<3 <3 The Esikoisesta Haaveilevat <3 <3 vol. 6

Candicen Mä suosittelen tuota, mitä itsekin sanoit, että kannattaa ehdottomasti hieman liioitella! Mä olen huomannut, että apua ei saa ellei itse oikein vaatimalla vaadi ja joskus on oikeesti pakko vaan lisätä vettä myllyyn ja liioitella ihan kunnolla, pieniä valkoisia valheita ja joskus pitää jopa suuttua ennen kuin sitä apua saa eli rahalle vastinetta! Tsemppiä! Milloin sulla on aika gynelle?

tiuhti_ Ymmärrän täysin, miltä sinusta tuntuu :hug: Välillä tekisi mieli raivota, huutaa ja kiukuta kaikille ja kaikelle, mutta sekään ei auta, niin kuin itsekin sanoit. Se on vaan pakko hyväksyä asia sellaisenaan kuin se on. Ja sepäs se vasta turhauttaakin :kieh: Voi muru, kunpa voisin ottaa tuskasi pois ja antaa tilalle saavillisen iloa ja onnea :heart: Mutta kun en voi muuten kuin olemalla tukena näin palstailun välityksellä, mutta jos yhtään lohduttaa, minä olen täysin samassa tilanteessa kanssasi. Lähtipä käyntiin YK20 ja kohti uusia pettymyksiä :'( Mutta tiedätkö muru, mulla on ollut nyt jotenkin rauhallinen olo kaiken suhteen :confused: Tekeekö kesä tämän vai mikä... En aio tikutella ovista ollenkaan, kunhan pupuillaan oletetun ovisajan tienoilla, tulee jos on tullakseen. Pakko koettaa vähentää omaa stressiä, mä oon huomannut, että mä käyn ylikierroksilla ja mun oma henkinen hyvinvointi on ollut koetuksella, ja uskoisin, että tämä kamala stressaaminen ja liiallinen suunnitelmallisuus vauvaprojektissa on syönyt omaa jaksamista ja voimia, ja sitä kautta mieskin saanut kakkaa niskaan ja väsyttänyt hänetkin tämä minun stressaaminen. Siihen tulee loppu tässä ja nyt :D Luojan kiitos on kesä!!!!!!!!! Se auttaa vähän. Lähetän täältä sinulle rutkasti haleja ja voimia!!!!! Mutta muista muru, jos jotain pahaa niin jotain hyvääkin, eli sulla on kunnon vuoto! Jospa se kielisi siitä, että tämä kierto on suotuisa pikkuiselle ihmisen alulle, kun paikat on tyhjentynyt kunnolla ja lähtee ns. puhtaalta pöydältä :heart:
 
Pikkumyy87 Mä huomasin itsekin päivämokan ja pitihän se käydä korjaamassa :D Mä olen tänään elänyt torstaissa ja tiuhti_ toivotteli hyvää keskiviikkopäivää, niin mä vaan ajattelin mielessäni, että KESKIVIIKKOA :LOL: Varmaan huominen yleinen vapaapäivä jotenkin sekoitti mun pakan :D Ja joo, voit olla varma, että mainitsen huoleni miehelle! Mä uskon kans siihen, että se oli vaan hänen tapansa ilmaista, että olipas kiva olla pitkästä aikaa viettää iltaa poikien kanssa!
 
Laretzki Ihan meinasi unohtua (on ollut niiiiiin kamalasti asiaa, että unohtui, anteeksi siitä muru!), että sulla on kiva blogi! Kiitos linkistä, minä käyn lueskelemassa paremmalla ajalla :D Niin ja joku kommentoi sinun tekstiä (anteeksi siitä, etten muista kuka), että onkohan sun mies edes mies :LOL: Meinaan mä olen miettinyt oman rakkauden kohdallani, että asunko minä miehen kanssa :confused:
 
Viimeksi muokattu:
PikkuHöttiäinen Niin kuin itsekin sanoit, ajatushan se tärkein on :D Ja kymmenvuotispäivän kunniaksi minäkin liputan romantiisuudelle :heart: Kihlapäivä sattuu näin mukavasti kesäaikaan, niin jotain ennennäkemätöntä ja repäisevää... hmmm... mulle tuli ekana mieleen kuumailmapalloajelu - piknikki kuumailmapallossa! Oih, kuulostipa muuten hyvältä, vaikka itse sanoinkin.
 
Tiuhti Ihanaa sä taas täydensit mut kun mä en osannut asiaani kertoa! :heart: Siis juurikin noin tämä parisuhde asia kuin tuolla kirjoitit! täsmälleen :)

Candicen Mulla kans näytti ihan ok lupaavalta menkat mut sit ne meni aivan perseelleen ja tuli miten sattuu ja muutama tippa joskus ja jouluna. Jos nyt saisin valita sanani uudestaan gynelle ni väittäisin ettei niitä ole ikinä tullutkaan niin ehkä se sit olis kuunnellu mua :D

Liiottelusta miehen mielestä käytän jollain asteella lääkäreitä hyväkseni kun liiottelen aina asioitani kun menen sinne mutta koska sen siltäkään saa mielestäni apua/vastauksia niin...keskenmenostaka en meinannu päästä edes ultrattavaksi?! Mitä hittoa sekin on? tottakai siinä nyt pitää ultrata!! Sit mä filmasin siellä kauheita kipuja tuskia vaikkei mitään ollut niin sit pääsin tutkittavaksi ja siitä sitten...tyhjennykseen. Jos siitä olis vielä joku kohtutulehdus pamahtanut ikävillä seuraamuksilla niin olisin varmaan syöttäny kohtuni sille lääkärille :kieh: Näissä lisääntymis asioissa liiottelu on musta sallittua..piste.
 
Kuumeilija Mä mietin sit taas usein et olenko mä se mies? :D Saatan joskus kaveri porukassakin lohkasta sen kaiken härskeimmän jutun sillee et jätkätkin kalpenee :LOL:
Ja tosiaan stressaa kyl tuo ukon huohottaminen niskaan ei aurajuustoa,ei buranaa,ei laihdutuskuuria,ei alkoholia,ei energiajuomia. Mä olen luullu et lapsen tekoon tarvitaan mies ja nainen ja miten hän on erioikeitettu juopotteleen,kessutteleen ja kaikkee! Mä oon ihanku joku pikkumukula hiekkalaatikolla naama mudassa mut kuitenki,epistä :D
 
"kuumeilija": Joo olen uusi täällä :) kovin montaa viestiä en oo aikasemmin kirjottanut. Oon pysynyt tähän "taka-alalla" vaikka seurailenkin kirjotuksia. Täällä on niin tiivis vakioporukka joka yleensä kirjottelee ahkerasti eikä itse tiedä niin hyvin toisten taustoja että on vähän vaikeampi kommentoida muitten juttuja. Vaikka tosi hyvin täällä kyllä huomioidaan uudetkin mukaan tulijat :) niin ja tosiaan, se lääkäriaika mulla on 9.6. eli jo ensi viikolla.
 
Laretzki
syysmyrsky: Kyllä se mies on! Ei sitä tarvi kuin kerran vilkaista jalkoväliin niin ei jää kyllä epäselväksi :p ;) :whistle:. Täytyy toivoa, että se vaan on toiminta kunnossa huomenna kun palaa kotiin, että sais näitä höyryjä päästellä pois :LOL:. Ei mulla ollut ongelmia halujen puutteen muodossa pillereidenkään aikaan mutta jotenkin nyt tuntuu toi libido vaan aktivoituvan aktivoitumistaan :D.

tiuhti ja kuumeilija Kiitos kaunis. :) Mä oon noita blogeja pitänyt vaihtelevasti, toista blogia on nyt tullut jo kaksi vuotta pidettyä, ja tuon vauva-aiheisen alotin nyt tän aloittamisen myötä. Toimii osittain päiväkirjana mulle, kun en jaksa paperi versiota nykyään kirjoitaa. Ja aina jos joku viitsii vain kommentoimaan, sieltä saa paljon uusia näkökulmia asioihinkin.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
:LOL: Voi eeeeeeij teiän kanssanne!! Ihania ootte, mä aina innolla odotan, et mitä kukaki on kirjottanu! Vaikka oonki aika uus täällä, ni jotenki haluaa tietää mitä kaikille kuuluu jne :) Hihihi..

Ensinnäkin :D nii, syysmyrsky, saathan sä nyt hyvänen aika Panadolia syödä. Vaikka purkillisen päivässä (älä nyt kuitenkaan ;) ) vaikka kuinka olisit raskaana. Kun mä olin raskaana ja vähän jo ne ensioireetkin tuli ilmi (pahaolo siis), ni otin Sirdaludin päivää ennen, ku testasin plussan (jos joku ei tiedä, ni Sirdalud on kolmiolääke, lihasrelaksantti) :ashamed: Tokihan sitä vähän miettis, et nyt menee kesken ja lapsi jää vaille ilman toista kättä tai jotain :x mutniih..
Ja mitä noihin ruoka-aineksiin tulee, homejuusto tms. Ni.. Siis.. Kunhan se on tehty pästaroidustamaidosta, ni se on ok. Ja MAALAISJÄRKI!! Sillä pötkii pitkälle.. Kuka hullu ny söis edes homejuustoa KILO kaupalla.. tai jonkun pohjanlahden kaloja KILO kaupalla.. Tsiis :LOL:

Jjaa sitte "kuumeilija", AIJJAA?! Oot vähän samalla alalla, mihin mä suuntautusin sillon.. joskus.. kauan sitten.. :O Mä suuntautusin Mielenterveys-ja päihdetyöhön, mut sen 9 viikon työharjottelun jälkeen, minkä olin Nuorten katkolla, ni mieli hiukan muuttus.. Kyllä on sellanen surkea elämä, et ei.. eiei.. Mä vien työt kotiin ja tulisin hulluks. Tosin sä oot vähän paremmin koulutettu ko mä ;)
..mä en päässy sosionomikoulutukseen, oli aiiiiijvan paskat pisteet. Enkä päässy sh:ksi kaan, kaks vai jopa kolme kertaa kokeillu.. :( Hiukan se lannista.. Ja kysyit tosta, et miten oon jaksanu mun miehen käytöstä. Hmm, noh.. Olemalla kova. Ja ehkä sitä itsetuntoa sitte vaaditaan aika paljon, et viittii/jaksaa kuunnella tollasta. Ja siis me ollaan ton isännän kanssa erottukkin kaks kertaa, oltiin ekalla kerralla joku kolmisen kuukautta erossa ja tokalla noin puol vuotta (ja sillon ihan ilmiriidoissa). Hmm.. MONI on kysyny, miks viittin tollasta kattella.. :) Rakkaus? :heart: Tyhmyys? :ashamed: :D Eivainee.. Ja kyl mä luotan. Niinko sanoin, ajattelen sen sitte niin, et "Vittuakos läks, menetti paljon!" ;)

Nnniiiiii! Ja mun siskolla on Pikkumyy olkapäässä!! :) ..munki on pitäny ottaa pikkumyy tai niiskuneiti, mut.. oon vähän luopunu ideasta :)

tiuhti_, on se jännä miten voi innostua noin pali menkoista :D Me naiset :)

Ja vielä tohon mies ja mustasukkasuus juttuun, et mä en kyl tosiaan tiedä millanen on mustasukkanen mies. Oon tolle joskus sanonukki, et välitätkö sä edes siitä, mitä mä teen ja missä mä meen, kun ei todellakaan siltä tunnu, mut vastaus on vaan, et "Sä et halua nähdä mua mustasukkasena". Että selvä.. :)
 
.. :ashamed: oonkohan mä ihan idiootti, kun en ymmärrä noista oviksista ja teroista sun muista yhtään mitään, tai oviksen metsästyksestä en oo koskaan päässy perille.. tässä ny jo vaikka mitenkä monta viikkoa ihmetelly ja pähkäilly.. : / Ovis tapahtuu joo ja sillon pupuillaan, jjoo. Ihan jees, kivaa puuhaa.. Mitkä on terot? :confused: :D Tyhmä, jjjees. Ainou..
 
Emby: Et todellakaa oo tyhmä.. En mäkää tienny oviksesta saati teroista yhtää mitää, ennen ku menin ja googletin ne. :ashamed: Mitä tahdot niistä tietää..? Musta tää saa kysyy ihan mitä vaa! Tyhmiä kysymyksiä ei ookkaa!! :D Eihän? :confused:

Napaalua: Mulla on kauhee väsy, hillitön jano, syöny oon ihan hirveesti, päätä särkee ja alavattas jänskä paineen tunne.. Tätikö?
 
PikkuMyy, no lähinnä teroista, et mitä ne on? :O :confused:
Hihii, tai sitte on joku alku massussa? :)

Täällä on sit sissussoikoon KUUMA! KUU-MA!! Huh..

Onkos teillä naikkosilla tatuointeja? Mä oon miettiny jo piiiiiitkään, et ottaisko. Ja nytko elämässä tapahtunu tollanen surullinen juttu, ni ajattelin, jos ottais pienet enkelin siivet johonki.. ja ehkä päivämäärän.. huom. ehkä.. :)
 
syysmyrsky ja Gabriella, täti pahoitteluni! Voimahali! :hug:

Juopotteluasiaa ja mustasukkasuudesta
Meillä mies tykkää kans kaljasta mun mielestä vähän liikaakin... On kyllä vähentäny paljon sen aikana kun ollaan oltu yhdes (siis nyt reilu vuos). Joskus ottaa 2x viikos 1-12 olutta, joskus menee kaks viikkoa ettei ota ollenkaan, mut jotenki mua aina ÄRSYTTÄÄ kun ottaa!! :kieh: Ja must tuntuu, et tää minunkii mies tahallaan ärsyttää mua tiettyjen naisten seurassa (koittaa saada mut mustasukkaseks). Kai se jotenkin koettaa saada itselleen tunnetta, että rakastan ja välitän ku oon joskus mustis (siis tiettyjen naisten seurassa) ja ymmärrän kyl toisaalta ku oon tosi huono muuten osoittamaan rakkauttani, saati sanomaan, että rakastan. : / Meillähän oli tässä isompi kriisi liittyen juomiseen, mutta nyt on alettu pääsemään yhteiseen säveleen. Joskus mies on ku joku vieras ihminen kun se hermostuu (etenkin kun kyse juomisesta), ei välitä mun tunteista ja ajatuksista pätkääkään, mutta kun sen saa sieltä omista sfääreistään putoamaan mun kanssa samaan maailmaan se on mitä herttaisin, sanoo, ettei koskaan tahdo satuttaa mua eikä mitään pahaa mulle. Mies onneks meillä osaa sanoa, että rakastaa ja myös osaa osoittaa sen. :heart:

ON Rinnat kipeät, siis todella, ei oo koskaan ennen ollut tällasta (nännien alueelta/alta etenkin)? :confused: Eilen ja toissapäivänä alavatsalla kummallista jomottelua yhdessä ja samassa kohdassa (hieman vasemalla). Mitähän täällä nyt tapahtuu? Muuten ei kummempia tuntemuksia. Ja siis seksiä meillä oli kyllä juuri ennen ovulaatiota.
 
Moikka, muutaman päivän tauon jälkeen, taustaillut oon vähän ohimennen, mutta en ole ehtiny asettua aloilleni ikäänkuin jotakin kirjottamaan, kauheeta kiirusta on mukamas pitäny, ja maanantaina oli niin uskomattoman väsyny päivä, no..perus univelat liian suuret. Omanapaillaan nyt siis ensin, kun vauhtiin kerran pääsin, eli "jännät päivät" ikäänkuin lähestyy, vaikken hetkenpätkääkään usko mihinkään raskautumiseen. En kyllä yhtään, on niin tasan varma olo, että en ole. Onhan mulla tässä viime viikkoina ollu ihan kaikki klassiset valeraskauden oireet, kyllä..edelleen on tissit (nännit) kipeät, mutta uskon, että se kipu kohta häippäsee ja menkat saan vaihtarina. Ja en ole testannu, enkä testaa (..heh, enkä vanno!).

Yleiseen jutusteluun kommetoin, puhetta oli alkoholin käytöstä, meillä ei harrasteta..vaan on joskus ne päivät kyllä eletty ja nähty ja koettu..ei ole ikävä :)
Mustasukkaisuus...mies ei ole, minä joskus ihan vähän puolivahingossa, mutta haluan heti jutella ja anlysoida tilanteen läpi, muuten jää painamaan. Huomaan sitten heti kyllä, että aihetta ei ole, ja peiliin voi katsoa, että pikkusen pöljää käytöstä. Olen sen oppinu, että toista ei voi omistaa, sitoa ja hallita. Toinen voi milloin vaan tehdä ihan mitä vaan, omia valintojaan. Pitää luottaa, toki toisen täytyy olla sen luottamuksen arvoinen. Mielestäni suhteessa ei voi olla, jos ei pidä toista luottamuksen arvoisena. :)
Kiva oli lukea kaikkien aatoksia ja kokemuksia aiheesta. Useanlaista suhdetta takana täälläkin, että jos jonkinmoiseen ihme hiihtäjään tullu törmättyä. Nyt olen niin tyytyväinen omaan suhteeseeni ja yhteisiin arvoihimme.. Miten onkaan voinut löytää noin kaltaisensa? Ihmeitä tapahtuu! Mutta silti, kyllä täällä salamatkin leiskuu ja perkeleet lentää, kun yhdessä opetellaan elämään. Mutta kun molemmat on tahollaan valmiita myös kompromisseihin, voi tulevaisuutta rakentaa.

Pahoittelut tosiaan puna-armeijan hyökkäyksen uhreille.. Täällä liitytään varmasti ihan pian joukkoon, epäilen tuota lonkalta heittämääni kierron pituutta (28 oli siis villi veikkaukseni) jopa liian pitkäksi, varmaan alkaa menkat jo huomenna, silleesti jomottelee välillä alavatsalla.

Tsempit myös inhottavien riitojen kanssa painiville..tiedän niin tunteen, kun haluais selvittää asiat HETI nyt, ja toinen ei oo mukana juonessa!
 
Emby Mulla terot on kuukautishäiröihin, eli epämääräisiin kiertoihin ja tukemaan mahdollista alkuraskautta kun on km takana.

Ja tatuoinnista. Mulla on keskeneräinen kuva selässä/hauiksessa, joka jatkuu heti kun saan skarpattua itseni sitä kipua varten. :/ Ja mulla on myös tulossa meen pikkuiset muistuttamaan iholle joka ikisenä loppu elämän päivänä. Tosiaan tekstin muodossa. Ja viittaa myös mieheeni. Mulla on sellasia old school/ed hardy tyyppisiä kuvia. Värikkäitä jne. Tänään just mummo kauhisteli niitä :D Mut mua ei kiinnosta. Tämä on mun nahkani ja mä päätän mitä sillä teen ja jos kuvia haluan ni niitä tulee. Mulla on alaselässäkin pystysuorassa ornamentti kuvio..

Tuolla keskenmenneiden palstalla on mielenkiintoinen kommentti oviksen hyödyntämisestä josta mulle ei ollut hajuakaan. Taidetaan aika moni olla hiukan tyhmiä :D pitää ja saa kysellä!

Huomenna siskon Pontus pojan ristäiset :> saas nähä mikä nimeksi tulee!
 
Mulla on itse piirretty tatuointi, paikkana yläselkä. Uutta tekis hulluna mieli, esim. jotain luis royoa tai jotain vastaavaa :heart: Laitan kuvan mun tatskasta vielä tähän....



-Namppis 5+3-
Ps. Pahoinvointi on alkanut :x Eilen ja tänään halannu pönttöä kunnolla. Lisäks varasin ekan neuvolan tänään, on 20.6.
 
Laretzki
Emby Mä voin varottaa jo etukäteen, että yleensä kun sen ensimmäiset tatskan menee ja ottaa, niin se ei jää siihen. Itsekin haaveilen jo saavani lisää, vaikka edellisestä ei ole edes niin kauaa että pääsisi taas verta luovuttamaan. Mulla on oikeessa lavassa yksi pieni trooppinen sammakko, jonka hankin 18v/ylppärilahjaksi itselleni. Toinen on reilusti isompi ja menee vasemman olkapään yläosasta vinosti lapojen väliin. Otin sen naimisiin menon jälkeen. Siinäkin on kaksi sammakkoa, jotka kuvaa miestä ja minua. Yhdessä lehdessä on hääpäivä ja kuvassa on oksan alapuolella tilaa, jotta saan siihen vauvasammakoita kiipeilemään pitkin lehtiä ylöspäin kunhan niitä lapsia vain tulee. Siitä huolimatta, että tuossa on se jatkamismahdollisuus, haaveilen nilkkaan otettavasta kuvasta :D.

Jos kiinnostaa vilkaista, niin kuvan voi kattoo tästä: Täydellisen vajavaista: Se on siinä En viitsinyt liittää sitä tänne, kun olisi sen verran iso kuva kuitenkin :D. Ja tuossa se tosiaan on ihan tuore, että näyttää nykyään paremmalta.

ON. Tänään pääsen takaisin miehen luokse. Kunhan lievästä aamuheikotuksesta on selvitty. Eilen otettiin pikkaisen kuohuvaa ja valkosuklaaseen dipattuja mansikoita kesän kunniaksi. Ja tuli siinä siten ehkä muutama tequilakin juotua :saint:. Toiveet olisi korkeella, että mies olisi eilen illalla käynyt aikaisin nukkumaan ja tänään nukkunut tarpeeksi pitkään, niin ei mies ainakaan sanoisi olevansa väsynyt kun mä laukkaan kieli pitkällä seksi mielessä sisään :LOL:
 
Lare Noi sun tekemät lehmät ja possu on ihan mahtavia!!! :) Pitää sanoa siskolle tuosta possusta kun hään anoppi keräilee kaikkia possu juttuja tuollasta ei varmasti löydy vielä! :) Varmaan sit tilailen sulta ;) Muoks! Ihan pakko sanoa et jäin nyt ihan haltioissani selaamaan tuota. Ihania hääkuvia,söpö tatuointi, ja noi sun käsityöt!!! :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Candicen Kiva, kun vastailit :) Ihan rohkeesti vaan kirjoittelemaan, äkkiä kuulut säkin ns. vakiokalustoon! Mäkin olen nimittäin aika uusi täällä, pääsiäisen aikaan minäkin aloin kirjoitella ja aluksi olin ihan hämilläni, kun itse kirjoittelin tuntemattomille ja en tiennyt kenenkään taustoja ja jotenkin oli hankalaa lähteä vaan kirjoittelemaan. Mutta todella nopeasti pääsin kärryille ja tiedän jo hirmuisesti täällä palstailevista ja muistan jo nimimerkin perusteella, mikä tilanne siellä nimimerkin takana oikein on. Saanko kysyä, mikä sinun tausta on? Oletteko miehesi kanssa vasta aloittaneet yrityksen? Tai näin minä ymmärsin, kun puhuit pillereiden lopettamisesta. Olikos sulla kuinka pitkä aika pilsujen poisjäännistä?

Laretzki Blogi on kyllä hyvä tapa pitää päiväkirjaa :D Ja ei tuu sitten sitä paperinsäilytysongelmaakaan, kun koneella naputtelee! Joo mä oon kans monesti kurkistanut mieheni pöksyihin, että onko vehkeet tallella :LOL: Yllätyksekseni sieltä aina se pippeli löytyy :O

Emby^ Joo ei tää mikään helppo ammatti ole, henkisesti täytyy olla sopiva työskentelemään mielenterveys- ja päihdetyössä. Kuitenkin työjutuissa kohtaa päivittäin niin rankkoihin asioihin ja täytyy pystyä pitämään raja oman vapaa-ajan ja työajan välillä. Mutta aina se ei onnistu, joskus kotona mietin minäkin asiakkaiden tapauksia, mutta en vaivaa sen enempää niillä mieltäni. Olen asennoitunut niin, että mä teen työni eli teen parhaani, ja joskus työ ei vaan tuota sitä toivottua tulosta. Se kuitenkin lähtee siitä asiakkaasta itsestään se paraneminen ja elämänhallinnan vahvistuminen. Joskus mä olen miettinyt sitä, etten pystynytkään työntekijänä tekemään hyvin, mutta pidemmän pohdinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että asiakkaan tavoitteena on esim. hakeutua kouluun ja mä autan siinä tehden parhaani asian suhteen, ja sitten jos koulu ei otakaan hakijaa (mun asiakasta) opiskelijakseen tai asiakas itse tyrii kaiken, niin silloin mä en voi asialle mitään, olen siis tehnyt siitä huolimatta parhaani. Musta ei olisi töihin minnekään lastenkotiin tai perhekotiin, ei ikinä, ei oo mun juttu! Mutta joku tuollainen avopuolen juttu, esim. nuorten jälkihuolto taas onkin mun juttu :D Jotenkin tuo laitosmainen työympäristö ja se, että pitäisi aina mennä jonnekin tiettyyn paikkaan töihin, se ahdistaa. Haluan, että työ on ns. liikkuvaa, että pääsee vaihtamaan ympäristöä tiuhaan tahtiin ja saa tehdä työtä myös asiakkaan kotona. Se on mun juttu!!!! Pitää muuten kysyä, oliko Sirdaludeista sulle mitään apua? Mä olen syönyt niitä, eikä siis minkäänlaista hyötyä ollut :kieh: Oikeestaan mulle ei auttanu mitkään lääkkeet, vaikka olen vetänyt 6kpl Norgesiciä/pv + 6kpl Tramalia/pv + tulehduskipulääkettä siihen päälle (kokeillut Panadolia ja muita), mutta ei tehoa! Että näin. Meillähän taitaa olla aika identtiset tarinat miesten suhteen :D Mekin ollaan nyt kolmatta kertaa yhdessä, tosin meillä noi eroajat oli pitemmät kuin teillä. Mun mieshän oli aikoinaan mun ensimmäinen poikaystävä ja mä olin miehelleni ensimmäinen tyttöystävä eli molemmille oltiin ns. ensirakkaus. Meni vuosia ja oltiin taas yhdessä ja meni poikki. Sitten menikin vielä pitempään, oisko ollu jotain 5-7v suunnilleen ja nyt: kolmas kerta toden sanoo :heart: Ei näköjään kulumallakaan päästä irti toisistamme, joten siksi pidän kyllä kiinni tuosta ukon rutaleesta kynsin ja hampain.

Emby^ ja Pikkumyy87 Tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan ja sitä vartenhan tämäkin palsta on, että täällä saa ja pitääkin ihmetellä asioita ja kysellä mieltä askarruttavia juttuja!!! Mäkään en tiennyt kierrosta ja oviksesta sen enempää (tiesin kyllä, mitä ne tarkoittaa, mutta käytännössä esim. miten kiertopäivät lasketaan ei ollut hajuakaan), vasta tammikuisen keskenmenon jälkeen mä olen alkanut opiskella omaa kehoani ja ottamaan asioista selvää! Emby^ Terolut ei ole lääke, vaan se on keltarauhashormonia, jota keho tuottaa oviksen jälkeen. Eli terot viestittävät keholle, että ovulaatio ON JO TAPAHTUNUT! Teroluttia käytetään moniin vaivoihin, kuten vaihdevuosiin, kuukautisten säännöllistämiseen ja lyhentämiseen (jos luomusti on pitkät kierrot) ja vastaavasti teroilla voidaan kiertoja pidentää. Teroluttia voidaan käyttää myös vuodon aikaansaamiseksi, jos menkkoja ei näy eikä kuulu esim. pillereiden lopettamisen tai keskenmenon jälkeen. Terot saavat aikaan tyhjennysvuodon, se tavallaan huijaa kehoa toimimaan normaalisti eli se keltarauhashormoni (mitä tulee siis oviksen jälkeen) aikaansaa sen vuodonkin. Se täytyy teroissa muistaa, että terot eivät varsinaisesti auta raskautumaan eikä terot aikaansaa ovista, oviksen täytyy tulla ihan luomusti!!! Jos raskautuu, terolutit ovat tukemassa alkuraskautta, mutta siis vain siinä tapauksessa, että terolutit on aloitettu oikeaan aikaan. Esim. minun tapauksessa kun ovis on vasta kp22-23 tienoilla ja jos aloittaisin terot ohjeen mukaan jo kp15, teroista ei olisi enää tukemaan alkuraskautta ja siksi mulle gyne määrännyt terot aloitettavaksi myöhemmin. Terot saattavat myös estää oviksen, jos terot on aloitettu liian aikaisin oviksen ajankohtaan nähden! Terolut tukee alkuraskautta siten, että terolut paksuunnuttaa kohdun limakalvoa ja siten alkiolle on paremmat olosuhteet kiinnittyä siihen.
 
syysmyrsky Piti tulla kommentoimaan tatuointiasiaa, kun kerroit, että mummosi kauhisteli sinun tatskoja. Eräs alaikäinen tyttö oli kinunnut jo pitkään äidiltään lupaa ottaa tatuointi ja totta kai äitinsä sitä kovin kauhisteli! No mutta tyttöpä läjäytti: "Kuules äiti. Mietipä sitä, että kun mä olen vanha, niin silloin tosi monilla mun ikäisillä mummoilla ja papoilla on tatuointeja!" Eli sanoma oli se, että ajat muuttuvat ja tautointienkin suosio kasvaa ja tulevaisuudessa ei ole ollenkaan outo näky, jos iäkkäillä ihmisillä on tatskoja roikkuvilla ja kurttuisilla ihoillaan :D Ja niinkuin sanoitkin, mun mielestä jokainen päättää itse omasta kehostaan!
 
Namppis88 Sinä olet taitava piirtäjä, jos olet itse suunnitellut nuo tatskat! Tatuointi on todella kaunis ja mulle tuli ekana mieleen tähtitaivas jossakin luonnon keskellä :heart: Voi ei, pahoinvointi ei ole mukavaa, mutta osaatkin varmaan nyt "nauttia" hyvän asian puolesta :heart:

Laretzki Sinulla myös on kaunis tatuointi ja minusta ihanasti ajateltu jättää tilaa myös niille pikkusammakoille :heart: Kävin katsomassa hääkuviasi, olet todella kaunis morsian! Ja muutenkin kaunis nainen muru :D

ON Seksiä ei vieläkään, enkä muuten aio mainitakaan koko asiasta :( Ihana kuitenkin huomata, että jotain tuo ukonköriläs kuitenkin yrittää. Mä en ole tehnyt elettäkään osoittaakseni läheisyyttä enkä ole sanonut yhtään mitään miehen tekemisille, aamulla katsoi jäkistä ja nyt laittelee kuplaa tuossa etupihalla. Mä olen vaan, että "mene vaan". Mä nyt testaan, katsotaan nyt kuinka kauan mies tajuaa huomioida myös minut läheisyyden ja koskettamisen kautta. Ainakin tähän asti menee ihan hyvin, tosin sitä seksiäkin kun vielä saisi. Kylläpä aika menee nopsaan, ensi viikolla ois jo ovisviikko :D Ja Bon Jovin knserttiinkaan ei ois enää kuin pari viikkoa ja mies jää kesälomalle jo viikon päästä, lähtee tosin viikonlopuksi kaverinsa polttareihin ja mä meen kaverin tupareihin. Tänään taas grillataan, namiiiiii!!! Sit lähetään käymään miehen ystävän luona synttärikahvilla! Kunnon herkuttelupäivä, mutta olkoon, tänään en kyllä kaloreita laske. Sen sijaan syön mitä mieli tekee ja ihan mitä mä itse haluan syödä :D Mitä te murut puuhastelette tänään?
 
Kiitos kuumeilija, itse tosissaan olen kuvani piirtänyt ja toivoisin kehittyväni piirtäjänä vielä eteenpäin. Kauhean taitava en ainakaan ihmisten piirtämisessä ole vielä.

Ja Lare, blogisi on kiinnostava :) Ja kuten kuumeilija totesi, kaunis morsian kuvissa on. :heart:
 
Laretzki
Kah, enhän mä tajunnut ollenkaan, että se siitä "anonyymiydestä" kun linkkailen kuvia blogin puolelta :D. Mutta nojaa, ei sillä ole mitään väliä :).

syysmyrsky Kiitos. Tein tänä keväänä aika paljon noita amigurumeita, kaverit tilaili noita lehmiä kun maatalousalalla ollaan, ja sit parille tuntemattomallekin tein niitä. Ne on tosi helppoja ja nopeita tehdä. Tosin, nyt kun ei ole koulua, niin ei ole samalla lailla tullut tehtyä, koska mä tein noi kaikki teoriatuntien aikaan :D.

kuumeilija: Mä kanssa tykkään tatskasta ihan sikana, just sen takia, että siihen saa kaiken tärkeän. Ja tykkään myös siitä, että kuvalla on joku oikea merkitys. Ja kiitos kehuista, ihan punastuu...

Namppis Kiitos sinullekin kehuista. Ja hauska kuulla jos sieltä jotain muitakin kiiinnostavaa löytyy.

On. On se tuo oma mies jotain niin huippua kuin vain voi olla. Oli kuunneltu viestejäni ja tehty ajatustyötä..:heart: eikä toteutuksessakaan ollut valittamista ;) Ja nyt odottelen sen paistamia lettuja :p
 
Heeeij höpönassut! :wave:

Täällä on töistä kotiuduttu, ihanan rauhallinen alku töihin paluuseen :) Heti alko kahden päivän töitten jälkeen viikonloppu vapaa *kikakikakika* ^.^ ..nyt kyl vähän väsyttää, et päikkärit taitaa olla paikallaan. Illalla meen kaverille naisteniltaan :)

syysmyräkkä, :) Mä luin kans sen kommentin sieltä keskenmenneiden palstalta, oli tosiaan aikast mielenkiintoista ja uutta tietoa! :O Ja tosta tatuoinnista sekä omasta kehosta, kyl se vähän näin on, et ne "kyylääjät" ja arvostelijat voi haistaa pitkän paskan ja kattella vaan omaa kehoaan..

Namppis, hieeeeno on tatska!! Ja omaperäinen. Ei ihan heti tuu toista vastaan! :)
Mulla kans kaks kaveria, ketä piirtää tosi hyvin, jos ne tekis mulle jotaa :saint:

Laretzki, hieno on kuva sullakin! :) Kiva idea! Onko noilla sammakoilla sulle joku tärkeekin merkitys? Vai tykkäätkö vaan niistä? :) Ja oon kuullu kyl monta kertaa ton, et niihin jää koukkuun. En usko, ennenko itte koen ;)

"kuumeilija", sul on kyl hyvä, ku sä tiedät mitä sä haluat tehdä työkses ja on ammatillista koulutusta.. Mä vielä haen itteäni :) Ai teilläkin miehes kanssa värikäs historia. Niin pitääki vähän olla :) Tulta ja tuppuraa! Seuraavaks sanot äijälles, jos ei ala herumaan et "Panisitko vastaan, jos panisin sua?" Eikö? :D

..heipliiiis, nyt meen päikkäreille ja suihkuun.. :LOL: Ihan tyhmää juttua ja ajatuksia..
Ainiiiii, mä näin kuulkaa unta tästä palstasta ja sitte.. siis se oli kyl NIIIIIIN sekava ja ahdistava uni, et hyi helevati :( Sit heräsin ja muistin, et sillon viikoilla 12, ko oli se ultra, ni se hoitajahan totes, et mulla on vasemmalla puolella niitä jotain rakkuloita munasarjan ympärillä. Totesin vaan ittekseni, et en mä perkele tuu raskaaks ja sit nukahdin uudestaan.. KAUHIA ko oli ahdistava yö!! (Tuli tossa vaan yhtäkkiä mieleen) ..mut ne päikkärit.. <3
 
Tatuoinneista Sanoin kans meen mummolle et sit ku mä oon vanha löysä ja ryppynen ni 1.ketään ei kattele enään mua. 2.kaikilla muillakin on tatuointeja. Ei ketään enään ihmettel et apua mummolla on tatuointi ku se on sillon jo ihan normaalia. Mun parhaimmista kavereista isosisko on ainoa jolla ei vielä kuvaa ole mut meinaa hänkin ottaa!

Dremming Sulla vaikuttais olevan lupaavaa oiretta :)

Namppis Tosi sievä kuva, ja enemmän arvoa kun on itse piirtänyt :)


Vitsit tuli itselle taas kauhea blogi hinku Laren blogista. Oon ennenki kirjoittanut mut tuli postaustahdista niin heikko että lopettelin sen blogin kokonaan. Ja toisekseen blogi sai aika ikävää huomiota täällä kotikylässä. Porukka kirjotteli anonyymina kaikkee törkeetä kommenttia :/ Et ehkä kutsutuille ihmisille voisi blogis pitääkkin..
 

Yhteistyössä