Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Niin ja kaikki tietää myös että ko. häirikkö käy täälläkin lukemassa ja kirjoittamassa viestejä. Ei ihan niin paljoa ole toki täällä trollannut. Kaipa se tuo käy sitten ihan työstä ettei joka alustalla jaksa.

Voisit hei oikeasti lopettaa jo, pointtis on tullut selväksi. Kenelläkään ei ole enää kivaa.
 
vierailija
Itsellekin on muodostunut palstasta ja kanssamatkustajista tärkeitä melko lyhyessä ajassa. Minulle on ollut aina kaverisuhteet melko haastavia. Täälläkin mahdan olla täysin eri ikää kuin suurin osa porukasta, mutta tuntuu, että olen henkisesti aivan toisenlaisella tasolla kuin omanikäisten kavereiden kanssa. Tunnen kerrankin olevani osa joukkoa. Voimille ottaa tämä viime päivien touhu, mutta haluan luottaa siihen, että tilanne kääntyy vielä parhain päin.
 
vierailija
Haluan ajatella, että juuri tämä oli hänen tarkoituksensa. Piti ja halusi mennä, mutta ehkä sitten kävi jopa niin, ettei rohkeus riittänyt. Se olisi voinut olla aika iso askel julkisuuden kannalta, eikä hän halunnut sitä ottaa. Ja olisihan se ollut. Herttinen aika sentään. K:n hengailu NT:n Suomi-keikoilla oli ihan ymmärrettävää, koska oltiin Suomessa. Jos B olisi tullut Euroopan kiertueelle ihan vain hengailemaan, olisi se kyllä herättänyt kysymyksiä.

K sanoi muistaakseni Tukholman keikalla puhuneensa vastikään Bojanin kanssa. Ehkä asia silloin ratkesi suuntaan tai toiseen - ja sittenhän GB-keikoilla oli jo lähipiirikin paikalla.
Voi olla tämäkin, itse olen ajatellut että ehkä B:llä vain oli yksinkertaisesti takki niin tyhjä areenakeikan jälkeen että ei halunnut tehdä yhtään mitään musiikkiin liittyvääkään tämän 3 viikon vapaan aikana kun Joksuillakin on melko tiivis kalenteri loppuvuodeksi. Kuitenkin jäi kauan odotettu Thaimaan lomakin välistä… No jos B ei tätä itse tule mitenkään avaamaan niin voi vaan spekuloida mistä johtui
 
vierailija
Itsellekin on muodostunut palstasta ja kanssamatkustajista tärkeitä melko lyhyessä ajassa. Minulle on ollut aina kaverisuhteet melko haastavia. Täälläkin mahdan olla täysin eri ikää kuin suurin osa porukasta, mutta tuntuu, että olen henkisesti aivan toisenlaisella tasolla kuin omanikäisten kavereiden kanssa. Tunnen kerrankin olevani osa joukkoa. Voimille ottaa tämä viime päivien touhu, mutta haluan luottaa siihen, että tilanne kääntyy vielä parhain päin.
Kyllä se kääntyy vielä hyväksi <3 Varmaan yksi syy tuon häiriköinnin piinaamiseen on se, että meillä "vaki"palstalaisilla on ollut niin mukavaa ja hyvä yhteishenki. Halutaan lytätä tunnelma alas. Se ei vaan nyt onnistu.
 
vierailija
Sori, mut ihan hyvin voi olla sama jankkaaja kuin ennenkin. Mistä sen varmuudella tietää? Nimimerkillisten vainoaminen on asia erikseen, sitähän just ei harrasta muut kuin tää yks jankkaaja.
En tietenkään voi olla 100% varma mutta luulen kyllä vakkarina tunnistavani tästä maanisesti samaa asiaa spämmäävästä tyylistä ettei ole sama ihminen kyseessä. Tässä ei nimenomaan jankata ”asiallisesti” vaan spämmätään maanisesti samaa juttua tosiaan.
 
vierailija
Oli varmaankin Bojanille tosi hyvä, että hän sai viettää lomaansa ihan rauhassa, mitä ikinä sen aikana tekikin, kuviahan tuli vasta sitten yli viikon jälkeen. Mä mietin sellaista, että olikohan hänellä jossain vaiheessa kuitenkin aikomus mennä esim. tuonne Lontooseen ja sitten syystä x y ja z ei mennytkään? Kun vaan mietin niitä Käärijän Bojan- juttuja keikoilla heti Tukholmasta lähtien jne. Tämä voi olla täysin harhakuvitelma, mutta kävi tällainenkin skenaario mielessä.
Minä luulen, että on tarvinnut vain lepoa, onhan ne NT:llä melko hiljattain nähneet
 

Yhteistyössä