Valitettavasti asia on usein juuri näin.Ja jos palataan aloituksen mies/nainen- asetelmaan, niin miehethän ei koepaloja otatuta.
Miehillä se syöpä on ensin, ja koepala sitten.
Valtamedia mukailee poliittista vinkkeliä.Sä oot Lispe ihana palstalainen. Mutta miks jollain random Jormalla ois aina se paras tieto ja kaiken salaisuus asioista?
Sä et vahingossakaan viittaa, tai viittaat äärimmäisen harvoin valtamedian lähteitä.
Ei ravitsemustieteilijät nyt mistään sokeri-tai lääketehtaiden nuoleskelun ilosta tee tutkimusta, ja sokeri&valkoinen jauho on bannattu kyllä laajalti valtamediassakin.
Kuuntele itseäs: Okinawassa ollaan terveitä koska syödään possua, koepalat tekee syöpää.
Nyt himmaa. Aattele myös sä niillä kuuluisilla omilla aivoilla, ei ne sun jormas ole läheskää aina oikeessa.
Joku Pippa Laukka ei kelpaa koska on valtamediaa, mutta joku hämyinen youtube-äijä takkatulen tai kirjahyllyn edessä kelpaa.
Aika monen syövän kanssa on niin, että syöpä on jo ensin, koepala seuraa perässä. Esim. vatsa-, haima- ja maksasyövät ehtivät kehittyä ennen kuin huomataan, rintasyöpäkin. Vasta kun huomataan patti tai huomataan omassa jaksamisessa muutoksia, oireita, hakeudutaan lääkärille ja koepalojen pariin.Ja jos palataan aloituksen mies/nainen- asetelmaan, niin miehethän ei koepaloja otatuta.
Miehillä se syöpä on ensin, ja koepala sitten.
Ja, on näyttöä ketogeenisen ruokavalion hyödyistä epilepsian hoidossa, samoin autismin hoidossa.Aika monen syövän kanssa on niin, että syöpä on jo ensin, koepala seuraa perässä. Esim. vatsa-, haima- ja maksasyövät ehtivät kehittyä ennen kuin huomataan, rintasyöpäkin. Vasta kun huomataan patti tai huomataan omassa jaksamisessa muutoksia, oireita, hakeudutaan lääkärille ja koepalojen pariin.
Mitä tulee syöpäsoluihin ja sokereihin, niin ainakin jo reilut 30 vuotta sitten on tietoa ollut tarjolla näiden kahden "yhteistyöstä". Kuulin lapsena ei korvilleni tarkoitetun keskustelun, jossa syöpälääkäri yhdessä ravintoterapeutin kanssa oli määrännyt hoidettavaa vähentämään sokereita minimiin, mieluusti pois kokonaan käytöstä, jotta hoidoille saataisiin laajalla skaalalla vastinetta myös ravitsemuksen puolelta. En ihan huuhaaksi laittaisi sokerien vaikutusta syöpäsolujen kasvamiseen.
Eiköhän se paras vaihtoehto olisi kohtuus kaikessa.Ja, on näyttöä ketogeenisen ruokavalion hyödyistä epilepsian hoidossa, samoin autismin hoidossa.
Jännä, vaikka niin monet tästä ketogeenisestä ruokavaliosta hyötyvät, tästä on tehty jollain tapaa tabu ja edelleen suositellaan ympäripyöreästi monipuolista ruokavaliota - monelle se on prosessoitua ruokaa tai monia erilaisia hiilaripainotteisia aterioita, koska ravintosuositukset kertovat sen olevan ihan ok.
Tavallaan,Eiköhän se paras vaihtoehto olisi kohtuus kaikessa.
Ääähhh...ois helppo sanoa noin, mutta en usko tuohon ravitsemusasioissa.Valtamedia mukailee poliittista vinkkeliä.
Ei ilmeisesti riittävästi koska ihmiset sairastuvat enenevässä määrin?Jatkuvastihan valtamedia rummuttaa sokeria, höttöhiilareita ja valkosta jauhoa vastaan, joten Lissu, missä ongelma?
Kannattaa tutustua siihen Sakari Peltolaan niin hän kertoo sinulle mistä meidän ravintosuositukset ovat peräisin.Ääähhh...ois helppo sanoa noin, mutta en usko tuohon ravitsemusasioissa.
Ootko aatellu, että ihmiset myös syö sitä mitä haluaa syödä? Olihan täällä ihan mahdoton keto/vhh-boomi 8-10 vuotta sitten jota valtamediakin boostasi. Leipomot oli kovilla.
Mutta sitten ihmisten leivän-ja pullanhimo voitti.
Ei. Mä taisin tehdä joskus aloituksenkin tai rutisin palstalla muutoin siitä, kun lehtien ravitsemusvalistus on nykyään vain tätä:Ei ilmeisesti riittävästi koska ihmiset sairastuvat enenevässä määrin?
Joten Echo, meillä on ongelma.
Täh?Ei. Mä taisin tehdä joskus aloituksenkin tai rutisin palstalla muutoin siitä, kun lehtien ravitsemusvalistus on nykyään vain tätä:
-kasviksia puoli lautasta ja marjoja, varsinki mustikkaa
-pähkinöitä, papuja, siemeniä
-jos viljaa pitää saada niin täysjyvää sitten
-sokeri ja vehnäjauho minimiin
-kalaa ja kanaa
-oliiviöljyä (no, rypsiöljyä saa myös käyttää)
-Välimeren ruokavalio on paras
Tuosta ylläolevasta on vain pieniä poikkeuksia.
Ja sitä mä valitan että tuota samaa puuroa tarjotaan eri artikkeleissa, mutta vain eri kantilta.
On eri asia, noudattaako ihmiset noita suosituksia. Suomalainen mies ei noudata.Täh?
Mehän olemme suolistosairauksien kärkimaa Euroopassa. Lisäksi meillä on ylipainoisia, sokeritautisia jne…
En tainnut tajuta viestisi tarkoitusta…
Mulle mitään oo koskaan tarjottuJa näytteenoton jälkeen sairaalassa tarjotaan kasa viljaa ja sokeria!
Toivottavasti suomalainen mies söisi lihansa luomuna.On eri asia, noudattaako ihmiset noita suosituksia. Suomalainen mies ei noudata.
Silti tuo valtamedian tuoma ateriamalli on ihan järkevä ja monipuolinen, ei siinä yhden asian youtubettajia tarvita.
Ainut että punaista lihaa kartellaan, kun pitäisi vaan vähentää.
Ja, valtamedia tuo kaikenlaista ja kirjavaa settiä. Ruoan saralla se on boostannu yhtä sun toista, se on tieteen tapaan itseään korjaava.
Youtubettajat inkuttavat sitä omaa asiaa, eivätkä anna myönnytyksiä muihinki ajatusmalleihin päin.
Kirjoista luin, enkä todellakaan ollut samaa mieltä kaikesta. Kyseenalaistan edelleen vaikka ja mitä. Videoitakin katselen paljon. Ne on käteviä.Sori, Lissu, mutta sanot opiskelleesi asiaa. Siis katellut youtube-videoita, joissa ollaan samaa mieltä kuin sinä?
=Mä Lissu kyseenalaistan kirjojaKirjoista luin, enkä todellakaan ollut samaa mieltä kaikesta. Kyseenalaistan edelleen vaikka ja mitä. Videoitakin katselen paljon. Ne on käteviä.
Melkoinen ihme jos kyseenalaistamiseni ei näy täällä palstalla.
Pitäisi pelotella ihmisiä oikein kunnolla muun muassa sokereista, huonoista öljyistä yms!Siis jos valtamedia ylistää Välimeren dieettiä ja joskus Itämeren dieettiä ja Okinawaa, niin missä ongelma? Ei kai se ihan mettään voi mennä?
Missä noissa on sokerin tai vehnäjauhon kanssa mässäilyä?
Noh, käytän enimmäkseen videoissani ihmisiä (lääkäreitä) jotka ovat auttameet lukuisia ihmisiä. Eikä ihme, ihan perus maalaisjärjellä voi räknäillä itsekseenkin samoja asioita omaan terveyteen liittyen.=Mä Lissu kyseenalaistan kirjoja
-> mut hei, videot on käteviä, niitä mä en kyseenalaista!