36v....ensimmäinen....la 2.12.2008 KÄT

nevi....40v....viides (t-89, p-92, t-95, t-06+lainat-93)....la 23.12.2008 K-HKS

akkamänty....40v....ensimmäinen....la 26 tai 27.12.2008 TAYS


TAMMIKUU 2009
janttu672....35v....ensimmäinen....la 02.01.2009

tuttelitar....39v....kuudes (p-97, t-98, p-05, p-06, t-07)....la 13.01.2009

nokko....36v....kolmas....la 20.1.2009

lilli70....38v....ensimmäinen....la 21.01.2009


HELMIKUU 2009
bonbon....36v....toinen (t-07)....la 06.02.2009

mantana....40v....toinen (t-04)....la 06.02.2009 KHKS

riitu68....40v....toinen (p-06)....la 16.02.2009

nimiko....36v....ensimmäinen....la 17.02.2009

prilli....37v....kolmas (-01, -02)....la 25.02.2009 VAS

Seranzu....37v....kolmas (p-94, t-97)....la 27.02.2009 HYS

päivänkakkara67....41v


HUHTIKUU 2009
Lis69....39v....toinen (p-07)....la 07.04.2009

mimuli....neljäs....la 08.04.2009

Ninu....39v....la 08.04.2009



TOUKOKUU 2009
maijamette....38v....toinen (t-04)....la 01.05.2009

4-kerroksen väkeä....35v....neljäs (-00, -01, -03)....TAYS




TOUKOKUU 2008
vappuvauvan äiti....toinen.... :heart: syntynyt tyttö 04.05.2008 :heart:


KESÄKUU 2008
Miina70....kolmas (p-94, p-96).... :heart: syntynyt tyttö 17.06.2008 :heart:

ansku71....kolmas (p-01, p-06).... :heart: syntynyt poika 18.06.2008 :heart:


HEINÄKUU 2008
anjamarita....ensimmäinen.... :heart: syntynyt tyttö 25.07.2008 :heart:

ELOKUU 2008
säihke ....kolmas(t-01, p-03).... :heart: syntynyt poika 12.08.2008 :heart:

Äiti-66....41v....neljäs (t-98, p-00, t-05)... :heart: syntynyt poika 20.08.2008 :heart:





Menetyksen kokeneet;

:hug: diddlina :hug:

:hug: Lumi-Marja :hug:

:hug: Rouva Pikkumyy :hug:
 

Hei!

Neuvolalääkärin tuomio tänään: vähäisen painnonnousun takia, nytkin vain +25 g/vko, kohdunkorkeuden alakäyrillä menon takia, korkeus 20 cm, lähete äitipolille tarkempiin tutkimuksiin.

Ultrassa en saanut mitään selkoa vauvan painoarviostakaan, oli jotenkin tökerö koko tutkimus ja lääkäri vaan töksäytteli, kun kysyin esim. näkyykö sukupuolta. Sanoi vain: Jos ei kerran rakentees näkyny, ei sitä täskään näy. Yhtään en erota kumpi on, mutta sydän lyö. Sen sanottuaan sulki ultran, mitään muuta ei vauvasta sanonu.

Jäi itsellekin epätietoisuus, onkohan kaikki hyvin? Kohjuvaivoista sanoi, ettei niille nyt voi mitään tehdä tässä vaiheessa. Lohduttavan kuuloista.
Tutkimuksessa mukana joku mieskandi, mutta ei se mua häirinny.

Eli ei tästä neuvolasta paljon irti saanu: Perusjutut oli kunnossa hb 128 (viimeksi 112) noussu sentään, rautaa jatketaan, mutta 1 pv:ssä vaan, rr 110/65 ok, pissa puhdas.

Olo jäi jotenkin sekavaksi vauvan voinnin suhteen, odotan pikaisesti äitipolin kutsua. Haluan saada asiaan hieman enemmän selvyyttä. Vauva liikkui ultrassa ainakin kovasti. Muuta en tiedä.

Että tällaista!

Terv: Neeanäiti ja Pikkukolmonen rv 27+2
 
Perjantai =)

Ihan ekana; onnea mimulille ultraan :flower:
Tulehan kertomaan kuulumiset, kunhan ehdit.

Hei vaan nimiko ja Lis69 pitkästä aikaa :wave:
Onnittelut sinulle nimiko sydänäänten kuuntelusta :) Sinulla onkin ensimmäinen tulossa. Olitko ennen kuullut minkälaisia ovat vauvelin sydänäänet? Muutaman viikon päästä sinulla onkin jo rakenneultra. Osallistutko joihinkin ylimääräisiin tutkimuksiin?
Ymmärrän sinun pelkosi ja huolestumisesi omakohtaisesti Lis69 :hug:
Minullakin oli km (viime marraskuussa) ennen tätä raskautta. Vaikka tiesin tilastoista ja mahdollisuuksista, oli se silti järkytys. Tästä raskaudesta ja tästä vauvasta en ole enää kovinkaan paljoa huolissani. En muutenkaan ole kovin taipuvainen murehtimaan. Enemmänkin sellainen; 'No se on elämää-ja eikun eteenpäin'-tyyppi. Mutta silti jokin tulee aina olemaan erilailla tuon menetyksen jälkeen :(
Tsemppiä sinulle alkuraskauden oireiden kanssa :hug:

Kaunis kiitos Miina70 :flower:

Voi Neeanäiti sattuipa sinulle kurja ultraaja neuvolassa :/
Hienoa että pikkuinen liikkuu hyvin ja että itse tiedät syöväsi sopivasti.
Poikkeaako tämän raskauden painot ja kohdunkorkeuden mitat paljonkin edellisistä raskauksistasi?
Toivottavasti pääset oikein pikaisesti sinne äitipolille. Ihan oman mielenrauhasi takia :hug:


Nevi ja Vilttitossu rv 23+3

 
Neeanäiti: mulle taas terkkatäti sanoi viimeksi, että sen ekan kerran jälkeen ei tartte pidätellä aamulla, että riittää kunhan vähän saa purkin pohjalle tiristettyä. Nyt olin siis käynyt joskus ennen kuutta ja kuvittelin, että kyllä mä nyt kahdeksaan mennessä taas saan jotain aikaiseksi. no, sain purkit kotiin ja vien sitten ens viikolla. Perusteli tota siten, että ekalla kerralla, kun otetaan se pissaulehdusnäyte, niin silloin on tärkeää olla pissaamatta ainakaan neljään tuntiin. Tiedä sitten. Olipa sulla tosiaan tyly ultraaja. Kyllä saisivat vähän paremmin huomioida odottavat äidit potilasryhmänä, kun ollaan kuitenkin vähän herkempiä kuin tavalliset "valittajat".

nevi: oon kuullut vauvan sydänääniä aiemminkin, kun työhuoneeni oli neuvolan yhteydessä. Aluksi ihmettelin, että mitäs ihmettä nämä äänet nyt ovat, mutta pian jo osasin yhdistää =) Mun mielestä nämä "omat" vaan kuulostivat hieman hitailta, mutta en sitä sit älynnyt lääkäriltä kysyä, kun totesi vain, että hyvät äänet ovat. Täytyy varmaan sitten terkalta kysyä, kuunteleekos hän myös noita ääniä aina käynneillä? Olit nevi kauniin neuletakin tehnyt tylleröllesi. Minuakin kovasti houkuttelee ryhtyä jotain värkkäämään. Sain eilen työkavereilta lehden, jossa oli runsaasti ihania ohjeita vauvaneuleisiin. Täytyis vaan käydä lankoja katsastamassa. Helmikuiselle vauvelille villavaatteet ovat varmaan ihan tarpeellisia.

Mimulille kovasti tsemppiä ultraan.

nimiko 15+1
 
Hyppää rohkeasti vaan mukaan 4-kerroksen väkeä :D
Hienoa kun pino kasva =)

Olisiko sinulle tulossa pikkainen poika nimiko, jos sydän jympsytti rauhallisesti ;) Eikös se ole uskomusten mukaan niin, että tytön sydän lyö n 150- ja pojan sen alle?


Nyt käyn laittamassa tuon pikkuisen päiväunilleen, otan vähän eilistä pannaria ja pötkähdän hetkeksi itsekin lepäämään.



Nevi ja Vilttitossu rv 23+3
 
Miina70, minullakin on raskausajat aina aivan loistavaa aikaa. Olen alkuraskauksien aikana jopa pystynyt muutamaan otteeseen juoksemaan lenkkiä :eek: Muulloin ei tulisi kuuloonkaan. Lääkäri kerran tokaisikin minulle puolivakavissaan, että minun kannattaisi näköjään keskittyä lastentekoon. Toisinkin nimittäin voisi olla, siis että reuma ärhäköityisi raskausaikana.

Itse olin edellisen raskauden jäljiltä nopeasti aika heikossa kunnossa, ja nyt en anna niin käydä. Mieluummin sitten lääkkeet nopeammin. En muuten tiennyt, että Salazopyrinin voisi aloittaa nyt imettäessä, kukaan ei ole minulle sitä sanonut. Olen aina aloittanut sen imetyksen jälkeen yhdessä Trexanin kanssa.

Oltiin hetki sitten vauvan kanssa kävelyllä esikoista koulusta vastassa. Ihanaa kun alkaa pääsemään täältä kotoa jo vähän liikkeelle. Antibiootit ovat alkaneet jo hieman puremaan tuohon haavaan, se on mielestäni rauhoittunut.

Noinhan tuo uskomus sikiön sykkeestä menee - matalampi syke -> poika. Meillä tällä nyt syntyneellä pojalla oli koko ajan syke 150-160+ ! Kova oli meno jo silloin, nytkin heräillä olo aikansa jumppaa koko ajan jotain.

Säihke ja poika
 
Keskenmenotaustastani johtuen olin jo tänään (rv5) ekassa ultrassa. Siellä näkyi ihan oikeassa paikassa sikiöpussi ja ruskuaispussi. Eli raskaus on kohdunsisäinen ja tuo ruskuaispussi kertoo siitä, että alkiokin siellä on - joskaan ei vielä ultrassa näy. Eli kyseessä ei ole tuulimunaraskaus. Lääkärin mukaan kaikki hyvin tähän mennessä.

Nyt mua kiinnostaakin, millä raskausviikolla teillä on näkynyt sikiö? Entä syke?

Neville tiedoksi, että laskettu aika onkin 1.5.2009. Jos ehdit jossain vaiheessa korjata listaan.

Järkkyä alaselkäsärkyä koko ajan (kohtuni on takana). Mutta silti sitä aina pelkää pahinta - on tämä odottaminen piinaavaa :/
 
Onnittelut maijamette! :flower:

Sikiö näkyy varmaan noin 5+2-5+6 alkaen? ja syke alkaa näkyä rv 6+? Mimulillahan näkyi syke ainakin 6+2 :heart: Ainakin muistaakseni! Eli sydämelliset Onnittelut sinulle, että raskaus on oikeassa paikassa , ruskuaispussineen, niin sen pitääkin olla! Voi , kuinka iloista! :heart: :heart:


Heippa terv

Sinun puolestasi iloinen Rva Pikkumyy :heart: :wave:
 
Ihania ultrakuulumisia maijamette :heart:
Minä kävin varhaisultrassa kun oli 7 vko täynnä. Silloin näkyi niin sikiö kuin sykekin. Jopa ihan vatsanpeitteitten läpi :eek: Ja minulla muuten riittää tuota peitettä :ashamed:
Vaihdoin lasketunaikasi, toukokuu onkin ihanaa aikaa saada pikkuinen (nim. kolmen toukokuisen äiti)


Hienoa säihke kun lääkkeet alkavat auttaa =)


Ja nyt ruoanlaittoon. Tänään tarjolla uuniseitiä ja riisiä :p



Nevi ja Vilttitossu rv 23+3



 
maijametelle onnittelut! joo minulla syke on nähty viimeksi viikolla 6+2, edellisellä kerralla sykettä ei vielä viikolla kuusi nähty, mutta seiska viikolla näkyi ja vuosi sitten arviolta viikoilla 5+6 näkyi, mutta kiertoani en silloin tarkasti tiennyt. Vaihdellut on ainakin minun kohdallani paljon, mutta periaatteessa yleensä kait vasta viikolla seitsemän ultraa kehotetaan tulemaan, niin syke on varmemmin todettavissa.

Niin ja uutiseni! Iloisia ovat - Taimi oli nyt 2 cm ja syke näkyi loistavasti. Kaikki oli siis tosi hyvin ja gyne sanoi, että välttämättä mun ei tarvitsisi enää ennen np-ultraa tulla, mutta oman mielenrauhani takia varasin ajan ensi kuun puoleen väliin. Oin kyllä positiivisesti yllättänyt, kun olin varautunut pahimpaan ja koko ajan mietin, miten selviän ulos sieltä huonojen uutisten kanssa. Kiitos erityisesti sinulla Rva pikkumyy, olen lämpimästi ajatuksissani ja sydämestäni toivon sinulle pikasta plussaa!
Kahdenkin perättäisen km:n jälkeenkin siis voi onnistua. Täytyy vaan ajatella, että tässä iässä sattumat nappaa herkemmin, mutta kyllä se onnistuukin.
Nyt tuli vieraita, mimuli ja Taimi (ultran mukaan 8+5)
 
Huih, kuinka minua pelotti mimuli puolestasi, kun heräsin iltapvpäikkäreiltä miehen kanssa! :headwall: Heti piti tulla katsomaan mitä sinulle ja Taimille kuuluu!!! :heart: + :heart:

Voi Onnea kovasti, että Taimi kasvanut kovasti ja sydän sykkii hyvin, voi kuinka olen onnellinen Puolestasi/puolestanne! :hug: :flower:

Laitatko tuonne kuumeilupuolelle taimin uuden ultrakuvan, jos viitsit!! :heart:

Onnea kaikille edelleen jatkossa!! :flower:

Yritän nopeasti palata pinoonne, ihanaan! :heart:

Rva Pikkumyy :heart: :wave:
 
Huomenia,
yllätysvieraat vievät mut eilen pois koneen äärestä. Eipä sitä kehdannut kauan tässä kaksplussan sivuilla kirjoitella, vaan äkkiä kirjauduin ulos ja suljin selaimen.
Ilta menikin siinä sitten ja syötyä tuli kovin.
Illalla vessassa tuli valkovuodon mukana aavistus veriviiruja, mutta arvelen niiden johtuvan siitä ultrauksesta, kun varmaan limakalvot on herkät nyt. Tosin päässäni alkoivat kaikki mahdollisuudet taas pyöriä, mutta sitten järkistäydyin ja tuijottelin vain tuota ultrakuvaa.

Neeanäiti: minäkin mietin, miten sinun aiemmat raskaudet ovat tuon kohdun korkeuden suhteen menneet? Ja jos vauva liikkuut ja syöt hyvin, varmasti kaikki on hyvin. Lääkärit ovat joskus tökeriä ja unohtavat asiakkaansa kokonaan, keskittyvät vain suoritukseen. Minusta on paras, kun lääkäri selostaa koko ajan mitä tekee ja mitä näkee, niin sitä ei itse tarvitse arvailla tai kysellä.

4-kerroksen väkeä tervetuloa mukaan! Kiva, kun väki täällä lisääntyy.

Oletteko muuten te pidemmällä olijat hankkineet koti-dopler laitetta? Tämä eilinen gyneni sanoi, että älä hanki, se vain stressaa. Mielessäni on kuitenkin asia ollut.

Tämä tältä erää, kun nyt jälkikasvukin tuppaa kohta koneelle ja käväisen vielä kuumeilijoiden puolellakin moikkaamassa. Laitan tähän vielä eilisen ultrakuvan, joka on hieman epäselvä, mutta koneelta näkyi paremmin - tämä on nyt sitten tosiaan kahden edelliseen raskauteen verrattuna mun ennätys - näin pitkälle en silloin päässyt. Nyt varmaan uskallan olla jo hieman varmemmin mielin.

Ja Rva Pikkumyylle ja muillekin kiitos vielä mukanaelämisestä!



 
Huh, onpas tullut paljon tekstiä parin päivän aikana :D

Mulla on töissä ollut ihan sairas kiire, olen selvitellyt mun loman aikana aikaansaatuja sotkuja koko loppuviikon... Meillä on parin viikon päästä tulossa iso asiakastilaisuus, joka on mun vastuulla. No, nakitin hommat sijaiselle mun loman ajaksi ja yllätys, yllätys: kaikki oli ryssitty ihan viimeisen päälle :kieh: Koko loppuviikko meni sitten niitä sotkuja selvitellessä ja jouduin heti loman jälkeen tekemään pitkään päivää ja iltaisin olin aina aivan puolikuollut kun pääsin kotiin :(

Jee, äitiyspakkaus tuli tiistaina ja voi, miten suloisia ne vaattet siinä oli :heart:

Ja vaunut tuli vihdoinkin eilen Saksasta. Koeajot on jo suoritettu, tosin sisätiloissa ettei naapurit luule meidän pimahtaneen lopullisesti ;)

Nyt lähden ajelemaan itä-suomeen isää moikkaamaan eli häviän taas eetteristä muutamaksi päiväksi :wave:

Aurinkoista viikonloppua kaikille :flower:
 
Nevi ja mimuli painoa on tullut yleensäkin aika vähän mulle odotusaikana. On sitä ollut yleensä n. 4 kg tähän mennessä, nyt vain n. 1,7 kg. Yhteensä n. 6-8 kg koko aikana.

Katsoin kohdunkorkeuksiakin edellisistä ja esikoisen aikana ollut näillä viikoilla n. 25 ja maha tosi iso, kuopuksen aikana n. 22, maha pienempi, eli kuitenkin aika matala silloinkin.

Äidillenikään ei ole pahemmin odotusaikoina painoa kertynyt. Lähtöpaino 47 kg ja laihtunut alussa ilman pahoinvointeja 44 kg:n ja lopussa painoa ollut n. 52 kg, eli ei ole tullut ylimääräistä. 5 raskautta alakautta takana äidilläni. Äitini on lyhyt n.145 cm, mä taas 170 cm. Pikkusiskollani on tullut hyvin samoin kuin äidilläni ja on myös pienikokoinen. Taitaa mennä meillä geeneissä tämä vähäinen painon ketyminen.

Mun käsketään syödä enemmän energiapitoista, syön kait liiankin terveellisesti sitten. Monta kertaa päivässä syön kuten pitääkin. Ei vaan painoa kerry! Minkäs teet?

Odottelen nyt vain sitä äitipolin aikaa, haluaisin vauvasta edes painoarvion. :heart:

4-kerroksen väkeä tervetuloa mukavaan porukkaamme! :heart:
 

Yhteistyössä