<3 <3 The Esikoisesta Haaveilevat <3 <3 vol. 6

Laretzki
Tää on jo kolmas kerta kun koetan kirjoittaa kommenttia tänne. :kieh:

Emby Ei noilla sammakoilla ole sen erikoisempaa merkitystä kuin se että mä olen aina pitänyt trooppisista pikkusammakoista.

Syysmyrsky Mä olen ennen noita nykyisiä blogeja pitänyt yhtä, joka loppui just siihen, ettei ollut kirjoitettavaa. Nykyäänkin tulee sellaisia jaksoja, ettei tunnu olevan mitään sanottavaa, tai sitten on niin kiire ettei ehdi. Se, että kävijät jaksaivat jättää kommentin käynnistään kannustaa aina erilailla jatkamaan kirjoittelua.

Ootko ajatellut, että kirjottaisit täysin anonyymista, vai käykö liian hankalaksi. Itsellä on luettavana blogeja, jossa bloggaaja pitää täysin anonyyminä elämänsä. Itse en siihen olisi jaksanut, joten kirjoitan ihan täysin omana itsenäni, vaikken lähesistäni nimiä käytäkään. Siksi on ehkä luonnollista ettei täälläkään ole tarvetta pitää mitään suurta verhoa oman itsensä edessä toisin kuin jotkut muut...
 
Lare Mä juurikin haluaisin ihan omana itsenäni kirjoitella ja julkaista kuvia jne jne.. Tykkään kaikenlaisista blogeista ja tykkäisin kirjottaa kaikesta, esitellä uusia ostoksia ja sisustusta ja kaikkee. Sit kommentit on et luuleks sää idiootti et ketään kiinnostaa sun elämäs? no joo ei ole kenenkään pakko lukea. Vitsit sulla oli törkeen ruma hääpuku! Kiitos. Luulekko olevas laiha ku pidät tollasia lyhyitä shortseja,et meinaan todellakaa oo, jalkas on ku tukit. Kiitos. :eek: rupes meneen niin henkilökohtaisuuksiin kaikki jutut. Ja harmittaa ku moni blogi jota olen seurannut on juurikin nyt vain kutsutuille käyttäjille/lukijoille koska anonyymit käy kirjoittamassa kaikkee törkeetä, enkä mä ainaki jaksa sellasii kommentteja lukea :eek:

Sanoin tänään miehellekki et kiinnostais alottaa taas bloggaaminen :)
 
Laretzki
syysmyrsky Ikävää tuollainen. Mä en toistaiseksi ainakaan ole tuollaisia saanut, mutta eipä mulla kovin laaja lukijakuntakaan ole. Mä oon kanssa harmitellut joidenkin blogien siirtymistä salasanan taakse, koska en oo sitten viitsinyt niitä alkaa kyselemään, koska mulla on niin paljon blogeja luettavana ettei kaikki tuu kommentoitua vaikka luenkin kaiken. Mä ainakin oon sit kiinnostunut lukemaan sun blogia, jos sellaisen laitat taas pystyyn. Bloggeria suosittelen alustaksi, jos aikaisemmin et ole sitä käyttänyt.
 
Terpsan!

Täällä rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto. Mies siis tuli kyllä kotiin silloin tiistaina, mut mulla itelläni sit meni hermot kunnolla, tosi kunnolla ja riidan päätteeks menin äitille nukkuu. Jätin herralle sit pitkän kirjeen että lukee sen kunhan herää ja kappas, kun tulin sit keskiviikkona duunista ni oli kuulkaas imuroitu, tiskattu, pesty pyykkiä ja roskat viety. Kukkia en oo nähnykkään, se ei mulle oo koskaan sellasia ostanu, paitsi naistenpäivisin kun on PAKKO :)

Mutta siis nyt on asiat sovittu ja mallillaan ja se juominenhan sit oli suurin riidanaihe. Mä just ajattelin et jos olisinkin ens viikonlopun ihan vaan kotona enkä lähtis mihinkään.. KAtotaan innostuuko äijä asiasta vai lähteekö taas radalle. Mut se nyt kyllä on saanut selvät sävelet siihen ääliömäiseen räkäposkellameininkiin ja siihen että kotoa ei olla pois kännin varjolla ilmoittamatta.

Ootte tatskoista jutellu? Mullakin on 2, iso lohikäärmetyyppinen kuva vasemmassa lavassa ja aurinko/kuu trikkikuva oikeassa sääressä tuossa ihan edessä. Selän kuva mulla on tikattu reilu 2 vuotta sit ja tää säären kuva oli mun synttärilahja itelleni viime vuonna :) Lisää en aio nyt ihan hetkeen ottaa mä haluaisin luovuttamaan verta ja silloin ei saa olla alle vuoden vanhoja tatuointia..

ON Ei menkkoja vieläkään. Tarkistin kalenterin ja mullahan onkin nyt (2.6.) kp 39. Jos ei kohta ala jotain tapahtua ni pakko alkaa sitä lääkäriaikaa varaamaan.. : /
 
Laretzki
inieh Hieno juttu että tilanne on hieman selvinnyt. Mitä heti kärkkäänä kommentoida tuosta luovuttamisesta ja tatuoinnista; varsinkin kun veri tilanne on näin huonona. Se riittää että tatuoinnin ottamisesta on aikaa vähintaan 4 kuukautta!! Siinä lomakkeessa mikä täytetään, lukee 6kk mutta netistä kun tekee tän luovuspikatestin, niin siellä on neljä kuukautta. Eli kipin kapin vaan verta luovuttaa jos kuva on tikattu viime vuoden puolella. Itsekin kipitän heti tämän kuun lopussa kun neljä kuukautta tulee täyteen.
 
Hehe.. : / Piti men tekee toi testi tonne Punaisen ristin sivuille, et onko luovutuskelponen veri tai luuydin. Eijoleee.. Noh, eipä se sillai.. Voivoi, kyynel.

Phahphyh, huono fiilis : / kiukuttaa, itkettää ja jotenki suututtaa. Miks? Entiiä, naishormoonit.. Ylös, ulos ja lenkille ja sit nukkumaan. Kolme vapaata, onneks :heart: ..kaikki asiat pyörii mielessä :confused: :'(
 
PikaPikana ja sit nukkuun..

Lare: Kävin kans pikasee sun blogis, aijon mennä viä ajan kans.. =) Kaunis morsian ja aivan ihana hääpaikka..! Olikos se viime kesänä ku menitte naimisiin?

Emby: Ooooikeeen iso Voima:hug:. Koita muru puhua mieltä painavista asioista, se helpottaa..Tai Ku oikeen painaa vaikeet asiat ja ahdistaa, ni mä kirjotan ne.. En ajattele yhtää mitää, kirjotan vaa, ihan just sellasena ku ne päästä tulee. Tarkotus ei tokikaan ole, että sitä tekstiä kukaan lukee. Mutta se, että saat sen pihalle, helpottaa.! :heart:

Inieh: Ihana, että saitte asiat sovittua! :)
 
Hyvää huomenta leidit :) täällä on tullut taas sikana asiaa ja mie en oikein ehdi niitä lukemaan kun on kiirus, mutta pinkan ajattelin silti pikasee päivittää :heart:

pikaseen tatuoinneista, mulla ei oo yhtään mutta oon haaveillut tatuoinnista, mutta en oo löytäny vielä sellasta asiaa minkä haluaisin ihooni kiinni.. :) täällä oli upeita tatuointeja, Namppis, oot hyvä piirtää ;)

oikein mukavaa perjantaita :heart:
 


The Esikoisesta Haaveilevat PE 3.6.2011





Tnya...................21...............kp 46/28.....................yk 3





inieh....................23................kp 39/?......................yk 1
Emby^...............24..................kp 33/28.....................yk?
Puputi................25.................kp 30/40-60.................yk 2





Pikkumyy87.........24..................kp 27/29-38................yk 2
Away..................27.................kp 27/28.....................yk 1
lemonade...........26...................kp 26/30-50................yk 10





meli-.................22...................kp 17/24-25................yk 12
Epa_88................22.................kp 15/30-33................yk 4+2
Ansku83..............27..................kp 15/30-32................yk 6
"kuumeilija"..........26..................kp 15/34-60................yk 20
Laretzki...............20.................kp 13/33.....................yk 2
Ninni^^.............24...................kp 13/34.....................yk 3
Memelisa..................................kp 11/33.....................yk 6+2
Hey.....................22.................kp 10/26-65................yk 4
-pansku-.............23..................kp 10/58.....................yk 1





PikkuHöttiäinen.....27..................kp 8/25......................yk 7
viida....................25.................kp 8/29......................yk 1+1
tiuhti_.................21..................kp 5/25.....................yk 9
Gabrielle..............29...................kp 4/36.....................yk 5+4
syysmyrsky...........22..................kp 4/36....................yk 11+3


Candicen..............21............kp?/28-50......................yk?




EHKÄISYN SYRJÄÄN JÄTTÄVÄT



HAAMUJENGI/RKTT



TAUSTALLA KUUMEILEE


sinnamon
pöppinen
Shih
An-nie
Puna-Musta
Angela88
Skooby
AnniSofia
AnniMu
Dremming
iloksi
Mirwu
Lapanen87
Pamsu*
Lilli88
Satuh83
Mikella
Carnesîr






PLUSSANNEET :heart::heart::heart:

Tästä pinosta plussaneet odotuspuolella: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/1857778-esikoishaaveista-syksylla-2010-plussanneet/


EdlaOnni 23.7.2010 yv 2+
HappyFeet 1.8.2010 08/08
Päivänsäde82 17.8.2010 yk 2
chiaraa 30.8.2010 yk 3
Tiudeliini 12.9.2010 yk 2
Odes 13.9.2010 yk 5
Lumpe 15.9.2010 yk 4
fyssari86 18.9.2010 yk 1
Supuliini 20.9.2010 yk 2
haaveilija87 22.9.2010 yk 2
Otokka 28.9.2010 yk 1
susse83 9.10.2010 yk 3
Valkokulta 10.10.2010 yk 10
Mary Jane 13.10.2010 yk 3
niuku 20.10.2010 yk 14
MyDream 22.10.2010 yk 10
Arianna 28.10.2010 yk 5
Keiju123 31.10.2010 yk 1
Dreamangel 1.11.2010 yk 2
NiQ 6.11.2010 yk 4
anu84 8.11.2010 yk 26
Anna-79 11.11.2010 yk 1+6
Murmeli88 24.11.2010 yk 4
Nannie 4.12.2010 yk 3
Hyppy 6.12.2010 yk 2
Taiska87 6.12.2010 yv 2
innoM 20.12.2010 yk 1
Arminen 25.12.2010 yk 3
Memelisa 27.12.2010 yk 6 (km/rv15)
horrorpop 11.1.2011 yk 6
Zophie 15.1.2011 yk 3
elmiju 17.1.2011 yk 7
jonna_82 31.1.2011 yk 8
BlueNote 6.2.2011 yk 5
sharita 6.2.2011 yk 1
tiksutin 7.2.2011 yk 4
Gabrielle 9.2.2011 yk 5
mimmu1984 10.2.2011 yk 8
niiskuneiti90 16.2.2011 yk 3
Epa_88 25.2.2011 yk 4 (tm)
Tryffe 28.2.2011 yk 2
Äipäksi91 1.3.2011 yk 8
Kumikvatti 8.3.2011 yk 2
Laa84 21.3.2011 yk 6
Sokruli 17.4.2011 yk 4
iseeyou 29.4.2011 yv 1+
Arby 30.4.2011 yk 1
Ella83 3.5.2011 yk 7
Jomi 14.5.2011 yk 9
Namppis88 20.5.2011 yk 5
 
Laretzki
Pikkumyy: Kuvista katsottuna se ei näytä yhtään siltä, mutta me mentiin naimisiin vasta syyskuun puolessa välissä. :). Sattui ihan mahtavan aurinkoinen keli sille päivälle ja ilma oli kuin parempanakin kesäpäivänä :). Ja kiitokset kehuista :)
 
heipparallaa kaikille pitkästä aikaa.

Mä oon koittanu vähän taustailla ku on pitkästä aikaa ollu ihan tajuttoman hyvä fiiliksinen viikko :cool: Mikään asia ei ole painanu mieltä, on jopa omassa päässä onnistunu irrottautumaan tästä pakkomielteisestä raskautumisesta, tulee sit jos on tullakseen. Katotaan miten kauan tää nyt taas kestää, viikon kaks? :LOL: veikkauksia? :)

Kaikkein suurin helpotus on kyllä ollu ku tää miehen sisko on tosiaan omalaatunen tapaus ja jopa sen äiti ja isä on meidän kanssa samaa mieltä et se ei käyttäydy toisia ihmisiä kohtaan oikein. Nyt mä voin viimein uskoo et mä en todellakaan oo tehny mitää väärää vaan mun omat tunteet on vaan purkautunu väärissä paikoissa ja siitä on kehitelty sit joku oma juttu, onneks se ei oo mun ongelma kun asian laita ei niin ole, kun puhetta ei kuunnella ni en mä sille enää sit mitää voi :)

Mulla on ihan sairas ikävä mun ystävää ja sen lapsia, ovat kotosalla pohjosessa käymässä. Onneks tulevat sunnuntaina kotiin ni mä voin mennä taas asumaan sinne :heart:

Tatuoinneista täällä ainakin on ollu puhetta. Mä haaveilen et joskus ottasin jonku pienen tatuoinnin. Mä en ymmärrä sellasia ihmisiä jotka tatuoi koko kehonsa, musta se on rumaa, toivottavasti kukaan nyt ei loukkaannu :ashamed: Mut jotku yksittäiset isot joskus näyttää jopa kohtuullisilta. Mut jokainenhan saa tatuoida mikäli siltä tuntuu, en mä sitä vastaan oo, mut itelleni en kyllä moisia haluaisia. Mulla oli ennen haaveena saada sellanen lentävä kolibri juomaa kukasta joko oikeesan lapaluun kohdalle tai vasemman solisluun kohdalle. Tää pyörii aina välillä ajatuksissa mut nyt on mietinnän alla jos ottasin jonku pienen sydämen (katkoviivoilla) tuohon sydämen kohdalle muistuttamaan poismenneestä rakkaastamme. Mulla on ihan järkyttävä ikävä toista :( Voiku vois kelata aikaa taaksepäin ja kokeilla meniskö asiat toisin. Mulla on vaan niin ikävä sitä raskautta ja sitä olotilaa kun tunsin itseni todella onnelliseksi ja viimein mun elämä tuntu olevan oikealla raiteella. Voiku pääsisin siihen onneen vielä uudelleen. Juuh... taidanpa kadota taas tästä kun tuntuu et tunteet nousee taas niin ikävästi pintaan. Pakko se on kuitenkin tuonne työmaalle lähteä...

Lare tykkäsin sun mekon väristä ihan tajuttomasti. Mistä oot sen hommannu? Pitäs itelle kehitellä jotain vastaavaa, mutta oon nähny pääsääntösesti vaan ihan valkosia tai sit ihnan oikeesti tylsän värisiä.
 
Viimeksi muokattu:
Laretzki
Memelisa Kiitos. Mäkin tykkäsin ja tykkään siitä edelleen tosi paljon, ja paljon kuullut just kiittelyitä siitä että on välillä ollut muun kuin valkoisen värinen. Se on teetetty ihan mittatilaustyönä Kiinassa. Oltiin syksyllä -09 siellä, ja mulla oli jo valmiiksi tarkoituksena hankkia sieltä joku hienompi puku. Sitten mies kosi, joten teetettiin mulle toi mekko ja miehelle kuvissa näkynyt puku. Osittain siitä syystä saatiin puristettua meidän budjetti niin pieniin. Mun puku maksoi 60 euroa, vaikka koko alaosa on tehty silkistä ja miehen puku räätälinlaatusista kankaista maksoi 30 euroa :p. Ei taida Suomesta saada mistään tuon laatuisia pukuja tuohon hintaan.

Nyt ku tuota reissua taas mietti, iski ihan hillitön matkakuume taas. Oon jo pidemmän aikaa toivonut, että pääsisin tekeen erikoistumisharjoittelun ulkomaille, mutta ei se tän vauvaprojektin kanssa oikein osu yksiin. Eilen puhuinkin ajatuksistani miehelle, että on hieman kahtia revittävä olo, kun en tiedä kumpaa haluaisin enemmän. Koska mä tiedän, että mies olisi mun vuoksi kyllä valmis sitten odottamaan sitä lasta hieman pidempään, mutten toisaalta haluaisi tuottaa pettymystä, kun toinen on jo ihan täysillä mukana...:'(
 
Memelisa: Voima :hug: ..on niin tyhmä olo kun toisen on niin paha olla, kun ei voi auttaa..

Laretzki: No eipä kuvista tosiaan uskoisi, että on syyskuu..!? Mutta nyt kun tarkemmin muistelen, sillon oli kyllä tosi makeet ilmat. Onneksi! =) Mulla kans pukkais vähä matkakuumetta, mutta pakko lyödä jäitä hattuun ku me sitte marraskuulla aletaan remppaan sitä uutta taloo ja muutetaa sit jouluks.. Eli, rahan menoo on kyllä ilman thaimaan matkaaki..
 
Laretzki Sä oot kyllä ihana, kun ajattelet miehesi tunteita noin ihanasti :heart: Mä arvostan just tuollaista asennetta, että otetaan myös se toinen osapuoli huomioon eikä vaan paineta menemään oman mielen mukaan! Keskustelkaa yhdessä miehesi kanssa ja kerro hänelle avoimesti ja rehellisesti, mitä olet miettinyt. Minusta kuitenkin ihmisen pitää saada toteuttaa myös niitä omia unelmiaan ja parisuhde ei saa mun mielestä olla siinä esteenä. Kuinka pitkästä harjoittelusta on kyse? Voisiko sinun tilanteessa harkita esim. sellaista ratkaisua, että miehesi lähtisi mukaan (onko miehesi töissä, voiko ottaa esim. virkavapaata tai palkatonta vaikkapa kuukaudeksi?) ja vaikka lähtisi mukaan osaksi aikaa harjoittelua, jos koko aika ei onnistu? Jos sinusta itsestäsi yhtään tuntuu, että haluat ehdottomasti kokea harjoittelun ulkomailla, tee se tavalla tai toisella, ettei se myöhemmin ala kalvamaan mieltäsi ja katkeroita sinua. Mun entinen luokkakaveri lähti harjoitteluun ulkomaille (samaan harjoittelupaikkaan, missä minäkin olin hieman aiemmin) ja hänellä lähti sitten koko perhe mukaan (mies ja 2 lasta). Itse lähdin 3kk harjoitteluun ulkomaille ja lähdin siis kahden luokkakaverini kanssa, joita en vielä lähtövaiheessa edes tuntenut, oltiin oltu koulussa vaan moikkailukavereita. Toinen näistä tytöistä seurusteli ja mies jäi kotiin siksi aikaa. Tarinoita on monia, mutta suosittelen lämpimästi toteuttamaan tuollaisen unelman, jos siihen on pienikin mahdollisuus :heart:

syysmyrsky Jos aloitat blogin, mä kyllä tuun olemaan vakiolukija :D Miten ihmiset voi olla noin julmia, että käyvät anonyymisti kommentoimassa ilkeyksiä ja vieläpä oman kylän asukkaalle :confused: Eikö heillä ole sen vertaa ns. "munaa" tulla sanomaan kasvotusten, mikä mättää :kieh: Mä kans haluaisin esiintyä ihan omana itsenäni ihan kuin sinäkin ja Laretzki! Olen todella avoin ja sosiaalinen. Facebookissa oon kyllä miettinyt, että poistaisin kaikki tutun tutut elleivät he ole minulle mitenkään läheisiä. Joskus tuntuu, että oon tällä hetkellä myös sellaisten kaverina, joita olen nähnyt ehkä yhden kerran jossakin kaverin juhlissa (ja heti pyydetään kaveriksi facebookissa) tai esim. entinen tai nykyinen työkaveri pyytää kaveriksi. Pitäisi ihan karsia kaikki tuollaiset pois, koska on myös heitä, joiden kanssa en halua olla missään tekemisissä ja sitten heidän kaverit onkin mun facebook kaverilistalla ja mun kuulumiset/kuvat yms. meneekin sitten ns. "pilkkamielessä" eteenpäin sellaisille, joiden en halua tietävän mun nykyisestä elämästä yhtään mitään. Ja kuitenkin tykkäisin lisäillä ajantasalla olevia kuvia facebookiin jne. ja olla muutenkin oma itseni siellä, mutta....
 
inieh Tätipahoittelut ja samalla myös tätionnittelut =) Kun eikös se ollut niin, että olet pitkäkiertolainen ja odottelit tätiä saapuvaksi? Anteeksi, jos muistin väärin ja onnittelin turhasta! Onpa kiva kuulla, että olette saaneet miehesi kanssa sovun aikaiseksi!
 
Lare Yhdyn kuumeilijaan,ajattelet hirveen paljon toisen tuntemuksia. Itse oon sen verta itsekäs että ajattelen toki toisenkin tunteita mut sit omat kurvaa aina edelle. Olenhan sen nainen :D

Memelisa :hug: Aurinkoisia päiviä sinne piristämään! Ja tiedän tunteen. Oon nyt vaan yrittänyt arkistoida asiaa mielestä pois, koska musta tuntui välillä et se suru oikeesti tappaa mut. Sanoin äidillekkin et vihaan paskaa elämääni enkä jaksais oikeesti enään hetkeäkään miettiä sitä. Välillä voi tuntua niinki pahalle mut seuraavana päivänä on ihan iloinen ja jopa naureskelee.

Kuumeilija Mä pistin facebookissa oman sivuni niin että tietyt ihmiset ei näe mun sivua/mitään mun fb juttuja koska joko niiden kommentit ärsyttää mua tai tuottaa mielipahaa tai sitten ne mässäilee kaikilla ikävillä jutuilla ja pilkkaa kuvia jne. Ja toiset fb kaverit ei edes morjesta kun tulee vastaan niin että?? Sit ku poistin jossainvaiheessa ne jotka ei moi pysty vastaantullessa sanomaan niin siitäkin synty kauhee haloo..

Isäntä lupas tänään taas kerran auttaa mua blogin ulkoasun väsäämisessä josko sitä taas rupeaisi kirjottelemaan ja kuvailemaan :) Ja laitan systeemit tosiaankin niin että ne kutsutut ihmiset saavat lukea.
 
Laretzki
kuumeilija Harjoittelu on pituudeltaa noin kolme kuukautta ja ensi vuoden kesänä pitäisi suorittaa...Onneksi tässä on hyvin aikaa miettiä miehenkin kanssa, että miten asiat saisi sumplittua. Ensi kevättalvena nimittäin vasta pitäisi harjoittelupaikka katsoa,. Mutta todennäköisesti olisin kuitenkin niin pitkällä (ainakin toivottavasti) etten esim. saisi lentää enää siinä vaiheessa. Mutta eihän se tietenkään ole pois suljettua jos koko perheen voimin pystyisi sitten menemään myöhemmin. Mutta kun mä en tiedä. Kaikista pahinta tässä on tää ristiriita fiilis ja se, että koen olevani itsekäs kun haluaisin lykätä tätä vauvajuttua. Miehellä on kuitenkin eräällä tapaa valmistautuneempi elämä lapseen, kun on opiskelut ja vaihdot ulkomailla tehty jo. En tiedä tällä hetkellä muuta kuin sen, että en tiedä mitä mä tahdon. Onneksi tässä on kuitenkin aikaa selvitellä asioita. Ja parempi muutenkin jos ei ota tuosta vauvajutusta paineita kun "ei ole varma kaikesta".

Eli listoilla haluan edelleen olla, koska tää on hyvä tapa seurata kiertoa, vaikka kalenteriakin käytän, ja täällä on niin ihania tyttösiä, että tuntuisi hassulta lähteä pois. Mutta me mennään enemmän tjot meiningillä kuin yrittämällä yrittämällä, eli kumia jos sellanen sattuu käsillä olemaan, mutta ilman jos kiihko ei anna pysähdystä myöden...
 
inieh onnittelut tädistä, sitähän sä muistaakseni odottelitkin!? :)

Lare sama meininki meilläkin täälä, siis tjot hommilla mennään ja luultavasti samalla tyylillä myös syksyllä. Ei ressiä enkä yritä sovittaa seksiä ovikseen, tuskin enää edes tikuttelen. :) Aika näppärästi tuo näyttäis aina olevan siinä hieman yli kierron puolivälin siinä kp 15-16. Ois kyl kiva tavata kun asutaan kumminki niin lähekkäin. :) Maanantaina tullaan sinne teittien huudeille shoppailemaan. :)

Emby^ hyvä, että asiat on puhuttu selväksi. Se helpottaa aina huomattavasti eloa ja oloa. :)

Namppiksella hieno ja hienosti oivallettu tatuointi! :) Mulla oli aikoinaan pari lävistystä, mutta tatuoimisen taidan jättää väliin. :)

ON oireet alkaa hiipua, tilalle on tullut erittäin kipeä alaselkä ja ajoittaiset menkkamaiset jomottelut. Huomenna tahi ylihuomenna pitäis laskelmien mukaan tädin kurvata paikalle, nyt on siis kp27 ja dpo11.
 
Laretzki
dremming No voi harmi...Pitää huomenna startata auto takasin opiskelukämpälle, niin en satu olemaan täällä päin maanantaina. Mutta jossain vaiheessa pitää oikeasti katella sitä tapaamista...
 
Emby^ Onkohan minulta mennyt jotakin ohi :confused: Onko teillä miehen kanssa ollut kärhämää, jota olette eilen selvitelleet ja puhuneet puhki? Vaiko ihan muista asioista olette keskustelleet? *muoks* Eiku joo, mä kelasin vähän taaksepäin ja tajusin, mistä olikin kyse! Olin kyllä lukenut ne aiemminkin, mutta en vaan osannut yhdistää sitä tähän :ashamed:

syysmyrsky Mä oon kans rajannut facebookia aika tarkasti, oon laittanut niin, että minut voidaan nimen perusteella kyllä löytää, mutta profiilikuvaa pidemmälle ei pysty näkemään ellen hyväksy kaveriksi. Eli profiilikuva vaan näkyy, kaikki muut tiedot (esim. mun kaverilista, muut kuvat jne.) ei näy. Ja pitää joku päivä vähän karsia kaverilistaa pienemmäksi, en halua omalla listalle mulkoilemaan sellaisia tyyppejä, jotka on mun tutun tuttuja ja joiden kanssa mä itse en ole tekemisissä.

Laretzki Pakko sanoa vielä kerran, että mä niin tykkään ja arvostan tuota, miten te molemmat ajattelette myös toista :heart: Toivon kovasti, että löydätte jonkun kompromissin, jolla sinä pääset toteuttamaan unelmasi ulkomaanharjoittelusta lykkäämättä kuitenkaan vauvahaaveita. Ja niinkuin itsekin sanoit, ettet oikein itsekään tiedä, mitä haluat, niin sitten annat itsellesi luvan miettiä rauhassa! Mutta samalla elämästä ja omasta kumppanista nauttien :D

ON JEEE, tänään meille tulee laminaattia :D Yhteinen viikonloppu miehen kanssa ja ollaan vieläpä kotosalla! Tänään tiedossa Pirates 4 3D:nä. *muoks* Mies osasi yllättää :O Soitti just, että on menossa nyt hakemaan niitä laminaatteja! Onkohan se ihan seonnut, kun NÄIN "AIKAISIN" lähti töistä :D
 
Viimeksi muokattu:
Kp15 menossa, oviksesta ei vielä havaintoa! Mutta tiuhti laitatko mut tänne taustailemaan! Tulen sitten loppukierrosta kertomaan mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään! Tää kun on näyttänyt muutenkin menevän siihen et vaan luen tein kirjotukset enkä osaa kommentoida niihin mitenkään! :D Mut plussapuhureita tänne hirveesti!!! +++++:whistle: Ja tätipahoittelut sen ilkeän rouvashenkilön (tai neiti-ihmisen) kohtaamille! :hug:

Ainii, viel pakko kertoo! =) Mie saan juhannuksen jälkeen pientä helpotusta tähän vauvankaipuuseeni! Pienen musta-valkoisen karvapalleron, eli koiranpennun! :heart: Hirveen pitkä aika vielä oottaa, kun saadaan poika kotiin vasta 30.6.! =)
 
Viimeksi muokattu:
"kuumeilija", nniitosiaan, ei meillä miekkosen kanssa mitään :) Omia tuntojaan vaan sai purkaa ja muutenkii.. Tuntuu, et alkaa vähän oleen masis, mut eiköhän tää taas tästä. 13 päivää vielä siihen jälkitarkastukseen!! Ei millään jaksais odottaa.. Kerroppas oliko elokuva hyvä? :) Ja ihanaa, kun sun mieheskin osaa yllättää, taitaa olla kuitenkin aika perussuomalainen mies, sellanen jörö ja muuta? :) Toi mun mies on ainakii.. ylläreitä ei juur heru, eikä kukkia yms.

Jos tänään pääsis motskarin kyytiin. Hihihihi :)
 

Yhteistyössä