<3 HEINÄMASUT Helmikuussa <3

moikka..
pikasesti tulin kirjottaan etä täällä kaikki hyvin!!ostin sen kotidobblerin ja sydänäänet kuuluvat hyvin sillä..joka ilta ollaan kuunneltu :)
tsemppiä kaikille joilla menee parisuhteessa huonommin,meillä ihan normaalia,onhan toi mies jo tottunut mun kiukutteluunikin kun neljäs nyt tulossa.
kohta täytyis jaksaa lähtee töihin..onkin eka päivä pitkän (7kk) sairasloman jälkeen..vähän jännittää osaanko tehdä enään mitään,mut toivottavasti kaikki menee hyvin :/

onnellista odotusta kaikillle!

babjuska+bömbbis 17+6
 
19 viikko alkoi... =)

En varsinaisesti ole laihiksella. Mulla on ylipainoa jonkin verran ja siksi neuvolassa tarkkaillaan painonnousua/laskua. Edellisissä raskauksissa mulla paino laski jonkin verran ja loppuvaiheessa raskauskiloja oli tullut 7 kg. Mut olin silloin 10 kg laihempi.
Joudun myös mittaillemaan verensokereita ettei tulisi raskausajan diabetestä. Muutenkin tää raskaus on erilainen kuin poikien raskausajat.

Tietysti olen lisännyt liikuntaa. Raskausajan diabetestä ei välttämättä tule, kun paino laskee. Suvussa on diabetesta, joten myös perintötekijöillä on merkitystä ja senkin vuoksi on tärkeää, että paino laskee..

Häätyy lähteä ulos, kun aurinko alkoi paistamaan ja muutenkin siellä näyttää olevan hyvä ilma. 25. päivä on ultraan meno.

Mä taas palailen asiaan
 
Heippa pitkästää aikaa - täällä ns. ulkosuomalaisena. Mukavaa, kun voi suomeksi täällä netissä "tavata". Kävin eka kertaa neuvolassa, siis sairaalassa kätilön luona perjantaina ja viikkoja on nyt 17+3. Lääkärin tarkistus oli viikolla 8. Odotan kolmatta ja kaikki tuntuu kuitenkin jotenkin uudelta, tai onhan tämä tietty uusi vauveli. Kätilö tuntui tosi mukavalta ja mieheni oli tulkkina aina kun kätilöltä ei löytynyt englannin sanoja. Kun puhuin liitoskivuista, niin hän totesi, niin ne on normaaleja, kun yhtäkkiä lähtee liikkeelle. Mutta sanoi niiden yleensä loppuvan viikolla 22. Hän kyseli tarkkaan syömiset, vitamiinit ja liikunnan harrastamiset. Kun sanoin joogaavani, hän totesi, että jooga on erittäin hyödyllistä ja auttaa synnytyksessä. Jännää oli, kun ei otettu hB:ta, verenpainetta, eikä ees punnittu. Sydänäänet kuultiin ja vauveli on kuulemma jo tosi iso. Täällä on muuten mahdollisuus saada kätilö kotiin, jos haluaa ja voi synnyttää kotona. Lääkäriltä saamassa kirjasessakin todettiin, että saa valita missä synnyttää( toki kätilö ja lääkäri kertovat, jos on sairaalaan mentävä). Tästä aiheesta tuskin Suomessa paljon keskustellaan, kun se ei ole virallinen vaihtoehto, vaan lähinnä "kummajainen".

Tosta mammajoogasta vielä. Joku täällä kirjoittikin käyvänsä makoilemassa ja rentoutumassa äitiysjoogatunneilla. Mä oon joogannu jo ekaa ja tokaa odottaessa ja nyt ei oo muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa, sillä muuten selkä reistaa, jalat turpoaa, kaikki paikat kolottaa aika ajoin. Niin itse opetin äitiysjoogaa Suomessa monta vuotta ja voin kokemuksesta sanoa, että kun käy ryhmässä vaikka kerran viikossa, niin sitten kotonakin löytää sopivat liikkeet lähes joka vaivaa helpottamaan. Niin ja pystyy rentoutumaan ja hellittämään kiristyksistä. Synnytykseen mammajooga valmentaa monin tavoin ja synnytyksestä toipumiseen. Helsingin kätilöopistolla joskus juttelin parin kätilön kanssa ja he sanoivat, että kyllä aina huomaa, jos synnyttämään tuleva äiti on harrastanut joogaa tai vastaavaa, että on hyvä juttu, suosittelivat myös kaikille.

Kylläpäs innostuin. Pitääpi itse jälleen vähän kunnostautua ja pitää parempaa huolta ensisijaisesti itsestäni. Nauttikaahan siellä Suomessa talvesta ja hiihtämisestä munkin puolesta. Hyviä vointeja kaikille ja masuasukeille myös. :heart: :hug:
 
Mamarosa: Mistä päin kirjoitteletkaan, huono muisti mulla...? :)

Ystävänpäivä ja viikonloppureissu oli ja meni, ihan kiva reissu olikin. Mutta kotiin on aina kiva tulla. :) Tänään niin kamala pakkanen täällä, että eipä tuonne nenäänsä viitti ulos juuri pistää. Lauhtuisi nyt äkkiä.

Nyt onneksi hieman hellittäneet nuo supistelut, ei ole juuri mahaa kirraillut ollenkaan. Liikkeitä on sitä vastoin onneksi tuntunut enemmän, pieniä mutta selvästi liikkeitä kuitenkin. :heart:

Liikunnasta oli puhetta. Itse ajattelin aloittaa mammajumpan, saa nyt nähä, saako itteään niskasta kiinni. Käveltyä tulee koiran kanssa mutta enemmänkin kyllä saisi liikkua, mies taas nykyisin on tuota koiran lenkitystä enemmän harrastanut. Esikoisen raskausaikana kokeilin vesijumppaa joskus puolenvälin jälkeen mutta sen jälkeen aina supisteli kovasti, joten en uskaltanut jatkaa sitä kovin kauan.

Jos lähtisi ruskistamaan jauhelihaa ja tekaisisi ruuan. Illalla kaverin kanssa leffaan ja kahville, kivaa! :)

Pikkumuksis rv 17+1
 
Hetkeen en oo tänne kirjotellut, lueskellut kylläki teidän kuulumisia. Ei vaan ole oikei tullut mitään tekstiä, kun on ollu liikaa mietittävää.

Vertaki pikkase vuoteli tossa viikko sitten (taas), jonka takia sain myös turhan antibioottikuurin. Ja eilen sain sit päähäni, että eihän minusta nyt voi hyvää äitiä tulla, kun ei meinanu viikonloppuna jaksaa tota vilkasta siskontyttöäkään ja sen uhmaikää. Tuli sitte itkut tirautettua, kun pääs tänne kämpille yksin rauhottuu :'(

Silti en kyllä vaihtais tätä vauvaa masusta, en niin missään nimessä. Onko kellään ollu esikoisen kohdalla tällästä vai alkaako mulla pahastiki viiraamaan? :(

Mammajoogasta oon kiinnostunu myös. Syksyllä meinasin alottaa tavallisen joogan, mutta koulutunnit ei antanu periks. Saa nähdä löytyykö uudelta paikkakunnalta tollasta tarjontaa.. Ei kai sillä ole väliä milloi sen sitte sais alotettua, jos semmoseen on mahdollisuus?

Nyt taitaa tää mamma mennä tuulettumaan vaikkapa Stockmannille.......

- Jousku ja pn 19+
 
Jousku: :hug: Ihan taatusti on kaikilla välillä samanlaisia ajatuksia, kuten minullakin oli esikoisen odotusaikana! Itkin myös synnärillä sitä, kun olin sikaväsynyt ja vein vauvan muutamaksi tunniksi "vauvalaan", että sain nukkua, niin itkin, että oon maailman surkein äiti ja miten jaksan valvoa sitten kotona vauvan kanssa.
Nyt sitten märehdin välillä sitä, että rakastanko tätä toista yhtä paljon, kuin esikoista, kun en ole niin "täpinöissäni", kuin eka raskaudessa enkä aina muista monesko raskausviikko´+päivä menossa. :whistle:

Että kyllä se tästä... :)

Ruoka palaa hellalle...
 
pikkumuksis: varmasti tulet rakastamaan ihan yhtä paljon. Äidin syli ja rakkaus on ihmeellistä, että sitä riittää kyllä useammallekin. Ja minulle ainakin on sanottu, että ei sitä vastasyntynyttä voi saman tien rakastaa, koska kyseessä on kuitenkin tutustumisen ensi minuutit. Mutta aika nopeasti tunne muuttuu kuitenkin syväksi kiintymykseksi ja rakkaudeksi :heart: Tulipa taas filosofoitua...

Omaa napaa: vauveli liikkuu, tosin laiskasti. Mutta eiköhän ne siitä voimistu jokainen päivä. Selkä ja toinen lonkka on jotenkin ihmeellisen kipeät, mutta kuulunee taudin kuvaan :/
 
Pikkumuksis- asun Tanskassa, joten "aika" lähellä. "Neuvolatäti" tiesi muuten suomalaisesta ylellisyydestä ( hänen sukulaisensa oli muuttanut Suomeen): äitiyspakkauksesta, joka on ainut laatuaan maailmassa. En ole säästänyt edellisiltä lapsilta juuri mitään, kun ovat jo isoja ja kyllä sitä pakkausta kaipaisi. Saahan sen tilattua, mutta maksaa paljon. Hienoa, kun te siellä sen jossain vaiheessa saatte.

Täällä on nyt lunta, mikä on harvinaista. Se toi ison ilon työpäiväänikin, kun olen päiväkodissa pikkusten kanssa. Huh, työpäivän jälkeen oon kyllä ihan puhki. Onneksi teen neljän päivän työviikkoa, vaikka sekin on välillä liikaa. Nyt huilimaan.
 
Moikka!

Mua taas ihan suorastaan hävettää kun en ole pitkään aikaan käyny täällä. :ashamed: Tänne on juttua tullut jonnin verran ja oon jotakin käyny kyllä lukemassa mutta alkaa toi muisti tässä pätkiä...

Jousku: Ennyt kuitenkaan usko että sulla viiraamaan alkaa vaan noihan on niitä ajatuksia mitä käydään läpi ja kun esikoinen tulossa. Kyllähän sitä ite kukin miettii onko itestään mihkään vai ei. Mulla oli ihan samoja ajatuksia joskus kun esikoista odotin ja nyt en vaihtais poikaa mihkää on niin ihana lapsi vaikka osaa ottaa jermoonkin joskus.

Omaa napaa. Täällä on kaikki ihan hyvin menny. Liikkeitä tässä nyt odottelen tai siis että ne alkas jo paremmin tuntumaan ja enemmän, kun esikon aikaa mielestäni jo tuntu hyvinki. Huomenna olisi ultra ja jännittää kyllä jonkin verran ja toivottavasti saatas selville että kumpi olisi tulossa niin ehkä sitä vois jonkun nutun käydä hakemassa =) Hyvillä mielin olen menossa vaikka kaikkea on jälleen tullu mietittyä..

Nyt karkaan taas sivulle ja koitan raahautua hiukan useammin tänne! :wave:

Mievaa ja ? 19+5
 
Huomenta päivää kaikille tasapuolisesti!

Oulussa tällä hetkellä ja tänään tarkoitus lähteä takaisin kotiin miehen ja lasten luo. Kävin äidin kanssa Haaparannan Ikeassa ostoksilla ja ajeltiin Ouluun yöksi.
Jos olisin maksanut euroilla, olisin saanut kruunuja takaisin. :eek: Ilmeisesti syynä kruunun heikko kurssi euroon nähden.. Ei muuta kuin kortti vinkumaan...

Saattaa olla, että yhdistelmät on mukana peräkontissa, jos vain hyväksyn serkun lapsilla olleet. Sitten alkaa olla kaikki jo valmiina vaavia varten.. Ainoastaan patja pinnasänkyyn pitää vielä hankkia

Iltaisin jumputus masussa. Vielä heiveröisiä, mut eiköhän ne voimistu =)

Oulussa paistaa aurinko ja pakkasta jotain -25'c

- Daria79 ja perhonen 19+3-
 
Hei kaikille! Kiva olla lomalla, vaikka se tarkoittaakin pyykinpesua yms. kotihommien hoitoa joita ei kertakaikkiaan töiden jälkeen jaksa tehdä.
Kävimme maanantaina rakenneultrassa. Näkyvyys oli huono, sillä vaavi piilotteli etuseinässä olevan istukan takana ja vielä selkä meihin päin. Osa mittauksista piti sitten tehdä ihan alakautta, että saivat jalat näkyviin. Sukupuolta ei valitettavasti nähty, joten sekin on vielä salaisuutena. Muuten oli kasvanut ja kehittynyt ihan ok. Vähän epävarmuutta jäi niistä mittailuista, joten mietitään vakavissamme 4d ultraan menoa. Se vain ei ole niin haplaa puuhaa, mutta ainakin olisi paremmat koneet eikä toivottavasti olisi niin paljon näkyvyysongelmia.....
Meillä ei ole vielä oikeastaan vaatteiden lisäksi mitään muuta hankittuna. ei oikein osaa vielä alkaa ostelemaan, kun on eka tulossa eikä mitään valmiina, eikä oikein edes selvää ajatusta mitä kaikkea kannattaa hankkia.
Muuten olo on ollut ihan ok. Väsynyt kyllä, ja päivä unet maistuvat. Liikkeitäkin on alkanut tuntua. Se tuo jotenkin enemmän toden tuntua tähän odotukseen.

tessak ja öttiäinen 20+1
 
Mukavaa keskiviikkoa! =)

Ei ole tullut käytyä kirjottelemassa tänne pitkään aikaan, kerhon puolelle aina silloin tällöin kylläkin. Kiva oli lukea hyvistä ultrakuulumisista ja vauvojen liikkeistäkin saa monet jo nauttia!
Kyllähän raskausaikana tuo mieli tekee tepposia ja sitä miettii jos jonkinlaisia juttuja, esikoista odottaessa kaikki on niin uutta että varmasti miettii että millainen äiti sitä on ja mitenkä kaikesta pärjää. Kyllä noita epävarmoja fiiliksiä itselläkin vielä on... miten sitä kolmen kanssa kerkiää ja jaksaa - kuinka rankkaa mahdollisesti tulee olemaan. Samoja tunteita ja mietteitä mitä pikkumuksiksella ja jouskulla on, on varmaan jokaisella odottajalla. Ja ne kuuluu tähän raskauteen =)

Meillä oli eilen rakenneultra ja kaikki oli mainiosti! Jännitti tuo meno sinne , kun eihän sitä koskaan tiedä mitä siellä on edessä. Masussa möyri oikein vilkas vauva, hieman ujo vissiinkin kun ei napaansa suostunut millään näyttämään. Vauvan koko tällä hetkellä 380 gr ja vastaa täysin viikkoja. Muutenkin kaikki ihan normaalisti, vaikka vähän jännitti tuo kohdunsuun tilanne kun noita supisteluja on tullut, mutta ei siis mtn muutoksia kohdunsuullakaan. Sukupuolta ei kysytty, kun mies ei halunnut sitä tietää. Itse kyllä yritin tiirata... ;) jotenkin on vaan sellanen epäilys että eiköhän se tämäkin asukki tyttö ole!

Hankinnoista, me ei olla tälle tulokkaalle hommattu vielä yhtään mtn :whistle: Ei ole jotenkin vielä osannut katella. Aika paljon kuitenkin tuota tavaraa on jo valmiina kun kuopuskin vasta sen 10 kk. Pitää miehen kanssa tässä miettiä vielä että mitä tarvitaan. Toki jotain kesävaatetta tekis mieli jo vaaville katsella!

Täälläkin nuo päikkärit maistuu erittäin hyvin ja olo on ollut nyt ihan hyvä, paljon energisempi kuin aiemmin! Hyvää vointia kaikkile ja tsemppiä ultratutkimuksiin!

katta ja mörö 21+0
 
Iltapäivää!

Voi, että osaa olla ihana ilma täällä Oulussa. Vaikka pakkasta on paljon, niin on niin ihana, kun aurinko paistaa täydeltä terältä. Tulee sellainen olo, ettei kesään enää olekaan niin pitkä matka ;) .

Hankinnoista: Meillä jotakin pientä on, mutta aika paljon ollaan laitettu eteenpäin esikoiselta jääneitä juttuja. Yhdistelmävaunut on varastossa, mutta haluan uudet ja olen melkein saanut luvankin ;) . Pinnasänky meillä on, turvakaukalo täytyy hankkia, vaatetta jonkin verran... Mutta enpä ole pitänyt kiirettä hankinnoilla, ehtii sitten vaikka kesälläkin tehdä hankinnat.

En saanut eilen illalla millään unta, supisteli kovasti ja vähän kipeä mahakin oli. Piti nousta ylös käppäilemään, kyllä se siitä sitten asettui mutta oli kyllä taas inhottava. Taidan soittaa neuvolaan huomenna varmuuden vuoksi.

Nyt ruuan laittoon (jota inhoan syvästi)...

Pikkumuksis rv 17+3
 
vvauu! olin tänään rakenneultrassa ja ihanaa oli :) on ollu tosi hyvä mieli sen jälkee koko päivän. vauvan mitat ja kaikki oli kunnossa ja siellä se aukasi jo silmiiki ja suuta. sittenku piti 4D:llä kattoo vähä naamaa ni vauva pisti heti käden naaman eteen :) söpöliini. ultraaja sanoi et pojalt kovasti näyttäis ja sitä olinki ennustanu :p arvaus oli menny oikein. Sain ihania kuvia ja oli jännää nähä vauvan kasvaneen niin hurjasti! nyt selvisi vauvan asentoki ku aina tos navan kohal tuntuu potkut ni ultrassa sen jalat oliki kohti mun napaa :) taitaa olla vauvan lempiasento ku oon käyny ultras nyt yht. kolme kertaa ja aina se on jalat ristis ja naama alaspäi ja jalat osottaa mun napaan :p mahtava olo kyllä nyt! onkos muita rk-ultras käyneitä? millasta on ollut? :) harmittaa kauheesti ku ei tuu noit ultras käyntei enää :( on niin kiva nähä vauvaa, on jo nyt ikävä :(

jedvenna rv 19+6
 
Minäkin jos yrittäisin tänne palstalle taas. Anteeksi ihan hirveesti, olen jotenkin jumahtanut tuonne kerhon puolelle. Lukemassa täälläkin käyn, mutta kumpiinkin kirjoittelu on sitten tätä... :headwall: Yritys kova! :saint:

Tänään oli ultra täälläkin. Kaikki oli hyvin ja niinkun tässä vaiheessa pitääkin. :heart: Kovin oli kippuralla pikkuihminen, teki ultrauksesta hieman työläämpää. Tyttö siellä masussa näyttäisi olevan. Katsotaan sitten, että mitä lopulta syliin saadaan. ;)

Muuten täällä jaksellaan ihan ok. Vähän flunssaa tahtoo taas pukata, kun nyt ei ainakaan lämpöä alkaisi nostamaan tms. :snotty: Aloitin lisäraudan popsimisen joka toinen päivä ja luulen, että se on auttanut muuten jaksamiseen. Vessassa saa nykyään kyllä jatkuvasti ravata! Lisäksi mä hengästyn ihan älyttömän helposti. Välillä ei tarvitse kuin innostua kovin jotain selittämään, niin happi meinaa loppua! :D No ei sitä aina tarvitse kaikkea ollakaan selittämässä. :ashamed: ;)

CSI alkaa! :wave:

mussu & monni 19+2
 
Helouu!
Täällä taas puhuttu paljon asiaa, mutta ei oo ite jaksanu vaan kirjotella...
Puuduttaa... Vkolla 21 ollu paljon liitoskipuja ja joutunu olee koulustakin opis niiden takia.
Ja lunta vaan sataa lisää ja lisää, sais tulla jo se ihana kevät ja sit kesä :p

Vauva potkii ja myllertää hirveesti!
Oon jo oppinu sen, et se herää aamulla kun mäkin herään ja jaksaa riehua noin 2-3 tuntia, sit se nukkuu kait 2-3 tuntia ja sitä rataa. Illalla sen potkiminen on parhaimmillaan, mutta onneksi oon niin hyvä saamaan unta, ettei paljoo potkut häiritse (vielä ainakaan) :D

Hankintoja pääsee kohta tekee oikein olan takaa. Meil on vaunut ja vaatteet jo aikalailla mallillaan, mut sit puuttuu turvakaukalo, hoitopöytä ja sänky. Voi on ne isoimmat, toki pieniä hankintoja puuttuu kans... Ihanaa päästä ostelee tuttipulloja ja sen sellasta :heart:

Nyt meen hankkimaan itelleni puuroa ääntä kohti :)
Jaksamisia ja hyvää (kohta) alkavaa viikoloppua.. Ite olen pe-la töissä :ashamed:

Annu & Neiti 21+0
 
Jee Suomi sai ekan mitalin.. oli kyl liikuttavaa, ehkä vähä tuli tirskautettua ;)

Meil oli tänää neuvolan tarjoama fysioterapia-aika, jossa oli kasa paksusti voivia naisia. Lantiopohjan lihaksia siel jumpattii läjässä, olipas käynti :p Enemmän kyl ehkä odottaa sit ens viikon ultraa.. Alkaa kyl jo jännittämään, et voihan kaveri hyvin.

Muilla on ainaki ollu ihania ultrakuulumisia, paljon onnea niistä :hug:

Nannuz sul on jo rytmiki tol vauval, mei oma melskaa miten sitä sattuu huvittamaa. Vai onkoha se vaa äiti ite heh..

Meil ei oo vieläkää muuta isompaa hankittuna, ku turvakaukalo saatii tutuilta. Vaikka eipä se kovin iso oo. Hoitopöytä suunniteltii, et ostettais parin viikon päästä. Sen hoito-osan sais irrotettua siitä, et käytön jälkee siitä sais iha kätevän laatikoston (toivon mukaa). Pinnasänky ja sitteri kait saadaa, vaunuista ei oo varmuutta viel. Kuha noi vaunut sit sais ostettua ees tarpeeks ajois =)

Kohta yhdistetyn kilpailua jännäämää.. vaikka meil on kyl projektiviikko koulusta ja hommaa ois, mut minkäs tälle sohvaurheilijan osalle mahtaa, ku vauvaki viel masussa.

- Jousku ja pn kohta puolessa välissä :heart:
 
En ole kirjoitellut piiiitkään aikaan mutta lueskellut kyllä.

Aattelin kysästä rakenneultrasta, jossa eilen käytiin. Kaikki rakenteet ok, mutta vähän jäin miettimään kätilön kommenttia sukupuolesta... Eli totesi, ettei selkeästi näy mutta hänestä haaravälistä löytyi hampurilainen :LOL: Sanokaapa muutkin, että kumpaa hän sillä tarkoitti? Mun mielestä hampurilainen olis tyttö, mutta mitä mieltä te muut olette...

Linnea rv 20+5 & "hampurilainen" :LOL: :) (hyvä uusi tekonimi vauvalle :D )
 
Heippa vaan tännekin! :)
Ihan pakko heti kommentoida linneaborealis, että kyllä mäkin sen hampurilaisen käsittäisin tyttönä. :D Onnea kovasti! :heart:

Meillä oli tänään rakenneultra ja oli kyllä ihana käynti, mies ja poikakin oli mukana ja vauveli esitteli itseään kovasti, availi suutaan, heilutteli sormiaan ja pikkuisia jalkojaan ja kovasti jumppaili, jalat alavatsaa kohden, kyllä tuntui taas. :D
Tosi hyvä mieli jäi ja oon ollut kyllä niin onnellinen koko päivän!
:heart:

Hankintoja ei olla vielä tehty eikä varmaan vähään aikaan tehdäkään, vaunut ja turvakaukalo ovatkin ne suurimmat, kyllä niitä jo tutkaillut olen. :)
Pikkuhiljaa tulee kyllä varmaan osteltua vähän vaatepuolta, niin ihania juttuja kun on kaupoissa houkuttimina. :p :D

Eipä tänne muuta, vähän nipistellyt ja särkenyt selkää, muttei sen kummempaa.
Huominen enää ja sitten alkaa viikon loma!! B) I-H-A-N-A-A!!
-illuusia&pikkukulta 21+1-
 
Jos joku vielä muistaa, tipuin kuukausi sitten pinosta.

Jälkitarkastus ohi ja tulokset oli seuraavanlaiset:
Syytä ei taaskaan saatu. Kaikki kunnossa. Terve poika meille oli tulossa :heart: (mun poika-aavistus oli oikeassa)
Lääkärikin oli ihmeissään, nyt ei kuitenkaan kyse ole enään huonosta tuurista. Minulla on diagnoosikin km:ille.

Nyt minulla kohtutulehdus ja maanantaina kaavintaan. Näin hienosti täällä pyyhkii :headwall: .
 
coo
Tsemppistä kaikille sitä tarvitseville :hug:

Itselläni ikävyyksiä "ymmärtäväisen työpaikan kanssa".. mutta ne ovat todella pientä verrattuna suuriin suruihin, joita aivan liian moni on joutunut kohtaamaan.

Masussa tuntuu painalluksia, ehkä ne on niitä kauan odotettuja liikkeitä. Verenpaine noussut (sairastan muutenkin verenpainetautia ja astmaa) ja huoli on ollut kova masuasukin hyvinvoinnin kannalta ja järjenvastaisia pelkotiloja on valitettavasti lähes päivittäin. Olo ei vaan kokoaikaa tunnu "raskaalta" vaikka masukin on nyt pullahtanyt enemmän esille.

RU on 6.3 ja sitä ennen 2.3 on neuvola, eli varmasti mielenrauhaa saan jo neuvolasta.

Mielellään osallistuttaisiin keskusteluun myös kerhon puolella :) eli jos salasanaa mahdollista saada.

Coo + Mirhami-Popcorni rv 18+3

..älkää kysykö työnimestä, tää on mun ihanan miehen juttuja
:LOL:
 
Coo laittelin sulle yv:ä kerhosta. :) Muutamalle muullekin olen pyynnöstä viimepäivinä samoja viestejä laitellut, toivottavasti kaikki halukkaat on tullut huomioitua?! =) Jos muitakin innokkaita kerhon puolelle on, niin laittelisitteko mulle yv:ä, niin ei jää vahingossa huomioimatta! Lahopää kun olen... :whistle: :ashamed:
 

Yhteistyössä