No niin...naikkonen ensimmäisillä unilla vihdoin ja viimein. Onkohan neocatessa jotain piristettäkin lisäaineena...?!
Hyväntuulinen se oli pystyssä, mutta muutaman kerran kun koitin unille, niin ei asettunut millään. Nyt nukkuu ruuan päälle
YOdottajan Ei tarvi pyydellä kenenkään puolesta anteeksi!
Jos joku aikuinen ihminen jaksaa harrastaa noin typerää käytöstä, niin harrastakoon! Tosin myötähäpeää tunnen hänen puolestaan...
Minä en moiseen jaksaisi energiaani kuluttaa
Mies asioihin vielä palatakseni..
Muistaakseni minä tänne kirjoittelin että meillä muuttui arki,kun mentiin naimisiin ja jäin kotiin siitä kuukauden kuluttua. Minusta tuntui että mies piti itsestään selvyytenä siitä lähtien. Minulle jäi suurin osa kotitöistä, vauvan kanssa heräilyt, lasten hoidot ja talon siivous. Myös kaikki asiat mitä nyt pitää muistaa hoitaa jäi mun harteille, mun muistin varaan.
Musta tuntui monesti että minä olen vastuussa kaikesta että arki pyörii. Mun väsymys oli vuoden vaihteen aikoihin ihan järjettömän kamalaa. Itkin ja huusin täällä etten enää jaksa. On ihan mustia aukkoja mitä on tapahtunut edes niinä aikoina. Silloin oli ne hääjärjestelytkin, jotka oli ihan mun harteilla. Mun pari kaasoahan teki niin etteivät pahemmin osallistuneet ja mulla meinas järki lähteä.
Täällä on tapeltu tasasin väliajoin kotitöistä. Mun miehellä on tapana valua siihen mitääntekemättömyyteen. Välillä tuntuu että se tosiaan luulee mun lojuvan sängyn/sohvan pohjalla vaan ja Sara touhuaa yksinään?!
Mun vika on varmasti myös se että olen aiemmassa elämässäni tottunut tekemään kaiken yksin ja helposti sitten teen ja teen kunnes lopahdan totaalisesti. Mies ei älyä ennenkuin sitten sanon kunnolla. Välillä tuntuu että hänen hommiinsa kuuluu viedä lapset hoitoon, hakea hoidosta, käydä kaupassa ja ladata tiskikonen/tyhjentää tiskikonen ja silloin tällöin ripustaa vaatteita kuivumaan..
Sitten kun pidän valituskohtauksen niin alkaa tapahtumaan ja osallistuu kotitöihin siinä missä minäkin. Tätä ei kuitenkaan loputtomiin kestä ja taas valutaan siihen vanhaan tuttuun tapaan, minä teen ja lopulta taas väsyn. Onneksi sentään on alkanut heräämään myös vauvan kanssa lähikuukausina, mutta ei se paljoa auta kun minäkin sitten herään kuitenkin. Joskus tosi väsyynenä en ole herännyt vaikka vauva olisi huutanut kurkkusuorana :ashamed:
kaiken kaikkiaan mä kaipaan sitä aikaa kun olin töissä. Silloin ei tarvinnut motkottaa kotitöistä, ne meni tasan tarkkaan puoliksi. Mies siivosi usein kun olin iltavuorossa, siivota se kyllä osaa hyvin. =) Töihin mä en kyllä halua palata ennenkuin Sara oikeesti nukkuu kunnolla. Tiedän sen jo etukäteen että musta ei ole kolmivuoroon jos en saa nukkua. :ashamed: