<3 TOUKOKUUN TOIVOTUT 10/09 <3

Ihan sama juttu ku tatomiralla, esikoista odottaessa ei ollut nettiä lainkaan, tai mulla ainakaan käytössä, ja heti plussatestin jälkeen ajatteli että selvä homma, vauva tulee. Nyt lueskelee kaikenlaisia kamalia juttuja ja vertaa viikkojaan niihin. Ihan tyhmää. Tietty sitä nuorempana oli varmaan muutenkin huolettomampi ja tietämättömämpi.

Eilen iski flunssa täysillä päälle ja kun muutenkin väsyttää, niin nyt on totaaliväsynyt. Töistä ei tule kyllä yhtään mitään, yhtä hyvin olisi voinut jäädä kotiinkin.

Imoen 9+0 (!)
 
Näistä palstoista, itselle tää on ainakin tärkeä paikka purkaa oloaan ja kuunnella muita samassa tilanteessa olevia. Yhdelläkään mun kavereista ei ole lapsia, ja sukukin on niin pieni ettei vauvoja ole yhtään. Mä yksinkertaisesti tuntisin itseni aika yksinäiseksi tämän pienen salaisuuden kanssa, jos ei olisi paikkaa mihin ajatuksiaan purkaa. Musta lisäksi sellainen pieni pelko raskauden edetessä on ihan normaalia, nämä asiat kun ei ole itsestäänselvyyksiä.. Itsellä ainakin on stressiä vaan lieventänyt se, kun esimerkiksi vaikka mahaa nippailee ja lukee täältä että niin se tekee muillakin joten eiköhän ole normaalia. Ja mikä mahtava tuki tältä palstalta tulikaan, kun se epäonni osui omalle kohdalle, yksikään lapsettomista ystävistäni ei pystynyt tukemaan mua sen surun keskellä, ymmärrystä ei yksinkertaisesti ollut. Vain sellainen, joka on saman kokenut pystyy ymmärtämään mitä toinen käy läpi ja se auttoi kantamaan pahimman yli. Jos palstoja ei olisi olemassa, luulisin varmaan tänäkin päivänä olevani ainut asian kanssa, keskenmeno kun tuntuu olevan tabu asia noin muuten. Oli ja on edelleen mahtava lukea niitä hyviä tarinoita ja onnellisia loppuja, ne antaa toivoa.. Mutta tämä tietysti vain mun mielipiteeni, enkä tarkoita loukata tällä ketään :flower:
 
Siis tottakai täältä saa ihan korvaamatonta vertaistukea! :heart:

Mutta muutoin internetti on ihan kökkö paikka, ihmisluonto kun on utelias niin sitä tulee kateltua kaikkee, sit ne hiipii yöllä uniin... :p

Imoen
Pikaista paranemista!Tuntuu tätä lentsua olevan liikenteessä paljon eikä siihen taida muu auttaa ku lepo... :flower:
 
Moro!

Jee, Buam, hieno juttu!!! =)

Alisa kans, hyvä että arvot noussu niinko pittää =)

Tyttö-/poikaolo, noh, ei kumpikaan :D Jotenkin tutulta tämä tuntuu tytööjen odotuksista, mut silti pikkuinen "pelko" on että tulee poika. En tarkkaan muista miten kauan tämä huono olo olikaan, mutta mulla tyttöjen odotukset on ollu kerta oksentamisella ja ellotuksella ohitte :D Närästys jos tulee tässä lähiviikkoina niin menee saman kaavan mukaan kuin ennenkin. Ainakin vanhat tutut himot läytyy, kylmät nakit kera piimän, salmi(n)akki sekä seksi :D :p

Sukupuolen mää kysyn sitten viimosessa ultrassa viimeistään. Viimeksi ultaaja nauroi että tämä neiti pitää polvet yhdessä, mutta pyllyn kohti laitetta, joten ..

Oonkohan mää maailman rennoin odottaja? :eek: En meinaa osata oikein stressata nyt kun on päästy edellisen raskauden km-viikon ohi.. Kaikkihan menee niinkuin menee kumminkin. Mulla on tosin kaksi helppoa synnytystä takana, esikkoaikaisesta raskausmyrkytyksestä huolimatta.

Sanni86, tervetuloa, lisäilen sut listoille :wave:

Kauhia kun tuli ellotusolo... :x
 
Heippa!!!
Mahtuuko mukaan? :wave:
Olen ollut tuolla huhtikuisten pinossa, mutta kävin tänään ultrassa ja kk mukaan LA olisi ollut 22.4 ja Koks:issa saatiin LA:ksi 28.4 joten se on nyt sitten 28.4 ja KOKS.
Tiedän että yliaikaiseksi menee joten siksi halajan tänne pinoon.. :p
Miehellä on ilmeisesti aika pitkäikäistä tavaraa :whistle:
Kun meillä oli se tunnettu "vaan yks" kerta
(ja tässä sitä taas ollaan.. :) ) Siksi laskin että taitaa olla ollut siittiöillä pitkä odottelu..
Tai jos se on vaikka tyttö..noh, toivossa on hyvä elää...heh.. ei sentäs sama se on kumpa sieltä tulee, vaikka jos saisi valita niin olisihan se tyttö kiva! :D
 
Varoitus jo etukäteen nyt tulee omaanapaa... :saint:

Tänään käyty ultrassa ja sieltä löytyi vikkeläliikkeinen papupikkuinen, vastasi viikkoja 9+1. :heart: Laskettua aikaa ei kumminkaan muutettu, eli se on 6.5.2010.

Jännitti ihan älyttömästi mennä neuvolaan, vapisin ja itkin siinä odotushuoneessa. :ashamed: Sit kun jännitys purkautui, tuli taas itku (oon miekin yks itkupilli näköjään... :whistle: )

Nyt uskaltaa jo aatella raskautta ja iloitakin, masussa on elämää. :heart: :heart:
Kellekään ei kuitenkaan aiota kertoa vielä vähään aikaan, pidetään salaisuus omana vielä hetken...

Adelade 9+5
 
Moikka!

Pitää yrittää ryhdistäytyä ja korkata tämä pino. Kiitokset varanikille :flower: . On ollu välillä niin ääretön väsy iltaisin, et on pitäny vääntäytyä pehkuihin neidin kanssa samaan aikaan, ennen ysiä |O . Ihanaa ku työ jaksatte olla aktiivisia ja kirjoitella, lukemassa on kyl pakko aina yrittää jaksaa käydä.

Uusia on taasen tullut, hieno juttu, ONNEA!

Onnea useille myös ultrakuulumisista!

Alisa mielestäni myös tuulimunaraskauksissa on hcg-arvo korkea ja raskaus-oireet normaalit. Onneks ultra lähenee!

Äitiysvaatteista miulta löytyy vanhastaan jokunen äitiysvaate ja huoh, farkut on ollu jo pari viikkoa jalassa...niin kiitettävä on turvotus ollu, et napit puristaa. Lökäpökiä, löysiä sellaisa kyl onneks löytyy kaapista paljon. Neuvolan tätsky sanoi et monet tokaa, kolmatta jne. odottavat sanovat helposti et turvotusta on enemmän alkuun ja sit laantuu hetkeksi ennen ku vauvamasu tulee esiin kunnolla. Ja varsinkin jos ei oo kauaa edellisestä raskaudesta ni vatsa pullahtaa helpommin ku kohtu ei oo vielä kerenny palautumaan.

Poika-tyttö -fiilis miulla on jotenkin hieman poikamainen fiilis ku oireet on hieman erilaiset, mieliteot on kyl samoja ku edellisessäkin, mut mut niin mie taisin edellisessäkin raskaudessa ajatella et poika tulis ja tyttöhän sielt sit tupsahti ja onnellisia oltiin. Meille on itseasiassa ihan sama kumpi tulee, kunhan päästään turvallisesti loppuun asti :) . Täällä SAS:ssa ei kerrota sukupuolta, mut meinataan käydä 4D-ultrassa yksityisellä (jos niin pitkälle päästään ) ja kysyä sit siellä.

Eilen oli neuvolakäynti ja nopeesti selvittiin ku vanhoista papereista siirrettiin tietoja uusiin, otettiin verikokeet yms. näytteet. Pissassa oli hieman tulehdussoluja, mut veikkaan et syy löytynee runsaasta valkovuodosta. Onko muuten teillä muilla valkovuoto lisääntyny huomattavasti? Täällä oikein holahtelemalla tulee välillä, et oikein pitää tarkistaa mitä pöksyyn tuli :p . Neuvolan tädin mukaan LA ois päivää aikaisemmin, mut taidampa mennä kuitenkin vielä vanhan mukaan (ultra-tietoa), ennen ku np-ultrasta tulee parempi varmistus. Nii ja tuosta np:stä, millä viikoilla teilla se on? Mie sain ajan viikolle 12+4 ja kuvittelin et se ja verikoe täytynee tehdä ennen vkoa 12, nooh kait ne siellä sairaalassa paremmin tietää.
Mie en nyt muista mitä tietoja ootte laitellu neuvolakäynnistä, mut RR oli 104/65, hb 118(rautaa kehiin), sydänääniä pyysin kuuntelemaan, eivät kuulemma yleensä kuuntele ku vasta vkolla 11, mut suostui kuitenkin (tutunkauppaa ;) ), no eihän niitä ääniä vielä kuulunut, mut sai kuitenkin "signaalia" 130 :heart: .

No taasen tuli höpöteltyä. Hienoa naiset tosiaan et jaksatte kirjoitella, tällainen vertaistuki on korvaamatonta, samassa veneessä ku seilataan. Mutta tiedän kyllä senkin tunteen et tieto lisää tuskaa :D .
Mukavaa viikkoa kaikille!!

Pilkkuliini 9+4
 
emv
Ihanaa Adelade, ihania ultrakuulumisia! :heart:

Tervetuloa uudet, Sanni ja Inkeri!

Vielä netistä ym. Tää palsta on ollut mulle oikein hyvä. Osallistun lähinnä tähän ketjuun ja oman alueeni odottajien ketjuun (Hyvinkään suunnalla odottavat) enkä käy muilla palstoilla. Oon myös päättänyt olla liikaa tutkimatta asioita netistä ettei just ala liikaa huolehtii tai stressaa ja yllättäen olen pysynyt siinä päätöksessä. Ja kun netistä löytää vaikka mitä mahdollista, asiaa ja huuhaata. Etukäteen kyllä selvitin ja oli tiedossa diabetes 1:n aiheuttamat lisäriskit ym. ja sit sen oon selvittänyt et mitä pitäs välttää ja mitä suosia ruokavaliossa. Lehtiä en ole juuri lukenut, paitsi, no joo, yövuoroissa Meidän perhe ja Vauva -lehtiä, jotka tulee meille työpaikalle. Oon kuitenki suht stressitömästi pystyny ottamaan tän. Tietty taustalla ei oo esim. keskenmenoja, tuulimunia eikä vaikeita raskauksia/synnytyksiä kun ekaa odotan ja raskausoireetkin on olleet mitä ilmeisimmät. Diabeteshoitaja Naistenklinikalta just sanoi ettei mun kannata mennä Diabetesliiton sivuille keskustelemaan, ettei tuu liikaa verranneeks itseänsä muihin diabeetikoihin kun nää on niin yksilöllisiä, kaikki raskaudet. Tiedän et saattaisin ottaa paineita (ja liika tietohan lisää tuskaa) ja siks en oo kertaakaan käyny niillä nettisivuilla. Ja yritän pysyäkin poissa :LOL:

Ja no, eri ihmisille toimii eri jutut eri tavalla, eikö?

-emv ja james jessenpoika
 
Tuosta palstailusta, niin mulla oli kans se tilanne, et esikoista ku odotin, niin ei ollu nettiä itellä ja eikä tullu sit luettua kun harvoin nettiä, lähinnä koululla. Sillon ostelin vauvalehtee ja muistaakseni 9 kuukauttakin tuli jo silloin. Sen pohjalta sitten menin.
Mutta nyt, niin mä olen kanssa sillain rento tän raskauden kanssa, toki tuo eilinen säikäytti, mutta siinä nyt säikähtäis kuka vain ku verta vuotaa ja ei pitäis. Siis kirkasta, rehellistä verta. Mutta noin muuten yritän olla rentona tän kans.
En nyt siis vähättele ketään keskenmenon saanutta, kaikille meille on ollu tosi kamalaa, omalla tavallaan, mutta mulla kun noita keskenmenoja löytyy useampi taustalla, niin tää viimesin meni niin, että kun kuulin että ei ole eloa enää ja tyhjennetään, ni mä kohautin olkia ja totesin et "jaa". Mä en enää yksinkertaisesti jaksanu surra yhen ainoakaan keskenmenoa. Sitten mulla on ollu niin, että mä en oo uskaltanu rekkautua näille palstoille, ku sillon alussa ku tein niin, ni mä olin ekojen joukossa joka sieltä aina tippu pois.
Nyt sitten ku plussasin niin mä olin jotenkin niiiin varma siitä, että nyt kaikki menee hyvin ja uskaltauduin tuonne huhtikuisiin mennä.
Silti kun sieltä tippu porukkaa pois, niin tuli surku niiden puolesta, mutta samalla valitettavasti ajatus, että onneksi se en ollu minä... Mutta uskon että en ole ainoa joka niin ajatteli.

Nyt kun on kuullu sydänäänet neuvolassakin ja nähny taas piiperon siellä, niin on jotenkin rauhallinen olo. Etova, mut rauhallinen....ku ei tää pahoinvointi jätä mua rauhaan...Ois hyvä olla koko päivän, JOS en nukkuis päikkäreitä, mut jos en nuku, niin saan kyllä sit mennä jo kasilta sänkyyn...Enkä jaksa mitään!

Mutta pian, vaunujen hakuun!!!! :heart:
 
moikka pitkästä aikaa. olipahan lukemista kertynyt 14 sivua =D Neuvolassa kävin 1.10, papereiden täyttöä se oli. Ultraten näky tosi haaleena mahan päältä, mikä ei yllätys koska ultra laite ajalta miekka ja kirves. Lasketuks ajaks laitto siel 16.5 mikä sit ultrassa 26.10 varmistuu.

Raskaustestejä taisin tehä 6 ja yhen ovistestillä varmistuakseni raskaudesta jota vieläkin vaikea uskoa :LOL: :LOL:

Seuraava neuvolakäynti vasta rv22, kiitos vaan turun joka "säästää"!!. Ultrat on muuttunu niin että edelleen on 2 ultraa. Eli I. vaihtoehto on ultra ilman niskapoimumittausta, eli perus ultra jossa katotaa et vauva on elossa ja montako niitä on (tehää 10-12 viikoilla noin) + rakenneultra II. vaihtoehto on np-ultra + veriseulonta + rakenneultra
Itse valitsin ton II. vaihtoehon eli yhdistelmäultran nimeltään. Myös rv37 tulee ylimääränen ultra, painoarvio. Jos siinä vauva on iso tulee käynnistys rv38 (nuorin painoi 40+3 viikoilla syntyessään 4690g)

Aika moni jo tietää raskaudesta. Maha on pyöristyny, turvottaa ja onha tää jo neljäs ja en mikää kovin iso ihminen ole ni näkyyhä se jo joten ois vaikee salailla.

Pahoinvointi oli kamala tossa viimeset 2 viikkoa. Nyt kun lopetin 1.10 tupakan polton, on olo parantunu hurjasti.

Sanse ja vauski 8+2 kuittaa
 
emv
pikkuliini: mulla np ultra + verikoe tulee olemaan rv 11+4. Siis silloinhan mulle itseasiassa vasta selviää et onko viikot oikeasti nuo.

huomasin myös et oon ilmoittanut tänne väärä LA:n, tai ei siinä ole kuin päivän heitto, mut koska tuo varmistuu myöhemmin niin eipä sitä kai nyt kannata muuttaa. Mut toistaiseksi LA 15.5. siis oikeasti.

-emv ja james jessenpoika
 
Niin ehkä hivenen tyttöolo ois mut en tiiä, vaikea sanoa kun kumpaakin "laatua" on jo ja vasta tässä raskaudessa ollu esim pahoinvointia. Mies on sitä mieltä että on poika.

Tervetuloa muuten uusille ja pahoitteluni surullisia uutisia saaneille :(
 
Pilkkuliini, voi olla että SAS:ssa nähdään sitten toukokuussa... :) Np-ultra on mulla kuitenkin TYKS:ssa, ja se täti laski kun soitin ja varasin ajan että pitää kuulemma olla 12 viikkoa, ja niinpä mulla on se aika nyt sit 12+0.
 
No nyt on eka neuvola käynti takana!Hemoglobiini ja verenpaineet oli ihan niinku pitikin!LA olis menkkojen mukaan 14.5.10, saa nähdä tuleeko muutosta kun on eka ultra marraskuun alussa, uskon kyllä et aikalailla paikkaansa nuo pitää. Hieman olin pettyny kun hoitaja ei suostunu edes yrittää kuunnella sydänääniä vaikka viikkoja olis n. 8+4...
Pilkkuliini mulla on ainakin ihan hullu tuo valkovuoto, koko ajan saa käyttää pikkuhousunsuojia....Toivottavasti vähenee jossain kohtaa...
Mutta siinäpä ne tärkeemmät, taidan lähtee leikkii dopplerilla... =)

Maira & Mytty 8+4
 
Heippa kaikki pitkästä aikaa :wave:
Pitkän tauon jälkeen jälleen täällä! Lukenut olen kyllä enemmän ja vähemmän säännöllisesti keskusteluja mutta kirjoittaminen on jäänyt.

Ihan ensiksi paljon paljon voimia pikkuisensa menettäneille :'( :hug:

Erittäin suuret onnittelut ja tervetulo toivotukset uusille plussanneille :heart:
Erityisonnittelut täytyy antaa Alisa84, en tiedä muistatko mua mutta jonkin aikaa oltiin samalla kuumeilijat palstalla tuolla apuja tarvitsevissa. Lämmitti erittäin paljon sydäntäni huomata että olet siirtynyt odottaviin :hug: Toivon kaikkea hyvää odotukseesi, toivottavasti pikkuisellasi on kaikki hyvin :heart:

Sitten hieman omaa napaa..
Eli mullahan oli kierto ennen plussaa aikas pitkä ja siksi toukokuisiin liityin kun olin melko varma että la tulee olemaan huhti-toukokuun vaihteessa. Tänään kävin vihdoin kauan odottamassani ensimmäisessä ultrassa (np-ultra) jossa selvisi ensinnäkin että kaikki on loistavasti :heart: ja että la pysyy samana kuin mitä neuvola sen laski eli 22.4.2010 =) Näin ollen ajattelin käydä itseni ilmoittamassa tuonne huhtikuisiin. Toki täälläkin vielä mielelläni lueskelen teidän kaikkien kuulumisia ja välillä kommentoinkin jos sallitte =)

Sen verran täytyy tuota ultraa vielä hehkuttaa että oli kyllä niiiiin ihana kokemus etten pysty sanoin kuvailemaan. Erittäin vilkas pikkuinen löytyi ja hänen näkemisensä oli kyllä yksi elämäni parhaista hetkistä :heart:

Oikein paljon onnea ja iloa kaikkien odotukseen :flower:

Hope ja pikkuinen 11+5 (ylihuomenna menee 12 rikki :D )
 
Sama juttu täällä, että toisaalta muiden kokemustan ja kauhu/selviytymistarinoiden lukeminen antaa tukea ja voimia ja toisaalta alkaa pelkäämään sellaisia juttuja, joista ei muuten edes tietäisi..
Noh, vertaistuki on kuitenkin tärkeintä ja sitä täältä saa..

ON: tänään tuli naistenklinikalta kirje, ja NT-ultra olisi 26.10.. 3 viikkoa vielä!!!! Miten sitä jaksaa odottaa..
Viime yönä näin inhottavan unen, että toinen vauvoista meni kesken, pullahti vaan maahan, ja vieri mereen.. oli vielä hengissä kalvojen sisällä.. IIK. Miehelle en edes tästä unesta halua kertoa.. ettei pahoita mieltään.
Muuten vointi on täällä nyt ok, hieman huonovointisuutta on, mutta oksentanut en ole kertaakaan, väsymys on melkoinen, toissayönä nukuin putkeen klo 21-08, eli 11 tuntia :LOL: Tulipas univelkoja kuitattua..

Vilhelmiina 9+0 (JEE, tiistai on kiva päivä, kun viikot poksuu!!)
 
Neuvolassa ei yleensä tosiaan kuunnella aikasin sydänääniä koska niitä ei kuulu ja äidit (varsinki esikoista odottavat) panikoivat ja juoksevat yksityiselle ultraamaan että kaikki on hyvin. Ja tämä näin äitien parasta ajatellen.

Malttia vain, kyllä ne sieltä ens kerralla sit kuunnellaan, uskoisin näin =)
 
No herkemmin mut saa varaamaan yksityiselle aikaa sillä ettei ees yritä kuunnella, vaikka erikseen pyysin ja selitin miksi olisin ne halunnut kuunnella... :p
Mulla ei nimittäin järki kestä ootella marraskuulle saakka ekaa ultraa ja tietoo siitä että siellä mahassa oikeesti jotain on... :whistle:
 
emv
pelkkää ON-juttuu: mä en ala...tänä iltana alkoi oksentaminen uudelleen viikon tauon jälkeen :(
kävin muutes tosiaan porattavana tänään...iso reikä löytyi.

-emv ja james jessenpoika 8+3
 
Sanse: Mullakin edellinen iso. Neuvolassa sanoi vaan et tällä kertaa on lopussa kokoarvioultra muttei sanonu ollenkaan milloin. No eipä tuolla vielä kiire. Mullaki edellinen 4600g. Äitipolin lääkäri meinas et sokerit ei voi olla kunnossa kerran on noin iso, tiiä sitte. Meinas että olis ollu laskettuna-aikana 5500g luokkaa. Mahakivun (lihasrevähdys) vuoksi menin päivystykseen rv 36 ja sieltä laitetaan aina yli rv 20 mahakivut synnyttäjienvastaanottoon iltaisin. Siellä sit "vahingossa" selvis että on iso tulossa 36+1 arvio oli 3700g. Siks äitipolille piti mennä 37+6 ja arvio 4500g ja kahtapäivää myöhemmin käynnistettiin ja syntyi 4600g painava poika (kahdessa viikossa 900g lisää painoa eli 40+1 olis ollu n. 5500g). Jos en olis mennyt ilta-aikaan päivystykseen niin olis varmaan menny loppuun asti :eek: . Neuvolan terkka olis laittanu kokoultraan vasta lasketunpäivän tietämillä koska mun sf-mitta ei ollu mitenkään poikkeuksellisen korkea. Oulussa ei pelkän koon takia käynnistetä kovin helpolla. Mullekki sanoi äitipolin ylilääkäri että jos ei aiemmatki olis ollu isoja (3980-4230g) niin vois olettaa että ultran painoarvio ei ole tarkka ja ei käynnistettäis. Pelkkä koko ei kuulemma ole kännistyksen syy :eek: koska ultrat ei ole tarkkoja. Toivottavasti muualla kännistetaan koon vuoksi helpommin. Olis ollu aika järkyttävää synnyttää 5,5kg lapsi :whistle: . Toivottavasti tämä on pienempi. Tipalla laitetut supistukset oli paljon pahempia kuin omat.

Aloin miettiin että joku kysy multa jossain vaiheessa jotain enkä oo vastannu. Piti palata viimekuun pinoon ja haavemamma73, joo meillä on keväällä kunnon suurperhe :D . Varmaan jo alkaa puolitutut luuleen et uskoon ollaan tultu :whistle: , mut ihan sama siinä luulkoon. Meidän muut lapset on 10v, 8v, 3,5v, 9kk.

(.) Mullaki on ollu nyt taas muutaman päivän huonompi olo. Kerkesin jo aatella et on parempaan päin ja sit heti taas pahoinvointi paheni. No pitää toivoo et oli vaan pieni takapakki ja nyt sit lähtee kokonaan.

Johjo 10+2
 
Iltaa,

tää mamma täällä taas nauttii omaa aikaa, silläkin uhalla että on huomenna tas kuoleman väsy. No otetaan sitten esikoisen, 8 kk kanssa taas kimppapäikkärit :)

Täällä on keskusteltu raskausmahan pullahtamisesta, piti oikein kaivaa muistiinpanoja esiin ja jotain vkolla 18 olen siirtynyt mammafarkkuihin. Vyön reikää hivutin siihen saakka ja lopulta oli vikassa reijässä ja sitten ilman vyötä. Suorat työhousut oli parhaimmat kun eivät kiristäneet. Mulla on näillä main alkanu myös hillitön naaman kukinta..onneks vielä ei ole niin pahana ( kop kop ) .

Vaavin sukupuoli halutaan tietää ihan ehdottomasti. Viimeksikin en osannut ostaa juuri mitään vaatetta, ennnekuin tiesin että prinsessahan sieltä tulee. Sittenhän sitä olikin helppo ostella kaikkea vaaleanpunaista :heart: Mä kuvittelin aina et mun eka lapsi on poika ja olin hiukan pölmistynyt kun tyttö sieltä si olikin tuloillaan ja tulikin. Nyt taas kun asiaa miettii niin en voisi kuvitellakkaan että meillä olisi poika. Melkein toivon pikkusiskoa, kun itsekin olen sellainen ollut...eli poikahan sieltä todennäköisesti sit tulee :D

Johjo ja muut keille tulossa suht pieni ikäero, jänskättääkö kahden pienen kanssa jaksaminen? Mua mietityttää, mut koitan ajatella että alussa voi vanhemmat olla kovilla, mut sitten vuoden/parin päästä pääsekin jo taas vähemmällä kun ovat leikkikavereita toisilleen :)

Sanse Tuleepas pitkä väli :/ Täällä meilläpäin käydään kk:n välein.

Painoakin joku pähki. Mulle on näyttäny tulleen aika tarkkaan sen 0,5 kg / vko miltei koko raskauden ajan. Yhteensä 17 kg. Ekat kymmenen kiloa tuli 31 viikkoon mennessä ja loput 7 vikan kymmenen viikon aikana, josta lopussa oli paljolti turvotusta koska synnärille myös jäi vissiin liki puolet.

Painoarvioitten suhteen olen hiukka skeptinen. Mulle 'povattiin' perus vauvaa 3,6 kg vkolla 37, mut pikkuruinen olikin vain 2,7 kg :eek: vaikka siis syntyi 41+1

Täällä juu väsyn lisäksi, joka siis osin itse aiheutettua, öklötystä ja tänä aamuna ei tehny mieli aamukahvia, TÄH?? :eek: Esikosta en oksentanu ja muutenkin kaikki oireet oli minimaalisia. Mulle myös alkuraskauden jälkeisistä parista itku-naurukohtauksista kun selvisin niin koko raskaus oli hyvin seesteistä ja onnellista aikaa. Olin hormonihurmiossa, vailla mitään suurempia hermojen kiristelyjä. Toivon tietty nyt samaa, etenkin kun on tuo pikkutypy jo hoidettavana. Mieskin oli ihmeissään, kun kaverit oli varoitelleet pirttihirmusta.

No joo enkähän tässä jo fiilistellyt tarpeeksi viime raskauden sitä sun tätä, muttaku satuin kaivamaan ton vau-kirjan esille.

Nyt nukkumaan ja huomenna muskariin .)

Hyvää yötä

HM 7+2
 
ALM Olen niin samaa mieltä sun kans tuosta palstailusta. Tekstisi oli kuin minun suusta! :D =)

Varanikki Kiitos! Ole vain tyytyväinen, kun et stressaa, ei se mitään mukavaa puuhaa ole ;)

Inkeri Tervetuloa!! :wave:

Adelade Tännekin onnittelut ultrakuulumisista! :heart:

Pilkkuliini Juu, raskausoireet ainakin voivat olla ihan samanlaiset tm:ssa kuin normi raskaudessakin. Täällä kans valkkaria välillä holahtelee ihan urakalla :x

Hope Kiitos! :hug: :heart: Ja muistan kyllä sinut :D Onnittelut ihanista ultrakuulumisista! :heart: Ja ilman muuta saat tulla kertoilemaan kuulumisia :)

Vilhelmiina Hui mikä uni! :eek: Kurjia nuo painajaiset :/

emv :hug:

Johjo Ihana suurperhe teillä! :heart: :D

HM Kiva kuulla, että sielläkin on lähes oireeton raskaus takana :) Itellä ei oikein mitään muita oireita kuin lievä väsymys, ummetus ja ajoittaiset menkkakivut.

Alisa & Hippu, riks raks ja poks 7+0 :D
 

Yhteistyössä