Tiesittekö muuten sitä, että viimeisenä asiana teatterikorkeakoulussa opetetaan mitä kaikkia tukia voi saaa Kelasta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Niin mutta tämä hallitus on päättänyt leikata kulttuurista ja antaa miljardeja rahaa yrityksille, jotka pärjäisivät muutenkin ja joiden osakkaat saavat taskuihinsa entistä enemmän rahaa.
Ei valtion budjetin tarkoitus ole pitää yllä toimintoja, jotka eivät pärjää omillaan ja joille ei ole yhteiskunnaliista tarvetta. Valtio ei siis ole toimialojen sossu.

Pärjäävää yritystä voi poikkeustapauksissa tukea, jos tuo tuki tuo selvää pysyvää hyötyä yhteiskunnalle, ei siis mitään "rakentamisaikasta työllisyysvaikutusta". Kulttuurialat ovat pääosin viihdettä taiteellisessa käärepaperissa, joskus toki taiteilijan mielenterveyteen kohdistuvaa kallista terapiaa.
 
Josta tuli mieleen erään työpaikan legenda ennen omaa aikaani siellä. Silloinen liikkeen johtaja suhtautui negatiivisesti teatteriin. ”Se on sellaista että yhdestä pahviovesta mennään sisään ja toisesta tullaan ulos” 🤣
 
Kyllä teatterissa voi käydä tai vaikka näyttämöllä esiintyä. mutta se on harrastustoimintaa, jota harrastajat voivat pyörittää omilla rahoillaan jos haluavat.

Yhtä hyvin voidaan alkaa tukea onkiseuroja, ongintakin antaa kiinnostavaa tekemistä tuhansille ihmisille. Tarvitaan siis kunnan ongintalaitos joka kuntaan ja ilmaisia vapoja ja kohoja vähävaraisille. Ongintatutkimukseen jaettavista apurahoista pitää päättää vertausarvioituna (siis onkijoiden toimesta). Hyvin ongintakisoissa pärjännyt ansaitsee onkijaeläkkeen....

toivottavasti vain toinen on lahna....

bream-fishing-tackle-time-where-to-catch-and-bait-2.webp
 
Ei valtion budjetin tarkoitus ole pitää yllä toimintoja, jotka eivät pärjää omillaan ja joille ei ole yhteiskunnaliista tarvetta. Valtio ei siis ole toimialojen sossu.

Pärjäävää yritystä voi poikkeustapauksissa tukea, jos tuo tuki tuo selvää pysyvää hyötyä yhteiskunnalle, ei siis mitään "rakentamisaikasta työllisyysvaikutusta". Kulttuurialat ovat pääosin viihdettä taiteellisessa käärepaperissa, joskus toki taiteilijan mielenterveyteen kohdistuvaa kallista terapiaa.

Äläpäs viisastele taas.
 
👍
 
SDP, vasliitto ja vihreät siunasi Gardenin Helsingin kaupunginvaltuustossa.

"Garden Helsinki -hanketta ajanut projektiyhtiö Projekti GH Oy antoi virheellistä tietoa Helsingin kaupungille päätöksentekoa varten.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) on perustellut hankkeen ehdollista valtionavustusta sillä, että Helsingin kaupunginvaltuusto tuki laajalla enemmistöllä Garden-hanketta.

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti myydä tontit Garden Helsinki -monitoimiareenaa varten Projekti GH:lle kesäkuussa 2024. Kiinteistökauppa on ehdollinen sille, että hanke saa tarvittavan rahoituksen järjestettyä.

Valtuuston kokouksen pöytäkirjan liitteenä on Garden Helsinki -hankkeen esittely, joka on päivätty 30. huhtikuuta 2024. Siinä hankkeen rahoitustilanteesta annetaan todellista ruusuisempi kuva.

Garden Helsinki -hankkeen laatimassa hanke-esityksessä kerrotaan, että projektiyhtiö olisi hakenut opetusministeriöltä liikuntapaikkarakentamisen avustusta. Väite ei pidä paikkaansa.

Helsingin kaupungin päättäjille annettiin kuitenkin kuva, että valtion avustus olisi lähes varma juttu.

Myös toisessa kohdassa samaa kalvosarjaa kaupungin päättäjille annettiin harhaanjohtavaa tietoa Garden Helsingin rahoituksesta ja kustannusten hallinnasta.

”Opetus- ja kulttuuriministeriö todennäköisimmin myöntää hankkeelle liikuntapaikkarakentamisen tuen, summa on avoin, mutta vertailun vuoksi Tampereen Nokia-areena sai 18 M€ vuonna 2016”, areenan rahoituksesta kerrotaan.
Helasvuo ei puhu suoraan valehtelusta.

– Se, että joku sanoo, että on todennäköistä, että rahaa saadaan, niin sehän nyt on tietysti aika optimistista, sanotaan näin, Helasvuo muotoilee."

"Garden Helsinki -hanketta ajanut projektiyhtiö Projekti GH Oy antoi virheellistä tietoa Helsingin kaupungille päätöksentekoa varten.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) on perustellut hankkeen ehdollista valtionavustusta sillä, että Helsingin kaupunginvaltuusto tuki laajalla enemmistöllä Garden-hanketta.

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti myydä tontit Garden Helsinki -monitoimiareenaa varten Projekti GH:lle kesäkuussa 2024. Kiinteistökauppa on ehdollinen sille, että hanke saa tarvittavan rahoituksen järjestettyä.

Valtuuston kokouksen pöytäkirjan liitteenä on Garden Helsinki -hankkeen esittely, joka on päivätty 30. huhtikuuta 2024. Siinä hankkeen rahoitustilanteesta annetaan todellista ruusuisempi kuva.

Garden Helsinki -hankkeen laatimassa hanke-esityksessä kerrotaan, että projektiyhtiö olisi hakenut opetusministeriöltä liikuntapaikkarakentamisen avustusta. Väite ei pidä paikkaansa.

Helsingin kaupungin päättäjille annettiin kuitenkin kuva, että valtion avustus olisi lähes varma juttu.

Myös toisessa kohdassa samaa kalvosarjaa kaupungin päättäjille annettiin harhaanjohtavaa tietoa Garden Helsingin rahoituksesta ja kustannusten hallinnasta.

Helasvuo ei puhu suoraan valehtelusta.

– Se, että joku sanoo, että on todennäköistä, että rahaa saadaan, niin sehän nyt on tietysti aika optimistista, sanotaan näin, Helasvuo muotoilee."

Viherpunikjeja on niin helppo kusettaa...
 
Yhteistyössä