Syysfiilistelijät 2021

Haa, oiskin hauska tehdä nurmikosta semmoinen hollantilainen tulppaanimeri.
Sellainen olisikin keväällä tosi piristävä. Mutta miksi tyytyä vain tulppaaneihin? Muutkin keväiset sipulikukat sopivat nurtsille todella hyvin. Ja kun malttaa jättää pari ensimmäistä leikkuukertaa väliin, ne ehtivät vahvistua seuraavankin kevään kukintaan.
 
  • Tykkää
Reactions: kilsikka ja Echo
Sellainen olisikin keväällä tosi piristävä. Mutta miksi tyytyä vain tulppaaneihin? Muutkin keväiset sipulikukat sopivat nurtsille todella hyvin. Ja kun malttaa jättää pari ensimmäistä leikkuukertaa väliin, ne ehtivät vahvistua seuraavankin kevään kukintaan.
Mietin että kiinnostuukohan mun koira tonkimaan, että mitä se emäntä nurmikkoon piilotti. :D
 
Harmaat sadepäivät näyttävän jatkuvan. Tällä hetkellä töitä on joka päivä enemmän ja vähemmän, joten yritän luoda viikon rytmiä erilaisilla rutiineilla. Olen nykyään keittänyt viikonloppuaamuisin kupillisen kahvia, sytyttänyt tuikut ja laittanut leivinuuniin päivän tulet. Lauantaisin kastellaan huonekasvit, siinä hommassa kissani haluaa olla aktiivisesti mukana joka kerta. Sunnuntaisin kodin täyttää pyykkikoneen tasainen hurina ja illalla saa käpertyä puhtaisiin lakanoihin. Niistä on hyvä aloittaa uusi viikko.

Piha on täynnä ruokaa etsiviä pikkulintuja. Yleensä oravakin on tullut näihin aikoihin ensimmäisiä kertoja katsomaan joko pähkinäbaari on avattu. Ihan ei vielä kuitenkaan talviruokintaa aloiteta, ellei pysyvää lunta tule ennätysaikaisin. Yleensä se on leijaillut iloksemme siinä marraskuun alussa.

Toivottavasti teillä on ollut rauhallinen viikonloppu!
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Sellainen olisikin keväällä tosi piristävä. Mutta miksi tyytyä vain tulppaaneihin? Muutkin keväiset sipulikukat sopivat nurtsille todella hyvin. Ja kun malttaa jättää pari ensimmäistä leikkuukertaa väliin, ne ehtivät vahvistua seuraavankin kevään kukintaan.
Puiden ja pensaiden ympärystät sulavat keväisin ensimmäisinä, sinne olen laittanut erilaisia sahrameita, narsisseja sekä lumikelloja. Viimeiset eivät valitettavasti jostakin syystä paikassaan menestyneet. Ensimmäiset kukkijat todellakin ilahduttavat ja tuovat toivoa siitä, että kyllä se kesä tulee, vaikka kevättalvi tuntuu jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo ja diogenes 57
Kiitos tulppaanisipuli-muistutuksesta! En ole niitä koskaan istuttanu, pitääpä ostaa pari pussillista. :)

-Tosin tuo kukkapenkki on tupaten täynnä istutuksia kun innostun aina liikaa...:D
@Echo mä nakkelen sipuleita myös nurmikon sekaan! Nuo aikaisimmat kuitenkin kukkii ennen kuin nurmi alkaa kasvaa ja pitää ensimmäisiä kertoja leikata niin teen reiät rautakangella ja tiputan sipulit koloihin. Tietty jos on myyriä, niin tämä tuskin toimii ja sipulit katoaa parempiin suihin... :D
Haa, oiskin hauska tehdä nurmikosta semmoinen hollantilainen tulppaanimeri. :)
Sellainen olisikin keväällä tosi piristävä. Mutta miksi tyytyä vain tulppaaneihin? Muutkin keväiset sipulikukat sopivat nurtsille todella hyvin. Ja kun malttaa jättää pari ensimmäistä leikkuukertaa väliin, ne ehtivät vahvistua seuraavankin kevään kukintaan.
Miten on mahdollista Echo, ettet koskaan ole tulppaaneita istuttanut? Onko pihasi pelkkää kiveystä tai golfnurmikkoa?

Minä aiemmin istutin suuria ryhmiä (satoja sipuleita Hollannista tilattuna) puutarhaani. Tulos oli ensi alkuun hieno, mutta muutama viime vuosi on todistanut, että kauriit vievät voiton. Tulppaanit ja krookukset katoavat niiden suihin heti kun maasta pilkistävät. Narsissit jäävät rauhaan ja siksi kevääni on nykyisin pääosin keltainen tai valkoinen.
 
Miten on mahdollista Echo, ettet koskaan ole tulppaaneita istuttanut? Onko pihasi pelkkää kiveystä tai golfnurmikkoa?

Minä aiemmin istutin suuria ryhmiä (satoja sipuleita Hollannista tilattuna) puutarhaani. Tulos oli ensi alkuun hieno, mutta muutama viime vuosi on todistanut, että kauriit vievät voiton. Tulppaanit ja krookukset katoavat niiden suihin heti kun maasta pilkistävät. Narsissit jäävät rauhaan ja siksi kevääni on nykyisin pääosin keltainen tai valkoinen.
En halua vääntää tässä ketjussa, mutta vastaan tuohon.

Moniakin syitä etten oo tulppaaneja vielä istuttanu.
-Mä en satsaa kevätkukkiin, vaan kesäkuusta loka-marraskuulle kukkiviin. Haluan väriloiston mahdollisimman pitkälle syksyyn, ja syyslajit ovat pitkään kukkivia eivätkä hätkähdä joka sadetta (komeamaksaruoho, asterit -syyshortensiapensaasta haaveilen).
-tuo kukkapenkki on aika tupaten täynnä. Varsinaiseenkaan puutarhaan ei mahdu kun marja-ja omenapensaat vie tilaa
-On mulla narsissi ja pieni helmililja kukkapenkissä. Mutta kevätkukat kukkivat semmoisen....röhnän keskellä. Maalis-huhtikuu ei ole maaperän kannalta kauhean kaunista, lumen alta paljastuu mädäntynyttä maata, joten pihalla ei ole vielä "painetta" olla kaunis.
->toki kevätkukat piristävät sitä pihaa. Ja totta, tulppaanit ja narsissi kukkivat siinäkin vaiheessa kun on jo vihreää.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä on taas ollut kaikkea muuta kuin harmaata - näyttänyt aivan intiaanikesältä. Lämpötila pyörii keskipäivisin 13-16 asteessa, ja aurinko valaisee täydellisesti kirkkaankeltaisia ja -punaisia syyspuita. Kuitenkin illan koitettua huomaa selvästi, että pian on lokakuu. Tällainen syksy on juuri sitä parasta. Vielä kun olisi lomaa, eikä tarvitsisi (etä)töitä jaksaa veivata sisätiloissa.

Olen itse alkanut jotenkin tosi paljon syventyä suomalaiseen vanhaan kansanperinnekulttuuriin ja erilaisiin juhlapäiviin, joita vietettiin vaikkapa nyt juuri syksyisin, mutta jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän kuihtuneet pois. Sinänsä ymmärrettävää, koska ne liittyivät aina vahvasti maatalouteen. Niitä kuitenkin aina vilahteli esimerkiksi mummoni jutuissa, ja liitän niiden "fiilistelyn" lapsuuteen - ja mikäpä sen vahvempaa päihdettä kuin nostalgia :) Pian onkin mikkelinpäivä, ja vaikkei sitä perinteisin tavoin enää vietetäkään, tykkään aina selvitellä, millaista se silloin aikanaan oli, ja vähän pääni sisällä ikään kuin viettää sitä. Tämmöinen ihme nostalgisointifiilistely liittyy kyllä itselläni aina syksyyn.

Kilsikka, istutukset pihalla on kyllä todella ihania, ja sellaisesta kyllä haaveilen itsekin aina toisinaan (olen tainnut tämän joskus aiempina vuosinakin sanoa). Niihin saa niin paljon persoonallisuutta mukaan, ja enemmän ehkä variaatiotakin kuin esimerkiksi vain parvekeistutuksiin (niiden kanssa meillä ainakin isona rajoitteena on hillitön kuumuus, joka paahtaa parveketta nykykesäisin).
 
Aamulla auto oli aivan jäässä. En ollut ollenkaan katsonut säätiedostusta, joten en myöskään ollut laittanut lämmitystä ajastukselle... Napsaisin "äitienpäiväruususta" viimeisen oksan maljakkoon. Se on vielä aivan täynnä puhjenneita kukkia sekä pian aukeamassa olevia nuppuja. Olen joka vuosi haalinut tiettyä äitienpäivänä myytävää ruukkuruusua ja istuttanut ne syksyllä ruukuista maahan. Hyvin ovat kestäneet Kainuun talvet, vaikka jänikset hoitavat leikkauksen joka vuosi ihan maahan saakka.

@Biozell täällä päin vietetään hyvin vahvasti kekriä! On kekrimarkkinaa ja sitten keskellä kaupunginjokea poltetaan kekripukki eli iso olkipukki. "Maalaisuus" näkyy vahvasti ja tietenkin kaikenlaisiin ameriikan hopotuksiin suhtaudutaan hyvin varauksellisesti. :D
 
Täytyy olla jonkinlainen sairas perverssi, jos oikeasti nauttii vuodenajasta jolloin luonto kuolee ympäriltä ja lämpö katoaa.
Mutta kun ne puut ja muut kasvit ei lopullisesti kuole, vaan tietää että keväällä tulee taas vehreys. Välissä talvi ja lumivaippa. Luonnon kiertokulkua.

Syksyn viileydessä on myös helppo olla ja työskennellä, mulla oli helleaikaan semmoinen unettomuus että oksat pois.

Ruskakin on kaunista. Ja syksyn sato ihanaa.
 
  • Rakkaus
Reactions: m1es
Moi kaikille! Olipas taas iloisia ja mieltä lämmittäviä uutisiakin täällä, olen välillä lueskellut. Itsellä on ollut vähän huonompi syksyn alku, en ole jaksanut oikein kirjoitella enkä suoraan sanottuna tehdä myöskään mitään syksyjuttuja. Väriloistoa olen yrittänyt ihailla ulkoillessa. Oma piha on täysin laittamatta syksyyn ja voi että kun ajatuksen tasolla tuo sipuleiden istutus olis niin ihanaa mutta saa nähdä tuleeko yhtään kukkasipuleita tänä syksynä ostettua.

Tämän viikon oon ollut kotona kipeän lapsen kanssa, itsekin vähän flunssassa. Lapset on alkaneet jo jutella joulusta, joten vähän sitä fiilistelemään oon päässyt. Ihana olo tuli, kun vanhempi tytär muisteli että parasta joulussa on se puuro jota äiti tekee luumusopan kanssa. :) (otetaan huomioon kuitenkin että ainakin jonain jouluna riisipiirusta on tullut kommenttia "hyi yök" "en syö puuroa"...)

Eilen mies yllätti aikaisuudellaan ja oli ostanut jo halloween-kurpitsat tytäille kaiverrettaviksi. Niitä nuo sitten eilen tekivät, epäilen kyllä etteivät kestä halloweeniin asti mutta samapa tuo. Tytöt oli iloisia, vielä kun laitettiin illalla kynttilät kurpitsoihin palamaan ja kurkittiin saunasta lyhtyjä. Nyt mietin että jaksaisko sitä vääntää jotain kurpitsapiirakkaa, tosin ei meillä sitä kuitenkaan kukaan muu syö kuin korkeintaan mä..
 
  • Tykkää
Reactions: Lullaby_
@Echo mä nakkelen sipuleita myös nurmikon sekaan! Nuo aikaisimmat kuitenkin kukkii ennen kuin nurmi alkaa kasvaa ja pitää ensimmäisiä kertoja leikata niin teen reiät rautakangella ja tiputan sipulit koloihin. Tietty jos on myyriä, niin tämä tuskin toimii ja sipulit katoaa parempiin suihin...

Alliumit, laukat, siis ne valkosipulinsukuiset, kuulemma säästyvät, koska haisevat myyristä vastenmielisiltä.

 
  • Tykkää
Reactions: kilsikka ja Echo
Hulluilla päivillä ja syksyn Sokoksen 3+1-päivillä pyöriminen kuuluu myös näihin syksyn traditioihini. Ostan yleensä isot satsit tuoksuvia juttuja - suihkusaippuoita muun muassa - ja ne yleensä kestääkin sitten about vuoden. Saman tein tänään.
Huomenna jo pyörähtää käyntiin lokakuun soittolistani, niin parasta.

Sain juuri yliopiston alumnijuttujen kautta viestin entisen ainejärjestöni kautta. Siinä muistutettiin erinomaisella tavalla lokakuun koittamisesta huomenna. Muistin oikein kunnolla, miten ihana oli kuulua porukkaan, jossa kaikki oli enemmän tai vähemmän samalla levelillä hämärän estetiikan ja loppuvuoden romantisoinnin kanssa. Me tutkittiin maailman kulttuureja ja erilaisia kansantieteitä, ja niinhän se on, että monissa maailman kolkissa tämä aika kun vanha väistyy uuden tilalta, ja hämäryys rauhoittaa ihmiset kesän hektisyyden jäljiltä, on merkittävää aikaa. Eli kun täällä joku aiemmin sanoi, että on vinoutunutta tykätä tästä ajasta, on se itse asiassa päinvastoin. Totaalisen luonnollista ja maadoittavaa :) Ollut jo kauan! Niille, jotka ovat yhteydessä yleensäkin ihmisyyden ja historiamme juuriin, resonoi juuri syksy.
"Lokakuu, tuo folkloristien uusivuosi ja festivaalikuu, tanatologien teemaviikot, kansantieteilijöiden karnevaali ja friikkien ramadan, on taas täällä. Matkalla kohti pakanoiden pikkujoulua voit virittäytyä tunnelmaan tämän listan avulla" Siinä tarjoiltiin lokakuun tunnelmaan sopivia leffoja.
 
  • Tykkää
Reactions: kilsikka
Loistavaa lokakuun ensimmäistä fiilistelijät! Sanoisinko, että kuu alkoi oivallisesti perjantaista. Viikonlopuksi on luvattu kohtuullista keliä, joten ajattelin tarttua haasteeseen ja aloittaa haravointimaratonin. Ostin viime vuonna keraamisia kurpitsalyhtyjä ja otin ne alkuviikosta esille. Pitäisi vielä muistaa ostaa kaupasta pieniä ulkotuikkuja, niin saisi kurpitsat ilahduttaa ohikulkijoita ja toki meitäkin. :D
 
Täällä on ihana aurinkoinen sunnuntai. Olen siivoillut ja kohta lähden pienelle kävelylle. Ruska alkaa olla kohta ohi...aina se menee niin nopeaa ja sitten koittaa pimeys. Toivon, että tänä vuonna ei tule niin pahaa kaamosta, täytyy ottaa kirkasvalolamput heti huomenna aamulla käyttöön.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo ja kilsikka
En halua vääntää tässä ketjussa, mutta vastaan tuohon.

Moniakin syitä etten oo tulppaaneja vielä istuttanu.
-Mä en satsaa kevätkukkiin, vaan kesäkuusta loka-marraskuulle kukkiviin. Haluan väriloiston mahdollisimman pitkälle syksyyn, ja syyslajit ovat pitkään kukkivia eivätkä hätkähdä joka sadetta (komeamaksaruoho, asterit -syyshortensiapensaasta haaveilen).
-tuo kukkapenkki on aika tupaten täynnä. Varsinaiseenkaan puutarhaan ei mahdu kun marja-ja omenapensaat vie tilaa
-On mulla narsissi ja pieni helmililja kukkapenkissä. Mutta kevätkukat kukkivat semmoisen....röhnän keskellä. Maalis-huhtikuu ei ole maaperän kannalta kauhean kaunista, lumen alta paljastuu mädäntynyttä maata, joten pihalla ei ole vielä "painetta" olla kaunis.
->toki kevätkukat piristävät sitä pihaa. Ja totta, tulppaanit ja narsissi kukkivat siinäkin vaiheessa kun on jo vihreää.
Noista kevätkukkijoista sen verran, että niitä voi kyllä sirotella nurtsillekin ja esim. skilla kukkii melko pitkään, on matala ja kukintaa lukuunottamatta huomaamaton, sietää nurmikon leikkuuta hyvin mataluutensa (n 3-10 cm) ansiosta.
Ei tarvitse mitään erikoisia temppuja ja kukkii vuodesta toiseen siitä asti, kun nurmikko alkaa vihertyä, ainakin juhannukseen asti.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Täällä on ihana aurinkoinen sunnuntai. Olen siivoillut ja kohta lähden pienelle kävelylle. Ruska alkaa olla kohta ohi...aina se menee niin nopeaa ja sitten koittaa pimeys. Toivon, että tänä vuonna ei tule niin pahaa kaamosta, täytyy ottaa kirkasvalolamput heti huomenna aamulla käyttöön.
Mikä siinä pimeydessä pelottaa?
Minusta on vain mukavaa antaa tilaa melatoniininlle. Se rauhoittaa kummasti.
En ole koskaan kärsinyt pimeästä vuodenajasta, päinvastoin.
Vuoden ylienergisyyttä vaativa ärsykkeiden tulva väsyttää minut aina kesän puoliväliin mennessä.
Silloin alkaa kaivata aikaa, jolloin luonto pakottaa hiljentämään tahtia.
Nyt, kun se aika on, siitä pitää nauttia.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Hämärä tulee jo aikaisin. Kuudelta on tuvassa jo varsin pimeää. Onneksi vielä on aamuisin kuitenkin valoisaa. Mullakin on iso valohoitolamppu portaiden alla säilössä. Saan kuitenkin vielä nukkua aamuisin niin pitkään, että vielä en ole sitä tarvinnut. Kellojen siirto varmaan saa minutkin kaivamaan lisävalon taas käyttöön.

Tänään oli aivan mieletön ilma tehdä pihahommia! Hyvin pärjäsi paksussa villapaidassa, ohuissa sormikkaissa ja kaulahuivissa haravoida. Kissa ulkoilee meillä pitkässä juoksunarussa ja silläkin oli meidän haravoidessa riemukkaat rallit pitkin lehtikekoja. Koira katseli ihmeissään toisen kirmailuja, mutta päätti lopulta yhtyä ilakointiin.

Taas pitäisi virittäytyä uuteen viikkoon. Ajattelin juoda vielä kupillisen teetä ja lukea kirjastosta lainaamaa Enni Mustosta. Tuikkujen tuikkeessa ja viltteihin kääriytyneenä totta kai.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo ja Lullaby_
Olen myös pimeän suuri ystävä, koska se tarkoittaa itselleni tiettyjä asioita, kuten tietynlaisen musiikin kuuntelua, halloween-juhlia ja -leivontaa, kurpitsakeittoja, kaikkea ihanaa, joka liittyy vain tähän. Ja jopa se marraskuun pimeys, kun kävelee vaikka töistä kotiin, liittyy myös siihen, että voi kuunnella rauhoittavaa jouluista musiikkia kuulokkeista ja kotona sitten keittää pienen glögin. Nämä ovat itselleni ihania juttuja, joita oikeasti odotan.

Mielestäni nyt on ruska täällä etelässä upeimmillaan. Joka suunnassa on kirkuvan punaista tai keltaista, ja lehtiä jalkojen alla koko ajan. Tätä näkyä olin odottanut koko pitkän helteisen kesän ja nyt se on lopultakin täällä. Jostain syystä on kuitenkin silti aika lämmintä, sellaista 13 astetta useanakin päivänä. Olen myös tosi onnellinen syysparvekkeeni sisustuksesta tänä vuonna - ja kun pihlaja ja vaahtera on siinä aivan vieressä (ilman laseja varmaan tunkisi lehdet jo sisään), ei oikein idyllisempää saa. Tuntuu, että otan joka päivä samoja kuvia samoista kohdista.
 
Eipä siinä mikään pelota, olen vain nyt pari vuotta kärsinyt jonkun verran kaamoksesta. Minkäs tuolle mahtaa. Minua se ainainen pimeys väsyttää.
Se on sen tarkoituskin. Kun pistät hanttiin väksin, väsyt.
Anna sille pimeälle ja hämäryydelle tilaa, hiljennä tahtia, missä vain voit.
Huomaat varmasti pian, miten vointi paranee.
Älä sorru kuvittelemaan, että tietäisit paremmin kuin kehosi, mikä on sinulle parasta.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo

Yhteistyössä