Joulufriikit 2022

Lämmin tervehdys jälleen kaikki joulun ystävät. Joulufriikit on jatkokeskustelu Syysfiilistelijöille ja avoin ketju kaikille, jotka salaa odottavat joulua, kun viimeiset viettävät vielä kesälomiaan, henkäilevät ihastuksesta nähdessään kaupoissa ensimmäiset valosarjat ja koristukset, aloittavat glögikauden aivan liian aikaisin ja nauttivat joulun odotuksesta luvattoman paljon.

Voit kirjoittaa vain yhden viestin tai jatkaa tunnelmointia kanssamme aina uuteen vuoteen asti. Lämminsydäminen joukkomme koostuu jo yli 10 vuotta keskustelun äärelle kokoontuneista vakiokävijöistä, hiljaisista taustailijoista sekä ilahduttavista uusista keskustelijoista - kaikki tervetuloa!

Syysfiilistelijät 2022 keskustelu täällä: https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/syysfiilistelijaet-2022.2632046/

 

Uusi ketju havaittu ja huomioitu. Tulen mukaan aikoinaan, jos vain pystyn.
Sitä odotellessa.

 

Ihanaa. Mietin juuri, että joko saa korkata glögit.

 

Ihanaa. Mietin juuri, että joko saa korkata glögit.

Totta kai!

 

@diogenes57 ihailtava elämänasenne huokuu teksteistäsi, toivon sinulle kaikkea hyvää.

Elämä on kiireistä, jotenkin liian hektistä tällä hetkellä. Kai tuo univelkakin verottaa, vie voimia. Syksy tuntuu jälleen hupenevan liian nopeasti että ehtisi nauttia ja tunnelmoida. Yritän löytää tunnelmaa pienistä hetkistä. Kun mies tekee illalla teetä. Kun jaksan laittaa kynttilän palamaan. Kun näen kauniin syksyisen auringonlaskun. Muutamat pienen pakkasen aamut ovat ilahduttaneet märkien aamujen joukossa.

Jouluunkin ajatukset jo suuntaavat, vaan lähinnä lahja yms. suunnittelun merkeissä. Vaan kyllä jo keskimmäiselle lapselle lupasin joulutorttuja mahdollisesti tällä viikolla, kun nyt tuosta halloweenista päästiin. Hassua ajatella että heille tulee Halloween olemaan (tai on jo) varmasti suurempi juttu kuin itselle koskaan, kun ei sellaista omassa lapsuudessa vietetty. Mutta torttuihin, Juu, niistä on minun joulun odotus tehty.

 

Olen itsekin miettinyt tuota, että tämän päivän lapsi tulee pitämään halloweenia yhtä keskeisenä vuotuisena juttuna kuin me vaikkapa pääsiäistä tai vappua lapsena. Itselleni tämä on hieman ristiriitainen juttu, sillä olen suuri kansanperinteen ja folkloren ystävä. Olen tutkinut sitä jonkin verran yliopistollakin, ja sydämeni lyö vahvasti kaikenlaisille saunatontuille ja nuuttipukeille. Kokoelmistani löytyy Vilkunan koonti kaikista vanhoista juhlista ja merkkipäivistä, joita täällä vietettiin - ja niitähän olikin paljon. Esimerkiksi Nuuttipukkikulkueet olivat länsi- ja keskisuomalaisissa kylissä sellaisia, että kun kuvauksia lukee, on ihan kuin halloweenista lukisi - kulkueet, herkkujen (ja sahdin) kerjuu, elämöinti ja käänteiset hierarkkiat. Tästä jos mistä olisimme saaneet omat halloweenimme aivan suoraan, kekristä puhumattakaan, mutta jostakin syystä se piti hakea tuolta meren takaa. Ja entäpä ne vappunaamiaiset sitten? Sellaisetkin taitavat pikkuhiljaa jäädä pois kun paukut keskitetään halloweeniin.
Pidän kyllä halloweenista itsekin, mutta lähinnä siksi, että koskaan ei voi olla liikaa arjen katkaisevia juhlia. En kuitenkaan pitäisi sitä niin isona juttuna kuin mitä se tänäpäivänä on. Kai meidän suomalaisten on aikojen saatossa ollut hyvä olla vähän amerikkalaiseen kulttuuripiiriin rähmällään, jotta teemme varmasti pesäeron venäläis-slaavilaiseen vastaavaan, mutta on se kyllä hassua, että sen tarvitsee kannibalisoida omat perinteemme. Tai eikö yhteispohjoismaalainen kulttuuripohja olisi riittänyt... No niin, avautumiset sikseen

Itsellä vähän samaa fiilistä siitä, että haluaisi tunnelmoida enemmän. Mutta voin suoraan sanoa, mikä sitä verottaa, ja se on nimenomaan kaikenlaisen pikkusälän aikaansaama sotku. Kaikki tasot pitäisi siivota ja tyhjentää joka päivä vauva-arjessa, ja jos ei ehdi (yleensä ei), ei siinä oikein motivoi polttaa kynttilää illalla, kun joku pullontutti kavereineen siellä pyörii ja jopa odottaa pesua.
Onneksi joskus on kuitenkin parempia kausia, jolloin arki tuntuu jopa ihanan harmoniselta. Huomaan vain, että nyt sen eteen on ponnisteltava selvästi enemmän.

Mutta joulukalenterit on nyt hommattu . Halusin metsästää sellaisen, jossa on sekä suklaa että kuva. Tuntuu olevan vaikeaa, mutta ainakin Marabou-kalenterin takaosassa oli esitetty ne suklaat niin, että niissä on jotain muotoa. En vain haluaisi sellaista peruskonvehti tyhjässä onkalossa -kokemusta, joten edes jonkinlainen muoto siinä suklaassa olisi kiva. Yksi tällainen "onkalo"kalenteri on jo, eli se Lakrids by Bülow, mutta se onkin vähän erityyliseksi kokemukseksi tarkoitettukin. Ja niissä on kai sitten jonkinlaisia "loruja" luukuissa. Vielä on ehdottomasti se partiolaisten kalenteri hankittava.

 

Olen itsekin miettinyt tuota, että tämän päivän lapsi tulee pitämään halloweenia yhtä keskeisenä vuotuisena juttuna kuin me vaikkapa pääsiäistä tai vappua lapsena. Itselleni tämä on hieman ristiriitainen juttu, sillä olen suuri kansanperinteen ja folkloren ystävä. Olen tutkinut sitä jonkin verran yliopistollakin, ja sydämeni lyö vahvasti kaikenlaisille saunatontuille ja nuuttipukeille. Kokoelmistani löytyy Vilkunan koonti kaikista vanhoista juhlista ja merkkipäivistä, joita täällä vietettiin - ja niitähän olikin paljon. Esimerkiksi Nuuttipukkikulkueet olivat länsi- ja keskisuomalaisissa kylissä sellaisia, että kun kuvauksia lukee, on ihan kuin halloweenista lukisi - kulkueet, herkkujen (ja sahdin) kerjuu, elämöinti ja käänteiset hierarkkiat. Tästä jos mistä olisimme saaneet omat halloweenimme aivan suoraan, kekristä puhumattakaan, mutta jostakin syystä se piti hakea tuolta meren takaa. Ja entäpä ne vappunaamiaiset sitten? Sellaisetkin taitavat pikkuhiljaa jäädä pois kun paukut keskitetään halloweeniin.
Pidän kyllä halloweenista itsekin, mutta lähinnä siksi, että koskaan ei voi olla liikaa arjen katkaisevia juhlia. En kuitenkaan pitäisi sitä niin isona juttuna kuin mitä se tänäpäivänä on. Kai meidän suomalaisten on aikojen saatossa ollut hyvä olla vähän amerikkalaiseen kulttuuripiiriin rähmällään, jotta teemme varmasti pesäeron venäläis-slaavilaiseen vastaavaan, mutta on se kyllä hassua, että sen tarvitsee kannibalisoida omat perinteemme. Tai eikö yhteispohjoismaalainen kulttuuripohja olisi riittänyt... No niin, avautumiset sikseen

Itsellä vähän samaa fiilistä siitä, että haluaisi tunnelmoida enemmän. Mutta voin suoraan sanoa, mikä sitä verottaa, ja se on nimenomaan kaikenlaisen pikkusälän aikaansaama sotku. Kaikki tasot pitäisi siivota ja tyhjentää joka päivä vauva-arjessa, ja jos ei ehdi (yleensä ei), ei siinä oikein motivoi polttaa kynttilää illalla, kun joku pullontutti kavereineen siellä pyörii ja jopa odottaa pesua.
Onneksi joskus on kuitenkin parempia kausia, jolloin arki tuntuu jopa ihanan harmoniselta. Huomaan vain, että nyt sen eteen on ponnisteltava selvästi enemmän.

Mutta joulukalenterit on nyt hommattu . Halusin metsästää sellaisen, jossa on sekä suklaa että kuva. Tuntuu olevan vaikeaa, mutta ainakin Marabou-kalenterin takaosassa oli esitetty ne suklaat niin, että niissä on jotain muotoa. En vain haluaisi sellaista peruskonvehti tyhjässä onkalossa -kokemusta, joten edes jonkinlainen muoto siinä suklaassa olisi kiva. Yksi tällainen "onkalo"kalenteri on jo, eli se Lakrids by Bülow, mutta se onkin vähän erityyliseksi kokemukseksi tarkoitettukin. Ja niissä on kai sitten jonkinlaisia "loruja" luukuissa. Vielä on ehdottomasti se partiolaisten kalenteri hankittava.

Mukavaa huomata, että se Vanhat merkkipäivät ei ole pelkästään meidän kalkkikasojen luettavaa. Ja siitäkin olen samoilla linjoilla, että miksi ihmeessä sieltä jenkeistä pitää hinata tänne perinteitä, joita täällä olisi omasta takaakin riittävästi.
Ja eikös se halloween ole alkujaan Irlannista lähtöisin, siis se tarina, jonka päälle koko juttu on rakennettu.
Se, että syksyn pimeyteen on yleensä otettu jonkinlainen juhla arkista hämäryyttä katkaisemaan, on kyllä sinänsä ihan hyvä.
Minusta tämä idea on kyllä hyvä, mutta en oikein osaa asennoitua siihen, miten tästäkin saadaan aatteiden ja asenteiden yhteentörmäyspaikka.
Mielestäni tämä olisi hyvä pitää lasten ja lastenmielisten aikuisten hassuttelujuhlana, irtiottona syksyn arjesta ja hämärästä, ilman sen syvällisempiä tulkintoja.
Sitäpaitsi, jos haluaa myytteihin takertua, sitä tavaraa löytyy kyllä pohjoismaistakin ja Suomestakin ihan kiitettävästi.

 

Hei ihanaa joulufriikit-keskustelu!

Täällä on jo heti marraskuun ekana päivänä kuunneltu perinteen mukaan Michael Bublen joululevy, sillä aloitan aina joululaulujen kuuntelun. Jouluradiokin soi yleensä aamupuuron aikaan hiljaisesti taustalla. Sytytettiin myös omenapuun valot, koska onhan nyt niin pimeää! Ja tästä sitten pikku hiljaa lisään valoja ja koristeita... Ihanaa! Olen jotenkin taas ihan joulufiiliksissä ja nyt harvinaisen paljon. Ehkä se johtuu siitä että viime vuonna tähän aikaan painoin vikaa kuukautta töissä ison mahani kanssa ja oli kyllä toosi raskasta. Nyt saan olla kotona pienen kanssa ja alkaa luomaan hänen kanssaan uusia jouluperinteitä. Ei hän vielä näistä mitään ymmärrä, mutta opetan tavoille jo

Eilen otettiin joulukorttikuvat ja niistä tuli ihan superhyviä! Nyt on sitten valinnan vaikeus, että mistä teetetään kortit..

 

Lauantaina satoi meillekin ensilumi, mutta se on enää märkä muisto vain. Tuli kyllä mukavat joulufiilikset heti ja kävinkin ostamassa muutamat tontut kurkkimaan varaston ikkunasta ohi kulkevia ihmisiä. Viikonloppuna vaihdoin myös talviverhot, mutta uudessa kodissa on aina vähän sovittelemista vanhojen verhojen kanssa. Eiköhän nekin vähitellen asetu taloksi.

Muutamat joululahjat olen jo hankkinut. Lähinnä juniorille ja kummilapselle, mutta niistä onkin helpoin aloittaa. Myös joulukortteja olen kaupoissa jo hypistellyt. Mies oli yllättynyt, että ai lähetetäänkö me joulukortteja. Heh, eiköhän tuokin opi vielä perinteisiin.

Aloitin eilen kauden ja leivoin ensimmäisen taatelikakun. Laitoin taateleita maustamaan vähän kardemummaa ja neilikkaa, joten koti tuoksuu nyt suloisen jouluiselta.

 

Täällä satelee lunta! Jossakin päin maakuntaa saadaan lunta ennusteiden mukaan jopa kymmenen senttiä. Huopikkaiden kantapäässä on edelleen vekki, josta lumi pääsee sisään. Vielä nuo saattaisi ehtiä lähettää suutarille (meillä ei ole tällä hetkellä omaa suutaria ollenkaan).

Vapaapäivästä tulikin kevyt työpäivä, kun flunssakausi jyllää. Ihasteltiin aamuasiakkaan kanssa lumisadetta ikkunasta. Nyt juon kotona hetken teetä ja pesen koneellisen pyykkiä ennen seuraavaa etappia. Ihan mukavia tällaisetkin päivät.

Illalla mieleeni muistui syysfiilistelijöiden ja joulufriikkien kultavuodet, jolloin viestejä tuli niin paljon, että saatoin toisinaan pinnata lukion tunneilta, jotta sain vain fiilistellä muiden kanssa. Keskusteluihin taisi mahtua silloin 150 viestiä ja niitä keskusteluja tuli muistaakseni kevyesti toista kymmentä. Niin ne ajat muuttuvat, fiilistelijät varttuvat kiireisiksi aikuisiksi ja alustatkin vaihtuvat. Onneksi keskustelu on ja pysyy ja uusiakin tuttuja tulee mukaan.

 

Voi minäkin muistan vanhat joulukeskustelumme, kun yksi "voli" täyttyi aina päivässä tai kahdessa. Tuntuu, että itse en kirjoittanut ehkä tämän enempää, mutta määrällisesti meitä oli valtavasti. Luulen itse asiassa, että osa heistä on googlaillut ja päätynyt tännekin katsomaan, että voiko tämä olla vielä se sama : )
Ja onhan nämä omat aiheet "hieman" erilaisia kuin silloin, mutta arjen keskelle pysähtyminen lienee taitona sellainen, mikä tulee tuolta ajalta jo.
Tähän aikaan vuodesta katselen jo jonkin verran jouluelokuvia, etenkin kun niitä on nykyään Netflix pullollaan. Tallentelen niitä aina jonoon ja katselen esimerkiksi salilla crosstrainerissa heiluessani. Jouluelokuvissa on kyllä jotenkin sellainen ihmeellinen kirjoittamaton sääntö, että ne ovat aina "virallisesti" yhden tähden leffoja, vaikka mukana olisi keitä näyttelijöitä - koska kyseessä on jouluelokuva, se ei voi olla oikeasti arvostettu elokuvana.
Itselleni ne kuuluvat aina tähän vuodenaikaan. Mutta nyt on pakko sanoa, että yksi oli niin huono, että se jäi kesken.
Isänpäivälahjoja pitäisi keksiä nyt kaksin kappalein. Toivon suurta tajuamista lähipäiville : )

 

Eilen saavuttiin maakuntaan isänpäiväviikonloppua viettämään. Ja täällähän onkin varsin erilainen tunnelma kuin pääkaupungissa - kaikki näyttää oikeastaan valmiilta talvea varten. Pudonneet lehdet ja nurmi täysin syklinsä päässä, talo on hämärä aamukymmeneltä, puuro jäähtyy kotiani viileämmässä huoneenlämpötilassa puolet nopeammin ja jouluradion happy holidays -kanava soi hiljalleen taustalla. Tähän sopisi myös se kuuluisa Muumilaakson marraskuu taustalle.

 

Isänpäivä vietetty marraskuisessa tihkusateessa. Aamiaisen sänkyyn tarjoilun sijaan kävelimme läheiseen hotelliin aamiaisbuffetiin vauvan ollessa hoidossa mummonsa hoivissa. Oma koti-kotini on lähiössä, joten tällaisia keskustavisiittejä ei ihan näin kätevästi olisi voinut sieltä tehdä, joten onneksi olimme tällaisessa keskustatukikohdassa. Lahjat olivat mieleisiä sekä tuoreelle isälle, että ekaa isänpäivää pappana viettävälle omalle isälleni. Harmillisesti tähän toiseen (lähiöomakotitalo-) mummolaan oli parkkeerannut korona, joten kävimme vain pikaisesti pihalla. Onneksi oireet heillä kuitenkin lieviä. Omalla tavallaan olen tyytyväinen, että nämä hurjana koronaa pelänneet tyypit nyt sairastivat sen lievin oirein pois (nyt jo melkein ohi), jotta voivat alkaa taas vähän laajentaa elinpiiriään.
Kuinkas teillä vietettiin isänpäivää?

 

Meillä vietettiin isänpäivää kotona, tein aamupalaa, iskä sai pari lahjaa ja leivoin amerikkalaisen suklaajuustokakun. Miehen isä ja veli kävivät kahvilla. Mukava eka isänpäivä, ja aurinko paistoi!

 

Minäkin ajattelin kirjoittaa muutaman sanan, mutta huomasin, ettei mulla ole mitään sanottavaa.

 

Minäkin ajattelin kirjoittaa muutaman sanan, mutta huomasin, ettei mulla ole mitään sanottavaa.

Ehkä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa?

 

Meidän isänpäivä alkoi sillä, että mies sai nukkua hieman pidempään, itse valmistauduin juniorin kanssa vauvauintireissulle. Isommat tytöt jäivät miehen kanssa kotiin ja antoivat päiväkodissa ja koulussa tekemänsä lahjat ja kattoivat isälle aamupalan. ( kuulemma muroja ja battery) mies sitten loihti meille ruuan ja lähdettiinkin sen jälkeen loppupäiväksi herkuttelemaan ja syömään ensin mun vanhemmille ja sitten miehen. Että aika vauhdikasta mutta oikein mukavaakin.

Mä olen taas kerran äimistynyt ajankulusta, tällä viikolla on jo paikkakunnan joulumarkkinat ja johan se kohta on eka adventtikin! Kertaalleen olen ehtinyt torttuja tehdä, vaikka ei kai se joulun odotus siitäkään ole kiinni.. joulukalenterit on valmiina, voi kun joku tulis meille vähän siivoamaan niin sais asioita kivasti esille. Ajattelin vielä livauttaa tytöille omia vanhoja kiiltokuvia kalenteriin, kun sellaisia toin kotikotoa. Jos vaikka kaikenmaailman askarteluihin sopisivat.

Vanhin lapsi on 7v ja on jo monesti kysellyt onko joulupukki oikea. Mietin että jokohan ois aika hieman raottaa joulun taikaa.. samainen neito toivoi kaks vuotta sitten että joulupukki antaisi lahjan maailman kaikille lapsille, ja ajattelin että jos voisin nyt viedä tytön valitsemaan lahjan sellaisesta joulutoivepuusta, jotta saataisiin edes yhdelle lapselle autettua lahja..

Kaiken maailman makuja tekis mieli.. juustoja, viiniä, piparia.. miten sitä onkaan näin vanhemmiten alkanut arvostaa joulussa ja sen odotuksessa erityisesti ruokaa.. joskus muksuna jouluruoka oli niin puuduttavaa, toki se oli hieman yksipuolisempaakin mitä nykyään. Mutta herkkuja odotellessa.

 

Mukavia isänpäivätunnelmia teillä ollut! Meillä juniori ja mies viettivät päivää keskenään, kun olin töissä ja iltapäivällä käytiin vielä isänpäivälounaalla.

Viikko sitten meille satoi ilmeisesti pysyvä lumi. Puut ovat olleet kuurassa ja järvet höyrynneet aamuauringossa- aivan mielettömän kaunista. Hiljalleen ollaan tehty joulua kotiin valoilla ja väreillä. Illalla laitan kuistille valosarjat ja tähdetkin voisi mallailla ikkunoihin jo loppuviikosta. Joulukoristelaatikossani on aarteita myös friikkien pakettipiiristä, laitan nekin esille joka vuosi. Tämän vuoden joulukortitkin tuli jo hankittua kummilapsille meneviä erityiskortteja lukuunottamatta.

Viikon kestänyt luonnon kauneus ja seesteisyys sai minut ajattelemaan, että kaikesta huolimatta marraskuukin voi näemmä olla todella hieno kuukausi pehmeän luonnonvalon ansiosta.

Tänään ajattelin tehdä uuden taatelikakun. Ehtii maustua viikonlopuksi, jolloin pieni herkkusuu on taas meillä.

 

Töissä oli eilen pikkujoulut. Viritettiin kaikki koristeet, joululaulut soimaan, leivottiin torttuja ja juotiin glögiä. Nyt on pakko kotonakin laitella ensimmäisiä koristeita ja valoja. Ja torttuja pitää saada lisää

 

Ihanaa, että saa fiilistellä joulua ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät.
Siis todella ymmärtävät kun intoilee joulusta!
Niin paljon on ihmisiä, jotka inhoavat joulua sen kaupallisuuden takia. Mutta kun jättää kaupallisuuden pois ja keskittyy jouluun ja fiilikseen niin aivan ihanaa!

 

Mukavan kuuloisia päiviä siellä, ja ihanaa, että lumikin on jo satanut. Täällä on myös maa valkeana (ja vaunujen lumiominaisuudet testattu - hieman sutii), mutta ei se kyllä pääkaupungissa ikinä näin aikaisin vielä jää. Ainakin viikko kuitenkin tätä pitäisi olla. Lumisessa maisemassa oli ihana käydä myös partiolaisten joulumyyjäisissä (ulkona) hakemssa se kalenteri, plus pääkadun joulunavauksessa.

 

Hyvää ensimmäistä adventtia jokaiselle! Tänne saatiin valitettavasti jokin kauden flunssista kylään, mutta on tässä silti fiilistelty joulun aikaan rauhoittumista glögin, taatelikakun ja joululaulujen parissa. Partiolaisten adventtikalenterikin alkoi kivasti mysteeritarinalla, sitä kuunneltiin juniorin kanssa aamupalan ohessa. Mukavaa, että adventti on näin aikaisin - kerkiää hyvin virittäytyä joulukuuhun kun on vielä monta päivää aikaa.

 

Marraskuun viimeisen kunniaksi meillä satelee lunta. Aamu ei ole vielä kunnolla valjennut, vaan edelleen on hyvin hämärää ja sinistä. Onneksi koristelin kotia jo adventiksi, sillä pöpö on pitänyt visusti otteessaan. Viikonloppu ja edelliset kaksi päivää on lähinnä pitänyt maata kärsivällisesti täkin alla tai on saanut tuntea kotityöt nahoissaan yöt yskiessä...

Huomenna saa avata jo ensimmäisen luukun joulukalenterista! Joululahjatkin pitää perheelle ja sulhaselle vielä hankkia, mutta onneksi ne ovat varsin helppoja ja mieluisia hankittavia. Ajattelin tänä vuonna tukea paikallisia käsityöpuoteja ja tehdä hankinnat lähinnä niistä, toki hieman lahjansaajan mukaan. Nuorempi pikkuveli puolisoineen sai pörröisen perheenlisäyksen viikko siiten ja hän näyttää myös hieman siltä, että villapaita voisi talveksi olla mukava juttu.

Olen jo valmiiksi fiiliksissä siitä, että pääsen viettämään joulua kotikotiin. Varmaan osittain myös siksi, että nykyisten kuvioiden vuoksi joulut on jaettava niin, että joka toinen joulu ollaan juniorin kanssa kotona ja lapsettomat joulut sitten minun kotikotona. Tämä on myös ensimmäinen joulu yhdessä sulhasen kanssa. Sykähdyttävää päästä jakamaan hänen kanssaan meidän perheelle tärkeitä jouluperinteitä ja käymään kotikylän yömessussa.

 

Niinhän se sitten onkin loppumassa, tämänkin vuoden kuolleitten kuukausi, viimeistä päivää elellään jo lähempänä puoltapäivää.
Mennyt pariviikkoinen on ollut pikku pakkasta ja luntakin on kertynyt ehkä parisen senttiä.
Ihan siis sellaiset pikkujouluiset maisemat.
Aurinkoa ei juurikaan tämän kuun aikana ole näkynyt, vain vuodenaikaan sopiva hämäryys, joka lumikerroksen vähitellen kasvaessa on muuttunut utuisesta harmaasta hiukan sinertävään vivahtavaksi.
Milloinkohan on ollut viimeksi tällainen vuosi, etten pääse itse hakemaan joulukuusta? Kyllä siitä jokunen vuosikymmen on vierähtänyt. Muistan joskus silloin Annan aikoihin tehneeni yhden vuoden "joulukalenterinkin" noista kuusenhakumuistoistani. Tänä vuonna jätän kalenterihommat väliin. Aijon osallistua tulevan joulun fiilistelyyn täällä vain lueskelemalla muiden tunnelmista.
Emäntä neuloo puikot sauhuten sukkia lastenlapsille, oikeastaan mitään muita jouluisia valmisteluja ei vielä ole tehtykään. No jaa, sytytinhän sentään jouluvalot tuohon perinteiseen ulkokuuseemme. Ja tietysti tämä jo muutamalta viime vudelta perinteeksi muuttunut haikkukalenterin tekeminen. Se on olluut aina minun urakkani, niin kuvaamisen kuin sitten kokoamisen ja tilaamiisenkin osalta. Eilen sain tilauksen lähetetyksi, saas nähdä, ehtivätkö valmiiksi jouluun mennessä.
Laitumien syksyinen kuraisuus on vähitellen vaihtunut, ensin tummankohmeiseksi ja nyt viime viikon aikana talvisenvalkeaksi. Osa vasikoista syntyi kevättalvella, joten lumi on niille tuttu juttu. Nämä neljä viimeistä, loka-marraskuun aikana päivänvalon nähneinä sensijaan hiukan oudoksuivat tuolta jostakin yläilmoista päälleen tipahtelevaa kylmää ja märkää valkeutta. Mutta muuten näytti siltä, että yhtä suuri ilonaihe niille oli ensilumen sataminen kuin kaksijalkaisillekin lapsille. Kun pienet sorkat eivät enää uponneet joka askeleella kuraan ja kun tuohon uuteen valkoiseen pintaan jäi hassuja jälkiä, siinä oli ihmettelemistä ja aihetta kisailuun. Ja kun vielä toisin paikoin oli tuon pettävänvalkean ja viattoman pinnan alla liukas jää, joka täysin itsestään varoittamtta heittikin uteliaana koheltavan turvalleen, saatiin siitä taas uusi ilonaihe.
Kellokin on jo madelluttanut viisarinsa yli puolipäivän, pian alkaa taas hämärtyä.

 

Päivän, lyhyen talvisellaisen, loppupäässä riipuva sininen hetki on ohi, syvä, varjoissa jo täydeksi pimeydeksi valahtanut hämäryys on vähitellen vaihtumassa täydeksi yönmustuudeksi.
Tänään oli taas sen verran hyvä päivä, että pääsin ulos. Ja juuri tuolloin, kun päivän harmaus alkoi sinertää. Hiljalleen satanut lumi oli sokeroinut pensaat ja puitten oksat näyttämään paksuilta ja pörröisiltä. Muutama aste pakkasen puolella, tuuli vallan unohtunut jonnekin tuonne pusikon hämriin nukkumaan. Ja kaiken ympärillä tämä lämmin, sininen valo kuin aavistuksena syvemmästä hämäryydestä.
Kaikesta huolimatta tunsin itseni etuoikeutetuksi.
Kuinka monella muulla on tilaisuutta kokea jotakin tällaista, puhumattakaan siitä, kuinka monen elämäntilanne, sen kiireet ja huolet, antavat tilaa sen verran, että kaikki tällainen uppoaa tajuntaan ja saa aikaan hyvää mieltä.
Tänään ruuvasin kyynärsauvoihini jääpiikit. Siinä tuli mieleen, että valmistelunsa kullakin; emäntä vaihtoi autoon nastat alle ja minä sauvoihin jääpiikit. Kukin tavallaan ja tarpeittensa mukaan.
Vanhasta tottumuksesta kiersin taas tuon niin tutuksi tulleen laidunkierroksen, vaikka noilla kahdella kauimmaisella laitumella ei enää mitään nähtävää olekaan.
Viimeksi jäin hetkiseksi seurailemaan mammojen touhua. Varsinaista touhua olikin näkösällä: ihan kuin joku ihmeen unitautiepidemia olisi juuri iskenyt laitmelle. Emot makailivat rauhallisesti märehtien ja vasikatkin olivat joko syömässä rehupaaleilla tai sitten makailivat emojensa kyljessä.
Hetkisen tuota rauhoittavaa näkyä katseltuani lähdin taapertamaan kotiin päin. Hämärä oli jo melko syvä, mutta vielä kuitenkin selvästi sinisen sävyttämä.
Ensimmäisenä hämärän rikkoi pihaantuloliittymän kuusi lämpimänkeltaisine valoineen. Virittelin siihen uudet valot viime syksynä ja ajattelin purkaa ne pois keväällä kun lumet olisivat sulaneet. Vaan toisin kävi. No, nyt kun sekaan on kasvanut yhden kesän havut, kuusi valoissaan näyttää paljon paremmalta valojen tuikkiessa ikään kuin kuusen sisältä sensijaan, että olisivat uloimpana.
Vaikka sävy, lämmin keltainen, ei mielestäni vuosi sitten ollutkaan se paras mahdollinen tuohon paikkaan, näyttää koko viritelmä nyt olevan just eikä melkein sellainen, että sitä voisi ihailla pitempäänkin.
Pihavalo ei vielä ole syttynyt, joten tämän vuode tulokas, pihakuusi loistaa lämpimänvalkoista valoaan syvenevään hämärään ihan koko näyttävyydessään. Siihen ei oikeastaan pitänyt mitään ripustaajaan, mutta lastenlasten aikansa kinuttua laitoin ne, tyttärenpojan avustuksella, kuitenkin. Ja siinä tuo nyt sitten ilahduttaa meitä ja miksei kaikkia muitakin, jotka sattuvat pihaan poikkeamaan.
Jään vielä hetkiseksi katselemaan tuota näkyä.
Tahtomattanikin muisti syöttää mieleeni kuvia menneiltä vuosikymmeniltä. Tämä piha, tällaiset hämärähetket ja tällainen, joulua enteilevä valaistus, jostakin tulee yhtäkkiä mieleen, miten onnellinen voisinkaan olla, jos saisin kaiken tämän kulkemaan muistissani elämäni loppuun asti.