**2010 loppu- ja 2011 alkuvuonna lapsettomuushoidoista plussanneet**

Pikaisesti vaan omaa napaa: Ei edes yritetty kuunnella eilisessä neuvolassa sydänääniä vielä. Veriseula ja muut verinäytteet vaan otettiin ja juteltiin. Sain ensi viikon lopulle ajan sydänäänien kuuntelua varten, sillon viikkoja pitäisi olla 10+2. Toivottavasti sitten kuuluu. Täällä pitää kiirettä hääjärjestelyjen kanssa, ollaan menossa parin viikon päästä naimisiin. Pienet häät vaan pidetään kun toisella kierroksella molemmat jo ollaan. Nyt tuntuu itse asia tärkeämmältä kun isojen juhlien järjestäminen. Palailen kommentoimaan paremmalla ajalla.

Mansikkainen 9+2
 
Hei,
Taidan myös kuulua tähän keskusteluryhmään. Täällä 38-v. hoitovapaalla oleva ihanan tytön kotiäiti Keski-Uudeltamaalta. Ensimmäinen lapsemme syntyi vuonna 2009 3. IVF-hoidon tuloksena ja kakkonen on saman hoidon eka PAS-siirto =) LA aika on 16.8. Olin ihan ihmeissäni, kun eka PAS-siirto onnistui, vaikka alkiosta oli yksi solu tuhoutunut.

Alkuraskaus mennyt pahoinvoinnista ja väsymyksestä kärsiessä, mutta vko 11:sta lähtien olo ollut aivan toisenlainen. Kuin yö ja päivä. Kärsinyt myös verenvuodosta alkuraskauden aikana, mutta siitä huolimatta sikiö on kasvanut hyvin ja koko vastaa raskausviikkoja. Huh! Toissapäivänä kävimme np-ultrassa, jossa kaikki hyvin. Np alle 0,5 mm ja nenäluu näkyi, joten down-riski pienehkö, mutta vielä odottelen seerumiseulan tuloksia. Kun ikää on jo näin paljon, haluan olla tarkka seulonnassa, vaikka kuten lääkärit muistuttelevat, ultralla ja seerumiseulalla on n. 95 % ennustettavuus.

Nyt edessä viikon rentoutuminen Kanarian Maspalomaksessa, jonne saimme edullisen äkkilähdön matkamessuilta. Ajattelimme, että nyt on paras hetki lähteä, kun masu ei vielä ole niin suuri. Alle 2-vuotiaan kanssa on edullista matkustaa, kun pikkuisesta joutuu maksamaan vain 50 euroa. Tosin hieman mietityttää, miten keksii tytölle viihdykettä koko kuuden tunnin lennon ajaksi.
 
Mulla on kyllä maha kans tullu esiin, nyt tulee jo puolitutut kysymään että onko meille tulossa vauva. Mulla on vähän mahaa kyllä muutenkin, mutta nyt se alkaa jotenkin ylempää. Ja sit tietty kun vatsalihakset ei oo mitenkään tiukassa kunnossa, niin ne antaa sen mahan pömpöttää kyllä ihan kunnolla. Sit kun makaa selällään niin maha on tietysi vähän littanampi, mutta selvä kumpu on tullut kyllä siihen navan alle.

Tänä aamuna oli kyllä ihan hullua, kun makasin sängyssä, niin n. 5 cm navan alapuolella oli semmonen möhkö. Siis ylävatsa oli ihan tasainen ja sit yhtäkkiä navan alla oli semmonen aika terävä möykky. Mun oli pakko ottaa siitä ihan kuva, kun se näytti niin oudolle. Sitten mietin että olikohan se meidän vaavi jotenkin sijottanu ittensä siihen kohdun yläosaan ja siin ois sen takia ollu semmonen. Äsken nimittäin kun makasin sohvalla ja kokeilin mahaa, niin oli taas ihan tasainen kumpu.

Tänään tosiaan neuvolassa kävin ja neuvolan täti oli tosi ymmärtäväinen, kun sanoin että haluan oman mielenrauhan takia kuunnella ne äänet. Se sanoi että aina voi soittaa ja tulla käymään jos haluaa, kun ei siinä kuuntelussa kovin kauaa mee. Mutta siellä se jumpsutus kuului =) Ahh, olen niin onnellinen! :heart:
 
Apsu, kuin paljon sä uskallat ottaa esim Buranaa? Onko siitä jotain minkä vahvusta ja minkä verran voi ottaa raskaana? Mä en oo uskaltanut syödä tosiaan kuin panadolia ja senkin jättänyt ottamatta kun ei auta yhtään. Buranaa mulla olis kotonakin, vai olisko järkevämpää pyytää Panacodia. Mullakin ihan järkky päänsärky joka päivä ja töissä meinaa olla hankala sen vuoksi käydä.

Danitalla ihanan selkeät suunnitelmat tulevaisuuden varalle :heart: Noin mullakin esikoisen kanssa, olin päättänyt olla kotona sen 3 vuotta. Nooo kyllä mä menin 1½ vuoden päästä jo, ihan itseni vuoksi. Tarvitsin muutakin kuin kodin ja vauvan. Me toki tytön kanssa "harrastettin" paljon, mutta siltikin näin.
Tällä kertaa en ole vielä päässyt ajatukseen, että meille oikeesti tulee VAUVA.. Oon vasta vaiheessa, että ihanan pitkä loma alkaa toukokuun 14. Mäkin pidän loman ennen äippistä, kun hoitovapaalle jään kuitenkin. Millaiseksi aikaa, niin selviää sitten ajan kuluessa. Riippuu miten itse jaksaa ja viihtyy, toki myös taloudellinen tilanne vaikuttaa. Me on just rakennettu melko kallis talo ja tarvii lainaa lyhennellä hoitovapaallakin.

Ihanaa Hugsy, että äänet kuului :heart:

Mulla ei oo työkaverit vielä vatsaa kommentoineet, ihmettelen kyllä jos eivät todella ole huomanneet :)
 
pimpam itse olen kerran ottanut buranaa 400mg. Määräthän noin muuten on samat raskaana kuin ilmankin, mutta tietenkin mahdollisimman vahän sitä lääkkeitä söisi! Buranan syömiselle raskaana on kuulemma este sitten loppuraskaudesta, kun ollaan lähempänä synnytystä. Panacodia olen syönyt yhden poretabletin max kerran päivässä, mutta sitä en voi töissä ottaa, joten joudun olemaan päänsäryn takia paljon poissa. Eli sain lääkärin ja hoitajan puheista käsityksen, että ensisijaisesti panadoli, sitten panacodi ja sitten burana jos kunnon migreeni/kipukohtaus iskee. Sun kannattaa varmaan soittaa neuvolaan ja kysyä heiltä mielipidettä, minulla ainakin auttoi, kun he asiantuntioina neuvoivat. Ja ensisijaisesti tietenkin he neuvoivat lääkkeettömiä hoitoja, niskan jumppaamisesta yms.

Ihanaa hugsy, että saivat sydänäänet kuuluville ja ihanaa, että hoitaja oli niin ymmärtäväinen. Monesti olen miettinyt kehtaisiko sinne soittaa ja kysyä voisiko niitä ääniä kuunnella.
 
Näin yöllä unta että sain keskenmenon, heräsin ja lähdin käymään vessassa ja tälläkertaa sitten paperiin jäi ruskeata vuotoa. Tässä ei uskalla kyllä yhtään luottaa että kaikki menee hyvin kun kokoajan saa jotain pelästyä. Onko muilla ollut samanlaista? Rusehtavaa vuotoa tulee vaan siis paperiin pyyhittäessä. Voikun kaikki olisi silti hyvin.

Mansikkainen 9+4
 
Mansikkainen: Mulle sanoi neuvolassa terveydenhoitaja, että tosi helposti voi tulla pieniä vuotoja raskauden aikana, kun limakalvot on jotenkin tosi herkät. Luulen, että jos sulla ei oo kipuja, eikä vuoto lisäänny, niin kaikki on varmaan hyvin. Tiedän kyllä että säikyttää tuommoinen. :hug:

Tänä aamuna oli taas hassu maha, nyt oli möykky toisessa reunassa, piti mieskin herättää kokeilemaan mun toispuoleista mahaa :) Odotan niin paljon jo sitä että liikkeet alkaisi tuntua!
 





La........................Nimimerkki...............Monesko lapsi
18.7......................Apsu...........................1.
18.7......................Hugsy.........................1.
18.7......................pimpam10....................2.
4.8........................kukka73......................1.
8.8........................uivelo.........................1.
9.8.......................Pieni Tähtönen...............5.
12.8......................Danita.........................1.
15.8......................SJL..............................2.
16.8......................Krisse-72......................2.
17.8......................Mammy........................3.
31.8......................Mansikkainen79..............4.
3.9........................pirpana74.....................1. (kaksoset)
5.9........................Anelma.........................1.
 
Anelma pahoitteluni keskenmenosta.

Tänään ultrassa kaikki kunnossa. Turvotusta 1.9mm. Pituutta pienokaisella oli 7cm. Hedelmöityksen mukaan siis laskettu aika on 9.8.11. Ja se on nyt muutettu äitiyskorttiinkin. Niin Hugsy, jos muutat sen tuonne listallekkin.

Danita ja pikkuinen 13+0
 
Anelmalle pahoittelut ja jaksamisia. :hug:

Danitalle onnittelut hyvistä ultrakuulumisista.

Uivelollakin on varmasti ollut jännäämistä vuotelun takia, vielä kun sitä on noin kauan jatkunut. Mut ainakin vuotelu pelästyttää näköjään yhtä tehokkaasti joka kerta.

Kävin tänään jälleen ultrattavana viikonloppuisen vuotelun takia. Pikkuruisella oli onneksi edelleen kaikki hyvin. Siellä se kovasti liikutteli käsiään ja jalkojaan. Harmi kun mies ei päässyt näkemään sitä tälläkertaa. Kovasti oli erinäköinen kun viime ultrassa, näytti jo paljon enempi vauvalta kun katkaravulta. :)

Mansikkainen 9+5
 





La........................Nimimerkki...............Monesko lapsi
18.7......................Apsu...........................1.
18.7......................Hugsy.........................1.
18.7......................pimpam10....................2.
4.8........................kukka73......................1.
8.8........................uivelo.........................1.
9.8.......................Pieni Tähtönen...............5.
9.8......................Danita.........................1.
15.8......................SJL..............................2.
16.8......................Krisse-72......................2.
17.8......................Mammy........................3.
31.8......................Mansikkainen79..............4.
3.9........................pirpana74.....................1. (kaksoset)
 
Pikaisesti kirjoitan:

Anelmalle iso halaus ja voimia! Ihan kamalaa.. :hug:

Danitalle ja Mansikkaiselle onnittelut ultrakuulumisista :flower:. Danitan laskettu aika on nyt vaihdettu.

-Hugsy ja Bebe 16+1
 
Hei!!! Sain ensimmäisen plussan viime torstaina 1. IVF:n 1. passista. Olen vieläkin onnesta sekaisin ja muutenkin sekaisin. Koitan pitää jalat maassa, mutta päässä pyörii miljoona kysymystä!! Kertokee te jo kokeneet, että missä vaiheessa otitte yhteyttä neuvolaan? Onko niin, kuten olen lukenut täältä ett eka ultra on siis hoitopaikassa ja sitten siirrytään neuvolaan. Ootteko ottaneet vasta varhaisultran jälkeen yhteyttä neuvolaan, vai jo ennen?
T: Smirg jolla menossa huimat 4+6
 
Smirg Onnea plussasta :flower:
Neuvolaan voi tietty ottaa yhteyttä jo heti alussa mutta minä olen odotellut ekan ultran ja sen jälkeen varaillu neuvolan. Joissakin neuvoloissa on paljon asiakkaita ja kannattaa siksikin soitella hyvissä ajoin, että saa ajan oikeille raskausviikoille.

Anelma :hug:

Onnea hyviä ultra uutisia saaneille :flower:

Uivelo Raskaana ollessani olen ollut istuma-asennossa hierojalla.

Omaan napaan ei kummenpia.

Pieni Tähtönen ja Pikku Viitonen rv 13+1
 
smirg onnea,onnea kovasti :) Mie soittelin neuvolaan varhaisultran jälkeen :)

Anelma :hug:

( . ) Ultrassa käyty ja kaikki oli hyvin pää-perämitta oli 5.8cm,pään halkaisija 2cm,ja niskaturvotus 0.7cm eli normaali ja nenäluu löytyi :) Vauva oli vilkas ja heitti kuperkeikkoja jne. Hän oli karannu tosi ylös joten sauvalla oli tosi hankala katsoa,(sattui kun joutui työntämään niin syvälle ja koetti samalla painaa vauvaa alemmas) mutta ei näkyny oikein vielä mahan päältäkään kunnolla,joten rakenteiden näkyvyys oli huono. Päästään siis jo rv 16 seuraavan kerran tsekkailemaan niitä :) kaksi kättä ja kaksi jalkaa löyty samoin virtaukset oli hyvät...Kyl helpotti!!!!!!!
 
Anelma olen todella pahoillani tapahtuneesta.

Ihania ultrakuulumisia teillä!

Mä makasin vielä viimekerralla hieronnassa ja enemmän se rinnoissa tuntui kuin mahassa. Juteltiin hierojan kanssa, että sen mukaan miltä tuntuu. Normaalisti jossain vaiheessa käännytään kyljelleen taikka istumaan.

Mites olette töissä kertoneet raskaudesta? Mun ei ois kannattanut vielä asiasta kertoa, karmeaa häirintää ja hirmuinen stressi! Pitää varmaan työsuojelupiiriin soitella. Äh ku meni likaseks, kun itse yritin reilusti kertoa ajoissa, että paikalleni saataisiin sijainen!
 
Voi Anelma, olen todella pahoillani! On hirvittävää kun ensin annetaan ja sitten otetaan pois :'( Voimia kovasti menetyksestä toipumiseen! Itsellä vuoden takainen keskenmeno vieläkin välillä kipeänä muistona mielessä ja myös pelon ja epävarmuuden tuojana tässä raskaudessa...

Ihania ultrakuulumisia, Mammy, Danita ja Mansikkainen. Huippua!

Onnea Smirg plussasta ja tervetuloa kööriin mukaan! :wave:

Apsu, töissä tietää minullakin muutama työkaveri osastonhoitajan lisäksi. Nyt on varmaan pakko kertoa kaikille kun ihmettelevät miksi olen jo kolmatta viikkoa saikulla...
Tosiaan eilen kävin neuvolassa ja saikkua jatkettiin ensi perjantaihin. Pahoinvointi on edelleen kovana ja oksentelen varsinkin aamupäivisin. Kohtuullinen olo on kuitenkin välillä, onneksi. Pienet ruoka-annokset iltapuolella pysyvät sisällä.

Neuvolantäti oli kokenut vanhempi hlö ja ehdotti josko kuunneltaisiin sydänäänet... Sanoi kyllä ettei saa huolestua jos ne eivät kuulu, koska näillä viikoilla ei aina ääniä saada kuuluville,
Olihan se ihana tunne,kun äänet kuitenkn selkeästi jumpsuttivat tuolla óikealla alamahalla. :heart:
Toisen vauvan ääniä ei saatu kuuluville mutta täti oli sitä mieltä ettei tarvitse huolestua, koska kohtu oli selväsi isomi kuin yksösraskaudessa. Epäili toisen pikkuisen olevan alempana ja sen vuoksi ääniä ei vielä saatu kuuluville....
Yritän olla huolestumatta kun mitään vuotojakaan ei ole näkynyt. Jospa sillä toisella pikkuisellakin olisin kaikki hyvin. Ei kai tässä auta kuin odottaa ja luottaa että kaikki menee niinkuin on tarkoitettu ja jos molemmat ovat elinkelpoisia niin kehittyvät ja kasvavat kyllä siellä turvassa.
Sain ultra-ajan parin viikon päähän ellei sitten sitä ennen tule kutsua äitipolille jossa kaksosraskauden ultrata yleensä tehdään.

Onko teillä muilla ollu vatsakipuja? Minä heräsin viime yönä siihen että oikealla alamahalla ja kyljessä viilsi tosi kovaa kipua, meni sitten kyllä aikapian ohi. Tänään päivällä myös kipua on ollut ajoittain, tulee semmoisina aaltoina. Kysyin lääkäriystävältäni asiasta ja hän epäili kipujen olevan kohdun venymiseen liittyviä. Toivottavasti näin on. Epäilin jo että mulla on alkava umpisuolentulehdus kun kipu oli tuossa oikealla alavatsalla enimmäkseen. Ja kuulemma kaksosraskaudessa kivut voivat olla voimakkaampiakin...

Pirpana + pikkuruiset rv 9+5
 





La........................Nimimerkki...............Monesko lapsi
18.7......................Apsu...........................1.
18.7......................Hugsy.........................1.
18.7......................pimpam10....................2.
4.8........................kukka73......................1.
8.8........................uivelo.........................1.
9.8.......................Pieni Tähtönen...............5.
9.8........................Danita.........................1.
15.8......................SJL..............................2.
16.8......................Krisse-72......................2.
17.8......................Mammy........................3.
31.8......................Mansikkainen79..............4.
3.9........................pirpana74.....................1. (kaksoset)
6.10......................Smirg...........................1.
 
Taas on tullut hyviä uutisia ultrasta, onnea Mammy-!

Meillä muuten niskaturvotusultrassa ei puhuttu mistään rakenteista tai nenäluista tai virtauksista mitään, katsottiin vaan se niskaturvotuksen määrä. Tässä tuntuu olevan eri paikkakunnilla eri käytäntöjä, miten teillä muilla on ollut?

Paljon onnea Smirgille plussasta ja tervetuloa joukkoon! Minä kävin ekan kerran neuvolassa jo viikolla 6, eka ultra oli viikolla 7+. Tämä ihan työvuorojen takia.

pirpana: Nuo kivut kuulostaa kyllä siltä että johtuvat kohdun kasvusta. Ja sullahan sitä kasvua tapahtuu tuplavauhtia :) Mulla on noita repäisykipuja aivastaessa ja nopeasti asentoa vaihtaessa, mutta aika vähän niitäkin. Sydänäänten kuuntelu on ihanaa, silloin tulee niin todelliseksi jotenkin se vauva ja odotus :heart:

Apsu: Mulla on töissä työkaverit ja pomo tienneet ihan alusta asti, olen avoimesti kertonut hoidoista ja muista. Suhtautuminen on ollut oikein hyvää ja olen saanut aina vapaapäivät järjestettyä menojen mukaan. Kerroin myös edellisessä hoidossa alusta asti missä mennään, ja kun se odotus päättyi surullisesti, sain työkavereilta ja pomolta tukea. Oli myös helpompi olla töissä, kun ei tarvinnut keksiä selityksiä poissaoloille.
 
Kiitoksia infoista! Eli mä harkitsen ensi viikolla ottavani yhteyttä neuvolaan, kun ei oo mitään tietoa miten paljon Helsingissä joutuu odottaan aikoja.. Kaikkee muuta joutuu kyllä aina odottamaan. Muuten varmaan aktiivisemmin liityn tähän porukkaan sitten ekan ultran jälkeen,(johon aikaa vielä kolme viikkoa) kun ja jos kaikki vaan on hyvin. Hyviä vointeja!!!
 
hugsy mie luulen että meillä tuo on jopa lekurikohtaista :D kaverillani on nyt 1kk ikäinen tyttö ja hän snaoi ettei hänellä 12 viikon ultrassa mitään rakenteita tutkittu,kun oli eri lääkäri...no mut kiva päästä tässä välissäkin kurkkimaan että onko kaikki hyvin:)

Minä en ole töissä vaan hoitovapaalla,joten ei ole tarvinnu kertoa :) Tosin emme ole kertoneet vielä muillekkaan. Mun äiti ja miehen vanhemmat tietää,kuin myös muutama lähin ystävä. ja omat lapset. Pienempi ei tosin viel ymmärrä. Välillä taputtelee äitin mahaa ja sanoo vauva nukkuu :heart:
 
Joopati joo, huoli nostaa taas päätään... Kun ei tiistaina kuulunut kuin yhdet sydänäänet, vaikka sanottiin, että todennäköisesti toinen on alempana eikä äänet siksi kuulu. Ja vaikka ystäväni kaksosraskaudessa ei viikolla 10 kuulut kuin yhdet äänet samasta kohti kuin minulla tiistaina.
Silti on huoli ja siihen kaipaan helpotusta. Mielenrauhan vuoksi varasin ensi viikon maanantaille ultra-ajan. Pitäkää peukkuja, että sieltä jostain alempaa löytyy toinenkin pikkuruinen :heart:

Pirpana ja pikkuruiset 9+5
 

Yhteistyössä