25-vuotiaat tai vanhemmat vauvakuumeiset!

Ei olis voinut kuvitella että menkkojen alkaminen ilahduttaa mieltä, varsinkin kun vauvakuumetta pukkaa oikein urakalla. No voin kuitenkin ilolla ilmoittaa että viikonloppuna alkoi sitten ensimmäiset ihan oikeat kuukautiset pillereiden lopetuksen jälkeen. Parit ns. kuukautiset ehti tuossa välissä olla jo mutta vaikka kierto olikin säännöllinen niin vuodon niukkuus vihjasi siihen ettei elimistö ole vielä ihan omillaan pillereiden jäljiltä. Pidetään nuo kiertopäivät tuolla ennallaan ja korjaillaan niitä myöhemmin jos tarve vaatii. Vähän on sellainen tunne kuin nyt vasta olisi se yk 1 meneillään, joten positiivisin odotuksin eteenpäin B) Onnekasta yritystä myös kaikille muille tädin yllättämille. :hug:
 
Täällähän sitä ollaan :wave:

Testailin, kärsimätön kun olen, perjantaina, ja negahan sieltä tietysti tuli. "Raskausoireet" on hieman helpottaneet eikä enää ole edes kovin hyljemäinen olo, lainatakseni Diarmuidia. Kaksi testiä odottaa kaapissa, mutta nyt päätin, siis todellakin päätin, että en käytä niitä, ennen kuin... Noh sitten, kun hermo pettää :LOL:

Viola Muistan kertomasti olon, kun ekat luomumenkat alkoivat pillereiden jälkeen. Tiesin, että kroppani toimii, edes jotenkin. Nyt alkuvaiheen ilo on vaihtunut hienoiseen epätoivoon, sillä kierto on mitä on. Ekat luomenkat antoi odottaa itseään 49 päivää ja nyt on juuri saman verran päiviä kasassa eikä toisia luomumenkkoja vain näy. Tiedä, tiedän, että pitää olla kärsivällinen, mutta sellainen ei kuulu oikein mun vahvimpiin luonteenpiirteisiin ;)
 
Nallepuh25 ihqusti onnea kauan odotetusta plussasta!

Mulla on taas se vaihe, että kaikki isomahaiset ja pienen vauvan omaavat ihmiset saa mut melkein kyyneliin. Mä tahdon jo sen toisen vaavin! Tuntuu, kun joku repisi sisältä, kun nään ison masun tai pienen pienen vauvan :'( Mä luulin, et tää toinen tulisi yhtä helposti kuin ekakin, mut eipä tuu. Esikoinen putkahti eka kerrasta masuun kasvamaan ja nyt on jo 6 yk :/
 
TIISTAI 17.7.

Minski25: kp 1/24-30
Adimo : kp 2/25-29
Diarmuid:kp 3/35-40
Caffee81: kp 5/26-28
Unico: kp 5/28
Peppi1981: kp 5/28-30
Viola: kp 7/29-31
Sinnas: kp 8/26-28
Nanna81: kp 12/29-36
Summer81:kp 12/29
Vilinäiti: kp 13/28
Pocoyo: kp 13/30-42
Pikkumyy81:kp 17/33-35
Hirsimökin Hulda: kp 18/?
Annuli81: kp 18/28-35
Mammutti-Mamma: kp 19/30
Miira: kp 20/?
Piitsi82: kp 21/26
Mouku80: kp 22/24-39
Hobitti2003: kp 24/?
Miuku79: kp 25/23-58
Taika-79: kp 32/30
Jemina-81: kp 36/23-32
Dinah: kp 50/31-33
Mavi: kp 50/49





Omeliini: kp
Mussu81: kp
Venla-05: kp
Hysteerinen: kp
Emilia: kp
Sini: kp
Toivoa: kp
Maria-79: kp
Miiruska: kp
Liina81: kp
Maalitaulu: kp
Lakta: kp
Heksamiina: kp
Christabel: kp
Juulia81: kp
Mirmu81: kp
Satunen: kp
Mango79: kp
Rakastava äiti: kp
Saaren mussu: kp
Tallulah: kp
Robotti Ruttunen: kp

PLUSSANNEET:

Jempu
Äisky81
Kukka80
Katti
Joe80
Hedelmä
Ankka-80
Henkka81
Iines-ankka
Helmen tyttö
Onkkuponkku
H82
Pikku-jussi
Tötterö
Katsu
Riinuska81
SnowTiger
Veeruska-81
Juku juku
Mila-80
Schätzchen
Amppari
Viena
Lellu1
Inessa
Iita82
Iidukka
Menni
PikkuTiitiäinen
Papunen
Kuumeilija-79
Jahvetti
Piipi79
Jepsu
Äitsy80
Ciba
Alisa
Funny
Nallepuh25




 
KESKIVIIKKO 18.7.

Minski25: kp 2/24-30
Adimo : kp 3/25-29
Diarmuid:kp 4/35-40
Caffee81: kp 6/26-28
Unico: kp 6/28
Peppi1981: kp 6/28-30
Viola: kp 8/29-31
Sinnas: kp 9/26-28
Nanna81: kp 13/29-36
Summer81:kp 13/29
Vilinäiti: kp 14/28
Pocoyo: kp 14/30-42
Pikkumyy81:kp 18/33-35
Hirsimökin Hulda: kp 19/?
Annuli81: kp 19/28-35
Mammutti-Mamma: kp 20/30
Miira: kp 21/?
Piitsi82: kp 22/26
Mouku80: kp 23/24-39
Hobitti2003: kp 25/?
Miuku79: kp 26/23-58
Taika-79: kp 33/30
Jemina-81: kp 37/23-32
Dinah: kp 51/31-33
Mavi: kp 51/49





Omeliini: kp
Mussu81: kp
Venla-05: kp
Hysteerinen: kp
Emilia: kp
Sini: kp
Toivoa: kp
Maria-79: kp
Miiruska: kp
Liina81: kp
Maalitaulu: kp
Lakta: kp
Heksamiina: kp
Christabel: kp
Juulia81: kp
Mirmu81: kp
Satunen: kp
Mango79: kp
Rakastava äiti: kp
Saaren mussu: kp
Tallulah: kp
Robotti Ruttunen: kp

PLUSSANNEET:

Jempu
Äisky81
Kukka80
Katti
Joe80
Hedelmä
Ankka-80
Henkka81
Iines-ankka
Helmen tyttö
Onkkuponkku
H82
Pikku-jussi
Tötterö
Katsu
Riinuska81
SnowTiger
Veeruska-81
Juku juku
Mila-80
Schätzchen
Amppari
Viena
Lellu1
Inessa
Iita82
Iidukka
Menni
PikkuTiitiäinen
Papunen
Kuumeilija-79
Jahvetti
Piipi79
Jepsu
Äitsy80
Ciba
Alisa
Funny
Nallepuh25



 
KESKIVIIKKO 18.7.

Minski25: kp 2/27-32
Adimo : kp 3/25-29
Diarmuid:kp 4/35-40
Caffee81: kp 6/26-28
Unico: kp 6/28
Peppi1981: kp 6/28-30
Viola: kp 8/29-31
Sinnas: kp 9/26-28
Nanna81: kp 13/29-36
Summer81:kp 13/29
Vilinäiti: kp 14/28
Pocoyo: kp 14/30-42
Pikkumyy81:kp 18/33-35
Hirsimökin Hulda: kp 19/?
Annuli81: kp 19/28-35
Mammutti-Mamma: kp 20/30
Miira: kp 21/?
Piitsi82: kp 22/26
Mouku80: kp 23/24-39
Hobitti2003: kp 25/?
Miuku79: kp 26/23-58
Taika-79: kp 33/30
Jemina-81: kp 37/23-32
Dinah: kp 51/31-33
Mavi: kp 51/49





Omeliini: kp
Mussu81: kp
Venla-05: kp
Hysteerinen: kp
Emilia: kp
Sini: kp
Toivoa: kp
Maria-79: kp
Miiruska: kp
Liina81: kp
Maalitaulu: kp
Lakta: kp
Heksamiina: kp
Christabel: kp
Juulia81: kp
Mirmu81: kp
Satunen: kp
Mango79: kp
Rakastava äiti: kp
Saaren mussu: kp
Tallulah: kp
Robotti Ruttunen: kp

PLUSSANNEET:

Jempu
Äisky81
Kukka80
Katti
Joe80
Hedelmä
Ankka-80
Henkka81
Iines-ankka
Helmen tyttö
Onkkuponkku
H82
Pikku-jussi
Tötterö
Katsu
Riinuska81
SnowTiger
Veeruska-81
Juku juku
Mila-80
Schätzchen
Amppari
Viena
Lellu1
Inessa
Iita82
Iidukka
Menni
PikkuTiitiäinen
Papunen
Kuumeilija-79
Jahvetti
Piipi79
Jepsu
Äitsy80
Ciba
Alisa
Funny
Nallepuh25


 
Tänne voi laittaa kp 1 /30!!

Aamulla alkoi kauhee vatsan polte niin arvasin että sieltä se täti varmaan kolkuttelee ja niinhän se tuli..
Eli yk 11 lähtee meillä käyntiin..
Jotenkin on aika luovuttanut olo.. Olkoot tulematta kun ei niin ei..
Nyt loppu ainakin mun osalta tää steraasiminen hetkeksi..
Mut pitkää mut listoilla.. Käyn kuitenkin lukemassa teidän kuuumisia ja välillä omiakin kertoilemassa..

Toivotaan että muilla paremmin onnistaa!!

-Taika-
 
KESKIVIIKKO 18.7.

Taika-79: kp 1/30
Minski25: kp 2/27-32
Adimo : kp 3/25-29
Diarmuid:kp 4/35-40
Caffee81: kp 6/26-28
Unico: kp 6/28
Peppi1981: kp 6/28-30
Viola: kp 8/29-31
Sinnas: kp 9/26-28
Nanna81: kp 13/29-36
Summer81:kp 13/29
Vilinäiti: kp 14/28
Pocoyo: kp 14/30-42
Pikkumyy81:kp 18/33-35
Hirsimökin Hulda: kp 19/?
Annuli81: kp 19/28-35
Mammutti-Mamma: kp 20/30
Miira: kp 21/?
Piitsi82: kp 22/26
Mouku80: kp 23/24-39
Hobitti2003: kp 25/?
Miuku79: kp 26/23-58
Jemina-81: kp 37/23-32
Dinah: kp 51/31-33
Mavi: kp 51/49





Omeliini: kp
Mussu81: kp
Venla-05: kp
Hysteerinen: kp
Emilia: kp
Sini: kp
Toivoa: kp
Maria-79: kp
Miiruska: kp
Liina81: kp
Maalitaulu: kp
Lakta: kp
Heksamiina: kp
Christabel: kp
Juulia81: kp
Mirmu81: kp
Satunen: kp
Mango79: kp
Rakastava äiti: kp
Saaren mussu: kp
Tallulah: kp
Robotti Ruttunen: kp

PLUSSANNEET:

Jempu
Äisky81
Kukka80
Katti
Joe80
Hedelmä
Ankka-80
Henkka81
Iines-ankka
Helmen tyttö
Onkkuponkku
H82
Pikku-jussi
Tötterö
Katsu
Riinuska81
SnowTiger
Veeruska-81
Juku juku
Mila-80
Schätzchen
Amppari
Viena
Lellu1
Inessa
Iita82
Iidukka
Menni
PikkuTiitiäinen
Papunen
Kuumeilija-79
Jahvetti
Piipi79
Jepsu
Äitsy80
Ciba
Alisa
Funny
Nallepuh25
 
Onnittelut nallepuhille ja pahoittelut taikalle :hug:

Täällä ihmetellään ovistestejä, en oo aikasemmin niitä käyttänt, mutta nyt kun miehen pistin apteekkiasioille oli niitäkin paketillisen tuonnu :D Viime viikolla siis testin tein torstaina ja haalean viivan sain aikaseks. Se mikä tässä ihmetyttää, että tänään tein taas ovistestin ja taas oli haalea viiva :eek: Ei kai mulla ovis viikkoa oo kestäny?! Vai miten nuo testit oikein toimii? En tällä välin oo yhtäkään testiä tehny, että tietäisin onko se missään vaiheessa vahvempi se viiva ollu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pocoyo:
Onnittelut nallepuhille ja pahoittelut taikalle :hug:

Täällä ihmetellään ovistestejä, en oo aikasemmin niitä käyttänt, mutta nyt kun miehen pistin apteekkiasioille oli niitäkin paketillisen tuonnu :D Viime viikolla siis testin tein torstaina ja haalean viivan sain aikaseks. Se mikä tässä ihmetyttää, että tänään tein taas ovistestin ja taas oli haalea viiva :eek: Ei kai mulla ovis viikkoa oo kestäny?! Vai miten nuo testit oikein toimii? En tällä välin oo yhtäkään testiä tehny, että tietäisin onko se missään vaiheessa vahvempi se viiva ollu.
Kyllä se mulla ainakin näyttää haaleaa ennen ovista ja oviksen aikaan tummuu ja oviksen jälkeen haalenee taas...
 
Ehkä mulla oikeesti on toivoa =) nyt täällä tippa linssissä kun viimiset kolme vuotta on odotettu et saisin raskaustestiin kaks viivaa ja tänää sitte hölmöyksissäni testasin vaikka tiedänkin et on viel toooosi aikaista ku kp22/26,mut mä sain siihen testiin haamun,heti nous mielialakin paljon ja vaikka sieltä menkat vielä ajallaan tuliskin niin onhan sentään yks haamu taustalla antamassa voimaa jaksaa eteenpäin,mutta täytyy vaan toivoa et toi viiva tosta vielä vaan vahvistuu :D :D :D
 
Piitsi82 Pidetään kaikki peukkuja, että haamu vahvistuu :hug:

).( Eilen illalla alkoi menkkamainen tunne lisääntyä alamahassa, mutta se loppui kuin seinään. Tänä aamuna olin n. tunnin kaksinkerroin töissä, kun alamahaa repi aivan tajuttomasti (harkkaripoika katsoi vähän kieroon, kun ängersin mennä kippurassa edes takaisin!). Tunteen yhdistin alkaviin menkkoihin, mutta vaikka tuo repiminen loppui tunnin jälkeen, niin tipan tippaa valkovuotoa kummempaa ei ole pikkareihin ilmestynyt. Arvaatte varmaan, että testit polttelee kaapissa ;)

Ajattelin kuitenkin ekana mitata aamulla lämmöt, ja jos ne on korkeammalla kuin normaalisti, niin sit tuhlaan taas yhden testin. Nännit on niin helkatin kipeät, että jotain kai kropassa sentään tapahtuu...
 

Yhteistyössä